Miksi Suomi on huono urheilumaa?

[Mängimies]

Kuitenkin yleisesti Suomessa keskimääräinen yksilöiden kunto ja kuntoilu yleensäkin on nousussa, joten mikä sitten on yhteiskunnan prioriteetti? Joka tapauksessa huippu-urheilun suhteen Suomi on todellisessa aallonpohjassa, eikä näkyvissä ole mitään joka muuttaisi tilannetta, todennäköisemmin Suomi jää kaikissa palloilu- ja yksilölajeissa ilman mitalia tulevina vuosina. Jos taas yksilöiden yleinen kunto keskimäärin nousee, niin onko tilanne aiempaa parempi vai huonompi, se on jokaisen yksilön oman arvion varassa..

Onko noin? Väittäisin kyllä ihan päinvastaista tuohon yksilön kuntoon. Tuohon johtopäätökseen tulen pelkästään tarkastelemalla varusmiesten kuntoa nyt ja vaikkapa 40 vuotta sitten. Tilastojen valossa varusmiesten kunto on heikompi kuin koskaan juuri nyt.

 

[-pasi-]

Onko noin? Väittäisin kyllä ihan päinvastaista tuohon yksilön kuntoon. Tuohon johtopäätökseen tulen pelkästään tarkastelemalla varusmiesten kuntoa nyt ja vaikkapa 40 vuotta sitten. Tilastojen valossa varusmiesten kunto on heikompi kuin koskaan juuri nyt.

Tästä päästään ehkä siihen että ehkä niitä "normaalikuntoisia" ei olekaan juuri nykyään, enemmän niitä jotka liikkuu paljon tai ollenkaan. Lisäksi ne jotka liikkuu niin ei ehkä olekaan näitä entisaikojen juoksijoita tai hiihtäjiä vaan enemmän liikutaan esim. salilla ja on fitness ym.. touhuja. tavallaan saattaa olla aktiiviliikkujia enemmän kun koskaan mutta murto-osa niistä urheilee kilpatasolla. ne taas jotka ehkä kilpailee niin taas valitsee enemmän joukkuelajeja joissa kustannukset alemmat, salibändyä, lentopalloa ym.. Lätkäkin alkaa olemaan nykyään enemmän rikkaiden laji.

 

[adolf]

Suomalaiset huippu-urheilijat elävät köyhyysrajalla – laskut maksamatta, rahaa ruokaan toimeentulotuesta tai isän kukkarosta

http://yle.fi/urheilu/3-9217654

Urheilijat köyhyysrajan alla, lajiliittojen miljoonapotti kasvoi hurjasti – Yle Urheilu selvitti, mihin rahat kuluvat

http://yle.fi/urheilu/3-9217799

Olisi kyllä ihan mielenkiintoista tietää ihan tarkalleen että mihin noissa urheiluorganisaatioissa raha käytetään. Ei mitään leväperäistä "hallinnon kasvattamiseen ja henkilöstokulujen kasvattamiseen", vaan ihan seikkaperäisesti mustaa valkoisella täydellisen rehellisyyden vallitessa, mihin olette käyttäneet rahanne.

Kyllähän tuolta johdon puolelta olisi todella iso siivu leikattavissa ihan löysää rahaa sinne missä sitä oikeasti tarvittaisiin, eli sinne urheilijalle.

 

[Huerzo]

Kyllähän tuolta johdon puolelta olisi todella iso siivu leikattavissa ihan löysää rahaa sinne missä sitä oikeasti tarvittaisiin, eli sinne urheilijalle.

Tukimekanismit johtavat herkästi tuen hankkimiseen keskittyvän leegion muodostumiseen. Saadakseen tukea on oltava ammattimainen verkosto puhumassa lajin puolesta ja sohimassa kyynärpäitä kollegoiden kylkiin. Kuten yliopistoissa - on oltava hankesuunnittelijaa, joka osaa vääntää raha-anomuksen sihen uuteen tukiohjelmaan ja kiertää kokouksissa. (Tältä osin voin puhua omasta kokemuksesta.) Kuten arvata saattaa, me hankepetterit olimme välttämätön paha, joiden työpanos oli pois tutkijoiden palkkaamisesta.

Linkitän nyt tähänkin ketjun blogikirjoituksen ruohonjuuritasolta, entisen urheilijan ja nykyisen JKU:n valmennuspäällikön Jarkko Finnin kirjoituksen otsikolla "Urheilija keskiö(i)ssä", jossa puhutaan suunnilleen samasta aiheesta termillä "urheiluhesseli".
Jarkko Finni: Urheilija keskiö(i)ssä?

Osalle lajiliiton virka on kärjistäen se oljenkorsi, jolla urheilija on palkittu urheilu-uran jälkeen. Kaikki eivät ole hoitaneet opintojaan kunnialla maaliin. Johtajapuolella liian monella ei olisi mahdollisuuksia päästäkseen "oikeisiin töihin". Ei palkata parasta, vaan sopivin. Inhimillistä, muttei aina järkevää. Johtajanimikkeitä jaellaan toki nykyään kevein perustein ja hienolta kalskahtavan nimen takana ei ole kliseinen pukumies tiikkipöydän takana, vaan verkkarimies, jolle on brändätty komea titteli kun naapuriseurallakin on sellainen.

Mikä ratkaisuksi? Lisärahaa ei todennäköisesti tipu, eikä annettujen näyttöjen perusteella sitä pidäkään antaa. Joskus muinoin puhuttiin opintotuen olleen synonyymi urheilijapalkalle. Nyt tukikuukausien ehtoja on kiristetty. Minusta huippu-urheilun rahoitus pitäisi muuntaa humu-termein urheilijakeskeiseksi, olkoot se sitten vaikka opintotuen nimellä (urheilijalle lisäkuukaudet opintoihin) ja päälle urheilijalle valmennuksen ym. tuen palkkaamiseen tarkoitetut "korvamerkityt" setelit. (Setelien jakotapaan ja määrään en ota kantaa.)

 

[dana77]

Lopetaan lajiliitot ja laitetaan kylmän viileästi rahapalkkot kalevankisojen mitalisteille. Kultamitalisti 60%, hopealle tullut 30% ja pronssille tullut 10%. Kultamitalisti kisoihin jos raha ylittyy. Omilla rahoillaan.

 

[Hiihtofani]

Samaa voisi kysyä miksi Suomi on huono maa?

Olin kerran junassa, jossa porukka keskusteli siitä, että erään kaveri oli muuttamassa Saksaan. Mitä siitä keskustelusta sain selvää niin syyksi laitettiin se, että Suomessa on niin ankea ilmapiiri, ettei kukaan täällä halua olla. Kyllähän se vähän niin on kun tuolla porukkaa PK seudulla seuraa työaikana. Aika ankea tunnelma ja porukka suu mutrussa.

Se kun näissä urheilujutuissa monesti tullut esille tämä kuinka suomalaisilla pää ei kestä ja henkinen kantti pettää jne. jne.

Tässä kun seuraa Norjan dopingongelmaa ja vertaa sitä suomalaiseen vastaavaan Lahdessa niin ero on kuin yö ja päivä. Siinä missä norjalaiset tukevat ja kannustavat omiaan, suomalaiset puukottavat omiaan entistä kovemmin niskaan. Yritä siinä sitten pitää pääsi ja henkinen kanttisi, kun sinua joka puolelta puukotetaan ja haukutaan, teit mitä tahansa pienillä resursseilla. Kaisa Mäkäräinenkin kommentoi asiaa Helsingin Sanomissa
Kaisa Mäkäräinen on saanut ala-arvoisia viestejä Johaugin dopingkärystä – ”Katso mitä huulirasvaa käytät” | Ampumahiihto | HS

 

[Barnes]

Se kun näissä urheilujutuissa monesti tullut esille tämä kuinka suomalaisilla pää ei kestä ja henkinen kantti pettää jne. jne.

Tuohan on ihan silkka myytti. Jo pelkästään 2000-luvulla suomalaisilta on nähty aika paljon niitä päänkestämisiä ja venymisiä. Vastapainoksi toki on nähty pahojakin romahduksia, mutta sellaista se urheilu vaan välillä on.

 

[Salama44]

Jalkapallossa ollaan Pohjoismaista hyvää tasoa.

1. Islanti
2 Ruotsi
3. Tanska
4. Norja
5. Färsaaret
6. Suomi

Tästä ei ole pitkä matka siihen että Suomi on Pohjoismaiden johtava urheilumaa.

jalkapallossa olemme Euroopan Top 10:ssä jos vain Saksa, Ranska ja Espanja ovat näiden lisäksi edellä ja pidämme muut takana.

 

[Hiihtofani]

Tuohan on ihan silkka myytti. Jo pelkästään 2000-luvulla suomalaisilta on nähty aika paljon niitä päänkestämisiä ja venymisiä. Vastapainoksi toki on nähty pahojakin romahduksia, mutta sellaista se urheilu vaan välillä on.

No Riossa kyllä se pää petti aika monelta. Erityisesti niiltä, joilta odotettiin mitalia. Tuossa laskin, että Suomella oli about 7 potentiaalista mitalistia, mutta vain yksi mitali. Se on huono luku. Pitäisi päästä ainakin 50/50 tilanteeseen eli puolet potentiaalisista mitalisteista saa mitalin. Toki venymisiä tapahtui siellä rivien takaa, kuten Jenna Laukkanen, mutta tämähän on tyypillistä suomalaisuutta. Altavastaajan asemassa on helppo venyä, mutta sitten kun media alkaa sinulta odottaa jotain ja olet ennakkosuosikki pää hajoaa.

Suurin syy tosiaan oli se, että suomalaisilla pää ei kestänyt. Satu Mäkelä-Nummela oli mitalitahdissa, mutta sitten pää sanoi klik ja tuli musta hetki. Petra Olli oli täysin jäässä. Ilmeisesti siksi, että oli kuunnellut jotain ihme suomalaista humppaa(oliko se taikakuu nimeltään), kun ennen ottelua pitää kuunnella Rocky Eye of The Tigeria. Keihäänheittäjät olivat paskana tärkeimällä hetkellä ja se viimeinen puristus jäi tulematta. Sama juttu Purjehtijoilla.

Olen sen aikaisemmmin sanonut, suomalaisten vahvuus on fysiikka, mutta heikkous se, että henkinen kantti pettää ja pää ei kestä.

 

[SamSal]

Olen sen aikaisemmmin sanonut, suomalaisten vahvuus on fysiikka, mutta heikkous se, että henkinen kantti pettää ja pää ei kestä.

Eikös Riitta-Liisa Roponen ole sitten kaikkienaikojen lasipää. Ehkä maailman kaikkienaikojen paras urheilija ja henkilökohtaiset mitalit nolla.

 

[Individual]

Suurin syy tosiaan oli se, että suomalaisilla pää ei kestänyt. Satu Mäkelä-Nummela oli mitalitahdissa, mutta sitten pää sanoi klik ja tuli musta hetki. Petra Olli oli täysin jäässä. Ilmeisesti siksi, että oli kuunnellut jotain ihme suomalaista humppaa(oliko se taikakuu nimeltään), kun ennen ottelua pitää kuunnella Rocky Eye of The Tigeria. Keihäänheittäjät olivat paskana tärkeimällä hetkellä ja se viimeinen puristus jäi tulematta. Sama juttu Purjehtijoilla.

Mistäs lähtien @Hiihtofani loukkaantuminen on ollut yhtä kuin pään kestävyys? Tai miksi puhut Ruuskasen ja Pitkämäen klesana olemisesta tuossa samassa kappaleessa? Toki esim. Pitkämäen taidoilla olisi se 1-2, tai jopa 3 kultaa pitänyt ottaa uralla enempi (tai pitänyt ja pitänyt), mutta mikään ei poista sitä faktaa, että Riossa rikki olivat molemmat ts. sairaana työpaikalla. Tietysti jos mietitään asiaa pidemmällä aikajänteellä, niin eräänlaista pään kestävyyttä lienee sekin, että osaa harjoituskaudella tehdä ne oikeat valinnat treenin suhteen.

 

[Barnes]

Altavastaajan asemassa on helppo venyä, mutta sitten kun media alkaa sinulta odottaa jotain ja olet ennakkosuosikki pää hajoaa.

Tämä ei edelleenkään ole mikään totuus suomalaisista puhuttaessa, vaan monet suomalaiset ennakkosuosikit ovat pystyneet suurtekoihin. Löydät tällaisia tapauksia vaikkapa rakkaasta maastohiihdostasi.

Venyjät nostin esiin, koska Suomessa elää joku ihme uskomus, jonka mukaan suomalaiset eivät veny, mutta Ruotsissapa venytään ja kunnolla.

 

[erku]

Tuohan on ihan silkka myytti. Jo pelkästään 2000-luvulla suomalaisilta on nähty aika paljon niitä päänkestämisiä ja venymisiä. Vastapainoksi toki on nähty pahojakin romahduksia, mutta sellaista se urheilu vaan välillä on.

Ainakin talviurheilun puolella tämä pään kestämättömyys olympiatasolla ei ole välttämättä vain myytti, vaan ehkä siinä on myös perää.

Esimerkiksi yhdistetyssä on tämän vuosituhannen puolella vain kaksi sellaista maailmancupin kokonaiskisan voittajaa, jotka eivät ole voittaneet urallaan henkilökohtaista olympiamitalia. Vähemmän yllättäen nuo ovat suomalaiset Hannu Manninen ja Anssi Koivuranta. Naisten maastohiihdossa on tällä vuosituhannella vain yksi maailmancupin kokonaiskisan voittaja, joka ei ole saavuttanut henkilökohtaista olympiamitalia. Vähemmän yllättäen hän on Suomen Virpi Sarasvuo (os. Kuitunen). Tällä vuosituhannella neljä mäkihyppääjää on voittanut maailmancupin kokonaiskisan useammin kuin kerran. Vähemmän yllättäen Janne Ahonen on näistä ainoa, jolla ei ole henk.koht. olympiamitalia vitriinissään. Naisten ampumahiihdossa Kaisa Mäkäräinen on tällä vuosituhannella ainoa, joka on voittanut maailmancupin kokonaiskisan useammin kuin kerran, mutta jäänyt ilman olympiamitalia.

 

[Barnes]

Ainakin talviurheilun puolella tämä pään kestämättömyys olympiatasolla ei ole välttämättä vain myytti, vaan ehkä siinä on myös perää.

No joo, Mäkäräinen ja Manninen menevät olympiatasolla selvien floppaajien joukkoon, koska kumpikin on voittanut olympiakautena maailmancupit, mutteivät olympiamitalia.

Sarasvuo vähän siinä ja tässä, koska Torino meni alakanttiin, mutta ne mc-voitot ajoittuivat Torinoa seuranneille kahdelle kaudelle. Vancouverin olympiatalvenahan Virpi oli jo parhaat päivänsä nähnyt.

Koivuranta ja Ahonen eivät sen sijaan täytä olympiafloppien kriteerejä. Koivuranta oli Torinossa 17-vuotias tulevaisuuden lupaus, jolta ei henkilökohtaisia mitaleja odotettu, ja Vancouverissa hän veti omalla silloisella tasollaan (normimäki+10:n kahdeksas).

Ahosella on sinänsä paljon floppikisoja (molemmat Lillehammerin henkilökohtaiset sekä Naganon ja Torinon suurmäet), mutta vastapainoksi on peräti kolme nelossijaa, jotka kaikki olivat niiden kausien Jannen tasoon nähden onnistumisia. Surullisenkuuluisasta Torinon normaalimäestä en halua edes puhua, ryöstettiinhän kisan parhaalta hyppääjältä olympiakulta.

Myytistä: Okei, olin turhan kärkäs, koska kyllä finskeiltä se pää on moneen kertaan pettänytkin. Lähinnä näen punaista, kun tätä pidetään jonain sääntönä suomalaisten kohdalla. Kaikki nämä tässäkin viestissä mainitut ovat kuitenkin saaneet EDES KERRAN pidettyä päänsä kasassa tärkeänä päivänä.

 

[dana77]

No Riossa kyllä se pää petti aika monelta. Erityisesti niiltä, joilta odotettiin mitalia. Tuossa laskin, että Suomella oli about 7 potentiaalista mitalistia, mutta vain yksi mitali. Se on huono luku. Pitäisi päästä ainakin 50/50 tilanteeseen eli puolet potentiaalisista mitalisteista saa mitalin.

pitäisi ja pitäisi mutta mikään tilastollinen todennäköisyys tuo ei ole. Tietyissä lajeissa potentiaalisia ehdokkaita on hyvinkin eri määrät. Siinä missä 100metrin juoksussa voidaan sanoa että realistista ehdokkaita on vain yksi eli Bolt (voiton todennäköisyys selvästi yli 50%) niin Golfissa potentiaalisia voittajaehdokkaita on hyvinkin 25. Sama purjehduksessa ja varmaan ammunnassakin. Jossain Keihäänheitossa potentiaalisia voittajaehdokkaita voisi ajatella olevan ehkä kuutisen kappaletta.

Aika monet suomalaisten itsensä nostamista mitaliehdokkaista ei niin kovin ihmeellistiä suosikkeja muiden mielestä olleet

 

[Pipolätkä]

pitäisi ja pitäisi mutta mikään tilastollinen todennäköisyys tuo ei ole. Tietyissä lajeissa potentiaalisia ehdokkaita on hyvinkin eri määrät. Siinä missä 100metrin juoksussa voidaan sanoa että realistista ehdokkaita on vain yksi eli Bolt (voiton todennäköisyys selvästi yli 50%) niin Golfissa potentiaalisia voittajaehdokkaita on hyvinkin 25. Sama purjehduksessa ja varmaan ammunnassakin. Jossain Keihäänheitossa potentiaalisia voittajaehdokkaita voisi ajatella olevan ehkä kuutisen kappaletta.

Aika monet suomalaisten itsensä nostamista mitaliehdokkaista ei niin kovin ihmeellistiä suosikkeja muiden mielestä olleet

Tämä. Vaikka esim. Mäkelä-Nummela olympiavoittaja onkin niin pitää muistaa että hänkin kilpailee puoliammattilaisena ammattilaisia vastaan. Vielä kun puhutaan ammunnan kaltaisesta lajista, jossa yksi pieni virhe voi pudottaa kärjestä 10 ulkopuolelle.

 

[Hiihtofani]

No itsellä on ihan henk. koht kokemuksia tästä pään kestämisestä. Armeijassa oli sellainen ryhmänjohtaja; sellainen yli 190cm ja oli fysiikka- ja ammuntatesteissä aivan omaa luokkaansa, mutta voin sanoa, että sitten loppusodassa veti huonosti ja loppusodassa veti vähän sellainen vaatimattomampi tapaus kovimman tuloksen ja itse asiassa siinä sodassahan kävi niin, että kaikki joukkueen ryhmänjohtajat olivat kuolleet ja sitten tämä tyyppi otti tilanteen haltuun ja johdatti joukkueen voittoon.

Jalkapallossakin olen nähnyt hyviä harjoittelijoita, mutta sitten jostain syystä otteluissa eivät saa samaa tulosta aikaiseksi. Yksikin tapaus; harjoituksissa 100 vaparista 99 meni sinne minne pitää, mutta sitten kun tulee ottelu, pallot menevät minne sattuu. Se on ihan henkistä juttua.

Maastohiihtäjistä voin esim. sanoa, että Aino-Kaisa Saarinen ei todellakaan ole ollut fysiikkatesteissä se kaikkein kovin. Kuulemman mukaan tämä Laura Mononen on vetänyt näissä testeissä kaikkein kovimmat pohjat ainakin kestävyysominaisuuksissa, mutta kuinkas monta mitalia Aino-Kaisa Saarisella on ja kuinka monta Laura Monosella?

 

[Vinyl]

Toisaalta sitten kun verrataan Aino-Kaisaa ja vaikka Marit Björgeniä niin eihän Aikulla sitten pää enää kestä ollenkaan. Tai kun Jarkko Nieminen häviää Novak Djokovicille niin pään kestohan siinäkin petti. Missään ei ole koskaan parempia urheilijoita, on vain paskoja suomalaisia.

 

[dana77]

Jalkapallossakin olen nähnyt hyviä harjoittelijoita, mutta sitten jostain syystä otteluissa eivät saa samaa tulosta aikaiseksi. Yksikin tapaus; harjoituksissa 100 vaparista 99 meni sinne minne pitää, mutta sitten kun tulee ottelu, pallot menevät minne sattuu. Se on ihan henkistä juttua.

Minäkin olen potkinut palloa aladivereissa ja huomannut, että kun harjoituksissa potkitaan hyvällä keskittymisellä paikallaan olevaa palloa joka on asetettu käsin tasaiselle, hyvälle kohdalle nurmikkoa optimaaliselle etäisyydelle maalista, niin maaleja tulee ihan eri tavalla kun pelissä kun on ihan puhki 75 minuutin ravaamisesta ja edellisen tilanteen 40 metrin spurtista ja väännöstä vastustajan keskikenttää vastaan, tilanteet tulee nopeasti, vastustajan karvaus antavat painetta, pakit peittävät ja rakentavat muureja ja vastustajan veska yrittää jokaista palloa tosissaaan ja joskus se pallokin pomppii vittumaisestii.

 

[Salama44]

Omasta mielestäni henkisen kantin kestämiseen vaikuttaa myös se minkä verran meillä on realistisia mitaliehdokkaita ja mitkä ovat meidän tavoitteet. Rion kisoihin Suomi lähti kohti tuntematonta ilman mitään virallista tavoitetta.

Riossa ei mielestäni ollut aivan 7 suomalaista mitaliehdokasta eikä yhtään voittajasuosikkia.

Petra Ollista sellaista yritettiin leipoa ja hän itsekin alkoi varmaan kuvitella olevansa yksi Suomen varmimmista mitaliehdokkaista.

Suomen ongelma arvokisoissa on nimenomaan se ettei Suomi ota joukkueena mitään vastuuta vaan johto menee vastuuta pakoillen "toivotaan, toivotaan" periaatteella.

Silloin ne harvat potentiaaliset mitaliehdokkaat ottavat menestyksestä turhaa painetta jo voi käydä niin että pää ei lanausmerkeissä kestä.

Jos johto sitoutuisi ja asettaisi selkeän tavoitteen ja ottaisi vastuun menestyksestä niin urheilijat voisivat enemmän keskittyä omiin suorituksiinsa.

Nyt urheilijat joutuvat koko ajan vastaamaan menestysodotuksiin kun johto vain vaikenee.

Palataan selkeään vaikka vähintään 2 mitalin tavoitteeseen esim Olympiakisoissa. Aivan sama kuka ne tuo. Kanneetaan vastuu siitä että riitävä määrä mitaliehdokkaita saadaan kisoihin joilla on menestymisen edellytykset.

Selkeä tavoitteenasettelu kertoo koko joukkueelle mihin tähdätään ja päämäärä on kaikille selvä. Yhdessä juhlitaan sitten niitä jotka porukasta onnistuvat siilä kertaa tuomaan mitalit koko joukkueen puolesta.

Mikään muu kuin koko joukkueen yhteinen tavoite ja päämäärä ei hitsaa arvokisoissa maajoukketta niin hyvin yhteen ja parhaaseen vireeseen. Sen vuoksi mm. muiden naapurimaiden onnistumiset näkyvät enemmän venymisinä kuin jonkun yksittäisen suomalaisen täyttäessä johdon mitalitoiveen joka ei kuitenkaan ollut yhteinen etukäteen sovittu tavoite.

Lahden hiihdon MM-kisoistakin Jylhä mainostaa nyt että tarjoamme jokaiselle päivälle suomalaisen mitaliehdokkaan. Kovin on vielä epämääräistä mikä se tavoite sitten on.

Itse lähtisin selkeästä yhden kultamitalin ja 2 muun mitalin tavoitteesta.

Meillä on olemassa parissa kolmessa lajissa mahdollisuus voittaa ja lisäksi on sama määrä muita mitalinahdollisuuksia. Silloin on ihan turhaa vaatimattomuutta jos ei joukkueena uskalleta ilmoittaa että omista kotikisoista tavoitellaan vähintään 3 mitalia joista yhtä kultaa.

Ei maailma siihen kaadu jos se ei täysin onnistu, mutta olipahan selvä tavoite ja päämäärä mihin koko kisojen ajan pyrittiin. Onnistuminen on myös silloin helppo todeta.

 

[Pipolätkä]

Jos johto sitoutuisi ja asettaisi selkeän tavoitteen ja ottaisi vastuun menestyksestä niin urheilijat voisivat enemmän keskittyä omiin suorituksiinsa.

Nyt urheilijat joutuvat koko ajan vastaamaan menestysodotuksiin kun johto vain vaikenee.

Ongelmaksihan on sanottu, että siinä missä muualla tuet urheilijoille annetaan aina olympiadin ajaksi, mutta meillä tuet haetaan aina vuodeksi eteenpäin. Joka on outoa, koska valmentajat ja johto ovat sidottu aina tiettyihin arvokisoihin asti esim. olympialaisiin asti. Eihän siinä tarvita kuin yksi paska kausi/loukkaantuminen niin huomaatkin olevasi tukien ulkopuolella ja taistelemassa pääsystä takaisin tuen piiriin.

 

[Huppu]

Omasta mielestäni henkisen kantin kestämiseen vaikuttaa myös se minkä verran meillä on realistisia mitaliehdokkaita ja mitkä ovat meidän tavoitteet. Rion kisoihin Suomi lähti kohti tuntematonta ilman mitään virallista tavoitetta.

Riossa ei mielestäni ollut aivan 7 suomalaista mitaliehdokasta eikä yhtään voittajasuosikkia.

Petra Ollista sellaista yritettiin leipoa ja hän itsekin alkoi varmaan kuvitella olevansa yksi Suomen varmimmista mitaliehdokkaista.

Suomen ongelma arvokisoissa on nimenomaan se ettei Suomi ota joukkueena mitään vastuuta vaan johto menee vastuuta pakoillen "toivotaan, toivotaan" periaatteella.

Silloin ne harvat potentiaaliset mitaliehdokkaat ottavat menestyksestä turhaa painetta jo voi käydä niin että pää ei lanausmerkeissä kestä.

Jos johto sitoutuisi ja asettaisi selkeän tavoitteen ja ottaisi vastuun menestyksestä niin urheilijat voisivat enemmän keskittyä omiin suorituksiinsa.

Nyt urheilijat joutuvat koko ajan vastaamaan menestysodotuksiin kun johto vain vaikenee.

Palataan selkeään vaikka vähintään 2 mitalin tavoitteeseen esim Olympiakisoissa. Aivan sama kuka ne tuo. Kanneetaan vastuu siitä että riitävä määrä mitaliehdokkaita saadaan kisoihin joilla on menestymisen edellytykset.

Selkeä tavoitteenasettelu kertoo koko joukkueelle mihin tähdätään ja päämäärä on kaikille selvä. Yhdessä juhlitaan sitten niitä jotka porukasta onnistuvat siilä kertaa tuomaan mitalit koko joukkueen puolesta.

Mikään muu kuin koko joukkueen yhteinen tavoite ja päämäärä ei hitsaa arvokisoissa maajoukketta niin hyvin yhteen ja parhaaseen vireeseen. Sen vuoksi mm. muiden naapurimaiden onnistumiset näkyvät enemmän venymisinä kuin jonkun yksittäisen suomalaisen täyttäessä johdon mitalitoiveen joka ei kuitenkaan ollut yhteinen etukäteen sovittu tavoite.

Lahden hiihdon MM-kisoistakin Jylhä mainostaa nyt että tarjoamme jokaiselle päivälle suomalaisen mitaliehdokkaan. Kovin on vielä epämääräistä mikä se tavoite sitten on.

Itse lähtisin selkeästä yhden kultamitalin ja 2 muun mitalin tavoitteesta.

Meillä on olemassa parissa kolmessa lajissa mahdollisuus voittaa ja lisäksi on sama määrä muita mitalinahdollisuuksia. Silloin on ihan turhaa vaatimattomuutta jos ei joukkueena uskalleta ilmoittaa että omista kotikisoista tavoitellaan vähintään 3 mitalia joista yhtä kultaa.

Ei maailma siihen kaadu jos se ei täysin onnistu, mutta olipahan selvä tavoite ja päämäärä mihin koko kisojen ajan pyrittiin. Onnistuminen on myös silloin helppo todeta.

Tässä ei mielestäni ollut suoraan sanottuna mitään järkeä. Meinaat siis ihan oikeasti että urheilijat suoriutuvat paremmin jos on asetettu mitalitavoite? Eli jos joukkueenjohto olisi todennut että tavoite on että otetaan kaksi mitalia niin se olisi auttanut urheilijoita menestymään ja he eivät olisi ottaneet paineita? Että yleisö olisi kaatanut paskan joukkueenjohdon päälle urheilijoiden sijaan? Ei todellakaan. Mietippä se tilanne kun tavoite ei täyty ja toimittaja alkaa kysyä johdolta, miksi tavoitteiseen ei päästy? Ensimmäinen vastausvaihtoehto menee näin: "tavoite oli liian korkea" ja tästä dialogi jatkuu jotakuinkin näin: "miksi?" "Se vain oli" "ovatko urheilijat huonompia kuin kuvittelitte?" "ei" "mutta silti he eivät kyenneet vastaamaan odotuksia" jne... Tai toinen vastaus on todeta suoraan että urheilijat eivät kyenneet vastaamaan huutoon! Ja tällä meinasit suojella urheilijoita?? Kyse tosin kohdallasi taitaa olla siitä että haluat kertoa pettymysten jatkumisesta ja saada kaadettua lisää paskaa kaikkien niskaan kun virallisista tavoitteista jäätiin. Nyt pääsit vain haukkumaan niitä urheilijoita joilla odotettiin olevan mahdollisuuksia mitaleihin.

Pään kestävyydestä puhutaan paljon. Joskus se onkin totta mutta usein kyse on vain siitä ettei ymmärretä mistä puhutaan. Ei kyetä näkemään muita vaikuttavia tekijöitä ja muisteta sitä että mitalikandidaatteja on usein enemmän kuin kolme. Joskus jopa toista kymmentä. Lisäksi tietysti ajatellaan että arvokisat on kaikki kaikessa. Urheilijoille itselleen kuitenkin kaudella menestyminen on erittäin tärkeää myös ja joillekin kunnonajoituksessa on kyse enemmänkin siitä ettei rahkeet riitä kaudella menestymiseen ja haetaan arvokisoissa, kun on näkyvyyttä, asiallista sijoitusta. Kuinka moni meistä muistakaan tähtää elämässä aina yhteen suoritukseen vuodessa?

Keskustelussa myös jatkuvasti ajatellaan urheilijoita jotekin erilaisina kuin meitä tavallisia ihmisiä. Nimittäin oletetaan etteivät he osaa ajatella itse.

 

[Fordél]

Riossa ei mielestäni ollut aivan 7 suomalaista mitaliehdokasta eikä yhtään voittajasuosikkia.

Petra Ollista sellaista yritettiin leipoa ja hän itsekin alkoi varmaan kuvitella olevansa yksi Suomen varmimmista mitaliehdokkaista.

Ei tarvinut yrittää leipoa Ollista mitaliehdokasta vaan hän oli sitä ihan faktisestikin. Ei tarvinut katsoa edes sinivalkoisten lasien läpi.

Suomen ongelma arvokisoissa on nimenomaan se ettei Suomi ota joukkueena mitään vastuuta vaan johto menee vastuuta pakoillen "toivotaan, toivotaan" periaatteella.

Silloin ne harvat potentiaaliset mitaliehdokkaat ottavat menestyksestä turhaa painetta jo voi käydä niin että pää ei lanausmerkeissä kestä.

Jos johto sitoutuisi ja asettaisi selkeän tavoitteen ja ottaisi vastuun menestyksestä niin urheilijat voisivat enemmän keskittyä omiin suorituksiinsa.

Nyt urheilijat joutuvat koko ajan vastaamaan menestysodotuksiin kun johto vain vaikenee.

Palataan selkeään vaikka vähintään 2 mitalin tavoitteeseen esim Olympiakisoissa. Aivan sama kuka ne tuo. Kanneetaan vastuu siitä että riitävä määrä mitaliehdokkaita saadaan kisoihin joilla on menestymisen edellytykset.

Selkeä tavoitteenasettelu kertoo koko joukkueelle mihin tähdätään ja päämäärä on kaikille selvä. Yhdessä juhlitaan sitten niitä jotka porukasta onnistuvat siilä kertaa tuomaan mitalit koko joukkueen puolesta.

Mikään muu kuin koko joukkueen yhteinen tavoite ja päämäärä ei hitsaa arvokisoissa maajoukketta niin hyvin yhteen ja parhaaseen vireeseen. Sen vuoksi mm. muiden naapurimaiden onnistumiset näkyvät enemmän venymisinä kuin jonkun yksittäisen suomalaisen täyttäessä johdon mitalitoiveen joka ei kuitenkaan ollut yhteinen etukäteen sovittu tavoite.

@Huppu tavoin tässä näkemyksessä ei ole mielestäni tolkkua. Suomalaisen huippu-urheilun ongelmat ovat ihan muualla kuin johtoportaan tavoiteenasettelu-leikeissä. Ne ovat täysin mitätön osa kokonaisuutta. On ihan sama, mitä johto asettaa tavoitteeksi tai jättääkö tavoitteet kokonaan asettamatta, jos urheilijat elävät köyhyysrajan tuntumassa, eivät voi keskittyä 100 % urheilemiseen, olosuhteet ovat paikoin mitä ovat jne. Saati sitten, kun mennään isompiin kysymyksiin, kuten koko ajan koventuvaan kv. kilpailuun tai lasten ja nuorten liikkumattomuuteen, jonka myötä huippu-urheilu ei saa yhtä laadukasta ja laajaa massaa "käyttöönsä" kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Aivan liian helposti mennään siihen selitykseen, että pää ei kestä vaikka taustalla voi olla ja todennäköisesti on paljon muita vaikuttavampia tekijöitä. Enkä ole mistään kuullut, että joukkueella olisi ollut ongelmia yhteen hitsautumisessa tai että ilmapiiri olisi ollut ahdistava. Jos Kojonkoskeen on uskominen, ilmapiirinhän piti nimenomaan olla kunnossa.

 

[Barnes]

Mikään muu kuin koko joukkueen yhteinen tavoite ja päämäärä ei hitsaa arvokisoissa maajoukketta niin hyvin yhteen ja parhaaseen vireeseen.

No ei. Kyllä se joukkue hitsautuu yhteen (jos hitsautuu) jokapäiväisen tekemisen kautta, ei minkään tavoitteen ansiosta. Matti Hautamäki ei viitsinyt hotellin käytävillä tuuletella Torinon henk. koht. olympiahopeaansa nähtyään Ahosen kävelevän vastaan. Jannehan oli menettänyt mitalinsa olosuhteisiin ja syystäkin murtunut.

Tuollaiseen tuenosoitukseen ja kaverin kunnioittamiseen ei mitään mitalitavoitetta tarvittu. Torinossahan mitalitavoitetta ei ollut.

Sen vuoksi mm. muiden naapurimaiden onnistumiset näkyvät enemmän venymisinä kuin jonkun yksittäisen suomalaisen täyttäessä johdon mitalitoiveen joka ei kuitenkaan ollut yhteinen etukäteen sovittu tavoite.

Eikös jokin vuosi sitten tutkittu, että suomalainen venyy suunnilleen siinä missä muidenkin kansakuntien edustajat? Ja suht monta venymismitalia on nähty esim. jääkiekossa, hiihtolajeissa ja yleisurheilussa (näitä tulee seurattua formuloiden ja rallin ohella ns. tiiviimmin) jo ihan tällä vuosituhannella, menneistä puhumattakaan.

Ja ei, en minä ole sitä mieltä, että Suomen urheilussa kaikki on hyvin. En todellakaan. Olen vaan puolustanut suomalaisia mm. tässä ketjussa, koska lyttääminen on ajoittain ollut aivan kohtuutonta.

 

[Salama44]

Hyvin menee Suomen urheilulla. Kaikki suomalaisjoukkueet putosivat CHL:n puolivälieristä.

Onkohan tässä taas kyseessä yksi historian huonoin menestys? Ei yhtään joukkuetta 8. parhaan joukossa. Näitä nyt vaan tulee vähän joka lajissa.

Viime aikojen isoin valonpilkahdus on ollut Henri Kontisen nousu tenniksen nelinpelissä maailman elittiin ja parempaan rankigsijaan kuin Jarkko Nieminen. Yksi parhaista loppuvuoden urheilijoista.