Mainos

Miksi Suomi ei pärjää enää kesäolympialaisissa?

  • 40 764
  • 420

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tiedä sitten, onko juuri Suomessa poikkeuksellisen paljon "urheilukielteistä" asennetta? Joo ei tietenkään ihan jokainen amerikkalainen, ruotsalainen ja australialainen ole aktiivisesti mukana paikallisen urheiluseuransa toiminnassa, mutta itse törmään täällä PK-seudulla ihan jatkuvasti ihmisiin, keitä urheilu ei juuri näytä kiinnostavan, ihan edes katsojana. Kun yhteiskunnassa on paljon "urheilukielteisyyttä", niin se demokraattisessa yhteiskunnassa vääjäämättä kumuloituu vähäisinä julkisina resursseina.
Uskaltaisin väittää, että tämä on lähinnä PK-seudun juttuja. Mitä urbaanimpaan ympäristöön mennään, sitä vähemmän urheilu kiinnostaa. Tämä pätee ihan maailmanlaajuisesti, eikä vain Suomessa.

En todellakaan usko, että Suomessa oltaisiin poikkeuksellisen urheilukielteisiä. Oikeastaan päinvastoin. Urheilu on Suomessa todella merkittävässä roolissa yhteiskunnallisesti.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Syy yksilöurheilun alamäkeen löytyy joukkuelajeista. Ei lapsille ja nuorille jää aikaa harrastaa mitään muuta edes sarjakauden ulkopuolella, kun pitää käydä hyppimässä ja juoksemassa joukkuelajin treeneissä. Saman pystyisi tekemään kesällä yleisurheilun parissa. Mutta lisää haittaa syntyisi, jos nuori olisin lahjakas ja sattuisi valitsemaan sen yksilölajin yli joukkueurheilun. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon, että yksilölaji vain ja ainoastaan on eduksi joukkuelajien harrastajalle.
Mitä itse tiedän joukkuelajien seuroja, niin niissä ainakin on kannustettu lapsia harrastamaan mahdollisimman monipuolisesti, lapsi hyötyy tästä joka tapauksessa ja valitseepa hän sitten myöhemmin mahdollisen kilpauran jossain lajissa, niin laajasta lajikirjon harrastamisesta on hyötyä. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa ja harrastaa, niin jossain kohtaa se mieluisin ja omin laji löytyy. Se on sitten kokonaan toinen juttu ja ehkä ongelmakin valintoja tehdessä, miten vanhemmat ja itse lapset suhtautuvat eri lajeihin, mikä näyttäytyy suosittuna heidän silmiin, joukkuelajit tai yksilölajit? Toivottavasti vanhemmat kannustavat lapsiaan kokeilemaan eri lajeja, seurat kyllä sen yleensä mahdollistavat, eri lajien seurathan tekevät välillä yhteiskokeilujakin.

Tiedä sitten, onko juuri Suomessa poikkeuksellisen paljon "urheilukielteistä" asennetta?
Valtion/ yhteiskunnan suhtautuminen lasten liikkumiseen ja harrastamiseen sekä kilpaurheiluunkin kaipaisi isossa kuvassa skarppausta esim. Ruotsiin ja Norjaan nähden, joissa panostus on valtion kuin sponsoreidenkin taholta ihan eri tasolla, kuin mitä täällä. Päättäjät puhuvat kyllä korulauseita, mutta nythän hallituksen suunnitelmien mukaan liikunta ja urheilu menettää valtiontukia neljäsosan 2027 mennessä, eikä se ainakaan kansainvälisen kilpaurheilun näkökulmasta tasoita tai paranna lähtökohtia Ruotsiin tai Norjaan nähden.
 

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Laitetaan vähän myös meiningille 1980-luku vs. 2020-luku.

Muistan kun lapsena mentiin kotikaupunkini yu-kentälle (edit: ja kyseessä @Ann Arbor ilmeisesti sama kenttä kuin sinulla, Keravan vanha keskuskenttä?), haettiin avoimesta varastosta kiekko, keihäs, moukari ja mittanauha ja vedettiin siinä jätkien kanssa omia kisoja, se oli ihan normaalia. Tai mentiin hyppäämään korkeutta. Sen innostamana kävin jokuset kisatkin ja ilman valmennusta rikoin junnuSM-rajankin. En kuitenkaan mennyt kun futis oli numero 1.

Nykyään jos haluaa mennä edes omatoimisesti jollekin kentälle vetoja juoksemaan, joutuu hyppäämään aidan yli kun portit on lukossa. Varastoista puhumattakaan. Ja patjatkin on suojattu ettei kaikkea vedetä paskaksi tai pöllitä. Toki noissa patjoissa on aina teinit lojuneet, niitä repineetkin mutta kyllä sinne aina snadina silti mahtui hyppimään, kun tekivät tilaa.

Toisaalta, olisiko enää 2020-luvulla näitä omatoimilapsia, joiden testaukset johtaisivat siihen että hakeutuisivat valmennukseen. En tiedä. Mutta ei niitä synny jos ei anneta edes mahdollisuutta.
Muistan kun joskus 20 vuotta sitten menin keskellä talvea juoksemaan vetoja urheilukentälle. Kenttä oli lumikerroksen peitossa ja tasainen, joten siinä oli hyvä juosta ilman, että tarvitsi pelätä astuvansa mihinkään yllättävään. Aika äkkiä minut tuli joku huoltomies ajamaan pois kentältä. Menee kuulemma rata pilalle, jos siellä talvella juostaan.

Ei se minun treeni-intoani vienyt - päinvastoin, mutta kertoo aika hyvin siitä asenteesta, että Suomessa monesti tärkein asia tuntuu olevan se, että välineet ja suorituspaikat eivät kulu. Ja hyvin pian varmaan päästäänkin siihen tilanteeseen, että ne eivät kulu.

Ja tosiaan, nykyään tuntuu, että lapset tekevät paljon vähemmän omatoimisesti yhtään mitään liikuntajuttuja. Kaiken pitää olla (ainakin vanhempien mielestä) ohjattua ja säännöllistä. Pitää olla lisenssi, salivuoro ja instatili ennen kuin pystytään juoksuaskeltakaan ottamaan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika äkkiä minut tuli joku huoltomies ajamaan pois kentältä. Menee kuulemma rata pilalle, jos siellä talvella juostaan.
Oikeassa huoltomies oli; olet varmaan nähnyt mihin kuntoon Suomen tieverkkokin on mennyt kun sitä on talvella käytetty!
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Penan ja Tamin joukkueet, KuPS
Varmasti yksi mistä kannattaa aloittaa on sen pään ottaminen pois sieltä perseestä. Tosiasiat pitää jo vihdoinkin hyväksyä ja lopettaa vanhojen muistelu sekä entisissä saavutuksissa rypeminen.
Niin ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin esimerkiksi yleisurheilussa Suomi ei ole kovin laajalla tasolla pärjännyt sitten 70-luvun. Toki yksittäisenä piikkinä Los Angelesin olympialaiset 1984 kun mitaleita tuli useammassakin lajissa (joo boikottikisat toki mutta silti), mutta kyllä tässä yli 40 vuotta tilanne on ollut se että menestyminen on ollut parin keihäänheittäjän varassa. Tietysti sieltä on jopa niitä kultamitaleitakin tullut, mutta kyllähän fakta on se että menestyminen Arsi Harjua lukuunottamatta ollut niiden keihäsmiesten varassa.

Eihän Suomi ole itse asiassa Los Angelesin jälkeen saanut yleisurheilun puolella mitaleita kuin korkeintaan yhdestä lajista, 1988-1996 keihäänheittäjät toi mitaleita, 2000 tuli Arsi Harjun kulta kuulasta mutta keihäsmiehet eivät tuoneet mitään. 2008-12 oli sitten taas keihäsmiesten vuoro. 2004 ja 2016-2024 ei sitten paljon yleisurheilun puolella juhlittu.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat

Linkissä heinäkuulta hyvä esimerkki kuinka niitä uusia Lauri Markkasia maahan saadaan?
Perin suomalaista. Treenaatkoon nykyajan pullamössöt urheilua, mutta not in my backyard!!
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Perin suomalaista. Treenaatkoon nykyajan pullamössöt urheilua, mutta not in my backyard!!
Jos pelkän pelaamisen takia on poistettu niin todella typerää toimintaa. Jos taas on pelattu seurustelusalkkujen kanssa niin ihan perusteltu päätös.

Edit. Ei saatana. "Pelaajien kanssa ei voida käydä keskusteluita koska heidän henkilöllisyytensä eivät ole tiedossa". Aha.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos pelkän pelaamisen takia on poistettu niin todella typerää toimintaa. Jos taas on pelattu seurustelusalkkujen kanssa niin ihan perusteltu päätös.

Edit. Ei saatana. "Pelaajien kanssa ei voida käydä keskusteluita koska heidän henkilöllisyytensä eivät ole tiedossa". Aha.

Näinhän se menee. Toisaalta estääkö lukitut korirenkaat sitä ettei nuoriso rellestä koulujen pihoilla mopojen ja/tai salkkujen kanssa? Epäilen. Sitä aina ihmetellyt mikä hinku noihin paikkoihin on kokoontua kouluajan ulkopuolella. Itsekin junnuna paljon pussikaljaa juonut, mutta oli niitä parempiakin paikkoja sille kuin koulun tai päiväkodin piha.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Iso osa ns. kärkiurheilijoista on enemmän tai vähemmän osa-aikaisia hommassaan, eivätkä voi pyhittää urheilulle 24/7 kuten kuuluisi. Samaten suurin osa valmentajista on ihan yhtä osa-aikaisella ja liki hyväntekeväisyys pohjalla mukana. En nyt muista kenestä urheilija/valmentaja kaksikosta oli kyse, mutta jotenkin oli kuvaavaa että henkilökohtainen valmentaja analysoi muutaman suorituksen silloin tällöiin ja antoi vinkkejä etänä jonkun Teamsin tmv. välityksellä. Ei tuollaisella yksinkertaisesti pärjää maailman huippuja vastaan.
Suomi pelaa vahvuuksillaan. Se, missä olemme parhaillaan maailman huippuja, on byrokratia. Kun homma ei toimi, perustetaan jälleen uusia työryhmiä ja ajatushautomoita kuittaamaan kokouspalkkioita ja lihottamaan hallintokuluja.

Olet aivan oikeassa siinä, että meidän tulisi olla realisteja ja miettiä mitä haluamme vähäisillä urheilutukirahoillamme tehdä. Jos kansalta kysytään, niin uskoisin enemmistön haluavan nähdä tuolla huippu-urheilun näyteikkunassa enemmän menestyjiä kuin osallistujia. Itse ainakin tunnen enemmän kansallista ylpeyttä kun näen suomalaisen mitalikaulassa näyttämässä maailmalle suomalaista osaamista, kuin nähdessäni suomalaisen osallistumassa jonkin lajin alkukilpailuun näyttämässä maailmalle suomalaista osallistumista. Mielestäni meidän pitäisi kylmästi valita joitain lajeja joihin sysäämme huomattavasti enemmän tukieuroa (jotta se laji houkuttelee talenttia puoleensa), ja jättää tuki hyvin pieneksi (tai lähes olemattomaksi) lajeihin joihin meillä ei ole realistisia menestymisrahkeita. Jos joku osoittaa poikkeuksellista sisua ja taistelee itsensä eturiviin jossain muussa lajissa, siinä tapauksessa tulisi tätä henkilöä tukea jonkinlaisesta erityistukikassasta. Ehkä keskittämisen ansiosta voisimme vähentää hallintoakin ja säästää niissä kuluissa.

Ja sisukkuudesta puheenollen... Itse olen huomannut sellaisen asian, että suomalaiset eivät tunnu enää tänä päivänä (joitain poikkeuksia lukuun ottamatta) venymään parhaimpaansa tiukoissa paikoissa. He säilyttävät ehkä tasoaan, mutta kun muiden maiden urheilijat venyvät tiukoissa paikoissa, suomalaiset näyttävät hyytyvän. Voisiko tässä taustalla olla myös sellainen asia, että Suomi lähettää kisoihin kivan iloisesti toisiaan tsemppaavan osallistujaryhmän jolle kisamatka on se juttu, kun muiden maiden kisaryhmät koostuu kovaluonteisista menestyjistä, jotka on päässeet kisamatkalle kukistettuaan kovat kilpailijansa (ihmisistä jotka ovat joutuneet jo osoittamaan sisua), eivätkä ole tulleet kisoihin heiluttelemaan pikkulippua, vaan menestymään ja ottamaan kunniakierroksen iso lippu harteillaan? Mitä jos emme lähettäisi seuraaviin arvokisoihin kolmea keihäsmiestä, vaan kaikki keihäsmiehet jotka ovat osoittaneet potentiaalia heittää yli 87 metriä ja siten taistella realistisesti mitaleista? Mitä jos tekisimme saman kaikkien lajien osalta, ja vastavuoroisesti lupaisimme kisakoneeseen pääseville tukieuroja paljon enemmän kuin nykyisin tarjoamme? Alkaisiko keihäänheitto kiinnostaa urheilutalentteja enemmän jos huipuille olisi tarjolla isoa porkkanaa, jonka ansiosta voisi oikeasti pankkitili vähän lihotakin? Onko keihäänheitto se laji johon meillä nykypäivänä on edes eniten sitä talenttia tarjota? Jos se ei ole enää laji joka nuoria kiinnostaa, niin panostetaan lajeihin jotka nuoria kiinnostaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Päättäjät puhuvat kyllä korulauseita, mutta nythän hallituksen suunnitelmien mukaan liikunta ja urheilu menettää valtiontukia neljäsosan 2027 mennessä, eikä se ainakaan kansainvälisen kilpaurheilun näkökulmasta tasoita tai paranna lähtökohtia Ruotsiin tai Norjaan nähden.
Kumpaakin voi varmasti tukea, mutta näiden välisen korrelaation (siis kansanterveys/liikunta ja huippu-urheilu) höpöttäminen kannattaisi lopettaa eri yhteyksissä. En siis väitä, että lainatussa viestissä niin kirjoitettaisiinkaan.

Huippu-urheilun menestyksen vaikutus on se, että ohjaudutaan tiettyihin lajeihin siinä ajan hetkessä. Huippu-urheilun rahoitusta sitten taas usein perustellaan kansanterveydellä - ja siitä on metrikaupalla akateemista näyttöä _globaalistikin_, että tämä on paska peruste. Menestys ei lisää liikuntaa, vaan kanavoi sitä eri lajeihin - niiden osalta, jotka muutenkin liikkuisivat. Futistähdet tuovat futareita, joku teknisesti iisimpi olympialaji sen harrastajia, mutta niistä aktiivisista, joilla sama liikkuminen toteutuisi muussakin lajissa.

Huippu-urheilun kansanterveydellinen merkitys on täysin olematon, eikä sillä perusteella pidä tukea huippu-urheilua. Muita perusteita voi sitten kyllä olla.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valtion/ yhteiskunnan suhtautuminen lasten liikkumiseen ja harrastamiseen sekä kilpaurheiluunkin kaipaisi isossa kuvassa skarppausta esim. Ruotsiin ja Norjaan nähden, joissa panostus on valtion kuin sponsoreidenkin taholta ihan eri tasolla, kuin mitä täällä. Päättäjät puhuvat kyllä korulauseita, mutta nythän hallituksen suunnitelmien mukaan liikunta ja urheilu menettää valtiontukia neljäsosan 2027 mennessä, eikä se ainakaan kansainvälisen kilpaurheilun näkökulmasta tasoita tai paranna lähtökohtia Ruotsiin tai Norjaan nähden.
Tästä kiinnostaisi tietää ihan lukuja, että miten paljon Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa käytetään valtion varoja urheilun ja liikunnan tukemiseen? Ja mielellään suhteutettuna valtion kokonaisbudjettiin.
 

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Se on ainakin selvä, että seuraavina viikkoina saadaan kuulla useita erilaisia selityksiä siitä, miksi Suomi ei enää pärjää.

Yksi syy on ainakin selkeästi suomalaiset pullamössöt, jotka kulkevat autolla, mopoilla, skuuteilla tai jotenkin muuten sähköavusteisesti kaikkialla. Onko sitten niin, että muualla länsimaissa nuoret pyöräilevät, juoksevat, hyppivät ja uivat kouluun? Vähän epäilen. Ja eiköhän esimerkiksi videopelaaminen ja muut vastaavat harrastukset ole kovassa huudossa myös isossa osassa länsimaita. Ei sekään voi olla syynä, että just suomalaiset eivät pärjää, koska me vaan pelataan tietokoneella.

En myöskään osta väitettä, että Suomi olisi jotenkin urheiluvihamielinen maa. Se on tietysti selvää, ettei kaikkia kiinnosta urheilu. Mutta aivan samalla tavalla jossain Tukholmassa tai Berliinissä on Helsingin tapaan kulturelleja intellektuelleja, joille urheilu on junttien konservatiivien puuhaa. Vaikea uskoa myöskään sitä, että kaikkialla maailmassa on urheilukentät avoinna kaikille halukkaille. Suomessa ajetaan nuoret pois urheilemasta, kun naapurissa valitetaan melusta.

Toki mulla ei ole oikeasti mitään vastausta siihen, miksi Suomi ei enää pärjää. Mitenkään realistista ei varmaan ole ajatella, että oltaiisin enää ikinä mitalitaulukon kärkipäässä, mutta ehkä sellaiseen kymmeneen mitaliin pitäisi nykyäänkin pystyä tähdäämään. Siis niin, että kisoissa olisi noin kymmenen suomalaista, joilla olisi realistiset mahdollisuudet mitalille.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin esimerkiksi yleisurheilussa Suomi ei ole kovin laajalla tasolla pärjännyt sitten 70-luvun. Toki yksittäisenä piikkinä Los Angelesin olympialaiset 1984 kun mitaleita tuli useammassakin lajissa (joo boikottikisat toki mutta silti), mutta kyllä tässä yli 40 vuotta tilanne on ollut se että menestyminen on ollut parin keihäänheittäjän varassa. Tietysti sieltä on jopa niitä kultamitaleitakin tullut, mutta kyllähän fakta on se että menestyminen Arsi Harjua lukuunottamatta ollut niiden keihäsmiesten varassa.

Eihän Suomi ole itse asiassa Los Angelesin jälkeen saanut yleisurheilun puolella mitaleita kuin korkeintaan yhdestä lajista, 1988-1996 keihäänheittäjät toi mitaleita, 2000 tuli Arsi Harjun kulta kuulasta mutta keihäsmiehet eivät tuoneet mitään. 2008-12 oli sitten taas keihäsmiesten vuoro. 2004 ja 2016-2024 ei sitten paljon yleisurheilun puolella juhlittu.
On siinä 2000-luvin kisoissa (Olympia/MM) ollut kuitenkin 4 mitalilajia Suomella. Pituushyppy (Evilä), kuulantyöntö (Harju), seiväshyppy (Murto), ja sitten keihäänheitto monta kertaa.

Evilän pronssi tietysti huikea venyminen häneltä, mutta pituushyppy ei ole perinteinen menestyslaji Suomella. Kuulantyöntö oli, mutta mennyttä. Miesten keihäässä perinteet edelleen on, mutta mitalit nykyään tiukassa. Ehkä joku uusi nimi esim. se Parviaisen veljenpoika, palauttaa Suinen mitalikantaan siinä joskus. Naisten seiväs on uusi perinnelaji Suomessa, ja mitalimahdollisuudet on jatkossakin.

O-P Karjalaisen EM-hopea muuttui kullaksi, mutta Olympia/MM-tasolla ei yltänyt mitaleille. Moukari on kuitenkin potentiaalinen mitalillaji Suomella jatkossakin, nyt naisten puolella.

Ehkä naisten 7-ottelu voi olla myös tulevaisuudessa, tosin vielä näyttää mitali kaukaiselta.

100 m aidoissa Neziri, Hurske, Korte ja Haarala on luonut uutta perinnettä, toki kaukana mitalisijoista. Ainahan voi toivoa, että heidän esimerkin innostamista junnuista löytyy joku superlahjakkuus.

Vertailun vuoksi samalla ajalla Ruotsilla taitaa olla 6 mitalilajia. Korkeushyppy, 1500 m (Aregawi), kolmiloikka, 7-ottelu, kiekko, seiväshyppy. Kävely jos lasketaan niin 7 eri lajia. Hieman laajempi taso heillä mutta ei vallan kauheasti, saatoin tosin unohtaa jonkin.

Naisten puolella Suomen yu-tukevaisuus näyttää ihan kohtuu kivalta, mitaleita voi tulla useammastakin kenttälajista, ja nuorista juoksjattarista joku voi kehittyä ainakin pistesijoille. Naisten keihäänheitossa tosin menee sikäli huonosti, että massasta ei näytä seuloutuvan esiin menestyvää heittäjää.

Miesten puolella mitalisaumat taitaa jatkossakin olla keihäänheiton varassa, ja siihen toivoisi jotain muutosta kyllä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Voisimme luoda kansallisen projekti 2030 liikunnan ilolle. Etuna sekin, että voimme tuntea kaikki itsemme sankareiksi, laulukin on jo valmiina. Tätä pitää tehostaa verohelpotuksin. Jos henkilö todistetusti tiputtaa 10 kiloa painostaan, niin se tietäisi riihiku

Meillä ei ole mitään syytä ylläpitää nykyistä raskasta järjestelmää, joka ei tuota mitään nostoa edes kansalliselle itsetunnollemme.
Erinomaista pohdintaa. Tämähän on katsontakanta-ajattelua. Voiko "hyvinvointi"valtiosta, jossa on arvioitu, että pian parhaassa työiässä olevilla miehillä on peruskunto sillä mallilla, että arjesta selviytyminen on vuosikymmenen päästä hankalaa, tulla tulevia arvokisamenestyjiä tuosta noin vaan?

Onko meidän peruspohja sillä tasolla, että voiko sieltä edes teoriassa syntyä muuta kuin piirinmestareita ja finnkampen - kävijöitä? Viittaan tässä viikon takaiseen viestiini, jossa pohdin että kun lasten ja nuorison ei tarvitse enää nuoruttaan viettää pellolla heinää latomassa tai jossain talikko kädessä lapioimassa milloin mitäkin, niin onko se vain luonnollinen seuraus, että ns. urheileva massa pienenee entisestään heikoilla pohjillaan ja he ketä tämän seulan läpäisevät, ovat entistä huonommassa jamassa suorittamaan mitään kansaa sykähdyttäviä suorituksia. Ratkaisua minulla ei tähän ole, vaan ihmisiä tulee liikuttaa nykyaikaisesti eikä viemällä nykyajan nuorisoa minnekään raivaussahametsälle.

Jos laittaisimme terveysliikuntatalkoot pystyyn ja siinä samassa yrittäisimme virkistää elintapamuutoksiin peruskansan tilaa, niin voisiko se salaa elvyttää huippu-urheilua epäsuorasti oikeasti pitkällä aikavälillä? Tämähän kuulostaa ns. Norjan mallilta, jossa liikutaan paljon perhekunnittain hiihtäen, patikoiden, juosten ja sitä ns. perustekemistä.

Tälle projektille pitäisi pyhittää useampi vuosikymmen ja varmaan siinä joku talentti ehkä hukattaisiinkin, mutta onko nykymeno miten perusteltua, jossa yhä raskaammilla prenikoilla olevia urheilujohtajia on kisoissa ja toimistoissa kohta enemmän kuin urheilijoita ja vaatimustaso on olevinaan samalla kova, mutta sittenkään ei.

Aina palataan perusasioihin eli miten löydetään oikeanlainen urheilijan profiili henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti. Urheilija joka kasvaa huippu-urheilijan profiiliin alusta alkaen eli treeni, uni, ravinto, sosiaalinen elämä ja sitä rataa. Urheilija, joka kestää kovan harjoittelun kovien pohjien kautta ja vaikka loukkaantuminen tulisi, niin hän palaa ja tulee takaisin. Sohvalta näitä sankareita ei tule, se on selvä.

On siitäkin muistaakseni tutkimusta, että tänä päivänä ns. urheilijat ovat yllättävän laiskoja ns. treenien ulkopuolella ja yllättävän passiivisia. Skuutti sähköllä kiinnostaa enemmän kuin kilometrin kävely kauppaan. Pääsemme jälleen kohtaan arkiaktiivisuus ja varhainen työnteko nuoruuden ja lapsuuden aikana, joka jalostuu aikuisuuteen.

Tuntuu kaukaiselta pohdinnalta, mutta perusasioiden oikaisu ennen pitkää kostautuu tavalla tai toisella. Yksilön kohdalla loukkaantumisina, kiinnostuksen puutteena ja muina valintoina kuin huippu-urheilu ja kollektiivin tasolla mitaleiden vähyytenä ja puuttumisena.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Tästä kiinnostaisi tietää ihan lukuja, että miten paljon Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa käytetään valtion varoja urheilun ja liikunnan tukemiseen?
Aiemmin jakamassani Iltalehden jutussa mainittiin, että Suomen valtion 2024 liikuntabudjetti oli noin 165,5 miljoonaa, mutta nythän Suomessa leikataan tukia. Vuoden 2023 valtiontuki oli Ruotsilla 197 ja Norjalla noin 305 miljoonaa.

Vuoden 2020 tutkimuksen mukaan sponsorirahaa jaettiin urheiluun vuonna 2019 Ruotsissa 509, Norjassa 377 ja Suomessa 162 miljoonaa.
 

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Nyt kun puhutaan, että nykyjärjestelmällä ei saa mitaleita niin olihan kesäkisoissa ennenkin menestys täysin yksittäisten hullujen varassa. Vai kuinka moni nousi huipulle ilman hullua valmentajaisää /-äitiä? Pitää toki itsekkin olla hullu.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Unohdin globalisaation eli osaamisen ja harrastajamäärien levinneisyyden lisäksi sen ehkä tärkeimmän syyn: doping. Liian iso läjä maita operoi 100 x kovemmilla aineilla kun suomalaiset. Pitäisi olla varaa ostaa kovempia aineita, tietää miten pysyä kärähtämättä ja homman täytyisi olla systemaattista, kuten jossain Jamaicailla tai USA:ssa esimerkiksi. Siellähän lapsesta saakka "treenataan" kovilla mömmöillä.

Kyllähän täällä osattiin ennen: suomalaiset hiihtäjät ja juoksijat olivat dopingin käytön edellä kävijöitä joskus 60-80 -luvuilla. Eiköhän eksoottisemmissa maissa oltu ihan pihalla noista asioista vielä silloin. Suomalaiset lienevät varovaisia ja terveystietoisempia, muualla vedetään hengen uhalla piikkiä lihaan.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suomi pelaa vahvuuksillaan. Se, missä olemme parhaillaan maailman huippuja, on byrokratia. Kun homma ei toimi, perustetaan jälleen uusia työryhmiä ja ajatushautomoita kuittaamaan kokouspalkkioita ja lihottamaan hallintokuluja.

Olet aivan oikeassa siinä, että meidän tulisi olla realisteja ja miettiä mitä haluamme vähäisillä urheilutukirahoillamme tehdä. Jos kansalta kysytään, niin uskoisin enemmistön haluavan nähdä tuolla huippu-urheilun näyteikkunassa enemmän menestyjiä kuin osallistujia. Itse ainakin tunnen enemmän kansallista ylpeyttä kun näen suomalaisen mitalikaulassa näyttämässä maailmalle suomalaista osaamista, kuin nähdessäni suomalaisen osallistumassa jonkin lajin alkukilpailuun näyttämässä maailmalle suomalaista osallistumista. Mielestäni meidän pitäisi kylmästi valita joitain lajeja joihin sysäämme huomattavasti enemmän tukieuroa (jotta se laji houkuttelee talenttia puoleensa), ja jättää tuki hyvin pieneksi (tai lähes olemattomaksi) lajeihin joihin meillä ei ole realistisia menestymisrahkeita. Jos joku osoittaa poikkeuksellista sisua ja taistelee itsensä eturiviin jossain muussa lajissa, siinä tapauksessa tulisi tätä henkilöä tukea jonkinlaisesta erityistukikassasta. Ehkä keskittämisen ansiosta voisimme vähentää hallintoakin ja säästää niissä kuluissa.

Ja sisukkuudesta puheenollen... Itse olen huomannut sellaisen asian, että suomalaiset eivät tunnu enää tänä päivänä (joitain poikkeuksia lukuun ottamatta) venymään parhaimpaansa tiukoissa paikoissa. He säilyttävät ehkä tasoaan, mutta kun muiden maiden urheilijat venyvät tiukoissa paikoissa, suomalaiset näyttävät hyytyvän. Voisiko tässä taustalla olla myös sellainen asia, että Suomi lähettää kisoihin kivan iloisesti toisiaan tsemppaavan osallistujaryhmän jolle kisamatka on se juttu, kun muiden maiden kisaryhmät koostuu kovaluonteisista menestyjistä, jotka on päässeet kisamatkalle kukistettuaan kovat kilpailijansa (ihmisistä jotka ovat joutuneet jo osoittamaan sisua), eivätkä ole tulleet kisoihin heiluttelemaan pikkulippua, vaan menestymään ja ottamaan kunniakierroksen iso lippu harteillaan? Mitä jos emme lähettäisi seuraaviin arvokisoihin kolmea keihäsmiestä, vaan kaikki keihäsmiehet jotka ovat osoittaneet potentiaalia heittää yli 87 metriä ja siten taistella realistisesti mitaleista? Mitä jos tekisimme saman kaikkien lajien osalta, ja vastavuoroisesti lupaisimme kisakoneeseen pääseville tukieuroja paljon enemmän kuin nykyisin tarjoamme? Alkaisiko keihäänheitto kiinnostaa urheilutalentteja enemmän jos huipuille olisi tarjolla isoa porkkanaa, jonka ansiosta voisi oikeasti pankkitili vähän lihotakin? Onko keihäänheitto se laji johon meillä nykypäivänä on edes eniten sitä talenttia tarjota? Jos se ei ole enää laji joka nuoria kiinnostaa, niin panostetaan lajeihin jotka nuoria kiinnostaa.
Se menisi aivan varmasti vituiksi tuo tiettyihin lajeihin panostaminen. Esim. 2000-luvun alkupuolella ei voitu arvata, että naisten seiväs ja moukari on niitä mihin kannattaa panostaa, miesten kuulaan ei kannata panostaa.

Eli ei varmaan mistään lajista kannata antaa signaalia, että olemme luovuttaneet tämän suhteen, älä missään nimessä ala harrastaa. Vaan pitää kaikki mahdollisuudet avoinna.

Kisajoukkueen pääsyn tiukemmat kriteerit ei nyöskään kuulosta kauhean järkevältä. Jos keihäsmiehillä olisi ollut tuo "87 metriä ja mitalimahdollisuus" lisäkriteeri, niin kisoihin olisi lähtenyt vain Helander. Eipä se tulos olisi siitä muuttunut.

Toisaalta Krista Tervo pääsi lähelle yllätysmitalia, ja sai uskoa tulevia arvokisoja varten, kun pääsi kisoihin. Mutta ei varmaan olisi päässyt millään tiukemmalla kriteereillä kisoihin, sen verran huono kesä hänellä on ollut.

Eli tiukemmalla kriteereillä Suomi vain ampuiisi itseään jalkaan entistä pahemmin. Yllätysmitalit ja kokemuksen kerääminen jäisi pois.

En myöskään osta tuota, että suomalaiset vain alisuorittaa ja muun maalaiset venyy. Olen tyytyväinen isoon osaan suomalaissuirituksista yu-kentillä. Blomqvist, Mononen, moukarinaiset, Etelätalo mm. tekivät hienoja suorituksia omaan tasoon nähden. Murtokin lähtökohtiin nähden.

Sitten taas mm. Bol eilen jäi kauas kauden parhaastaan. Caudery jäi karsintaan, samoin amerikkalainen naisten kuulassa. Kanadan 10-ottelija ilman tulosta seiväshypyssä, kuten toinen norjalainen. Reeke 800 metrin finaalista pihalle, Italian kuulanörssärii pehmeni, Ingebrigtsen jäi neljänneksi 1500 metrillä, Ståhl oli kiekossa vasta seitsemäs jne.

Ja nämä on vain noita kärkinimien epäonnistumisia, jos rupeaisi perkaamaan myös nimettömämpiä urheilijoita, niin tasosrtaan jääneitä löytyisi paljon lisää.
 

Alejandro

Jäsen
Uskaltaisin väittää, että tämä on lähinnä PK-seudun juttuja. Mitä urbaanimpaan ympäristöön mennään, sitä vähemmän urheilu kiinnostaa. Tämä pätee ihan maailmanlaajuisesti, eikä vain Suomessa.

En todellakaan usko, että Suomessa oltaisiin poikkeuksellisen urheilukielteisiä. Oikeastaan päinvastoin. Urheilu on Suomessa todella merkittävässä roolissa yhteiskunnallisesti.
Mihin tämä perustuu? Lähtökohtaisesti kaikki harrastuspaikat ovat kuitenkin kaupungeissa ja väkimassat Suomessakin asuvat isoimmissa asutuskeskuksissa. Maaseudullahan on ihan perseestä asua harrastusten kannalta, kun nuorena on täysin vanhempien kyyditysten varassa. Kaupungissa voit parhaimmassa tapauksessa kävellä kesät talvet harjoituksiin. Toki jos takapihalta lähtee hiihtoladut, niin siinä tapauksessa maaseudulla asumisesta on etua.

Olen itse asunut nuoruuteni maaseudulla ja nyt Helsingissä. Jos saan joskus lapsia, niin haluan asua kaupungissa, jossa on paljon monipuolisempia harrastusmahdollisuuksia, kuin jossain pellon laidalla.

En ole itse kyllä Helsingissä törmännyt mihinkään urheilukielteisyyteen. Kuulostaa ihan höpöhöpöpuheilta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: PtG

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiedä sitten, onko juuri Suomessa poikkeuksellisen paljon "urheilukielteistä" asennetta? Joo ei tietenkään ihan jokainen amerikkalainen, ruotsalainen ja australialainen ole aktiivisesti mukana paikallisen urheiluseuransa toiminnassa, mutta itse törmään täällä PK-seudulla ihan jatkuvasti ihmisiin, keitä urheilu ei juuri näytä kiinnostavan, ihan edes katsojana. Kun yhteiskunnassa on paljon "urheilukielteisyyttä", niin se demokraattisessa yhteiskunnassa vääjäämättä kumuloituu vähäisinä julkisina resursseina.
Miten muissa Pohjoismaissa autoilija suhtautuu tiellä kulkevaan polkupyöräilijään tai rullahiihtäjään? Ero Suomeen on aika massiivinen. Näin vain esimerkkinä siitä miten urheilumyönteinen kulttuuri näkyy kaikessa.

Suomessa erilaisuus on pahasta. Jos pelasi lätkää, säbää tai futista, siitä oli hyvä kertoa koulussa. Jos laji oli uinti tai pikaluistelu, ei paljoa kannattanut huudella. Outoja tyyppejä sellaiset. Erilaiset.

Suomessa (huippu)-urheilu on ihan amatöörien puuhastelua suurimmalta osin, joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Eritoten yksilölajeissa.

Iso osa ns. kärkiurheilijoista on enemmän tai vähemmän osa-aikaisia hommassaan, eivätkä voi pyhittää urheilulle 24/7 kuten kuuluisi. Samaten suurin osa valmentajista on ihan yhtä osa-aikaisella ja liki hyväntekeväisyys pohjalla mukana. En nyt muista kenestä urheilija/valmentaja kaksikosta oli kyse, mutta jotenkin oli kuvaavaa että henkilökohtainen valmentaja analysoi muutaman suorituksen silloin tällöiin ja antoi vinkkejä etänä jonkun Teamsin tmv. välityksellä. Ei tuollaisella yksinkertaisesti pärjää maailman huippuja vastaan.

Ja miksi näin, no kaikki ymmärtää että kyse on rahasta. Valmentajat ja jotkut urheilijatkin tekevät siviilielämän töitä ansaitakseen elantoa joten on täysin selvää, että täysi fokus itse urheiluun kärsii.

Aina voi sanoa, että Seppo pärjäsi, vaikka oli töissä rajalla ja valmentaja paikkasi hampaita samaan aikaan mutta oli aikakin kovin erilainen. Nykyään vaativuustaso on viety ihan eri levelille ja niillä 30-40 vuoden takaisilla opeilla ja konsteilla ei enää pärjätä.

Lisäksi minua on jo pitkään ihmetyttänyt suomalaisurheilijoiden loukkaantumiset - niitä toki tulee kaikille, mutta jotenkin tuntuu että suomalaiset urheilijat ovat klesana suhteellisesti enemmän ja yleensä kauden tärkeimpinä aikoina. Ammattimaisuus ja kyky valmistautua eivät ole riittävällä tasolla?

Suomestakin tulee kohtuullinen määrä lupaavia junioreita, mutta jotenkin tuntuu ettei näistä saada sitten lypsettyä sitä koko potentiaalia irti kun pitäisi siirtyä ammattilaiseksi aikuisten puolelle - suurimpana tekijänä em. resurssit ja niiden puute.

Kaikki pelaa -ideologia ei oikein toimi edes yksilöurheilussa näillä resursseilla, vaan ne pitäisi yksinkertaisesti kohdistaa niihin yksittäisiin lahjakkuuksiin.
Niin. Aina toistellaan että Suomessa olisi valmennusosaamista. Se ei pidä paikkaansa. Suomessa on valmennusosaamista aikakaudelta jolloin doping oli "sallitumpaa". Se valmennuosaaminen on sitä miten valmennetaan roinaamalla eikä sovellu nykyaikaisen dopingvalvonnan alaisuudessa toimivaan urheiluun. Koska jos ei palauduta ollaan aina rikki. Tuttua?

Mutta onhan se muukin resursointi, jos nyt puhutaan Norjan ja Ruotsin huippu-urheilukeskuksista joissa jengi treenaa ja asuu niin meidän Vierumäet ja Kontsat on ihan mitätöntä toimintaa siihen verrattuna. Mutta eipä täällä ole sellaisia rahojakaan käytössä, millä tällaisia pyöritettäisiin.

Ammattilaisuuden kynnyksellä loppuu osaaminen ja olosuhteet eikä järjestelmää joka loisi näitä ole. Eikä edes resursseja luoda sellaista.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
En ole itse kyllä Helsingissä törmännyt mihinkään urheilukielteisyyteen. Kuulostaa ihan höpöhöpöpuheilta.
Ja sitä se onkin. Pääkaupunkiseudun nuoret ovat paremmassa fyysisessä kunnossa kuin maaseudun nuoret. Tilastojen mukaan siis mutta kaikki ei niitä usko.
Suomalaisilla on sellainen ihmeellinen kuvitelma ja vaatimus, että mikään ei saa maksaa mitään mutta tulokset on oltava maailmanluokkaa. Ja ne pitää saavuttaa kohtalaisen pienellä vaivalla.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kisajoukkueen pääsyn tiukemmat kriteerit ei nyöskään kuulosta kauhean järkevältä. Jos keihäsmiehillä olisi ollut tuo "87 metriä ja mitalimahdollisuus" lisäkriteeri, niin kisoihin olisi lähtenyt vain Helander. Eipä se tulos olisi siitä muuttunut.
Mistä tiedät? Jos Helander olisi ollut ainoa kisakoneessa ja erilainen tukijärjestelmä olisi siinä tapauksessa tukenut Helanderia nykyistä enemmän, mistä tiedät ettei tulos olisi toisenlainen?

En myöskään osta tuota, että suomalaiset vain alisuorittaa ja muun maalaiset venyy. Olen tyytyväinen isoon osaan suomalaissuirituksista yu-kentillä. Blomqvist, Mononen, moukarinaiset, Etelätalo mm. tekivät hienoja suorituksia omaan tasoon nähden. Murtokin lähtökohtiin nähden.

Kuka on sanonut, että suomalaiset alisuorittaa? Esitin pohdintaa siitä miksei suomalaiset tunnu enää venyvän arvokisoissa. Se kolmas suomalainen keihästyyppi teki ilmeisesti oman ennätyksensä karsinnoissa (paransi yhden heiton ajaksi tasoaan kansainvälisellä tasolla tyydyttävästä kelvolliseksi), ja ilmeisesti pari muutakin suomalaista paransi ehkä tyydyttävästä kansainvälisestä tasosta kelvolliseen, mutta tekikö joku suomalainen tuolla kansainvälisesti erinomaisen tuloksen - ellei odotusarvo ollut alkujaan jo sitä luokkaa? Silja Kosonen oli ennakko-odotuksiin nähden se Suomen mitalitoivo näissä kisoissa ja hän heitti toki hyvin ja tasaisesti... Mutta ei hänkään venynyt. Silja Kosonen on vielä nuori (21-v) ja hänessä on potentiaalia, ja mutta odotusarvoisesti nuoren urheilijan tulosten tulisi parantua vuosi vuodelta. Ennätyksensä hän teki 2023 MM-kisoissa 74,19 (karsinnassa). Nyt kun edessä on ne lähivuosien tärkeimmät kisat - olympialaiset, tuloskunnon toivoisi osuvan kohdille ja uuden ennätyksen syntyvän - viiden sentin parannus ennätykseen olisi riittänyt mitaliin. Sen sijaan hän jäi kolmatta kertaa putkeen hiuksen hienosti mitalisijojen ulkopuolelle. Miksi tähän tulisi olla tyytyväinen? Viime EM-kisoissa Siljalle melko tavanomainen 73-metrinen olisi tuonut hopeaa.

Ymmärrän kuitenkin sen, että ihmiset katsovat urheilua eri syistä. Jotkut ovat tyytyväisiä siihen kun urheilijat käyvät tuolla pärjäämässä omaan tasoonsa nähden. Joillekin se on ehkä pärjäämistä, mutta useimmille ei. Ja olisihan se kiva jos kaikille riittäisi sitä tukirahaa tarpeeksi, mutta parhaillaan asianlaita tuntuu olevan niin, että sitä riittää kaikille hieman, jolloin kaikki kituu ja pärjäilee - tai jos menestystä halutaan, silloin sitä pitää keskittää.

Ja selvennetään vielä sen verran, että omasta mielestäni urheilu ja liikunta ovat sellaisia muotoja, johon kannattaisi sijoittaa mahdollisimman paljon rahaa. Mutta jos käytettävissä on vain vähän rahaa, niin silloin pitää pohtia miten se vähäinen raha saadaan riittää parhaiten.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja selvennetään vielä sen verran, että omasta mielestäni urheilu ja liikunta ovat sellaisia muotoja, johon kannattaisi sijoittaa mahdollisimman paljon rahaa. Mutta jos käytettävissä on vain vähän rahaa, niin silloin pitää pohtia miten se vähäinen raha saadaan riittää parhaiten.
Fyysisesti paremmassa kunnossa oleva kansa säästäisi sotemenoissa niin monta miljardia, etten halua alkaa laskemaan edes karkeasti. Itse olen sitä mieltä, että urheiluun ja liikuntaan panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kaikista aktiivisesti urheilua harrastaneista lapsista ja nuorista ei luonnollisestikaan tule lajinsa huippuja, mutta mielestäni olisi tärkeää, että mahdollisimman moni lapsi harrastaisi jotain lajia edes sen muutaman kerran viikossa. Urheilullinen lapsuus ja nuoruus antaa hyvät eväät aikuisuuteen.

Paljon ollaan tälläkin palstalla oltu huolissaan "riehuvista nuorisojengeistä" ja muulla tavalla syrjäytyneistä nuorista. Varmasti monelta ongelmalta vältyttäisiin, mikäli mahdollisimman moni pääsisi purkamaan energiaansa ja sosialisoitumaan urheiluseurassa.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Fyysisesti paremmassa kunnossa oleva kansa säästäisi sotemenoissa niin monta miljardia, etten halua alkaa laskemaan edes karkeasti. Itse olen sitä mieltä, että urheiluun ja liikuntaan panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kaikista aktiivisesti urheilua harrastaneista lapsista ja nuorista ei luonnollisestikaan tule lajinsa huippuja, mutta mielestäni olisi tärkeää, että mahdollisimman moni lapsi harrastaisi jotain lajia edes sen muutaman kerran viikossa. Urheilullinen lapsuus ja nuoruus antaa hyvät eväät aikuisuuteen.

Paljon ollaan tälläkin palstalla oltu huolissaan "riehuvista nuorisojengeistä" ja muulla tavalla syrjäytyneistä nuorista. Varmasti monelta ongelmalta vältyttäisiin, mikäli mahdollisimman moni pääsisi purkamaan energiaansa ja sosialisoitumaan urheiluseurassa.
Täysin samaa mieltä. Itse työskentelen junioriurheilussa vapaaehtoisena, enkä voi alleviivata kuinka hyödyttävää olisi panostaa etenkin nuorisoliikuntaan - etenkin tuon syrjäytymisen ehkäisemiseksi. On sydäntä raastavaa nähdä kun köyhemmistä olosuhteista ponnistavat lapset haluaisivat jatkaa seurassa, mutta perheen talous ei anna myöten, joten joutuvat lopettamaan harrastuksen. Siksi vähän sapettaakin kun sinne ei tunnu löytyvän rahaa, mutta samalla paljon populistisemmat kohteet välttävät leikkurin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös