Metallica-keskustelu

[Turkoosisalpa]

Linkki: https://twitter.com/JimmyKimmelLive/status/1645646140547760128?s=20

Pari päivää, ja pääsee teatteriin ennakkoesitykseen. Sedät jaksaa heilua.

 

[BigRedBob]

Kylläpä oli kaivettu pariin biisiin ihan helvetin kammottavat visuaalit. Teki lähinnä mieli pitää silmiä kiinni, ettei saa epilepsiakohtausta. Room of Mirrorsin video aivan paras! :D
Itse levy oli aika hyvä, ihan koko mittaansa ei kantanut ensikuulemalta, mutta pretty pretty pretty good!

 

[Turkoosisalpa]

Joo, mä olin silmät kiinni melkein koko ajan. Aivan kauheaa tuo visuaalisuus, mutta musa oli kyllå hyvää.

You must burn ja kolme vikaa biisiä on kyllä oikein mainioita biisejä. Samoin tykkään singlejulkaisuista. Muita pitää vielä toisen ja kolmannenkin kerran kuunnella, ennen kuin lopullisesti tuomitsee.

 

[Orvo Muusi]

Muita pitää vielä toisen ja kolmannenkin kerran kuunnella, ennen kuin lopullisesti tuomitsee.

Joskus on jopa vaatinu vuosia ennen kuin joku levy/bändi on auennut :)

Metallicasta kun puhe niin aluksi pidin kovastikin Death Magneticista ja Hardwirestä mutta eipä ne hirveästi oo levylautasella alkuinnostuksen jälkeen pyörineet.

 

[Turkoosisalpa]

Kyllä kuulokeilla pelkästään kuunneltuna kuulostaa levy niin paljon paremmalta kuin tuolla Finnkinolla. Room of mirrorsin loppu iskee kyllä tosi kovaa meikäläiseen, on melkoista korvakarkkia.

Moni muukin kohta jää päähän soimaan. Too far gone!

Iltapäivällä vinyyli pois kuleksimasta ja viikonloppu voi alkaa, ehkä parilla punaviinilasillisella höystettynä. Samalla voi vielä fiilistellä finaalipaikkaa ja tulevaa mestaruutta…

 

[Spire]

Joskus on jopa vaatinu vuosia ennen kuin joku levy/bändi on auennut :)

Metallicasta kun puhe niin aluksi pidin kovastikin Death Magneticista ja Hardwirestä mutta eipä ne hirveästi oo levylautasella alkuinnostuksen jälkeen pyörineet.

Tähän vahva sama, periaatteessa hyviä levytyksiä kumpainenkin, mutta ei tee mieli kuunnella enää uudestaan. Edes yksittäiset kappaleet eivät jää juurikaan pyörimään omille soittolistoille. Mielestäni vähän sellaista bulkkikamaa, joka menee lenkkimusiikkina mutta ei tulisi mieleenkään kuunnella esimerkiksi hyvässä nousuhumalassa. Tosin St. Anger oli minusta ihan ok albumi, vaikka se kattiloiden räime oli paikoitellen aika naurettavaa. Siinä kuitenkin yritettiin vähän luoda jotain uutta, vaikka ei nyt ihan putkeen mennytkään (paitsi tietysti levymyynnin osalta).

P.S. vituttaa vieläkin että James kävi Siperiassa asti metsästämässä huvikseen karhun, jota ei edes laitettu lihoiksi, kuten Some Kind of a Monster- dokkarista opimme.

 

[Eddie]

Lux Aeterna ja Screaming Suicide ovat levyn ehkä heikoimmat biisit (itselleni). Varsinkin ensimmäinen on ihan kauhea. Onneksi loppu levy vaikuttaa ihan kelvolliselta. On tämä kuitenkin Hardwiredin kanssa Metallican kaksi heikointa albumia. No nämä loput biisit eivät vielä ansaitse lopullista tuomiota. Mutta ei nyt huono albumi ja uusi musiikki on aina kivempaa kuin se loppuun poltettu kasari.

 

[Binisteri]

Eilen tuli iSensessä käytyä kuuntelemassa lätty läpi ja yleisfiilis oli tosi hyvä. Täytebiisejä ei juuri ollut vrt. Hardwiredin muutama kipale. Old schoolimpi viba puhutteli oikeinkin mukavasti ja tähän mennessä julkaisemattomat kappaleet olivat todella hyviä. Hardwiredin puolustukseksi edeltäjän keihään kärjet olivat kyllä ehkä parempia mitä tämä uusin lätty toi pöytään, mutta tämänkin saatan pyörtää ajan myötä.

Tänään levy on ankarassa kuuntelussa kuitenkin!

 

[I am not Jesus]

Ainakin tämä kuulostaa todella hyvältä livenä:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=TOm8BUTvPQA

 

[teude]

Lupaava alku levylle, jo Shadows Follow on parempi biisi kuin mikään studiolevyillä ollut Reloadin jälkeen.

 

[hiitti]

Klo 04.00 lähdin viereiselle rannalle. Etsin rantatuolin, kuulokkeet korville ja lepäilemään. Voin sanoa, että levy iski aikamoisen kivasti. Lämpöäkin oli vielä sellaiset 18.

Viimeinen biisi tällä hetkellä suosikki. Todella hyvä levy.

 

[Outsider]

Ei tästä nyt ihan kauheasti ole mitään ihmeempää mieleen jäänyt, kun päivän mittaan on vähän kerennyt kuunnella, mutta positiivisena yllätyksenä, että väkisin väännettyä thrashia onkin mukana näin vähän. Selkeästi enemmän tuonne Load maailmaan kallellaan olevat biisit toimii parhaiten näillä vähän löysemmillä soundeilla (ja miehillä).

 

[Orvo Muusi]

Pari kertaa päivän aikana kuunneltu ja tuntuu että yksittäin kappaleet toimi paremmin, koko levy kerralla tuntui olevan vähä tasapaksua tööttäystä. Kitaraharmoniajutut olivat hienon kuuloisia.

 

[BigRedBob]

Linkki: https://youtu.be/r7TYA7UcQlE

 

[ez_pound]

Ekan kuuntelun perusteella periaatteessa päinvastainen pettymys kuin Load. Kuulostaa thrash-Metallicalta, mutta biisit ovat huonoja. Oikeastaan kaikissa kappaleissa tuntuu olevan sama ongelma: erittäin hyviä kohtia ja ideoita, mutta kuulostaa, että soitetaan viittä eri biisiä samaan pakettiin.

Olisi helvetin kova levy, jos kaikki kappaleet suoraviivaistettaisiin ja tiivistettäisiin alle kolmen minuutin pituisiksi.

 

[PokerJoker]

Ekan kuuntelun perusteella periaatteessa päinvastainen pettymys kuin Load. Kuulostaa thrash-Metallicalta, mutta biisit ovat huonoja. Oikeastaan kaikissa kappaleissa tuntuu olevan sama ongelma: erittäin hyviä kohtia ja ideoita, mutta kuulostaa, että soitetaan viittä eri biisiä samaan pakettiin.

Olisi helvetin kova levy, jos kaikki kappaleet suoraviivaistettaisiin ja tiivistettäisiin alle kolmen minuutin pituisiksi.

Tämä. Onhan siellä Metallican alkutuotannossakin niitä pitempiä kappaleita vaikka millä mitalla, mutta pap.. pojilla oli vielä focus kohdallaan. Nyt jäi vähän sellainen sillisalaatti-fiilis monesta kappaleesta.

Itselle tämä menee siihen samaan kastiin oikeastaan kahden viimeisimmän levyn kanssa. Muutama biisi (Shadows Follow ja Inamorata kolahtivat parhaiten), jotka varmasti jäävät soittolistoille pyörimään, mutta muuten vähän sellaista harmaata ja paksua. Periaatteessa jopa St. Angeriin pätee samat sanat, muutama hyvä biisi, mutta se "harmaa massa" on sitten vieläkin huonompaa kuin kolmella viimeisimmällä levyllä.

Peukut kuitenkin siitä, että saatiin ylipäätänsä uusi albumi, joka vastasi aikalailla odotuksia kuitenkin. Näiltä vanhan liiton bändeiltä kun on sitä uutta matskua tippunut viimeisen vuosikymmenen aikana niin ei tämä missään nimessä sieltä huonoimmasta päästä mielestäni ole.

 

[Sämppäri]

Vaikka miten sattuu myöntää, niin kyllähän tämäkin levy on tasapaksua suorittamista, josta paistaa ideoiden puute. En sano, että olisi paskaa. Ihan kuunneltava levy kaikkinensa, mutta ei aiheuta mitään semmosta reaktiota, että tekisi mieli kuunnella heti uudestaan. Nykyaikana oikeastaan yksi Metallican kappale on saanut tuon reaktion aikaiseksi ja se on Moth Into Flame levyltä Hardwired...to Self-Destruct. Pysyn siis edelleen levyissä Kill Em'all, Ride The Lighting, Black Album, Master Of Puppets ja And Justice For All pääasiassa.

Death Magneticissa oli hyvää yritystä ja suunta vaikutti olevan ylöspäin Load, Reload ja St.Anger levyjen jälkeen, mutta kone hyytyi siihen ylämäkeen ja Hardwired ja tämä uusin on tasapaksua tuotosta. Kitarat ja rummut kuulostaa erinomaisilta, mutta kappaleiden sisältö, tarina ja kehitys jää puolitiehen. Kuulostaa vähän kun vanhat kaverukset jammailesivat vuosien jälkeen improvisoituja riffejä.

Pysyn edelleen kannassani, että Metallica on paras bändi maailmassa ja se tarjoaa edelleen wow-elämyksiä vanhoilla kappaleillaan, mutta kuten monille on käynyt, vanhemmilla päivillään se tarjoaa enää ihan ookoota. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää, eikä horjuta bändin asemaa jättiläisenä.

 

[ChosenTwo]

Sain kuunneltua levyn ensimmäistä kertaa ja listasin jokaisen biisin jälkeen ylös muutamat kommentit, jättäen näistä pois aiemmin julkaistut sinkut. Pistetään nyt tänne, ennen kuin ryhdyn lukemaan muiden kommentteja.

Shadows Follow
- Loadien-tunnelmaa joissakin riffeissä ja choruksessa.
- Kyseinen chorus on siitä vähän antikliimaksinen, että se kuulostaa siltä kuin se olisi pre-chorus jonka jälkeen lähtisi kunnon hittikertsi päälle, mutta sitten se vetääkin mutkat suoraksi.
- Nänänänänänänänä-Batman! -riffikin löytyi biisistä.

Sleepwalk My Life Away
- Jälleen Loadien tunnelmaa, esim. introssa ja pre-choruksessa.
- Säkeistö riffineen, kuten myös kertsi, toimi. Kivasti nyökyteltävää menoa.
- Valitettavasti Kirkin vanhojen tekojen fanina pitää todeta, että tämänkin uudemman biisin soolo oli kyllä erittäin mitäänsanomaton.

You Must Burn!
- Tämä kolmas ennenkuulemattomista kappaleista ei herätä kauhean suurta innostusta.
- Takapotkuilla etenevässä pää/säkeistö-riffissä on ihan kiva idea, mutta sekään ei tunnu oikein etenevän mihinkään.
- Biisin kiinnostavinta antia on väliosan Black Sabbath -riffittely hapokkaine lauluineen.
- Nimestä tulee mieleen, että Megadethiltahan löytyy biisi nimeltään "Burn!" (ja niin löytyy kyllä Sleepwalkerkin). Kai tästä vähän Megadeth vs Metallica -vääntöä saisi aikaiseksi.

Crown of Barbed Wire
- Ihmettelin kovasti kun biisin pää/säkeistö-riffi alkoi pyörimään, että nyt kyllä kuulostaa oudolta. Eipä oikein lähtenyt avautumaan se missään vaiheessa.
- Pre-choruksesta taasen pidin heti ja kertsinkin havaitsin varsin tarttuvaksi. Oikeastaan paras pre-chorus & chorus -yhdistelmä tähän astisissa biiseissä tarttuvuudeltaan.
- Pääriffin simppeli "jatkopala" (pääriffin esittelyn ja säkeistön välissä ensimmäistä kertaa tuleva) toimisi muuten ihan ok, mutta tuntuu vähän liian monta kertaa toistetulta noin simppeliksi. Outrossa esiintyvä variaatio vaikuttaisi sellaiselta idealta, jota olisi voitu hyödyntää aiemminkin.

Chasing Light
- Pääriffi on mahtava! Ja simppeli huutoihin pohjautuva kertosäe toimii myös erittäin hyvin.
- Kuitenkin minulle tulee päällimmäisenä mieleen, että voi kun tähän(kin) biisin olisi päässyt tekemään sovitusta; ottaisin nykyisen säkeistön pois kokonaan ja korvaisin sen pääriffin päälle lauletulla uudella säkeistöllä. Sitten mentäisiin pre-choruksen ja kertsin läpi ilman tempon puolittamista missään välissä. Siinä olisi kunnon reipasta menoa, joka jää nykyisellään vähän katkonaiseksi.

Too Far Gone?
- Levyn toiseksi lyhyin biisi Lux Aeternan jälkeen ja sen huomaa kyllä positiivisesti siinä, että tyhjäkäyntiä / turhahkolta tuntuvia toistoja tai osioita ei kauheasti kuulu.
- Pääriffi on nyky-Metallicaa geneerisimmillään niin hyvässä ja pahassa.
- Tässä on vähän Shadows Follown tyylinen "antaa odottaa enemmän kuin antaa" -tyylinen kertosäe, joka tuntuu juuri lähtevän koukuttavaan kliimaksiin, kunnes lopahtaakin kesken. No tässä siitä kliimaksista annetaan jo vähän maistiakin.
- Ensimmäinen Kirkin soolo aiheutti ajatuksen, että mahdollisesti olen kuullut tämän lickin joskus aiemminkin...

Room of Mirrors
- En tiedä iskikö tässä vaiheessa jo keskittymisongelmia pitkän päivän jälkeen, vai kertooko biisistä, kun kauheasti ei jäänyt mitään päähän muusta kuin väliosasta. Voi kyllä hyvin olla kyse siitä väsystäkin.
- Väliosassa oli mukavia melodioita ja Kirkin soolossa oli välillä jopa jotain ideaa... Mutta... Joo.

Inamorata
- Tässä kappaleessa on ainakin sitä välillä kaipaamaani melodiaa ja siksi se ehkä ei tunnukaan levyn ja bändin pisimmältä kappaleelta.
- Kertosäkeestä tulee sattuneesta syystä mieleen My Friend of Misery... Ja siitä johtuen huomaan nyt, että tämän biisin kertosäe jäi sinällään päähän, mutta sitten aina kun se lähtee pyörimään; "miseryyy...", alkaa se sekoittumaan päässäni My Friend of Miseryyn. Ehkäpä ne jatkokuunteluiden myötä oppii hahmottamaan omiksi jutuiksiin.

Okei, loppua kohden alkoi kyllä selkeästi väsy painamaan, minkä huomaa kommenttien puutteesta viimeisten kappaleiden kanssa. Niille, kuten aiemmillekin pitää antaa vähän paremmalla energialla uusia kuuntelukertoja. Sinkuista voi todeta, että 72 Seasons ja Lux Aeterna ovat olleet suosikit niistä.

Se minun on myös pakko todeta, että Kirk, jonka tekemiset toimivat minulle erittäin hyvin 90-luvun loppuun asti, suorittaa nykyään todella matalalla tasolla. Tämän voi toki havaita noista aiemmin annetuista muutamista biisikohtaisista huomioistanikin.

Tätäkään levyä ei taidettu tehdä ihan sillä mentaliteetilla, että mennääs studioon, tehdään biisit yhdessä päivässä ja nauhoitetaan ne sisään toisessa. Mutta siltä se kuulostaa kyllä Kirkin kohdalla. Eikö nyt oikeasti saisi vähän tiukemmin soitettuja ottoja sisään ja etenkin, eikö sinne saisi kehiteltyä jotain uusia ideoita? Näin uutisen, joka oli otsikoitu kuinka Kirk haluaa panostaa melodiaan, eikä tilutukseen. No se on täysin ok, mutta sitten tosiaan kaipaisi niitä tarttuvia melodioita. Nyt tulee niitä täysin samoja lickejä kokoajan uudestaan ja uudestaan. Esim. Mustaine tuppaa vetämään pari signature-juttuaan jokaisella levyllä johonkin sooloihin, mutta ne on niin hyvin soitettu ja kuitenkin pieniä osia muuten idearikkaissa sooloissa, että homma ei häiritse sitten yhtään, vaan tuntuu luonnolliselta. Kirkin kohdalla taasen tuntuu siltä, että ei vain ole mitään annettavaa enää soolojen kanssa ja muutkaan eivät jaksa studiossa edes yrittää vaatia parempaa.

Kauhean negatiiviseksi parjaamiseksi menee nyt Kirkin suhteen, kun kyseessä on tosiaan oma esikuva ajalta jolloin aloitin kitaran soiton (löytyy oikein The Art of Kirk Hammett -tabukirjakin hyllystä!) ja jonka aikanaan säveltämiä ja soittamia sooloja arvostan edelleen todella korkealle - enkä tosiaan sinällään löydä mitään valitettavaa siitä mitä soitti Kill 'Em All - Garage Inc. -välillä studiolevyillä. Varsin hienolta tyypiltä vaikuttaa mies näin muutenkin. Mutta eipä vain näytä enää syntyvän mitään lisäarvoa tuottavia sooloja mieheltä.

Tuo on vielä erittäin hämmentävää siinäkin mielessä, että pystyy mies kuitenkin livetaltiointien mukaan ainakin välillä soittamaan ihan hyvällä tasolla vanhoja klassikkosoolojaan, joten studiotekniikan avulla pitäisi kyllä onnistua se itse suorittaminen. Luovuus vain on täysin kadonnut.

 

[Eddie]

Pitää sen verran korjata omaa mielipidettä, että Screaming Suicide onkin ihan ookoo. Menee tuossa levyn lomassa paremmin alas. Olen siinä mielessä yllättynyt, että minun ei tarvitse skipata yhtään biisiä(paitsi se Lux Ae..). Levy on siis parempi kuin Hardwired. Sellaisia Death Magnetichin (ja ehkä myös Hardwiredin) kaltaisia huippukohtia tässä ei ole, mutta biisit ovat tasaisen hyviä ja niissä on riittävästi kiinnostavuutta. Aika lähelle muutama biisi kuitenkin pääsee niissä huippukohdissakin. Onhan siellä sitä tasapaksuutta, mutta sekin lentää riman yli. Jos Lux Aeternan tilalla olisi joku oikeasti idearikas "hitti", niin olisin varmaan enemmän mehuissani tästä levystä. Levykokonaisuus on tämän levyn ehdottomasti paras ominaisuus. Kyllä tätä tulee lenkeillä kuunneltua.

 

[ChosenTwo]

Toisen kuuntelun jälkeen nämä ovat alkaneet toimimaan / sisältävät ainakin sen verran kiinnostavia osioita, jotka saavat haluamaan lisäkuunteluita:

72 Seasons
Shadows Follow
Sleepwalk My Life Away
Lux Aeterna
Crown of Barbed Wire
Chasing Light
If Darkness Had a Son
Too Far Gone?

- Crown of Barbed Wiresta saisi helvetin hyvän, jos siinä olisi kova pääriffi, eikä tuo nykyinen outous.

- Chasing Lightin kohokohdat iskevät selkeästi parhaiten. Kuten eilisissä kommenteissani mainitsin, haluaisin kyllä vähentää töksähdyksiä ja kuulla biisin vauhdikkaasti rullaavana kokonaisuutena, mutta kyllähän tuohon jo näin toisellakin kuuntelulla alkoi enemmän tottumaan sellaisenaan kuin se on. Väliosa nyt ei niin hirveästi vielä tuntemuksia aiheuta mihinkään suuntaan, mutta se pitää mainita, että tutuTAA tutuTAA -lopetus on kova.

- If Darkness Had a Sonista minulla on kyllä edelleen hyvin kaksijakoiset fiilikset. Kertsin olen huomannut jämähtäneen päähän julkaisunsa jälkeen ja siinä on kiva pääriffi, mutta levyltä olisi löytynyt mielestäni selkeästi parempiakin sinkkuvaihtoehtoja.

- Too Far Gonesta tajusin, että se pääriffihän voisi olla sellaisenaan Kill 'Em Allilla. No Remorse & Seek & Destroy tulee mieleen etenkin.

Eli toisin sanoen minulle avautumistaan odottavat:

Screaming Suicide
You Must Burn!
Room of Mirrors
Inamorata

- Tosin näistäkin Room of Mirrors tuntui jo huomattavasti paremmalta kuin eilen ja Inamoratassa nyt vain on aika paljon sisäistettävää. Selkeästi energisemmällä ja positiivisemmalla mielellä tuli nyt kuunneltua.

 

[Turkoosisalpa]

Eli toisin sanoen minulle avautumistaan odottavat:

Screaming Suicide
You Must Burn!
Room of Mirrors
Inamorata

- Tosin näistäkin Room of Mirrors tuntui jo huomattavasti paremmalta kuin eilen ja Inamoratassa nyt vain on aika paljon sisäistettävää. Selkeästi energisemmällä ja positiivisemmalla mielellä tuli nyt kuunneltua.

Hauskasti nämä jakavat mielipiteitä. Minusta tuo nelikko + Too far gone iskivät heti syvälle ja taas monen muun biisin kanssa saa vielä sulatella.

Minä kyllä tykkään kovasti tästä levystä, enemmän kuin edellisestä. DM oli hyvä levy, mutta sen kuuntelu jäi aikanaan siihen, että loudness war teki mahdottomaksi levyn kuuntelemiseen ”kovaa”.

 

[torreira#11]

Tämäkin levy kun olisi tehty niillä 80-luvun vehkeillä, niin varmaan olis ihan hyvää matskua. Eihän näitä tietokoneella ja pro toolsilla hiottuja jaksa kuunnella. Koko levy kuulostaa olevan yhtä biisiä. Olen toki amatöörikuuntelija, joka vetää enemmän fiilispohjalta, mutta juu, tuli uusi levy.

 

[Wiesellike]

Kovassa kuuntelussa on ollut uusi levy koko viikonlopun ja paranee joka kuuntelukerralla. Sinkuiksi oli tehty mielestäni vääriä valintoja, jotka loivat liikaa skeptisiä ennakko-odotuksia. Selvä parannus Hardwirediin, joka kuulosti kokoelmalta yksittäisiä biisejä, kun taas tässä on enemmän yhtenäistä linjaa biisien välillä. Biiseissä on yllätyksellisyyttä, joka tosiaan vaatii kuuntelukertoja, että hienoudet avautuvat. Hyvä sekoitus 80-luvun vaikutteita ja ysäri-Metallicaa.

Hetfield on hyvässä iskussa niin laulun kuin riffien kanssa. Ulrich ja Trujillo ovat tasaisen hyviä omissa rooleissaan. Levyn heikoin lenkki on valitettavasti Kirk Hammett. Pari ok sooloa, mutta suurin osa kuulostaa kuin olisi soittanut ne lonkalta studiossa. Olisi kaivannut sen 90-luvun alun Bob Rockin potkimaan Kirkiä perseelle.

Biiseistä omassa päässä on eniten soineet Shadows Follow, Chasing Light, Too Far Gone? ja Room of Mirrors, mutta kaikissa biiseissä on jotain mielenkiintoista. Luulen, että Yellow Album tulee kestämään aikaa paremmin kuin kaksi edeltäjäänsä.

 

[Näkkäri]

Haluaisin tykätä tästä levystä, mutta ei vaan lähde. Lähes jokainen kappale on aivan liian pitkä (6-7 min) ja noudattaa samaa kaavaa. Loppupuolella pitää aina olla heikko kitarasoolo ja täysin turhaa ajanhukkajammailua. Tarttumapintaa ei ole, koska esim. kertosäkeet ovat huonoja, eikä ne jää ollenkaan mieleen. Koko levy tuntuu olevan jotenkin samaa tunnotonta mössöä ja jotain poikkeuksia lukuun ottamatta kuin samaa kappaletta.

Yksittäisinä asioina muutama kiva riffi, joku Justicen mieleen tuova jammailukohta ja siinä se. Ei varmaan tule paljoa enää tarkoituksellisesti tätä kuunneltua. Harmi.

edit: @torreira#11 :lta ja monelta muulta näköjään samoja havaintoja. En lukenut viestejä ennen omaa purkaustani.

 

[Pavlikovsky]

Tämä levy vaatinee runsaasti kuunteluaikaa. Tuomitsin aikanaan Death Magneticin liian aikaisin, mutta pitkäsoitto toi joka kerta aina vain lisää sävyjä ja sama kohtalo oli Maidenin A Matter Of Life And Deathilla, joka alkuun tuntui liian täyteen ahdetulta mössöltä, mutta josta on sittemmin kasvanut yksi isoimmista suosikeistani koko orkesterin katalogiassa. Sen vuoksi en enää luota sellaiseen fast thinking - ajatteluun. Toisaalta on levyjä, mitkä eivät ole auenneet runsaankaan kuuntelun jälkeen. St. Anger on Metallicalta minulle tällainen.