Elmo-lehdessä ollaan mielenkiintoisen asian äärellä. Väärässä toki, kuten on täältäkin saanut lukea. Vahva lukusuositus:
Pitääkö Kärppien pelata viihdyttävyyden ehdoilla vai pelin ehdoilla, pohtii Juuso Kokkonen.
elmomedia.fi
Tuohon laadukkaan kolumnin ydinajatukseen, mikä ohjaa Kärppien runkosarjan kotipelaamisen ydintä, ei välttämättä ole yhtä ainoata vastausta. Itse päällimmäisenä epäilisin, että taustalla on Kärppien hallituksen linjaus tai toive siitä, että kotipelaamisen täytyy olla yleisöön menevää siinä mielessä missä se on perinteisesti mielletty. Marjamäen ja Jalosen aikaan aina silloin tällöin kuuli ja luki soraääniä siitä, että voitoista huolimatta peleissä ei kovin viihdy. Samaa ilmiötä on havaittavissa myös ainakin IFK:n osiossa ja keskustelussa, kuinka aina haikaillaan "vanhojen hyvien aikojen" perään silloinkin kun rosteri on laadukas ja taitava sekä joukkue menestyy.
Toisekseen, Mikko Manner on maininnut monissa yhteyksissä olevan parantumaton kiekkoromantikko ja tunnettu monien ulkomaisten kiekkosarjojen kuluttaja ja vaikutteiden ottaja. Hyvin todennäköistä on, että myös Mannerin selkärankaan on porautunut mieltymys siitä, että pelin kuuluu olla kotona erityisen viihdyttävää ja täten vieraspelaamisesta poikkeavaa. Tämä ajatus voi olla osin jo niin alitajuinen ja syvälle porautunut, että sitä ei osaa kyseenalaistaa edes silloinkaan kun kotona tulee muilta kärkijoukkueilta käkättimeen. Sen sijaan ainakin ulospäin annetaan kommentteja lähinnä siitä, että henkinen valmistautuminen tai muu vastaava asia on mennyt vihkoon sen sijaan, että nähtäisiin metsä puilta. Mielummin viedään epäonnistuminen yksilöihin kuin asioihin. Mannerin tapauksessa syytetään itseään kun taas joidenkin Rautakorven tai Tamin tapauksissa syytetään kaikkia muita kuin itseään. Sama kolikko kysessä, mutta vaan eri puolet. Voihan noissa marttyyriksi heittääymisissä olla kosolti mediateatteriakin mukana, mutta varmasti myös aitouttakin.
Elmon kolumni porautuu kaikista syvimmälle teeman ytimeen seuraavissa kohdissa:
Juuso Kokkonen / Elmo kirjoitti:
Pelin itseistarkoitus tai tavoite ei ole viihdyttää. Peli on keinotekoinen, suljettu systeemi, jota pelaavat joukkueet ja jossa pyritään tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja. Peli saattaa viihdyttää jotakuta, ja ilmeisimmin viihdyttää hyvin monia, koska moni sitä seuraa.
Ja edelleen:
Juuso Kokkonen / Elmo kirjoitti:
Jääkiekko taktisen evoluution näkökulmasta vielä nuori laji ja samoin on Suomi pallopelikulttuurina. Se heijastuu juuri tällaisiin asioihin: meillä ei ole välttämättä syväymmärrystä siitä, mitä jääkiekko pallopelinä on.
Jälkimmäisen lainauksen osalta nämä viimeaikoina Telialta nähdyt klassikkopelit vahvistavat erittäin hyvin tuon teesin. Jo pelkästään 2000-luvun aikana suomalainen jääkiekko on kokenut suuren muutoksen eturintamassa pelinopeuden kasvun kiekottoman estämisten vähentyessä, mitä toki vieläkin esiintyy varsinkin tietyissä pelitilanteissa. Eikä jääkiekon evoluutio ole vielä saavuttanut huippuaan, vaan tulee edelleen muuttumaan tuomaritoiminnan, sääntömuutosten ja pelaajien huippu-urheilijoiksi kehittymisen myötä. Puhumattakaan yleisestä käsityksestä katsojienkin keskuudessa siitä, mitä on viihdyttävä jääkiekko. Monella aika kultaa muistot, ja "vanhoja hyviä aikoja" ihannoidaan muistelemalla Scott Stevensin taklauksia ja täysin turhia show-tappeluita, jotka eivät millään tavalla edistä jääkiekon perimmäistä tarkoitusta tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja.
Mamban aikakaudella pyrkimys uuteen ja vanhoja ajatuksia ravistelevaan peliin on ollut ilahduttavaa. Ensimmäisellä päävalmentajakaudellaan tässä onnistuttiin hyvin ennen kaikkea hyvin soveltuvan pelaajamateriaalin ansiosta, jonka primus motorina toimi ykkösketju Bertrand - Ruohomaa - Junttila. Niin aiemmin ketjussa onkin nostettu esiin, vanhojen pelaajalegendojen kotiinpaluu on tuottanut Mannerille pelitavallisen ongelman, kun
jokiset ja
pesoset eivät riitä jalkanopeudeltaan, eikä Juhikaan ollut enää yhtä liukas mitä vielä edellisellä visiitillään. Ajan saatossa myös vastustajat ovat mukautuneet Mannerin Kärppien tapaan pelata entistä paremmin. Tähän kun vielä yhdistetään aiempaan huonommin soveltuva pelitapa niin lopputulos näyttää juurikin siltä, miltä se tämän kevään puolella näytti parhaimpia joukkueita vastaan kotona. Huipulla pysyminen vaatii jatkuvaa nahan uudelleen luomista. Se jos mikä ajaa jääkiekkoa eteenpäin kollektiivisesti.
Tulevaa kautta peilaten Kärppien lopullinen kokoonpano asettaa Mannerille varmasti uudenlaisen haasteen, mikäli vallitsevasta oloista johtuen joukkue tulee olemaan aiempia huomattavasti taitovajaampi ja junioripainotteisempi kuin aiemmat. Suurin haaste lienee uudenlaisen voittavan tavan päivittäminen joukkueeseen, jossa on haasteita jalkanopeudessa (vanha kaarti) mutta ehkä myös terävin kärki voi jäädä huippuvahvistusten muodossa puuttumaan, joiden rutiinilla menneellä kaudella voitettiin häntäpään joukkueet. Puljujärven jääminen Kärppiin olisi tässäkin mielessä lottovoitto. Koti- ja vieraspelaamisen yhtenäistäminen olisi myös toiveissa.
Mamballa, kuten kaikilla valmentajilla, on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Vahvuuksiin kuuluu kuitenkin pelin tutkiminen ja analyyttisyys sekä ihmisjohtaminen, joten kaikista kritiikistä huolimatta olen luottavaisella mielin, että myös ensi kaudella nähdään vahva Kärpät. Kuitenkin varmasti ihan aiheesta Manner mietti ennen nykyistä jatkosopimusta, että onko hänellä enää annettavaa Kärpille. Neljä kautta saman seuran päävalmentajana on nykyään jo melko pitkä aika ottaen vielä huomioon aiempi historia apuvalmentajana.
P.S. Olipas mukava pitkästä aikaa lukea Juuso Kokkosen kirjoitusta. Oli mielestäni yksi parhaista Jatkoajan verkkolehden kirjoittajista, joka oikeasti osasi kirjoittaa itse pelistä.