Tästä on muodostunut itselle piinaava ketju, johon on tehnyt välillä mieli kirjoittaa ja välillä sitten taas ei. Vuosia sitten ei tullut edes avattua tätä ketjua, sitten teema tuli ajankohtaiseksi ja tuli seurattua muiden kokemuksia sekä fiiliksiä, mutta sitten tilanne muuttui taas.
Nimittäin siitä on nyt kolme ja puoli vuotta, kun odotimme esikoista ja valitettavasti kohdallemme osui selittämätön kohtukuolema viikolla 38. Mitään selittävää syytä ei löytynyt. Se oli kauhistuttava kokemus, jota on aika vaikea kuvailla sellaisille, joille se ei ole eteen tullut. Kohtukuolemia on satoja Suomessa vuosittain, joten liian monelle tämä sama tilanne tulee eteen. Paluu sairaalasta kotiin, jossa oli kaikki valmiina vauvalle oli yksi monista syvistä montuista, joissa tuon aikana käytiin - ja niitä riitti.
Tämän jälkeen oli pitkään erittäin vaikea suhtautua muiden vauvaonneen tai raskauksiin tai mihinkään näihin liittyviin, alkoi oitis ahdistamaan. Samaa teki tämäkin ketju. Samoin tunsin suunnatonta vihaa ihmisten itsestäänselvyyslinjaan ja julkkiksiin, jotka huutelivat raskausviikolla ~10 tms, että "meille tulee vauva!". Samoin yksittäistapauksena paloi levy kiinni Tomi Björckiin, joka kirjoitteli samoihin aikoihin huulihalkion omaavasta vauvastaan kuin vauvan henki olisi uhattuna - toki ei halunnut tätä yksityistä huolta julkisesti jakaa, vaikka facebookiin asiasta kirjoitti. Yms yms yms. Tätä jatkui.
Samoin lievästi harmitti itsensä kokema tai muiden kokema aihepiiriin liittyvä kommentointi. Joku oli todella harmissaan, kun ei tullutkaan jotain tiettyä sukupuolta perheeseen - olisivat olleet tyytyväisiä että saivat lapsen sitä tatti otsassa mietti, jos moista kuuli. Joku taas kertoi, että viiden vuoden päästä perustamme perheen - no siitä vaan onnea yritykseen, niinhän se vaan toimii kun suunnittelee sitä itse pohti. Sitten näki porukkaa, joka kyseli joltain muilta "no koskas teille tulee perheenlisäystä?" - olisi syytä jättää kyselemättä, sitä ei tiedä mitä henkilöillä on asian tiimoilta koettuna/taustalla. Ja sitten on näitä, jotka huutelevat kovaan ääneen, etteivät mitään lapsia tälläiseen maailmaan (tai jostain muusta syystiä halua) - sekin on ihan ok, mutta kaikki särähti korvaan. Tuota se vain oli, kaikki aihepiiristä korpesi.
Mainittakoon ilmiselvä, oma tuska on vielä pientä verrattuna henkilön tuskaan, joka kantoi lasta melkein yhdeksän kuukautta ja joutui vielä synnytyksen noissa olosuhteissa läpikäymään. Kaikki nuo tunteet ovat syystä vielä paljon syvempiä.
Eteenpäin päästiin päivä kerrallaan. Alkuun käytiin pari kertaa Käpy ry:n kokouksessa (kyllä oli RAY:n tuet menneet tässä hyöytykäyttöön), jossa kuuli raskaita tarinoita kohtalotovereita - se jollain ihmeellisellä tavalla kuitenkin auttoi eteenpäin. Ne kokoukset muodostuivat vain itselle liian raskaiksi, enemmän sitten nähtii erästä pariskuntaa, jonka tausta oli hyvin samanlainen. Se auttoi paljon.
Se oli sellaista askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin tyylistä menoa pitkään. Esikoista ei voi mikään korvata tai mikään ei voi sitä kokemusta päästä poistaa, eikä pidään. Mutta niin se vain menee, että eniten on auttanut se mitä on tapahtunut seuraavan muutaman vuoden aikana. Olemme olleet niin onnekaita, että kaksi seuraavaa yritystä onnistuivat. Eli he ja heidän tuoma uusi arki ovat kuitenkin olleet se parantavin voima. Joskin erityisesti ensimmäinen odotus tuon ikävän tapahtuman jälkeen oli aika raastavaa sekä vainoharhaista aikaa. Olemme todella onnekkaita, monet joita tapasi vertaisryhmässä eivät ole niin onnekkaita, kuten valitettavasti tämä meitä paljon auttanut pariskunta.
Joten älkää ottako mitään itsestäänselvyytenä, olkaa kiitollisia ja yrittäkää olla hienotunteisia teeman ympärillä, kun kohtaatte muita. Tai no hienotunteisia hienotunteisia, kyllähän sitä iloita pitää omasta tilanteesta, mutta enemmänkin tarkoitan sellaista perinteistä "koskas teillä on pulla uunissa" tyylistä vatsan taputtelua. Edelleen - sitä ei tiedä mitä siellä on henkilöillä taustalla ja kuinka syvää aihepiiri voikaan viiltää. Sitä on tässä nimittäin myös tullut tutuksi tarinat, joissa ei ole onneksi samaa tapahtumaa takana kuin meillä, mutta jotka ovat muista syistä kohdanneet haasteita sektorilla ja laittaneet mökin tms. verran kiinni hoitoihin.
Kuitenkin ennen kaikkea onnittelut kaikille ketjussa onnellisissa merkeissä ilmoittautuneille, siitä jos jostain sietää onnitella!