Millainen on kauden 2011-2012 Ilves?

  • 451 001
  • 1 290

Fordél

Jäsen
Ilveksen tilanne ensi kautta ajatellen näyttää varsin hyvälle. Toimintaan on tullut aimo annos lisää järkeä ja mikä tärkeintä: identiteettiä. Nykyisellä linjalla tullaan varmasti jatkamaan ja sille tulee varmasti kaikkien varaukseton tuki. Nykyinen valmennus jatkaa varmastikin myös ja samoin uskon rungon pysyvän hyvin kasassa. Sopimustilanne näyttää tällä hetkellä seuraavalta (lähteenä Jatkoaika.com):

MV:
Sami Aittokallio 2012
Ville Kolppanen 2012

Puolustajat:
Konsta Mäkinen 2012
Jyrki Jokipakka 2012
Niko Peltola 2012
Ryan Glenn 2012
Teemu Kesä 2012
Markus Västilä 2012

Hyökkääjät:
Matias Myttynen 2012
Henri Tuominen 2012
Ville Korhonen optio
Teemu Huhtala 2012
Joonas Rask 2012
Jesse Niinimäki optio

Maalivahtiosasto on siis muuten kasassa, mutta Aittokallion aisapari puuttuu. Luojan kiitos, että Jani Hurmeen sopimus ei enää jatku. Jos Miika Wiikman pelaa hyvän loppukauden niin mikä ettei koitettaisi kiinnittää häntä myös ensi kaudeksi Ilvekseen. Ja jos otteet ovat hyviä niin sopimus voisi olla pari vuotinen, mutta tätä kymystä voidaan pohtia rauhassa. Myös Toskalan mahdollinen paluu vaikuttaa tottakai tähän asiaan. Miksei myös Riku Helenius voisi olla yksi pohdittava nimi.

Puolustuksessa on runko hyvin kasassa, mutta kärki puuttuu. Vähän harmittaa tuo Teemu Kesän sopimus, koska leveyttä on jo ihan tarpeeksi, varsinkin kun toivoisin Arto Tukion ja Antti Bruunin jatkosopimuksia. Ensiksi mainitun kohdalla on tietysti ongelmana loukkaantumiset ja jälkimmäisen kohdalla mahdollinen ylihinnoittelu hyvin menevän kauden jälkeen. No tuskin Bruun tähän sortuu vaan eiköhän haluja jatkolle ole kun vastuuta tulee mielin määrin. Nils Bäcströmille ei varmasti kukaan näe käyttöä ellei jotain aivan huikeaa tasonnousua tapahdu loppukaudesta.

Joka tapauksessa yksi selkeä kiekollinen johtohamo olisi tarpeen ja tällöin nousee kaksi nimeä ylitse muiden: Joonas Lehtivuori ja Ville Koistinen. Jälkimmäinen olisi tietysti lottovoitto, mutta sekä Toskalaan että Koistiseen tuskin on varaa. Toinen näistä isoista nimistä olisi kuitenkin hieno kotiuttaa maailmalta.

Hyökkäys onkin jonkin verran avoin, mutta eiköhän sieltäkin saada monelle sorvattua jatkopahvi. Tärkeintä olisi tietysti käyttää Jesse Niinimäen optio. Hän on ollut tällä kaudella Ilveksen pelin sielu ja olisi sitä taatusti myös ensi kaudella. Mark Lee on myös pelannut hyvin ja jos hinta ei nouse liian kovaksi niin jatkosopimus olisi toivottavaa. Olisi hyvä kakkossentteri nuorelle joukkueelle. Kapteeni Pasi Määttänen on tällä hetkellä melkoinen mysteeri. Kausi on ollut hänen kohdaltaan selkeä pettymys eikä viime kauden loistosta ole tietoakaan. Silti tärkeä osa joukkuetta varsinkin, jos roolia muutettaisiin kuten Raipellakin viimeisillä kausillaan. Katsotaan mitä loppukausi tuo tullessaan Mätskyn osalta. Toivotaan ehdottomasti parasta!

Masi Marjamäki on pelaamassa uransa parasta kautta liigassa ja jatkopesti kävisi oikein hyvin. Saman osaston kaveri Kai Kantola on myös ollut positiivinen yllättäjä tällä kaudella ja hänelle pitäisi ehdottomasti sorvata jatko. Taitopuolelta Matias Sointu on pelaamassa myös hienoa kautta ja ensi kaudeksi roolia voisi vain entisestään kasvattaa eli ehdottomasti jatkoa. Toni Rajala ei ole puolestaan päässyt ihan siihen lentoon, jota villeimmissä kuvitelmissa odotettiin. Osasyynä tälle on tietysti loukkaantuminen. Potentiaali on kuitenkin valtava ja toivottavasti jatkaisi meillä ensi kaudellakin, jolloin saataisiin hänelle lisää suoraviivaisuutta, haastokykyä ja röyhkeyttä. Samat sanat pätee raakile Michael Keräseen, joka on vielä fyysisesti melkoinen raakile, mutta pelannut silti ihan pirteästi: jatkoon!

Sitten vielä pari ongelmallista tapausta eli Marko Anttila ja Ville Korhonen. Ensiksi mainittu on vuosi toisensa jälkeen aina yksi suurempia kysymysmerkkejä. Kukaan ei oikein tiedä mikä olisi Anttilalle parasta: jatkaa vielä Ilveksessä vai hakea sitä palapelin loksahtamista paikoilleen muualta? Itsekään en osaa sanoa tähän kysymykseen tällä hetkellä mitään, mutta toivottavasti olemme loppukaudesta viisaampia. Korhonen on taas yksi lempipelaajiani, mutta kausi on ollut tähän mennessä pienoinen pettymys. Pisteiden valossa voi toki tehdä ennätyksensä, mutta pelillisesti odotin enemmän. Oikeaa roolia ei ole oikein tahtonut löytyä, mutta toivottavasti loppukaudella homma selkiytyy ja optio käytetään.

Jos siis Rajalasta, Määttäsestä ja Anttilasta luovutaan erinäisistä syistä niin keitä tilalle hyökkäyseen? Ensinnäkin se selkeä ykkössentteri olisi hienoa saada vaikka Määttänen jatkaisi. Tälle tontille ei ole mitään itsestään selvää ehdotusta. Muista liigaseuroista ei tule mieleen mitään hyvää hakua, joten kenties tähtäin on tässä ulkomailla. Jos taas kärkilaituri tarvitsee hankkia niin katse kohdistuu tottakai Tommi Huhtalaan, joka olisi mukava kotiuttaa Porista meille maalintekijäksi.

Näillä mietteillä hahmottelisin ensi kauden joukkueen jotakuinkin tällaiseen muotoon ilman Anttilaa ja Määttästä, joiden jatkosta on siis vaikea sanoa vielä mitään:

1. Rask - hankinta - Rajala/Huhtala
Koistinen/Lehtivuori - Glenn

2. Marjamäki/Huhtala - Lee - Niinimäki
Bruun - Tukio

3. Keränen - Myttynen - Sointu
Jokipakka - Peltola

4. Kantola - Tuominen - Korhonen
Kesä

Wiikman/Toskala/Helenius - Aittiokallio
 

Streider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, FBK, Hartford Whalers, Deutschland
Ihan pätevää pohdintaa tuossa edellä. Omista junnuista on rakentumassa hyvä liigatason runko, johon olisi mukava saada Ilves-taustaa omaavia kavereita maailmalta takaisin. Näihin ehdottomasti lukeutuvat Huhtala, Lehtivuori, Koistinen ja Toskala(varauksella). Myttysessä näkisin potentiaalia nousta päteväksi 2.sentteriksi, mutta tämäkin on hankala vielä tässä kohtaa sanoa. Riippuu miten Määttänen loppukauden pelaa yms. Sentterikaluston näkisin muodossa:
1. "Genoway/Stefan" - tyyppinen kova tekijä
2. Myttynen/Lee
3. Lee/Määttänen/"Kauvosaari"
4. Tuominen

Riippuu siitä jatkaako Lee ja/tai Määttänen Ilveksessä. Mark Lee on kuitenkin osoittanut pärjäävänsä liigassa kelvollisesti, ja varmasti löytyisi paikka joukkueesta. Määttänen on tällä hetkellä iso kysymysmerkki, varmasti menisi loistavasti 3.sentterinä, pistetehtailu on hiipunut mutta hyvin pelannut muuten, ja nuoressa porukassa tarvitaan johtajuuttakin.

Laituriosasto onkin ehkä vielä mielenkiintoisempi, ja suurin haave sillä saraa onkin Huhtalan saaminen takaisin Tampereelle. Niinimäen jatko ehdoton, on löytänyt tasonsa ja pystynyt pitämään sitä yllä koko kauden. Nykyisistä vielä sopimuksettomista pelaajista pitäisin seuraavat pelurit: Kantola, Marjamäki, Sointu ja Keränen. Rajala on vielä arvoitus, jostain olin lukevinani että jättää intin käymisen ensi vuoteen? Eli jatkaisi ilmeisesti Ilveksessä. Jäädessään ykkös/kakkoskentän laituri. Suurin mysteeri on todellakin Anttila. Loukkaantuminen vaivannut tällä kaudella, ja olisi ikävä nähdä Marko jonkun toisen liigajoukkueen väreissä, mutta.. Maisemanvaihdoskin voisi auttaa urakehitystä, silti olisi mukava nähdä jätti tutuissa väreissä vieläkin. Korhonenkin on hieman juu/ei/jaa-papereissa, haluaako lisää vastuuta, saako sitä jossain muualla? Kätevä kolmoskentän laituri, vaan onko käyttöä/halua pelata siinä roolissa? Saattaa olla että paikka löytyisi nelosen laidasta, mutta se riippuu jatkosoppareita ja hankinnoista.

Hyökkäysosasto siis olisi papereissani jotain tämän suuntaista:

1. Rask - kova hankinta - Niinimäki/Rajala
2. Marjamäki - Myttynen - "Huhtala"/Rajala
3. Keränen - Lee/Määttänen/hankinta - Sointu
4. Kantola - Tuominen - "Korhonen/Anttila"

Huhtalan paikka ehdottomasti kahdessa ensimmäisessä ketjussa jos tänne palaisi takaisin. Määttänen menisi kolmosen keskellä, kuten myös Lee. Myttysen näkisin mieluusti jo kakkosketjun keskellä, mutta niin paljon ratkaisee ketkä jatkavat. Lee on kyllä ihan pätevä samaan rooliin, mutta mieluummin Myttynen siihen, ensi kaudella vielä parempaa odotettavissa(?)
Paljon on variaatiota ja pyöriteltävää, ja päässä ajatuksia. Tarvittavat hankinnat varmastikin yksi hyvä sentteri ja laituri noin pääpiirteittäin, muut avut löytyvät jo omasta takaa. Katsotaan mitä jatkosopimuksia tuleman pitää.

Sitten puolustajien kimppuun. Näkisin että Fordél on tuohon jo kohtuu pätevän setin laittanutkin jo, ja paluumuuttajat ovat varmasti samat kuin jokaisen toiveissa. Glenn ei kyllä ole ykköskorin miehiä, mutta toiseen tai kolmanteen pariin kyllä menettelee. Peltolan ja Jokipakan toivoisin saavan isoa roolia myös ensi kaudella, vierelle vaan kummallekin kokeneempi kaveri jos mahdollista. Järventiekin olisi pätevä paluumuuttajia ajatellen.

"Järventie" - Peltola
Jokipakka - "Tukio/Salcido"
"Bruun" - Glenn

Kesä on kyllä vähän hankala tapaus. Kesä ja omat junnut tuovat leveyttä rosteriin, muttei vakiokokoonpanossa käyttöä jos vahvistuksia tulee. Mäkinen ja Västilä on hyvä laittaa LeKiin tai A-junnuihin suuremmille minuuteille. Kesänkin paikka olisi ehkä mieluummin Mestiksessä. Bäckström myös rajatapaus, todennäköisesti ei tilaa rosterissa ensi kaudella, mutta ei sitten taas tiedä jos kehitystä havaittavissa kevättä kohden.

Maalivahdeista ei ihmeellisempää sanottavaa. Jos Wiikman pelaa hyvin ja kohtalaisella hintalapulla haluaa jäädä, on siinä Aittokallion kanssa täysin pätevä kaksikko liigaan. Siinä tapauksessa ei Toskalalle käyttöä.

Jotain jäi varmasti sanomatta, mutta tälläistä ajatuksenvirtaa näin nopeasti pohdittuna ensi kautta silmälläpitäen.
 
Viimeksi muokattu:

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jatkamisia?:

- Paljon riippuu Raskin ja Rajalan jatkamisesta Ilveksessä. Tämä kaksikko nimittäin olisi mielestäni meidän ykköskentän laituripari.

- Määttänen. Pienempään rooliin ja jatkoa, jos paikat kestää.

- Anttila. Ei jatkoa.

- Bruun. Jatkoa kohtuullisella sopimuksella - tuskin kuitenkaan enää samanlaista kautta vetää kun nyt on menossa.

- Kantola. Pitempi jatkosoppari. Erikoisten tilanteiden erikoismies.

- V. Korhonen. Paljon riippuu loppukaudesta. Kiikun kaakun.

- Marjamäki. Selkeä palkanalennus vanhaan soppariin, muuten ei jatkoon. En pahastu vaikkei jatkaisikaan, sillä tuskin suostuisi Ilveksen kannalta järkevään palkkaan.

- Lee Jatkoa. Turha lähteä työntämään käsiään paskaan ja hommata taas joku uusi janari - vakuuttanut minut.

- Tukio. Halvalla sopparilla taistelemaan kolmosparin paikasta?

- Glenn. Pyrittävä eroon sopparista.

- Niinimäki. Toivoisin jatkoa, mutta taitaa lähteä muille maille?


Hankintoja:

Tommi Huhtala/Sami Sandell. Kumman kanssa vain parempi sopimus saadaan aikaan.

Joonas Lehtivuori/Ville Koistinen. Jos nyt edes toinen saatais. Molemmat olis jo liikaa pienelle Ilves -fanille.

Maalivahti. Riku Helenius? Jarno Laitinen? Juha Metsola? Vesa Toskala? Miika Wiikman? Siinäpä niitä vaihtoehtoja Aittokallion pariksi



Kokoonpano:


Riku Helenius
Sami Aittokallio


Koistinen(A) - Jokipakka
Peltola - Bruun
Västilä - Kesä
Tukio, Mäkinen


Joonas Rask(A) - Matias Myttynen - Toni Rajala
Matias Sointu - Mark Lee - Tommi Huhtala
Michael Keränen - Pasi Määttänen(C) - Jaakko Pellinen
Kai Kantola - Henri Tuominen - Junnu



Tämä olisi mielestäni realismia. Ehkä rahaa jäisi vielä pariinkin kärkihankintaan tarvittaessa - ken tietää.


Ja näillä teeseillä mennään:

- Jatketaan hienoa junnujen sisäänajoa
- Kotiutetaan pari hyvän tason omaavaa ex-Ilvestä
- Tavoitellaan Play Off -paikkaa.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Tämän kauden joukkueen voi kenttäpelaajien osalta ajatella aika kätevästi neljän pakkiparin ja viiden ketjun kautta. Silloin syntyy tällainen miehistö:

Marjamäki-Lee-Niinimäki
Rask-Myttynen-Rajala
Korhonen-Määttänen-Anttila
Sointu-Tuominen-Kantola
Keränen-Pellinen-Välimaa

Jokipakka-Tukio
Peltola-Bruun
Kesä-Glenn
Bäckström-Laine

Näiden päälle on sopimus Mäkisellä, Västilällä, Sandvikilla, Huhtalalla ja Moisiolla. Muiden paitsi Sandvikin ja Moision pahvit jatkuvat.

Kun joukkuetta rakennetaan, lähtisin pohtimaan tuossa viiden ketjun laajuudessa. Tuon verran on oltava laajuutta, jotta homma pelittää.

Pakisto näyttää äkkiseltään aika selvältä. Jokipakka, Peltola, Kesä ja Glenn jatkavat. Västilä ja Mäkinen nousevat "kahdeksikkoon", josta tippuvat pois Bäckström ja Laine. Laine on vähän siinä ja siinä, mutta uskoisin hänen olevan niin monen itseään nuoremman pakin takana hierarkiassa, että tarjolla on korkeintaan jämäpaikka. Miehen itsensä kannalta on parempi etsiä uusia tuulia kuin jäädä roikkumaan.

Bruunista ja Tukiosta toiselle jatko. Toinen joutuu lähtemään, jotta saadaan uusi ykkösmies sisään. Avainkysymyksenä pidän sitä, päästäänkö Tukion kanssa yhteisymmärrykseen muutoin kuin käyttämällä optio?

Peliesitysten perusteella toki olisi parempi, jos päästäisiin heivaamaan Glenn ulos. En vain oikein jaksa siihen uskoa.

Parille omalle junnulle voidaan tehdä junnusopimus, mikäli potentiaaliset ehdokkaat löytyvät.

Hyökkäyspäässä liikkuvia palasia on enemmän. Millainen Jessen optio on? Lähtevätkö Rask ja Rajala? Saadaanko koko trio Sointu, Keränen ja Kantola jäämään vai onko joku ehtinyt haaskalle?

Itse pitäisin mahdollisimman pientä vaihtuvuutta tässä kohden Ilveksen etuna. Pasi Määttäselle aika saattaa olla kypsä lopettaa. Ilveksen pitää katsoa jo sinne uuden hallin ensimmäiseen kauteen. Sinne asti Mätsky ei pysty pelaamaan, joten olisiko nyt aika siirtyä valmennuspuuhiin? LeKissä tämän kauden pelannut Henri Sandvik tuskin enää liigapahvia saa. Jaakko Pellisen kohdalla tilanne on vaikea, sillä pykälän parempia pörrääjiä on aika jono edessä. Hyödyttäisikö siirto miestä itseäänkin tässä vaiheessa? Rajalan lähdön suhteen olen realisti ja epäilen Edmontonin haluavan miehensä viimeiseksi sopimuskaudeksi Pohjois-Amerikkaan. Nähdäänkö Masi Marjamäki EHT-statuksen myötä niin arvokkaana pelaajana roolissaan, että Ilveksen ei kannata kilpailla?

A-nuorista Wilenius ja Kuronen sopimuksen alle. Kenties myös Kokkonen, mikäli loppukausi sujuu. Potentiaalia on, mutta paljon on tekemistä matkalla liigaan.

Kaiken kaikkiaan hyökkäyksessä on monta pelaajaa, joiden palkkashekki kasvaa. Kasvaako Ilveksen budjetti? Itse toivoisin mahdollisimman pientä vaihtuvuutta, edellä kirjoitetun perusteella mallia Määttänen->Sandell, Rajala->Huhtala. Mutta paljonko tuo yhdessä palkankorotusten sekä yhden tasokkaan pakkihankinnan kanssa mahtaisi tarkoittaa budjetissa?

Kenties näin:

Huhtala-Lee-Niinimäki
Rask-Myttynen-Sandell
Korhonen-Tuominen-Anttila
Keränen-Kantola-Sointu
Moisio-Huhtala-Välimaa/Pellinen
Kuronen-Wilenius-Kokkonen

Jokipakka-"Koistinen"
Tukio-Peltola
Glenn-Västilä
Kesä-Mäkinen

Wiikman
Aittokallio
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Mielestäni kauden 2011-12 Ilveksen pitäisi jo lähteä hakemaan pudotuspelipaikkaa ja mielellään suoraa sellaista. Tämä kausi on toistaiseksi sujunut suhteellisen kivuttomasti junioreita sisäänajaessa, mutta tuloksen teon aika on jos ei ensi, niin viimeistään sitä seuraavalla kaudella.

Tämä johtaa siihen, että tulevaan kauteen ei enää voi lähteä niin, että ratkaisurooleissa on niihin vielä keskeneräisiä miehenalkuja rosteri läpeensä. Ja en todellakaan tarkoita, että Ilveksen pitäisi alkaa taas rakentaa taloudellisella riskillä palkkasoturiarmeijaa, mutta 3-4 kokeneempaa laadukasta pelaajaa tarvitaan tukemaan omien junioreiden muodostamaa runkoa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Mielestäni kauden 2011-12 Ilveksen pitäisi jo lähteä hakemaan pudotuspelipaikkaa ja mielellään suoraa sellaista. Tämä kausi on toistaiseksi sujunut suhteellisen kivuttomasti junioreita sisäänajaessa, mutta tuloksen teon aika on jos ei ensi, niin viimeistään sitä seuraavalla kaudella.

Olen ihan samaa mieltä, mutta sanoisin, että vielä ensi kaudesta ei kannata odottaa kuuta taivaalta. Mielestäni ensi kaudeksi säälipaikka on vielä ihan hyvä tavoite ja tähän on parikin hyvää syytä.

1. Kun nuoria ajetaan näin paljon sisään, niin on ihan varmaa että joku/jotkut junnaavat ensi vuonna paikallaan tai taso taantuu tähän kauteen verrattuna. toivottavasti näitä "toisen-kauden kirouksia" ei tule paljoa.

2. Budjettia jouduttiin karsimaan tähän kauteen lähtiessä niin rajusti, että tämän kauden (toivottavasti) hyvää tulosta ja työtä ei kannata heti alkaa heitellä ympäriinsä.

3. Tällä kaudella saatiin heti alusta alkaen positiivinen kierre päälle kun parin kierroksen jälkeen alkoi pelit kulkea. Tämä oli tärkeää nuorelle joukkueelle ja tulee olemaan ihan yhtä tärkeää/vaikeaa ensi kaudella.

Toisaalta, jos parin kauden päästä tavoitellaan kunnon menestystä, niin mielestäni vielä ensi kaudella kannattaa antaa näille junnuille mahdollisimman paljon vastuuta ja katsoa, kenen kantti oikeasti kestää sitä kantaa. Ensi kauden jälkeen ollaan sitten viisaampia, että mitä tarvitaan lisää.

Mielestäni ensi kaudelle riittää se pari hyvän luokan äijää mukaan, samalla kun pari kaveria poistuu rosterista. Koitan hahmotella omat poistujat/tulijat paremmalla ajalla.
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ensi kauden joukkueeseen vaikuttaa varmasti paljon tämän kauden taloudellinen tulos ja siihen vaikuttaa hyvinpitkälti me fanit, eli maksava yleisö. Ilves lähti kauteen hyvin varovaisella yleisötavoitteella ja jos yleisö löytää tiensä lehtereille loppukauden ajan mukavasti, niin sitä kautta tulos lienee mukavasti positiivinen.

Viime kausien pahat tappiot saadaan toivottavasti paikattua meneillään olevalla osakeannilla, tällöin nekään eivät olisi liiemmin rasittamassa menestyvän joukkueen rakentamista. Lisäksi itselläni on vahva usko kaksikkoon Meskanen-Raunio. Vahvasti Ilves- ja Tampere-taustaiset henkilöt varmasti edesauttavat sponsorirahojen saantia. Pitää muistaa, että nyt tänä vuonna Meskasella alkuaika meni Ilves-merkkisen yrityksen hengissä pitämiseen ja Raunio tuli remmiin siinä vaiheessa, kun kausi oli jo aluillaan.

Ensi kauden joukkue on varmasti hyvin vahvasti Ilves-taustainen, tämän ovat kaikki johtajat luvanneet. Toivottavasti tämän kauden joukkue pysyy hyvin pitkälti kasassa, jota täydennetään sopivilla, toivottavasti Ilves-taustaisilla hankinnoilla. Joukkueen rakentamista helpottaa, mitä aikaisemmin ensi kauden sarjapaikka varmistuu.

Yksi olennainen kysymys lienee, mikä politiikka on ulkomaalaisten pelaajien suhteen. Ilveksen kokoisen menestyvän seuran tulee pohjata menestys kolmeen HUIPPUTASON ulkomaalaispelaajaan, vähintään näitä huippuja tulee olla kaksi. Jos tätä lähdetään hakemaan, niin ainakin Glennistä tulisi jotenkin hankkiutua eroon, tällöin Lee ehkä voitaisiin pitää. Jos taas Glennistä ei päästä eroon, en näe Leelle valitettavasti enää käyttöä, koska Mark ei ikinä tule tähtitason liigapelaaja olemaan.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Mark Lee kelpaisi suurimpaan osaan liigajoukkueista.

Tähtien kaipaaminen ei vie mihinkään itseisarvoisesti. Itse rakentaisin Ghostin tapaan Joukkuetta jossa on paljon jatkuvuutta ja ennemmin tasaista ratkaisukykyä kuin yhtä tulosyksikköä.

Maalivahtipelin pitäisi vihdoin olla kunnossa heti ensi kauden alussa on siellä sitten Wiikman tai joku muu.

Puolustukseen tarvitaan se yksi ylivoimaosaaja koodinimellä "Koistinen".

Tommi Huhtala ja Sami Sandell ovat omissa papereissani korkealla ulkopuolelta haettavia pelaajia mietittäessä.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Jos asiat menisivät täysin suunnitelmieni mukaan... Rahaa törsäämättä kasattaisiin tällainen joukkue, jonka tavoite olisi säälipleijarit ja siellä kotiedusta taisteleminen.

Huhtala Lee Niinimäki
Rajala Myttynen Rask
Sointu Määttänen Keränen
Kantola Tuominen Korhonen


Anttila, ja Marjamäki <-> Huhtala

Koistinen Bruun
Peltola Jokipakka
Tukio Kesä
...Glenn


Bäckström <-> Koistinen

Wiikman
Aittokallio


Hurme ->

Yllätysveto: Jerry Ahtola. Sopimus katkolla Hifkiin. Pelannut alakanttiin tällä kaudella. Isokokoinen, Marjamäkeä vuoden nuorempi maaliahne leftin laitahyökkääjä. Jatkoajan pelaajakortin mukaan vielä hyvin luistelevakin. Olisi tehnyt Masin paikalla tällä kaudella jo 15 maalia...
 
Viimeksi muokattu:

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä ketjunavaus. Pellinen tosin puuttuu jostain syystä Jatkoajan pelaajalistasta, ja näin ollen muutaman kirjoittajan kaavailuista. Miehellä on siis ensi kauden kattava sopimus.

Maalivahdit

Hurmeen sopimus onneksi loppuu, joten maalivahtiosastolla on tilaa ykkösveskarille. Toiveissa olisi tasainen, kohtuuhintainen (<150k) molari 1+1 mallia olevalla sopimuksella. Wiikman saattaa nämä saappaat täyttää, mutta katsoisin vielä tammikuun ennen kuin tarjoaisin pahvia kouraan. Aittokalliolla ja Kolppasella on sopimukset ensi kaudesta, Simola jouduttaneen päästämään menemään. Kolppanen pelannee lähinnä A:ssa ja LeKissä.

Puolustajat

Tärkeimmät sopimukset eli Peltolan ja Jokipakan pahvit hyllystä löytyy. Glennin sopimusta en kritisoi, jollei palkka ole korkea. Mies tarvitsee vierelleen kiekollisesti taitavan puolustajan, jotta hän voi keskittyä enemmän vahvuuksiinsa puolustuspäässä. Kesä on mielestäni turhin sopimuksen omaava pelaaja joukkueessa. Hidas, kädetön, ottaa liikaa jäähyjä. Tuo tietysti kovuutta muuten heiveröiseen pakistoon. Mäkinen ja Västilä aloittanevat kauden A - LeKi akselilla, ja kärkkyvät näyttöpaikkaa loukkaantumisten sattuessa. Mielenkiintoinen nimi tilastojen perusteella on Roope Nikkilä, tapparasta meille siirtynyt -90 syntynyt pakki.

Tukiosta on vaikea päättää vielä tässä vaiheessa kautta, kun pelejä on miehellä alla niin vähän. Jos optiossa oleva palkka on kovin korkea, en välttämättä täkyyn tarttuisi. Laine on itselleni suuri kysymysmerkki. Optio ensi kaudesta olisi, mutta olisiko kaverille parempi vaihtoehto etsiä pelipaikkaa jostakin mestisseurasta? Tässä iässä pakki saattaa kehittyä yhdessä kaudessa hurjasti, mutta ei ilman peliaikaa. Riskinä tietysti on, että joku muu korjaa hedelmät parin vuoden päästä, mutta kaikkea ei voi saada eikä kaikkia peluuttaa.

Bruun on tärkeä pelaaja tuleville kausille esimerkkinä nuoremmille pelaajille ja melko tasaisena suorittajana. Parin vuoden pahvista voisi jopa pientä ylihintaa maksaa. Bäckström ei ole tuonut joukkueeseen mitään lisäarvoa tällä kaudella, ei jatkoon.

Näiden lisäksi pakisto kaipaa sitä kiekollista liideriä, koodinimi "Koistista", joka tarjoaa ylivoimassa viivalle pientä pelotetta ja tutoroi Peltolaa. Myös ulkomaalainen pelaaja periaatteessa kelpaa, tärkeintä olisi että tiedetään mitä saadaan.

Hyökkääjät

Rask, Myttynen, Tuominen ja Pellinen ovat ilman muuta palasia hyökkäyspään rungosta. Näiden lisäksi sopimuksen omaa ja paikasta auringossa taistelee Teemu Huhtala.

Niinimäen option käyttäminen olisi ensiarvoisen tärkeää, jotta kärkiosaamista ei tarvitsisi hyökkäykseen hakea muualta. Korhosen option suhteen olen kahden vaiheilla, kaverilla on selkeästi meneillään heikompi kausi. Läpimurtoa on odotettu jo kauan, tällä kaudella vastuutakin olisi ollut tarjolla. Odotan tasonnostoa kevätkaudelta.

Lee on pätevä sentteri liigaan, asenne kohdallaan ja peliälyä löytyy. 1+1- tai suora 2-vuotinen sopimus olisi toiveissa, pieni palkankorotus lienee paikallaan. Jos Rajala jatkaa kotoisessa liigassa, seura on toivottavasti Ilves. Samoin on myös Soinnun kohdalla. Keräselle sopimus ja läpimurto toiveissa. A-junnuista parhaat sopimuksen alle ja kehittymään A - Leki - Ilves myllyyn. Kantola on ollut roolissaan hyvä, jatkosopimusta pöytään. Välimaan pitäisin myös joukkueessa, on mielestäni hyvä puolustussuuntaan ja isoa kokoa voisi hyödyntää vaikka maskimiehen roolissa.

Marjamäki on mielestäni liian kallis pelaaja Ilvekselle. Joku toinen seura saattaa tästä "EHT-miehestä" päälle 100k maksaa, mutta se ei tarkoita että Ilveksen pitäisi. Anttilan päästäisin menemään, mielestäni eväät Ilveksessä on jo syöty. Toivottavasti pääsee hyvässä roolissa pelaamaan jossain muualla. Määttänen saattaa hyvinkin lopettaa uransa, mutta jos selkä kestää niin ehkä vielä yksi vuosi. Laivan nuori miehistö tarvitsee kapteeniaan. Sandvikille ei valitettavasti paikkaa löydy, nuoremmat ja taitavammat ajavat tärkeysjärjestyksessä edelle.

Näin ollen Ilves ensi kaudella (boldatuilla sopimus, kursiivatuilla optio):

Rask - Lee - Niinimäki
Rajala - Myttynen - Sointu
Kantola - Määttänen - Keränen
Pellinen - Tuominen - Välimaa
Huhtala & muut 91-92 junnut

Pakkaa sekoittanee muutamat ison veden taakse lähtevät nuoret (Rajala/Sointu/muut). Myös Korhonen saattaa vielä ansaita jatkosopimuksen kauden aikana. Hyväksyn maksimissaan yhden kärkihyökkääjän hankkimisen, jollei kato ole odotettua suurempaa. Huhtalan Tommi sopisi hyvin.

"Koistinen" - Glenn
Peltola - Bruun
Jokipakka - Tukio
Kesä
Nikkilä, Mäkinen, Västilä & muut junnut

Tällainen rotaatio olisi mielestäni sopivan kokoinen, loukkaantumisia tulee ja nuoret saattavat hieman huilia tarvitakin. Terve kilpailutilanne on aina hyväksi.

Wiikman/"Helenius"
Aittokallio
Kolppanen
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yllätysveto: Jerry Ahtola. Sopimus katkolla Hifkiin. Pelannut alakanttiin tällä kaudella. Isokokoinen, Marjamäkeä vuoden nuorempi maaliahne leftin laitahyökkääjä. Jatkoajan pelaajakortin mukaan vielä hyvin luistelevakin. Olisi tehnyt Masin paikalla tällä kaudella jo 15 maalia...

On totta, että Ahtola olisi varmasti paukuttanut Masin paikalla hyvin maaleja, MUTTA Ahtolan palkkapyyntö kasvoi juuri muutamalla kymppitonnilla... kiitos EHT-paikan.

Marjamäen jatkon näen hyvinkin kyseenalaisena. Masissa on omat hyvät puolensa, mutta näen kuitenkin miehen ylipalkatuksi saavutettuihin hyötyihin nähden. Varsinkin, kun odotettavissa olisi varmaankin kohtuullinen korotus palkkashekkiin.

Mitä tulee Jessen jatkoon, niin halukkuuteen jatkaa Ilveksessä vaikuttaa varmasti se, että millaisen joukkueen ja millaiset ketjukaverit Ilves pystyy Jesselle tarjoamaan. Mies elää pisteistä ja haluaa niitä... ja haluaa samoin rinnalleen miehiä, jotka pystyvät päättämään tilanteet. Jossakin haastattelussa Jesse jo totesi, että "oisihan nuo ketjukaverit enemmänkin pistää paikoista sisään". Tämän suoremmin ei asiaa enää voi sanoa... miestä turhauttaa pelata tuollaisten puukäsien rinnalla.
 

Jip Pii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pari vahvistusta on paikallaan

Kun lukee näitä ensi kauden hahmotelmia, yksi asia pistää silmään. Porukka on valmis jatkamaan käytännössä samalla kokoonpanolla, vaikka peliesitykset ehkä muuta kertoisivat. Jäsenyys tämän kauden joukkueessa katsotaan vahvimmaksi meriitiksi ensi kauden joukkuetta koottaessa. Ulkopuolisiin vahvistuksiin suhtaudutaan jostain syystä kuin ruttoon. Ne ainoat vahvistuksetkin pyritään väkisin hakemaan vanhoista ilvesläisistä. Miksi näin?

Mukavuuden tunteen kasvu on aina yksi kehityksen esteistä. Lähtökohtiin nähden erinomaisesti menneen alkukauden jälkeen sitä alkaa jo olla ilmassa ilvesläisten piirissä (joskaan toivottavasti ei seurajohdossa.) Aiemmat unelmat ja toiveet siitä, että tämä joukkue kasvaa kuin itsestään huipulle muutamassa vuodessa, on alkanut muuttua totuudeksi. Kaikissa omissa kasvateissa nähdään mielettömästi potentiaalia, joka pompahtaa ihan justiinsa esiin. Karrikoidusta sanottuna kukaan ei halua pilata ihanaa harmoniaa ja aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään. Niinhän vahvistuksia hankittaessa kävisi, kun joku omista junnuista putoaisi kakkosketjusta kolmoseen ja nelosen jannu kokonaan joukkueesta. Ulkolaiset ollaan sentään valmiita ulostamaan, mutta sekin auttaa vain kerran ja sitten joukkue on täynnä vuosiksi.

Ensi kauden joukkueen kokoaminen lähtee tietysti tavoitteen asettelusta. Mitä ensi kaudella tavoitellaan tai mihin tyydytään? Millainen rooli ensi kaudella on kolmen tai viiden seuraavan kauden tavoitteissa ja suunnitelmissa? Jos ja kun tavoitteena on edelleen edetä nousujohteisesti ja nousta muutamassa vuodessa pelaamaan kärkisijoista, niin joukkuetta pitää oikeasti vahvistaa jo ensi kaudelle. Ei sinne montaa miestä tarvita, mutta tietyt paikat huutavat kärkiosaamista, jonka varjossa nämä lupaavimmat omat kyvyt saavat kehittyä edelleen.

Maalivahtipeli on ollut yleisen kauhistelun kohteena. Nyt on toimittava niin, ettei ensi joulukuussa tarvitse enää kauhistella. Koska kyseessä on menestyksen kannalta avainpaikka, on syytä valita paras saatavilla oleva mies. Valinta ei saa kohdistua Wiikmaniin siksi, että " se nyt oli tossa valmiina" eikä Aittokallioon siksi, että "se on ilvesläinen ja ehkä tulevaisuuden huippu". Toki nuo miehet voidaan valita peliesitysten perusteella. Kuitenkin Aittokallion valinta ykköseksi olisi ainakin tähän astisilla näytöillä saman toivotaan toivotaan -linjan jatkamista kuin millä tähän kauteen lähdettiin. Maalivahtipelin suuren merkityksen vuoksi juuri sillä tontilla ilvesläisyyden pitäisi merkitä kaikkein vähiten. Karkeasti sanottuna ei ole Ilveksen tehtävä kouluttaa (esim.) Aittokalliosta pelimiestä ohi joukkueen menestyksen vaan kyllä se on maalivahdin tehtää auttaa joukkuetta menestymään. Myöskään Toskalan ainoana suosituksena Ilveksen maalille ei saa olla taannoinen Ilveksen jäsenkirja. Ja onko hänellä enää muuta? Vieläkö hän oikeasti haluaa pelata ja ennen kaikkea pärjätä. Jättäisin väliin.

Ylivoimapeli on ollut täyttä kuraa, ja usein syyksi on sanottu ainakin sopivien pakkien puute. Kun tuo päästettyjen maalien sarakekin näyttää härskiä lukemaa, niin kyllä siellä peräpäässä kai oikea ongelma on. Kysymys kuuluu, että uskooko joku sen ongelman ihan oikeasti ratkevana pakkikaluston jatkaessa ennallaan? Vahvistuksille on tarvetta, heti kärkeen vaikka kahdelle kunnolliselle. Jos Koistinen, Lehtivuori, Puistola tai Seikola ovat saatavissa, niin otetaan heistä sopivimmat kaksi. Jos eivät ole, etsitään ilvesläisen piirin ulkopuolelta. Tilaa tekisin pistämällä ulos ensin molemmat ulkomaalaiset, koska eivät ole pitkässä luistelussa oikeita vahvistuksia. Toki Glennin sopimus on pieni hidaste, mutta ei kuitenkaan ratkaisematon ongelma. Kahden oikean vahvistuksen palkkamiselle tekisin vielä tilaa antamalla Bruunille lähtöluvan, jolloin vahvistusten ohella peliaikaa riittää Peltolalle ja Jokipakalle. Kesä menee halpana (?) yleismiehenä.

Pakit siis olisivat
N.N. - X.X.
Peltola - Jokipakka
Kesä - Västilä
J.J. - J.J

Jos rahat yllättäen riittäisivät, niin sitten voitaisiin vielä harkita uudelleen Glennin tai Bruunin pitämistä.

Hyökkäyspäässä tarvitaan vielä lisää maalintekotaitoa. Maaleja on kyllä mätetty ihan kiitettävästi, mutta kun pelinhallinnan tuomista paikoista olisi pistetty kumia paremmalla prosentilla sisään oltaisiin ihan toisilla sijoilla. Toki hyökkäjienkin kohdalla voidaan haaveilla, että "ensi kaudella jokainen on taas 50% parempi", mutta rkuinka realistista se on. Kuka nykyhyökkääjistä herkeäisi ensi kaudella yllättäen maalipyssyksi? Kärjistäen sanottuna voidaan kysyä, että jos tällä kaudella ampuu paikasta kuin paikasta keskelle maalivahdin mahaa, niin miksi ensi kaudella ylänurkat laulaisivat sitä hoosiannaa? Lupaavia nuoria joukkueessa on paljon, mutta esim. Keräsellä taitaa sittenkin olla vielä parin vuoden matka todelliseksi liigapelaajaksi eikä Myttynenkään vaikuta "sikanopealta" kehittyjältä. Hyökkäyspäähän tarvitaan kaksi oikeaa vahvistusta maalintekijäksi, jotka näyttävät nuoremmille mallia ja vievät näiltä paineita selästä. Tärkeintä ei saa täälläkään olla vanha Ilveksen jäsenkirja, vaan todellinen kyky auttaa joukkuetta. Koska kunnon vahvistukset maksavat, pois lienee laitettava äijiä kallispalkkaisimmasta päästä. Se tarkoittanee ainakin Määttäsen ja Marjamäen siirtymistä muualle. Näin vahvistukset eivät edes syö lupaavimpien junnujen peliaikaa.

Lisäys: Tietysti merkittävä vahvistusten hankintaa ohjaava seikka on valuuttatilanne. Kun ensi kaudelle ei varmaankaan nähdä pelaajabudjetin tuplaantumista, ja samaan aikaan nouseville kyvyille pitää taas maksaa enemmän, niin joukkueen vahvistamiselle täytyy kehittää muita malleja kuin vahvistusten lisääminen kakun päälle. Minusta kannattaisi käyttää pelaajabudjettiin toivottavasti tuleva lisävara siten, että käteltäsiin kohteliaasti nykyjoukkueen kallispalkkaisimmat miehet ja hankittaisiin vielä piirua kovemmat tilalle. Vastaavasti rosterin alapäässä on kerta kaikkiaan vaan oltava rohkeutta, tai "häijyyttä" erota niistä, joiden varaan ei lasketa seuraavaa 3-5 vuotta, ja ottaa tilalle uusia yrittäjiä omista junnuista tai lupauksia muista seuroista. Tyhmintä on pitää jääräpäisesti kiinni nykyisestä rosterista ja ihmetellä, kun rahat eivät riitä mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ulkopuolisiin vahvistuksiin suhtaudutaan jostain syystä kuin ruttoon. Ne ainoat vahvistuksetkin pyritään väkisin hakemaan vanhoista ilvesläisistä. Miksi näin? .

Koska tämä tie tuoda pelaajia ulkoa on jo kokeiltu, ja tulokset on nähty.

Vain jatkuvuus ja omiin kasvatteihin perustuva runko voi tuottaa menestyvän joukkueen. Ja se, että hahmotelmissakin me näppismanagerit pitävät tämän mielessään, on yksinomaan hieno. Se, että historiasta opitaan jotain.

Ylivoimapeli on ollut täyttä kuraa, ja usein syyksi on sanottu ainakin sopivien pakkien puute. Kun tuo päästettyjen maalien sarakekin näyttää härskiä lukemaa, niin kyllä siellä peräpäässä kai oikea ongelma on. Kysymys kuuluu, että uskooko joku sen ongelman ihan oikeasti ratkevana nykyisen pakkikaluston pysyessä ennallaan? .

Minä

Tehokas ylivoimapeli syntyy luotatettavimmin vahvan perusepelitason myötä. Näin peruspeli ja ylivoima ovat samaa joukkuepelaamista ja kaikki harjoittelu näin tukee molempia.

Ylivoiman voi toki rakentaa myös huippuyksilöiden varaan, mutta sille tielle Ilveksellä ei ole rahkeita. Eikö se pelkkä ylivoiman toimivuus auta menestymään, ellei se peruspeli ole kunnossa.

Eli, ei, en lähtisi hakemaan ylivoimaan voimaa yksilöhankintojen kautta, vaan hankintojen tulee ensisijaisesti tukea peruspelin vahvuuksia, jotka sitten kumuloituvat ylivoimapeliin harjoittelun ja toiston kautta, kun runko pysyy pitkään samana.

Tämä koskee myös hyökkääjiä. Nyt on oltava malttia rakentaa, menestystä ei pidä odottaa vielä ensivuonnakaan. Tähtäin tulee olla uuden hallin ensimmäisessä kaudessa, jolloin on laajuutta, reserviä, pelitapa ja silloin hankitaan ne täsmävahvistukset, joita tuolloin nähdään välttämättömiksi mitalipelejä silmälläpitäen.

Kekkosmukaillen : ”onko Ilveksellä malttia menestyä”
 

Jip Pii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koska tämä tie tuoda pelaajia ulkoa on jo kokeiltu, ja tulokset on nähty.
Vain jatkuvuus ja omiin kasvatteihin perustuva runko voi tuottaa menestyvän joukkueen.
Puhut paljon asiaa siitä, kuinka nyt pitää hankkia laajuutta ja reserviä sekä ajaa sisään pelitapaa. Mutta miten parin palan vaihtaminen voi tuhota rungon ja jatkuvuuden? Miten se, että joku tuo Ilveksen ulkopuolelta taitonsa Ilveksen käyttöön voi aiheuttaa niin suuria ongelmia? Onhan nykyjoukkueessakin merkittävä osa, joka ei ole vetänyt ilves-merkkistä äidinmaitoa, ja kuten mainitsit, viimeisille menestyksen portaille kiivettäessä niitä vahvistuksia pitää kuitenkin hankkia.

Kekkosmukaillen : ”onko Ilveksellä malttia menestyä”
Voidaan myös kysyä, että onko Ilveksellä rohkeutta menestyä? Peri-ilvesläisyyksiinhän nimittäin kuuluu aina yksi totuus, ja nyt olisi niin helppo käpertyä sinne oman erinomaisuuden keskelle. Pitää muistaa, että myös rohkeuden puute [tehdä vaadittavia ratkaisuita] voi aiheuttaa ongelmia. Jos aletaan pelkäämään mörköjä siellä, missä niitä ei välttämättä ole, uhkaa huippumenestys jäädä silloinkin saavuttamatta.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en näe strategisesti loogisena, että esim. Määttänen olisi enää ensi kaudella Ilveksen sentterinelikossa, jos Lee pidetään ja ykkössentteri haetaan. Tuomisen on oltava avauskokoonpanon kavereita kuten Myttysenkin, jos oikeasti rakennetaan tulevaisuuden runkoa. Lisäksi takaa on tulossa muitakin nuoria joille on saatava vähintään satunnaisia käyntejä "ylhäällä". Tästä syystä keskinkertaisista ja kehityskäyrän alamäkiosuudella olevista pelaajista on vain päästettävä irti - ja näiden palkassakin on lähes poikkeuksetta jonkinlaisia heijasteita parhailta vuosilta.

Tukio on sairausriskeihin nähden ylipalkattu eli en käyttäisi kahden vuoden optiota. Lisäksi konkariosastosta häipynee Hurme ja mahdollisesti joku tehoisinsa nähden kovapalkkainen laituri. Kaksikosta Rask ja Rajala on mahdollisesti ainakin toinen ensi kauden rapakon takana. Jos eivät ole, Rajalalle ehdottomasti pahvi kouraan.

Alkukaudesta loistanut ja sittemmin tasoaan tiputtanut Bruun on vähän kiikun kaakun. Glenn ei myöskään ole toistaiseksi näyttänyt pystyvänsä odotettuun tasonnostoon, mutta sopimuksesta eroon pääseminen taitaisi tulla kalliimmaksi kuin saavutettu hyöty.

Anttila on parantanut otteitaan, mutta jotenkin kehitys on jäänyt liiaksi junnaamaan paikalleen. Mielelläni hänetkin pitäisin, mutta luulen, että hintalappu on Ilvekselle liian korkea rooliin nähden. Bäckström taitaa olla myöskin nähty ja hänen varaansa ei kannattane paljoakaan laskea.

Siinä siis omasta mielestäni poistujat, joista pitäisi vapautua kohtuullinen summa kahden kärkivahvistuksen eli ykkössentterin ja ykköspakin palkkaamiseen. Marjamäki on myös ehdottomasti niitä sotureita, joita tulisi pitää kuten Kantolakin. Lehtivuori on todennäköinen paluumuuttaja, mutta en näe häntä kuitenkaan minään ykköspakkina varsinkin, kun taustalla on heikko kausi.

Oma kokoonpanoni rakentuisikin säilyvyyden ja pelaajien kehittymisen/kehittämisen varaan:

Rask - XX - Niinimäki
Marjamäki - Lee - Keränen
Korhonen - Myttynen - Sointu
Kantola - Tuominen - Pellinen
Wilenius, Huhtala + kasa muita nuoria

Peltola-YY/Koistinen
Bruun/Lehtivuori - Jokipakka
Glenn - Kesä
Mäkinen, Västilä, Laine

Wiikman
Aittokallio
Kolppanen

Mielelläni näkisin ex-ilveksiä paluumuuttajina, mutta vaikea tuosta kokoonpanosta on raivata tilaa esimerkiksi Sami Sandellille ja Tommi Huhtalalle, koska näidenkin tulisi pelata kärkiketjuissa.
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Menee osittain vähän offtopic, mutta mikähän mahtaa olla neuvottelutilanne ensikauden joukkueen suhteen? Syssymmällä jo puhuttiin Ilveksen taholta, että ensi kauden joukkueen kokoaminen on aloitettu viimeistään maaottelutauolla. Kohta sopisi jo odottaa niitä jatkosopimus julkaisuja. Vai meinaako Ilves pantata niitä kevääseen? Itse en ole vielä huolissani, mutta tiedän, että kohta taas täyttyy nettipalstat huhuista ja kirjoituksista, kun jatkosoppareita ei kuulu. Tuossa joukkueessa on kuitenkin liuta pelaajia, jotka on EHDOTTOMASTI kiinnitettävä kiireenvilkkaa pariksi kaudeksi ainakin meille.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Puhut paljon asiaa siitä, kuinka nyt pitää hankkia laajuutta ja reserviä sekä ajaa sisään pelitapaa. Mutta miten parin palan vaihtaminen voi tuhota rungon ja jatkuvuuden? .

Jos joku ei ole rikki, älä korjaa sitä.

Korjausliike, se muutaman pelaajan vaihtaminen, on aina uusi riski. Runkoa tulee jaksaa pitää kasassa pitempään. JA kyllä ne pari miestä vaihtuu joka tapauksessa joka vuosi.

Mutta onko tarkoitus hakea näiksi pariksi uudeksi jotain ”kärkisnaipperia” tai ”ylivoimaspesialistia” . . niin ei. Tulee hakea kokonaisuutta, ja vallitsevaa pelityyliä palvelevia kavereita, jotka eivät hajota pelitapaa eivätkä joukkueeseen syntyvää ”me” henkeä.

Joukkueeseen syntyvää ”me” henkeä voi ylläpitää hankkimalla näiksi uusiksi miehiksi jo aiemmin joukkueessa olevien kanssa pelanneita pelaajia. Tässä mielessä ”hukatut” Huhtala ja Sandell olisivat optimaalisia, samoin Lehtivuori. Kyse oi ole heidän ilvesleimastaan, vaan siitä, että joukkueen kemia on jo osaltaan tuttu ja siihen soveltuminen käy oletusarvoisesti sujuvammin. (eriasia on, ovatko nämä pelaajat pelitavallisesti hyvä hakuja, sehän riippuu niistä lähtijöistä)



Pitää muistaa, että myös rohkeuden puute [tehdä vaadittavia ratkaisuita] voi aiheuttaa ongelmia

Täysin totta, mutta ”hätäilemällä ei tule kun kusipäitä lapsia” on kyllä osuva tähän väliin, kun uudella konseptilla on organisaatiossa toimittu vasta vajaa vuosi. Eli en nyt kovin paljoa rohkeudenpuuteuhkaa näkisi vielä organisaatiossa.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun lukee näitä ensi kauden hahmotelmia, yksi asia pistää silmään. Porukka on valmis jatkamaan käytännössä samalla kokoonpanolla, vaikka peliesitykset ehkä muuta kertoisivat. Jäsenyys tämän kauden joukkueessa katsotaan vahvimmaksi meriitiksi ensi kauden joukkuetta koottaessa. Ulkopuolisiin vahvistuksiin suhtaudutaan jostain syystä kuin ruttoon. Ne ainoat vahvistuksetkin pyritään väkisin hakemaan vanhoista ilvesläisistä. Miksi näin?

Tärkeä kysymys, johon vastaan oman hahmotelmani osalta. Tämän kauden Ilveksessä on hyvin vähän perinteisiä palkkasotureita, joita vaihdetaan vuodesta toiseen. Joukkueessa on paljon urallaan eteenpäin meneviä tai (toivottavasti) lähellä läpimurtoa olevia pelaajia. On totta, että kaikki junnut eivät automaattisesti kehity liigatason pelaajiksi, mutta on annettava mahdollisuus niille, joilla potentiaalia on. Koska alle 20-vuotiaista pelaajista on hyvin vaikea nähdä tulevaa kehitystä, karsiminen on vaikeaa varsinkin fanin näkökulmasta - valmentajilla on varmasti parempi näkemys aiheesta.

Toinen painava syy on tietysti talous. Ensi kaudella tuskin noustaan vielä kuuden joukkoon, vaikka kunnianhimoisen tavoitteen sinne voikin asettaa. En näe järkevänä hankkia paljon uusia pelaajia nyt, jos vaihtoehtona on maltillisempi vahvistusten hankinta ja siten varmasti plusmerkkinen tulos. Jos tarvetta ilmenee, voidaan uusia pelaajia hankkia pitkin kauttakin, mikä on aivan normaalia joukkueen kokoamista.

Pelättyä mukavuuden tunnetta ehkäisee mielestäni parhaiten terve kilpailu pelipaikoista. Jos ensi kaudella rinki on yhtä laaja kuin tällä kaudella, ei kukaan voi olla varma pelipaikastaan - varsinkin kun taas uudet nuoret kolkuttelevat ovella. Tämä yhdistettynä siihen, että monilla nuorilla on läpimurron paikka ja kova halu menestyä, takaa mielestäni sen että liiallista mukavuuden tunnetta ei pääse syntymään.

Kuten aikaisemmin totesin, mielestäni Ilveksen tulisi ennen seuraavan kauden alkua kiinnittää ykkösmaalivahti, ykkösparin kiekollinen pakki sekä mahdollisesti yksi kärkiketjujen laitahyökkääjä (tai sentteri mikäli Määttänen ei jatka).
 

Afinogenov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sabres
Itse en näe strategisesti loogisena, että esim. Määttänen olisi enää ensi kaudella Ilveksen sentterinelikossa, jos Lee pidetään ja ykkössentteri haetaan. Tuomisen on oltava avauskokoonpanon kavereita kuten Myttysenkin, jos oikeasti rakennetaan tulevaisuuden runkoa.
Itse en kyllä näkisi tässä kovin suurta vääryyttä jos siellä nyt olisikin 5 sentteriä kokoonpanossa. Eiköhän Mätsky pelaile siellä laidassa helpostikkin jos rooli vaihtuu puolustavammaksi ja paikkailee sitten sentterin tontilla kun käyttöä varmasti kauden aikana tulee.

Ihmeen kovaa luottoa täällä annetaan jo Miika Wiikmanille. Äijällä taitaa olla SM-liigan toisiksi huonoin torjuntaprosentti Hurmeen jälkeen ja kaveria ollaan nyt jo signaamassa ensikaudeksi tolppien väliin. Ei ehkä huonoin ratkasu jos hinta on kohdillaan, kun Aittokalliokin ottmassa varmasti suurempaa vastuuta tulevalla kaudella, mutta ei vaatimustaso kovin korkealla ole. Ainakaan minua Wiikman ei ole vielä vakuuttanut.

Arto Tukion optiohinta saattaa olla aika korkealla, joten ei ole mikään välttämätön jatkosignattava. Nils Bäckströmeistä ja Fredrik Svenssoneista nyt ei ole ollut mitään merkittävää apua mitä omilla junnuilla ei saavutettaisi joten kauden jälkeen kiitos ja näkemiin näille kavereille, tosin Svensson lähtöpassit saikin jo aiemmin. Antti Bruunilla hintalappu kasvaa varmaan huomattavasti ja itse näkisin että hommattaisiin sitä kunnon laatua tilalle, Bruunin onnistumiset ovat lähinnä tulleet tuon yv-ajan kautta jonne miehellä ei pitäisi olla asiaa jos pleijaripaikoista taistellaan. Tälläiseen puolustuskalustoon olisin itse hyvin tyytyväinen:

Koistinen - Jokipakka
Peltola - "Näppilä"
Glenn - Laine/Mäkinen
Kesä
 

Fordél

Jäsen
Ihmeen kovaa luottoa täällä annetaan jo Miika Wiikmanille. Äijällä taitaa olla SM-liigan toisiksi huonoin torjuntaprosentti Hurmeen jälkeen ja kaveria ollaan nyt jo signaamassa ensikaudeksi tolppien väliin. Ei ehkä huonoin ratkasu jos hinta on kohdillaan, kun Aittokalliokin ottmassa varmasti suurempaa vastuuta tulevalla kaudella, mutta ei vaatimustaso kovin korkealla ole. Ainakaan minua Wiikman ei ole vielä vakuuttanut.

Eiköhän täällä suurin osa katso rauhassa tämän tapaus Wiikmanin. Alku on ollut ihan ok ja siitä on hyvä nostaa tasoa muutama pykälä. Ykkösvaihtoehdot voisi siltikin olla Toskala ja Helenius. Liigasta ei ehkä montaa sopivaa vaihtoehtoa löydy Aittakallion aisapariksi. Ehkä Kärpistä Koivisto tai Hostikka voisi olla sellaisia. Kolmas vaihtoehto olisi Wiikmanin jatko. Metsola jatkanee HPK:ssa ja Säteri tuskin loikkaa käytävän toiseen päähän.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Tämänpäiväinen tiedotustilaisuus selkeytti ensi kauden tilannetta ilahduttavasti jo näin aikaisessa vaiheessa. Sopimuspelaajia on jo 20, joten montaa paikkaa ei ensi kauden rosteriin ole enää avoinna.

Hahmotelma:

Niinimäki - Lee - Marjamäki
Keränen - XXX - YYY (Rajala, Sandell?)
Rask - Myttynen - Sointu
Kantola - Tuominen - Korhonen
Te Huhtala - Pellinen

ZZZ - Peltola
Glenn - Jokipakka
QQQ (Niemi?) - Bäckström
Mäkinen - Kesä
Västilä

Wiikman/Helenius/Metsola
Aittokallio

Noista kirjainyhdistelmähirviöistä sen verran, että XXX:n ja ZZZ:n paikoilla haluaisin nähdä ihan kunnon pelimiehet. YYY ja QQQ taas saavat olla halvempia löytöjä. Maalivahtitilanteesta on toistaiseksi mahdoton sanoa mitään, kun Wiikmanin tason vakiintumisesta ei ole vielä varmuutta.

Hieman muuten arvelluttaa, nyt kun huomasin, että Rajalan sopimus päättyy keväällä, eikä ollut uusien julkistettavien ryhmässä. Onko hän taas lähdössä muualle?
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Hieman muuten arvelluttaa, nyt kun huomasin, että Rajalan sopimus päättyy keväällä, eikä ollut uusien julkistettavien ryhmässä. Onko hän taas lähdössä muualle?

Rajala on Edmontonin mies, joten sieltä suunnalta pelipaikkaa hyvin pitkälti sanellaan. Taitaa olla nyt toinen sopimuskausi kolmesta menossa, joten eiköhän Toni lähde farmiin tai farmin farmiin ensi kaudeksi notkumaan. Valitettavasti miehellä ei ainakaan vielä ensi kaudella taida olla asiaa Edmontonin tai minkään muunkaan NHL-seuran ykkösmiehistöön. AHL:ssä hän voi tietysti kokeilla, mutta ehkä Eurooppa olisi luontevin vaihtoehto.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Rajalalla on vielä vuosi sopimusta Edmontoniin jäljellä, joten hänen mahdollinen jatkamisensa tästä huolimatta Ilveksessä on ajankohtaista vasta keväällä/kesällä. Lähinnä toiveena olisi, että Edmonton pidentäisi sopimusta ja antaisi vielä pelata Ilveksessä ensi kauden. Aika vaikea uskoa, että viimeistä sopimusvuotta muuten annettaisiin pelata Euroopassa tai että luovuttaisivat nyt Rajalan kohdalla, vaikka mies onkin varausajasta taantunut, ja purkaisivat sopimuksen.

NHL-pelejähän Rajala ei nykysopimuksensa aikana tule ilman ihmeitä pelaamaan, mutta todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän, että Edmonton kutsuu Rajalan AHL:ään viimeiseksi sopimuskaudeksi ja sen jälkeen tekee päätöksen jatkaako aihion parissa (jolloin taas olisi hyvin mahdollista että pelaisi Ilveksessä kauden 12-13 Oilersin sopimuspelaajana) vai luovuttaako miehen kohdalla (jolloin olisi mahdollista, että pelaisi Ilveksessä kauden 12-13 Ilveksen sopimuspelaajana)



Erinomaisia sopimuksia Ilves tänään julkisti. Bäckström hieman yllättävä, mutta nuori kaverihan hänkin vielä on. Tukion optio on aivan liian kallis käytettäväksi, mutta varmasti miehen kanssa neuvotellaan puhtaalta pöydältä, jos loppukausi on ehjä, samaten Bruun on täysin mahdollinen jatkaja. Mahdollista on, että nykymiehistöstä poistuvat Rajalan lisäksi vain Hurme ja Anttila (+ marginaalipelaajia, kuten Sandvik), mikäli Määttäsellä vielä löytyy kipinää jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Hieman mietteitä:

- Anttilalle ei luonnollisesti tämän kauden näytöillä voinut sorvata jatkoa, vielä ainakaan.
- Korhosta monet olivat laittamassa pihalle, mutta menee alempien ketjujen laiturista loistavasti ja palkkakin on luultavimmin sitä tasoa.
- Rajalasta taas sen verran, että miehellä taitaa kuitenkin olla ihan hyvätasoinen palkka tähän sarjaan noin nuorelle pelaajalle, ja mikäli ei jatka, voidaan satsata johonkin kovempaan kärkiketjun pelaajaan tai viivamieheen.
- Teemu Kesä sen sijaan on omissa papereissani tulevaisuudessakin kuuden pelaavan pakin joukossa, lähinnä kätisyytensä, laukauksensa ja fyysisyydensä takia.
- Bruun on pelannut hyvän kauden, mutta Bäckströmillä on potentiaalia nousta paremmalle tasolle ensi kaudeksi.
- Määttäsen jatkoon en usko, ja Tukionkin ura on aikamoisessa alamäessä.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
- Rajalasta taas sen verran, että miehellä taitaa kuitenkin olla ihan hyvätasoinen palkka tähän sarjaan noin nuorelle pelaajalle, ja mikäli ei jatka, voidaan satsata johonkin kovempaan kärkiketjun pelaajaan tai viivamieheen.

55 000 dollaria Rajala tienaa tästä kaudesta (+ bonukset). Siitä mitä Ilves maksaa Edmontonille ei ole tietoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös