SDP:n esiinveto tuosta ajasta, kun muistamme remonttiryhmän juonittelut ja juoksut Tehtaankadulle on silti täysin suhteeton reaktio, jonka tarkoitusperiä sopii ihmetellä. Ellei SDP ole tehnyt tiliä 70-luvun suhteen, ei sitä ole tehnyt yksikään pääpuolueista. Edelleen, tärkein yksittäinen tekijä sille (armeijan ja Paasikiven jälkeen), ettei kommunismi lyönyt Suomessa läpi, oli maltillinen, demokraattinen työväenliike. Viljuri, nyt toivoisin aivan yksinkertaista ei-retorista, ei monipolvista vastausta tuohon väitteeseen: oletko samaa vai eri mieltä?
"Remonttiryhmä" ei ollut Suomessa vallankahvassa, vaan lähinnä siihen kuuluneet yksilöt yrittävät epätoivoisesti keksiä keinoa, jolla demokratian pelisääntöjen mukaan vaalitulokset näkyisivät Suomen hallituksen kokoonpanossa. Eivät näkyneet, vaikka em. vaalitulokset kokoomuksen osalta huitelivat pitkälti yli edellisten vaalien kokoomukselle tulleen ääniosuuden.
Mainittakoon nyt sitten sadannen kerran, että esimerkiksi Kanervan toiminta oli moraalisesti ala-arvoista ja myös mahdollisesti oikeudellisesti ongelmallista. Moraalisesti erityisesti siksi, että hän yritti parantaa omaa asemaansa "hentiläläisessä" tarkastelussa, ja varmasti vastoin miehen omaa vakaamusta, vielä.
Tätä ei voi sanoiksi pukea muuten, johtuen aihealueesta, mutta joka tapauksessa oikeudelliset vastuut olisivat nyttemmin rikosoikeudellisesti vanhentuneet, törkeätä tekomuotoa lukuunottamatta. Mihin Kanervan poliittisen vallan ulkopuolelta olisi ollut edes teoriassa aika vaikea syyllistyä. Siksi kysymys hänen ja näiden lukuisien muiden osalta vastuusta historian edessä.
Olen samaa mieltä siitä, että yksikään pääpuolueista ei ole tehnyt tiliä historian edessä 1970-luvun toilailuistaan. Moraaliselta kannalta yksilötasolla, historiallisella tasolla muutoin. Vaikka myös oikeudellisia kysymyksiä olisi tullut yksilötasolla vastaan, jos tasavallan presidentti olisi toiminut toisin 1990-luvun alussa. Itse substanssipuolen oikeudellisena kysymyksenä asiaan vaikuttaa myös se, että mikä on poliitikon oikeus harkintansa mukaan luovuttaa salassapidettäviä asiakirjoja ulkovallan edustajalle? Tämähän olisi selvästi tuomioistuimen ratkaistava asia, mutta emme näköjään noudata "rule of law" periaatetta, edelleenkään. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus (lue: mennään sieltä, mistä "porukalle" ja "joukkovoimalle" on aita matalin) on pitänyt meidät jossakin välitilassa uudesta perustuslain säätämisestä huolimatta, tänäkin päivänä, puhumattakaan siitä, että miten puutteellinen tilanne oli 1970-luvulla perustuslain näkökulmasta.
Tähän aihealueeseen tulee muuten ei-oikeudellista selkoa syksymmällä, jos asian kirjoittaja ei saa hermoromahdusta...
Palaten nyt sitten itse kysymykseen, ilmeisesti sitten SDP puolusti sitten demokratiaa ja yhteiskuntajärjesteystä kokoomuksen ja kokoomuslaisten mandaatilla? Sehän on suorastaan jalomielistä.
Miten muuten epäpoliittinen armeija liittyy kommunismin vastustamiseen (siis jos tarkoitat 1970-luvulla?), ottaen myös huomioon, että PV:n komentajaksi nimitettiin ainakin yksi "uuden suuntauksen" mies Kekkosen toimesta? Siis ymmmärrän upseerikunnan konservatiivisuuden (vaikka ovatkin korostetun epäpoliittisia) ja sen seikan, että laajat reservit eivät välttämättä kokonaisuudessaan olisi halunneet lähteä rakentamaan neuvostoyhteiskuntaa Norjaan, mutta meidän oloja sääteli sotilaallinen liittosopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä, eli tämä YYA. Poliittinen johtomme, ehkä Kekkosta lukuunottamatta aivan hänen viimeisiin päiviinsä saakka olisi edellyttänyt armeijalta tuon sotilaallisen liittosopimuksen artiklojen täyttämistä. Ja sen se olisi 1970-luvulla tehnyt (katsos torjuntavoitoista ja vuosien 1944-45 asekätkennästä oli jo melko pitkä aika), vaikka varmasti suuri joukko asevelvollisia olisikin yrittänyt paeta Ruotsiin ja metsiin neuvostoyhteiskunnan rakentamiselta. Ottaen vielä huomioon rakennemuutoksen (lue: maassa- ja maastamuuton), joka usealla tavalla söi kansan tahtoa henkiseen ja tosiasialliseen vastarintaan.
Olen eri mieltä siitä, että miksi kommunismi ei lyönyt läpi Suomessa.
1) Keskeisin syy oli vuonna 1944 torjuntavoiton jälkeen se, että NL:a ei kiinnostanut Suomen osalta tälläistä muutosta läpi viedä. Kansan tahto ja Suomen sisäpolitiikka oli täysin toissijaista, olisipa NL:n päätös ollut minkäsuuntainen tahansa.
Historiantutkimuksen on myös selvitettävä, että olisiko Yhdysvalloilla ollut tähän osuutta "kolmen suuren" konferenseissa aiemmin. Perinteinen näkemyshän on ollut, ettei olisi ollut, mutta uusi aineisto on ambivalentimpaa.
2) Jo 1920-luvun loppupuolella alkanut yhteiskunnan maltillistuminen, jopa sellaisten henkilöiden kuin Mannerheimin toimesta, ja demokratian pelisääntöihin sitoutuminen. Poikkeukset vahvistivat säännön. (Lapuan liike, kommunistien Moskovasta johtama maanalainen kumoustoiminta)
Miksi näin kävi? Itsehallinnon perinteet jo 1800-luvulta, sekä erityisesti meidän älymystömme ja riittävien laajien kansalaispiirien kontaktit länteen ja keskeisesti Ruotsiin, mikä erotti meidät Virosta, Puolasta ja muista Venäjästä äskettäin itsenäistyneistä maista, jotka kaikki muuttuivat autoritäärisiksi.
3) NL itsessään (esimerkiksi laajat teloitukset) osoitti työväenliikkeen välkymmälle osalle teorian ja käytännön karmaisevimmat piirteet, vaikka informaation saatavuutta rajoitettiinkin melkoisesti, myös Suomessa.
SDP:n rooli on suuri Tannerin johdolla tuossa kakkosen osalta. Tuolloihan esimerkiksi kokoomus taisteli tosissaan IKL:n italialaisfasistista "basillia" vastaan mm. Paasikiven ja Linkomiehen(!) johdolla ja ei toiminut yhteiskunnan kokonaisedun mukaisesti kuin ehkä vasta aivan 1930-luvun lopulta alkaen.
Oliko puolueessa sitten säilynyt tannerilainen henki myös 1970-luvulle?
Varmasti oli, mutta
mjr hyvä, suurin osa radikaaleistahan nimeltä mainiten yritti nimenomaan ja selväsanaisesti irtautua Tannerin perinnöstä, ja luotsata puoluetta uusille urille! Oletko eri mieltä? Siinä missä Tarja Halonen näki epäpoliittista lakimiesliittoa parempana vaihtoehtona tuolloin NL:n etujen ajaamiseen keskittyneen "demokraattiset lakimiehet", tapahtui samaa isommassa mittakaavassa jossakin SDP:ssä.
Lienee muuten niitä harvoja kertoja maailmanhistoriassa ylipäätään, kun "kansa" tiesi "loka laitismaisesti" älymystöä paremmin! ;) Siis SDP:n kenttä ja osa liitoista jäsenistöineen esti potentiaalisen katastrofin, siksi olen puhunut koko ajan "kaadereista", joka ei terminä tietysti avaudu maallikolle. Nämä kaaderit uskoivat olevansa sitä "etujoukkoa", joka määrää tulevaisuuden, eikä vain pelkästään sen, että kuinka monta kuppia viinaa kaadetaan kulloinkin kitusiin.
Kaadereiden tasoon vaikutti myös se, että yliopistot olivat tuottaneet uusia "akateemikkoja" "numerus clausuksen" tilapäisesti oltua pois käytöstä hieman toisella kädellä hutaisten, sekä sen takia, että suurten ikäluokkien tultua "isäkapinan" vaiheeseen sisäänottomääriä kasvatettiin vastaavasti.
Kekkonenhan suosi vielä kaikin tavoin uutta radikalismia taustalla, osin pyrkien jopa heikentämään SDP:tä vanhasta muistista. (tästä voi lukea mm. Lasse Lehtisen väitöksellisestä työstä) Voi Antero Jyränki sentään tai ainakin lakimiesliitosta löytyneet kuuntelulaiteet!
Aika oli oikeasti jotakin muutakin kuin pelkkää kesäpäivää, eikä se ole pelkästään minun tulkintani. Puhutaanhan uusista "vaaran vuosista", mutta tutkimusta (ja avoimmuutta) asiasta kaivataan lisää.
Summa Summarum:
SDP:llä on ollut keskeinen rooli demokratian puolustamisessa sitten Otto-Wille Kuusisen puheenjohtajuuden, ja erityisesti valtiomiesmäisen Tannerin kaudella, ja pääosin näin myös sen jälkeen. On säälittävää yrittää kuitenkin nostaa kissan häntää kissan itsensä toimesta, ei SDP toiminut missään vakuumissa. Ja vaurauden luomisesta - contra sen jakaminen - ovat vastanneet aina kokoomuslaiset ja demarit yhdessä, vaihtelevin painoarvoin.
Nimenomaan kommunismin vastustamisessa antaisin kuitenkin kaikkein suurimman arvon maalaisliitto/kepulle. Ilman pientilallisia maa olisi mennyt vituilleen jo 1918.
Mielestäni on moraalisesti outoa, että SDP kaikessa viisaudessaan on päättänyt vielä tänä päivänä antaa valtaa lähes eniten niille, jotka antoivat eniten pikkusormeaan "saatanalle" ja silmäilivät pimeyttä kauimmin vaikuttuen "pimeän puolen" mahdista ja lopullisesta voitosta Väyrysen malliin.
Osin kysymyshän on ollut varmasti Lipposen strategisesta virheestä taktisen edun saavuttamisessa, mutta kuitenkin.
