Että osaa olla hiljaista markkinoilla. Ei mitään miestouhua... Oon kyllä niin ujo! Tein uudenvuodenlupauksen, että pyydän tänä vuonna jotain jätkää johonkin ja sen pitää siis tapahtua kasvotusten tai puhelimella, ei tekstarilla eikä sähköpostilla. Mä en tajua, miksi muille kuin sukulaisille/kavereille/hyville tutuille jne. soittaminen voi olla niin vaikeata. Jos esim. täytyy soittaa joku virallinen puhelu, siirrän sitä joskus monta päivää. Sitten kun vihdoin soitan, mulla on paperilla ylhäällä, mitä pitää puhua. Ei sitä silti musta huomaa, että jännitän. Kuulostan tosi pätevältä. Jätkille soittaessa en kyl yleensä kuullosta kauhean itsevarmalta :)
Kaikkein kamalinta on, että kaveri elää nyt ihan unelmaa. Ihan käsittämättömän romanttista menoa, se kulkee ihan pilvissä. Ja mä olen kateellinen. Tulee paha mieli, kun toisen onni saa huonolle tuulelle. Sitä alkaa tuntea itsensä tosi huonoksi ihmiseksi, kun ei osaa iloita toisen onnesta. Tai kyllä mä aluksi iloitsin, mut nyt se on hehkuttanut sitä useamman päivän... Kauheinta on kyllä, että ihmettelen, miten sillä nyt voisi käydä tollainen flaksi, kun mä oon paremman näköinen, enkä ole neuroottinen tai mitään. Taidan olla aivan hirveä ihminen.
Mua on viime päivinä alkanut ottaa todella pahasti päähän, että olen aina ollut kiltti ja ujo tyttö. Jos olisin ollut nuorena vähän pahis, niin asiat olisi varmaan ihan eri tavalla. Mut ei, mä olen aina tehnyt, mitä multa on odotettu. Periaatteessa mulle tuli murrosikä vasta parikymppisenä. Lukiossa mua ärsytti suunnattomasti, kun tuntui, että useampi poika meidän luokalla näki mut jonain potentiaalisena unelmavaimona ja -äitinä. Silloin halusin sitten päästä eroon tuollaisesta leimasta. Tavallaan aloin esittää jotain muuta kuin olin. Lukion jälkeenkin puhuin esim. seksistä niinkuin olisi paljonkin tietoa ja kokemusta, vaikka sitä ei ollut yhtään. Vain yksi tyyppi näki aikoinaan sen läpi...
Jotenkin on vaan jäänyt se päälle. En silti koe esittäväni ikinä mitään. Minusta vaan saa jostain syystä aivan väärän kuvan. Sitä vaan aina juttelee (=tekstailee) jätkillekin sellaisia, mitä kuvittelee niiden haluavan kuulla ja sit syntyy ihan vääriä kuvia. Siis mulla on vähän sellainen mielikuva, et miehet haluaa vaan seksiä. Sit sitä jotenkin vaan käyttäytyy sen odotuksen mukaisesti ja lopputuloksena on, että miehet luulee, ettei mua kiinnosta mikään muu. Kauhea kierre. Sit tykkään kaksimielisestä huumorista ja sekin on virhe, kun sellaista juttua rupee heittämään jollekin, jota ei vielä tunne hyvin.
Mä oon ihan varma, että moni pitää mua jonain ylpeänä nirppanokkana, vaikka olen vaan sairaan ujo. Vaikka sitä huomais jonkun kivannäköisen tyypin syynäävän itseään, ei sitä vaan voi uskoa, et se olis oikeesti kiinnostunut. Ei musta silti kukaan sellaista kuvaakaan saa, että mulla on huono itsetunto. Osaan kyllä senkin peittää aika hyvin. Olen vaan kauhea pelkuri ja ajattelen, että on helpompi olla päästämättä ketään lähelle. Niin ei saa ainakaan sydänsuruja, mutta eipä siinä sitten saa paljon muutakaan. On alkanut harmittaa tosiaan todella paljon se, etten uskalla ottaa mitään riskejä. Tämä koskee siis myös muuta elämää. Iltaisin sängyssä on tullut vuosien varrella tehtyä älyttömästi kunnianhimoisia suunnitelmia, joita mulla ei sitten ole ollut kanttia toteuttaa. Jotenkin mun ajatus on se, että jos en tee parastani, voin mielessäni ajatella, että musta olis siihen ja tähän. Jos jotain yrittäisi ja se menisi puihin, olisi pakko todeta olevansa huono. Tai ei tarpeeksi hyvä :) Eikä se sovi perfektionistille.
Kauhee vuodatus. Huh huh! Taitaa olla aika mennä nukkumaan...