Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
--

Dokumentti on näkemättä, täytyy tänään katsoa.
Kannattaa, munkin pitää katsoa eka puolituntia, kun eksyin vasta myöhässä kanavalle. Ja siis tuo puheeksi ottamani on vain pieni osa, on jaettu n. kymmeneen otsikkoon tuo dokumentti. Hyvin mielenkiintoinen oli myös erään proffan kertomus, kun oli pitänyt saman kurssin 200 Stanfordin yliopiston opiskelijalle ja avoimena verkossa. Paras stanfordilainen oli tuloksissa 413. Jäi tosin hämäräksi, mitä porukkaa tuo kärki oli, saattoihan nekin olla valtaosin yliopisto-opiskelijoihin verrattavaa huippuainesta(muiden yliopistojen väkeä, työssä olevia alan täydennyskouluttautuvia, asiaan muuten jo perehtyneitä ym.), vaikka ohjelmassa haluttiin antaa kuva, että piiloresurssia löytyy.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nämä kaikki ovat kuitenkin toimineet moitteettomasti ennen internetiäkin meidän useimpien elinaikana. Joo, ei niitä järjestelmiä hetkessä palauteta "kivikauteen", mutta en silti usko, että aiheuttaisi mitään joukkotuhoa. Totta kai helvetillisen kaaoksen ja kuolonuhrejakin paljon.
Toisaalta mikään näistä ei ole toiminut ennen internetiäkään nykyisellä väestöpohjalla tai työvoimarakenteella.
 
riisi serkku suudelma aurinkoinen

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mihin ne kuolisi? Tostaiseksi ihmiset on pysyneet elossa kun on ollut vettä ja ruokaa. Jännä miten internet on muuttunut jotenkin elossapitovälineeksi.
Ei ne diginatiivit somen kaatumisesta aiheutuvaan tuskaan kuolisi, mutta kyllähän tuon verkon kokonaisvaltainen lagaaminen kaataisi aikamoisen infrastruktuurin maailmanlaajuisesti, ja se vaikuttaisi moniin perustoimintoihin sen verran, että ruumiita alkaisi tulla. Vaikkapa sairaaloiden tietokannat ovat varmasti yksi kriittinen juttu. Mä vähän luulen, että perusterveet lapset, teinit ja aikuiset eivät muutaman päivän vitutukseen jälkeen kokisi suurempaa tuskaa, varsinkaan edes pienen pienillä käytännön taidoilla varustetut kaverit. Hoidon ja avun tarpeessa olevat sekä erittäin huonolla tuurilla jonkin nettiriippuvaisen kulkuneuvon kyydissä olevat joutuisivat akuutimpaan hätään. Suurimman huolen tuottaisivat varmasti diginatiivien sijaan ensishokin jälkeen se maampuollustajien joukko, joka kokisi oikeudekseen lunastaa hyödykkeitä kaupasta ilman vaihdannan välineitä, kun kassasysteemit lagaisivat, ja sitoisivat viranomaisvoimia turhaan sekä todennäköisesti aiheuttaisivat kuolonuhrejakin.

Vaan olisihan se aikalailla paska juttu, jos ei sarjoja voisi enää streamailla.
 
”Niin paljon kuin internetiä halveksinkin, mun on myönnettävä, että internet pelastaa meidät uudelta vapaussodalta. Kuka viitsisi lähteä kaupungille osoittamaan mieltään tai edes kirjoittaa jotain vakavasti odotettavaa, kun voi sen saman työajan ja vapaa-ajan viettää vaikka pornografisilla sivustoilla? "
(Teemu Keskisarja)

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Cowspiracy Netflixissa.

Aika kovalla kädellä esitetään karjatalouden haitallisia vaikutuksia ilmastonmuutokseen ja niiden vaikutus lämpenemiseen dokumentin mukaan on paljon suurempi kuin fossiilisten polttoaineiden. Kritiikkiä dokkarissa saavat Greenpeacesta lähtien kaikki ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun näkyvimmät järjestöt. Dokumentti on ihan hyvin tehty, mutta olen jäänyt katsellessa vähän kaipaamaan jonkinlaisia todisteita siitä että kaikki dokumentissa esitettävät asiat todellakin pitävät paikkansa. Nythän tässä on vain erittäin leveällä pensselillä ja paikoin hyvin mustavalkoisesti maalattu melkoista tuomiopäivän kuvaa, mutta kuten sanoin ei juurikaan ole pysähdytty esittämään mistään asioista mitään joka todistaisi väittämät tosiksi.
 
Viimeksi muokattu:
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Historia: Euroopan uudet tuulet 1918-1939

3 ensimmäistä jaksoa löytyy Areenasta. Näin historiasta kiinnostuneelle on ollut mielenkiintoinen sarja. Kivasti miksattu tuota näyttelyä ja sitten tositapahtumia.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Historia: Euroopan uudet tuulet 1918-1939

3 ensimmäistä jaksoa löytyy Areenasta. Näin historiasta kiinnostuneelle on ollut mielenkiintoinen sarja. Kivasti miksattu tuota näyttelyä ja sitten tositapahtumia.
En oikein aluksi innostunut, kun huomasin sarjan olevan dramatisoitu eikä varsinainen dokumentti. Toimii kuitenkin yllättävän hyvin luoden ajankuvaa Euroopasta.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En oikein aluksi innostunut, kun huomasin sarjan olevan dramatisoitu eikä varsinainen dokumentti. Toimii kuitenkin yllättävän hyvin luoden ajankuvaa Euroopasta.
Docudrama on varsin hyvä konsepti. Ainahan se vähän jättää mietittävää mitähän oikeasti tapahtui, mutta yhtälailla jotenkin noin se meni.
 
"So never mind the darkness we still can find a way"
- Axl Rose

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Onhan tämä varmaan mainittu tässä ketjussa, tai muualla, mutta en voi olla kehumatta ja tuomatta esille tätä kahdeksanosaista sarjaa Vietnamin sodasta. Siis siitä sodasta, minkä tarkoituksena oli estää kommunismin leviäminen Kaakkois-Aasiassa ja jonka USA koitti voittaa tappamalla käytännössä Pohjois-Vietnamin armeijan sotilaat ja sissit sukupuuttoon ja siinä ohessa lukemattomasti siviileitä. Se retalejengi hassispiippu toisessa kädessä ja "Jenkit pois Vietnamista"-plakaati toisessa taisi kuitenkin olla aikoinaan oikeassa, vai oliko? (Linkki vie YLE Areenaan)

Historia: Vietnamin sota
 
Last Night a DJ Saved My Life

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Tämä on BBC:n leikkaama pätkä Ken Burnsin hienosta dokumentista. Areenasta löytyvässä versiossa jaksot ovat vajaan tunnin mittaisia, kun alkuperäisessä dokkarissa, joka löytyy mm Netflixissä, jaksot on parin tunnin mittaisia. Eli jos aihe kiinnostaa niin suosittelen katsomaan tuon alkuperäisen puolta pitemmän dokumenttisarjan.
 
"Katsele siinä sitten vittu, kun omaa lempilastaan raiskataan lepralaisten toimesta. Pitäisi vielä jumalauta vetää tekotsempillä mukana ja kaivaa muna esiin suoranaisesta nautinnosta."
Tim Callahan kuvailee tuntemuksiaan kaakon derbystä

Filari

Jäsen
Yle Areenasta on tullut melkeimpä kaikki Ulkolinjan dokkarit katsottua. Suurimmaksi osaksi ihan asiaa.

Alkuviikosta kattelin musta erityisen hyvän: Saudi-Arabia ja Iran, Viholliset.

Avaa aika hyvin Lähi-Idän historiikkia ja nykymenoa.

Linkki Areenaan
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Yle Areenasta on tullut melkeimpä kaikki Ulkolinjan dokkarit katsottua. Suurimmaksi osaksi ihan asiaa.

Alkuviikosta kattelin musta erityisen hyvän: Saudi-Arabia ja Iran, Viholliset.

Avaa aika hyvin Lähi-Idän historiikkia ja nykymenoa.

Linkki Areenaan
Kiitos tästä, vielä kun tämän katsoisi kaikki joiden mielestä Islam on rauhan uskonto yms. Karua seurattavaa ja pitäisi puhkoa kuplia, ei vaan tule tapahtumaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä on aika yksipuolinen näkemys asiasta.
 
"Montako kertaa Kunyk on tällä kaudella mahtunut EHT:lle mukaan? Ei kertaakaan." -VapaaehtoisGM perustelee Kerhon osiossa miksi Kunyk on huonompi pelaaja kuin Paajanen.

Filari

Jäsen
Kiitos tästä, vielä kun tämän katsoisi kaikki joiden mielestä Islam on rauhan uskonto yms. Karua seurattavaa ja pitäisi puhkoa kuplia, ei vaan tule tapahtumaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä on aika yksipuolinen näkemys asiasta.
Poikseuttahan dokumentit näyttää yhdeltä suunnalta sitä näkemystä. Täytyy itse tajuta pitää "tutka" päällä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, kahden maalin Karvinen
Yle Areenasta on tullut melkeimpä kaikki Ulkolinjan dokkarit katsottua. Suurimmaksi osaksi ihan asiaa.
Eilen tuli katsottua Areenasta Ulkolinjan jakso "Venäjän trollitehtaassa". Avasi aika hyvin miten toveri Putinin propagandakoneisto sekoittaa maan sisäisiä ja myös muiden maiden asioita.
 
Infinite skills create miracles

"Ville Leskinen, olet luopio!"

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Mustapha Lemieux
Kotimaisen levy-yhtiön Combat Rockin elinkaaresta on nyt tekeillä dokumentti. Tuo pitää ehdottomasti nähdä.

“Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina” on dokumenttielokuva intohimosta, omaehtoisesta tekemisestä, pikkukaupunkien ahdistavuudesta, punk-ideologiasta ja aikuisuuden tuomista elämänmuutoksista"

Linkki hangup -verkkolehteen. Soundi tästä uutisoi myös aiemmin tällä viikolla.

http://hangup.fi/artikkelit/2905-tee-se-itse-elama-combat-rock/
 
"Peräaukkojuttuja varten lienee huomattavasti parempiakin paikkoja kuin tämä ketju. Eli takaisin aiheeseen kiitos." - Jatkoajan moderaattorit Vihreiden ketjussa.

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Mustapha Lemieux
Kent-yhtyeen dokumentti on pyörinyt näköjään YLE:llä kaksiosaisena. Tämän olen joskus nähnytkin, mutta tarvitsee katsoa taas jossain välissä. Hieno bändi. Areenasta löytyy.

Jakaisin linkin, mutta en tajua miten tuon suoran url:in saa puhelimella jaettua tuolta Areena-appin kautta, vai saako ollenkaan?
 
"Peräaukkojuttuja varten lienee huomattavasti parempiakin paikkoja kuin tämä ketju. Eli takaisin aiheeseen kiitos." - Jatkoajan moderaattorit Vihreiden ketjussa.

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jakaisin linkin, mutta en tajua miten tuon suoran url:in saa puhelimella jaettua tuolta Areena-appin kautta, vai saako ollenkaan?
Eikös siitä jakosymbolista saa vaihtoehdot esille ja siitä "kopio linkki leikepöydälle".
 
”Niin paljon kuin internetiä halveksinkin, mun on myönnettävä, että internet pelastaa meidät uudelta vapaussodalta. Kuka viitsisi lähteä kaupungille osoittamaan mieltään tai edes kirjoittaa jotain vakavasti odotettavaa, kun voi sen saman työajan ja vapaa-ajan viettää vaikka pornografisilla sivustoilla? "
(Teemu Keskisarja)

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Grindcore, eli tuo ultranopea ja äärimmäinen metallimusiikin alalaji on saanut dokumenttielokuvan taipaleestaan. "Slave To The Grind"-leffaa on pohjustettu somessa jo hyvän aikaa rahotushankinnasta lähtien ja nyt se on viimein valmis ja kiertää eri elokuvafestareita ja musiikkitapahtumia. Suomessa elokuva näytetään tänä lauantaina (17.11.) Joensuun Rokumentti-festareilla, mutta muuten saatavuudesta en tiedä. Odottelen, josko Slave To The Grind ilmestyisi jonnekin palveluun, mistä sen voisi katsella muutamaa taalaa vastaan, mutta ilmeisesti uunituoreena tapauksena kiertää teatterit ja muut näyttämöt ensin.

Slave to the Grind - a Film about Grindcore | Rokumentti
 
Last Night a DJ Saved My Life

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Mustapha Lemieux
Eikös siitä jakosymbolista saa vaihtoehdot esille ja siitä "kopio linkki leikepöydälle".
Eipä löydy tuollaista ainakaan tuolta oikeasta yläkulmasta, missä on jakomahdollisuus. Kaikki facebook ja whatsapp -jaot löytyvät, mutta ei mitään suoraa linkkiä. Tätä olen itseasiassa aikaisemminkin miettinyt. Kyseessä siis puhelimen sovellus, tietokoneelta jako onnistuu hienosti.
 
"Peräaukkojuttuja varten lienee huomattavasti parempiakin paikkoja kuin tämä ketju. Eli takaisin aiheeseen kiitos." - Jatkoajan moderaattorit Vihreiden ketjussa.

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Pale Knuckles - EASHL
Eipä löydy tuollaista ainakaan tuolta oikeasta yläkulmasta, missä on jakomahdollisuus. Kaikki facebook ja whatsapp -jaot löytyvät, mutta ei mitään suoraa linkkiä. Tätä olen itseasiassa aikaisemminkin miettinyt. Kyseessä siis puhelimen sovellus, tietokoneelta jako onnistuu hienosti.
Minkä alustan appi on kyseessä? Ainakin Androidin sovelluksessa on juurikin tuo "Kopioi leikepöydälle" -vaihtoehto.
 
Raumalainen rämehomo ©Crapbag

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Eilen illalla tuli katseltua Dokumenttiprojekti: Pomminpurkaja ("The Deminer"). Olipa jotenkin itselleni todella pysäyttävä dokumentti. Käsittämättömiä määriä niitä tienvarsipommeja ja muita ansapommeja tuolla Irakissa on ollut ja on varmasti edelleen.

Dokumentti kertoo siis Fakhir Berwarista, joka tuolla alueella purki ilmeisesti tuhansia pommeja ja räjähteitä. Heillä oli noissa tehtävissä alunperin kuvaaja mukana, jotta saavat opetusmateriaalia purkuhommista, mutta kuvaamisesta tuli sitten jonkinlainen tapa ja kamera oli päällä lähes jatkuvasti. Dokumentti onkin pääosin tuota materiaalia, jota on kentällä kuvattu. Toki vähän sitten siihen lisäksi haastatteluja ja muita taustamateriaaleja.
 
“I struggled with the names like I had one player I called him four different names and he never got off the bench so he never went anywhere and then finally we got to a nickname and that kind of worked in the third period.”
Hitchcock ensimmäisen Oilers-pelinsä jälkeen

RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Eilen illalla tuli katseltua Dokumenttiprojekti: Pomminpurkaja ("The Deminer"). Olipa jotenkin itselleni todella pysäyttävä dokumentti. Käsittämättömiä määriä niitä tienvarsipommeja ja muita ansapommeja tuolla Irakissa on ollut ja on varmasti edelleen.

Dokumentti kertoo siis Fakhir Berwarista, joka tuolla alueella purki ilmeisesti tuhansia pommeja ja räjähteitä. Heillä oli noissa tehtävissä alunperin kuvaaja mukana, jotta saavat opetusmateriaalia purkuhommista, mutta kuvaamisesta tuli sitten jonkinlainen tapa ja kamera oli päällä lähes jatkuvasti. Dokumentti onkin pääosin tuota materiaalia, jota on kentällä kuvattu. Toki vähän sitten siihen lisäksi haastatteluja ja muita taustamateriaaleja.
Tuli myös katsottua ja oli kyl aika kuumottavaa menoa välillä. Suosittelen lämpimästi.
 
"Missä välissä ihmisten elämästä noin niinkuin yleensä tulee niin paskaa, että kääntävät suunnilleen kelkkansa täysin toiseen suuntaan kun kyseessä esimerkiksi musiikki? Jos parikymppisenä Iron Maiden on hyvä, niin perheen perustamisen ja talon rakentamisen on aika siirtyä Grönin Eikkaan?" - Le Banner

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Historia: Euroopan uudet tuulet 1918-1939

3 ensimmäistä jaksoa löytyy Areenasta. Näin historiasta kiinnostuneelle on ollut mielenkiintoinen sarja. Kivasti miksattu tuota näyttelyä ja sitten tositapahtumia.
On kyllä erittäin hyvin toteutettu dokkari, tempaisee mukaansa ja erityisesti, koska kertoo historiallisista henkilöistä ja tapahtumista. Vaikka jonkin verran harrastankin historiaa, ei minulle ollut aiemmin avautunut, että miten monessa maassa (kommunistiset) vallankumousaatteet jylläsivät ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Dramatisointi (ja noin laadukkaasti toteutettuna) selkiyttää paljon tuon ajan maailmankuvaa ja on helpompi ymmärtää, miksi aikalaiset ihan aidosti uskoivat, että bolshevismi/kommunismi/vallankumous on ratkaisu "kaikkeen". Elintasoerot olivat huikeat, epätasa-arvo, massatyöttömyys, sosiaalisten turvaverkkojen puute ja suoranainen nälänhätä ajoivat työväestöä hyvinkin radikaaleja ratkaisuja kohti. Ja samalla kansallissosialismi ja fasismi nostivat päätään, osittain vastavoimanakin työväestön liikehdinnälle. On helppo nähdä yhtymäkohtia myös nykypäivään, miten ne asiat vain voivat alkaa luisua kohti semmoista, mitä kukaan ei oikeasti ole halunnut tapahtuvan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy