Ehkä mä en halua elää pitempään maailmassa, jossa ihmisten ainoa ilo tulee toisten epäonnistumisesta.
Kyllähän sitä joskus hymyilyttää, kun joku vaikkapa kompastuu. Mutta en kuitenkaan hohota ääneen ja osoittele sormella silloinkaan. Ja vaikka nyt ei olekaan kysymyksessä kompasteleva mummo, vaan pallon perässä rientävät miljonäärit, niin kuitenkin miljonäärit, joille toivoo menestystä toisia miljonäärejä enemmän. Minusta ainakin olisi nastaa nähdä pojat alpeilla ja Jarkko turnausvoittajana Grand Slam -tapahtumassa. Silloin naurattaisi niin maan perkeleesti.
Ehkä tässä on enemmän kysymys koomisuudesta, jota voi tuntea - puolesta tai vastaan. Tai ainakin siitä näkemystä, että suomalaisilla urheilijoilla on tapana tukehtua jossain vaiheessa. Realistiset odotukset, no se on tietysti katsojan silmässä. Kyllähän niitä jymy-yllätyksiä ja fantastisia venymisiä tapahtuu tuon tuosta, mutta suomalaisten kohilla -ainakin suomalaisten näkemusten mukaan- melko harvoin. Viimeistään finaalissa hävitään.
Tänään on jo hävinnyt futismaajoukkue em-karsinta -pelissä, rullakiekkojoukkue mm-finaalissa Ruotsia!!! vastaan ja Jarkko Nieminen Ranskan avoimissa. Tapahtumathan eivät sinänsä vaikuta toisiinsa, mutta enää puuttuu että Grönholm ajaa metsään ja Teemun Ducksit häviää finaalit, jotta mielikuva ratkaisevilla hetkillä jäätyvistä suomalaisurheilijoista saisi uutta pontta.