Mainos

Metsolat – kaikkien aikojen paras kotimainen tv-sarja

  • 48 672
  • 267

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Annikki oli vauhdissa. Ensin hän antoi toisille luvan lähteä hevosia katsomaan ja yllättyi, miten reissussa kävi.
Annikki antoi luvan mennä hevosia "kahtomaan", mutta ilmeisesti ei kuitenkaan ostamaan.

Vähän niin kuin oma vaimoni käskisi meikäläisen autoja katsomaan. Kyllähän sieltä uuden auton kanssa pois tultaisiin.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Sarjan olen katsonut läpi noin kymmenen kertaa, viimeksi koronakeväänä 2020. Tänä talvena voisi olla aika kaivaa taas DVD:t esiin ja nauttia sarja jälleen kerran läpi. Olen kova Metsolat-fani, mutta ne kirjat on jäänyt yhä lukematta, vaikka todo-listalle tuo on joskus päätynyt. Kertokaahan muut, että tuovatko kirjat mitään uutta/vaihtoehtoista tarinaan? Jos muistan oikein, niin viimeinen kirja kertoo siitä ajasta, mihin varsinainen sarja päättyy (Eeva ja Erkki istuvat vaaralla ja Erkki pohtii jopa Urjan linnan myymistä).
Ei vaan se viimeinen kirja Uusi tie kertoo vuosista 1993-97. Sarjahan päättyi juhannukseen 1993 (toki Muistojen joulu sijoittui aikaan tuon jälkeen).

Siitä on yli 20 vuotta kun olen tuon Uuden tien lukenut, mutta kyllä siinä annettiin viestisi kysymyksiin vastauksia.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Metsoloiden tekijät panostivat sarjan yksityiskohtiin, Hoikan kunnan vaakunaan esimerkiksi. Tarina meni muistaakseni niin, että Hoikka on niin köyhä kunta, että siksi vaakunassa on kukkaroita. Siinähän on mukailtu Puolangan vaakunan kolmea kelloa.
 

Liitteet

  • Hoikka & Erkki.jpg
    Hoikka & Erkki.jpg
    93,8 KB · kertaa luettu: 178
  • Puolanka.png
    Puolanka.png
    55 KB · kertaa luettu: 177

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Pitää sen verran kehua Kaukovaaran Karia, että kyllä sieltä elämänviisauksiakin joskus tulee. Jaksossa 21 Metsolan Erkki ihmetteli ääneen kun Kari korkkasi kossupullon keskellä arkipäivää.

Vietän tässä rokulipäivää. Ja joskus on mukava ottaa. Se on sitä elämänlaatua, katsos.
Otan käyttöön. Siis jos otan. Tästä mietelauseesta voisi jopa tehdä taulun tai julisteen seinälle.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juhannushäät on hyvä jakso, vaikka loppuu surullisesti morsiusparin onnettomuuteen. Annikin ja Antin kylpyläreissu on mainio ja varsinkin lähtö sinne. Niin yksinkertaisesta asiasta kun solmiosta saa oivaa viihdettä vai johtuuko huvittuminen tunteesta, että olen kokenut tämän joskus.

Karia kohtaan tunsin myötätuntoa. Rakkaus ilman vastakaikua ei ole helppo juttu. Opettaja Ronkaisen hahmo on silkkaa kummelia.

Pappi, joka vihki hääparin, oli muuten oikea pappi. Pentti Kullaa oli kahdeksankymmentäluvulla Merikarvialla pappina.
 
Viimeksi muokattu:

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit

Instan algoritmi mainosti äsken jostain syystä Metsolat merchiä ja kieltämättä erityisesti Urjan rinteet-paita on vähäeleistä ajankuvaa henkivänä jopa upea!
Tänään lähti tilaukseen tuo Ski Urja & Ramones -tyyppinen paita.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Aina ei muistakaan, että Aaro/Eero on tässäkin ja jotenkin todella mulkku kaveri!

Harmi sikäli, että Lehtilä näytellyt lähinnä Salkkareissa. Tietysti on vuosien varrella pieniä rooleja tehnyt ties missä sarjoissa ja elokuvissa.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Aina ei muistakaan, että Aaro/Eero on tässäkin ja jotenkin todella mulkku kaveri!

Harmi sikäli, että Lehtilä näytellyt lähinnä Salkkareissa. Tietysti on vuosien varrella pieniä rooleja tehnyt ties missä sarjoissa ja elokuvissa.
Itse muistan Lehtilän kyllä ensisijaisesti Häjyistä, vaikka tuostakin on jestas sentään jo 25 vuotta.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Tuliportaat. Eikö kukaan muka, ole katsonut?
Ensimmäiset muistikuvat itselläni Lehtilästä on Esa ja Vesa - Auringonlaskun ratsastajat - leffa, jossa näytteli muistaakseni Santeri Kinnusen hahmon vaimon kreikkalaista(?) rakastajaa. Tuliportaita en katsonut, mutta Samppanjaa ja vaahtokarkkeja -sarjassa Lehtilä myös näytteli.
 

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Joskus teininä tuli muutama jakso telkusta katsottua, mutta pyöräytin sarjan nyt vasta kokonaan läpi. Tämähän oli hyvä.

Kari Kaukovaaralla on Suomen TV-historian hienoin mulukun luonto!
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen viimeiseksi katsonut osan, jonka lopussa Helena putoaa vintin rappusista. Tuo on aina yhtä kamala käänne. Omassa päässäni huutaa ääni, älä nyt helvetti kiipeä sinne, kyllä kehdon joku sieltä vielä ehtii hakemaan. Mutta turhaan, onnettomuutta ei saa estettyä, vaikka kuinka toivoisin.
 

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Juhannushäät on hyvä jakso, vaikka loppuu surullisesti morsiusparin onnettomuuteen. Annikin ja Antin kylpyläreissu on mainio ja varsinkin lähtö sinne. Niin yksinkertaisesta asiasta kun solmiosta saa oivaa viihdettä vai johtuuko huvittuminen tunteesta, että olen kokenut tämän joskus.

Karia kohtaan tunsin myötätuntoa. Rakkaus ilman vastakaikua ei ole helppo juttu. Opettaja Ronkaisen hahmo on silkkaa kummelia.

Pappi, joka vihki hääparin, oli muuten oikea pappi. Pentti Kullaa oli kahdeksankymmentäluvulla Merikarvialla pappina.
Ja se messuja rakentava firma jonka Risto osti oli siihen aikaan oikea messufirma, ja siinä työskennelleet kaverit olivat siellä oikeasti töissä , eivätkä olleet näyttelijöitä.

Olen itsekin töissä sillä alalla, ja olen kerran tavannut erään tosielämän "Metsolan Riston", eli kaverin joka osti messufirman, ja joutui puille paljaille kun velatkin tuli kaupan päälle, en tietenkään ottanut asiaa puheeksi.

Esimieheni joka jo Metsoloiden aikaan oli alalla kertoi tuosta firmasta, ja taisi tunteakin kaikki nämä henkilöt, nykypäivänä sitä ei enää ole olemassa.
 
Viimeksi muokattu:

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Katsomatta tällä kierroksella enää neljä "normaalia" jaksoa ja jouluspesiaali.

Seuraavan jakson aloittaminen kylmää jo valmiiksi (K3, J6: Kohtalon käänteitä). Kaukovaarassa nimittäin tapahtuu onnettomuus. Pitänee kerätä rohkeutta tai ottaa vaikka pari olutta pohjille.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Katsomatta tällä kierroksella enää neljä "normaalia" jaksoa ja jouluspesiaali.

Seuraavan jakson aloittaminen kylmää jo valmiiksi (K3, J6: Kohtalon käänteitä). Kaukovaarassa nimittäin tapahtuu onnettomuus. Pitänee kerätä rohkeutta tai ottaa vaikka pari olutta pohjille.
Huhhuh, sen verran voin jo paljastaa, että "Metsoloiden pahamusiikki" ennakoi tulevaa. Dun-dun-dun-dun. Dun-dun-dun-dun. Ai kamala. Toi kun lähtee soimaan, niin tietää että se on menoa.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ai että, tuli juuri saatua Metsolat-saaga omalta osaltani päätökseen ja vuosikymmenet mielessä pyörineet kysymykset saivat vastauksia. Sain nimittäin käteeni tuon Tie kotiin -kirjan, joka käsittelee sarjan päättymisen jälkeisiä vaiheita. TV-sarjahan päättyi juhannukseen 1993, mutta tuo kirjanen niputtaa yhteen vielä seuraavat 4 vuotta, aina juhannukseen 1997 asti.

Kirja koostuu kymmenestä luvusta, joista luku numero 9. on nähty Muistojen joulu 1996 -jaksona televisiossa. Tapahtumat ovat aivan yks-yhteen TV-sarjan extrajakson kanssa, mitä nyt sivuroolissa olleet Erkki ja Jaakko leikattiin kokonaan pois.

Vähän jopa harmittaa, että tätä kirjaa ei ole koskaan ennen tullut luettua, sillä kuten sanottua, se avasi paljon sitä, mikä jäi TV-sarjan päättymisestä kaihertamaan. Katsoin Metsolat ensimmäistä kertaa noin vuonna 2008 niiden tullessa televisiosta ja jäin heti koukkuun. Myöhemmin sarja on hankittu DVD-boksina ja myös Areenasta on katsottu kertaalleen sarja läpi. Sellaiset 16 vuotta tässä meni selvittää Hoikan viimeisetkin mysteerit.

Kirja on todella hyvä. Hahmot ovat helposti tunnistettavia ja TV-sarjan tunnelma säilyy erinomaisesti kirjassa. Lähes koko kirjan repliikit lukee hahmojen äänillä ja tapahtumat on jotenkin tosi helppo nähdä omassa päässä. Lähes kaikki sarjan hahmot vilahtavat kirjassa, kuten myös tapahtumat jatkuvat TV-sarjan meiningeissä. Eteneminen ei ole siis pelkkää juhlaa ja loistoa, vaikka pääpaino on iloisissa perhetapahtumissa.

Hauskaa on myös se, että kirjassa on monia todellisia tapahtumia ympätty osaksi kirjaa, ehkä vielä TV-sarjaakin enemmän. Neljään vuoteen osuu mm. presidentinvaalit ja Ahtisaari vs. Rehn, Lillehammerin olympialaiset, EU-jäsenyys ja lätkän MM-kulta.

Osa kirjan tapahtumista on mainittu Wikipedia-artikkelissa hahmojen esittelyssä, mutta sieltä puuttui vielä vaikka ja mitä. Koostan tähän nyt mielestäni tärkeimmät tapahtumat, mitä kirjassa tapahtuu.

  • Antti ei saa viimeisessä tv-jaksossa menetettyä ajokorttiaan yrittämisestä huolimatta takaisin, mikä rampauttaa Leppävaaran vanhan isäntäparin. Aika nopeasti tulee lähtö kylällä sijaitsevaan rivariin, joka on Erkin ja Helena-vainaan entinen asunto. Kesät ollaan kuitenkin yhä Leppävaarassa sekä tietenkin joulu 1996.
  • Riitta treffailee viimeisessä jaksossa sotkamolaista miestä, mutta joulujaksossa paljastuu, että Riitta lyö hynttyyt yhteen Erkin kanssa ja tekevät siinä sivussayhteisen pojan. Kirjassa aukeaa tämä rakkaustarina paremmin. Riitta on loppuun asti uskollinen Urjan rinteille, mutta Sotkamon mies painostaa muuttamaan hänen tykö tai jatkamaan eri teillä, josta Riitta valitsee jälkimmäisen. Erkki flirttailee Riitalle pitkään ja lopulta nämä ajautuvat yhteen, molempien ollessa aktiivisia. Ennen joulujaksoa heille syntyy yhteinen poika.
  • Riitan ja Eino-vainaan tytär Leena on hauska hahmo. Sanavalmis tyttö, joka on osaltaan vauhdittamassa sitä, että Riitta ja Erkki päätyvät yhteen. Leena pitää Erkkiä isähahmonaan ja kannustaa siksi pariutumishaaveita lapsen tarmolla. Leenan lapsen logiikan värittämät keskustelut ja kommentit muiden kanssa ovat kirjan parasta antia.
  • Helenan ja pikkuisen kuolema ei saa kirjassa uusia kierroksia, eikä Helenaa juuri mainita tai muistella.
  • Joulujaksosta saa helposti sen kuvan, että Karin katkeruus Metsoloita kohtaan päättyy Helenan kuolemaan, mutta näin ei tosiasiassa käy, vaan mies säilyttää mulukun luontonsa loppuun asti. Katkeruus tuntuu vain kasvavan, kun Kari yrittää väkisin torpedoida Erkin bisneksiä. Hauskin puoli tässä kuviossahan on se, että Kari torpedoi Erkin kelkkasafareita, joka oli alkujaan siis Kaukovaaran bisneksiä.
  • Ei ole yrittäminen vieläkään helppoa Hoikassa. Erkki rakennuttaa kelkkabisnekselle ruhtinaaliset varasto/huoltotilat ja valitsee tähän paikallisen urakoijan. Urakoija pyytää Erkiltä ennakkoa ennakon perään lamaan vedoten, ja Erkki maksaa. Firma tekee kuitenkin konkurssin kun 3/4-osaa on maksettu ja rakennus aivan puolitiessään. Tästäkin selvitään.
  • Erkki ja Heikki jatkavat monitoimikoneen kanssa. Kirjassa käydään Saksassa tampparivalmistajan tehtaalla, jossa suunnitellaan koneen sarjatutantoa. Seuraavana vaiheessa on myynti, kun konetta matkustetaan markkinoimaan Venäjälle ja Ruotsiin.
  • Laila Heikkinen saa potkut pankista, kun Hoikan konttori lopetetaan laman kourissa. Erkki tarjoaa Lailalle töitä hotellinjohtajana Urjan rinteissä, johon Heikkinen tarttuu. Pesti on ilmeisesti Helenalta jäänyt. Liisa ja Stig jatkavat pääpiirteittäin sarjan tehtävissä, samoin Osmo auttaa turistien kanssa.
  • AIV on lähentynyt veljenpoikavainaan lesken eli Riitan kanssa, asuen Vanhasien nurkissa. Väistyy kuitenkin Erkin tultua kuvioihin pihasaunalle omaan rauhaan. AIV sairastuu vakavasti parkinsonin tautiin. Tätä edeltää Antin kanssa ajettu kelkkaonnettomuus, jossa oikean käden vapina on merkittävässä roolissa. AIV pelkää ja häpeää sairauttaan ja salaa sen pitkään Metsoloilta (poislukien Eeva, joka on luottolääkäri), mutta kirjan lopussa uskaltautuu kertomaan tilanteen Antille.
  • Eeva ja Stig saavat lapsen, mutta mitään muuta mielenkiintoista heille ei oikein tapahdu. Lapsi saa nimen Maria Helena, Maria Annikin äidin mukaan ja Helena Erkin vaimon mukaan.
  • Jaana myi ravintolaliiketoimintansa TV-sarjan lopulla, ja raha polttelee taskussa. Jaakko estää typerimmät sijoitukset, mutta myöhemmin Jaana intoituu perustamaan oman kuntosalin, joka on Tampereella vain naisille suunnattu. Kuntosalin kautta sportti-intoinen Jaana kokee myös ihastumisen lihaksikkaaseen mieheen, kun taas makkaraa ja olutta naposteleva Jaakko alkaa kyllästyttämään kotona. Jaana hengaa salaa komistuksen kanssa, mutta myöhemmin mies käy Jaanaan käsiksi, josta Jaana joutuu valehtelun kierteisiin, koska ei kehtaa kertoa Jaakolle totuutta ja mustelmat sekä AIDS-kuumottelut vaativat valehtelua valehtelun perään.
  • Jaakko toimii menestyksekkäästi konkurssilakimiehenä, Kirsin toimiessa yhä sihteerinä, johon Jaana kokee turhaan mustasukkaisuutta. Jaakon arkea varjostavat jatkuvat poliisikuulustelut, joissa häntä syytetään yhä siitä samasta 8 miljoonan markan velan antamisesta vakuudettomille huijareille. Sarjassa näytetty kiristäminen avataan kirjassa paremmin, Jaakko on sammunut mahdollisesti tyrmäystipoista vähäpukeisten ilolintujen viereen, josta otettiin kuvat ja näiden kuvien julkaisulla kiristetään lainaa. Jaakko ei myönnä lainaa, mutta tämän esimies myöntää, todennäköisesti niin ikään kiristyksen vuoksi. Esimies on peukaloinut papereita siten, että laina näyttää Jaakon omalta sooloilulta ja vyöryttää näin syyn alaiselleen. Jaakko pelastuu tilanteesta yhden pienen yksityiskohdan avulla.
  • Risto jatkaa opiston opettajana ja treffailee opiston rehtoria, aivan kuten sarjan loppuvaiheilla. Risto ei kuitenkaan vaikuta onnelliselta suhteessaan, sillä rehtorirouva on painostava, eikä tule toimeen Liisan kanssa. Ristolle haasteita tuo myös masentuneen opiskelijan kuolema, josta tämä kantaa syyllisyyttä. Lopulta rehtorin kanssa suhde ajautuu karille, rehtorin muuttaessa Orivedelle. Ristolla olisi mahdollisuus nousta uudeksi rehtoriksi, mutta ei halua tartuta tilaisuuteen. Lopussa hieman yllättäen Risto lähentyy ex-vaimonsa Raijan kanssa uudelleen.
  • Osmo jatkaa poliitikon nousujohteista uraa ja selviää hyvin puun ja kuoren välissä olemisesta, vaikka Erkin bisnekset eivät aina vihreitä olekaan ja Osmo kuumotelee nepotismisyytöksiä. Osmosta tulee kansanedustaja vuoden 1995 valeissa ja he muuttavat Liisan kanssa Helsinkiin. Samoihin aikoihin heille syntyy tytär. Vaihdossa Liisan veli Lasse ja tyttöystävä Veera muuttavat Autiotupaan. Veera palaa rinnekeskuksen aspaan Liisan paikalle, Lasse taas palaa Bosnian YK-konennukselta Erkille kelkkasafarioppaaksi.
  • Kirjan lopulla Kari Kaukovaara löytää itselleen naisen Laila Heikkisestä, mikä ehkä vähän pehmittää Karia, mutta ei täysin. Veera ei tykkää edelleenkään Karista. Antti ja AIV vitsailevat, että jos Kaukovaarassa tulee sukupolvenvaihdos, tulisi Metsolan Lassesta Kaukovaaran isäntä.
  • Moottorikelkkabisnesten ohella Erkki päättää rakentaa suuren tanssilavan Kalajärven rantaan, jonka maat se vuokraa Leppävaara Oy:lta. Jaana on jälleen vähän kateellisena Erkille, mutta antaa silti osakkaan siunauksen uudelle bisnekselle. Luonnollisesti rahoitusta tanssilavalle haetaan kunnanjohtaja Tolosen avustuksella Kerasta. Tanssilavan nimeksi tulee tietenkin Urjanlinna.

Lukusuositus kaikille Metsolat-faneille tuohon kirjaan. Se alkuperäinen vuoden 1997 versio löytyi paikalliskirjaston varastosta. Kuluneena vuotena on tullut myös joku uusi painos kirjasta, jonka eroista en osaa sanoa, että onko sellaisia.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Sainpahan minäkin ensimmäistä kertaa sarjan katsottua alusta loppuun. Ja tämähän oli hyvä, mukavan rauhallinen tempo, hyviä näyttelijäsuorituksia ja jotenkin sarjan tunnelma oli pääosin lämmin, melko surullisesta pohjavireestä huolimatta.

Oikeastaan ainoa häiritsemään jäänyt asia oli Helenan kuolema. Tai kyllähän ihmisiä kuolee noin vain ja yhtäkkiä, mutta asia käsiteltiin sarjan muuhun tempoon verrattuna todella nopeasti. Helena kuoli, Erkki ryyppäsi ja sitten Erkki ei enää ryypännytkään.

Mietiskelin tuossa, että eikö tosiaan tämänkaltaisille sarjoille ole enää tilausta. Vai pitääkö sarjojen olla turboahdettuja pläjäyksiä, jossa jatkuvasti tapahtuu. Munkkivuori toki noudatteli rauhallista tarinankerrontaa, mutta tuleeko muuta mieleen viime ajoilta?
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiitos @JYP#44 kirjojen tiivistelmistä.

Kiva kuulla, että Risto ja Raija lähentyivät. Aina heidän suhteensa esitettiin niin, että rakkautta ja välittämistä oli, vaikka riideltiin ja erottiin. Esim. Eevan ja Stigun välillä ei koskaan ollut mitään kemiaa. Tämä tietysti aina riippuu näyttelijöistä. Mielestäni Eevan näyttelijältä näin ensimmäiset minuun uskottavasti vaikuttavat tunteet Helenan haudalla.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jatketaan vielä kirjan perkaamista yhdellä lisäviestillä. Kuten tästäkin ketjusta näkee, Jaakon ja Jaanan tilanne on jäänyt kaivertamaan eniten. Tähän ketjuun on tullut vuodatettua jo vuosia sitten muutamia ihmettelyjä, jotka jäivät sarjassa hieman avoimiksi. Oli hienoa nähdä, että kirja vastasi näihin kaikkiin kysymyksiin, eikä Jaakon ja Jaanan osalta jäänyt mitään mysteereitä roikkumaan.

Ensin muutamat Jaakko&Jaana-viestini tästä ketjusta:

Vuonna 2021:

Pankinjohtaja Järvenheimon kohdalla sarja jäi harmillisesti kesken. Jaakko joutui sarjan loppupuolella poliisikuulusteluihin toimistaan pankinjohtajana, kun tämä oli myöntänyt pankille pahasti tappiollisia lainoja ja yksi näistä oli myönnetty vaimon veljelle. Muistini mukaan tämä yksityiskohta päättyi siihen, että Jaakolla alkoi otsalohko vähän kastumaan hiestä, mutta lopputulemasta ei annettu minkäänlaista vihiä. Olen joskus miettinyt sitä, että olikohan sarjasta suunnitteilla vielä yksi kausi, joka olisi mennyt syvemmälle Jaakko Järvenheimon syytteisiin.

Samoin vähän keskeneräiseräisiksi jäi aiemmilla kausilla ollut pankinjohtaja Järvenheimon kiristäminen. Jaakko lähti pankin asiakkaiden kanssa juhlimaan helikopterilla saaristoon viikonlopuksi. Myöhemmin nämä asiakkaat halusivat saada Jaakolta lainaa, mutta hän ei sitä heille myöntänyt. Tämän jälkeen vastapuoli esitteli mökillä otettuja valokuvia, joissa Jaakko oli sammahtanut stripparin yms viereen juhlinnan tuoksinnassa. Kohtauksessa annettiin ymmärtää, ettei Jaakko myöntänyt heille kiristyksestä huolimatta lainaa, mutta he uhkasivat näyttää kuvia jossain toisaalla. Vai liittyikö Jaakon saamat potkut näihin kuviin? Nyt ei muisti taivu.

Vuonna 2024:

Jatketaan vielä kirjan perkaamista yhdellä lisäviestillä. Kuten tästäkin ketjusta näkee, Jaakon ja Jaanan tilanne on jäänyt kaivertamaan eniten. Tähän ketjuun on tullut vuodatettua jo vuosia sitten muutamia ihmettelyjä, jotka jäivät sarjassa hieman avoimiksi. Oli hienoa nähdä, että kirja vastasi näihin kaikkiin kysymyksiin, eikä Jaakon ja Jaanan osalta jäänyt mitään mysteereitä roikkumaan.

Ensin muutamat Jaakko&Jaana-viesti
Samaa mieltä tästä. Jaakon potkut ja siihen liittyvät kuulusteluthan jäävät pahasti kesken sarjassa. Lisäksi mua on jäänyt kaivertamaan se, että miten se Jaakon kiristysjuttu eteni? Mies vaikutti läpi sarjan tosi jämptiltä mieheltä, mutta sitten siellä oli se joku pettämiskohu tai muu jollain firman reissulla.

Mitä veikkaatte, että siellä oli todellisuudessa käynyt? Oliko Jaakko oikeasti käynyt stripparin sylitanssittavana vai tehtiinkö juhlinnassa väsähtäneelle miehelle vanha kuva-ansa? Tuota juttuahan ei alustettu sarjassa oikeastaan mitenkään muuten, kuin että Jaana pahoitti mielensä, kun ei päässyt vaimona edustamaan tuolle turmiolliselle liikematkalle. Jaakko ja Jaanahan eivät viimeisen joulujakson mukaan eronneet tai rakkauteen ei tullut ryppyjä, joten oliko kyse vain tekaistusta kiristyksestä?

Edit: jäin vielä miettimään Jaakon kuvioita. Hänhän perusti potkujen jälkeen oman yrityksen, johon otti Kirsin sihteeriksi. Kirsin kanssa heillä tuntui olevan vähän kemiaa välillä, vaikka fyysiseksi se ei tainnut koskaan mennä. Oliko tuossa nyt sitten joku vihje siihen, mitä siellä liikematkalla oikeasti tapahtui?
Kaikkiin näihin kysymyksiin saatiin siis vastaus viimeisestä kirjasta.

TV-sarjassa näytetään kohtaus, jossa Jaakko on lähdössä viettämään viikonloppua pankin asiakkaiden kanssa. Jaana on lähdössä innokkana, mutta Jaakon mukaan kyseessä on "poikien reissu". Reissu sisältää helikopterikyydityksen jollekin saarelle.

Myöhemmissä kohtauksissa pankkiin saapuu kaksi miestä juttelemaan laina-asioista. Aluksi Jaakko kiittelee hyvästä reissusta ja naureskelee reissun tapahtumille. Sitten tämä vakavoituu ja toteaa, ettei valitettavasti voi myöntää heille lainaa, koska vakuudet eivät täyty. Miehet kaivavat laukustaan valokuvia, jotka heidän mukaansa saattavat muuttaa päätöstä. Kuvassa on kalsareissa sammunut Jaakko, jonka ympärillä on yhtä vähäpukeisia naisia. Miehet tekevät selväksi, että kuvat tulevat kummittelemaan, jos lainaa ei myönnetä. Jaakko ei myönnä siltikään lainaa ja heittää miehet ulos toimistosta.

Menee taas jokunen jakso ja lama iskee. Jaakko saa yllätyspotkut pankista, jota ei siinä hetkessä avata sen enempää. Alkuun vaikuttaa siltä, että potkut ovat "ihan vain laman vuoksi", mutta taas vähän hyppien viimeisissä jaksoissa Jaakko saa kutsun poliisikuulusteluihin, jossa poliisi viittaa kiristykseen. Tässä vaiheessa jää vielä vähän auki, syytetäänkö Jaakkoa jostain vai onko tämä muuten vain kuulustelua. Tähän myös loppuu TV-sarjan käsittely aiheen tiimoilta.

TV-sarjassa ehtii näkyä myös se, että Jaakko nousee nopeasti jaloilleen potkuista. Hän perustaa lakitoimiston, joka keskittyy konkursseihin, ja laman aikana töitä riittää. Lakitoimiston sihteeriksi/assariksi tulee kaunis viehkeä Kirsi, jonka Jaakko on tavannut työkkärissä. TV-sarjassa annetaan vähän ymmärtää, että heillä voisi olla jotain juttua tekeillä, mutta siihen päättyy tämänkin asian käsittely sarjassa.

Sitten kirjan tapahtumiin.

Jaakon lakitoimiston menestyksekäs taival jatkuu. Aivan kuten pankkivuosina, Jaana saattaa pölähtää koska tahansa toimistolle mitä erilaisimmista syistä. Jaakon pitkät työpäivät Kirsin kanssa saavat Jaanan mustasukkaiseksi, mutta Jaakko tekee selväksi, että mitään syytä sille ei ole. Sarjasta tuttuun tapaan Jaana hössöttää omia bisneksiä, joita Jaakko tarpeen mukaan torppaa, mutta hyvän idean kohdatessa kannustaa vaimoaan. Villakoiranpentujen jalostus on yksi bisnes, jolle Jaakko laittaa heti stopin.

Jaakko saa kutsuja poliisiasemalle lisäkuulusteluihin, joissa selviää se, että hän joutuu oikeuteen. Oikeudessa käsitellään taannoista kiristys-casea, sillä huijarikaksikko sai kuin saikin pankista 8 miljoonan markan lainan, jota he eivät koskaan maksaneet. Pankin näkemyksen mukaan Jaakko on ylittänyt omat valtuutensa ja antanut lainaa ilman vakuutta. Jaakko huomauttaa, että hän ei edes voisi antaa moista lainaa, joten sen lainan on myöntänyt tämän esimies, jota on ilmeisesti niin ikään kiristetty.

Kun Jaakko kertoo Jaanalle kuulusteluista ja syytteistä, Jaana suuttuu Jaakolle. Jaanaa harmittaa se, että hänen maineensa voi mennä miehen sotkujen vuoksi. Jaakko käyttää paljon aikaa jutun selvittämiseen, eikä suostu matkaamaan lomilla Leppävaaraan. Tämä häiritsee Jaanaa, koska hän haluaisi lomailla Jaakon kanssa ja samalla sukulaiset kyselevät Jaakon perään.

Jo TV-sarjassa alkanut Jaanan innostus kuntoilua kohtaan on kasvanut entisestään. Jaana törmää kuntosalilla personal trainer Juttaan, jota tämä alkaa ihailla. He ystävystyvät ja alkavat suunnitella omaa kuntosalia. Kuntosali on vain naisille tarkoitettu, joten Jaakko ei pääse sinne (ei sillä, että Jaakkoa hirveästi kiinnostaisi kuntosalit).

Jutan kautta Jaana tutustuu Lateen, joka on rääväsuinen hyväkroppainen automyyjä. Late ottaa Jaanan silmätikukseen ja alkaa flirttailemaan tälle. Jaana ihastuu Lateen. Ihastuminen johtuu tylsistymisestä turvalliseen arkeen Jaakon kanssa, eikä Jaakon into keskiolueen ja makkaraan ainakaan helpota tilannetta, vaikka Jaakko on muuten ihan hyvin mukana vaimonsa terveysintoilussa. Late alkaa hengaamaan enenevissä määrin Jaanan ja Jutan kuntosalilla, jossa tämä pyytää Jaanaa treffeille. Jaana empii pitkään, mutta lähtee Jaakolta salaa treffeille. Treffit suoritetaan ajamalla Laten uudella Mersulla ympäri Tamperetta. Late haluaisi viedä Jaanaa kahville/illalliselle, mutta Jaana torppaa tämän, koska Jaakon tuttuvat saattavat nähdä ja he jäisivät kiinni.

Lopuksi Late käy Mersussa kiinni Jaanaan suutelemalla tätä väkisin ja kourimalla. Jaana ei anna tälle vastakaikua, mutta mies ei anna periksi. Tilanteessa Jaanalle tulee mustelmia ja huuli halkeaa verisesti. Alkaa salailun kierre, koska ei halua kertoa Jaakolle lähteneensä vapaaehtoisesti vieraan miehen auton kyytiin. Jaana kertoo Jutan koiran purreen, mutta Jaakko ihmettelee sitä, miksei tästä tehdä mitään juttua. Lopulta Jaakko joutuu lähtemään Erkin tamppariasioissa Venäjälle viikoksi, joten Jaana saa aikaa selvitellä sotkujaan.

Jutta heittää vitsillä jotain AIDS-läppää Latesta, josta Jaana kauhistuu. Voisiko auennut huuli ja siitä aiheutunut verikontakti Laten kanssa tuoda Jaanalle AIDSin? Jaana pidättäyy peloissaan "aviovelvollisuuksistaan" kotona, samalla kun miettii sitä, miten voisi käydä Jaakolta salaa AIDS-testeissä.

Jaakko palaa Venäjältä ja haluaa käydä Jaanan kanssa vakavan keskustelun. Myös Jaanalla olisi omatunnollaan kerrottavaa, mutta antaa Jaakon aloittaa. Oikeudenkäynti lähestyy ja Jaakon on pakko kertoa Jaanalle asioita, joita ei ole aiemmin kertonut. Jaakko ei ole kertonut kiristämisestä mitään, koska kuvat naisten vieressä pötköttelystä ovat kiusallisia. Jaakko vannoo Jaanalle, ettei ole pettänyt tätä. Korkeintaan on saattanut vähän kiehnätä naisten kanssa, mutta mitään muuta ei ole tapahtunut. Jaakko epäilee saaneensa tyrmäystippoja juhlissa ja kuvakiristyksen olleen ennalta suunniteltu juttu. Jaakko joutuu kertomaan asian Jaanalle, koska oikeudessa todennäköisesti esitellään kyseisiä kuvia. Aiemmin Jaakko ei ole uskaltanut tehdä tätä, koska pelkää Jaanan jättävän hänet.

Hieman yllättäen Jaana on jopa helpottunut Jaakon paljastuksesta, ja Jaakko ihmettelee vaimonsa suopeaa suhtautumista asiaan. Jaanan ainoa ehto tilanteen korjaamiselle on se, että molemmat käyvät AIDS-testeissä siltä varalta, että Jaakko olisi saattanut saada naisilta AIDSin, joka olisi voinut tarttua myös Jaanaan. Jaakko vähän ihmettelee tätä, koska mitään fyysistä ei tapahtunut, mutta suostuu toimenpiteisiin, koska Jaana antaa sillä koko sotkun anteeksi. Testeistä ei löydy mitään ja Järvenheimot jatkavat onnellisesti naimissa. Jaana ei paljasta ollenkaan Jaakolle omaa "syrjähyppyään".

Oikeudessa Jaakko on alakynnessä, koska papereiden mukaan tämä on myöntänyt kyseisen lainan. Jaakko arvaa heti, että esimies on peukaloinut dokumentteja ja hävittänyt lisäpöytäkirjan, jossa on esimiehen nimi. Ilman lisäpöytäkirjaa asiaa on kuitenkin vaikea todistaa. Urakkaa ei helpota se, että Jaakon vanha luottosihteeri todistaa Jaakkoa vastaan. Sihteeri ei muista nähneensä mitään lisäpöytäkirjaa.

Lopulta Jaakko saa tärkeän oivalluksen. Kyseinen laina myönnettiin tammikuussa, jolloin luottosihteeri oli lomalla, jolloin tämä ei ole ollut edes töissä silloin, kun papereita on käsitelty. Jaakko muistaa tuuranneen sihteerin nimen ja on tähän yhteydessä, joka on valmis todistamaan sen puolesta, että Jaakko on syytön. Jaakko saa tarvittavat todisteet ja voittaa tapauksen.

Oikeudenkäynnissä on kuitenkin yksi pieni haitta. Jaakko ei ole kertonut syytteistä kuin Jaanalle ja Erkille, jotka eivät ole laverrelleet asiasta eteenpäin. Oikeudenkäynnin aikaan Kainuun Sanomissa kerrotaan Tampereella tapahtuneesta oikeudenkäynnistä, jossa talousrikoksista syytettynä on yrittäjä Erkki Metsolan sukulainen. Jaakon nimeä ei siis mainita. Antti ja Annikki näkevät jutun lehdestä ja se on heille suuri häpeä, vaikka tilanne ratkeaakin Jaakon eduksi. Erkki ja Jaakko epäilevät, että jutun tehnyt toimittaja on Kari Kaukovaaran lähipiiriä, ja sen tarkoituksena on jälleen kerran vain saattaa Erkki huonoon valoon Kainuussa.

Jaakko Järvenheimo vaikuttaa olleen loppuun asti uskollinen ja hyvä Metsolan suvun henkilökohtainen juristi, sekä muutenkin kaikilla mittareilla rehti ja hyvä tyyppi. He ovat Jaanan kanssa onnellisia ja Jaakko jaksaa tukea vaimoaan, jolla harrastukset ja mielenkiinnot vaihtelevat trendien mukaan.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minähän sanoin, että Jaakko on ihanan luotettava mies! En kyllä nähnyt sarjassa sihteerin ja Jaakon välillä mitään muuta kuin sen, että Kirsi vähän saattoi yrittää vikitellä Jaakkoa. Ette te miehet aina näe noita juttuja oikein. Jaana oli syystäkin vähän varuillaan. Selvisikö kirjasta muuten pysyikö Jaakko uskollisena myös bemarille vai sortuiko hankkimaan jonkun muun merkkisen auton?
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Minähän sanoin, että Jaakko on ihanan luotettava mies! En kyllä nähnyt sarjassa sihteerin ja Jaakon välillä mitään muuta kuin sen, että Kirsi vähän saattoi yrittää vikitellä Jaakkoa. Ette te miehet aina näe noita juttuja oikein. Jaana oli syystäkin vähän varuillaan. Selvisikö kirjasta muuten pysyikö Jaakko uskollisena myös bemarille vai sortuiko hankkimaan jonkun muun merkkisen auton?
Hienoa, että otit autot puheeksi!

Se tuli kirjassa pienenä yllätyksenä, että autojen merkkejä "pihtailtiin" tarinassa. Osa autoista mainittiin merkeittäin, mutta osassa tehtiin omituisia kiertoilmauksia. Kaukovaaran Kari uskollisena Mitsubishi Pajero -kuskina ajeli kirjassa "harmaalla maastoautolla" eli autokuviot ovat pysyneet tuttuina. Erkin kohdalla sen sijaan puhuttiin Volvosta ihan merkillä, samoin kuin tämän uuden tuttavuuden Laten Mersua ihannoitiin. Jaakon ja Jaanan autosta ei puhuttu mitään kirjassa eli se jäi mysteeriksi, korvattiinko hajonnut BMW uudemalla baijerilaisella.

Autot olivat muuten hyvä esimerkki siitä, miten hyvin kirjan tapahtumat näkee päässä, vaikka asioita ei sen tarkemmin kuvailla. Karin kohdalla harmaa maastoauto riitti kertomaan kahdella sanalla, millaisella autolla Kaukovaarassa ajeltiin TV-sarjan tapahtumien jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös