Mikä on kaikkien aikojen epäoikeudenmukaisin lopputulos urheilussa?

  • 29 675
  • 192

TDM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät Oulu
Viestin lähetti Huerzo
En ainakaan huomannut, että tätä olisi vielä mainittu. Johtuisiko kenties siitä, että epäonnea kärsi lusitaani, eikä suomalainen? Aivan, 24.11.1998 Carlos Sainzin Toyota hyytyi 500 metriä ennen viimeisen pikataipaleen maalia, ja syttyi palamaan. Käryn seurauksena Sainz joutui keskeyttämään rallin, ja jo aiemmin rallin keskeyttänyt Tommi Mäkinen nousi maailmanmestariksi.

Espanjalaisen "kärähtämisen" seurauksena Tommi Mäkinen nappasi jälleen maailmanmestaruuden nimiinsä. Jos on Mika Häkkisen itku tullut kuuluisaksi, niin samalla tavalla minun mieleeni on jäänyt Sainzin pettymys, kun Toyotan ovi saa Sainzin käsittelyssä kyytiä lusitaanin lapikkaasta.


Jotenkin jäi itselle tuosta elävästi mieleen se kun Carlos-setän kartturi, olisiko ollut Luis Moya, noituu isoon ääneen että "Puta Madre" ja pistää kypäränsä Corollan takalasista läpi. Jonkin verran ilmeisesti otti päähän. Toyotan talliväki varmaan tykkäsi tuosta purkauksesta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viestin lähetti Infamous
Aika kliseistä puppua moiset puheet, että voittanut joukkue on aina parempi. Onhan niitä nähty, että toinen joukkue voittaa laukaukset tyyliin 40 - 10, mutta niin vaan peli päättyy 0 - 1 tms. Tiedän kyllä, että pisteet menee sille, joka tekee enemmän maaleja.

Lajeissa, joissa tehdaan paljon pistesuorituksia ei tule yhta paljon yllatyksia kuin niissa lajeissa missa tehdaan vahan.

Koripallossa hyva joukkue tekee suhteellisen paljon pisteita, vaikka peli menisi huonomminkin. Siina ei muutama epaonnistuminen tai tuomarivirhe paina.

Jalkapallossa huippujoukkuekin voi havita, jos altavastaaja paasee johtoon, vaikkapa vaarin tuomitusta pilkusta. Jalkapallon 1-0 johtoa voi puolustaa, mutta koripallossa vaivoin hankittu 10 pisteen johto tuskin kestaa, jos suosikki saa yhtaan peliaan kulkemaan.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Re: Re: Re: Mikä on kaikkien aikojen epäoikeudenmukaisin lopputulos urheilussa?

Viestin lähetti Everton
Taisi olla niin, että N-liitto johti matsia siten, ettei Kanadan mahikset olleet enää realistiset. Olisikohan niitten pitänyt sitten kuusi maalia tehdä vikaan erään.

Itse asiassa Kanada johti 4-2, kun ottelu 33 minuutin kohdalla keskeytettiin. Kaksi lisämaalia olisi riittänyt. Siinä mielessä kanukit voivat syyttää itseään, että he sen joukkotappelun aloittivat. Katastrofaaliset kisat pelannut Neuvostoliitto (kuudes sija oli tulossa joukkueen voitettua vain Puolan ja Sveitsin) ei kovin ihmeellistä provosointia kanukeilta tarvinnut lähteäkseen sirkukseen mukaan.

Molemmat joukkueet pyyhittiin kokonaan pois sarjataulukosta, mutta A-sarjan paikkansa ne saivat pitää. Muut joukkueet saivat kuitenkin pitää Neuvostoliittoa ja Kanadaa vastaan saamansa pisteet. Ruotsi olisi halunnut niidenkin poistamista, koska olisivat siten voittaneet maailmanmestaruuden, mutta ruotsalaisten vaatimus ei mennyt läpi. Mitalit: 1. Suomi, 2. Tsekki, 3. Ruotsi.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Infamous
Aika kliseistä puppua moiset puheet, että voittanut joukkue on aina parempi. Onhan niitä nähty, että toinen joukkue voittaa laukaukset tyyliin 40 - 10, mutta niin vaan peli päättyy 0 - 1 tms. Tiedän kyllä, että pisteet menee sille, joka tekee enemmän maaleja.

Tässä unohdat yhden erittäin tärkeän seikan, jonka tosin tuntuvat unohtavan melkein kaikki muutkin. Näin siitä huolimatta, että asia on maailman yksinkertaisin. Olen myös avautunut tästä asiasta Jypin keskustelupalstalla useita kertoja - ja muistaakseni Jatkoajassakin joskus - mutta nyt pitää taas.

Jos vaikkapa tässä esimerkkitapauksessasi tuo 40 laukausta ampunut joukkue olisi tehnyt avausmaalin, pelin luonne olisi tällöin saattanut muuttua aivan täysin. Tämä 10 laukausta vetänyt tiimi olisi saattanut ns. herätä aivan uuteen meininkiin ja tappiotilanteessa eli pakon sanelemana hyökännyt raivokkaasti. Loppujen lopuksi se joukkue olisi voinut voittaa laukaukset vaikka 30-20. Ja silti hävitä.

Tästä syystä on mielestäni täysin naurettavaa - ja valheellistakin - sanoa, että "huonompi" joukkue on voittanut, jos se on ollut kenttätapahtumissa jyrän alla. Pelin jälkeen kun on täysin turha katsoa hallintaa kokonaisuudessaan, vaan pitää muistaa, että mm. tehdyt maalit vaikuttavat aina otteluun luonteeseen jne. Ihan niin kuin ylipäätänsäkin elämässä tehdyt asiat tai tekemättä jättämmiset vaikuttavat siihen, millainen onkaan tulevaisuus.
 

beerhunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Montreal,San Jose
Soulin olympialaisissa Roy Jones Jr. hävisi kuuluisan nyrkkeilyfinaalin isäntämaan edustajalle. Jones hallitsi ottelun kaikkia kolmea erää mielinmäärin ja ihmeteltiin monta kertaa että miksei ottelua keskeytetty koska Etelä-Korean pojan naama oli punottanut heti kongin lyönnin jälkeen..No jostain käsittämättömästä syystä korealainen tuomittiin ottelun voittajaksi. Roy Jones Jr. ei muistaakseni ottanut mitalia vastaan ja eikä varmasti ole paljon enää harmittanut sen jälkeen. Myöhemmin tuli ilmi että tuomaristoa oli lahjottu isolla kädellä...

Suomi-Unkari 1997 en halua edes puhua,koska siitä tulee vain niin paha olo....
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Viestin lähetti Pee
Tässä unohdat yhden erittäin tärkeän seikan, jonka tosin tuntuvat unohtavan melkein kaikki muutkin. Näin siitä huolimatta, että asia on maailman yksinkertaisin. Olen myös avautunut tästä asiasta Jypin keskustelupalstalla useita kertoja - ja muistaakseni Jatkoajassakin joskus - mutta nyt pitää taas.

Jos vaikkapa tässä esimerkkitapauksessasi tuo 40 laukausta ampunut joukkue olisi tehnyt avausmaalin, pelin luonne olisi tällöin saattanut muuttua aivan täysin. Tämä 10 laukausta vetänyt tiimi olisi saattanut ns. herätä aivan uuteen meininkiin ja tappiotilanteessa eli pakon sanelemana hyökännyt raivokkaasti. Loppujen lopuksi se joukkue olisi voinut voittaa laukaukset vaikka 30-20. Ja silti hävitä.

Tästä syystä on mielestäni täysin naurettavaa - ja valheellistakin - sanoa, että "huonompi" joukkue on voittanut, jos se on ollut kenttätapahtumissa jyrän alla. Pelin jälkeen kun on täysin turha katsoa hallintaa kokonaisuudessaan, vaan pitää muistaa, että mm. tehdyt maalit vaikuttavat aina otteluun luonteeseen jne. Ihan niin kuin ylipäätänsäkin elämässä tehdyt asiat tai tekemättä jättämmiset vaikuttavat siihen, millainen onkaan tulevaisuus.

Jeh. Mutta peli voi edetä myös muulla tavalla. Esimerkiksi mennään siinä nollassa nollassa viime minuuteille asti, kunnes tulee "huonommalta" joukkueelta punaviivaheitto, joka lipsahtaa maalivahtivahdilta. Esimerkkeinä voisi antaa juuri tuon Kärppä-pelin tai vaikka taannoinen Ruotsi - Valko-Venäjä (joka ei tosin päättynyt 0 - 1). Tässä ei paljon voi selitellä sillä, että puolusteltiin johtoa.

En minä mainitsemaasi seikkaa mihinkään ole unohtanut, jouduin jopa sitä käyttämään puolustuspuheena erään Hifk - Ilves pelin jälkeen kun väittelin erään Tapparafanin kanssa.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Infamous
Jeh. Mutta peli voi edetä myös muulla tavalla. Esimerkiksi mennään siinä nollassa nollassa viime minuuteille asti, kunnes tulee "huonommalta" joukkueelta punaviivaheitto, joka lipsahtaa maalivahtivahdilta. Esimerkkeinä voisi antaa juuri tuon Kärppä-pelin tai vaikka taannoinen Ruotsi - Valko-Venäjä (joka ei tosin päättynyt 0 - 1). Tässä ei paljon voi selitellä sillä, että puolusteltiin johtoa.

Juuh, tämäkin on totta. Tässäkin on hyvä kuitenkin muistaa, että jos tätä "tuurimaalia" ei olisi "huonommalle" joukkueella tullut vielä siinä vaiheessa, olisi se voinut jatkoajalla tehdä vaikkapa millaisen klap-klap -tyylisen voittomaalin. Oli se sitten jatkoajalla altavastaaja tai ei.

Ja voidaanko sitten maalivahdin "lipsahduksilla" loppujen lopuksi hirveästikään selitellä tappiota? Eikös maalivahti ole siellä tolppien välissä juuri siksi, että hänen pitäisi pysättää kohti tulevat laukauset, lähtivät ne sitten läheltä tai kaukaa? Tosin jos kiekko pomppii plekseistä tms., niin silloin maalivahtia ei voi välttämättä kauheasti osoitella. Kuitenkin esim. tuossa esille ottamassasi Ruotsin ja Valko-Venäjän SLC-puolivälierässä kyse oli Tommy Salon imusta ja epäonnistumisesta. Ja kun maalivahdin sanotaan olevan puoli joukkuetta, niin heidän virheensä yleensä näkyvät paremmin - tai karkeammin - kuin kenttäpelaajien. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on hyvä muistaa vielä sekin, ettei Salo aikaisemminkaan tuossa matsissa tainnut pelata kovin häikäisevästi.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Parempi voittaa aina.

Parempi voittaa aina jääkiekossa. Jääkiekko-nimisen pelin tarkoitus on tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Huonompi joukkue ei kertakaikkiaan voi voittaa jääkiekko-ottelua, koska paremmuus mitataan vain ja ainoastaan maalien määrässä.

Näissä "huonompi-joukkue-voitti-ja-me-oltiin-ihan-hitsisti-parempia-mutku... pohjaavat ennakko-odotuksiin. Otteluita ei pelata paperilla verraten joukkueiden odotettua paremmuutta kauden Jääkiekkolehden Kultanumeron rankingiin, vaan ne pelataan kaukalossa. Vaikka toinen jengi laukoisi 268 kertaa ja toinen kerran, niin näillä tilastoilla ei ole hevonvitun merkitystä. Maalit ratkaisevat. Joukkueen laukausutilastoilla tai sen puolustajien yksilötaidoilla ei ole kuin välillistä merkitystä lopullisen tavoitteen saavuttamisessa; tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Maratonissakin aivan sama kuka johtaa pisimmän aikaa ja kenen juoksu on teknisesti parhainta. Se ratkaisee kuka on ensimmäisenä maalissa.


TuTo-casesta vielä sen verran, että vastaava tapahtuma sattui vuonna helmikuun 22. päivä vuonna 1980, kun huonompi joukkue voitti paremman ja sai "vääryydellä" olympiakultaa. Tapahtumaan viitataan yhä termillä "Miracle on Ice". Voittaneita altavastaajia pidettiin urheilun sankareina.


Suomessa vastaavaa tapahtumaa ollaan etelän kateellista mediaa myöten tarkasteltu ainostaan Kärppien ja heidän kokemansa pettymyksen kautta. USA:n vuoden 1980 olympiavoittoa ollaan tarkasteltu kylmän sodan päättymisen kontekstissa. Sanottiin, että tuon voiton ansiosta Yhdysvallat otti henkisen yliotteen aiemmin ylivertaiselta tuntuneesta Neuvostoliitosta. Altavastaajan voitto oli runollisessa mielessä sellainen sankaritaru, jota muistellaan vieläkin.

Siinä missä TuTon jättipommista olisi saatu urheilun suuri voitto ja paljon palstamillimetrejä, on kotimainen urheilujournalismimme saanut 90-luvun suurimmasta kiekkoyllätyksestä puristettua niinkin syväluotavia ja hehkuttavia otsikoita kuten "Kärpillä kävi paska mäihä". Sitten vielä ihmetellään miksi kiekkoilun kiinnostus on laskussa. Kiekkotoimittajat kirjoittavat tuolla tavalla itsensä työttömäksi.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti TDM
Jotenkin jäi itselle tuosta elävästi mieleen se kun Carlos-setän kartturi, olisiko ollut Luis Moya, noituu isoon ääneen että "Puta Madre" ja pistää kypäränsä Corollan takalasista läpi. Jonkin verran ilmeisesti otti päähän. Toyotan talliväki varmaan tykkäsi tuosta purkauksesta.
Tämän kaiken lisäksi vielä Carloksen isä oltiin lennätetty yskitysikoneella seuraamaan ensikertaa poikansa rallia. Isä oli maalisuoralla odottamassa poikaansa.

--------------------

Mieleen tulee muistaakseni Allbertvillen olympialaiset ja Suomi-Ruotsi -välierä peli. Suomi häviää ottelun loppujelopuksi maalilla, mutta Venäläinen päätuomari Morosov? tjsp. hylkää kaksi päivänselvää Suomen maalia. Toinen meni maalin kattoon ja edes maalituomari ei kerinnyt reagoimaan. Toinen hylätyistä meni maalivahdin häirinnän piikkiin, kun Ruotsin puolustaja ajaa muistaakseni Selänteen päin Ruotsin maalivahtia. Muistaakseni tämä tuomari tunnettiin nimellä Suomen kaataja jo enen olympialaisia.

Korjatkaa asia virheet.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Re: Parempi voittaa aina.

Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Parempi voittaa aina jääkiekossa. Jääkiekko-nimisen pelin tarkoitus on tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Huonompi joukkue ei kertakaikkiaan voi voittaa jääkiekko-ottelua, koska paremmuus mitataan vain ja ainoastaan maalien määrässä.

Näkemysasioita. Totta on että monet näkee asian sillä tavalla, että paremmuus ratkaistaan maalien määrässä. Minun näkökulma on se, että "vain" pelin lopputulos ratkaistaan maaleilla. Joskus parempi häviää. Usein suurta osaa jääkiekkopelissä näyttelee tuuri. Ja onnetar ei valitse puoltaan pelitapahtumien perusteella.

Mutta enpä jaksa tästäkään enempää jauhaa.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Huerzo
Aivan, 24.11.1998 Carlos Sainzin Toyota hyytyi 500 metriä ennen viimeisen pikataipaleen maalia, ja syttyi palamaan. Käryn seurauksena Sainz joutui keskeyttämään rallin, ja jo aiemmin rallin keskeyttänyt Tommi Mäkinen nousi maailmanmestariksi.

Tosin tässä asiassa oli Mäkisen keskeytyksessäkin paljon epäonnea. Ihan tarkat faktatkin minulta löytyisi, mutta kun en ole kaikkia tavaroitani vielä porukoiden luota omaan kämppääni jaksanut siirtää, niin tässä tapahtumat tulevat ulkomuistista. Suuria virheitä ei kuitenkaan pitäisi olla ja korjailen pienetkin, kun seuraavan kerran porukoiden luokse menen.

Joka tapauksessa Mäkinen muistaakseni ajoi RAC-rallin ensimmäisen päivän pikataipaleet ensimmäisenä kuskina, koska johti MM-sarjaa ennen päätöskilpailua.

Juuri ennen jotain alkupään ek:ta (olisiko ollut peräti ensimmäinen?) samalla reitillä oli ajettu ns. näytös -eli Historic-rallia tms., jonka jostain autosta oli asfalttiin jäänyt öljyä.

Tätä öljyä ei ollut järjestäjien taholta putsattu ennen varsinaisen rallin pikataipaletta, ja Mäkinen liukasteli siihen sillä seurauksella, että auto sai iskua. Muistaakseni jompikumpi takarenkaista irtosi, mutta Tommi pääsi kuitenkin kilkuttelemaan sillä ek:n maaliin asti eikä eroakaan kärkeen tainnut tulla mitään suuria määriä.

Kaikkien iroonisin kohta tätä tarinaa on kuitenkin vielä tulossa.

Mäkinen nimittäin olisi vielä päässyt vaurioituneella autollaan seuraavaan huoltoonkin. Siellä miehen auto olisi pystytty laittamaan täydelliseen kilpailukuntoon.

Kesken huoltopaikalle ajoaan, Englannin maantiellä, brittipoliisi kuitenkin pysäytti puuppolalaisen ja päätti Tommin matkanteon siihen paikkaan. Britanniassa kun edes ralliautoilun maailmanmestari ei saa yleisillä tiellä ajaa vauroituneella autolla.

Että jos oli epäonnea Sainzilla rallin lopussa , niin olisi sitä rallin alussa myöskin Mäkisellä.

Viestin lähetti Huerzo
TV-ruudustakin moneen kertaan nähdyllä tavalla Mäkinen oli jo heittänyt pyyhkeen kehään odottaen kyytiä lentokentälle, kunnes puhelinsoitto ilmoitti Mäkiselle tapahtuneesta. "Sainz ulkona...auto syttynyt palamaan...puoli kilisaa ennen maalia...ei pysty jatkamaan...ei voi olla totta [vakavalla naamalla]...ei voi olla totta...[pokka ei enää pidä]...". Tai jotenkin noin se haastattelu muistaakseni meni.

Noinhan se suunnilleen meni juu. Puhelu alkoi Mäkisen kohdalla kahdella voimakkaalla "mitä?!" -sanalla, josta sitten myöhemmin syntyi vähän mielenkiintoista tarinaa jne. Kun Mika Häkkinen voitti samana vuonna formula 1:n maailmanmestaruuden ja sanoi tv-kameroiden edessä häntä puhelimessa onnitteelleelle tasavallan presidentille, Martti Ahtisaarelle, puhelun päätteeksi tuttavallisesti "morjens!", oli näitä mestareita Iltalehdessä käsitteleen kolumnin otsikko "Mitä ja Morjens".
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Pee
Juuri ennen jotain alkupään ek:ta (olisiko ollut peräti ensimmäinen?) samalla reitillä oli ajettu ns. näytös -eli Historic-rallia tms., jonka jostain autosta oli asfalttiin jäänyt öljyä.

Tätä öljyä ei ollut järjestäjien taholta putsattu ennen varsinaisen rallin pikataipaletta, ja Mäkinen liukasteli siihen sillä seurauksella, että auto sai iskua. Muistaakseni jompikumpi takarenkaista irtosi, mutta Tommi pääsi kuitenkin kilkuttelemaan sillä ek:n maaliin asti eikä eroakaan kärkeen tainnut tulla mitään suuria määriä.

Epäonnea oli myös se, että auto kilkkasi niin sanottuun betoniporsaaseen. Niitä ei suinkaan kyseisellä asfalttiosuudella ollut joka paikassa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Re: Re: Parempi voittaa aina.

Viestin lähetti Infamous
Näkemysasioita. Totta on että monet näkee asian sillä tavalla, että paremmuus ratkaistaan maalien määrässä. Minun näkökulma on se, että "vain" pelin lopputulos ratkaistaan maaleilla.
Tällä perusteella Oulun Kärpät ei sinun kirjoissasi ollutkaan kuluneen kauden paras liigajoukkue. Se vain voitti parit ottelusarjat - mukaanlukien finaalit. Sääli ettei parhaalle joukkueelle jaeta jotain pystiä. Olisi kiva tietää kuka oli kuluneen kauden paras suomalainen liigajoukkue. Se voitaisiin nimetä Mika Karapuu on turha jätkä- muistopalkinnoksi.

TuTo-sarjassa en ymmärrä väitteitä etteikö parempi joukkue voittanut. Kyseessähän ei ollut mikään yksittäinen ottelu, vaan paras viidestä ottelusarja. TuTo kuitenkin voitti Kärpät kolmasti Raksilassa.

EDIT: ajatusvirhe
 
Viimeksi muokattu:

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin, no minun näkemykseni on se että parempi joukkue on voittanut, ellei peli ole ratkennut (päättynyt toisin kuin se muuten olisi päättynyt) johonkin oikeusmurhaan, huijaukseen tai pelin ulkopuoliseen seikkaan. Eli Sergein pointti on sinänsä ihan oikea, mutta kyllä minusta sikamainen oikeusmurhamaali on eri asia kuin säkämaali. Jotenkin käsitin että edellisen kaltaisia tapauksia tässä ketjussa alun perin haettiin, eikä näitä "joukkue x hallitsi peliä ennätysmäisesti mutta silti hävisi" -tapauksia.

Esim. Suomi-Unkari on lähellä sangen epäoikeudenmukaista lopputulosta vain sen takia että maali tuli epäilyttävän pitkän yliajan jälkeen (niin ja se edeltävä tilanne toisessa päässä). Ei sen takia että suomalaiset biljardoivat käsittämättömällä tavalla pallon omiin.
 

asloser

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, 7 Ringettes, Kurra, JoKP 88-89
Viestin lähetti JanJ
JoKP teki "maalin" Ässiä vastaan liigakarsinnassa. Kiekko tosin meni sivuverkosta läpi, mutta maalituomari ja päätuomari näkivät tilanteen eri tavalla kuin Ässien ja JoKP:n pelaajat. Jokipoikien ukot alkoivat epäuskoisina tuulettamaan ja yksi Ässäpelaaja kiipesi maalituomaria etsimään laidan yli.

Tapahtuiko tämä Porissa vai Joensuussa? Itse muistan paikan päältä yhden epäselvän JoKP maalitilanteen jatkoajalla (olikohan 1. ottelu Joensuussa kun JoKP voitti 5-4 tjsp????) ja rupesin tuossa pähkäilemään että oliko tämä se sama jatkoaikamaali.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Re: Re: Re: Parempi voittaa aina.

Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Tällä perusteella Oulun Kärpät ei sinun kirjoissasi ollutkaan kuluneen kauden paras liigajoukkue. Se vain voitti parit ottelusarjat - mukaanlukien finaalit. Sääli ettei parhaalle joukkueelle jaeta jotain pystiä.

Nyt sinä taas kärjistät sanomisiani. Mutta olkoot.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Viestin lähetti Infamous

Kyllä saa. Mm. viime MM-kisoissa muistelisin että Italialta hylättiin useampi kuin yksi maali kyseenalaisesti, ja olisiko ollut isäntämaa E-Koreaa (ja Kroatiaa?) vastaan. Ja taisipa vielä Totti saada kyseenalaisen punaisen kortin tuossa pelissä. Kertooka joku joka paremmin tietää.

Kroatiaa vastaa tilanteen ollessa 1-2 Kroatialle pitkän keskityksen jälkeen pallon meni viime hetkillä maaliin, mutta rajamies muistaakseni liputti tilanteen paitsioksi. Etelä-Koreaa vastaan Totti (jos muistan oikein) sai toisen keltaisen kortin luonnollisesti filmaamisesta ja ajettiin kentältä. Kova tuomio, mutta ei mitenkään ihmeellinen jalkapallomaailmassa. Pahin vääryys samoissa MM-kisoissa tapahtui puolivälierissä, jossa Espanjan selvä maali hylättiin ottelussa Etelä-Koreaa vastaan. Tilanne tapahtui jatkoajalla ja maali olisi ollut voittoon oikeuttava kultainen maali. Pallo ei todellakaan ollut keskityksen lähtiessä yli päätyrajan. Ei lähelläkään.
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti Infamous
Aika kliseistä puppua moiset puheet, että voittanut joukkue on aina parempi.
Mielestäni se on aikamoista "dude-ipa" propagandaa että hävinnyt joukkue olisi parempi.
Ottelun voittaa aina enemmän maaleja tehnyt joukkue. Se on helvetin yksiselitteinen juttu.
Etenkin jos palataan väitteen alkulähteille. Kärpät hävisi 3 ottelua viidestä ja oli huonompi.

Toki Ilvekselläkin varmasti oli huomattavasti parempi joukkue kuin HIFKillä tällä kaudella, mutta HIFK meni huonompana jatkoon?

Viestin lähetti asloser
Tapahtuiko tämä Porissa vai Joensuussa? Itse muistan paikan päältä yhden epäselvän JoKP maalitilanteen jatkoajalla
Joensuussahan se.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Viestin lähetti JanJ
Ottelun voittaa aina enemmän maaleja tehnyt joukkue. Se on helvetin yksiselitteinen juttu.

Kuten olen jo muutaman kerran sanonut, niinhän se on. Mutta onnistuit komeasti ohittamaan pointtini. Koitappa lukea viestini uudestaan ja löytää tarkoitusperäni.

Toki Ilvekselläkin varmasti oli huomattavasti parempi joukkue kuin HIFKillä tällä kaudella, mutta HIFK meni huonompana jatkoon?

Ei, Hifkillä oli parempi joukkue ja Hifk meni parempana jatkoon. Ei siitä sen enempää.

Etenkin jos palataan väitteen alkulähteille. Kärpät hävisi 3 ottelua viidestä ja oli huonompi.

Kärpät hävisi kolme viidestä ja jäi divariin. Olen silti edelleen sitä mieltä että tuolloin Kärpät oli parempi.

Mutta tätäkin väittelyä voisi jatkaa loputtomiin. Ja jottei kaikkien muutaman tuhannan Jatkoaikalaisen tarvitse tulla selittämään maailmankatsomukseni vääreellisyyttä, jätän tämän asian omalta osaltani tähän.
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti Infamous
Kuten olen jo muutaman kerran sanonut, niinhän se on. Mutta onnistuit komeasti ohittamaan pointtini..
Juupa juu, jaapa jaa, trallalallalaa.

Jos väität että parempi joukkue ei voita, niin mitkään pointtisi eivät kiinnosta sen rinnalla vaan itse väite on mätä.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Aika kliseistä puppua moiset puheet, että voittanut joukkue on aina parempi.

Itse olen vakaasti sitä mieltä että parempi joukkue voittaa, ellei nyt ole kysymys jostain oikeusmurha asiasta.

Kysymyshän on tietysti siitä että mitä kukin arvostaa paremmuudeksi. Yleensä aina pelin hallinta ja parempien maalipaikkojen luonti katsotaan paremmaksi peliksi, mutta onhan puolustaminen ja maalivahtipeli myös osa peliä ja mielestäni myös arvostettavaa.

Jos toinen joukkue haluaa lähteä puolustamaan ja onnistuu tyrkkäämään maalin ja pystyy oman maalin pitämään puhtaana vaikka toinen laukoo paljon niin ovat he onnituneet siinä mitä lähtivät hakemaan ja eivät mielestäni ole sen huonompia vaikka toinen olisi kuinka hallinnut peliä.

Jyrki Heliskoski muistakseni totesi MM-kisojen pelin Senegal-Ranska jälkeen, jonka Senegal voitti 1-0, että säännoissä ei määrätä miten pitää pelata. Ranska hallitsi mutta Senegal pystyi torjumaan Ranskan, eli kyse oli eri tyylistä pelata eikä tämä tee Senegalista sen huonompaa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minun mielestäni joukkueen paremmuus mitataan sillä, että kumman joukkueen voitto on kohdatessa todennäköisempi. Siis kumman puolesta löisit vetoa niiden kohdatessa.

Jos joukkue A ja B pelaavat keskenään putkeen 10 peliä ja A voittaa ne kaikki, niin silloin se on lähtökohtaisesti ennakkosuosikki seuraavaan peliin -> se on joukkueista parempi.

Jos joukkue A ja B pelaavat keskenään 10 peliä putkeen ja voitot menevät 5-5, niin lähtökohtaisesti joukkueet ovat yhtä hyviä.

Jos joukkue A ja B pelaavat keskenään 10 peliä, joista A voittaa yhdeksän ensimmäistä ja B sen kymmenennen, niin B on kyllä ollut parempi siinä kymmennennessä pelissä, mutta kokonaisuutena A on parempi joukkue.

Jos vuoden 99 Kärpät ja Tuto olisivat pelanneet vastakkain kymmenen peliä, niin minä olisin lyönyt vetoa Kärppien puolesta, sillä uskon että se oli noista kahdesta parempi joukkue.

Tämä ei millään tavalla himmennä Tuton suoriuksen arvoa päinvastoin. Se osoitti että he tekivät loistosuorituksen ja ylittivät oman tasonsa.

Ei kukaan vähättele Aki Parviaista jos hän heittää 97 metriä keihästä normaalin tasonsa 87 metrin sijasta, vaan hänen suoritustaan pidetään yksinkertaisesti loistavana.
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Viestin lähetti Skeletor
Espanjan selvä maali hylättiin ottelussa Etelä-Koreaa vastaan. Tilanne tapahtui jatkoajalla ja maali olisi ollut voittoon oikeuttava kultainen maali. Pallo ei todellakaan ollut keskityksen lähtiessä yli päätyrajan. Ei lähelläkään.
Jeah. Itse meinasin myös tämän mainita, mutta ko. tilanteessa Etelä-Korean jätkät lopettivat pelaamisen täysin kun lippu nousi. Maalivahti ei edes yrittänyt dyykata Morientesin pukkaukseen, vaikka se olisi ollut hyvinkin torjuttavissa. Se on täysin totta, että pallo oli n. 0,5 metrin päässä päätyrajasta: Kentän puolella. Käsittämätön liputus, siis.

Matsissa tosin hylättiin Espanjalta toinenkin päivänselvä maali, koska hyökkääjä "työnsi" E-Korean puolustajaa. Vitutus oli tuona päivänä rajaton.
 
Viimeksi muokattu:

Sundance

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Itse olen samalla kannalla mm. Infamousin kanssa. Myös huonompi jengi voi voittaa ja muutaman kerran olen tällaisessa pelissä ollut, voittavassa joukkueessa, missä omasta mielestäni olimme huonompia kuin vastustajamme. Kinastelemaan en siitä jaksa sen kummemmin alkaa, tästä kun tuskin kukaan omia mielipiteitään muuttaa. Ilmaisenpahan vain tukeni. ;)

Muistan yhden futismatsin (vuosien takaa, todella alhaisella tasolla :P ) edelliskauden mestaria vastaan, jolla oli vielä ilmeisesti yhtä hyvä jengi kasassa ja me pelasimme kaikkien aikojen ensimmäisiä pelejämme. Tasapeliin päättyi. En muista oliko meillä yhtään maalipaikkaa ja emmekä oikeastaan osanneet edes toisillemme syöttää. Aina kun pallo saatiin niin se potkaistiin niin pitkälle kuin lähti jotta aikaa kuluisi. En kuitenkaan menisi sanomaan omaa joukkuettamme samantasoiseksi vastustajamme kanssa, ja jos olisimme onnistuneet yhden hyökkäyksen saamaan aikaiseksi (kun taas heillä oli laukauksia maalia kohti koko ajan) ja siitä maalin, niin emme kyllä olisi olleet mielestäni parempia. Olisimme voittaneet toki.
 

Playmaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Helsinki
Re: Parempi voittaa aina.

Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Maratonissakin aivan sama kuka johtaa pisimmän aikaa ja kenen juoksu on teknisesti parhainta. Se ratkaisee kuka on ensimmäisenä maalissa.
Entä jos se toisena juokseva viimeisillä voimillaan ottaa repustaan teleskooppivapaisen virvelin ja kahvaa ensimmäisenä juoksevan vauhdin pois vain metrejä ennen maalia. Jos kilpailun järjestäjä ei tähän puutu ja kahvaava osapuoli voittaa kilpailun, onko se oikeudenmukaista?
Ei muuten, mutta tältä ovat joskus pelit Jyppiä vastaan tuntuneet.

Itse kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä parempi ei aina voita.
"Ottelun voittaa aina enemmän maaleja tehnyt joukkue". Tätä tuskin kukaan onkaan kyseenalaistanut, nyt oli puhe paremman joukkueen voittamisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös