Vierailipa se haikara vihdoin meidänkin perheessämme. Pieni tyttö tulla tupsahti, aivan niinkuin meille oli kerrottukin. Kolmisen kiloa ja 50,5cm oli neidin mitat, joten siro ja simpsakka oli tämäkin pirpana. Suurin yllätys taisikin olla se, että painoa oli noinkin paljon.
Synnytys oli nopea ja helppo, jos nyt niin voi ikinä synnytyksestä sanoa. Vannomatta paras, mutta meidän perheemme taitaa kuitenkin olla nyt tässä. Kaksi tyttöä pitää BOLin perheen kiireisenä, mikäli tämä nuorin painos alkaa joskus "elämään". Toistaiseksi lähinnä nukkuu ja syö, paskomisenkin kanssa on vähän niin ja näin. Suurin yllätys onkin ollut se, että neiti omaa aivan järjettömän hyvät unenlahjat, toisin kuin sisarensa aikoinaan. Ei silti sovi valittaa, koska sopeutuminen vie kaikilta oman aikansa. Ja kun yksi on jatkuvasti kuutamolla, saadaan me muut vähän lisäaikaa tottua käytännössä siihen, että meitä on nyt yksi enemmän.
Isosisko 2,5v. on ottanut pikkusiskon hienosti vastaan. Tosin aikamoista hämmennystä vauva saa aikaan mm. syömisellään ja itkuillaan. Ihan kivuttomasti vanhempi tyttö ei kuitenkaan ole sopeutunut, mutta kiukuttelun kohteena on onneksi olleet vanhemmat, ei vauva. Tosin uhmaikäkin on juuri sopivasti pinnassa, joten vauvan rooli jää lopulta vain arvailun varaan. Meikäläinen joutuu jatkuvasti venyttämään pinnaansa, mutta se tekee allekirjoittaneelle vain ja ainoastaan hyvää.
Eiköhän tämä tästä lähde sujumaan, kunhan arki palaa tähänkin huusholliin. Ukko kun palaa työelämään, normalisoituu meidän akkojenkin elämä ja päivät rytmittyvät uomiinsa. Jännityksellä odotan, selvitäänkö tästä hengissä, kaikki muu onkin jo plussaa.