Mainos

Metsolat – kaikkien aikojen paras kotimainen tv-sarja

  • 48 683
  • 267

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tuosta sarjan jälkeisestä ajasta on tehty kirja, jossa tämä Järvenheimon kiristyskeissikin jatkuu.
Mitäs hitsiä. Ihastuin Metsoloihin vuonna 2008 kun ne tulivat uusintana YLEltä. Väijyin kaikki jaksot läpi ja pari vuotta myöhemmin ostin sarjan DVD-boksina veivaillen kaikki jaksot läpi lukuisia kertoja. Kuvittelin tietäväni kaikki käänteet sarjasta, mutta tämä sarjan jälkeiseen aikaan perustuva kirja tuli yllätyksenä. Täytyy kyllä hankkia sekin käsiin jostain ja lueskella läpi. Kiitos vinkistä.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ja olikohan tuo Helenan tappaminen hätäisesti Metsoloista osittain kiireen syytä? Eikös Anu Halvä tehnyt päällekkäin Metsoloita ja Blondi tuli taloon -sarjaa? Hänellä oli aika lailla vientiä muutenkin 90-luvun puolivälissä.
Todennäköisesti. Oli kyllä mielestäni se ainoa todella iso juonellinen kuvio, joka ei istunut siihen sarjaan ollenkaan.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tästä on ollut aiemminkin varmaan puhetta, mutta minusta taas Helenan kuolema oli lähes tulkoon sarjan paras/kovin hetki (kuulostamatta kovin sairaalta). Kuolemat harvoin "istuu" mihinkään, eli sikäli tuo oli minusta elämänmakuinen tapahtuma. Vähän kuten Matthew Crawleyn kuolema Englannin Metsoloissa tai Rachelin kuolema Rimakauhussa&Rakkaudessa. Nämä taisivat myös olla uloskirjoituksia näyttelijän muiden kiireiden takia, mutta sarjojensa ehdottomia merkkihetkiä silti.
Ja olihan se perunkirjoitus sitten myös erittäin eeppinen justiisi (tämänkin britit kopioi Bertien perintöön).
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja olikohan tuo Helenan tappaminen hätäisesti Metsoloista osittain kiireen syytä? Eikös Anu Halvä tehnyt päällekkäin Metsoloita ja Blondi tuli taloon -sarjaa? Hänellä oli aika lailla vientiä muutenkin 90-luvun puolivälissä.

Näin olen jostain lukenut, mutta minusta tuo on hieman outo selitys, koska kuolema tuli aivan sarjan loppumetreillä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tästä on ollut aiemminkin varmaan puhetta, mutta minusta taas Helenan kuolema oli lähes tulkoon sarjan paras/kovin hetki (kuulostamatta kovin sairaalta). Kuolemat harvoin "istuu" mihinkään, eli sikäli tuo oli minusta elämänmakuinen tapahtuma. Vähän kuten Matthew Crawleyn kuolema Englannin Metsoloissa tai Rachelin kuolema Rimakauhussa&Rakkaudessa. Nämä taisivat myös olla uloskirjoituksia näyttelijän muiden kiireiden takia, mutta sarjojensa ehdottomia merkkihetkiä silti.
Ja olihan se perunkirjoitus sitten myös erittäin eeppinen justiisi (tämänkin britit kopioi Bertien perintöön).
Itse kommentoin tuossa sivu-pari taaksepäin tuota että ei se kuolema itsessään ollut mitenkään ongelma, mutta se haittasi kun käsikirjoitus sen suhteen kusi ihan täysin. Sen olisi pitänyt joko tapahtua 10 jaksoa aiemmin tai vastaavasti sarjassa olisi pitänyt olla muuten se 10 jaksoa enemmän. Nämä nyt siis suurinpiirtein heitettynä, mutta nythän tuo koko homma vedettiin hätäisesti läpi kun Erkki ryyppäsi puolikkaan jakson ja sitten pian takaisin ruotuun.

Ei se Helenakaan olisi halunnut että Kaukovaaraa pilkotaan tai että käsikirjoituksia tehdään hätäisesti.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No jopas jotakin. Olen Helena-vainaan puolesta pahoillani, ettei hän onnistunut kuolemaan @Roger Moore miellyttävässä kohdassa, ja että Erkki ei ryypännyt tuon enempää.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
No jopas jotakin. Olen Helena-vainaan puolesta pahoillani, ettei hän onnistunut kuolemaan @Roger Moore miellyttävässä kohdassa, ja että Erkki ei ryypännyt tuon enempää.
En nyt ihan ymmärtänyt tätä kommenttia. Siis mun puolesta ihan ok muuten mutta käsikirjoituksen suhteen tuo oli ainoa epäonnistuminen muuten loistavassa sarjassa. Ja ehkä tuossakin on kyse enemmän sellaisesta kauneusvirheestä.
 
greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Kuvittelin tietäväni kaikki käänteet sarjasta, mutta tämä sarjan jälkeiseen aikaan perustuva kirja tuli yllätyksenä. Täytyy kyllä hankkia sekin käsiin jostain ja lueskella läpi. Kiitos vinkistä.

Kirjoja on tosiaan 5, joista osat 1-4 ovat sarjasta ja viides sitten itsenäisempi teos. Kaikki ovat lukemisen arvoisia, vaikka seuraavatkin suoraan tv-sarjan tapahtumia. Mesterton osaa ihan vetävästi kirjoittaa. Helppoa tekstiä mutta syventävät osaltaan hahmoja, kun pääsee myös ajatuksiin käsiksi. Esimerkiksi Erkin ja Eevan läheisiä välejä kuvataan hyvin, kun Erkki on kännisen perhekokoukseen ilmestymisensä jälkeen krapulassa kyntöhommissa. Eeva on veljestään huolissaan, ja toisaalta Erkki ajattelee että Eeva hänet viimeisenä tuomitsee. Ja että kylmää olisi ilman Eevaa. Sarjassa tuo kohtaus oli huomattavasti pintapuolisempi. Eipä silti, sarjaa näkemättä kirjoista tuskin saisi niin paljoa irti. Hyviä syventäviä teoksia siis.

Sellainen huomio vielä että Eevaa näytellyt Katriina Honkanen ei vanhene käytännössä lainkaan.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En nyt ihan ymmärtänyt tätä kommenttia. Siis mun puolesta ihan ok muuten mutta käsikirjoituksen suhteen tuo oli ainoa epäonnistuminen muuten loistavassa sarjassa. Ja ehkä tuossakin on kyse enemmän sellaisesta kauneusvirheestä.
Kunhan hassuttelin ajatuksella että Metsolathan perustuu tositapahtumiin (kuten voisi) ja Helena nyt vaan sattui kuolemaan kuten sarjassakin. Minusta erittäin tehokas draaman keino tuollainen täysin sattumanvarainen kuolema täysin "väärässä" kohtaa sarjaa.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Eikös tuo Helenan kuolema johtunut siitä, että Anu Hälvällä nousi se yksi aine nuppiin. Ja aloitti tietysti myös Blondi tuli taloon-sarjan. Hänhän koki, että on niin suuri stara ettei saa olla missään rauhassa ja muuta diipadaapaa. Nyt saa olla. Liekö naistenlehdetkään kirjoita, ellei itse vonkaa mahdottomasti paikalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: moby

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Näin olen jostain lukenut, mutta minusta tuo on hieman outo selitys, koska kuolema tuli aivan sarjan loppumetreillä.
Lieköhän Metsoloita ollut tarkoitus tehdä lisää jossain vaiheessa? Olihan tuo kohtuullisen lyhyt rykäisy (1993-95 + jouluspesiaali 1996) sarjan jättimäinen suosio huomioon ottaen. Tuntuisi äkkiseltään, että Hälvä olisi tosiaan jaksanut muutaman jakson lisääkin tehdä alkuperäisen aikataulun perusteella. Vai lieneekö Mesterton ollut "kateellinen" kun Hälvällä oli vientiä muuallakin?

Joka tapauksessa, muutaman vuoden takaisessa haastattelussa Carl Mesterton kertoo tällaisen version:

Hälvä oli kyllä innokas tyttö. Hän lähti viideltä aamulla ajamaan Metsoloiden kuvauksiin, teki muutaman kohtauksen ja ajoi vielä Speden kuvauksiin. Tämä oli se syy, miksi minun piti ottaa sarjassa Helena hengiltä! Huomasin, että Hälvä väsyi, kun hänellä oli kaksi työtä.
 
Ihan järkeenkäypä selitys. Ja eikös Helenan kuollessa ollut sarjassa talvi? Muistelen, että lumi oli maassa. Seuraavissa jaksoissahan mentiin aina kesään asti. Kuvauksia ei muutekaan tehdä kronologisessa järjestyksessä, joten on ihan mahdollista, että Helenan kuolema on kuvattu heti talvikuvauskauden alussa ja sitten vasta sen jälkeen muita talvikuvauksia, jotka kuitenkin leikkaamossa on sitten ajoitettu käsikirjoituksen mukaisesti aiempaan ajankohtaan.
 
Oopi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Metsolat on mielestäni ihan ok, en ole kauheasti katsellut kun ei kai ole mikään nuortensarja kuten Kasmasiini, vaan enemmän varttuneemmalle väelle suunnattu. Youtubesta kun katselin, niin aika hidasta kerrontaa. Pitäisi olla enemmän nopeita leikkauksia ja mahdottoman tuntuisia kamera-ajoja sekä näyttäviä räjähdyksiä ja tulitaisteluja sekä martial arts-tyyppisiä taistelukohtauksia Steven Seagalin tyyliin.

Ja Renny Harlin voisi ohjata sarjaa tässä vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Sara Sieppi johonkin roolin kuin myös Christina Hendricks, niin sarja voisi olla jopa parempi kuin Ruusun aika. John Carpenter ja Vangelis tekevät taustamusat ja halvan näköiset alkutekstit pitäisi korvata Amigalla tehdyllä tietokoneanimaatiolla. Näillä parannusehdotuksilla sarja olisi ihan katsottava tänäkin päivänä!
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Joo Kaukovaaran Kari hirvikiväärillä salamurhaamassa Metsolan Erkkiä, mutta oiskin ampunu vahingossa velipojan ruotsista. Järvenheimo ois voinu olla soluttautunu Metsoloiden perheeseen ja ois oikeasti Kaukovaaran puolella!
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Loppukohtaus ois voinu olla se kun Kaukovaaran Kari hyökkää kavereineen leppävaaraan. Metsolan Antti ottaa pyssyn kaapista ja rupeaa niputtamaan yksitellen pahiksia maahan. Metsolan Erkki ja Kaukovaaran Kari sitten heittää aseet maahan ja rupeaa ilman aseita taistelemaan. Lopulta Kaukovaaran Kari makaa maassa ja sanoo, että pidä huoli Helenasta ja kuolee.
 
Vanhasen Eikan ja Metsolan Erkin välille olisi voinut puukkoräyhäämisen ja Eikan itsemurhaan päättyneen laavujuopottelun sijasta voinut kirjoittaa railakkaan tulitaistelun konetuliaseilla kunnan työmaan liepeillä. Erkin kaivuri olisi ottanut luodeista osumaa, räjähtäen lopulta hyvin näyttävästi ilmaan.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Tai jos Erkki olisi deliriumin kourissa ampunut hirvikiväärillä kuoliaaksi neljä häntä Kajaanista pidättämään tullutta poliisia.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Vanhasen Eikan ja Metsolan Erkin välille olisi voinut puukkoräyhäämisen ja Eikan itsemurhaan päättyneen laavujuopottelun sijasta voinut kirjoittaa railakkaan tulitaistelun konetuliaseilla kunnan työmaan liepeillä. Erkin kaivuri olisi ottanut luodeista osumaa, räjähtäen lopulta hyvin näyttävästi ilmaan.

Jospa Vanhasen Eikka ois ollu Kaukovaaran listoilla ja lähetetty tappohommiin?
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tai Risto-Matti olisi vihdoin palannut Leppävaaraan pitkäksi venähtäneeltä sotareissultaan ja iloisen jälleennäkemisen sijaan palkannut lakimiehen selvittämään perinnönjaon uudelleen ja sanonut Annikin poppoolle, että saavat häipyä tilalta. Ehkä Jaanan väninöihin vittuuntunut Jaakko olisi alkanut hoitaa Risto-Matin asiaa.
 
Joskus olen nukkumaan mennessä miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että entä jos Länkkärin huoltoukot eivät olisikaan olleet menossa pohjoiseen, ja Erkin kaivurin huolto olisi venynyt viikkokausiin, kuten Lännen tehtaiden Service Deskistä alun perin arvioivat. Olisiko Vanhasen Eikka yhä hengissä, ja Erkilläkin olisi ehkä yksi ryyppyputki vähempänä?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Metsolat kyllä tietyllä tavalla ansaitsisi sellaisen reunion-jakson, nehän on suosittuja nykyään. Tosin tällä kertaa siis nimenomaan ihan juonellisen jakson eikä mitään dokkaria, nähtäisiin mitä Hoikan kuntaan kuuluu yli 25 vuoden tauon jälkeen. Vieläkö Urjan rinteet on pystyssä? Onko Hoikan kunta joutunut kuntaliitosten kohteeksi ja on osa Sotkamoa? Onko Leppävaara osa Kaukovaaraa? Vieläkö Kari Kaukovaaralla on mulukun luonto?

Toki ilman Mestertonia tällaisen tekeminen on varmaan täysin mahdoton ajatus, mutta toisaalta olisihan tuossa potentiaalia. Vaikka joku muutaman jakson minisarja.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Metsolat kyllä tietyllä tavalla ansaitsisi sellaisen reunion-jakson, nehän on suosittuja nykyään. Tosin tällä kertaa siis nimenomaan ihan juonellisen jakson eikä mitään dokkaria, nähtäisiin mitä Hoikan kuntaan kuuluu yli 25 vuoden tauon jälkeen. Vieläkö Urjan rinteet on pystyssä?
Olisi kyllä hyvin mielenkiintoista nähdä vaikkapa tuollainen muistelujakso. Nuoremman kaartin näyttelijätkin taitavat olla aika lailla keskuudessamme.

Onko Hoikan kunta joutunut kuntaliitosten kohteeksi ja on osa Sotkamoa? Onko Leppävaara osa Kaukovaaraa? Vieläkö Kari Kaukovaaralla on mulukun luonto?
Tähän boldattuun on otettava sen verran kiinni, että Hoikan esikuvana toimi Puolangan kunta, jolla ei ole rajaa Sotkamon kanssa lainkaan. Vai tuliko sarjassa esille, että olisivat rajanaapureita? Tokihan Hoikka on täysin kuvitteellinen paikkakunta. En muista tuliko sarjassa kunnan tarkempi sijainti esille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös