Käräjäoikeus katsoi, että liikemies oli hankkinut setelit. Oikeus ei pitänyt varteenotettavana vaihtoehtoa, että liikemies olisi hankkinut setelit johonkin muuhun tarkoitukseen kuin niiden saattamiseksi käypänä liikkeeseen.
Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella seteliväärennösten tulee kuitenkin olla sellaisia, että ne ovat omiaan erehdyttämään niiden vastaanottajan. Lain esitöistä ja oikeuskäytännöstä käräjäoikeus teki johtopäätöksen, että mustien setelien tapauksessa pitäisi olla näyttöä siitä, että mustat setelit olisi voinut puhdistaa niin, että lopputulos olisi voinut mennä täydestä aitona rahana.
Tällaista näyttöä ei käräjäoikeuden mukaan ollut. Mustat "setelit" olivat oikeuden mukaan paksuja "kartonkilappuja" ja haisivat voimakkaasti kloorille.
Tästä syystä rahanväärennyksen tunnusmerkistö ei täyttynyt. Oikeuden mukaan kyse ei voinut olla myöskään yrityksestä, sillä konkreettista vaaraa "setelien" päätymisestä levitykseen ei ollut. Käräjäoikeus piti kyllä uskottavana sitä, että liikemiehen aikomus oli saattaa setelit liikenteeseen.
Koska liikkeelle saattaminen ei ollut epäonnistunut pelkästään satunnaisesta syystä, liikemiestä ei voinut tuomita myöskään rahanväärennyksen yrityksestä.