Meille tulee vauva!

  • 455 999
  • 2 171

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Aluksi isot onnittelut Liverpooliganille perheineen.

Sitten pari kommenttia vanhempiin viesteihin.

Aikanaan kun esikoinen syntyi, saimme Pohjantähdestä lapselle sairausvakuutuksen ilman omavastuuta. Kun toinen lapsi syntyi tämä ei enää onnistunut. Ehkä he olivat jo oppineet läksysnsä. Molemmilla lapsilla on astma ja laajat ruoka-aineallergiat. Lisäksi kuopuksella oli korvatulehduskierre. Ei voi muuta kuin kiitellä vakuutusyhtiötä, sillä lapseni eivät takuulla ole olleet parhaat asiakkaat.

Nuo vakuutukset maksavat karkeasti 500e/vuosi ja korvauksia on tullut about 5000e/vuosi. Ja terveyskeskuksessa ei ole tarvinnut käydä kertaakaan... Suosittelen.
Tämä kuulostaa todella tutulta. Meillä tosin vakuutukset ovat Tapiolassa, mutta sairaudet ovat samat. Pohjantähtihän voittaa Tapiolan siinä, että siellä myös nuo erikoismaitokorvikkeet (=kliiniset ravintovalmisteet tjsp.) korvataan. Tästä aiheutuu meille se, että joudumme sen reilut 600€/lapsi maksamaan itse vuodessa apteekkiin ennenkuin maksukatto täyttyy. Muuten ei ole vakuutuksissa ollut "puutteita".

Ja repe_joken kanssa samaa mieltä siitä, että mieluummin maksaisin vakuutuksesta turhaan kuin hakisin muutaman tonnin korvauksia vuodessa, mutta nyt kun tilanne on mikä on, niin ei voi muuta sanoa kuin että onneksi tuli ne vakuutukset otettua. Ja vakuutusyhtiön vaihtaminenhan näiden lapsivakuutusten kohdalta ei tulisi tietenkään missään tapauksessa kannattamaan, koska lista jo todetuista sairauksista on aika kattava.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Itse kilpailutin lähes kaikki yhtiöt ja päädyimme Fenniaan. 90€ raskausajan vakuutus ja 175€ ensimmäinen vuosi lapsen sairausvakuutus.

Tapiolan ja IF:n tarjouksen olivat lähes 400 eur kalliimmat (kaikki talouden vakuutukset)), Turva lähes saman hintainen ja Pohjola hivenen kalliimpi. Lähivakuutus ei koskaan vaivautunut lähettämään tarjousta.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä ei välttämättä ole ketju marmattaa tästä aiheesta, mutta kun puhe kerran vakuutuksista on, niin menköön: Minusta näiden vakuutusten yleistyminen on siinä mielessä huolestuttavaa, että jengi joka näitä ottaa, kuuluu yleensä siihen sakkiin, joka maksaa myöskin veroja ja ylläpitää yhteiskunnan peruspalveluja. Sitten kun kaikilla on yksityisiltä otetut vakuutukset huomataankin, että mitäs helvettiä, meillähän on julkinen terveydenhuolto aivan tyhjänpanttina, ja sitten aletaankin olla aika lähellä Amerikan mallia, jossa köyhällä ei ole mitään terveydenhuoltopalveluita. Pelottava skenaario.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä ei välttämättä ole ketju marmattaa tästä aiheesta, mutta kun puhe kerran vakuutuksista on, niin menköön: Minusta näiden vakuutusten yleistyminen on siinä mielessä huolestuttavaa, että jengi joka näitä ottaa, kuuluu yleensä siihen sakkiin, joka maksaa myöskin veroja ja ylläpitää yhteiskunnan peruspalveluja. Sitten kun kaikilla on yksityisiltä otetut vakuutukset huomataankin, että mitäs helvettiä, meillähän on julkinen terveydenhuolto aivan tyhjänpanttina, ja sitten aletaankin olla aika lähellä Amerikan mallia, jossa köyhällä ei ole mitään terveydenhuoltopalveluita. Pelottava skenaario.

Siihen kuitenkin ollaan menossa, koska julkisella puolella jonot ovat sitä luokkaa, että kipukynnys ylittyy. Ihmisillä joilla on varaa yksityiseen terveydenhuoltoon joko vakuutuksen tai varallisuuden puitteissa niin maksavat vähän ekstraa mielellään, että pääsevät lääkäriin kun sitä tarvitsevat eikä silloin kun julkisella puolella olisi aikoja tarjolla. Ainakin Helsingissä jonot ovat sitä luokkaa varsinkin erikoissairaanhoidossa, että en ihmettele vakuutuksien yleistymistä ollenkaan.

PS. Meillä nuorempi poika on odottanut erikoisihotautilääkärille aikaa noin puoli vuotta.
 
Viimeksi muokattu:

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Minusta näiden vakuutusten yleistyminen on siinä mielessä huolestuttavaa, että jengi joka näitä ottaa, kuuluu yleensä siihen sakkiin, joka maksaa myöskin veroja ja ylläpitää yhteiskunnan peruspalveluja. Sitten kun kaikilla on yksityisiltä otetut vakuutukset huomataankin, että mitäs helvettiä, meillähän on julkinen terveydenhuolto aivan tyhjänpanttina, ja sitten aletaankin olla aika lähellä Amerikan mallia, jossa köyhällä ei ole mitään terveydenhuoltopalveluita. Pelottava skenaario.
No kyllähän on jo nyt päästy siihen pisteeseen missä kukaan, jolla on rahaa, ei vapaaehtoisesti mene esim. Jorviin. Viimeksi olen tainnut käydä julkisella puolella melkein 10 vuotta sitten. Sinänsä vakuutus ei tässä skenaariossa ole välttämätön. Suomessa yksityiset terveyspalvelut ovat varsin edukkaita verrattuna esim. Ameriikkoihin.
 
Viimeksi muokattu:

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinänsä vakuutus ei tässä skenaariossa ole välttämätön.

Ei olekaan, vielä. Kun riittävän iso osa siitä jengistä, joka veronmaksajina rahoittaa julkista puolta, ottaa vakuutuksen ja huomaa että koko julkinen puoli on itse asiassa täysin turha, aletaan päästä siihen tilanteeseen, jossa ilman vakuutusta ei enää pärjää.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Ei olekaan, vielä. Kun riittävän iso osa siitä jengistä, joka veronmaksajina rahoittaa julkista puolta, ottaa vakuutuksen ja huomaa että koko julkinen puoli on itse asiassa täysin turha, aletaan päästä siihen tilanteeseen, jossa ilman vakuutusta ei enää pärjää.

Mitenkäs kummassa tilanne voi semmoiseksi muuttua, jos jatkossakin verottetaan samalla tavalla, ja lait on samanlaiset? Kaiken järjen mukaanhan, se jono vain siirtyy kunnalliselta puolelta yksityiselle. Siis jos kaikki sen vakuutuksen hommaavat, ja sitten on köyhien hyvä käydä verovaroin maksetussa terveydenhuollossa ilman jonoja.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Itsellä ei sairasvakuutusta ole, mutta tapaturmavakuutus on ja jos jotain sen puitteissa tapahtuu, niin varmasti menen yksityiselle. Itseasiassa käytän, kyllä yksityistä lääkäriasemaa myös sairauksissa silloin tällöin. Lapselle otettiin myös sairauskuluvakuutus, jotta päästään aina lähes jonottamatta suoraan yksityiselle lääkärille, eikä mennä arvauskeskukseen jonottelemaan.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Menee vähän off topic, mutta menköön nyt tällaisena kesäanekdoottina.

Kaverini asuu Saksassa, toimii siellä juristina. Perheeseen kuuluu vaimo ja lapsi. Perheen vakuutukset ovat n. 700 euroa/kk eli n. 8,5k per vuosi. Tämän summan lisäksi taisi vielä kuulua kullekin perheenjäsenelle erillinen omavastuu 500e/vuosi. Onhan siellä toki vähän halvempi veroprosentti ja parempi palkkataso, mutta sitten tällaiset kulut tasottavat maittemme välisiä systeemejä ihan kohtuullisesti.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Viime yönä syntyi vastoin odotuksia sittenkin pelimies. Garderoobi meni jo parin minuutin vanhana vaihtoon, kun se kulli siellä sittenkin oli.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Viime yönä syntyi vastoin odotuksia sittenkin pelimies. Garderoobi meni jo parin minuutin vanhana vaihtoon, kun se kulli siellä sittenkin oli.

Onnea

Ja me emme halua sukupuolta tietää, ettei tule vastaavia yllätyksiä. Toisaalta en myöskään ymmärrä hirveää vauvanvaatekasaa kämpässä ennen syntymää. Meillä laskettu aika lokakuussa ja nyt pitäisi jo alkaa katsomaan pinnasänkyä ja vaunuja. Jäitä hattuun olen sanonut vaimolleni.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viime yönä syntyi vastoin odotuksia sittenkin pelimies. Garderoobi meni jo parin minuutin vanhana vaihtoon, kun se kulli siellä sittenkin oli.

Heh, pohditteko jotain vanhankansan uskomuksia vai oliko sukupuoli tarkistettu lääkärin avulla? Siinäkin on kuulema joku ihan kohtuullinen pieleenmenemisprosentti ja sille ei sitten tietenkään mitään voi. Jos taas ei ollut, niin...
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Meillä laskettu aika lokakuussa ja nyt pitäisi jo alkaa katsomaan pinnasänkyä ja vaunuja. Jäitä hattuun olen sanonut vaimolleni.

Onnitteluja mikselle myös täältä. Tuohon yo viestiin kommenttina, että voi olla joskus viisastakin pistää niitä jäitä hattuun. Mitä tahansa voi tapahtua eikä lapsen syntymä ole koskaan itsestäänselvyys. Ei sillä, että haluaisin maalata piruja seinille.

Meille kävi niin, että raskauden puolivälin paikkeilla molemmille alkoi tulla jonkinlainen pahaenteinen fiilis, että kaikki ei ole kunnossa. Asiasta ei koskaan puhuttu ääneen, mutta jonkinlaisella sanattomalla sopimuksella ymmärsimme, että jokin on vialla. Emme katselleet emmekä hankkineet lastentarvikkeita innolla kuten siinä tilanteessa olisi normaalia tehdä.

Niinhän siinä sitten kävi, että pienokaisemme syntyi 2 kk etuajassa ja taisteli elämästään vastasyntyneiden teho-osastolla 2 kuukautta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, tyttömme selvisi ja on tänään kaikin puolin normaali 4,5-vuotias, joskin hieman ylivilkas, mikä tutkimusten mukaan on tyypillistä keskoslapsille. Ilman tuota voimakasta temperamenttia hän tuskin olisi selvinnytkään.

Summa summarum, lapsia ei koskaan tehdä, niitä saadaan. Tämän opin kouriintuntuvalla tavalla itse.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Heh, pohditteko jotain vanhankansan uskomuksia vai oliko sukupuoli tarkistettu lääkärin avulla? Siinäkin on kuulema joku ihan kohtuullinen pieleenmenemisprosentti ja sille ei sitten tietenkään mitään voi. Jos taas ei ollut, niin...

No muija on kätilönä ja näinollen vauvaa on ultrailtu suht paljon normiin verrattuna. Kertaakaan ei ole näkynyt mitään poikaan viittaavaa.

Ja eipä noita vaatteita ole niin paljoa hankittu, että katastrofista oli kyse. Vaunut, syöttötuolit ym ovat kuitenkin neutraaleja, koska tuskin tämä viimeiseksi jää.

Vaihtaakohan Jokereiden fanituotemyymälä vaaleanpunaisen potkupuvun vaaleansiniseen..?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Pyh, sanot vaan emännälle, että tämä vaaleanpunainen on sille seuraavalle.

Tästä tulikin mieleeni, että silloin kun meillä ensimmäinen lapsi syntyi (poika), äitiyspakkauksesta löytyi vaaleanpunaiset kalsarit. Sanoin vaimolleni, että noita ei sitten meidän pojalle pueta ;). Eikä puettu. Poika on jälkikäteen kiitellyt kovasti, kun olen tapauksesta kertonut.

No, seuraava oli sitten tyttö, joten tuli niillekin housuille käyttöä.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Eipä tuo takaisku onneksi niin pahasti ole lannistunut ettemmekö yrittäisi uudestaan, mutta päätimme pitää kuitenkin hieman taukoa, koska ilmeisesti kannattaa antaa elimistön palautua kunnolla.

Vilpittömästi onnea uuteen yritykseen, sitten kun sen aika koittaa! Luulen kokemukseni perusteella ymmärtäväni keskivertojannua paremmin, mitä tuntoja keskenmenon yhteydessä joutuu käymään läpi.

Omaan tarinaani vielä sen verran lisää, että tyttömme ei syntyessään (keisarileikkaus istukkahäiriön takia) ollut keskoseksi mitenkään erikoisen pieni (1250 g) vaan hän päättikin käydä läpi ison osan niistä komplikaatioista, mitä keskoslapselle voi tulla ennenaikaisen syntymän johdosta (RDS, BPD, NEC, kaivakaa netistä mitä ne tarkoittavat).

Ja kun avautumaan rupesin, niin kerrottakoon vielä, että elämäni kaksi pahinta vuorokautta kuluivat odottaen lapsivesitutkimuksen tuloksia. Lääkärit nimittäin epäilivät ultraäänitutkimuksen perusteella lapsellamme olevan kromosomihäiriön. Jos se olisi ollut totta, lapsen olisi annettu kuolla kohtuun ja vaimoni olisi joutunut synnyttämään kuolleen lapsen.

EDIT: Ei ole todellakaan tarkoitukseni pelotella ketään, joiden perheeseen on tulossa vauva. Päinvastoin viestini on että nauttikaa siitä, että olette kokemassa ainutlaatuista ihmettä jota ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä.
 
Viimeksi muokattu:

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ilmoittaudun minäkin tähän ketjuun melko tuoreena isänä. Alkukesästä avovaimoni synnytti meille esikoisen, 51 cm ja hiukan alle neljä kiloa oli pojan mitat.

Synnytyksessä mukanaolo oli kyllä sellainen kokemus, että kaikille tuleville isille suosittelen. Tulee olemaan huikea kokemus. Ei pelkästään synnytys vaan myös ne muutamat ensimmäiset sekunnit ja minuutit kun saatte lapsenne syliin ekaa kertaa. Siinä kyllä tunteet ottavat hallinnan todella vahvasti.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Ja kun avautumaan rupesin, niin kerrottakoon vielä, että elämäni kaksi pahinta vuorokautta kuluivat odottaen lapsivesitutkimuksen tuloksia. Lääkärit nimittäin epäilivät ultraäänitutkimuksen perusteella lapsellamme olevan kromosomihäiriön. Jos se olisi ollut totta, lapsen olisi annettu kuolla kohtuun ja vaimoni olisi joutunut synnyttämään kuolleen lapsen.

Tuota, mikäs kromosomihäiriö aiheuttaa tuollaisen lopputuloksen?

Että silleen...
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Tuota, mikäs kromosomihäiriö aiheuttaa tuollaisen lopputuloksen?

Että silleen...

Ei varsinaisesti mikään kromosomihäiriö, vaan tilanne oli se, että lapsemme ravinnonsaanti oli istukkahäiriön takia heikentynyt siinä määrin, ettei hän kasvanut viimeisen kuukauden aikana enää ollenkaan. Yleisin syy tähän on Downin syndrooma, jota lääkärit siis epäilivät.

Lapsivesitutkimuksen perusteella lääkärit ilmoittivat, että "lapsi on terve, huomenna leikataan". Ilman ennenaikaista keisarileikkausta lapsi olisi nimittäin menehtynyt ennen syntymää.

En uskaltanut asiasta tuolloin suoraan kysyä lääkäreiltä, mutta minulle jäi se kuva että jos lapsi ei olisi ollut terve ei leikkaukseen olisi ryhdytty, vaan olisi annettu luonnon "hoitaa asia".
 

dal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ne parit
Aikoihin on eletty kun allekirjottanutkin Jatkoaikaan kirjottaa (jotain on toki tullut räpellettyä vuosia sitten, mutta se niistä).

Mutta kuitenki, asiaan:

Esikoinen potkii avovaimon masussa, laskettu aika on 10.11., eli ihan siinä isänpäivän korvilla. Saa nähä ehtiikö valmistua ennen ko. päivää :)

Yks km on takana keväältä -06, joten jatkuvasti tässä on pieni pelko odotuksessa mukana. Puoliväli(kin) kuitenki jo turvallisesti ohitettu, joten uskaltaa tässä jo vähän hengähtääkin. Vaikkei mikään todellakaan oo varmaa ennenku.. se on varmaa.

Näillä mennään.
 

eerikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samoilla linjoilla ollaan dalin kanssa. Viikko ennen juhannusta koettiin keskenmeno täälläkin. Lääkärin kautta käytiin, joka totesi että uutta yritystä vaan vaikka heti.
Tuo uusi yrittäminen toi toivotun tuloksen ja avovaimo on taas raskaana... Raskaus tosin vasta toisella kuulla, joten nyt odotetaan pienen pelon kera tuota todellakin toivottua esikoista. Päivä kerrallaan...
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Pari viikkoa olisi jäljellä, ja ainakin massu on valahtanut kovasti alas, ja neuvolassa sanovat, että pää on siellä jo ihan huulilla. Massu on aika pieni mutta kovasti pyöreä, ja asiantuntijaraati veikkaisi tyttöä juurikin pienuuden vuoksi, ja pieni oppositio poikaa sen muodon vuoksi. Muijalla ei ole paino noussut kuin joku 9 kiloa, joten kovin fyysinen ei taida tulokaskaan olla. Pitkä ruipelo kuten vanhempansakin.

Aina sanotaan, että ensimmäinen menee pitkäksi, mutta mitä tässä nyt tuoreimpia olen ympäriltäni tutkinut, niin jokaista pitkäksi mennyttä esikoista kohden on aina kaksi etuaikaista. Kukaan ei ole tullut laskettuna aikana +-5pv.

On tämä isyyshomma hienoa. Avasin KELAn kuponkiuutiset tuossa eräänä päivänä, ja pienen tutkimisen jälkeen päätin, etten hanki lapsia, en tee mitään niiden saamiseen liittyvää enää ikinä, en edes käteen vedä, oli se niin kauheaa. No sitten sain kupongit täyteltyä ja jotain oheislappuja läheltyä sinne, niin eikös konkarit sano että laput lähetellään vasta kun apina on syntynyt jne. Olkoon saatana. Miksei ole sellaista tiskiä, jonne mennään näyttämään vauvaa, vauva korvamerkitään ja tuojalle lyödään joku könttäsumma, 1500 Eur vaikka handuun ja kuitataan vastaanotetuksi ja homma on siinä.

Mutta upsidena sitten tietty tämä kesäinen kulutusjuhla, kaukaloa ja rattaita ja pinnasänkyjä ja nintendo wiitä ja tallentavaa digiboksia ja mitä vielä, jee!
 
Viimeksi muokattu:

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
On tämä isyyshomma hienoa. Avasin KELAn kuponkiuutiset tuossa eräänä päivänä, ja pienen tutkimisen jälkeen päätin, etten hanki lapsia, en tee mitään niiden saamiseen liittyvää enää ikinä, en edes käteen vedä, oli se niin kauheaa. No sitten sain kupongit täyteltyä ja jotain oheislappuja läheltyä sinne, niin eikös konkarit sano että laput lähetellään vasta kun apina on syntynyt jne. Olkoon saatana. Miksei ole sellaista tiskiä, jonne mennään näyttämään vauvaa, vauva korvamerkitään ja tuojalle lyödään joku könttäsumma, 1500 Eur vaikka handuun ja kuitataan vastaanotetuksi homma on siinä.

Onneksi olkoon näin etukäteen sinnepäin. Tuota KELAn paperihelvettiä katselin tuossa pari viikkoa sitten sivusta, onneksi. Aika karmea viidakko tuntuu olevan.
 

majuho

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Meille on tulossa jo neljäs lapsi, ja laskettu aika on 22.11. Olimme joku aika sitten 4D-ultrassa, joka oli aika huikea kokemus. Siinä näkyi kaikki lapsen kasvonpiirteet ja kaikki.. On se tekniikka ihmeellistä. Kotiin saimme mukaan DVD:n kyseisestä ultrasta, joka on mukava antaa sitten tälle kuopukselle kun sillä ikää alkaa olemaan sen verran ettei lasinalukseksi sitä laita. Samalla selvisi sukupuoli 99% varmuudella, oli nimittäin sellaisessa asennossa koko ajan että ihan 100% varmaa ei ole. Mutta näyttää siltä että 3 poikaani saisivat pikkusiskon. Syytä olisikin, koska vaimo on jo pistänyt melkosesti rahaa mekkoihin yms.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös