Metsätalous Suomessa

[#7]

Suomen maa-alueesta noin 75% on metsän peitossa. Metsäteollisuuden osuus viennistä on yli 20%. Viime vuosina metsäalalle on investoitu kovasti ja tälläkin hetkellä eri asteella olevia investointisuunnitelmia on useita. Puu on monikäyttöinen raaka-aine, josta pystytään valmistamaan kaikenlaista wc-paperista muoveihin. Puusta etsitään jatkuvasti uusia ratkaisuja korvaamaan hupenevia luonnonvaroja, sillä metsä uusiutuu suhteellisen nopeasti. On vaikea keskustella pelkästään Suomen metsätaloudesta, sillä maailman tapahtumat säätelevät kulkusuunnan täälläkin. Pienemmässä mittakaavassa meillä on kuitenkin paljon mahdollisuuksia säädellä lakien ja suosituksien avulla sitä, kuinka metsiämme halutaan käyttää.

Valtio on suurin yksittäinen metsänomistaja, mutta kuitenkin noin 60% metsäpinta-alasta on yksityisessä omistuksessa. Lisäksi myös erilaiset yhtiöt ovat merkittävä omistajaryhmä. Vuosittain metsistä hakataan puuta hieman reilu 60 miljoonaa kuutiometriä määrän ollen kasvussa. Kestävien hakkuumahdollisuuksien arvellaan olevan tällä hetkellä noin 80 miljoonaa m3. Valtio maksoi vuonna 2017 53 miljoonaa euroa tukea metsänhoitoon. 12% metsäpinta-alasta on suojeltua. Tilastot ovat muuttuvia, ja niitä löytyy muitakin. Tarkoituksena oli laittaa vain pieni yleistys siitä, mitä käytännön metsätalous Suomessa tarkoittaa. Metsät tarjoavat meille raaka-aineen lisäksi monipuolisia virkistyskäytön mahdollisuuksia, ruokaa sekä ekosysteemipalveluita, joiden osalta ihmiskunnan tietämys on valitettavan vähäistä.

Varsinainen ajatukseni on, että aiheesta kiinnostuneet voivat käydä keskustelua metsien käytöstä Suomessa. Erilaisia näkemyksiä on runsaasti ja ihmisillä sekä viiteryhmillä on myös monenlaisia intressejä taustalla, jotka luonnollisesti ohjaavat näkemyksiä. Asiantuntemuksen asteitakin on useita ja ne kohdentuvat eri osa-alueille. Erilaisten elämänmuotojen vuorovaikutussuhteiden monimutkaisuus on käsittämättömän laaja. Emme taida pystyä määrittelemään, mikä olisi optimaalinen tilanne metsien käytön suhteen. Kenties laaja keskustelu kuitenkin auttaa lisäämään kaikkien osapuolien ymmärrystä, jolloin kenties joskus tavoite ja päämäärä olisi yhteinen.

Henkilökohtainen mielipiteeni on myös osittain ristiriitainen. Puu on moneen asiaan loistava raaka-aine ja sitä pitääkin käyttää. Metsien hakkuilla on kuitenkin merkitystä luonnon kannalta. Hyvää vai huonoa, usein näkökulmasta riippuu. Vuosien saatossa on tehty paljon virheitä ja niitä on kenties vieläkin edessä. Toisaalta monesti huonoksi mielletyt seikat saattavat olla todellisuudessa luonnon kokonaisuuden kannalta hyväksikin. Pidän itsestäänselvyytenä, että metsiä pitää hoitaa ja puuta pyrkiä tuottamaan, mutta en saa muodostettua kantaa, milloin kokonaisuus olisi tasapainossa. Minussa taistelee toisaalta kylmä talousajattelu, toisaalta nautin suunnattomasti koskemattomasta luonnosta, yhtäällä koen, ettei luonnon monimuotoisuus ja tehometsätalous välttämättä ole aina toisiaan poissulkevia.

Aihe on todella laaja, eikä sitä voi yhdessä viestissä käsitellä kuin pintaa hipaisten. Kuitenkin minua kiinnostaa, miten ihmiset täällä näkevät asiat. Millä tavalla itse kukin käyttää metsiä tai ajattelee niiden käytöstä? Omistatteko metsää ja onko se teille sijoitus, harrastus tai jotain muuta? Huomioidaanko vihreitä arvoja riittävästi, vai mennäänkö liikaa talouden ehdoilla? Olisiko sinulla ehkä jotain käytännön tason ehdotuksia?

 

[Huerzo]

Omistan metsää jakamattoman kuolinpesän kautta. Per nuppi puhutaan 3-4 hehtaarista, joten pelkillä metsätuloilla ei pääse leveilemään, mutta työllistää se pienikin tilkku. Tänä keväänä pitäisi istuttaa palstalle taimia ja toisaalta tehdä takkapuut valmiiksi tulevan talven lämmityskaudelle. It-alan työläisenä tekemisen jäljet eivät ole yhtä konkreettisia kuin metsää hoitaessa.

Metsureita on ollut lähipiirissäni useita, joten metsä ja siellä toimiminen on ollut lapsesta asti lähipiirini keskusteluissa. Toisaalta, myös ne luontoarvot ovat olleet mukana mielessä mm. marjastuksen muodossa. En itse miellä omaa suhtautumistani metsään ristiriitaiseksi, vaan näen metsällä pitkän elinkaaren, joka alkaa taimesta ja päättyy hakkuisiin. Hakkuuaukko ei ole pysyvä olotila, vaan uuden alku. Metsurien kanssa liikkuessa huomaa metsän todellakin olevan ajan mitta: "tuossa istutettiin -75" tai "tuolla hakattiin -82" tai "joku palsta pitäisi harventaa parin vuoden sisään". Kvartaaliajattelua ei metsän hoitamiseen pysty sovittamaan.

Ajassa kilpailee monia suojeluteemoja: on jaloja suojelupyrkimyksiä tavoitteena estää puiden hakkuut ja toisaalta halutaan suojella luontoa kehittämällä tuotteita uusiutuvien materiaalien pohjalta. Ristiriitaista, mutta omalla metsäpalstallani en saa maailmaa pelastetuksi tai tuhotuksi. Pyrkimys on hoitaa metsä siihen kuntoon, että saan siitä jossain vaiheessa pieinä tuloja, mutta erityisesti haluan jättää sen hyvässä kunnossa seuraavalle sukupolvelle.

 

[Grainger]

Perhepiirissämme on ajettu puuta sahoille ja tehtaille kuusi vuosikymmentä, mutta ei se perkele ajamalla lopu. Sinänsä hauska, kun samoista paikoista, mistä isoisäni on ajanut aikoinaan puutavaraa tehtaalle, ajetaan nyt uudemman kerran pölliä sellutehtaiden tarpeisiin. 50-luvulla kuormat tehtiin kahteen mieheen käsin, nykyisin yksi mies tai nainen lyö nosturilla 50 tonnia hyötykuormaa kyytiin puolessa tunnissa.

Kova on pöhinä päällä suomalaisilla metsäyhtiöillä, erityisesti UPM:llä ja Metsä Groupilla. Suomessa tuo metsien hakkuu on kuitenkin siinä mielessä järkevästi hoidettu, että jossain Kainuussa on edelleen 80% maapinta-alasta ihan rehellisesti metsän peitossa. Kun nyt vain pitäisivät järjen päässä noissa investoinneissaan, sillä jossain vaiheessa sellun kysyntäkin tasaantuu.

 

[arvee]

Tämä minulle hyvin dualistinen dilemma, ehkä sitten dillemma. Toisaalta tämän maan kansalaiset haluavat elintasonsa säilyttää, sähkön tulevan töpselistä ja rahan seinästä, ja on hienoa että halukkaita investoijia löytyy, mutta toisaalta luonnon monimuotoisuus kärsii yhä enemmän. Suuresta osasta metsiä tehdään puunkasvattamoja, kliinisiä, lähes steriilejä ympäristöjä, joissa mikään olento ei viihdy. Tai no, omistaja ja leimakirveenkäyttäjä tietysti, motokuski jonkin verran. Pitäisi taata riittävä määrä ns. vanhoja metsiä sinne sun tänne, isoja alueita. Antaa puiden elää elämäänsä ja kaikkien hyönteisten, lintujen ja miksei nisäkkäidenkin niistä hyötyen. Metsätalousmetsä on biotooppina ällistyttävän köyhä.

 

[godofthunder]

Haluaako joku hankkia multa puustoa luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon? Saa kohtuuhintaan, 80k €.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Metsällä ja puupellolla on vissi ero. Omistukseen ja hoidettavaksi on hiukkasen maata kertynyt, kun sukulaiset eivät niistä huolta jaksa pitää ja lopulta ovat luopuneet maistaan luonnollisen poistuman kautta. Jakamatonta länttiä on sen verran, ettei reunalta toiselle sentään sylkäise.

Nyt kun maita on omissa nimissä niin ensitöikseen irtisanouduin MHY:stä, joka ei tee muuta kuin sellunielun eteen töitä. Kaverini on metsätalousinssi, joten talkoisiin kävi hänelle kutsu ja tehdä suojelu- ja hoitosuunnitelmat, notta valtion pässeillekin kelpaa. Vaikeinta oli saada naapuritonttilaiset hyväksymään ojien umpeen puskeminen, sillä sillä kuivatuspelleilyllä ei suosta puuta kasvatettu yli puolessa vuosisadassa. Yhden laskuojan jouduimme jättämään auki, mutta sinne tekaistiin näppärästi valutuskenttä alas. Ihmeen hyvin näyttää muuten hillakin palautuvan paikka paikoin, vaikka ojitukset ovat olleet tuolla mistä lie saakka. Metsätaloustermein nuo palstat ovat ns. jatkuvassa kasvatuksessa. Osa maasta on Naturassa lähteen vuoksi ja osa METSO:n vapaaehtoisessa suojelussa.

Pientä kulmien nostattelua se aina aiheuttaa, kun perinteisten puupeltojen ystävien kanssa tulee puhetta metsistä. Olen enemmän "linkolalainen" tuon metsänhoidolliosen ajatteluni kanssa, kuin sellunielulammas. Metsä ei mitään muokkausta tai helvetin "hoitoa" kaipaa. Jos se metsä kuukkelille kelpaa niin sitten passaa jo minullekin.

Ei tuolta tuottoja koskaan kaivata, mutta tarvittaessa sieltä saa pieneen saunaan hirret jo. Koivut poistettiin valutuskentän ja umpeutettujen ojien varsilta ja siitä riitti polttopuuta useallekin saunanlämmittäjälle. Ennen kaikkea siellä viihtyy vaikka ja minkälaista pientä ja suurempaa metsän kasvattia, joista on pataan ja vasuun pantavaa riittänyt nätisti.

 

[Peltinen]

Se on tosiaan valitettavaa, että joudumme rahan takia raiskaamaan luontoamme. Sana "metsänhoito" kuuluu tuonne ärsyttävin sana tai termi jonka tiedätte ketjun puolelle. Nämä metsätalousinsinöörit jaksavat toitottaa, kuinka metsien kasvu ylittää hakkuut. Niin kai, kun valtaosa metsistä on nuorta rääseikköä. Vanha metsä ei juuri enää kuutioita kasva ja sen hoito on eutanasia. Kuitenkin vanha metsä on se metsän luonnollinen olotila, ei se kaipaa "hoitamista". Hirvikannat kyllä tykkäävät, hirvi on nuoren metsän eläin. Kanalinnut viihtyvät vanhassa metsässä ja niitä ei enää täällä näy. Tosin supikoira on varmaan vielä metsänhoitoakin suurempi syypää tähän.

Ihailin joskus Brasiliassa työreissulla käydessä paikallista eukalyptysmetsää. Se on jotain käsittämätöntä, kuinka monta kuutiota puuta voikaan kasvaa hehtaarilla. Täydellisessä maailmassa kaikki kuitupuu kasvaisi tuollaisissa puupelloissa ja meidän metsämme voisi päästää luonnontilaan. Se on surullista, että meidän pitää leipämme eteen myydä metsät. Joskus kysytään, mitä tekisit jos voittaisit tuollaisin Eurojackpotin. Itse ostaisin muutamalla miljoonalla metsää ja suojelisin sen.

Tähän vielä loppuun tarina vanhasta kuusikosta, joka eleli Tampereen ympäristössä lähiön lähellä. Se oli suorastaan taianomainen paikka. Metsän pohja oli pehmeää sammalta, jonne valo siivilöityi vanhan harvan kuusikon läpi. Marjaa sieltä ei juuri tullut mutta suppilovahveroita senkin edestä ja se toimi 3000 asukkaan lähiön virkistysalueena. Eräänä aamuna sinne ilmestyi moto, joka suit sait veteli kuusikkoa nurin. Soitin kuntaan, jonka omistamaa metsä oli. Kuvittelin, että keskus yhdistää jollekin ympäristötoimistoon mutta puhelimeen vastasikin kunnanjohtaja, jonka sanoma oli "kunta saa tehdä metsilleen mitä se haluaa". Onneksi nykyään kerätään risut tarkkaan energiakäyttöön ja vanhat lenkkipolut raivattiin pian esille. Kunnes palstalle ilmestyi pienkaivuri, joka kaivoi tasaisin välein kauhallisen maata ja töppäreelle tökättiin männyntaimi! Koko paikka oli tuon käsittelyn jälkeen kuin tykistökeskityksen jäljiltä ja täysin kulkukelvoton. Ja ne istutetut männyntaimet ovat pääosin tukahtuneet luontaisesti kasvaneen kuusikon alle. Tuon istutuksen hintaa ei taatusti koskaan saada takasin ja metsänpohja on pysyvästi tuhottu. Jos saisin tämän toimenpiteen päättäneen insinöörin käsiini niin varmaan löisin sen enempiä kyselemättä.

 

[#7]

Yllättävän vähän aihe on herättänyt mielenkiintoa. Ehkäpä aihe on tällä foorumilla kuitenkin hieman vieras. Arvelin, että kannanottoja nimenomaan metsätalouteen kriittisesti suhtautuvilta tulisi enemmän. Esimerkiksi avohakkuiden vastustus on kasvanut voimakkaasti ja asia on usein julkisuudessa, joten luulin sen näkyvän täällä enemmän.

@Peltinen totesi vanhuuden olevan metsän luonnollinen olotila. Aivan näin se ei kuitenkaan ole. Mikäli emme puuttuisi tilanteeseen millään tavalla, vanhoja metsiä olisi toki paljon nykyistä enemmän, mutta luonto uudistaa itseään monin keinoin ilman ihmisen vaikutusta. Metsäpalot, myrskyt ja vaikkapa hyönteiset monien muiden seikkojen ohella tuhoaisivat vanhoja metsiä, jolloin luonnollisessakin olotilassa metsiä olisi kaiken ikäisiä. Näin pitääkin olla, sillä jokaiseen kehitysvaiheeseen on olemassa oma, siihen erikoistunut eliöstönsä.

Metsien hoito metsätalouden näkökulmasta vaikuttaa erilaisilla metsätyypeillä eri tavalla. Kuivan ja kuivahkon kankaan männiköissä ero luonnontilaisen ja metsätalousmetsän välillä on melko pieni. Ehkä merkittävin ero tulee lahopuun määrässä, jota on luonnonmetsässä enemmän. Toki hakkuiden jäljitäkin oksista ja latvuksista lahopuuta jää, mutta ei yhtä monipuolisesti. Mesien uudistamiset tapahtuvat näissä joko kokonaan ilman tai vaihtoehtoisesti hyvin kevyellä muokkauksella. Yleisiä menetelmiä ovat siemenpuuhakkuut, joissa metsään jätetään harvakseltaan vanhoja mäntyjä siementämään uutta sukupolvea, tai kylvö, jossa maanpinnan kuntta rikotaan niiltä kohdin johon siemenet kylvetään. Kenttäkerroksen kasvillisuudessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia erikäluokissa.

Kosteilla ja rehevillä mailla sen sijaan tapahtuu paljon enemmän muutoksia. Metsä uudistetaan usein muokkaamalla maata rajusti, jotta istutettavat taimet pärjäisivät kilpailussa muita kasveja vastaan. Maan kasvillisuus vaihtuu milteinpä täysin, kun sakean metsän alla viihtyneet varjokasvit jäävät kilpailussa toiseksi valoa tarvitseville pioneerikasveille. Aikaa myöten metsän kasvaessa tilanne lähtee hiljalleen muuttumaan jälleen alkuperäiskasvien hyväksi. Tämä on metsien normaalia kiertoa. Ongelmana avohakkuilla on kuitenkin ympäristökuormitus, jota maanmuokkauksessa tapahtuu sekä vesistöihin että ilmastoon. Joka on kiinnostunut, voi helposti perehtyä enemmänkin metsien uudistamistapoihin sekä niiden vaikutuksiin, en jaksa niistä kovin laajasti kirjoittella, aihe on niin laaja. Avohakkuiden korvaajaksi tarjottu jatkuva kasvatuskaan ei ole ongelmaton, eikä onnistu läheskään joka paikassa.

Kaiken kaikkiaan luonnolla ei ole olemassa mitään stabiilia olotilaa, vaikka ihmistä ei olisi. Useimmat suot ovat olleet joskus lampia ja järviä, moni vanha kuusimetsä on ollut joskus lehtimetsä tai männikkö, joskus suon turvekerroksen alta löytyy ikivanhan metsän jäänteet. Luonto elää jatkuvassa muutoksessa, kuitenkin kiertäen usein kehää muutosten tapahtuessa hyvin hitaasti. Siellä missä ihminen toimii, muutokset ovat nopeampia.

Kasvatusmetsissä luontoarvoja otetaan koko ajan paremmin ja paremmin huomioon. Ojitettuja soita ennallistetaan, vaihettumisvyöhykkeitä säästetään aiempaa enemmän jne. Matkaa on kuitenkin vielä paljon enemmän edessä kuin takana tälläkin saralla. Metsätalous tarvitsee vielä kriittistä suhtautumista, jotta asiat jatkaisivat kehittymistä.

Vaikka työskentelen itse metsätalouden puuntuoton parissa, haluaisin lisätä metsien suojelua sekä kehittää luonnonhoitoa metsätalousmailla. Paras tilanne olisi, ettei meidän tarvitsisi koskea metsiin ollenkaan, mutta se on valitettavasti utopiaa. Näin ollen meidän pitäisi vaan kyetä löytämään tasapaino omien ja luonnon tarpeiden välille. Näitä päätöksiä ei vaan tee ihmiset metsäalalla vaan maailman kaikki ihmiset yhdessä. Talouskasvun vuoksi pyrimme tuottamaan ja kuluttamaan mahdollisimman paljon. Sen vuoksi meret ovat täynnä muovia ja sen vuoksi hakkaamme metsiämme. Jos Suomessa lopetettaisiin metsätalous, köyhtyisimme huomattavasti. Puutuotteet valmistettaisiin jossakin muualla. Kysymys maapallon tilasta metsien, merien, järvien ilman jne. osalta on riippuvainen siitä, mitä me ihmiset elämältä vaadimme. Jos päättäisimme yhdessä luopua paljosta krääsästä, jota todellisuudessa emme tarvitse, voisimme säästää luontoamme hirvittävän paljon. Koska emme siihen kykene, on metsätalous osana samaa kehitystä. Metsiä hakataan, koska haluamme kuluttaa, haluamme rahaa ja töitä.

 

[K.A.H]

Yllättävän vähän aihe on herättänyt mielenkiintoa. Ehkäpä aihe on tällä foorumilla kuitenkin hieman vieras. Arvelin, että kannanottoja nimenomaan metsätalouteen kriittisesti suhtautuvilta tulisi enemmän. Esimerkiksi avohakkuiden vastustus on kasvanut voimakkaasti ja asia on usein julkisuudessa, joten luulin sen näkyvän täällä enemmän.

Vaikka työskentelen itse metsätalouden puuntuoton parissa, haluaisin lisätä metsien suojelua sekä kehittää luonnonhoitoa metsätalousmailla. Paras tilanne olisi, ettei meidän tarvitsisi koskea metsiin ollenkaan, mutta se on valitettavasti utopiaa. Näin ollen meidän pitäisi vaan kyetä löytämään tasapaino omien ja luonnon tarpeiden välille. Näitä päätöksiä ei vaan tee ihmiset metsäalalla vaan maailman kaikki ihmiset yhdessä. Talouskasvun vuoksi pyrimme tuottamaan ja kuluttamaan mahdollisimman paljon. Sen vuoksi meret ovat täynnä muovia ja sen vuoksi hakkaamme metsiämme. Jos Suomessa lopetettaisiin metsätalous, köyhtyisimme huomattavasti. Puutuotteet valmistettaisiin jossakin muualla. Kysymys maapallon tilasta metsien, merien, järvien ilman jne. osalta on riippuvainen siitä, mitä me ihmiset elämältä vaadimme. Jos päättäisimme yhdessä luopua paljosta krääsästä, jota todellisuudessa emme tarvitse, voisimme säästää luontoamme hirvittävän paljon. Koska emme siihen kykene, on metsätalous osana samaa kehitystä. Metsiä hakataan, koska haluamme kuluttaa, haluamme rahaa ja töitä.

Olen huomannut, että täällä jatkoajassa vakavammat ja syvällisemmät aiheet eivät nykyään herätä keskustelua juuri lainkaan. Ehkä politiikkaa lukuunottamatta. Noin muutoin eniten keskustelua tuntuvat herättävän viihteeseen (musiikki & tv-sarjat) liittyvät asiat, ja sitten materialistiseen kuluttamiseen liittyvät asiat, uusi kännykkä, uusi televisio jne. Taitaa ihminen nykyään olla sen verran hedonistinen, että siihen liittyvät asiat täälläkin puhuttavat. Sen sijaan metsätalous taikka muut ympäristöasiat eivät useimpia nappaa, sillä jollakin tavalla niiltä aina vaan halutaan sulkea silmät ja korvat. Niin syvälle meihin on vauvasta asti iskostettu kuluttamisen ideologia, että useimmilla pyörii mielessä mitä kivaa seuraavasta tilistä voisi ostaa. Kukaan ei suostu näkemään, että länsimaissa valtaosa ihmisitä elää aivan ylenpalttisen leveästi, ja meidät ympäröivä materian määrä on aivan jotain aivan pöyristyttävää. Kukaan ei tarvitse sellaista määrää erilaista tavaraa. Minusta sen asian oivaltamiseen ei tarvitse ottaa kuin puolen tunnin kävely missä tahansa keskiluokkaisella asuntoalueella, ja katsella ihmisten pihoihin, niin pitäisi jo ymmärtää ettei niillä Suomen (ja muunkin maailman) metsillä ja luonnolla ole minkäänlaista tulevaisuutta, ja että itse kukin voi jotain asialle tehdä. Kyllä eräskin suomalainen hulluksi ekofasistiksi tituleerattu mies oli jo vuosikymmeniä sitten oikeassa ihmiskunnan suhteen. Ei ole minkäänlaista toivoa tulevaisuudelle, kun meininki jatkuu entistä pahempana aina vaan. Kyllä ihminen vaan on totaalisen typerä laumaeläin.

 

[arvee]

Yllättävän vähän aihe on herättänyt mielenkiintoa. Ehkäpä aihe on tällä foorumilla kuitenkin hieman vieras. Arvelin, että kannanottoja nimenomaan metsätalouteen kriittisesti suhtautuvilta tulisi enemmän. Esimerkiksi avohakkuiden vastustus on kasvanut voimakkaasti ja asia on usein julkisuudessa, joten luulin sen näkyvän täällä enemmän.

@Peltinen totesi vanhuuden olevan metsän luonnollinen olotila. Aivan näin se ei kuitenkaan ole. Mikäli emme puuttuisi tilanteeseen millään tavalla, vanhoja metsiä olisi toki paljon nykyistä enemmän, mutta luonto uudistaa itseään monin keinoin ilman ihmisen vaikutusta. Metsäpalot, myrskyt ja vaikkapa hyönteiset monien muiden seikkojen ohella tuhoaisivat vanhoja metsiä, jolloin luonnollisessakin olotilassa metsiä olisi kaiken ikäisiä. Näin pitääkin olla, sillä jokaiseen kehitysvaiheeseen on olemassa oma, siihen erikoistunut eliöstönsä.

Metsien hoito metsätalouden näkökulmasta vaikuttaa erilaisilla metsätyypeillä eri tavalla. Kuivan ja kuivahkon kankaan männiköissä ero luonnontilaisen ja metsätalousmetsän välillä on melko pieni. Ehkä merkittävin ero tulee lahopuun määrässä, jota on luonnonmetsässä enemmän...

Kasvatusmetsissä luontoarvoja otetaan koko ajan paremmin ja paremmin huomioon..

Numero Seiskalta hyvä ketjunavaus ja kokonaisuudessaan hyvä yo. viesti, jossa nykyään vallitsevaa metsänhoidon perusperiaatteita valotetaan.

Meikäläinenkin meni ehkä romantisoimaan liikaa metsän mysteeriä: ei perussuomalainen, yleinen mäntykangasmetsikkö ole mikään suunnaton luontoelämys, siellä lajeja bongaava luontoharrastaja saa taivaltaa kuukausia mitään uutta löytämättä, näin kärjistetysti. Harvennushakkuissa toivoisin ehkä kelopuita enemmän jätettävän, mutta toisaalta ovatko mäntykelotkaan kovin suuri luonnonvara loppujen lopuksi. Haavat sen sijaan olisivat.
Tuo ojitus/soistumis ja siitä johdettuna turvetuotanto, se on huolestuttavampaa kuin tuollainen perusmäntytalousmetsän hyödyntäminen.

Turvetuotannosta keskusteleminenkin sopinee tähän ketjuun.

 

[Analyytikko_]

Omistan metsää jakamattoman kuolinpesän kautta. Per nuppi puhutaan 3-4 hehtaarista, joten pelkillä metsätuloilla ei pääse leveilemään, mutta työllistää se pienikin tilkku. Tänä keväänä pitäisi istuttaa palstalle taimia ja toisaalta tehdä takkapuut valmiiksi tulevan talven lämmityskaudelle. It-alan työläisenä tekemisen jäljet eivät ole yhtä konkreettisia kuin metsää hoitaessa.

Hyvä ja mielenkiintoinen ketju. Itse olin vastaavassa tilanteessa vielä pari vuotta sitten. Omistus per nuppi oli jonkin verran enemmän, mutta "sain" yksin hoitaa kaikki metsään liittyvät toimenpiteet ja tietysti myös metsäverotuksen siihen kaupan päälle. Aika paljon jouduttiin käyttämään MHY:n palveluita, joten oltiin varmasti mukavia asiakkaita ja tervetulleita kaupunkilaismetsänomistajia MHY:n näkökulmasta.

Koska oma aika ei riittänyt omatoimisiin metsänhoitotoimenpiteisiin ja metsätila sijaitsi useamman sata kilometriä omalta asunnolta, niin jouduttiin kaikki työt ostamaan MHY:n kautta ja se tietysti söi aika kivasti metsätalouden tuloja ja pienensi puukaupoista tulevaa tiliä. Rupesin jossakin vaiheessa laskemaan, että eihän tämä metsän tuotto kovin kummoinen ole ja ainut joka tässä yhtälössä tienaa on MHY. Tähän päälle se, että kaikki metsäasiat olivat yhden jakamattoman kuolinpesän osakkaan vastuulla, mutta metsätulot piti tietysti jakaa kaikkien kuolinpesän osakkaiden kesken.

Päädyttiin lopulta myymään metsät pois vaikka pitkään harkitsin myös metsien lunastusta itselleni. Ison velan ottaminen ei kuitenkaan houkutellut ja ihan mukavasti metsien myynnistä saadut rahat näyttävät tuottavan nyt pörssissä. Välillä harmittaa, että metsät tuli myytyä ja tulee mietittyä, että olisiko sittenkin pitänyt ostaa metsät itselle. Muistelen myös lämmöllä metsäkäyntejä metsäasiantuntijan kanssa sekä omin päin metsässä pyörimistä, kun tuli katseltua, mitä pitäisi tehdä ja huomasi muutoksia esim. parin vuoden takaiseen metsäkäyntiin. Toisaalta tehty ratkaisu tuntuu oikealta ainakin silloin, kun uutisissa varoitellaan lähestyvästä myrskystä, joka kaataa metsiä tai varoitellaan kirjanpainajakannan voimistumisesta. En todellakaan kaipaa sitä tunnetilaa, kun mietin, että meneekö päätehakkuukypsä kuusikko nurin myrskyssä tai iskeekö kuusikkoon kirjanpainaja.

Metsänomistaminen sopii joillekin, mulle se ei vissiin sopinut ja minusta julkisuudessa ei useinkaan kerrota sitä, kuinka paljon työtä metsä teettää, jos metsästä haluaa saada tuottoa. Mutta kyllähän se metsänomistaminen ihan kivaa hommaa myös välillä oli.

 

[Huerzo]

Päädyttiin lopulta myymään metsät pois vaikka pitkään harkitsin myös metsien lunastusta itselleni. Ison velan ottaminen ei kuitenkaan houkutellut ja ihan mukavasti metsien myynnistä saadut rahat näyttävät tuottavan nyt pörssissä.

Tuttuja mietteitä. Sama lopputulos eli myynti voi olla minullakin edessä - kunhan saa hoidettua palstan rästityöt pois alta.

Kuolinpesän kautta tapahtuva "yhteishuoltajuus" tai muu kimppaomistajuus ei pidemmän päälle houkuta. Yhteydenpito ja mielipiteiden kysely joka päätökseen ei innosta. Jos vitkuttelee päätöksien kanssa liian pitkään, päätyy omistajiksi sisäkkäisiä kuolinpesiä. Yhteismetsää voisin harkitakin, mutta siinähän itse vapautuu hoitorasitteista ja toiminta on lähempänä osuuskuntaa. Tutustumisen väärti malli.

Pitäisi ostaa naapurists tiloja nykyisen rinnalle, jotta toiminnasta saisi ammattimaisempaa ja toimintaan "suuruuden ekonomiaa". Metsänhoidosta olisi vielä paljon opittavaa, vaikka moottori- ja raivaussaha pysyvät näpeissä. Toki metsäpalstat ovat täällä Keski-Suomessa arvossaan, kiitos viime vuosien sellutehdashankkeiden. Puulle on näköpiirissä kysyntää seuraavan 30 vuoden ajaksi. Metsäsijoitus vaatisi oman lompakon lisäksi pankkilainaa, mutta samalla tavalla ne korot ovat vähennyskelpoisia kuin suositun asuntosijoittamisenkin lainakorot. Riittääkö ratkaisuun oikeasti pokka, on toinen asia. Kuten totesit, "työtä metsä teettää" - "osta ja unohda" ei tässä sijoitusmuodossa toimi ja osinkoja voi joutua odottamaan vuosia.

 

[Huerzo]

Tänä keväänä pitäisi istuttaa palstalle taimia ja toisaalta tehdä takkapuut valmiiksi tulevan talven lämmityskaudelle.

Taimien kohdalle raksi ruutuun. 900 kuusta putki-istutuksena mättäisiin. Kun oikea istutustekniikka palautui mieleen, alkoi työ alkukankeuden jälkeen sujua. Onneksi taimien saapuminen viivästyi kuukaudella, joten ne eivät päätyneet (pahimmillaan) paahtumaan kuoliaaksi. Toki voihan vastaava sateeton jakso osua nytkin kohdalle, mutta se taitaa olla epätodennäköistä.

Samalla viime vuonna istutettuja taimia joutui korvaamaan talvituhojen vuoksi. Suomen ilmasto laittaa puut koville.

 

[RexHex]

Taimien kohdalle raksi ruutuun. 900 kuusta putki-istutuksena mättäisiin. Kun oikea istutustekniikka palautui mieleen, alkoi työ alkukankeuden jälkeen sujua.

Yksinkö istutit ja kuinka kauan tuossa touhussa meni? Oliko maasto miten helppoa?

 

[Huerzo]

Yksinkö istutit ja kuinka kauan tuossa touhussa meni? Oliko maasto miten helppoa?

Velipojan kanssa 50/50. Maasto oli helppoa (tasaista, ei kivistä) ja myöskin vähärisuista ja -heinäistä. Palsta heti tien vieressä, joten taimilaatikot sai jättää auton viereen, eikä taimia tarvinnut raahata pitkiä matkoja. Joten helppo paikka monessa mielessä.

Aikaa kului neljä tuntia ja vartti juomataukoineen, joten työtä ei tehty hampaat irvessä -tahdilla. Juomaa kului - kaupunkilainen kun ei pääse sängystä viikonloppuna ylös tarpeeksi aikaisin, jotta välttyisi auringon porotukselta!

 

[Huerzo]

IS:n toimittaja on tehnyt mielenkiintoisen juttusarjan yläotsikolla "Otto Jaaksosen kuusi". 123-vuotiaan kuusen matkaa seurataan metsäkoneen hampaista laudaksi ja edelleen satamasta loppukäyttäjälle asti. Artikkeleista saa hyvän kuvan mitä kaikkea osaamista ja tekijää metsätaloudessa tarvitaan. Vaikka ei metsää omistaisikaan, niin yleissivistävää ja sujuvaa kirjoittelua.

Osa 1: Alkutarina ja kuusen kaadosta tukkirekkaan
Vain sormen painallus ja 123-vuotias kuusi kaatuu rytisten – ostaja saa tietää kaiken puusta heti: ”Monen leipä on tästä kiinni”

Osa 2: Tukista laudaksi
123-vuotias kuusitukki heitettiin Etelä-Savossa tapahtumien vyöryyn, josta tuli ulos 28 mm:n lautaa – lue ja katso suomalaisen sahan läpivalaisu

Osa 3: Satamaan ja maailmalle
Sahatavara tuo 5 miljoonaa euroa joka päivä Suomen kansantalouteen – katso, miten lauta lähtee maailmalle Kotkan satamasta

Juttusarja jatkunee kevään aikana lautojen matkan jatkuessa.

 

[Sisäliitin]

Näin aika kaukana vihreästä,pienmetsänomistajana ja metsästäjänä on pakko sanoa että nykymetsätalous on hirveää paskaa. Etelä-Suomesta et löydä parin neliökilometrin laikkua mistä ei olisi joku osa hakattu sileäksi. Moni sanoo että 10v ja se kasvaa jo korkeaa taimikkoa mutta ei se ole sama. Silti jokainen eläinlaji ja erityisesti sorkkaeläimet pitäisi ampua sukupuuttoon kun jonkun 100ha taimikosta on pari latvaa käyty mutustamassa.

 

[Lert]

Näin aika kaukana vihreästä,pienmetsänomistajana ja metsästäjänä on pakko sanoa että nykymetsätalous on hirveää paskaa. Etelä-Suomesta et löydä parin neliökilometrin laikkua mistä ei olisi joku osa hakattu sileäksi. Moni sanoo että 10v ja se kasvaa jo korkeaa taimikkoa mutta ei se ole sama. Silti jokainen eläinlaji ja erityisesti sorkkaeläimet pitäisi ampua sukupuuttoon kun jonkun 100ha taimikosta on pari latvaa käyty mutustamassa.

Johtuisko siitä, että eteläsuomessa metsätilojen koko on pieni ja aina jossain palstalla puusto on ollut uudistuskypsää. Sitten taas joku jatkuvan kasvatuksen taktiikka on oikeasti aika harvalla tilalla taloudellisesti yhtä kannattavaa kuin avohakkuu.

 

[Huerzo]

Sitten taas joku jatkuvan kasvatuksen taktiikka on oikeasti aika harvalla tilalla taloudellisesti yhtä kannattavaa kuin avohakkuu.

Jatkuvan kasvatuksen ilosanomalla on äänekäs kannattajajoukko. Ainakin mediaseurannan perusteella jatkuva kasvatus on ylivoimainen avohakkuisiin nähden joka suhteessa. Kun katson ketkä asiasta intoilevat, suhtaudun asiaan isolla varauksella. Joten alla oleva teksti on kirjoitettu kuusivaltaisen metsäpalstan omistajana metsätalouden näkökulmasta. Palstan koko ei ole kymmeniä hehtaareja.

Hankintakauppaa tekevälle, osaavalle metsäammattilaiselle jatkuva kasvatus voi sopiakin. Kun menee pienellä metsäkoneella lähipalstalle, kaataa ja kuskaa puut itse tien varteen, on työn laatukin hyvää. Tai jos palstalla on jo valmiit, leveät ajourat, joista käsin puiden poiminta onnistuu jäljelle jääviä vahingoittamatta. Tällöin win-win-tilanne on mahdollinen, mutta kuten sanottu, se vaatii silmää ja osaamista. Plus omaa työtä.

Typerimmillään jatkuva kasvatus johtaa pienempiin myytäviin mottimääriin, jolloin monitoimikoneita siirrellään palstalta toiselle nykyistä tiheämmin. Se näkyy korjuukustannuksissa ja luonnollisesti ostotarjouksissa, kun koneurakoitsijoiden työaika kuluu laitteiden siirtoihin palstalta toiselle ja palstan sisällä. Kaatotyö on vaativampaa ja voi vahingoittaa pystyyn jätettäviä puita, jolloin riski sienitaudeille kasvaa. Eli metsä voi kasvaa nykyistä paremmin, mutta siitä metsänomistajan saama tulo jää lopulta pienemmäksi. (Ainakin niin kauan kun CO2-sidonnasta ei makseta mitään.)

On eri asia, jos jatkuva kasvatus valitaan ideologisista syistä. Kukin saa tehdä metsällään kuten parhaaksi näkee ja täyttää lain kirjaimen. Henkilökohtaisesti jatkuvan kasvatuksen puffaus tökkii, koska siitä esitellään julkisuudessa keihäänkärkenä lähinnä ne parhaat puolet.

Edit: stilisointia ja lisäys CO2-sidonnasta

 

[Wiljami]

@Huerzo kun toivoi hallituksen ja metsätalouden yhdistävää keskustelua täällä käytävän, niin ajattelin pari linkkiä pistää tähän:

Professori: Suomen hiilinielulaskelma on tehty väärin – hyödyntää EU-järjestelmän heikkouksia

Laskelma hyödyntää professorin mukaan EU-järjestelmän heikkouksia ja antaa mahdollisuuden kaataa suomalaisia metsiä kymmeniä miljoonia kuutioita ilman seuraamuksia.

yle.fi

Miksi Metsähallitus hakkaa keskeneräistä metsää, ihmettelevät monet metsäomistajat – syynä laskentakaava ja tulospaineet

Kriitikoiden mielestä Metsähallitus käyttää suunnittelussaan laskelmaa, joka johtaa liian nuorien metsien hakkaamiseen.

yle.fi

Suomen hiilinielujen kehityksestä oli siis puhe ja hakkuumääristä luonnollisesti siinä yhteydessä. Ongelmana näkisin itse ainakin juhlapuheiden ja toteutuman välisen ristiriidan nimenomaan valtio-omisteisissa metsissä. Yksityishenkilöt saavat edelleen tehdä metsälleen mitä tahansa (hakkuita) ja luonnollisesti myös valtion omistamissa metsissä on valtiolla oikeus ne puupellot parturoida haluamassaan tahdissa, mutta nimenomaan edellisen hallituksen suuria ristiriitaisuuksia viestinnän ja toteutuman välillä oli näissä Metsähallituksen tuottotavoitteissa, jotka käytännössä pakottivat kaatamaan kasvavaa (eli eniten hiiltä ilmasta sitovaa) nuorta metsää kuitupuuksi pikavoittoja saadakseen. Toki valtio-omistaja on osoittanut monen muunkin toimialan suhteen olevansa kykenemätön näkemään asioita (vaalikautta) pidemmällä tähtäimellä, joten tuollainen "kaikki lihoiksi" -ekonomia ei sinänsä yllätä. Toivoisin MH:n tuottotavoitteiden tarkastamista (tai edes tarkastelujakson pidentämistä vuosikavartaaleista vaikka vuosikymmenkvartaaleihin), mutta tässä asiassa tuskin edelliseen hallitukseen nähden on isoja muutoksia tapahtumassa, kun huomioidaan MMM:n säilyneen saman ministerin alaisuudessa.

 

[#7]

Metsien hiilinielut ja niiden laskeminen on kyllä mielenkiintoinen aihe. Mediassa hyvin paljon saa näkyvyyttä kolmikko Timo Pukkala, Olli Tahvonen ja Erkki Lähde. Yleensä heitä siteerataan asiantuntijoina, jolloin heidän agendaansa vääjämättä ajetaan kansalle mielipiteeksi. Koska hiilinielulaskelmat ovat monessa suhteessa varsin sekavia ja monisyisiä, en ota tässä sellaista kantaa, että kyseinen kolmikko olisi asiassa sen kummemmin väärässä kuin oikeassakaan, mutta totean olemassa olevan myös toisenlaisiakin, sinällään hyvin perusteltuja näkemyksiä.

Itse olisin kyllä rajoittamassa hakkuita valtion metsissä, mutta syynä ei ole hiilinielut vaan metsien monimuotoisuus. Aiheesta olisi paljonkin asiaa, mutta en jaksa nyt alkaa kirjoittamaan.

Metsähallituksen tuottokeskusteluissa unohtuu usein, että tukkipuun kysyntä ei riitä korkeisiin tukkiprosentteihin valtion metsissä. Suomeksi, vaikka tukkia metsissä kasvatettaisiin, se käytettäisiin kuituna, kuten nytkin jossakin määrin tehdään. Siksi ajatus kiertoajan pidentämisestä ei tuottoprosentin laskennoissa päde. Tälläkin hetkellä sahapuusta on maailman markkinoilla kovasti ylitarjontaa ja meillä Suomessa on ongelmia jo pelkästään vahvan valuutan vuoksi suhteessa pahimpiin kilpailijamaihin Ruotsiin ja Venäjään. Mikäli kysynnässä ei tapahdu suuria muutoksia, joita ei toistaiseksi ole näköpiirissä, pitkä kiertoaika heikentää tuottoa, käyttää korkokantana mitä hyvänsä. Tietyn läpimittaluokan saavuttamisen jälkeen metsän arvokasvu on hyvin olematon johtuen kuitupuun heikosta hinnasta. Toisin olisi, mikäli kasvatettava tukkipuu saataisiin myytyä sopivaan hintaan. Pitää joskus paremmalla ajalla koettaa avata asiaa tätä laajemmin ja selkeämmin, mutta koko viestini tarkoituksena on tuoda esille, että keskustelua käydään julkisuudessa aika suppeasta näkökulmasta oli kyse sitten Metsähallituksen tavasta käsitellä metsiä tai metsien käytöstä yleensä. Asiasta on tehty poliittinen, joka valitettavasti polarisoi keskustelua. Sinällään kuitenkin hyvä, että metsistä keskustellaan, ne ovat Suomen merkityksellisin viennin sektori ja toisaalta merkityksellinen ekosysteemi, josta on pidettävä hyvää huolta.

 

[Wiljami]

koko teksti

Hyvää pohdintaa. Olen samaa mieltä että hiilinielut, vaikka näennäisen yksinkertaisia (motti kasvua = n. puoli tonnia hiiltä taivaalta), ovat monimutkaisia kokonaisuuksina ja tuo monimuotoisuuden säilytys olisi itse asiassa itsellänikin prioriteettina absoluuttisen puunkasvatuksen sijaan. On löydettävissä tutkimuksia jotka osoittavat monimuotoisen metsän nielevän monokulttuuripuupeltoa tehokkaammin hiiltä, johtuen kaikesta mikrokasvustosta jolla ei ihminen toki suoranaisesti mitään teekään (minkä lisäksi monipuolisessa metsässä kasvaa aina jotain, vaikka yksittäinen laji kokisikin tuhoja).

Tukkipuulla on Suomessa perinteisesti ollut suhteessa liian korkea hintataso verrattuna kuituun ja vinouma on korostunut ajan kuluessa. Tuolle on käsittääkseni käytännössä lähinnä perinteisiin ja politiikkaan nojaavat perustat, metsänomistajat nousisivat barrikaadeille jos tukkipuusta ei saa käypää korvausta ja toisaalta sellutehtaat eivät halua kuitupuusta maksaa, koska se on perinteisen käsityksen mukaan roskaa/ropsia, vaikka lopputuotteella tehdään roimasti tukkipuuta kovempia tuottoja (ja tuote on sellainen joka viedään käsistä).

 

[Kilgore Trout]

Otetaan poliittinen osuus tähän ketjuun.

Poliittisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa tehtaiden tai hankintaketjun kustannuksiin ja siten investointien sijoituspäätöksiin. Se vaikuttaa tehtaiden tuottoon, edelleen kykyyn maksaa raaka-aineesta ja siten kysyntään. Jos esimerkiksi sahojen toimintaa hankaloitetaan velvoittein ja määräyksin, se vaikuttaisi suoraan tukin kysyntään. Ja jos tukki ei jargonia käyttäen liiku markkinoilla, ei puukauppakaan käy. Kuitupuun myynnillä ei tiliä tehdä. Vastaavasti korjuuketjulle voidaan aiheuttaa lisäkustannuksia rajaamalla voimakkaasti sallittua puunkorjuuaikaa, jolloin kalliit koneet seisovat osan vuotta tuottamattomina. Joten keinoja kyllä löytyy.
...
Loppukaneettina tähän poliittiseen osuuteen voin sanoa, että erilaisiin talkoisiin hoputtaminen sujuu niiltä, joiden omaa lompakkoa asiaa ei koske.

Suomessa on vahva liikkuvien koneiden klusteri, johon kuuluvat mm. metsäkonevalmistajat Ponsse Oyj ja John Deere Forestry Oy. Molemmat ovat vahvoja vientiyrityksiä. Voisin kuvitella, ettei niitä ilahduttaisi osittainen käyttökielto kotimetsissä.

Tuo @Huerzo :n esiin nostama talkooajatus on niin kiinnostava, että haluan muistuttaa Suomessa vuosina 1969-74 toteutetusta pellonvarauslaista. Se tunnetaan paremmin nimellä pakettipeltojärjestelmä. Silloin tavoitteena oli hillitä maatalouden ylituotantoa. Viljelijöille maksettiin, jos he jättivät peltonsa viljelemättä, ja lisää rahaa vielä siitä, jos he metsittivät peltonsa.

Nyt samaa ajatusta voisi toteuttaa niillä nurmialueilla, jotka eivät kelpaa kuin "ilmastonautojen (kärnätermi)" laitumiksi. Kai niillä kuitenkin metsä kasvaisi. Pellot pakettiin vaan!

 

[Wiljami]

...
Nyt samaa ajatusta voisi toteuttaa niillä nurmialueilla, jotka eivät kelpaa kuin "ilmastonautojen (kärnätermi)" laitumiksi. Kai niillä kuitenkin metsä kasvaisi. Pellot pakettiin vaan!

Sekin riippuu kovin siitä, minkälaiselle läntille pelto on aikoinaan raivattu. Joku kuivatettu suopohja on kasvillisuuden kannalta erittäin epäedullinen eikä suopellolla puukaan kasva kunnolla. Noita on nyttemmin ruvettu pikkuhiljaa muuttamaan takaisin luonnontilaan, mutta prosessi vie vuosikymmeniä eikä teho ole mitenkään taattu. Lisäksi luonnollisesti kertaalleen hävitetyn suoluonnon palauttaminen ei mikään automaatio ole, vaikka maaperä soistuisikin. Hiilivarastoina suot ovat luonnollisesti erittäin hyviä, nieluina ei niinkään. Monimuotoisuuden kannalta välttämättömiä.

 

[valkeaori]

Olisi tuommoinen puolen hehtaarin kokoinen koivikko ensiharvennusta vailla ja kiinnostaisi tehdä homma itse. Olen yrittänyt etsiä tietoa koivikon harvennuksen oikeasta vuodenajasta ja ymmärrykseni mukaan koivua voisi kaataa siis myös loppukesästä. Osaako täällä metsäasiantuntijat vahvistaa tiedon ja antaa mahdollisesti tarkempaa tietoa sopivasta ajankohdasta ja muista hyvistä neuvoista? Metsä sijaitsee Etelä-Suomessa. Ja mitenkäs muuten, jos tuota puuta haluaa klapeiksi, niin miten silloin kannattaa koivun kaatamisessa toimia?