Mainos

Mikä sääntö jääkiekossa tulisi muuttaa / mikä sääntö puuttuu?

  • 52 297
  • 315

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
No, sellainen ottelutapahtumaa nopeuttanut sääntömuutos aikoinaan (joskus 1970-luvun lopulla?) tehtiin, että lopetettiin puolien vaihto kolmannen erän puolivälissä.
Eikös tuo sääntö ole aina ollut se että ulkojäillä vaihdetaan puolia ja hallissa ei? Tai ainakin kauan oli sääntökirjassa asia mainittu niin.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eikös tuo sääntö ole aina ollut se että ulkojäillä vaihdetaan puolia ja hallissa ei? Tai ainakin kauan oli sääntökirjassa asia mainittu niin.
Ainakaan mitään järkisyytä en keksi miksi hallissa noin pitäisi tehdä. Ulkojäillä sitten toinen juttu.

Voittomaalikilpailuun pitäisi (ainakin keksiä uusi nimi) omasta mielestä tehdä muutoksia. Ensinnäkin kansainvälisissä turnauksissa pudotuspelit pitäisi pelata loppuun asti (mielellään 5vs5). Omat haasteensa tuossa on jos samassa hallissa on useampia pelejä samana päivänä, mutta olisi oikeudenmukaisempaa. Lisäksi voittomaalikisoissa pitäisi olla sääntö, että jokaisen kenttäpelaajan pitää ampua kerran, ennenkuin kukaan saa ampua toista kertaa. NHL:ssä näin taitaa jo ollakin. Jotenkin outoa, että kolmen ampujan jälkeen sama kaveri pääsee vetämään kerta toisensa jälkeen uudestaan ja käytännössä ottelun voittaja ratkaistaan kahden kenttäpelaajan ja veskarin kesken.
 
Eikös tuo sääntö ole aina ollut se että ulkojäillä vaihdetaan puolia ja hallissa ei? Tai ainakin kauan oli sääntökirjassa asia mainittu niin.

Ainakaan mitään järkisyytä en keksi miksi hallissa noin pitäisi tehdä. Ulkojäillä sitten toinen juttu.

Muistaakseni joskus 20-25 vuotta sitten Lappeenrannassa Zamboni veti toisesta päädystä "läpi" ja se pääty paikattiin jollain levyllä. Tästä syystä kolmannen erän puolivälissä vaihdettiin puolia. Joku paremmin muistava voi tulla kertomaan miten tuo juttu oikeasti meni.
 
JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainakaan mitään järkisyytä en keksi miksi hallissa noin pitäisi tehdä. Ulkojäillä sitten toinen juttu.

Itse asiassa tähän on olemassa varsin järkevä syy. En nyt muista miten sääntökirjassa asia sanatarkasti menee, mutta siitä hetkestä lähtien, kun tuomaristo havaitsee että jää, kaukalo tai muut olosuhteet (esim. hallin valaistus) on millään tapaa epätasainen, pelin loppu pelataan sekunnilleen puolet ja puolet eri päätyihin. Esimerkiksi jos viime vuoden keväänä Kärpät-Ilves -välieräottelussa - kun peli keskeytettiin ajassa 10:12 - olisikin jollain ilveellä (heh) saatu tuo toisen päädyn jää suurin piirtein pelikuntoon, olisi sen jälkeen kumpikin joukkue pelannut 24 minuuttia ja 54 sekuntia kumpaankin päätyyn. Ja sama hommahan pätee, jos vaikkapa toisesta päädystä sammuisi useampi kattolamppu.

Ulkojäillähän taas vaikuttaa sääolosuhteet, etenkin tuuli, jolloin jo pelin alusta lähtien on tiedossa, että pelataan 30 minuuttia kumpaankin päätyyn. En muista onko se onko se ihan virallinen sääntö, että se ns. ylimääräinen vaihto tehdään sitten juurikin kolmannen erän puolivälissä, mutta tuskinpa kellään seuralla on yhtään parempaa ehdotusta.
 
Kyseisissä erikoistapauksissa ihan loogista kyllä. Ulkojäillä juuri sääolosuhteet, auringonvalo, jopa epätasainen kenttä sitten syinä tuolle 30-30 jaolle. Ilmeisesti tuolloin tasan ajassa 50:00 peli laitetaan poikki, eikä esim lähimmällä katkolla.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Kiekko pitäisi saada heittää/lyödä/potkaista maaliin. Toki potkussa pitäisi terien koskettaa jäätä koko mitaltaan ettei tulisi hyppypotkuja
 
Rocco

Jäsen
Olisi ihan mielekästä nähdä pelaajavaihdot siten, että uusi pelaaja ei saa tulla kentälle, ennenkuin pois lähtevä pelaaja on pois kaukalosta. Nyt on väärät vaihdot vähän sattuman kauppaa, tuleeko vai ei. Tai sitten olisi vaihtoalue piirretty jäähän. Selkeyttäisi tuota vaihtorulianssia ja ehkä pikkaisen avaisi hyökkäyspeliäkin.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kiekon kädellä pelaaminen jäähyn arvoiseksi koko kentän alueella.
Ihan mielenkiinnosta, miksi?

Käytännössä tuon kieltäminen mahdollistaisi puolustuspäässä kiekon voittavan joukkueen voivan heittää roikkupomppuja keskialueelle, koska pakki ei voi näitä katkaista kädellä. Lopulta johtaisi varmasti siihen, että pakit joutuisivat pudottamaan nopeammin alaspäin, joka muuttaisi vastahyökkäyspelaamisen enemmän futiksesta tuttuun bussittamiseen.
 
axe

Jäsen
Moni mun parannusehdotus jääkiekkoon sisältäisi vähemmän pilkkua, enemmän tulkintaa. Se on tietysti huono asia, kun kaikkea pyritään viemään juuri päinvastaiseen suuntaan koko ajan. Sitten meillä on pian yhtä paska pelitapahtuma kuin VAR-jalkapallo.

Tarkoitukselliset jalkamaalit pois vaikkei potkuliikettä olisikaan, muulla kuin mailalla hyväksytään syötön/laukauksen ohjautumiset mutta ei ohjauksia. Automaattinen kiekko katsomoon -jäähy pois. Rikottu vetää itse rankkarin. Pakollinen hyökkäysaluealoitus pois jos hyökkäävä joukkue säheltää itse kiekon verkkoihin muuten kuin maalintekoyrityksessä. Itse asiassa vielä muikkuverkot mukaan pelialueeseen; game on jos kiekko putoaa jäähän, ihan kuin pleksistäkin! Lyhyemmät erätauot. Mainoskatkot pois. Oluenmyynnin ylivalta kaikessa otteluohjelmaan ja -tapahtumaan liittyvässä pois.

Edit: Toki pakko lisätä jälkiajatuksena ehdottomasti tuo ruuhkien aikaisempi pois viheltäminen.

Ja klassikkoina tietysti keskialueen paitsion palauttaminen sekä Viistokatu takaisin Keskustorille.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Rikottu vetää itse rankkarin.
Mielestäni rankkarin saisi kyllä ampua kuka tahansa. Rankkarin "pelotevaikutus" olisi suurempi, jos rikotusta joukkueesta löytyy joku rankkarispesialisti, joka laittaa kiekon maaliin isolla prosentilla.

Tuolle täällä ehdotetulle ruuhkan vihellys säännölle peukku. Peli nopeasti poikki, vaihdot ei sallittuja, eikä myöskään mainoskatkoa saa pitää tällaisen vihellyksen jälkeen. Vielä kun tuohon saisi jonkun aikarajan, esim. kiekko tippuu jäähän 15 sekunnin kuluttua vihellyksestä ruuhkan lähimpään aloituspisteeseen.

Jatkoajat ja rankkarikisat pois, voitosta kolme pistettä, tasurista yksi, häviöstä nolla.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Heittämällä suurin ongelma on linja. Tämä muuttuu pelistä toiseen ja pelin sisällä. Jos napautat kaverin maalintekotilaanteessa polvilleen ekassa erässä, niin lähdet istumaan. Kolmannessa erässä et lähde. Pudotuspeleissä et kummassakaan, kunnessa taas lähdetä. Viheltämättömät jäähyt ratkaisee yhtäpaljon kuin vihelletyt. Laskin joskus että yhdessä pudotuspelissä annettiin 37 poikittaista mailaa, joista yhdestä lähti istumaan, eikä se ollut edes pahin.

Tämä ajaa siihen, että oikeastaan tahallisia rikkeitä ei vihelletä, vaan lähinnä vahingot.
 
Harr

Jäsen
Viihdyttävyyden kannalta jääkiekon säännöt on oikeasti aika fiksut. Vähempi pelaajamäärä, vauhtia tuovat luistimet ja pienempi kenttä, takaavat ihan eri määrän tilanteita ja tapahtumia kuin esim. futiksessa. Ainoa heikkous on ehkä kiekon pieni koko, jota hetkittäin voi olla vaikea seurata.
 
Glove

Jäsen
Väärästä varusteesta voisi antaa vaikka suoraa 5+PRK ja pari ottelua bänniä. Oppisivat käyttään suojia niin ei tarvisi katsojien katsoa verisuihkuja jäällä.
 
Rocco

Jäsen
NHL:ssä rankkarikisassa pitää jokaisen pelaajan käydä laukomassa ratkaisuun asti, eli siellä ei saa kolmen laukojan jälkeen laittaa samaa pelaajaa laukomaan. Suomessa saa. Olisi hienoa Suomessakin nähdä, kun 15:n parin jälkeen joku koko matsin penkillä istunut 13. hyökkääjä tai kolmospakkiparin hampaaton kanukki käy laukomassa.
EDIT: Ja itse en rankkareista tykkää yhtään, ja 3vs3 jatkoaikakin on meh.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Ihmettelin jo silloin lapsena kun tasapelistä luovuttiin. Se systeemihän oli täydellinen. Nyt ollaan jo siinä pisteessä että alkaa vituttaa heti kun 3vs3 alkaa.
Varsinkin nykyisin nuo 3vs3 on sitä että saatetaan minuuttitolkulla pyöriä keskialueella tai omissa. Kiekosta kun ei kannata luopua ja haetaan sitä lähes varmaa maalipaikkaa.
 
Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
NHL:ssä rankkarikisassa pitää jokaisen pelaajan käydä laukomassa ratkaisuun asti, eli siellä ei saa kolmen laukojan jälkeen laittaa samaa pelaajaa laukomaan. Suomessa saa. Olisi hienoa Suomessakin nähdä, kun 15:n parin jälkeen joku koko matsin penkillä istunut 13. hyökkääjä tai kolmospakkiparin hampaaton kanukki käy laukomassa.
EDIT: Ja itse en rankkareista tykkää yhtään, ja 3vs3 jatkoaikakin on meh.
Anekdootti tähän: toissa kaudella Mestiksessä RoKin seiskapakki Roman Poluvytnov söi tuppea koko 65min pelaamatta vaihtoakaan. Rankkarikisan ainoan maalin teki Poluvytnov ollessaan 19. laukoja.

Tuo Liigan sääntö, että neljäs laukoja saa jo olla yrittämässä toista kertaa, on kyllä hämmentävä. Mestiksen 5 per puoli tuntuu järkevämmältä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Toimisiko 3 vs 3 jatkoajalla, että et saa tulla kiekon kanssa oman siniviivan alapuolelle kun olet ensin pyörittänyt hyökkäysalueella peliä?
Nyt tosi usein "haetaan vauhtia" omista kiekon kanssa. Puolustavalla joukkueella ei ole ns. saumaa saada kiekkoa itselleen kun toinen pitää sitä koko ajan.
Hyökkäävällä joukkueella olisi myös vähemmän pelitilaa?

Joo oli sekavasti sanottu
 
Toimisi. Mutta tässä mennään koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi jääkiekosta, kun näitä joudutaan kikkailemaan. Seuraavaksi sitten maalin saa tehdä vain suoraan syötöstä tai mitä muita uj-pelien jippoja sitä onkaan.

Alamäki alkoi jo kauan kauan sitten siitä peruslähtökohdastaan omituisesta ajatuksesta, että jos ei tavallisen 6o peliminuutin puitteissa löydetä voittajaa, niin pelataanpa viisi minuuttia lisää. Sitten on vähennetty pelaajia ja jaettu pisteitä eri tavoilla eri tilanteissa. Kaikki niistä on vaan uutta purkkaa vanhan purkan päälle. Koko runkosarjassa pelattavan jatkoajan konsepti on niin rikki, että sitä ei voi oikein korjata. Ristiriita on siinä, että halutaan saada voittomaali "pelaamalla" mutta siitä ei silti hyödy sen enempää kuin vl-voitostakaan -- eikä sitten taas pidäkään hyötyä. Mutta sitä vl-kisaa välttelemään pyrittäessä mennään koko ajan kauemmaksi siitä oikeasta jääkiekosta, että loppujen lopuksi olisi yhtä hyvin voitu vetää ne rankkarit heti yrittämättäkään saada sitä voittomaalia keinottelujääkiekolla.

Pesäpallossa se tajuttiin ensi kesäksi tehdä (vaikka siinä jopa superi oli kuitenkin ihan oikeaa pelin jatketta kikkakeinottelun sijaan).
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Oikeastaan toivoisin ettei omalle puolustusalueelle saa tulla kiekon kanssa missään vaiheessa peliä ja ei myöskään syöttää siellä oleville omille pelaajille
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Päähän kohdistuneesta iskusta peli vihellettäisiin heti poikki. Kupittaalla parikin tilannetta tällä kaudella, jossa ollaan oltu hetki taju kankaalla eikä peliä vihelletty välittömästi poikki. Pelaajien turvallisuus edelle.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Täällä varmasti aiemmin mainittu:
Vaihtoon luikkiminen pitkän tullessa. Sitten dumarit paimentaa 2 minuuttii kentällä olleita takaisin aitiosta ja kukaan ei aitiossa tiedä, et kuka muka on ollu kentällä.
Samantien kun luikkii vaihtoon, kakkonen pelin viivyttämisestä.
Kaikki kuitenkin tietää, miten homma menee.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Itse luopuisin aloituksista paitsi erien alussa ja muut tilanteet sitten ei rikkoneen joukkueen epäsuoralla vapaalyönnillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös