Tulihan se sieltä. Ei kyllä helpoimman kautta. Yhteensä 30 tuntia kesti. Viimeinen tunti suoritettiin (tai no, minähän katsoin vierestä) sairaalassa, kun kotikätilöt totesivat sen paremmaksi vaihtoehdoksi; äidille nousi kova kuume nopeasti, minkä seurauksena vauvan sykkeet nousivat pilviin. Toinen kätilöistä lähti mukaan ja hoiti ohjeet sairaalahenkilökunnalle perille. Loppurutistus oli tunnissa ohitse ja terve tyttölapsi pääsi äitinsä syliin. Vaan ei voi muuta sanoa kuin että ”ristus mikä reissu”. Synnyttäjä itse ei nukkunut kuin pari silmällistä 40 tunnin aikana, ei käyttänyt mitään kipulääkkeitä eikä kiroillut kertaakaan koko aikana. Viimeisten 30 tunnin aikana ravinto koostui kookosvedestä ja kahdesta taatelista. Tuskan, turhautumisen, väsymyksen, kaiken näki kauas, ja samalla tunsi olonsa niin mitättömäksi, kun mitään ei pystynyt tekemään. Mutta aivan ääretön kunnioitus ja arvostus tätä soturinaista kohtaan. Sen verran kovat tropit oma kroppa oli kuitenkin keittänyt, että kysyi tunti synnytyksen jälkeen, että minä päivänä synnytys alkoi ja mikä päivä nyt on. Itse olisin kiskonut kipulääkkeitä jo positiivisen raskaustestituloksen jälkeen.