Nimimerkki FlamesFan tylyttämässä nimimerkkiä Viheltäjä. Kuin Butt-Head sanomassa Beavisille "dumbass!"
No näin on.Koko suomen futiskansa hullaantuu Hangosta Nuorgamiin hallitsevan suomenmestarin TamUn kaataessa UCL-karsinnassa SS jonkunvitun Muraton(?) San Marinosta 1-2. Ja vielä viime minuuteilla. Torit täyttyy.
Suomi-potkiksessa on näköjään sama voittaako 2-1 vai häviääkö 1-2, aina on joku asiantuntija nauramassa perään. Onneksi oikeissa futismaissa ennakkosuosikit eivät ikinä petä tai epäonnistu vaan pelaavat aina jeesus-tason futista murskavoittoineen.
TamU:n olisi luonnollisesti pitänyt kieltäytyä pelaamasta matsia jotain vitun Murattia vastaan. Mutta kun kerran lähtivät tuollaiseen CL-karsintanaurettavuuteen mukaan, olisi ainoa oikea lopputulos ollut vähintään sata-nolla, sillekin olisi tosin kovat jätkät saaneet vielä nauraa.
Joopa joo. Ei ole juominen ongelma, ei.Noh. Meni noin kuukausi ja porukka päätti yhteisellä päätöksellä lopettaa touhun siihen. Ei siinä kuulemma ollut mitään järkeä. Mainittakoon, että nämä olivat suomalaisittain alkoholin kohtuukäyttäjiä eli kännejä kyllä juotiin, mutta korkeintaan kerran viikossa ja viikonloppuna.
Niin, eihän tuossa sinänsä TamU:n voittoa paljoa naurettu (jos nyt vähän sitäkin), vaan potkiskansan hehkutusta. Itse en ole seurannut tilannetta, joten en tiedä onko sellaista nyt sitten ollut mutta oletan että on. Sellaisen käsityksen kirjoituksesta saa.No näin on.
TamU:n olisi luonnollisesti pitänyt kieltäytyä pelaamasta matsia jotain vitun Murattia vastaan. Mutta kun kerran lähtivät tuollaiseen CL-karsintanaurettavuuteen mukaan, olisi ainoa oikea lopputulos ollut vähintään sata-nolla, sillekin olisi tosin kovat jätkät saaneet vielä nauraa.
Itse suhtaudun edelleen intohimoisesti sekä kiekkoon että futikseen eikä toista lajia tarvitse koskaan mollata toisen edessä. En siis tajua mitä vitun kuittailun aihetta siinäkin nyt on, kun TamU ainakin toistaiseksi hoiti lopputuloksen puolesta oman osansa ja haki vierasvoiton CL-karsinnan 1. kierroksen avausmatsistaan vieraskentällä. Kotona vielä voitto kuten odotettavissa tuon tason jengiä vastaan on ja homma jatkuu seuraavalle rundille.
Suomi-potkiksessa on näköjään sama voittaako 2-1 vai häviääkö 1-2, aina on joku asiantuntija nauramassa perään. Onneksi oikeissa futismaissa ennakkosuosikit eivät ikinä petä tai epäonnistu vaan pelaavat aina jeesus-tason futista murskavoittoineen.
Mitä hehkutusta? Helvetti mitä paskaa tänne taas kirjoitellaan Redbullin ja Murmelin toimesta. Pistäkää nyt futiksenvihaajat jotain faktaa tiskiin siitä hehkutuksesta. Sitä odotellessa.Niin, eihän tuossa sinänsä TamU:n voittoa paljoa naurettu (jos nyt vähän sitäkin), vaan potkiskansan hehkutusta. Itse en ole seurannut tilannetta, joten en tiedä onko sellaista nyt sitten ollut mutta oletan että on. Sellaisen käsityksen kirjoituksesta saa.
Nimimerkki FlamesFan tylyttämässä nimimerkkiä Viheltäjä. Kuin Butt-Head sanomassa Beavisille "dumbass!"
FlamesFan kirjoitti:Pitäisiköhän ihan Viheltäjän(Ja miksei vaikka muidenkin rämäpäiden) kunniaksi tehdä joku ketju tyyliin vaikka "Jatkoajan Likaiset Legendat"?
Asiaan palatakseni: Nimimerkki -REDS-in allekirjoitus aiheutti tahattomia naurunpyrskähdyksiä henkilön päässä:
Saako naapurin tontille rakentaa? Nimim. Paalutinko turhaan
Komeita numeroita, ja vastataan nyt kun viestiini on parit kommentit saatu. Kuka on kehunut TamU:n eilistä voittoa "mallikkaaksi" tai "upeaksi" suoritukseksi? Voiton kävivät vieraissa hakemassa, ja se oli heidän kannaltaan varmaan tärkeintä.Jos mestari Kärpät kohtaisi Viron mestari HK Stars Tallinn:n, olisiko vaikkapa jääkiekossa tavallinen 2-4 -voitto mallikas suoritus?
Tai jos sijalla 21% olevan Latvian mestari voittaisi sijalla 97% olevan Armenian mestarin samoin lukemin, olisiko suoritus upea?
Naurattaa ihan.
Joopa joo. Ei ole juominen ongelma, ei.
Vuosi? Vuosi! Totta kai sitä pystyy olemaan vuoden juomatta. Juomatta pystyy olemaan koko isänsä. Jos ei pysty, on alkoholisti, ei siinä sen kummempaa. Ja silloin on pakko pystyä, eikö.
Nauran Porin poliisille. Hyvä Joutsenlampi! Väärä miäs. Olisko jo aika vaihtaa tutkinnanjohtajaa tässä Ulvilan mysteerissä :)
IIHF:n rankingissa Suomi on sijalla 3. Rankingissa on mukana 46 maata, joten Suomen prosentuaalinen ranking on n. 7. Koska Suomi on paljon parempi jääkiekko- kuin jalkapallomaa, otetaan varmuuden vuoksi lätkärankingista maa prosentuaaliselta rankingsijalta 50, joka sattuu olemaan Viro. Jos mestari Kärpät kohtaisi Viron mestari HK Stars Tallinn:n, olisiko vaikkapa jääkiekossa tavallinen 2-4 -voitto mallikas suoritus?
Mitä hehkutusta? Helvetti mitä paskaa tänne taas kirjoitellaan Redbullin ja Murmelin toimesta. Pistäkää nyt futiksenvihaajat jotain faktaa tiskiin siitä hehkutuksesta. Sitä odotellessa.
Kuka tää epäilty oli yleensäkään?
Nauran Porin poliisille. Hyvä Joutsenlampi! Väärä miäs. Olisko jo aika vaihtaa tutkinnanjohtajaa tässä Ulvilan mysteerissä :)