Metsätalous Suomessa

[verco]

Olisi tuommoinen puolen hehtaarin kokoinen koivikko ensiharvennusta vailla ja kiinnostaisi tehdä homma itse. Olen yrittänyt etsiä tietoa koivikon harvennuksen oikeasta vuodenajasta ja ymmärrykseni mukaan koivua voisi kaataa siis myös loppukesästä.
...
Ja mitenkäs muuten, jos tuota puuta haluaa klapeiksi, niin miten silloin kannattaa koivun kaatamisessa toimia?

Jos koivikko on päässyt tiheäksi, oikea aika on nyt, vuodenajasta riippumatta. Eli tässäkin on monta koulukuntaa ja ainakin minusta se on tärkeintä, että työ tulee tehtyä, ei niinkään se, milloin sen tekee.

Loppukesä oikein hyvä aika, kun kaadat "rasiin". Googlaamalla löytää tuosta asiasta paljon (liikaakin) tietoa. Jos teet puuta polttopuuksi, kesällä joutuu tekemään aika paljon ylimääräistä, kun neste rungossa, eli rasiin kaataminen kannattaa. Oksiminen silloin muutama viikko myöhemmin, kun puu on pumpannut veden lehtiin ja runko on kuivempaa käsiteltäväksi.

Ja tärkein neuvo on, että muista ottaa tarpeeksi pois! Oman metsän raivaus tai harvennus tuppaa jäämään aina liian tiheäksi. Runkojen lukumäärääkin voi laskeskella ohjeiden mukaan, mutta aina kannattaa vilkaista työn aikana ylöspäin. Koivulla pitää olla tarpeeksi tilaa kasvaa, eikä oksien saisi ottaa toisiinsa vielä muutama vuosi työn jälkeenkään.

Hienoa hommaa, suosittelen ehdottomasti tekemään itse, jos on vähänkään intoa. Ja sitten rulee se paras osuus, kun pääsee nauttimaan ja seuraamaan koivikon kasvua. Väljennyksen jälkeen tapahtuu nimittäin ihan huimasti muutamassa vuodessa.

 

[Oto Hascak]

Tässä vielä juttua lehtipuun kaadosta, ei mitään uutta, mitä ei olisi jo yllä kerrottu kuitenkaan..

Puunkaato - Bioenergianeuvoja

 

[Zamboni]

Vuodenajalla ei ole sinänsä merkitystä paitsi että keskellä kesää työolosuhteet ovat hieman epämiellyttävämmät sahahommia ajatellen. Lämmintä piisaa ja kaikki metsän hyönteiset työkaverina. Ennen muinoin kesäaikaan tehtyjä taimikkoharvennuksia yritettiin välttää, koska kaadetut puut tarjoavat ravintoa ja munimispaikkoja hyönteisille ym metsän pieneliöstölle ja niistä voi aiheutua haittaa myös jätetyille puille. Tosin toinen syy taisi olla, että maaseudulla oli kesäaikaan paljon muutakin tärkeämpää tekemistä.

Kyllähän kevätaika heti lumien lähdöstä hyttysten tuloon asti on ihan parasta työskentelyaikaa. Ruoho on painunut talven jäljiltä maahan ja puissa ei ole lehtiä. Näkee siis pidemmälle kuin kaksi metriä eteensä tiheässä koivikossa. Loppusyksyllä ja alkutalvesta ennen isomman lumen tuloa on myös mukava aika puuhastella. Tietty päivän valoisa aika on lyhyempi, mutta harrastelijalle se riittää hyvin kun alkaa jo tuntea tehneensä tarpeeksi sille päivälle. Tuo on myös totta mitä yllä mainittiin, että omaa metsikköä tulee harvennettua liian kevyesti. Hyvä ohje on, että jos alkaa miettimään, että kaadanko tuon vai en, niin yleensä oikea vaihtoehto on pistää nurin. Toinen asia ainakin taimikkohommissa on, että monet kävelevät katse maassa arvioiden tyvipäästä puiden etäisyyksiä, kun pitäisi myös tarkkailla puiden latvoja ja niiden kuntoa valintoja tehdessä.

Jos teet koivuja polttopuiksi, niin koivuranka ei tykkää pitkäaikaisesta kasasäilytyksestä sulan maan aikaan. Alkavat pehmenemään kuori päällä toisin kuin havupuut. Ne kannattaa siis pilkkoa kuivumaan kuukauden-parin päästä kaadosta eikä jättää "sitten seuraavaan kevääseen". Saman ilmiön huomaa, kun kävelee harvennetussa taimikossa vuoden päästä työstä. Kaadetut koivut ovat jo hyvällä maatumisen asteella kun havupuut ovat hyvä kun neulasensa vasta saaneet tiputettua.

 

[Huerzo]

Kyllähän kevätaika heti lumien lähdöstä hyttysten tuloon asti on ihan parasta työskentelyaikaa. Ruoho on painunut talven jäljiltä maahan ja puissa ei ole lehtiä. Näkee siis pidemmälle kuin kaksi metriä eteensä tiheässä koivikossa. Loppusyksyllä ja alkutalvesta ennen isomman lumen tuloa on myös mukava aika puuhastella.

Samaa mieltä tästä. Täällä Keski-Suomessa äitienpäivään asti on yleensä hyttysvapaata aikaa eikä ole riskiä maa-amppareiden (tai mitä ovatkaan) kostoiskusta. Syksyllä piisaa hirvikärpästä ja itse inhoan niitä hyttysiä ja paarmoja enemmän.

Kuten yllä sanottu, keväällä työskentelyolosuhteet ovat lämmön ja valon osalta kohdallaan. Ei liian kuuma, mutta ei liian kylmäkään. Ja ruoho ja muu pusikko lehtineen ei sotke näkyvyyttä. Todella huonolla tuurilla routa on voinut tehdä juurakoiden lomaan salakavalia ansakuoppia ja jättää kohmeisen lehtikerroksen hämäykseksi päälle, mutta niiden riski on todella pieni.

Lopuksi UKK:ta mukaellen - kaikki ajat tehdä harvennustöitä ovat hyviä aikoja!

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Teemu Keskisarja kirjoittaa IS:ssa lyhyesti mutta asiallisesti nykyhetken metsäkeskustelusta.

Olen tosin huomannut enemmän tai vähemmän koko ikäni samanlaista yleisön heikkoa tietämystä metsäasioihin. Yllättävän moni luulee, että metsät ovat pääosin valtion omistuksessa, tai jos eivät valtion, niin sitten kuntien, seurakuntien ja vastaavien. Toinen Keskisarjan mainitsema asia on yleisön ja joidenkin äänekkäiden vaatijoiden tietämättömyys metsien taloudellisesta merkityksestä valtiolle verotulojen muodossa. Vaikka valtio omistaakin vain noin neljänneksen metsistä, on valtion koko Suomen metsänomistusta koskeva vuotuinen verotuotto todellakin luokkaa 4 mrd euroa. Yksityisellä metsänomistuksella ja ja nimen omaan talousmetsien hoidolla on valtava merkitys sekä kansantaloudelle että valtion kassalle. Mitenkään suojelumetsiä ja erämaita väheksymättä, metsätalous ja nimen omaan taloudelliseen tuottoon tähtäävä metsänkasvatus on Suomelle olennaisen tärkeä asia.

Kolmas Keskisarjan viittaama asia on keskustelijoiden usein olettama talousmetsien kasvatukseen liittyvä metsien hävittämisen luulo. Jotenkin kuvitellaan, että avohakkuu on pääasiallisin tapa kerätä metsästä puuta, jos on tarkoitus tehdä tiliä, ja ettei metsien uudistamisesta huolehdittaisi mitenkään. Nämä ovat vääriä luuloja. Suomessa on ollut voimassa iät ajat laki, jossa kirjaimellisesti kielletään metsän hävittäminen, ja edellytetään metsänomistajaa huolehtimaan metsän uudistamisesta. Tätä myös valvotaan. Päätehakkuun jälkeinen uudistustapa voi olla esim. kylvö tai istutus, mutta myös luontaista uudistusta käytetään jättämällä hakkuualueelle siemenpuiden ryhmiä. Uudistustapa voi olla myös kombinaatio eri tavoista. Lainsäädännöllä on ollut tässä useita tarkoituksia, mutta kansallisen metsäomaisuuden turvaaminen on ollut alkuperäinen lähtökohta, mitenkään ympäristö- ja virkistysarvoja sivuuttamatta. Joka tapauksessa uudistamisesta huolehtiminen ja lainsäädännöllä ohjattu taloudellinen yksityismetsänomistus ovat olleet takeena sille, että Suomen metsien yhteenlaskettu nettopuuvarallisuus on ollut todella kauan jatkuvassa trendinomaisessa kasvussa. Tilanne on sama koskien myös pelkästään niin sanottuja talousmetsiä.

Toive tai vaatimus yksityismetsien lunastamisesta suojelumetsiksi on johonkin pisteeseen saakka aivan kannatettava. Laajassa mittakaavassa sovellettuna Suomella ei ole tähän varaa, ellei jotakin aivan käänteentekevää taloudellista kompensaatiota ole osoitettavissa kokonaan uuden (ja kestävän) liiketoiminnan tai alkutuotannon muodossa.

 

[Wiljami]

...
Kolmas Keskisarjan viittaama asia on keskustelijoiden usein olettama talousmetsien kasvatukseen liittyvä metsien hävittämisen luulo. Jotenkin kuvitellaan, että avohakkuu on pääasiallisin tapa kerätä metsästä puuta, jos on tarkoitus tehdä tiliä, ja ettei metsien uudistamisesta huolehdittaisi mitenkään. Nämä ovat vääriä luuloja. Suomessa on ollut voimassa iät ajat laki, jossa kirjaimellisesti kielletään metsän hävittäminen, ja edellytetään metsänomistajaa huolehtimaan metsän uudistamisesta. Tätä myös valvotaan. Päätehakkuun jälkeinen uudistustapa voi olla esim. kylvö tai istutus, mutta myös luontaista uudistusta käytetään jättämällä hakkuualueelle siemenpuiden ryhmiä. Uudistustapa voi olla myös kombinaatio eri tavoista. Lainsäädännöllä on ollut tässä useita tarkoituksia, mutta kansallisen metsäomaisuuden turvaaminen on ollut alkuperäinen lähtökohta, mitenkään ympäristö- ja virkistysarvoja sivuuttamatta.
...

Tähän nopeana huomiona, että ko. lainsäädäntöä heikennettiin jokunen vuosi sitten mm. hakkuupuiden minimimitan poistamisella. Eli halutessaan metsänomistaja voisi pistää leimikon sileäksi. Eihän siinä mitään järkeä olisi, paitsi että näkyi ainakin vielä toissavuonna siten että metsähallitus joutui kaatamaan alimittaista puuta saavuttaakseen (valtionlaitokselle täysin järjettömät) tulostavoitteensa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tähän nopeana huomiona, että ko. lainsäädäntöä heikennettiin jokunen vuosi sitten mm. hakkuupuiden minimimitan poistamisella. Eli halutessaan metsänomistaja voisi pistää leimikon sileäksi. Eihän siinä mitään järkeä olisi, paitsi että näkyi ainakin vielä toissavuonna siten että metsähallitus joutui kaatamaan alimittaista puuta saavuttaakseen (valtionlaitokselle täysin järjettömät) tulostavoitteensa.

No, tavanomaisella yksityisellä metsänomistajalla ei tuollaisia tulostavoitteita ole. Tietysti jos metsänomistaja on velkaantunut pahasti ja vaikka ryypännyt asiansa persiilleen, niin keskenkasvuista metsää kaatamalla voi yrittää paikata talouttaan. Silloinkin on älyllisempänä vaihtoehtona myydä metsä puineen ja pohjineen eniten tarjoavalle. Tämä on aivan ok optio etenkin etelän rintamailla ja keskisessä Suomessa, alueilla joissa metsämaa on suht likvidiä omaisuutta ja ostajia siis riittää.

 

[Wiljami]

No, tavanomaisella yksityisellä metsänomistajalla ei tuollaisia tulostavoitteita ole. Tietysti jos metsänomistaja on velkaantunut pahasti ja vaikka ryypännyt asiansa persiilleen, niin keskenkasvuista metsää kaatamalla voi yrittää paikata talouttaan. Silloinkin on älyllisempänä vaihtoehtona myydä metsä puineen ja pohjineen eniten tarjoavalle. Tämä on aivan ok optio etenkin etelän rintamailla ja keskisessä Suomessa, alueilla joissa metsämaa on suht likvidiä omaisuutta ja ostajia siis riittää.

Juu toki suomalainen yksityinen metsätalous on oletusarvoisesti sen verran fiksuissa käsissä että tukkipuun ymmärretään olevan reilusti arvokkaampaa verrattuna kuituun ja siinä sivussa toteutuu sitä hiilensidontaakin reippaasti enemmän verrattuna tilanteeseen jossa koko nuori leimikko ajetaan sileäksi. Huomioni oli siis lähinnä siihen että kun Keskisarja täysin oikein kirjoittaa että Suomessa on ollut vuosikymmeniä lainsäädäntö mikä on suunniteltu metsänkasvun maksimoimiseksi ja (talous)metsien suojelemiseksi pitkällä tähtäimellä järjettömältä metsän"hoidolta", niin sitä lainsäädäntöä ei itse asiassa enää siinä mielessä ole olemassa, vaan se on muuttunut ja sallii nykyisin tuon metsien tuhoamisen, jos metsänomistaja syystä tai toisesta kokisi semmoisen asiakseen.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Juu toki suomalainen yksityinen metsätalous on oletusarvoisesti sen verran fiksuissa käsissä että tukkipuun ymmärretään olevan reilusti arvokkaampaa verrattuna kuituun ja siinä sivussa toteutuu sitä hiilensidontaakin reippaasti enemmän verrattuna tilanteeseen jossa koko nuori leimikko ajetaan sileäksi. Huomioni oli siis lähinnä siihen että kun Keskisarja täysin oikein kirjoittaa että Suomessa on ollut vuosikymmeniä lainsäädäntö mikä on suunniteltu metsänkasvun maksimoimiseksi ja (talous)metsien suojelemiseksi pitkällä tähtäimellä järjettömältä metsän"hoidolta", niin sitä lainsäädäntöä ei itse asiassa enää siinä mielessä ole olemassa, vaan se on muuttunut ja sallii nykyisin tuon metsien tuhoamisen, jos metsänomistaja syystä tai toisesta kokisi semmoisen asiakseen.

Tästä huolimatta laki velvoittaa edelleen metsänomistajaa huolehtimaan metsän uudistamisesta hakkuun jälkeen, joten pitkäjänteisyys on kuitenkin toiminnan ohjaamisen tarkoituksena tältä osin. Ja kuten sanoit, niin nuoren leimikon kaatamisessa ei ole mitään järkeä, ehkä jotkin erikoiset poikkeustilanteet pois lukien. Metsämaan vapauttaminen muuhun käyttöön kuten asuin- tai teollisuustontiksi voisi tulla kyseeseen, mutta tuo on vähän no brainer, koska silloin maapohjan käyttötarkoitus muuttuu ja kyse ei enää ole metsätaloudesta. Yksityisellä metsänomistajalla ja etenkin yksityishenkilöllä tuollainen alamittaisen leimikon parturoiminen edustaa sen verran epärationaalista toimintaa, ettei laki varsinaisesti ohjaa heitä tekemään hölmöyksiä. Ellei sitten mainitsemasi laki ole viety läpi juuri yhden tai muutaman ison (julkisen) omistajan lähtökohdista, en tiedä.

 

[Vesuri]

Tästä huolimatta laki velvoittaa edelleen metsänomistajaa huolehtimaan metsän uudistamisesta hakkuun jälkeen, joten pitkäjänteisyys on kuitenkin toiminnan ohjaamisen tarkoituksena tältä osin. Ja kuten sanoit, niin nuoren leimikon kaatamisessa ei ole mitään järkeä, ehkä jotkin erikoiset poikkeustilanteet pois lukien.

Uudistamisvelvoite on, mutta käytännön tasolla riittää kun metsänkäyttöilmoituykseen kirjataan päätehakkuukuvioille millä menetelmällä uudistetaan. Metsäkeskukset niitä sitten hyvin satunnaisesti käy tarkistamassa onko uudistustoimet tehty. Siihen se pakko sitten loppuukin ja minkäänlaista hoitovelvoitetta ei uudistetulle kohteelle ole. Yksityismetsissä on valtavat hoitorästit kun taimikonhoidot ja ensiharvennukset on tekemättä.

Ehkä suurin syy yksityismetsien huonoon hoitoon on elinkeinorakenteen muutos ja siitä johtuva tilojen pirstoutuminen pienemmiksi ja pienemmiksi. Aikoinaan metsän omistajat asuivat tiloillaan tai niiden läheisyydessä, tunsivat metsänsä ja tekivät itse hoitotyöt. Metsätila siirtyi sellaisenaan maatilan sukupolvenvaihdoksen myötä. Nykyään asuvat kaupungeissa ja tilat pirstoutuvat enemmän ja enemmän. Moni metsänomistaja ei edes osaisi omaan metsäänsä jos sinne pitäisi omin toimin löytää. Tietää vain, että jossain useammankin sadan kilometrin päässä on joku pikku pläntti.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Uudistamisvelvoite on, mutta käytännön tasolla riittää kun metsänkäyttöilmoituykseen kirjataan päätehakkuukuvioille millä menetelmällä uudistetaan. Metsäkeskukset niitä sitten hyvin satunnaisesti käy tarkistamassa onko uudistustoimet tehty. Siihen se pakko sitten loppuukin ja minkäänlaista hoitovelvoitetta ei uudistetulle kohteelle ole. Yksityismetsissä on valtavat hoitorästit kun taimikonhoidot ja ensiharvennukset on tekemättä.

Noinhan se menee. Uudistamisesta huolehtiminen ei muutenkaan ole suurin ongelma metsänhoidossa. Jos puun myyjällä ei ole mahdollisuuksia huolehtia itse uudistamisesta, niin tulevat istutustyöt on helppo tilata jo puukauppoja suunnitellessa metsänhoitoyhdistykseltä tai mistä nyt haluaa tilata. Isompi murhe tuntuu tosiaan olevan se, mitä kasvavalle metsälle myöhemmin tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Onhan noita harventamattomia nuoria metsiä näkynyt ennenkin, ja myös päätehakkuuikää lähestyvää umpikuusikkoa, jossa ei ole tehty mitään vuosikymmeniin. Kasvaa se metsä keskenäänkin jollakin konstilla, jos kukaan ei ole kiinnostunut saada sitä tuottamaan paremmin.

Sukupolvelta toiselle siirtyvissä metsissä uudistaminen ja hoitaminen on ollut omistajille itsestään selvää silloin kun metsänhoito on osa maatilametsätaloutta. Kuten sanoit, niin omistajuuden luonteen muutokset ovat muuttaneet metsänomistajuuden luonnetta aika paljon, koska maatilojen lukumäärä on laskenut paljon, ja metsänomistajat asuvat enenevästi kuka missäkin. Toki metsiä perineet myös myyvät metsiään, jos eivät pidä metsänomistusta mielekkäänä omistamisen muotona omalla kohdallaan.

Ihan toinen asia. Keväämmällä huomasin Iltalehden jutun potkut saaneesta metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijasta. Tämä oli jutun mukaan neuvotellut metsänomistajan kanssa puun myymisestä muiden ostajien kuin mhy:n sopimusostajien kanssa, koska muualta sai paljon paremman hinnan. Asiantuntija kertoi, että häntä painostettiin tekemään kauppoja valtakirjan antaneiden metsänomistajien tappioksi, ja kun asiantuntija ei menetellyt näin, niin potkut tuli. Nykyäänhän metsänhoitoyhdistykseen kuuluminen ei ole enää metsänomistajalle pakollista, mutta ainakin osa metsänomistajista on vanhastaan tottunut luottamaan mhy:n metsähoidonneuvontaan siltä pohjalta, että yhdistys huolehtii metsänomistajan eduista. Kannattaa varsinkin kaupunkilaismetsänomistajan pitää puuta myydessä mielessä, ettei näin välttämättä ole.

 

[Sistis]

Ehkä suurin syy yksityismetsien huonoon hoitoon on elinkeinorakenteen muutos ja siitä johtuva tilojen pirstoutuminen pienemmiksi ja pienemmiksi. Aikoinaan metsän omistajat asuivat tiloillaan tai niiden läheisyydessä, tunsivat metsänsä ja tekivät itse hoitotyöt. Metsätila siirtyi sellaisenaan maatilan sukupolvenvaihdoksen myötä. Nykyään asuvat kaupungeissa ja tilat pirstoutuvat enemmän ja enemmän. Moni metsänomistaja ei edes osaisi omaan metsäänsä jos sinne pitäisi omin toimin löytää. Tietää vain, että jossain useammankin sadan kilometrin päässä on joku pikku pläntti.

Olen itse esimerkki tällaisesta nykyajan metsänomistajasta. Asun kaupungissa Pirkanmaalla ja pieni metsäpalstani sijaitsee Uudellamaalla. Tiedän kuitenkin sen sijainnin, onhan se entisen mummulani vieressä. Kyse on satoja vuosia sukuni hallussa olleista maista. Isovaari omisti aikoinaan isommankin määrän, mutta tila lohkottiin aikoinaan vaarini ja hänen kolmen veljensä kesken. Vaarin osuus taas lohkottiin aikoinaan suunnilleen puoliksi isän ja hänen veljensä kesken. Isä sitten siirrätti ennakkoperintönä palstan minulle muutama vuosi sitten.

Reilu kuusi hehtaaria, eli ei mikään iso tila. Puolet metsästä isä pisti "lihoiksi" joskus 25 vuotta takaperin. Päätehakkuita ei ole hetkeen siis tiedossa, mutta yhden harvennushakkuun osaan metsästä olen toteuttanut. Lisäksi tänä kesänä poistettiin hieman ylispuuta yhdeltä lohkolta.

En ole itse käynyt paikalla muutamaan vuoteen. Käytännössä olen ulkoistanut kaiken hoidon yms. metsänhoitoyhdistykselle. Sieltä saa jäsenmaksua vastaan ihan hyviä palveluita, kuten mm. myrsky- ja hyönteistuhojen varalta tarkastuskäyntejä. Puukaupat ja taimikonhoitotyöt ovat myös hoituneet hyvin.

On varmasti totta, että itse tekemällä säästäisi monessa asiassa. Lasken kuitenkin vapaa-ajalleni myös arvoa, ja ei minulla olisi yksinkertaisesti aikaa ja energiaa lähteä itse hoitamaan metsääni. Toisaalta teettämällä noita hoitotöitä, syntyy pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä, joita voi kuitata vuokratuloista.

 

[rpeez]

En ole itse käynyt paikalla muutamaan vuoteen. Käytännössä olen ulkoistanut kaiken hoidon yms. metsänhoitoyhdistykselle. Sieltä saa jäsenmaksua vastaan ihan hyviä palveluita, kuten mm. myrsky- ja hyönteistuhojen varalta tarkastuskäyntejä. Puukaupat ja taimikonhoitotyöt ovat myös hoituneet hyvin.

On varmasti totta, että itse tekemällä säästäisi monessa asiassa. Lasken kuitenkin vapaa-ajalleni myös arvoa, ja ei minulla olisi yksinkertaisesti aikaa ja energiaa lähteä itse hoitamaan metsääni. Toisaalta teettämällä noita hoitotöitä, syntyy pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä, joita voi kuitata vuokratuloista.

Pidän tätä fiksuna toimintana. Olen itse eräänä syksynä tehnyt hieman työlään varhaisperkauksen raivaussahalla kahdelle hehtaarille ja melko pian teetin vastaavan vähän helpomman alueen metsänhoitoyhdistyksellä.

Siihen nähden kuinka rankkaa raivaussaha homma tottumattomalle on, kuinka vähän teettäminen maksoi ja huomioiden tuon vähennysoikeuden muistakin pääomatuloista, itse tekemiselle ei oikein ole mitään varsinaista järkeä jos ei periaatteesta, kuntoilun vuoksi tms ehdottomasti halua tehdä itse.

 

[kehveli]

Teemu Keskisarja kirjoittaa IS:ssa lyhyesti mutta asiallisesti nykyhetken metsäkeskustelusta.

Keskisarja ja asiallisuus eivät todellakaan kulje käsi kädessä!

Pitempään olen jo ihmetellyt tämän hahmon toikkarointia julkisuudessa, oli aihe mikä hyvänsä ( ja tuo aihepiirikin tuntuu koko ajan laajenevan... ). Ainakin minulle on välittynyt tunne, että hänelle on vain tärkeintä päästä näkymään ja kuulumaan mahdollisimman paljon, jonka johdosta viljelee sitten erinnäisiä mielipiteitä tyylillä, jonka toivoo herättävän reaktioita.

Itse ketjun aiheesta ja tuota postausta seuranneista viesteistä itselläni ei tähän väliin kummemin sanottavaa. Avohakkuita pidän hieman vanhentuneena tapana, siinä kaikki.

Pahoittelut ketjun vierestä kirjoittelusta, mutta ei Keskisarjakaan aiheen korkeinta tietoisuutta säteile :)

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Helsingin Sanomat on julkaissut pitkän ja kyyneleikkään sentimentaalisen jutun siitä, kun kansalainen Jussi Isoaho huomasi lapsuutensa saarimaisemassa suoritetun hakkuutoimintaa. Tästä artikkeliin, joka ei ainakaan tällä hetkellä ole maksumuurin takana.

Millään tavalla maisema-arvoja sorsimatta, nyt mennään mielipiteenmuokkauksessa taas kerran dorkailulinjalle. Kansalainen Isoaholla ei ole muita oikeuksia jutussa mainittuja saaria kohtaan kuin jokamiehenoikeus, joten hän ei ole asiassa osapuoli. Siinäpä sitten Jussi kitiset.

Kuvista on myös havaittavissa, että hakkuualalle on jätetty pystyyn siemenpuita, samoin kuin maahan on jätetty metsäfaunaa ajatellen myös hieman lahoavia runkoja ja oksistoa. Mahdollisesta istuttamalla tapahtuvasta uudistuksesta ei mainittu, mutta todennäköisesti uudistusta täydennetään istutuksella, ellei tätä jo ole tehty (mahdollisesti ei vielä, jos tuore hakkuu). Toimittajan mielestä saaren metsäpohja on pilattu, mikä on hyvin kaupunkilainen näkemys siitä, millaiselta maasto saa tai ei saa näyttää hakkuutöiden jäljiltä. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua saaressa kasvaa nuori kasvatusmetsä, ja metsäpohjassa näkyy jälkiä vanhoista hakkuutöistä yhä vähemmän.

Joku voi nyt tietysti väittää, että Suomessa metsistä vain muutama prosentti on luonnontilaista, kun taas talousmetsän osuus on ”liian suuri”. Tähän voidaan kuitenkin todeta, että virkistysalueeksi erinomaisesti soveltuvaa metsää on Suomessa valtavasti, eikä rajoittuen metsämaata sisältäviin kansallis- ja luonnonpuistoihin. Jokamiehenoikeuksien ansiosta myös yksityisiin metsiin voi kuka hyvänsä mennä virkistäytymään, kunhan ei tule liian lähelle jonkun asuintonttia.

Jussi Isoaholla on runsaasti valinnanvaraa etsiä vaihtoehtoisia virkistysalueita omilta asuin- ja lomaseuduiltaan. Ei kannata jäädä itkemään sitä, että joku kaataa omaa metsäänsä laillisesti, kun ei itse ole maksanut pennin latia kyseisen metsän kasvusta ja hoidosta, eikä liioin ensimmäistäkään ko. metsään kytkeytyvää veroeuroa.

 

[Peltinen]

Toimittajan mielestä saaren metsäpohja on pilattu, mikä on hyvin kaupunkilainen näkemys siitä, millaiselta maasto saa tai ei saa näyttää hakkuutöiden jäljiltä. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua saaressa kasvaa nuori kasvatusmetsä, ja metsäpohjassa näkyy jälkiä vanhoista hakkuutöistä yhä vähemmän.

Tästä en olisi niin varma. Nyt muutaman kymmenen vuotta sitten kaadettu metsä on vielä pistetty nurin huomattavasti kevyemmällä kalustolla kuin nämä nykyajan harvesterit. Meinaan niin rujoa jälkeä jää paikoin hakkuiden jäljiltä, että niitä ei korjaa kuin vasta seuraava jääkausi ja sekin on nyt kuulemma peruttu.

Katsoin mielenkiinnosta oman lähiympäristöni hakkuuilmoitukset tuosta jutun perässä olevasta linkistä ja sinne oli merkitty "harvennushakkuu" kuvioille, joissa ei ole jäänyt puun puuta pystyyn. Mikähän motivaatio tuossakin on ollut?

 

[Urheiluministeri]

Helsingin Sanomat on julkaissut pitkän ja kyyneleikkään sentimentaalisen jutun siitä, kun kansalainen Jussi Isoaho huomasi lapsuutensa saarimaisemassa suoritetun hakkuutoimintaa. Tästä artikkeliin, joka ei ainakaan tällä hetkellä ole maksumuurin takana.

Millään tavalla maisema-arvoja sorsimatta, nyt mennään mielipiteenmuokkauksessa taas kerran dorkailulinjalle. Kansalainen Isoaholla ei ole muita oikeuksia jutussa mainittuja saaria kohtaan kuin jokamiehenoikeus, joten hän ei ole asiassa osapuoli. Siinäpä sitten Jussi kitiset.

Kuvista on myös havaittavissa, että hakkuualalle on jätetty pystyyn siemenpuita, samoin kuin maahan on jätetty metsäfaunaa ajatellen myös hieman lahoavia runkoja ja oksistoa. Mahdollisesta istuttamalla tapahtuvasta uudistuksesta ei mainittu, mutta todennäköisesti uudistusta täydennetään istutuksella, ellei tätä jo ole tehty (mahdollisesti ei vielä, jos tuore hakkuu). Toimittajan mielestä saaren metsäpohja on pilattu, mikä on hyvin kaupunkilainen näkemys siitä, millaiselta maasto saa tai ei saa näyttää hakkuutöiden jäljiltä. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua saaressa kasvaa nuori kasvatusmetsä, ja metsäpohjassa näkyy jälkiä vanhoista hakkuutöistä yhä vähemmän.

Joku voi nyt tietysti väittää, että Suomessa metsistä vain muutama prosentti on luonnontilaista, kun taas talousmetsän osuus on ”liian suuri”. Tähän voidaan kuitenkin todeta, että virkistysalueeksi erinomaisesti soveltuvaa metsää on Suomessa valtavasti, eikä rajoittuen metsämaata sisältäviin kansallis- ja luonnonpuistoihin. Jokamiehenoikeuksien ansiosta myös yksityisiin metsiin voi kuka hyvänsä mennä virkistäytymään, kunhan ei tule liian lähelle jonkun asuintonttia.

Jussi Isoaholla on runsaasti valinnanvaraa etsiä vaihtoehtoisia virkistysalueita omilta asuin- ja lomaseuduiltaan. Ei kannata jäädä itkemään sitä, että joku kaataa omaa metsäänsä laillisesti, kun ei itse ole maksanut pennin latia kyseisen metsän kasvusta ja hoidosta, eikä liioin ensimmäistäkään ko. metsään kytkeytyvää veroeuroa.

Hyvä kiteytys ajatuksista, joita tämä artikkeli myös minussa herätti. Eihän tuo toki dronen linssin läpi ihan kaunein mahdollinen maisema ole, mutta tosiaan viimeistään 10 vuoden päästä saa maanomistaja jo nykiä Stihlin käynnistysnarua taimikonhoitotöiden merkeissä. Tuossa kesällä pistäydyin kotipuolessa parin hehtaarin "taimikossa", jota olin n. 20 vuotta nuorempana pikkupoikana istuttamassa. Edellisen kerran olin taimikolla käynyt joskus kymmenen vuotta sitten kanalintujahdissa. Saavuttuani muistikuvieni taimikkoon, minun piti tarkistaa puhelimen kartasta että olenko oikealla kuviolla. Sen verran kookasta ja komeaa mäntymetsää oli ympärillä, toki isäni ammattitaidolla hoitamaa sellaista. Siinä hetkessä jotenkin konkretisoitui se, että minunkin elämäni aikana on jo yksi puusukupolvi ehtinyt varttua hyvinkin ensiharvennusikään.

Hesarissa vaikuttaa säännöllisesti unohtuvan yksityisomistukseen liittyvät oikeudet, kun puhutaan metsistä. Ihmisillä on niissä pääomaa ja monesti elämäntyö kiinni. Olisihan tällekin näkökulmalle voinut journalismin hengessä vaikka muutaman rivin uhrata.

Edit.

Ensin Jussi haaveilee saaren ostamisesta. Mutta kun hän näkee pikkuruisen luonnonrannan, jossa on rinnan vaaleaa hiekkaa ja silokalliota, hän tajuaa, että alkaisi itsekin haluta paikalle mökkiä. ”Ei, parempi tämä olisi suojella”, hän sanoo

Tämä lainaus artikkelista on itse asiassa hyvin kuvaava. Voisihan Jussi ostaa saaren, ja tehdä sillä sen jälkeen mitä mieli tekee. Mutta koska hän ei voisi hyötyä tästä sijoituksestaan mitenkään, niin mieluummin jättää ostamatta ja vaatii sen suojelemista nykyisen omistajan tappioksi.

 

[Sistis]

Itse omistan hieman (noin kuusi hehtaaria) metsää, joten olen osittain jäävi kommentoimaan, mutta komnentoinpa silti. Itse en ole vielä tehnyt avohakkuuta, koska sen aika ei vielä ole. Mutta joskus sekin saattaa tulla eteen.

Avohakkuusta on esitetty myös vaihtoehtoinen näkemys, jonka mukaan ne ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle. Aiheesta lisää tässä artikkelissa:

Avohakkuuta ei ole syytä lopettaa ekologisuuden takia - MTK

Avohakkuun ekologiaa parjataan syyttä, mutta jatkuvaa kasvatusta voisi Suomessa lisätä. ”Ainoana metsänkasvatuksen menetelmänä en hyväksyisi kumpaakaan. Oleellista on tasapaino”, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Sauli Valkonen Forest.fi -verkkojulkaisun haastattelussa.

www.mtk.fi

Mielestäni tuossa on hyviä pointteja, joita ei tunnekuohuissa tule ajatelleeksi. Enemmän taustalla on sitä, että ihmiset mieltävät paremmin heidän virkistyskäyttöönsä sopivamman talousmetsän paremmaksi myös luonnon kannalta. Ja toisaalta antavat ymmärtää, että ainoa motivaatio metsänomistajilla on raha.

Sitten kokonaan toinen juttu on toinen ääripää. Ja se on todella vanhat ja aidosti luonnon monimuotoisuutta lisäävät metsät. Näiden suojelua voitaisiin jopa lisätä.

 

[tzuiz]

Muutenkin tämä HS:n mielipiteenmuokkaus alkaa jo tarttua vähän herkästi silmään. Joka 3. uutinen tai artikkeli on luonnonsuojelua tai ilmastonmuutosta. Ymmärrän toki että ilmastolle jotain pitäisi tehdä ja että Helsingin alueella tämä on nyt "ykkösvouhotusta" kun luontoa näkee vain luonnonsuojelualueella. Mutta objektiivisen tiedonvälittäjän imago kärsii tästä.

Metsään en ole taaskaan ehtinyt (ruuhkavuodet). MHY sai tehtäväksi tälle kesälle raivata pari hehtaaria kemerataimikkoa ja suunnitellaan lisäksi isompaa harvennushakkuuta usealle kuviolle. Tekisi mieli käydä tekemässä edes pari kuutiota polttopuita mutta ei taida ehtiä. MHY:n toimintaan/osaamiseen on pakko luottaa.

 

[Fat Cat]

Muutenkin tämä HS:n mielipiteenmuokkaus alkaa jo tarttua vähän herkästi silmään. Joka 3. uutinen tai artikkeli on luonnonsuojelua tai ilmastonmuutosta. Ymmärrän toki että ilmastolle jotain pitäisi tehdä ja että Helsingin alueella tämä on nyt "ykkösvouhotusta" kun luontoa näkee vain luonnonsuojelualueella. Mutta objektiivisen tiedonvälittäjän imago kärsii tästä.

Metsään en ole taaskaan ehtinyt (ruuhkavuodet). MHY sai tehtäväksi tälle kesälle raivata pari hehtaaria kemerataimikkoa ja suunnitellaan lisäksi isompaa harvennushakkuuta usealle kuviolle. Tekisi mieli käydä tekemässä edes pari kuutiota polttopuita mutta ei taida ehtiä. MHY:n toimintaan/osaamiseen on pakko luottaa.

Hieman offtopic, mutta tämä voi olla seurausta koronauutisoinnista. Veikkaisin, että skandaalinomaiset, päivittäiset, seurantatyyppiset koronauutiset saivat aivan hirvittävän määrän klikkejä. Nyt kun korona on laantumassa pois, tarvitaan uutta "akuuttia" uutisointia. Hesarihan on jo jotkut mittarit lisännyt sivuilleen ilmastonmuutokseen liittyen. Itse en periaatteesta klikkaa noita maailmanlopun artikkeleita, vaikken kiistä asian olevan vakava.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tästä en olisi niin varma. Nyt muutaman kymmenen vuotta sitten kaadettu metsä on vielä pistetty nurin huomattavasti kevyemmällä kalustolla kuin nämä nykyajan harvesterit. Meinaan niin rujoa jälkeä jää paikoin hakkuiden jäljiltä, että niitä ei korjaa kuin vasta seuraava jääkausi ja sekin on nyt kuulemma peruttu.

Jos hakkuukoneella joudutaan työskentelemään myös pehmeällä ja vetisellä alalla ilman teloja, niin niille kohdin voi jäädä melkoiset jäljet. Siksi pehmeillä ja soisilla maapohjilla liikutaan lähinnä talvipakkasilla, ja jos sulan maan aikana, niin telat alla.

Noin yleisesti ottaen nykyisten harvesterien renkaillaan tuottama pintapaine on melko alhainen, eikä se ole pinta-alayksikköä kohti juuri metsurin saapasta kummempi. Nykyaikaiset harvesterit ovat myös selvästi metsäystävällisempiä kuin mitä vanha kalusto oli vuosikymmeniä sitten. Puukuormien pois kuskaaminen saattaa sen sijaan jättää metsämaahan pysyvämpiä jälkiä, mutta ei kulku-uria vedetä metsään kuin vain sen verran, mitä välttämättä tarvitaan. Kenenkään metsänomistajan intresseissä ei myöskään ole tehdä tai teettää hakkuu siten, että metsäpohja jää ruokottomaan kuntoon. Johan tuo on metsän uudistamisenkin kannalta olennaista, ja etenkin harvennuksen yhteydessä, ettei pystyyn jäävää kasvustoa vahingoiteta suotta.

Voihan tuollaiseen saareen tai mihin tahansa tilata vaikka hevosmetsurin töihin, mutta käsityöllä on hintansa. Ja vaikka HS:n jutussa mainitun Raaskan saaren olisi käynyt parturoimassa hevosmetsuri, mahdollisimman tarkasti ja hellavaraisesti työnsä hoitaen, niin ihan samalla tavalla virkistyssoutelija Isotalo olisi pahoittanut mielensä, koska hänen maisemaansa on koskettu.

 

[rpeez]

Enemmän taustalla on sitä, että ihmiset mieltävät paremmin heidän virkistyskäyttöönsä sopivamman talousmetsän paremmaksi myös luonnon kannalta. Ja toisaalta antavat ymmärtää, että ainoa motivaatio metsänomistajilla on raha.

Tuosta tulikin mieleen että olen sattumoisin varhaishoitamassa taimikkoani ja bongasin vieraan näköisen linnun, joka kotona päättelin olleen lapinharakka eli isolepinkäinen. Sen suosikkipaikkoja on...tadaa - hakkuuaukeat.

Motivaatiosta puheenollen, raha varmaan on jonkin verran taustalla, toki itse en ehdi sitä enää nähdä. Lisää esimerkiksi sen että hoidettu metsä tuntuu hyvältä. Kyse on samasta ilmiöstä kun ihmiset pesee autojaan.

 

[Sistis]

Tuosta tulikin mieleen että olen sattumoisin varhaishoitamassa taimikkoani ja bongasin vieraan näköisen linnun, joka kotona päättelin olleen lapinharakka eli isolepinkäinen. Sen suosikkipaikkoja on...tadaa - hakkuuaukeat.

Peltomaisemissakin noita näkee toisinaan. Näin muuttoaikaan noita olen nähnyt aina toisinaan fillarilenkeillä. Noiden pikkuveli, pikkulepinkäinen, tulee etelässä vastaan kesäisin varmimmin juurikin hakkuuaukeilla.

Hakkuuaukea on ruman näköinen etenkin välittömästi hakkuun jälkeen. Ja onhan tuollaisen metsän virkistysarvo mennyttä pitkäksi aikaa. Ymmärrettävää, että jokamiehenoikeutta vuosia käyttäneet tuntevat vitutusta, jos tuttu retkeilypaikka on mennyttä. Tunnustan itsekin kironneeni, kun tuttu suppilovahveropaikka oli mennyt. Mutta sitten totesin, että riittäähän tuota metsää tuossa vieressäkin. Eikä minulla ole mitään oikeutta kyseenalaistaa talousmetsän elinkaarta, kun itsekin teetän siihen liittyviä toimia omalla palstallani.

Hakkuuaukea muuttuu aika nopeasti yllättävän mielenkiintoiseksi. Monilla retkeilyalueilla polku saattaa yhtäkkiä viedä hetkeksi pienelle aukolle. Kun hakkuista on kulunut hetken aikaa, alkaa siellä olla yllättävänkin monipuolinen ja jopa kiehtova maailma. Monenlaista kasvia ja lintua, mitä ei todennäköisesti metsässä tulisi vastaan, näkyy. Ja ymmärtääkseni monelle hyönteislajille hakkuuaukeat ovat jopa elinehto.

Jos mietitään, että mikä olisi paras tapa lisätä monimuotoisuutta, se olisi vanhojen ja yhtenäisten metsäalueiden suojelu ja hoitotoimien lopettaminen näissä. Sillä saataisiin monimuotoisuutta. Näitä alueita toki on, mutta tätä voitaisiin edelleen lisätä. Ensisijaisesti nämä pitäisi tietysti tehdä valtion mailla, ja yksityisiä ei näihin pitäisi velvoittaa osallistumaan, kuin vapaaehtoispohjalta (eli mentäisiin niin kuin ymmärtääkseni nykyään tehdäänkin).

Ja sitten vastaavasti metsätaloutta harjoitettaessa pitäisi hyväksyä avohakkuut normaaliksi osaksi talousmetsän elinkaarta. Niistä ei pitäisi syyllistää metsänomistajia eikä väittää, että ne tuhoavat luonnon monimuotoisuuden. Päin vastoin, ne lisäävät sitä, etenkin jos kyseessä on normaalin talousmetsän avohakkuu.

 

[mjr]

Helsingin Sanomat on julkaissut pitkän ja kyyneleikkään sentimentaalisen jutun siitä, kun kansalainen Jussi Isoaho huomasi lapsuutensa saarimaisemassa suoritetun hakkuutoimintaa. Tästä artikkeliin, joka ei ainakaan tällä hetkellä ole maksumuurin takana.

Luin tuon saman artikkelin ja niin arvasin tämän reaktion. Sen verran oon Nurmoosta notta sangen hyvin tunnen pappenheimilaiseni. Jep, metsät ovat todella tehokkaassa käytössä Suomessa ja siitä saadaan kiittää todella paljon yhteisestä hyvinvoinnistamme ja leivästämme, ja myöskin ollaan hyvin huolehdittu puupeltojen uudistumisesta ja tuottavuuden jatkuvuudesta. Metsänhoito on meillä korkealla tasolla.

Mutta siltikin - ensinnäkin on täysin totta että meikäläiset talousmetsät ovat todella kaukana luonnonvaraisista metsistä, ja ilmeisesti maaseudulla ollaan aika pitkälti vieraannuttu luonnosta, että näin yllättävän laajalti kuitenkin ajatellaan. Toiseksi meillä olisi hyvin varaa pitää paljon suurempaa osaa metsäalasta koskemattomana aarnimetsänä ja tämä olisi todella hyvä palvelus monen lajij elinvoimalle sekä yleisesti metsäluonnon monimuotoisuudelle ja elinvoimalle. Sekä olisi tietty suora yhteys siihen todella vanhaan Suomenniemeen, nykyistä maaseutuamme paljon vanhempaan, jossa tavattiin metsästää ja keräillä ihmisten elannoksi.

Ja paljon komiampihan aarniometsä on verrattuna suht. monotoniseen talousmetsään, jos nyt annetaan sille emootiollekin jotain sijaa.

 

[Urheiluministeri]

Mutta siltikin - ensinnäkin on täysin totta että meikäläiset talousmetsät ovat todella kaukana luonnonvaraisista metsistä, ja ilmeisesti maaseudulla ollaan aika pitkälti vieraannuttu luonnosta, että näin yllättävän laajalti kuitenkin ajatellaan. Toiseksi meillä olisi hyvin varaa pitää paljon suurempaa osaa metsäalasta koskemattomana aarnimetsänä ja tämä olisi todella hyvä palvelus monen lajij elinvoimalle sekä yleisesti metsäluonnon monimuotoisuudelle ja elinvoimalle. Sekä olisi tietty suora yhteys siihen todella vanhaan Suomenniemeen, nykyistä maaseutuamme paljon vanhempaan, jossa tavattiin metsästää ja keräillä ihmisten elannoksi.

Ja paljon komiampihan aarniometsä on verrattuna suht. monotoniseen talousmetsään, jos nyt annetaan sille emootiollekin jotain sijaa.

Valtion metsien osalta olen osin jopa samaa mieltä, eikä valtion harjoittama metsätalous ole ilmeisesti kaikilta osin ollut esimerkillistä kun Metsähallitus on pyrkinyt täyttämään tuottotavoittensa. Yksityismetsien kohdalla ongelma onkin ehkä siinä, että kenen metsiä suojellaan? Tehdäänkö uusi omaisuuden uusjako, ja koskeeko se ainoastaan metsiä, vai jaetaanko samassa jaossa myös asuntojen ja yritysten osakekirjoja, käteistä rahaa ynnä muuta nurkkiin kertynyttä vanhuuden turvaa ja menneiden polvien perintöä? Vai onko niin, että todetaan joillekin sattuneen musta pekka käteen (kuten tietysti aina joillekin käy), ja heidän omistamansa vanhat metsät sosialisoidaan yhteiseksi hyväksi?