Mainos

Mikael Granlund matkalla tähtiin

  • 784 047
  • 2 229

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Vähän samaan tyyliin junnusopimuksetkin toimivat. Jos työajalle (myös agentin) lasketaan käypä hinta, niin sopimuksesta eroon pääseminen aika kallista (jos pappa betalar). Ihan vähästä ei kukaan täyspäinen ala vääntämään. Kaiken muun lisäksi saa varautua aika huolelliseen mankelointiin. Siitä voi päätellä, että joko perhe G oli muutenkin lähdössä etelään tai pyynnin ja tarjouksen välillä oli melkoinen gäppi.

Junnusopimuksilla ei ole mitään tekemistä kilpailukieltovelvoitteiden kanssa, mutta ei niistä varmaan ihan helposti pääse irti, mikä tekee sellaisen allekirjoittamisen koko perheen toimesta melko lyhytnäköisenä varsinkin jos nuorelle pelaajalle ei makseta kuin nimellistä korvausta junioreissa pelaamisesta.

Mielenkiinnolla odotan, saako agentti syytteen kunnianloukkauksesta tai vastaavasta vai oliko miehellä varaa puhua mitä sattuu...

Tästä ja perusteista kuulisin mielelläni lisää. Kuka täällä todellisuudessa tietää mitä siellä on tapahtunut Granlundin kohdalla? Tarinoita on aina kaksi ja uskon, että tässä on vikaa molemmissa suunnissa ja totuus on jossain puolivälissä. Agentit ovat välttämätön osa tätä lajia ja pätevä sellainen olisi todennäköisesti estänyt tämän koko sopan synnyn neuvomalla perhettä G olemaan allekirjoittamatta tätä epämääräistä juniorisopimusta, jota ei pysty suoran siirtämään liigasopimukseksi. Ymmärrän toki niiden tarkoituksen, mutta niissä täytyisi olla selkeät purkupykälät (sis. korvauksen) mikäli seura ja junioreissa vakuuttanut pelaaja eivät pääse yhteisymmärykseen itse liigasopimuksesta.
 
Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hm, epämääräinen junnusopimus = liigan standardikäytäntö. Tuskin olisi agentti löytänyt helpolla 15-vuotiaalle kaverille seuraa, joka alkaa yleisistä käytännöistä luistamaan.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Tuskin olisi agentti löytänyt helpolla 15-vuotiaalle kaverille seuraa, joka alkaa yleisistä käytännöistä luistamaan.

Ei viitsi rautalangasta vääntää, mutta tarkoitan ehkä pikemminkin koko käytännön selkeyttämistä, jotta tällaisiin tilanteisiin ei enää päädytä. Ei siellä kaikilla ole tällaisia välimallisopimuksia, vaan toiset odottaa sinne asti, että oikeasti tarjotaan sitä kunnon liigasopimusta. Junnusopimukset tuntuvat olevan tapa sitoa junioreita kuten aikoinaan vanhan siirtokorvausjärjestelmän aikoihin. Eikä siinä sinänsä ole mitään väärää. Päinvastoin tämä on seurojen kannalta todella järkevä vaihtoehto, mutta ei välttämättä se järkevin lupaavin juniorin kannalta varsinkin, jos se solmitaan neljäksi vuodeksi.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä ne jaksaa

Ei kenellekään millään pahalla, mutta:

- niin nuori jätkä
- niin vähän valmista meriittiä, mutta
- niin paljon potentiaalia

Että antakaa POJAN PELATA RAUHASSA, olkoon sitten vaikka IFK tai Kiekko-Laser tai ihan mikä vaan, please. Ettei käy niinkuin vaikkapa Esa Palosaarelle.

Terv Vanha Kalkkis
 
PJx

Jäsen
Junnusopimuksilla ei ole mitään tekemistä kilpailukieltovelvoitteiden kanssa, mutta ei niistä varmaan ihan helposti pääse irti, mikä tekee sellaisen allekirjoittamisen koko perheen toimesta melko lyhytnäköisenä varsinkin jos nuorelle pelaajalle ei makseta kuin nimellistä korvausta junioreissa pelaamisesta.
Niin ei muuta kuin, että molemmat perustuvat enimmäkseen pelotevaikutukseen. Vaikka molemmista pääsee irti lähes oletusarvoisesti, niin harva näkee prosessin vaivanarvoiseksi (eli harvoin prosessi on vaivan arvoinen).

Tästä ja perusteista kuulisin mielelläni lisää.
Agentti syytti aluksi julkisuudessa Kärppäosapuolta käytännössä lähes asiakirjaväärennöksestä. Jos/kun MG lähtee, niin kunnianloukkaus (tai vastaava) haaste kävisi "takaisinmaksusta", mikäli uskallusta riittää...
 
Saapa kyllä nähdä lähteekö SM-liiga ja joukkueet sille tielle, että alle 18-vuotiaiden sopimukset ovat vessapaperia. Se ei ole useimpien joukkueiden etu. Pienet seurat tulisivat kärsimään asiasta varmaankin eniten.
 
stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäli liiga yrittäisi Granlundin tapauksessa estää miehen pelaamista HIFK:ssa, niin tämä asia olisi vietävä sopimusriitana paikalliseen käräjäoikeuteen. Liiga voi kiltisti odottaa oikeuden päätöstä ja siihen asti pelaamisoikeus saadaan väliaikaismääräyksellä ns. turvaamistoimenpiteenä.

En nyt muista tarkalleen miten kuvio meni, mutta Karalahden ensimmäisen huumekohun jälkeen miehelle langetettiin loppukauden kestävä pelikielto josta IFK johonkin instanssiin valitti.

Tuon pelikiellon kokeminen oikeusasteissa (tai välimiesoikeudessa tai missä lie) kaatui siihen, että asia venyi niin pitkälle, että IFK päätyi sijalle seitsemän runkkarissa ja kausi päättyi siihen. Tämän jälkeen IFK perui valituksensa, ja asia jäi katsomatta tappiin asti.

Pointtina kuitenkin se, että Karalahti istui koko tämän ajan kiltisti katsomossa eikä vaihtoaitiossa. En usko, että näin käy Granlundin kanssa. Sen verran valtaa kuitenkin Jääkiekkoliitolla on, mutta jonkun muun pelaajan kohdalla asia saattaisi tietysti nousta ajankohtaiseksi.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
En nyt muista tarkalleen miten kuvio meni, mutta Karalahden ensimmäisen huumekohun jälkeen miehelle langetettiin loppukauden kestävä pelikielto josta IFK johonkin instanssiin valitti.

Tuon pelikiellon kokeminen oikeusasteissa (tai välimiesoikeudessa tai missä lie) kaatui siihen, että asia venyi niin pitkälle, että IFK päätyi sijalle seitsemän runkkarissa ja kausi päättyi siihen. Tämän jälkeen IFK perui valituksensa, ja asia jäi katsomatta tappiin asti..

Muistaisin itsekin, että Karalahden tapauksessa kävi juuri näin ja asiaa ei katsottu aivan loppuun asti, mutta käräjäoikeuteen asti ehdittiin. Urheilussa pitäisi mielestäni unohtaa kaikki mahdolliset välitystuomioistuimet niin kauan kunnes niiden päätöksentekoprosessi on tarpeeksi nopea reagoimaan tehokkaasti tapauksiin. Toiseksi päätösten täytäntöönpanokelpoisuutta ja valitusmahdollisuutta täytyy selventää, jotta päätösten arvostus sekä sitovuus paranee. Siihen asti varsinkin sopimusriidat ovat edelleen helpoimmin ja jopa nopeimmin selvitettävissä yleisessä alioikeudessa. Turvaamistoimenpiteiden takia edustusoikeus yleensä saadaan heti asian tultua vireille ja ymmärrettävästi seurat yleensä venyttävät käsittelyn aikataulua ja yrittävät sopia riidan ennen oikeuden päätöstä, koska kaikkia ennakkotapauksia pelätään kuin ruttoa.

Tässä tapauksessa pitäisi minun mielestä ensisijaisesti miettiä kuitenkin pelaajan etua ja sitä missä Granlund todellisuudessa haluaa pelata ensi kaudella. Kärpät kokee tässä imagotappion osittain omaa syytään, mutta osin myös turhaan. Silti olisi vain yksinkertaisesti päästettävä irti ja annettava pojan mennä. Tämän tapauksen sivuttaisvaikutuksena voisi olla ns. juniorisopimusten sitovuuden mittaaminen, mutta sitä tuskin haetaan oikeaa tietä eli seurat ja liiga päättävät suljettujen ovien takana tulevasta käytännöstä ja ulospäin ei hiiskuta mitään kun asia on painettu villasella hiljaisuuteen.
 
Muistaisin itsekin, että Karalahden tapauksessa kävi juuri näin ja asiaa ei katsottu aivan loppuun asti, mutta käräjäoikeuteen asti ehdittiin.

Onko välimiesoikeus sama asia kuin käräjäoikeus? Käsittääkseni liiga kunnioitti välimiesoikeudenpäätöstä ja poisti pelikiellon. Kuten kaikki tiedämme, sillä ei ollut mitään vaikutusta Karalahden pelaamiseen, kuten ei olisi ollut vaikka päätös olisi tullut siirtoikkunoiden sisällä. Johonkin slovakiaan olisi halutessaan voinut mennä.

Urheilussa pitäisi mielestäni unohtaa kaikki mahdolliset välitystuomioistuimet niin kauan kunnes niiden päätöksentekoprosessi on tarpeeksi nopea reagoimaan tehokkaasti tapauksiin..

Onneksi niitä ei unohdeta. Monet asiat eivät vaadi, eivätkä liity mihinkään lainrikkomisiin vaan vaikkapa sääntötulkintoihin tai sopimustulkintoihin. Niihin ei ihan joka kerta tarvitse kuormittaa oikeuslaitosta eikä muuten oikeuslaitos muutenkaan niitä kaikkein nopeimpia instansseja ole jonoiltaan.

Turvaamistoimenpiteiden takia edustusoikeus yleensä saadaan heti asian tultua vireille ja ymmärrettävästi seurat yleensä venyttävät käsittelyn aikataulua ja yrittävät sopia riidan ennen oikeuden päätöstä, koska kaikkia ennakkotapauksia pelätään kuin ruttoa.

Kyllähän pelaaja on riitatilanteissa pääsääntöisesti pelaamatta. Joukkueet kyllä pyrkivät ratkaisuihin hyvinkin nopeasti, etenkin se joukkue jolle pelaaja olisi pelaamassa. Ei ole kaverista hyötyä katsomossa.

Silti olisi vain yksinkertaisesti päästettävä irti ja annettava pojan mennä. Tämän tapauksen sivuttaisvaikutuksena voisi olla ns. juniorisopimusten sitovuuden mittaaminen, mutta sitä tuskin haetaan oikeaa tietä eli seurat ja liiga päättävät suljettujen ovien takana tulevasta käytännöstä ja ylospäin ei hiiskuta mitään kun asia on painettu villasella hiljaisuuteen.

Ei ole mitään järkeä yksinkertaisesti päästää poikaa irti. Paljon järkevämpää on ottaa HIFKltä rahat samaan tyyliin, miten herrat ovat keskenään asiat sopineet. Tyhmintä mahdollista toimintaa olisi kieriä ja leikkiä kuollutta.

Minäkin uskon tuohon, että liiga hoitaa itse tämänkin asian. Se toisin sanoen katsoo omasta mielestään perustellun kannan ja kertoo sen joukkueille. Joukkueet mitä luultavimmin kunnioittavat tätä päätöstä. Toinen vaihtoehto on, että liiga itsessään pesee kätensä ja antaa asian välimiesoikeudelle suosiolla. Sehän ei ole mikään oikeusistunto? Sitten joukkueet kunnioittavat tämän päätöslauselmaa.

Ja yllä olevassa ajatelmassa liiga ei välttämättä päätä tätä yhtä tapausta vaan jatkon. Joukkueet hyvin todennäköisesti neuvottelevat kahdestaan tämän tapauksen, raha vaihtaa omistajaa ja kaikki on kuten ennenkin.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Onko välimiesoikeus sama asia kuin käräjäoikeus? Käsittääkseni liiga kunnioitti välimiesoikeudenpäätöstä ja poisti pelikiellon. Kuten kaikki tiedämme, sillä ei ollut mitään vaikutusta Karalahden pelaamiseen, kuten ei olisi ollut vaikka päätös olisi tullut siirtoikkunoiden sisällä. Johonkin slovakiaan olisi halutessaan voinut mennä.

Nyt menee asiat sekaisin eli välimiesoikeus ei ole sama kuin käräjäoikeus, joka toimii julkisena tuomioistuimena. Välimiesoikeus on vaihtoehtoinen riitojen ratkaisumenetelmä. Toiseksi sinulla meni sekaisin Karalahden ensimmäinen ja toinen kohu. Ensimmäisessä SM-liigan langettamaa pelikieltoa muistaakseni kyseenalaistettiin käräjäoikeudessa, kun taas toisen eli viime vuotisen tapauksen yhteydessä pelikieltoa puitiin Urheilun oikeusturvalautakunnassa eli tietynlaisessa vaihtoehtoisessa elimessä. Jälkimmäisessä tapauksessa siirtorajat olivat liigan onneksi kiinni, koska muuten uskon, että Karalahti olisi palkattu loppukaudeksi jonnekin. Silti SM-liiga toimi tässä tilanteessa vastoin omia sääntöjään ja oikeusperiaatteita, ja osoitti ainakin minun silmissä oman totaalisen pätemättömyyden hoitaa näitä oikeudellisia liittymiä sisältämiä asioita sisäisesti.

Onneksi niitä ei unohdeta. Monet asiat eivät vaadi, eivätkä liity mihinkään lainrikkomisiin vaan vaikkapa sääntötulkintoihin tai sopimustulkintoihin. Niihin ei ihan joka kerta tarvitse kuormittaa oikeuslaitosta eikä muuten oikeuslaitos muutenkaan niitä kaikkein nopeimpia instansseja ole jonoiltaan.].

En väitäkään, että kaikki asiat pitäisi viedä oikeuteen asti, mutta korostan, että tietyiltä osin varsinkin samanlaisiin sopimusriitoihin pitäisi saada selkeitä kannanottoja ja ennakkotapauksia ettei oikeudelliselta osaamiseltaan puuhastelijoiden tasolla olevien tarvitse joka kerta käydä tällaista juupaseipäs-väittelyä kuten Granlundin tapauksessa. Jonkinlainen välitystuomioistuin (esim tehostettu malli Urheilun oikeusturvalautakunnasta) kävisi tähän todella hyvin, mutta se edellyttäisi, että tämän toimielimen sääntöihin ja päätöksiin sitouduttaisiin ja, että sen jäsenistö koostuisi pääosin oikeusoppineista. Oikeuslaitoksen päätöksenteko kestää, mutta valitusteiden käytöstä riippuen se antaa lainvoimaisia tuomioita, joita noudatetaan.

Kyllähän pelaaja on riitatilanteissa pääsääntöisesti pelaamatta. Joukkueet kyllä pyrkivät ratkaisuihin hyvinkin nopeasti, etenkin se joukkue jolle pelaaja olisi pelaamassa. Ei ole kaverista hyötyä katsomossa.].

Näinhän se menee, mutta pelaajan ei välttämättä tarvitse istua siellä katsomossa tai kotona, jos asia riitautetaan ja varsinkin jos näille jutuille haettaisiin kertaheitolla selvät pelisäännöt. Kuten Karalahden tapaus osoitti niin liiga on viime vuosina tehnyt ratkaisuja, jotka ovat jopa sen omien sääntöjen vastaisia. Epävarmuus ja sekava tulkinta ovat hyödyksi ainoastaan liigalle ja kiistan voittavalle seuralle, jotka saavat soveltaa "omaa harkintaansa" ja uskotella muille, että toimivat "oikein", koska näin on aina tehty.

Ei ole mitään järkeä yksinkertaisesti päästää poikaa irti. Paljon järkevämpää on ottaa HIFKltä rahat samaan tyyliin, miten herrat ovat keskenään asiat sopineet. Tyhmintä mahdollista toimintaa olisi kieriä ja leikkiä kuollutta.].

Kuka tässä sitten loppujen lopuksi voittaa? Kärpät ei varmaan ole ainoa virheellisesti menetellyt tässä tapauksessa, mutta silti lopullisena kärsijänä on 17-vuotias Suomen lahjakkain kiekkoilija pitkään aikaan? Onko se muutama tonni mitä tuosta sopimuksen purusta on saatavissa nyt sen arvoista? Tiedän että haluat Kärppien maineen palautusta, mutta sitä tuskin tulee, koska oletettavaa on, että jonkinlaista vedätystä on yritetty siltäkin suunnalta.

Minäkin uskon tuohon, että liiga hoitaa itse tämänkin asian. Se toisin sanoen katsoo omasta mielestään perustellun kannan ja kertoo sen joukkueille. Joukkueet mitä luultavimmin kunnioittavat tätä päätöstä. Toinen vaihtoehto on, että liiga itsessään pesee kätensä ja antaa asian välimiesoikeudelle suosiolla. Sehän ei ole mikään oikeusistunto? Sitten joukkueet kunnioittavat tämän päätöslauselmaa.

Ja yllä olevassa ajatelmassa liiga ei välttämättä päätä tätä yhtä tapausta vaan jatkon. Joukkueet hyvin todennäköisesti neuvottelevat kahdestaan tämän tapauksen, raha vaihtaa omistajaa ja kaikki on kuten ennenkin.

Näin tässä tulee käymään ilman, että julkisuuteen sen enempää mitään selitellään. Vanha "hyvä veli" - kerho pyörii kuten ennenkin ja taas ihmetellään kun seuraavan kerran joku junnu (tai myöhässä kuvioihin tullut agentti) tajuaa että porukat pisti nimet neljän vuoden paperiin, josta ei saada oikeastaan mitään.
 
Nyt menee asiat sekaisin eli välimiesoikeus ei ole sama kuin käräjäoikeus, joka toimii julkisena tuomioistuimena.

Tuon minä tiesinkin, mutta varmistin ettei sinulla mennyt sekaisin :)

Toiseksi sinulla meni sekaisin Karalahden ensimmäinen ja toinen kohu. Ensimmäisessä SM-liigan langettamaa pelikieltoa muistaakseni kyseenalaistettiin käräjäoikeudessa, kun taas toisen eli viime vuotisen tapauksen yhteydessä pelikieltoa puitiin Urheilun oikeusturvalautakunnassa eli tietynlaisessa vaihtoehtoisessa elimessä.

Mutta tuo meni kyllä sekaisin.
Kuka tässä sitten loppujen lopuksi voittaa? Kärpät ei varmaan ole ainoa virheellisesti menetellyt tässä tapauksessa, mutta silti lopullisena kärsijänä on 17-vuotias Suomen lahjakkain kiekkoilija pitkään aikaan? Onko se muutama tonni mitä tuosta sopimuksen purusta on saatavissa nyt sen arvoista? Tiedän että haluat Kärppien maineen palautusta, mutta sitä tuskin tulee, koska oletettavaa on, että jonkinlaista vedätystä on yritetty siltäkin suunnalta.

Kyllähän siinä voittaa jokainen seura, joka haluaa pelaajistaan korvauksen. Pelaaja ei tosiaan siinä voita, mutta on väärin sanoa, että suomalainen jääkiekkoilu yksioikoisesti häviäisi. Sopimuksesta kiinni pitäminen kertoo jokaiselle suomalaiselle junnujen kasvattajalle, että on järkevää jatkossakin niitä kasvattaa. Mikäli JYP kasvattaa superlupauksen, se pääsee siitä nauttimaan liigassa ja saa siitä joskus mahdollisesti siirtorahoja NHL:än kautta. Mikäli joku toinen seura hänet kaappaa, saa JYP siitä selkeää rahaa.

JYP on tietysti vain kuvitteellinen jääkiekkojoukkueen nimi :D
Näin tässä tulee käymään ilman, että julkisuuteen sen enempää mitään selitellään. Vanha "hyvä veli" - kerho pyörii kuten ennenkin ja taas ihmetellään kun seuraavan kerran joku junnu (tai myöhässä kuvioihin tullut agentti) tajuaa että porukat pisti nimet neljän vuoden paperiin, josta ei saada oikeastaan mitään.

Kyllähän tuostakin sopparista olisi muutakin irronnut kuin alkuperäiset sopimukset. Sen takia siitä yritettiinkin sovitella, mutta agentti ei halunnut. Sitten haluttiinkin rahan lisäksi sopimus poikki, joten tähänhän ei Kärpät enää lähtenyt. En tiedä kyllä sitäkään, oliko rahassa vikaa, mutta veikkaanpa, että olisivat halunneet kilpeään kiillottaa rahallakin. Mutta joo, kyllähän se hyväveli kerho pyörii senkin jälkeen ja pitää pyöriäkin. Liigassa pitää olla yksimielisyys siitä, miten tehdään ja mitä. Aina se ei joka asiassa realisoidu, mutta yritys pitää olla.
 
kooVee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En ota kantaa onko sopimuksen purku oikea vai väärä tai pelaako Granlund sitten missä tahansa. Mutta:
Taitaa loppupeleissä olla niin, että isät ja äidit ne on maksaneet seuroille juniorinsa pelaamisesta maltaita talkoiden, rahallisen korvauksien ja muun sellaisen muodossa. Juniori on tuskin saanut muuta kuin kaikkien vanhempien maksamista maksuista ja sponsoreilta saatujen avustusten summalla hankitut varusteet ja pelimatkat, vai liekko pelaaja itse nekin kamppeet ostanut. Tässäkin tapauksessa juniori on pelannut pari kautta Kärpissä ja sitä ennen LaserHT:ssa. Paljonkohan Kärpät muuten maksoi LaserHT:lle juniorin siirtomaksuja:) vai maksoikohan itse vanhemmat Kärpille jotain,, että poika pääsee pelaamaan. Säkillinen kiekkoja tai muutama maila vai jotain muuta.
Tulevaisuutta ajatellen vuoden juniori sopimus ennen täysikää olisi kohtuus. Neljä vuotta on jostain ihan mistä lieneekin.
Jossain puhuttiin terveydellisistä, kasvatuksellisista ja kehityksen kannalta oikeudesta sopimuksen purkuun. Mitä jos vanhemmat vaan ilmoittaa, että valmentaja se ja se ei edes auta pelaajan kehittymistä mielestämme ja toisessa paikassa on kehittymiselle paremmat eväät, niin sehän vastaakin tuohon suoraan. Sopimus voidaan kait purkaa.
Millä mitataan sitten toisen valmentajan paremmuus. No toinen on voittanut vaikka mitä ja toinen ei sitten mitään. Ei paljon tarvitse miettiä tuotakaan.
Hoitakoot sopimuksen osapuolet, jotka asiasta oikeasti jotain tietävät, asiansa itse keskenään
 
Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onkohan tässä ketjussa sallittua jutella Mikke Granlundin tekemisistä kaukalossa vai keskitytäänkö nyt vain sopimuskiemuroihin?

Eilen päättyi siis Granlundin ja samalla Donskoin seurajoukkuekausi (sillä edellytyksellä, että Alatalo ei poikia nosta yllättäen edustusjoukkueeseen) ja ihan komeasti päättyikin. Pronssit tuli kaulaan Jokereiden kaaduttua 10-1. Granlundille tehot 1+3 ja Donskoille 3+1. Välieräsarja IFK:ta vastaan oli Granlundille mahdollisesti vähän normipeliä vaikeampi.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
En ota kantaa onko sopimuksen purku oikea vai väärä tai pelaako Granlund sitten missä tahansa. Mutta:
Taitaa loppupeleissä olla niin, että isät ja äidit ne on maksaneet seuroille juniorinsa pelaamisesta maltaita talkoiden, rahallisen korvauksien ja muun sellaisen muodossa. Juniori on tuskin saanut muuta kuin kaikkien vanhempien maksamista maksuista ja sponsoreilta saatujen avustusten summalla hankitut varusteet ja pelimatkat, vai liekko pelaaja itse nekin kamppeet ostanut. Tässäkin tapauksessa juniori on pelannut pari kautta Kärpissä ja sitä ennen LaserHT:ssa. Paljonkohan Kärpät muuten maksoi LaserHT:lle juniorin siirtomaksuja:) vai maksoikohan itse vanhemmat Kärpille jotain,, että poika pääsee pelaamaan. Säkillinen kiekkoja tai muutama maila vai jotain muuta.
Tulevaisuutta ajatellen vuoden juniori sopimus ennen täysikää olisi kohtuus. Neljä vuotta on jostain ihan mistä lieneekin.
Jossain puhuttiin terveydellisistä, kasvatuksellisista ja kehityksen kannalta oikeudesta sopimuksen purkuun. Mitä jos vanhemmat vaan ilmoittaa, että valmentaja se ja se ei edes auta pelaajan kehittymistä mielestämme ja toisessa paikassa on kehittymiselle paremmat eväät, niin sehän vastaakin tuohon suoraan. Sopimus voidaan kait purkaa.
Millä mitataan sitten toisen valmentajan paremmuus. No toinen on voittanut vaikka mitä ja toinen ei sitten mitään. Ei paljon tarvitse miettiä tuotakaan.
Hoitakoot sopimuksen osapuolet, jotka asiasta oikeasti jotain tietävät, asiansa itse keskenään

Granlundilla taisi olla sellainen "sopimus" juurikin, ettei tullut paljoa korvauksia pelaamisesta, muttei se maksanutkaan, siis edes muutama vuosi sitten. Eli kun siirtyi Kärppiin niin saivat asua käsittääkseni ilmaiseksi Kärppien omistamassa/maksamassa kämpässä ja kulut hoidettiin. Tosin siitä olen samaa mieltä, että paljon ovat vanhemmat harrastukseen sijoittaneet ja varsinkin "ei niin lahjakkaan" junnujen vanhemmat oikeastaan pyörittävät kukkaroillaan junnujoukkueita. Sinänsä siis en nyt niin kauheasti lähtisi vanhempia näissä tapauksissa syyttelemään, missä sitten tahtovat poikansa avulla myös vähän rahastaa sekä itsensä(esim. työpaikkojen järjestämisen muodossa), että poikansa eduksi. Siis silloin kun homma tapahtuu pojan toiveita ja tuntemuksia kunnioittaen. Itse epäilen, että jos Granlund on IFK:n sopimuksen kirjoittanut, niin ei se sitoumus Kärppiinkään ole ollut mitään valtavaa. Ja miksi olisikaan, kun pelannut vasta pari vuotta Kärpissä.

Samoin ihmettelen sitä, että nousee aina jonkunlainen kohu kun pelaaja vaihtaa liigaseurasta toiseen, varsinkin jos rahaa ei kunnolla saa edellinen liigaseura. Sitten kuitenkin kun pelaaja kalastetaan liigaseuraan pienemmästä seurasta ja pienempi seura ei tästä mitään hyödy, niin todetaan vaan "kyllä sen tänne kannatti tulla, jos tahtoo kehittyä". Vielä kun nykyinen jääkiekkojärjestelmä(SM-liigan ja A-junioreiden SM-liigan) tukee näitä SM-liigaseuroja ja väheksyy muiden seurojen toimintaa ja asemaa, niin itse tahtoisin niiden puolesta olla puhumassa.

Nyt meni kyllä pahasti OT, mutta sepä siitä. Todettakoon, että varmaan ollut kuitenkin kiva päätää Gralundin kausi pelaamalla ja vielä mitaleihin sekä voittoon. Tosin tiedä sitten onko siteet kovin vahvat enää olleet hänellä tai Donskoillakaan B-junnuihin.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Granlundilla taisi olla sellainen "sopimus" juurikin, ettei tullut paljoa korvauksia pelaamisesta...

Samoin ihmettelen sitä, että nousee aina jonkunlainen kohu kun pelaaja vaihtaa liigaseurasta toiseen

Joo-o oravanpyörä pyörii jne.. Kärpät oli halukas parantamaan sopimusta rahallisesti poikkeuksellisen kehityksen myötä ja kohua ei olisi syntynyt, jos ei olisi voimassa olevaa sopimusta tai kohu siitäkin varmaan olisi syntynyt, mutta Kärpät olisi ollut shit happens ja no can do tilanteessa.

Kannattaako enää spekuloida n. 100 kertaan samoja asioita. Hommaa selvitetään taustalla ja loppuratkaisu meille jollain tavalla ainakin selviää ennen syksyä. Kaikkiin näihin spekulaatioihin on jo omanlaisensa vastaukset olemassa riippuen siitä haluaako olla enemmän Kärppien vai Larvan joukoissa.

Siitä olen samaa mieltä, että Laser HT:n kaltaiset seurat ansaitsivat jonkinlaista korvausta näiden Granlundien "alulle laittamisesta". Millään sopimuksella heitä ei voi kuitenkaan sitoa, kun 99,9% he siirtyvät omasta halustaan Kärppiin, Jokereihin, Tapparaan jne. Ja ovat tuolloin yleensä alle 16 vuotiaita reilustikkin. Ehkäpä siinä vaiheessa, kun pelaaja on lyönyt itsensä edustuksen kokoonpanoon niin voisi olla paikallaan jokin esim 5000€ korvaus. Ei tässäkään voida kohtuuttomiin summiin mennä.

Sitten muistuttaisin, että A-junnuissa on vielä mahdollista heilutella verkkoja
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Joo-o oravanpyörä pyörii jne.. Kärpät oli halukas parantamaan sopimusta rahallisesti poikkeuksellisen kehityksen myötä ja kohua ei olisi syntynyt, jos ei olisi voimassa olevaa sopimusta tai kohu siitäkin varmaan olisi syntynyt, mutta Kärpät olisi ollut shit happens ja no can do tilanteessa.

Kannattaako enää spekuloida n. 100 kertaan samoja asioita. Hommaa selvitetään taustalla ja loppuratkaisu meille jollain tavalla ainakin selviää ennen syksyä. Kaikkiin näihin spekulaatioihin on jo omanlaisensa vastaukset olemassa riippuen siitä haluaako olla enemmän Kärppien vai Larvan joukoissa.

En niinkään spekuloinut tilanteesta, vaan siitä, kun puhuttiin että onko Gralundin vanhemmat joutuneet maksamaan Miken pelatessa Kärpissä. Johon vastasin, että eivät ole, vaan saaneet hyvät edut suhteessa suurimpaan osiin junnuista(ja heidän vanhempiin).

Ja toinen lainaamasi kohta otti vain kantaa siihen, että liigaseurat on nostettu omissa silmissäni liian suureen asemaan suhteessa muihin seuroihin. Tällä vain ja ainoastaan näivetetään kiekkoa ja vähennetään näiden pienempien(mutta erittäin tärkeiden kasvattajaseurojen) mahdollisuuksia toimia ja kehittyä.
 
Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siitä olen samaa mieltä, että Laser HT:n kaltaiset seurat ansaitsivat jonkinlaista korvausta näiden Granlundien "alulle laittamisesta". Millään sopimuksella heitä ei voi kuitenkaan sitoa, kun 99,9% he siirtyvät omasta halustaan Kärppiin, Jokereihin, Tapparaan jne. Ja ovat tuolloin yleensä alle 16 vuotiaita reilustikkin.

Suoranaista korvaustahan tämä ei ole, mutta Kärpät on maksanut pohjois-suomalaisille jääkiekko seuroille vuosittain yli 130 000 euroa kehittämisrahaa, käsittääkseni varusteita sekä ilmeisesti myös valmennuskoulutusta sun muuta (viime kauden heikohkon tuloksen vuoksi "ainoastaan" 45 000). Lisäksi eikö se Seppo Arposen nimeä kantava rahasto jaa myös stipendejä lahjakkaille urheilijoille muunmuassa, olisi mielenkiintoista tietää olisiko peräti Granlund saanut tuollaista.

Uskoisin K-Laserin saaneen tuosta myös omansa, joten siinä on yksi iso syy, miksi pelaaja voisi valita Kärpät ennen etelän seuroja, jos muuten sydän ei syki.
 
katariina

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NCAA
Nyt seurataan innolla Suomen U18 maajoukkueen että myös Granlundin otteita tänään alkavissa MM- kisoissa. Alkulohko on Suomen kannalta suhtkot hyvä, USA ja Venäjä jääkiekon suurmaista kaadettavissa. Lähes parhaalla joukkueella päästään lähtemään, Maneliusta olisi kuitenkin kaivattu.

FASTHockey- palvelu tosiaan tarjoaa osan otteluista, Suomen alkulohkon peleistä ainakin USA ottelun 11. päivä sekä jos ja kun mitalipeleihin mennään niin saadaan nähdä lisää Granlundin + kumppanien otteita.

Mitali EHDOTON tavoite näihin kisoihin, ehkä voidaan puhua jopa mestaruudesta. Lohkovoitto olisi tärkeä homma, voitto kotiin ensimmäisistä neljästä ottelusta;

Venäjää vastaan 10. huhtikuuta
USA:ta vastaan 12. huhtikuuta
Norjaa vastaan 14. huhtikuuta sekä
Slovakiaa vastaan 15. huhtikuuta

Kisojen jälkeen Granlund luultavammin aloittaa olkapäänsä kuntoutuksen, toivottavasti ei vaikuta mitenkään kisoihin.

Noniin, jännittävä Saksa - Kanada ottelu on alkamaisillaan, nouseekohan Kanadasta jokin uusi Crosby esiin...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suomi aloitti kisat hienosti 7-4 voitolla. Granlund kuittasi 0+3. Ihan normi aloitus Mikelle siis. Ykkösketju hyvin muutenkin esillä, Toni Rajala 2+2 ja Pulkkinen 2+0.
 
Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Seppo Arposesta oli juttu kalevassa. Arponen jättää Kärpät ja siirtyy siitä hommasta eläkkeelle, mikä on sinänsä helvetin iso harmi. Silmiin pisti kuitenkin lopun teksti:

"Kärpissä Arposella on jäljellä vain yksi tehtävä, josta hän ei liikoja huutele. Arponen haluaa nähdä Granlundin ensi syksynä Kärppien paidassa. Ja sen eteen hän on valmis tekemään kaiken mahdollisen ja mahdottoman."

Aika vakavasti tunnutaan ottavan tämä asia seurajohdossa.

Linkki: http://kiekko.kaleva.fi/kiekkok/index.cfm?p=juttu&osasto=HockeyJuttu&id=792018&LOGGEDtunniste=0
 
Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
HIFK listaa tiedotteessaan Granlundin omaksi miehekseen. Tiedotteessa ei kuitenkaan mainita sopimuksesta erikseen. Tästä olisin valmis tekemään päätelmän, että HIFK:n mielestä aikoinaan julkistettu sopimus on voimassa.

Aika kehnolta näyttää "Arposen viimeisen teon" kannalta.
 
En ymmärrä, miten tuo HIFK:n tiedote heikentää Arposen tai Kärppien asemaa tapaus Granlundissa. Eiköhän tuohon asiaan lopullisen sanan sano joku muu taho kuin HIFK tai Kärpät.
Tämän päivän Kalevan jutun mukaan Kärpät aloittaa asiassa " Erän N:ro 2 ".
Mutta katsellaan ja kuunnellaan, mikä ratkaisu asiaan saadaan.
 
CGLN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Routasydän, #17 Wendel Clark, #8 Cam Neely, TML
HIFK listaa tiedotteessaan Granlundin omaksi miehekseen. Tiedotteessa ei kuitenkaan mainita sopimuksesta erikseen. Tästä olisin valmis tekemään päätelmän, että HIFK:n mielestä aikoinaan julkistettu sopimus on voimassa.

Aika kehnolta näyttää "Arposen viimeisen teon" kannalta.

Ei Nybondasilla ollut yksinkertaisesti varaa olla tiedottamatta Granlundin sopparista, siinähän olisi mennyt viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Jos käy niin, ettei pojan siirtymisestä päästä sopimukseen, voi ainakin esittää toimineensa hyvässä uskossa.

Koko hommassahan on lopulta kyse työnantajan (eli Kärppien) oikeusturvasta sopimuksen irtisanomisasiassa. Jos on ensin itketty työnantajalle sopimusehtojen "kohtuuttomuudesta", mutta sitten toisaalta kieltäydytty työnantajan tarjouksesta neuvotella nämä "kohtuuttomat" ehdot uusiksi, niin ei hyvää päivää. Ja jos tämän jälkeen luikerrellaan irti samoilla perusteilla sopimuksesta, niin johan on melkoinen esimerkkitapaus. Sen jälkeen alkaakin sen sortin sopimuksenalaisiin pelaajiin kohdistuva headhunting läpi vuoden, että agentteja naurattaa.

Ei silti, toivottavasti päästään sopimukseen, ja toivottavasti lähtee Kärpistä. Oli tähän koko sotkuun syynä sitten taustajoukot tai oma halu lähteä, ei meillä tällaista tarvita. Oli kyseessä millainen superlahjakkuus hyvänsä. En minä ainakaan halua Kärppiin pelaajaa, jota ei Kärpissä kiinnosta pelata. Etenkään en sellaista, joka ei halua pelata Kärpissä, koska "iskä ja Ile sano etten halua".
 
Joonas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, OTP

Tälle aivan ehdoton ja varaukseton sama. Ei todellakaan kiinnosta nähdä Kärpissä pelaajaa, joka rahastaa 17-vuotiaana itselleen uutta sopimusta. Ja vaikka rahastajina olisivat olleet iskä ja Ile, niin siitä huolimatta poika on antautunut pelkäksi joojoo-mieheksi. €urot silmissä Helsinkiin, morooooooo
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
"Kärpissä Arposella on jäljellä vain yksi tehtävä, josta hän ei liikoja huutele. Arponen haluaa nähdä Granlundin ensi syksynä Kärppien paidassa. Ja sen eteen hän on valmis tekemään kaiken mahdollisen ja mahdottoman."

Aika vakavasti tunnutaan ottavan tämä asia seurajohdossa.

Linkki: http://kiekko.kaleva.fi/kiekkok/index.cfm?p=juttu&osasto=HockeyJuttu&id=792018&LOGGEDtunniste=0

Vakavasti se kannattaakin ottaa. Valitettavasti Arposen valinnasta tässä ei ole kyse, vaan ratkaisun tekevät muut ihmiset, vaikka kyseinen herra asiasta on saattanut neuvotellakin. Arponen tekee tästä turhaan omaa ristiretkeään, koska Granlund on valintansa tehnyt eikä mies halua Kärpissä pelata. Pakottamisella se ei onnistu mitenkään ja en usko, että asiassa edes päädytään Kärppien kannalta voitokkaaseen lopputulokseen. Kohtuullisella summalla HIFK ostaa Granlundin vanha sopparin ulos. Mahdollinen oikeuskäsittely tässä asiassa toisi kaikille huonoa julkisuutta ja tietääkseni Granlundin pelaamisen suhteen asia ratkeaisi hakemalla turvaamistoimella pelioikeutta käräjäoikeudessa jopa ennen varsinaista käsittelyä.

Ei Nybondasilla ollut yksinkertaisesti varaa olla tiedottamatta Granlundin sopparista, siinähän olisi mennyt viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Jos käy niin, ettei pojan siirtymisestä päästä sopimukseen, voi ainakin esittää toimineensa hyvässä uskossa.

Kyllä HIFK on siitä tiedottanut jo aikoja sitten ja Stadiin tämä kaveri menee ensi kaudeksi. Siitä ei päästä mihinkään. Kuka toimii hyvässä uskossa mihin? En ymmärrä mihin viittaat?

Koko hommassahan on lopulta kyse työnantajan (eli Kärppien) oikeusturvasta sopimuksen irtisanomisasiassa.

Niin siis kuten tässä ketjussa on jo mainittu, niin suoraan tätä soveltaessa Kärpät on todella heikoilla, sillä sovellettavaksi tulee laki nuorista työntekijöistä ja sen mukaan vanhemmilla on oikeus purkaa lapsen työsopimus, mikäli he päättävät muuttaa toiselle paikkakunnalle tai muuten katsovat, että työsuhteessa jatkaminen olisi lapsen kehityksen vastaista. Tässä on tietenkin omat soveltamisongelmansa, jos vanhemmat ovat itse allekirjoittaneet kyseisen sopimuksen kuten tässä tapauksessa taitaa olla. Siitä huolimatta tätä lakia ei välttämättä voida sivuuttaa eli kyseessä voi olla pakottava säädös työntekijän hyväksi.

Jos on ensin itketty työnantajalle sopimusehtojen "kohtuuttomuudesta", mutta sitten toisaalta kieltäydytty työnantajan tarjouksesta neuvotella nämä "kohtuuttomat" ehdot uusiksi, niin ei hyvää päivää. Ja jos tämän jälkeen luikerrellaan irti samoilla perusteilla sopimuksesta, niin johan on melkoinen esimerkkitapaus. Sen jälkeen alkaakin sen sortin sopimuksenalaisiin pelaajiin kohdistuva headhunting läpi vuoden, että agentteja naurattaa.

Ei ala. Nyt sekoitat puurot ja vellit, sillä Granlundin tilanteessa ei ole kyseessä normaali liigasopimus, vaan Kärppien ja muiden liigaseurojen ideoima epäselvä ja osittain täysin järjetön malli, jossa juniori-ikäisille pelaajille tarjotaan jotain epämääräistä "juniorisopimusta" normaalin liigasopimuksen sijaan. Kyseisellä paperilla ei ole edes mahdollista pelata liigassa, joten Granlundin kohdalla uusi sopimus tarvittaisiin joka tapauksessa. Mikäli yllä mainittu laki ei sovellu niin Granlund pääsee sopimuksestaan irti, sillä että tämä juniorisopimus estää tämän nuoren herran elinkeinonharjoittamista tai vaihtoehtoisesti se ostetaan ulos HIFK:n toimesta. Mitään jättikorvauksia ei silti ole tulossa Oulun suuntaan, sillä korvaus määritellään varsin kohtuulliseksi ottaen huomioon minkälaista korvausta pelaaja on tähän mennessä nauttinut. Itse en usko, että Junno on hirveästi hiluja pistänyt lupaukselleen ja näin ollen aika halvalla HIFK pääsee. Opetus pitäisi mennä seurojen suuntaan sen suhteen, että mikäli nuoret lupaukset halutaan pitää niin heille pitäis samantien sorvata kunnon korvauksella varustetut liigasopimukset eikä mitään oma kehitteisiä paperilappuja, joiden lopullisena tarkoituksena todellisuudessa nuorten (liiga)sopimuksettomien pelaajien siirtymisen estäminen ja siirtokorvausjärjestelmän osittainen palauttaminen.

Ei silti, toivottavasti päästään sopimukseen, ja toivottavasti lähtee Kärpistä. Oli tähän koko sotkuun syynä sitten taustajoukot tai oma halu lähteä, ei meillä tällaista tarvita. Oli kyseessä millainen superlahjakkuus hyvänsä. En minä ainakaan halua Kärppiin pelaajaa, jota ei Kärpissä kiinnosta pelata. Etenkään en sellaista, joka ei halua pelata Kärpissä, koska "iskä ja Ile sano etten halua".

Tässä emme kukaan tiedä sen enempää, joten omalta kohdalta jätän huutamatta suuntaan tai toiseen. Harmillistahan se on, että pohjoisen poika pukee punaisen vaakunapaidan päälleen, mutta siinä on tälle huippulupaukselle kovin näyttöpaikka niin pelitaitojen kuin paineensietokyvyn suhteen, joten itse toivotan onnea matkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös