Onhan tuo Live Shitin Seattle-osio aivan ylivertainen San Diegoon verrattuna. Edes kakarana tuota jälkimmäistä ei jaksanut millään katsoa kerralla, kiitos noiden kaikenmaailman päättymättömien rumpu- ja kitarasoolojen, jotka olivat ensimmäinen merkki bändin orastavasta mammuttitaudista, mutta ehkä ajattelivat että koska bändi alkaa olla stadionluokkaa, mukaan on pakko ottaa stadionluokan bändien showmeininkiä. Ehkä touhu on uponnut paremmin paikanpäällä olleille, mutta kotisohvalta menee kelailuksi hyvin nopeasti, eikä katselua auta tuo hieman musiikkivideomainen leikkaustyyli sekä tumma valaistus, joihin väsähtää aika nopeasti.
Seattlen vedossa ei ole sen sijaan mitään löysää, raaka ydin on edelleen tallella ennen Black Albumin pöhöttyneisyyttä, ja bändi taisi olla noihin aikoihin kaikista tiukimmillaan mitä tulee soittoon. Lars keskittyy enemmän takomiseen kuin ilmeilyyn, Jason pistää kaiken tiskiin kun pitää tottakai näyttää että pystyy paikkamaan Burtonia, Hammett malttaa pysyä vielä vähän etäällä wahista ja Hetukka on Hetukka. Harmi ettei Cliffin ajalta ole mitään yhtä laadukasta tallennetta. Siinä -85 vedossa Saksassa on toki menoa ja meininkiä, mutta myös harmittavan kehnot ja tuhnut soundit.