Ei. Suomi on vain viimeinkin alkanut pärjätä myös muissa (joukkue)lajeissa.
Joo, esimerkiksi koripallossa ostimme/lahjoimme itsemme MM-kisoihin ja sen jälkeen voitimme viidestä ottelusta yhden. Tämä kuitenkin riitti siihen, että Susijengi sijoittui Vuoden joukkue -äänestyksessä korkeammalle kuin Nuoret Leijonat.
Ei siinä ole mitään pahaa, että myös uudempien lajien urheilijoita arvostetaan, mutta jotain suhteellisuudentajua tähän kaipaisi. Jos nyt puhutaan vaikka Koposesta, on hänen palkkansa Himkissä samaa luokkaa kuin Juhamatti Aaltosen palkka Jokereissa. Tämä siis siitäkin huolimatta, että parhaat koripalloilijat tienaavat reilusti enemmän kuin parhaat jääkiekkoilijat. Petteri Koponen tienaa noin miljoona dollaria kaudessa, parhaat NBA-pelaajat (päästyään ensin vapaille markkinoille neuvottelemaan sopimuksen, jonka vuosipalkka lähentelee palkkakattosopimuksen mukaista maksimia; aivan kuin NHL:ssä) tienaavat hieman yli 20 miljoonaa. Parhaat NHL-pelaajat vastaavasti noin 10 miljoonaa taalaa/kausi. Tämä tarkoittaa, että Koponen on ihan puhtaasti rahassa mitattuna suhteellisesti yhtä kaukana LeBron Jamesista kuin Ryan Lasch on Sidney Crosbysta.
Ovatko parhaat NBA-pelaajat kovempia urheilijoita kuin parhaat NHL-pelaajat? Ovat. Onko koripallossa vaikeampi päästä NBA:han kuin jääkiekossa NHL:ään? On, koska yhtä NBA-pelaajaa kohti on enemmän koripallon tavoitteellisia harrastajia kuin yhtä NHL-pelaajaa kohti jääkiekon tavoitteellisia harrastajia. Mutta muistetaan nyt, että Pekka Rinne ja Tuukka Rask tienaavat 7 miljoonaa kaudessa. Tämä on 70 prosenttia siitä n. 10 miljoonasta, mihin he teoriassa voisivat päästä jos olisivat yhtä hyviä kuin esim. Crosby, Malkin tai Toews. Jotta Koponen pääsisi yhtä lähelle oman lajinsa absoluuttista huippua, täytyisi hänen 14-kertaistaa palkkansa. Toisin sanoen he, jotka pitävät Koposta yhtä kovana urheilijana kuin Rinnettä tai Raskia, ovat sitä mieltä että NBA:n huipulle selviäminen on 14 kertaa yhtä kova saavutus kuin NHL:n huipulle nousu.
Sama logiikka: Kaisa Mäkäräinen tienaa tällä hetkellä 100-prosenttisesti sen verran, mitä absoluuttisella huipulla parhaat tienaavat hänen lajissaan (naisten ampumahiihto). Jos joku korisniilo äänestää Koposta Mäkäräisen sijaan Vuoden urheilijaksi, on hän sitä mieltä, että pääsy miesten koripallon absoluuttiselle huipulle (20 miljoonaa/kausi) on 20 kertaa yhtä kova urheilusuoritus kuin pääsy naisten ampumahiihdon absoluuttiselle huipulle kun käytetään mittarina sitä Koposen yhden miljoonan palkkaa, joka on noin 5 % siitä, mitä parhaat tienaavat.
Ilonen on hädin tuskin maailman top-50 -golfari, Koponen hädin tuskin maailman top-300 -koripalloilija. Golf ja koripallo ovat tietenkin isoja ja kilpailtuja lajeja, mutta kyllä mä silti mieluummin näen Vuoden urheilijana jonkun sellaisen, joka on oikeasti eliittiä omassa lajissaan.
Perinnelajit - yleisurheilu, hiihto, jääkiekko - ovat kuin se aviovaimo, joka on seisonut vuosia rinnalla uskollisena. Vähän alkaa jo ikä näkyä, kovin intohimo alkaa jo mennä. Vastaavasti Susijengin kisahuuma tai Ilosen reikäpelimestaruus on keväisen jääkiekon MM-hopean tai keihään EM-kullan rinnalla kuin intohimoinen yhden yön pettämissuhde nuoren naisen kanssa verrattuna väljähtäneeseen kynttiläillalliseen vaimon seurassa. Mutta se suhde nuorikon kanssa menee nopeasti, ja vaimo pysyy rinnalla. 30 vuoden päästä harva enää muistaa, että Suomi pelasi joskus koripallon MM-kisoissa. Entä jos Ilosen jälkeen menee 40 vuotta ennen kuin Suomesta nousee golfari maailman top-50:een? Hyvinkin mahdollista. Aika tyhjältä näyttää tenniksen tulevaisuus Niemisen jälkeen. Perinnelajien vahvuus onkin nimenomaan siinä, että niissä tulee aina uusia huippuja vanhojen tilalle. Ne säilyvät puheenaiheina ja huippu-urheilumme ytimessä vuosikymmenestä toiseen.
Joskus tosin pitkäkin avioliitto voi päättyä eroon niin kuin tason romahdus perinnelaji mäkihypyssä todistaa.