Millainen on kauden 2011-2012 Ilves?

  • 450 935
  • 1 290

Kyle

Jäsen
Vähän vastaava tilanne sentteriosastolla ja Mark Leen kohdalla. Lee on osoittanut tasonsa ja käsittääkseni on pukukopissa pidetty pelaaja ja viihtyy vielä itsekkin tampereella niin miksei tarjottaisi jatkoa?

Ykkössentteri - Lee - Myttynen - Tuominen/Kangasniemi

Jos Myttynen tai muu hieharkassa toistaiseksi alempi osottaa olevansa Leetä parempi niin kyllä se paikka lopulta pelaamalla irtoaa. Pistetään sitten lihoiksi kun on oikeesti tasonsa esittänyt pelaaja korvaamaan kakkossentterin ruudun. Talousasiathan saattaa nousta esiin tällä esittämälläni nelikolla, mut onko se lopulta kiinni kuin ehkä 10-20 000 eurosta? Kokonais budjettia kun katsotaan, niin aika olemattomista summista kuitenkin puhutaan.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
On tainnut unohtua monelta, että siinä missä Aittokallio pelasi alkukauden lähinnä kohtuullisesti pelasi samaan aikaan Ville Kolppanen loistavasti niin LeKi:ssä kuin sittemmin MHL:ssä.

Ilves palkitsi pidennetyllä sopimuksella ja nuorten MM-leirityksessä ilmeisesti ilves-kiintiö tuli täyteen sillä harjoitusotteluiden pohjalta Kolppanen oli selvästi edellä Gibsonia, joka ilmeisesti haluttiin kisoihin ihan väkisin.

Wiikmanin palkalla pelaa kaksikko Aittokallio-Kolppanen ja se on tulevaisuutta ajatellen parempi vaihtoehto. Toskala on edelleen jokerikortti, joka leijuu kaikkien valintojen taustalla.
 

Nwoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
SAINTS salibandy, Spiral-liiga, Tampere
Kyllähän tuo Ilveksen pelitapa on suurin syy, miksi noita johtoasemia ei pystytä säilyttämään loppuun asti. Mikäli sitä kiekkokontrollia löytyisi enemmän, niin etenkin näissä viimeisissä erissä siitä olisi eniten hyötyä kun pelaajat alkavat väsymään. Ilves kun luopuu kiekosta aina suosiolla ja karvaukseen ei tahdo päätöserässä löytyä enää tarvittavaa energiaa/halukkuutta, niin vastustaja pääsee vyöryttämään hyökkäyksiään jatkuvalla syötöllä. Tuo energinen pystysuunnan kiekko toimii loistavasti otteluiden alkupuoliskoilla, jolloin Ilveksen peli on todella vahvaa tähän liigaan, enkä kaipaa siihen muutosta.

Väitän muutenkin, että tuota kiekkokontrollia ei kannata liikaa otteluiden avauserissä harrastaa, sillä vastustaja usein karvaa täydellä energialla ja viisikkona, jonka seurauksena kontrollipelaaminen menee turhan vaikeaksi. Päätöserässä taas etäisyydet usein kasvavat ja väsymyksen takia karvaaminen ei ole niin kontrolloitua, joten yksinkertaisella kiekottelulla oma pelaaminen rauhoittuisi ja ei oltaisi jatkuvasti ottavana osapuolena. Myös pelitempo laskisi oleellisesti, joka kyllä usein väsyneelle Ilves-joukkueelle olisi iso etu.

Tästä on nähty hyviä esimerkkejä tämän kauden Jokerit-Hifk- otteluissa, kun Jokerit on yrittänyt ekassa erässä pelata kontrolloidusti omassa päässä, mutta siihen ei ole ollut pienintäkään mahdollisuutta kun HIFK on karvannut todella aktiivisesti.

Pahoittelen jos aiheesta on joku jo maininnut, mutta en jaksanu lukea ketjua läpi, kunhan sain tuoda omat ajatukseni vain esille.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Kyllähän tuo Ilveksen pelitapa on suurin syy, miksi noita johtoasemia ei pystytä säilyttämään loppuun asti.

Mutta viime kaudella pelattiin samalla tavalla ja yleensä tultiin kolmansissa erissä ensin tasoihin ja sitten vielä ohi. Sen enempää puuttumatta onko pelitapa oikea vai väärä, niin kyllä nuo lopun jäätymiset ovat mielestäni puhtaasti henkinen ongelma. Kyllä siellä jätkät jaksaa luistella, mutta esim. Pelicans teki tänään viimeisellä kympillä kaksi maalia maalin edestä. Tällaista nyt vain ei saisi tapahtua vaan siellä maalin edessä pitää olla ilkeä ja putsata ne äiijät sieltä pois tavalla tai toisella.

Uskon vakaasti siihen, että jos se johto pystytään pitämään nyt tämänpäiväisen lisäksi pariin kertaan tulevissa peleissä, niin se lopun sekoilukin rauhoittuu kummasti.
 

Nwoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
SAINTS salibandy, Spiral-liiga, Tampere
On totta että ongelmat ovat osittain henkisellä tasolla ja voittojen kautta itseluottamus toki nousisi ja henkilökohtasten virheiden määrä vähenisi, mutta paras keino tähän olisi maksimoida taktiset asiat, joihin on helpoin vaikuttaa. Tuo päästä päähän koohottamien ei nyt vain ole paras tapa johtoasemassa pelaamiseen, etenkään päätöserässä väsymyksen jo painaessa jaloissa. Näkisin mielummin enemmän "kuolleita" hetkiä jolloin kiekko olisi oman maalin takana ja vaihdettaisiin rauhassa, hitaita lähtöjä siis. Pelin tempo laskisi ja otteisiin tulisi rauhallisuutta. Viisikkokin saataisin hallitusti kasaan ja tiiviimmäksi tulevaan puolustusvalmiuteen. Toki vastustaja pakottaa ainakin lopussa pakin pois maalin takaa.

Tuntuu ettei Ilves pyri puolustamaan johtoasemaa vaan jatkaa täysin samaa peliä kuin ekassakin erässä. Sillä erotuksella vain, että energiataso on jo alhasempi ja pystysuunnan peli ei toimi kun päässä on ajatus et riskejä pitää välttää ja karvaus ei ole viisikkona yhtä rohkeaa. Usein painotetaan että johtoasemassa pitää jatkaa omaa peliään, mutta totuus usein kuitenkin on että voittavat joukkueet pelaavat etenkin päätoserän puolustukseen keskittyen, jos siis johtavat. Hyökätäkin tietenkin täytyy, mutta myös taktisesti täytyy löytyä muitakin pelitapoja kuin mihin Ilves luottaa.
 
Viimeksi muokattu:

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Minusta Ilves seisoskelee maalintakana ihan tarpeeksi. Eilenkin useita kertoja ja tämän on selkeästi lisääntynyt Raipen ollessa vierailla mailla. Ongelma on toki se, että ensimmäiseen erään panostetaan kaikki peliin, kun vastustaja vielä lämmittelee. Ilves siis tietoisesti pyrkii iskemään silloin, kun vastus ei ehkä pelaa vielä ihan täysillä. Sitten kolmannessa erässä vastustaja painaa täysiä ja Ilveksellä alkaa jalat selkeästi puutumaan. Herää siis kysymys, että miten lujaa siihen ensimmäiseen erään kannattaa tulla, kun energia on sitten kolmannesta erästä pois?

Ilves kyllä pyrkii kolmannessa erässäkin pelaamaan omaa peliään, mutta hankalaa se on, kun voimat ovat ehtyneet. Lisäksi mahdollisessa johtoasemassa voittamisen pelko näkyy pelaajien otteissa ylimääräisenä varovaisuutena. Itseluottamuksen parantuessa tämä osin korjaantuu, mutta sitä voidaan vielä joutua odottamaan. Henkimaailman jutut ovat jääkiekossa aina vähän hankalia. Sille ei vaan tahdo voida mitään, että tappiolla oleva joukkue saa paineen hyökkäyspäätyyn ja johdossa oleva vetäytyy enemmän tai vähemmän kuoreensa.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Pikkuinen huomio tilastoista. Pidin Leimua ylivoimaisena miinuskuninkaana mutta miten on mahdollista että Myttysellä on tällä hetkellä -19? Pisteitä tulee suht hyvin eikä sitä pahemmin haukuta, mutta onko sitten tuo -19 vain sattumaa vai onko Matias lepsu omaan päähän pelatessaan?
 
Viimeksi muokattu:

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Myttynen ei ole kovin vahva vääntämään ja tämä kausi on sujunut muutenkin melkoisessa alavireessä. Mitenkään halutonta tai flegmaattista pelaaminen ei kuitenkaan ole.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Pikkuinen huomio tilastoista. Pidin Leimua ylivoimaisena miinuskuninkaana mutta miten on mahdollista että Myttysellä on tällä hetkellä -19?

Sanoppa se. Samaan aikaan Mark Lee on saanut paskaa niskaansa, vaikka on ollut joukkueen kultakypärä ja johtaa koko kauden Ilveksessä pelanneista plusmiinustilastoa ylivoimaisesti lukemalla +4.


Sellainen huomio Ilveksen tämän viikon pelaamisesta, että Ilveksen pelin taso laski silmissäni koko viikon. Ässiä vastaan hallittiin huolella, HPK:ta vastaan oltiin parempia vaikka pelattiin vieraissa, mutta Pelicans oli meitä selvästi parempi viikon viimeisessä koitoksessa.

Siksi onkin kummallista, että otteiden heiketessä vastustajaan nähden pistetahti vain kiihtyi: 0-1-3.
 
Viimeksi muokattu:

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ei tämä nyt ihan suoranaisesti aiheeseen liity, mutta Myttynen kärsii mielestäni ns. villepeltonen-syndroomasta eli pitää koko ajan mailaa kahdella kädellä kiinni. En tiedä mistä moinen joidenkin pelaajien kohdalla johtuu, mutta olisi kiva nähdä Myttyseltäkin joskus kunnon spurttia, jossa yleensä joutuu toisen käden mailasta irrottamaan. Myös muuan Pasi Määttänen pelasi samalla tavalla. Eikä Raipekaan kovin usein mailasta kättään irrottanut.

No, jotku pelaajat ilmeisesti vain ovat tällaisia.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Sanoppa se. Samaan aikaan Mark Lee on saanut paskaa niskaansa, vaikka on ollut joukkueen kultakypärä ja johtaa koko kauden Ilveksessä pelanneista plusmiinustilastoa ylivoimaisesti lukemalla +4.

Vrt Jussi Makkonen Tapparassa. Jussi on ainoa hankinta joka on selkeästi ollut vahvistus Tapparaan. Se ei ole Jussin vika ettei ole ykkössentterin tasoa mutta varmasti jokaisen Tapparafanin suosiossa, pitäs olla.

Tota miinustilastoa ei arvosteta tarpeeksi. Esim Juha Leimu on ylivoimapelissä kurko mutta huonoin puolustaja omaan päähän mitä olen Tapparassa ikinä nähny. Kaveri ei osaa luistella taaksepäin.

Ilveksestä laitoin paikallispelissä merkille että miten ihmeessä Peltolaa ei peluutettu alkukaudella kun oli selkeästi toiseks paras pakki Koistisen jälkeen.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ilveksestä laitoin paikallispelissä merkille että miten ihmeessä Peltolaa ei peluutettu alkukaudella kun oli selkeästi toiseks paras pakki Koistisen jälkeen.

Koska: väärin kasattu puolustus.

Edessä oli Järventie, Tukio ja Koistinen, jotka automaattisesti saivat paikkansa puolustuksessa (Tukio etenkin harjoituspelien perusteella, liigan alkaessa esitysten taso kyllä romahti).

Sen lisäksi Bäckström ja Glenn menivät edelle (kenties?) ulkomaalaisstatuksensa takia, vaikka esitykset ei aina sitä tukeneetkaan. Tosin kauden alun jälkeen molemmat on ollut parhaimmistoa.

Sitten kun lyödään pöytään vielä Kesän kelpo-otteet harjoituspeleissä, niin Jokipakan ja Peltolan jääaika oli kortilla. Nyt on onneksi molemmat saaneet erinäisten tapahtumien kautta paikkansa puolustuksessa ja ovat jälleen kerran vastanneet hienosti huutoon.

Ensi kaudella toivottavasti moelmmat pelaavat vähintään kakkosparissa koko kauden. Molemmat ovat varmoja suorittajia tuolle tasolle jo.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksestä laitoin paikallispelissä merkille että miten ihmeessä Peltolaa ei peluutettu alkukaudella kun oli selkeästi toiseks paras pakki Koistisen jälkeen.

Muutamakin syy löytyy tähän asiaan. Ensinnäkin hän muistaakseni suoritti varusmiespalvelusta, minkä vuoksi ei päässyt alkuvaiheessa varmaan kaikkiin reeneihin. Toisekseen hän ei ollut alkukaudesta joukkueen toiseksi paras pakki, vaan kilpaili paikasta kokoonpanossa mm. Jokipakan kanssa. Glenn lienee ainoa puolustaja, joka on pelannut joka pelissä.

Olen myös kuullut, että harjoitusmotivaatiossa olisi hänellä ollut jotain ongelmia.

No lokakuun lopun jälkeen onkin tainnut olla joka pelissä koostumuksessa ja peliminuutitkin samaa luokkaa kuin muillakin.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Edessä oli Järventie, Tukio ja Koistinen, jotka automaattisesti saivat paikkansa puolustuksessa (Tukio etenkin harjoituspelien perusteella, liigan alkaessa esitysten taso kyllä romahti).

Sen lisäksi Bäckström ja Glenn menivät edelle (kenties?) ulkomaalaisstatuksensa takia, vaikka esitykset ei aina sitä tukeneetkaan.

Ilveshän pyöritti alkuunsa lähes kaikkia pakkeja poppariosastolla:

1-3. pelit; Peltola, Jokipakka
4. peli; Tukio, Bäckström
5. peli; Tukio, Peltola
6. peli; Koistinen (Kesä telakalle)
7-9. pelit; Peltola
10. peli; Järventie
11. peli; Jokipakka
12. peli; Glenn
13. peli; Peltola
14. peli; Jokipakka
15. peli; Jokipakka
16. peli; Tukio
17. peli; Tukio
18. peli; Peltola
...

Toki tuossa Peltola eniten on huilannut yhdessä Jokipakan kanssa, mutta kyllä siellä muutkin ovat levänneet - kierrätyksen tai vammojen takia, mutta kuitenkin.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Toki tuossa Peltola eniten on huilannut yhdessä Jokipakan kanssa, mutta kyllä siellä muutkin ovat levänneet - kierrätyksen tai vammojen takia, mutta kuitenkin.

Voin toki muistaa väärinkin, mutta eikös noista alkukauden peleistä (n.15-20 peliä) käytännössä yhtä tai kahta ottelua lukuunottamatta Peltola pelannut korkeintaan jonkun loukkaannuttua. Kun kaikki oli mukana, niin Peltola ja JJ Pakka olivat LeKissä?

Joka tapauksessa, jos puolustus ei olisi ollut ylimiehitetty, olisi Peltola kerännyt huomattavasti enemmän peliaikaa ylhäällä. Pelaamaan päästessään tuo on aina myös pelannut hyvällä tasolla.

Mutta hyvä että pääsee nyt pelaamaan ja ensi kaudella toivottavasti vielä enemmän.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Peltola ja Jokipakka olivat mielestäni harjoituskauden otteluiden perusteella aiheestakin ne, joiden kausi alkoi LeKissä. Mitään kiintiöpaikkaa kokoonpanoon ei pidä antaa yhdellekään sen perusteella, että tällä on pitkä sopimus ja tämän on suunniteltu olevan tärkeä palanen tulevaisuuden joukkueissa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Peltola ja Jokipakka olivat mielestäni harjoituskauden otteluiden perusteella aiheestakin ne, joiden kausi alkoi LeKissä. Mitään kiintiöpaikkaa kokoonpanoon ei pidä antaa yhdellekään sen perusteella, että tällä on pitkä sopimus ja tämän on suunniteltu olevan tärkeä palanen tulevaisuuden joukkueissa.

Ei tietenkään kiintiöpaikkaa, mutta ei tuo alkukausi kovin tarunhohtoinen ollut meidän puolustukselta joten mielestäni Peltolalle olisi voinut antaa enemmänkin näyttöpaikkoja. Mutta tämä tästä meikäläisen osalta.

Ilveksen seuraavat pelit ovat äärettömän tärkeitä. Vastaan tulee käytännössä pelkästään joukkueita jotka on lyötävissä ja samaan aikaan esim. Tapparalla on vaikea rupeama edessä. Viimeisestä kymmenestä pelistä on otettu tasaiseen tahtiin pisteitä, mutta niitä voittoja ei olisi varaa enää hukata viime minuuteilla.

Toki sääliraja on lähinnä kaukainen unelma, mutta pelaamalla hyvin seuraavat kymmenen peliä saatettaisiin vielä säilyttää mahdollisuus taistella kymmenennestä sijasta. Etenkin tulevan viikon tammikuun tasauksesta pitäisi saada 5-6 pistettä. Tällä hetkellä kymmenentenä olevaan Lukkoon on 8 pistettä ja pari peliä enemmän, mutta uskoisin heidän ohittavan TPS:n joten 10 pistettä ollaan heistä perässä.

Vaikeaa (mahdotonta?) tulee olemaan, mutta ohjelma on suosiollinen Ilvekselle joten joukkueen pitäisi nyt tarttua viimeiseen oljenkorteen!
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Tiedä kuinka tosissaan Ilves etsii sitä hyökkääjää täksi kaudeksi, mutta nyt olisi ollut kohtuu varma tapaus tarjolla eli Peter Ölvecky. Toki Ölvecky kärsi viime kaudella loukkaantumisesta ja tälläkin kaudella pelannut vain kuusi peliä, joten edelleen taitaa olla vähän rikki. Kalpassahan Ölvecky pelasi viime kaudella 15 ottelua tehoin 5+5, joten hänestä olisi ollut tietoa jopa Suomessa. Mutta nyt teki sitten tryout sopimuksen Ruotsiin ja Växjöön.

Mielenkiintoista nähdä tekeekö Ilves vielä liikkeitä siirtorajalla, kun monet joukkueet kärsivät maalivahtien ja pakkien loukkaantumisista ja Ilveksellä näitä olisi liikaakin hyökkääjiin nähden. Itse olisin valmis lainaamaan / myymään Tukio/Glenn/Bäckström kolmikosta jonkun ja tämän paikan täyttäisi sitten Mäkinen (Västilä / Laine) ja Kesäkin palannee helmikuussa. Myös sitten Wiikman voisi kelvata jonnekin ja Toskala ja Aittokallio riittävät hyvin loppukaudeksi. Joku sentteri kelpaisi hyvin sitten Ilvekseen eikä maalintekijöitäkään liikaa ole.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Itse olisin valmis lainaamaan / myymään Tukio/Glenn/Bäckström kolmikosta jonkun ja tämän paikan täyttäisi sitten Mäkinen (Västilä / Laine) ja Kesäkin palannee helmikuussa.

Eilenhän kerrottiin Niinimäen ohella Mäkisen olevan sairastuvalla. Kuusi viikkoa murtuneen sormen takia sivussa.

Wiikman hyökkääjästä voisi olla hyvinkin mahdollinen siirto, jos samalla otetaan Mikko Pätsi Ilveksen kirjoille. Ja pohditaan tuodaanko Kolppanen Venäjältä lähemmäs LeKiin vai luotetaanko LeKin löytävän muutoin korvaajan.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Mielenkiintoista nähdä tekeekö Ilves vielä liikkeitä siirtorajalla, kun monet joukkueet kärsivät maalivahtien ja pakkien loukkaantumisista ja Ilveksellä näitä olisi liikaakin hyökkääjiin nähden. Itse olisin valmis lainaamaan / myymään Tukio/Glenn/Bäckström kolmikosta jonkun ja tämän paikan täyttäisi sitten Mäkinen (Västilä / Laine) ja Kesäkin palannee helmikuussa. Myös sitten Wiikman voisi kelvata jonnekin ja Toskala ja Aittokallio riittävät hyvin loppukaudeksi. Joku sentteri kelpaisi hyvin sitten Ilvekseen eikä maalintekijöitäkään liikaa ole.

Älvecky kyllä jätti ymmärtääkseni hyvän kuvan itsestään Kuopiossa viime kaudella. Olisi käynyt ainakin meikäläiselle. Kaiken kaikkiaan näyttää pahalta, jos Ilves ei mitään tee ennen siirtorajaa. Tällä hetkellä kokoonpanosta puuttuu Niinimäki, Rask, Myttynen ja Kantola. Kaikki joukkueen runkopelaajia. Tilaa olisi tällä hetkellä sekä laidassa että sentterin tontilla. Keskushyökkääjä kuitenkin olisi varmaan se todennäköisempi ratkaisu, jolloin Keränen voisi siirtyä ykkösen laidalle.

Tärkeintä olisi, että nyt reagoitaisiin kun vielä edes pienet saumat on taistella siitä kymppipaikasta.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Selväähän on se, että Wiikman lienee liipaisimella jos joku lähtee. Takana kun on vielä täydessä kunnossa oleva Aittokallio, joka janoaa vastuuta ja itsensä kuntoon saanut Toskala, joka pystyy ainakin antamaan Aittokalliolle huilivuoroa tarvittaessa. Siihen kolmantena vielä Pätsi, joka osoitti olevansa käyttökelpoinen hätävara.

Määrällisesti myös puolustajista joku voisi lähteä etenkin kun Teemu Kesä palaa ensi kuussa. Pieni riski se joka tapauksessa olisi ja ainoa jonka voisin uhrata on Arto Tukio, jolla en näe tulevaisuutta seurassa.

Hyökkäykseen pitää saada vahvistusta jo määrällisesti sen osoitti heikot otteet, joilla kerrankin pelitapahtumien vastaisesti irtosi pisteet niin Pelicansilta kuin Bluesiltakin.

Junioreista seuraavaksi kokeilemaan pääsevät varmaankin tehomies Eero Savilahti ja uutta tulemista tekevä Jesper Kokkonen.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Määrällisesti myös puolustajista joku voisi lähteä etenkin kun Teemu Kesä palaa ensi kuussa. Pieni riski se joka tapauksessa olisi ja ainoa jonka voisin uhrata on Arto Tukio, jolla en näe tulevaisuutta seurassa.

Tämä on ihan totta, mutta silti yrittäisin olla myymättä yhtään pakkia koska Koistinen lähti jo ja loukkaantumisia on ollut aikamoiset määrät tällä kaudella. Jos tuosta nyt myytäisiin Tukio pois ja siitä loukkaantuisi vaikkapa Peltola ja Glenn, niin oltaisiin heikoilla jäillä.

Kuvittelisin, että Wiikmania pidetään nyt näytikkunassa peluuttamalla tasaiseen tahtiin. Kuitenkin hän on ihan hyvän tason torjuja, joten voisi hänelle joku paikka löytyä. Kenties Espoosta soitellaan kohta?
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Aittokallio sanoi Veikkaajassa, että aikoo vaatia säännöllistä peliaikaa, eikä enää suostu vain availemaan luukkua. Ei suora lainaus, mutta kutakuinkin näin.

Vaikuttaa siis siltä, että nuori mies on tosissaan. Näytöt junnukisoista ovat kiistattomat ja varmasti mies on astetta parempi kokemuksen myötä. Kyllä se Ilveksenkin kannalta olis hyvä antaa Samille nyt reilu näyttöpaikka, jottei mies karkaa heti sopimuksen loputtua muihin maisemiin. Sillehän ei sitten voi mitään, jos NHL kutsuu, mutta jos siirtyy esim. johonkin muuhun liigaseuraan, niin tiedetään ketä voidaan syyttää.

Toskalahan tässä nyt oli turha hankinta. Wiikman pysyy paremmassa kunnossa ja on pelannut pääosin hyvin. Toki miehelle tulee (liikaa) huonoja iltoja, mutta eipä ole koko aikaa klesana.

Kinkkinen paikka Hiitelälle ja valmennukselle.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Seppo Hiitelä jos luet tätä ketjua/viestiä, niin toivoisin sinun hankkivan vielä kevätkaudeksi pari hyökkääjää. Pakkeja ja maalivahteja meillä on tarpeeksi.

Mikset palkkaisi Mestiksestä esim. Sportin Mika Halavaa tai TuTon Aki Keinästä? Tai Joensuun Olavi Vauhkosta? Tai kaikkia, kyllähän Koistisen palkalla saisi. Eliteprospects.comin mukaan muutama paperilla ihan lupaavalta kuulostava ulkomaalaispelaajakin pyörisi tuolla nyt ilman sopimusta mihinkään.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Seppo Hiitelä jos luet tätä ketjua/viestiä, niin toivoisin sinun hankkivan vielä kevätkaudeksi pari hyökkääjää. Pakkeja ja maalivahteja meillä on tarpeeksi.

Mikset palkkaisi Mestiksestä esim. Sportin Mika Halavaa tai TuTon Aki Keinästä? Tai Joensuun Olavi Vauhkosta? Tai kaikkia, kyllähän Koistisen palkalla saisi. Eliteprospects.comin mukaan muutama paperilla ihan lupaavalta kuulostava ulkomaalaispelaajakin pyörisi tuolla nyt ilman sopimusta mihinkään.

Tässä loukkaantumissumassa ehkä yksi täytemies saattaisi olla paikallaan, mutta kaikkia ei missään nimessä. Mikäli hankintoja tehdään, niin lähtökohtaisesti kärkiketjuihin kiitos. Kyllä omat junnut riittävän hyvin paikkaavat väliaikaiset vaivaispoissaolot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös