Mainos

Metsolat – kaikkien aikojen paras kotimainen tv-sarja

  • 48 679
  • 267

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Iltalehden jutusta unohtui se yksityiskohta, että Metsolan Erkki työstää tällä hetkellä musikaalipohjaista elämäkertaa toisesta hiihtäjästä, eli Juha Miedosta. Erkkiä ja Mietaata yhdistää katkera tappio hiihtoladuilla ja vaimojen menettäminen. Erkki, tai siis Hakalan Kari asuu nykyään Kurikassa muutaman kilometrin päässä Mietaasta. Saa nähdä tuleeko Jussin elämäkerta myös kirjan muodossa jossain vaiheessa, ne kun tekevät nyt kauppaansa ja projekti on jo pöydällä.

Kari Hakalasta on myös sellainen hauska ja vähemmän julkisuudessa ollut yksityiskohta, että hänen Joona-poikansa oli nuorempana lahjakas slopestyle-laskija ja tuttu näky Sappeen rinteillä, jotka jostain kumman syystä näyttävät identtisiltä Urjan rinnekeskuksen rinteiden kanssa.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onkohan Euroopan parlamentin tuore maltalainen puheenjohtaja samaa heimoa Hoikan Metsoloiden kanssa? Voiko olla jopa Erkin ja Riitan miniä? Vai onko miehensä Ukko kenties Riston tai Heikin sukuhaaran edustaja?

Euroopan parlamentin uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Roberta Metsola: Euroopan parlamentin uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Roberta Metsola
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Onkohan tämä Roberta Erkin hiihtomatkojen aikana onnellisesti tapahtunut vahinko, mutta kokonaisuutena todella hienoa saada Metsola noin tärkeään tehtävään.

Piti eilen koronakaranteenissa katsoa sarjan viimeinen jakso uusintana ja laadukasta työtä siellä tehtiin, ehkä tuo lopetus ei ollut sarjan parasta antia kuitenkaan. Loistavia näyttelijöitä sarjassa Ahti Haljalasta lähtien ja useita sellaisia.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onkohan Euroopan parlamentin tuore maltalainen puheenjohtaja samaa heimoa Hoikan Metsoloiden kanssa? Voiko olla jopa Erkin ja Riitan miniä? Vai onko miehensä Ukko kenties Riston tai Heikin sukuhaaran edustaja?

Euroopan parlamentin uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Roberta Metsola: Euroopan parlamentin uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Roberta Metsola

Ukko on syntynyt about ~1975, eli vaikia on häntä Antin jälkeläiseksi sijoittaa, ja Erkinkin salapojaksi vähän vanha. Ehkä hän on Antin veljenpoikia, voisi vilahtaa esim Stigun ja Eevan häissä tai vaikka hiihtokeskuksen avajaisissa, olisiko jopa siinä lippukulkueen kärjessä.

edit: vai soihdutko niillä oli?
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sekalaisten kysymysten ketjussa on hiljaista, joten ratkaiskaa te joku tämä:
Metsoloiden jaksossa jossa markka devalvoidaan, Leppävaara Oy:n konttorin eli navetan seinällä näkyy Suomen kartta jossa punaisia pisteitä ja vieressä joku luettelo. Mitä nuo punaiset pisteet ovat? Mm Ahvenanmaalla pari.
 
Liitteet

  • Screenshot_2023-12-15-00-38-28-528_com.yle.webtv.jpg
    Screenshot_2023-12-15-00-38-28-528_com.yle.webtv.jpg
    615,9 KB · kertaa luettu: 311

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Varmaa tietoa ei ole, mutta veikkaisin kartassa olevan silloiset väkirikkaimmat kunnat mitattuna as/km2. Siksi Ahvenanmaalla kaksi täppää.
Mahdollista, mutta vähän erikoista olisi. Ahvenanmaan toinen piste on suoraan Maarianhaminan yläpuolella, siellä ei isoja taajamia ole. Sitten taas läntisessä Suomessa pisteet on kyllä Turussa ja ehkäpä Maskussa, Ukissa myös, mutta ei esim Raumalla ja Porissa, vaan näyttäisi että Harjavalta, Huittinen ja Vammala on merkitty. Tampereella useampi piste, Ikaalinen ja Hämenkyrö myös.
Pohjanmaalla sitten Kristiinankaupunki, Kauhajoki, ja olisko Seinäjoki, Nurmo, Lapua.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна

Voisivatko olla hiihtokeskuksia? Ainakin nuo lähialueen täpät osuisivat hyvin kohdalleen.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Voisivatko olla hiihtokeskuksia? Ainakin nuo lähialueen täpät osuisivat hyvin kohdalleen.
Saatana! Tätä mietin heti alkuun mutta tyrmäsin tarkistamatta kun oletin ettei Ahvenanmaalla mitään hiihto- tai varsinkaan laskettelukeskuksia ole. Mutta itse asiassa Jomalan Ålands skid- Och skidskyttecentrumin ja Germundö Alpin laskettelukeskuksen kun laittaa kartalle niin täsmäävät aika hyvin.
Mutta onko Ukissa mitään asiaan liittyvää, ja esim Jämijärvi sitten puuttuisi. Vai sekoilenko sijaintien kanssa, onko se kolmen pisteen rykelmä jota pidin Tampereena sittenkin Ellivuori?

Sinänsä Metsoloiden pieteettiin kyllä hyvin sopisi, että tuo olisi jokin hyvin asiaankuuluva kartta.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Varoituksen sanana, että Metsolat poistuu Areenasta 18.3.2024. Eli vielä ehtii tarkistaa, mikä siihen Erkin kaivuriin oikein tuli ja myös muut avoimet asiat.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Varoituksen sanana, että Metsolat poistuu Areenasta 18.3.2024. Eli vielä ehtii tarkistaa, mikä siihen Erkin kaivuriin oikein tuli ja myös muut avoimet asiat.

Näköjään 41 jaksoa (olisin itse amatöörinä luullut, että niitä oli enemmänkin) ja jakson keskimitta lienee siinä tunnin paikkeilla. Kovimmat intoilijat ehtivät siis katsoa sarjan alusta loppuun vielä neljä kertaa, jos eivät nuku suorituksensa aikana ollenkaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Varoituksen sanana, että Metsolat poistuu Areenasta 18.3.2024. Eli vielä ehtii tarkistaa, mikä siihen Erkin kaivuriin oikein tuli ja myös muut avoimet asiat.
Paitsi että ei välttämättä edes poistu. Muistan nimittäin nähneeni, että joka vuosi Metsolat "poistuu" tässä maaliskuussa ja sen jälkeen se palautuu sinne uudelleen ja on taas 12kk katsottavissa. Ainakin viimeiset 5 vuotta on tainnut olla näin.

Toki en tiedä miten nyt käy, mutta aiemmin se on mennyt noin. Liekö joku sopimustekninen juttu että tehdään 12kk määräaikainen sopimus joka sitten aina uusitaan.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tulipahan taas katsottua alusta loppuun, skipaten toki turhat teinirakkaus osiot. Erkki on kyllä mulkku ihmiseksi. Ajoi Eikan itsemurhaan ja veljensä mielisairaalaan. 3 vastenmielisintä hahmoa, Liisa, Erkki ja Kari. Hyvä sarja kun herättää tunteita vielä 30v jälkeenkin.
 
Tota noinniin, eikai nyt Erkin syyksi voi pistää sitä että Risto joutui mielisairaalaan? Kyllähän miehellä alkoi kytkin luistamaan jo varsin hyvissä ajoin ennen kuin Erkki miestä tylytti sähkölaskun töhrimisestä, hommahan taisi eskaloitua siitä kun mies piti taidenäyttelyn joka sitten haukuttiin ihan pystyyn.

Eikkakin oli vähän tollanen jerekaralahtimainen hahmo, juoppoili itseltään työpaikan alta ja lopulta pisti itsensä kylmäksi. Ehkä välillisesti Erkin vika, mutta toisaalta juopot riitelee keskenään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paitsi että ei välttämättä edes poistu. Muistan nimittäin nähneeni, että joka vuosi Metsolat "poistuu" tässä maaliskuussa ja sen jälkeen se palautuu sinne uudelleen ja on taas 12kk katsottavissa. Ainakin viimeiset 5 vuotta on tainnut olla näin.

Toki en tiedä miten nyt käy, mutta aiemmin se on mennyt noin. Liekö joku sopimustekninen juttu että tehdään 12kk määräaikainen sopimus joka sitten aina uusitaan.

SOPIMUS koskee Ylen itse tuottamia vanhoja draamasarjoja. Se määrittelee maksimituntimäärät sille, minkä verran Areenassa voi olla yhtä aikaa esillä vanhoja draamoja.

5–10 vuotta vanhaa tv-draamaa voi Areenassa olla tällä hetkellä korkeintaan 25 tuntia, 11–35 vuotta vanhaa draamaa 200 tuntia ja 36–50 vuotta vanhaa draamaa 85 tuntia.

Tämä siis jos joku ihmettelee että näitä välillä poistuu tai miksei jossain ohjelmassa kaikki kaudet välttämättä näkyvissä kerralla. Reinikainen ja Tankki täyteen on helppo uusia tuon takia kun lyhyitä jaksoja vain kourallinen. Syy tällä "yle areena arkistoille" käsittääkseni taas että jos uusisi normaaleilla tv-alan ehdoilla vaikka kotikadun niin ylen pitäisi maksaa 10 miljoonaa tv-oikeuksista. Saman syyn takia taidetaan vanhoja piirettyjä uusilla äänillä tehdä ja mieluummin näytetään esim. maikkarilla ulkomaalaisia ohjelmia kun alkaa maksaa itsensä kipeäksi vaikka "Blondi tuli taloon" tai "puhtaat valkeat lakanat". Eli pitämällä välillä Metsolat pois saadaan 20% muuta ohjelmaa tilalle, kansa kuitenkin sen taas haluaa nähdä niin palautetaan myöhemmin ja otetaan taas muuta tarjonnasta pois.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Varoituksen sanana, että Metsolat poistuu Areenasta 18.3.2024. Eli vielä ehtii tarkistaa, mikä siihen Erkin kaivuriin oikein tuli ja myös muut avoimet asiat.
Onneksi tuli ostettua alelaarista Metsolat-dvd boxi pari vuotta sitten, niin ei joudu olemaan ilman.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Paitsi että ei välttämättä edes poistu. Muistan nimittäin nähneeni, että joka vuosi Metsolat "poistuu" tässä maaliskuussa ja sen jälkeen se palautuu sinne uudelleen ja on taas 12kk katsottavissa. Ainakin viimeiset 5 vuotta on tainnut olla näin.

Toki en tiedä miten nyt käy, mutta aiemmin se on mennyt noin. Liekö joku sopimustekninen juttu että tehdään 12kk määräaikainen sopimus joka sitten aina uusitaan.
Tämäkin mysteeri ratkesi ja kävi kuten aiemminkin, eli Metsolat on jälleen 18.3.2025 asti "lisätty" Yle Areenaan.

@benicio
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Instan algoritmi mainosti äsken jostain syystä Metsolat merchiä ja kieltämättä erityisesti Urjan rinteet-paita on vähäeleistä ajankuvaa henkivänä jopa upea!
 
Liitteet

  • IMG_2140.jpeg
    IMG_2140.jpeg
    857,4 KB · kertaa luettu: 272
Viimeksi muokattu:

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus

Instan algoritmi mainosti äsken jostain syystä Metsolat merchiä ja kieltämättä erityisesti Urjan rinteet paita on vähäeleistä ajankuvaa henkivänä jopa upea!
Nyt on komiaa! Itseäni säväytti erityisesti Ramones-henkinen Metsolat-paita. Melkein jo pakko laittaa tilaukseen. Työkaverit kuolisivat kateudesta, jos karauttaisin pajalle tuollaiseen verhottuna.

Toisaalta rouva kuolisi häpeästä, jos näyttäytyisin tuollaisessa yleisellä paikalla hänen seurassaan. Eli yksi hyvä syy lisää hankkia paita!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös