Viestini upposi näihin homolakien kiehtovien syövereiden joukkoon ja päätin nostaa tämän päivän vanhan viestini ylös siinä toivossa että joku tiedokkaampi kirjoittaja osaisi minua opastaa menneiden aikojen taloudenpidosta.
Tätä kysymystä (siis julkistaloutta) voisi lähestyä erittäin monella tavalla. Lähdit liikkeelle siitä, että miten joskus aikoinaan käynnisteltiin suuria hankkeita, ja nykyään ei tehdä enää mitään, niin kysymys on monelta osin tiedotusvälineiden ja poliittisen kulttuurin luomasta harhasta. Joka tapauksessa julkistalous ja yksityissektori ovat kytköksissä toisiinsa, on turha puhua toisesta ilman toista.
Karvalakkilähetystöjen aikaan valehdeltiin enemmän. Taloustieteessä puhuttaisiin
framingistä ja sosiaalitieteissä
labelling -ongelmasta. Varsinkin jälkimmäinen vaivaa julkisesta velasta käytävää keskustelua eri maiden ja maanosien välillä tänä päivänäkin. Kaikki tilastot eivät ole sitä miten ne tarkoituksella
esitellään tai
nimetään.
Jos esimerkin vuoksi pohditaan yksityiseltä puolelta "metsäteollisuuden" väitettyä "kuolemaa", niin tarkasteltaessa oman pääoman tuottoprosentteja, niin alan "kulta-aika" on vasta alkamassa. Monta vuosikymmentä meni "hukkaan", alan oman pääoman tuottoprosentit ovat olleet lähes nollassa tai negatiivisia, eikä tämä edes riittänyt, metsäteollisuus kaivoi kilpailukykynsä muun yhteiskunnan kustannuksella eli tavallisten ihmisten säästöistä varastamalla, devalvaatioiden kautta.
Kuitenkin sekä ulkoisesta että sisäisestä inflaatiosta huolimatta sekä julkis- että yksityistalouksissa on paljon enemmän "lihaa luiden ympärillä" kuin aikaisemmin. Eri asia on, että muuttaako tämä seikka yhdenkään "eksistentiaalifilosofin" perusnegatiivista suhtautumista ihmiseen ja ihmisyhteisöihin.
Toinen asia on se, että infrastruktuurihankkeiden "tuottavuus" ei ole hyvä, esimerkiksi moottoritien rakentaminen Ouluun ei vain ole taloudellisesti perusteltua. Jos taas perustellaan muilla syillä, työllisyydestä aluepolitiikkaan, kokonaiskuva voi muuttua. Taloudellisesti kannattaville hankkeille rahoitus yleensä löytyy, nykyisin paremmin kuin ennen, erityisesti koska vältimme luottolaman ja finanssikriisin äärimmäisimmät seuraukset. Jos joku yksityistalouteensa on hakenut pankista lainaa, on saattanut panna merkille, että muutama vuosi sitten asuntolainan sai helpommalla kuin nykyisin vaikkapa huomattavasti pienemmän autolainan. Kuitenkin on sieltä rahaa saanut, kysymys on vain ollut aiempaa tarkemmasta syynistä. Kysymys ei liity vain korkomarginaaleilla ilmaistaviin "tekijöihin", epävarmuutta on ollut markkinoilla niin paljon, että finanssisektorin vakautustoimet näyttävät tuottavan hedelmää ja tuovan joka sentin takaisin, siis verrattuna siihen tilanteeseen, ettei mitään pankki- ja finanssisektorin vakauttamiseksi olisi kansainvälisesti tehty. Suomen osalta tilanne on ollut pääosin "stand-by", maailmanlaajuisista ja yhteisön kollektiivista toimista huolimatta, meillä on omat kokemuksemme 1990-luvun pankkikriisistä, jonka luomat opetukset ehkä "suojelivat" meitä jonkin verran siltä, että mitä monessa muussa maassa on tapahtunut
Kolmas asia on se, ettei julkisen sektorin ja julkistalouden rooli ole enää aivan yhtä tärkeä kuin se on ollut itsenäisyytemme alkuaikoina. Olemme siirtyneet suljetuista markkinoista hyvinvointivaltion kautta hyvinvointiyhteiskuntaan ja säänneltyihin markkinoihin. Pääomaköyhä, syrjäinen talous olemme olleet aina, mutta markkinoiden avautuminen on tuonut kuitenkin jotakin hyvää, monet hankkeet toimivat jopa ilman julkisvallan eli veronmaksajien alkupanostuksia, tästä esimerkkinä ydinvoimalahankkeet. Vastakkaisiakin esimerkkejä tietysti on, tuulivoimaa ei tänne syntyisi ilman syöttötariffeja, eivätkä firmat paljoa kehitystyötä täällä tekisi ilman Tekesin yms. instanssien panostuksia.
Neljäntenä asiana voitaisiin perehtyä julkistalouden rakenteisiin, rakenteen kehitykseen ja/tai vaikkapa budjettiperiaatteisiin. Näistä kuitenkin löytyy paljon asiantuntijatietoa eri lähteistä. Joka tapauksessa julkinen talous etenee enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti, budjetteihin perustuen. Budjetti on vain yksi vuosi talouden "suunnittelusta", itse asiassa meillä on käytössä "viisivuotissuunnitelmat" (raamit), joista kulloinenkin annettu talousarvio on vain "akuutein mediassa käsiteltävä julkiasu". Vuotuisuusperiaatteet ja muut budjettien laatimista ohjaavat tekijät ja säännöt eivät ehkä ole niin vakavia esteitä järkevälle taloudenpidolle kuin ennen, toisaalta lainsäädännöllä on sidottu eduskunnan harkintavaltaa varojen käytön osalta, toisin sanoen valtaosa budjetista on lyöty lukkoon jo ennalta, eikä harkintavaltaa ole. Tämä jälkimmäinen asia koskee sekä valtiontaloutta että kuntataloutta.
Ja mitä tulee entisajan "suurhankkeisiin", ei esimerkiksi työeläkejärjestelmän käyttöönotto aikoinaan ollut niin suuri urakka kuin nyt voisi luulla, aikaisemmat sukupolvethan maksattivat laskunsa nykyisillä ja tulevilla työtä tekevien sukupolvilla meidän vain osittain rahastoivassa järjestelmässä! :)
Eläketurvakeskuksen sivuilta löytyy paljon tietoa eläkejärjestelmästämme, joka on mielenkiintoinen julkis-kollektiivis(liitot)-yksityinen hybridi, jo paljon ennen kuin muualla keksittiinkään mitään julkis-yksityiseen yhteistyöhön viittaavaa (PPP, PFI ja niin edelleen), tosin sosiaalivakuutuksien puolella puhutaan "pilareista" suhteessa yhteisön sääntelyihin. Ja yhteisön sääntelyistä (EMU) meillä on voimassa pysyvä poikkeus, ja hyvä näin. Muussa tapauksessa julkistalous näyttäisi aika heikolta. Ja vaikka lehdistä sitä ei saa selville (mitä nyt Antti Blåfield välillä propagoi eläkesäätiöiden puolesta),
eläkejärjestelmän tulevaisuus on samalla hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, niin meillä kuin muualla. Demografiset muutokset ja tilastot kertovat tämän. Työmarkkinaparttien periaatteellinen yhteistyökyvyttömyys (jota Jutan kaltaiset ajattelijat vastuuttomasti myötäilevät) voi hyvinkin johtaa siihen, että eläkejärjestelmän asteittainen muuttaminen ei onnistu, ja vasta täydellinen romahdus ja kriisi pakottaa tekemään jotakin. Mutta tuo kriisi, jos siihen ajaudutaan ajopuuna, voi samalla voi merkitä hyvinvointiyhteiskunnan loppua. Ja sitä ei täällä taida tavoitella kukaan, vaikka
schumpeterilainen "luova tuho" vetikin meidät ylös siitä lähes pohjattomasta suosta 1990-luvun alkupuolella, johon neuvostokaupan romahtamisen ja suljetun finanssisektorin aikana ajauduimme.
Tässä joitakin hajanaisia ajatuksia.