Mainos

McTorson voimasuhdearvio kaudelle 2023–2024

  • 908 533
  • 4 061

sokeritauti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Omaan makuuni taas Utuset, Salinit tai Kral ovat kiekollisesti arvoituksia vielä.

En ymmärrä miksei Rafkin/Jurgens voisi suoriutua samalla tasolla tai paremmin, kuin Utunen tai Salin. Sundinkin taso arvoitus. Kyllä 39v pelaajan yllekin pientä epäilystä pitää asettaa, väkisin liike heikkenee jota sijoittamisella paikkaa.

Uskon että joku Suomikin Salin tasolle voi yltää.

En nyt näihin joukkuevertailuihin ota kantaa, mutta Jurgens on siitä huikea pelaaja, että hän on joukkueelleen sellainen pakki kuin tarvii olla. Ylivoimavastuulla pisteitä tulee taatusti ja on jo mestisvuosina harjoitellut kiekon toimittamisen laadukkaasti blokkaavan pelaajan ohi. Laukojana ei mikään ykköspyssy ole. Rooli voi olla myös täysin puolustuksellinen mikäli se on joukkueen etu. Yksi aliarvostetuimmista pelaajista liigassa sanoisin.
 
Apheu

Jäsen
Leskinen on hyvän tason pakki. Mutta lonkkaleikkaus ja vajaakausi asettaa pienen kysymysmerkin. Voisiko Jurgens yltää samaan tasoon, isommalla vastuulla. Tai jopa Rafkin.

Haihattelua. Kuinka paljon tuon Leskisen tasoa pystyy tiputtamaan tuolla lonkkaleikkauskortilla? Liigassa kolme viime visiittiään 84 ottelua 16+33=49. Välissä KHL-sarjassakin oli 60 ottelun tahdilla 26 tehopisteen vauhdissa. Pudotuspelitkin toissakaudessa Tapparassa 15 peliin 10 pinnaa, aivan dominoiva pelaaja kentällä, ja olisi voinut voittaa pudotuspelien MVP-palkinnon. Nyt 26-vuotias, parhaassa iässä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Leskisen kolmen viime liigavisiitin ppo on noilla sinun antamilla luvuilla 0,58 ja Johanssonin ppo viime kaudella 0,56. On syytä muistaa, että Johansson oli terve ja pelasi uransa parhaan kauden. Leskisellä oli vähän hankalampi viime kausi. Kahden liigassa pelaamansa kauden ppo Johanssonilla on yhteensä 0,49. Johansson on 27-vuotias.
 
Apheu

Jäsen
Tapparan pakisto

Leskinen - Kemiläinen
Vittasmäki - Tuulola
Manninen - Bäckman
Ahlroth - Kulonummi

TPS

Johansson - Lauridsen
Arell - Rafkin
Jurgens - Sevänen
Lehtonen - Suomi

Lyhyt analyysi: Tappara voittaa kärkipakkiparin, kakkospari tasan, TPS voittaa kolmosparin ja nelospari tasan.

Analyysi tehty käyttäen ajatusjuoksua, kumman kaksikon valitsisin joukkueeseeni, jos saisi vapaasti valita. Itse ottaisin kakkospariksikin Tapparan kaksikon, mutta kai se suht tasainen pari on.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@McTorso KalPa julkaisi Anton Karlssonin jatkosopimuksen, vaikuttanee puolustuksen arvosanaan?
En lähde erikseen muokkaamaan muiden kuin etukäteen mainittujen joukkueiden pisteytyksiä, ellei jotain oikeasti isoa tapahdu siirroissa. Pelsujen ja Tepsin maalivahtiosastot sekä Tapparan puolustus ovat niin selvästi auki, että niiden muutokset ovat väistämättä merkityksellisiä.

Tiedän, että tämä voi tuntua nuivalta ja varmasti typerältä toimintatavalta. Joskus lähdin tuohon kelkkaan, jossa jokainen yksittäinen pelaajamuutos aiheutti muutoksia pisteissä. Se oli myös aika typerä toimintatapa, eikä enää tukenut kokonaisuutta.

Pitää katsoa kokonaisuus siirtojen osalta syyskuussa ja reagoin sitten yhtäaikaa jokaisen joukkueen suhteen, jos tarvetta on. Ymmärrän, että Karlsson on merkityksellinen kokenut puolustava puolustaja KalPan joukkueeseen. Jos KalPa asettuu tasapisteisiin kokonaispisteissä jonkin joukkueen kanssa, menee KalPa nyt ainakin Karlssonin johdosta ohi.
 
Apheu

Jäsen
Leskisen kolmen viime liigavisiitin ppo on noilla sinun antamilla luvuilla 0,58 ja Johanssonin ppo viime kaudella 0,56. On syytä muistaa, että Johansson oli terve ja pelasi uransa parhaan kauden. Leskisellä oli vähän hankalampi viime kausi. Kahden liigassa pelaamansa kauden ppo Johanssonilla on yhteensä 0,49. Johansson on 27-vuotias.

Lainaamassasi tekstissäni vertailtiin aiemman käyttäjän vertailua Leskisestä Jurgensiin ja Rafkiniin, ei Johanssoniin.

Nuo Leskisen kolme viimeisintä Liiga-kautta jakautuvat niin, että hän on ollut 21v, 23v ja 25v, ja viimesimmän kauden ppo olikin jo 0,72.
 
Kampong

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Leskinen on hyvän tason pakki. Mutta lonkkaleikkaus ja vajaakausi asettaa pienen kysymysmerkin. Voisiko Jurgens yltää samaan tasoon, isommalla vastuulla. Tai jopa Rafkin.
Viimeisen 20 vuoden ajalta, mitä olen liigakiekkoa seurannut, niin Otto Leskinen keväällä 2022 on paras puolustaja, kenen olen ikinä nähnyt pelaavan Tapparan paidassa. Ainoa verrokki, joka tulee mieleen on Henrik Tömmernes kaudelta 2014-2015.

Leskinen on aivan jäätävän kokonaisvaltainen paketti. Liikkuu ja sijoittuu erittäin hyvin. Tekee oikea-aikaisia nousuja hyökkäyspäähän ja laukoo terävästi. Ja jäntevänä kaverina myös todella harvoin katollaan taklaustilanteissa. Tuo loukkaantumislähihistoria lienee ainoa syy, millä tämän tasoinen pelaaja edes Tapparaan saatiin.

Tämä on toki pitkälti silmätestiä, mutta sen verran lähtemättömän vaikutuksen kyseinen pelaaja teki allekirjoittaneeseen, että oli pakko tulla vähän puolustamaan :D

Kova luotto siihen, että loukkaantumiset ovat takana, sillä Tapparalla on näissä 'pelaajan-kuntoon-laittamis' -projekteissa ollut aika hyvä onnistumisprosentti viime vuosina. Toki varmaksi ei voi mitään ikinä sanoa, vaan täytyy toivoa parasta.

Jos jatkaa siitä, mihin jäi viime visiitillä, niin Tapparan ehdoton ykköspakki, vaikka Kemiläinen saaneekin ylivoimalla enemmän vastuuta. Johonkin Jürgensiin vertaaminen on lähinnä huono vitsi.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tapparan pakisto

Leskinen - Kemiläinen
Vittasmäki - Tuulola
Manninen - Bäckman
Ahlroth - Kulonummi

TPS

Johansson - Lauridsen
Arell - Rafkin
Jurgens - Sevänen
Lehtonen - Suomi

Lyhyt analyysi: Tappara voittaa kärkipakkiparin, kakkospari tasan, TPS voittaa kolmosparin ja nelospari tasan.

Analyysi tehty käyttäen ajatusjuoksua, kumman kaksikon valitsisin joukkueeseeni, jos saisi vapaasti valita. Itse ottaisin kakkospariksikin Tapparan kaksikon, mutta kai se suht tasainen pari on.
Jos noin haluaa parit asetella, niin samaa mieltä muuten, mutta nelospari menee täysin Tepsille, ei lähellekään tasan. Samoin kolmosparissa Tapparalla kolmosparissa mies, jota en vertailuun edes kelpuuttaisi.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere

En tiedä kannattaako tuota Sevästäkään sitten ottaa vertailuun, ainakaan positiivisessa mielessä jos hänelle on pari vuotta nauranut melkein koko Pori.

Mikä muuten saa nelosparin menemään täysin TPS:lle? Lehtonen ja Ahlroth pelasi lähes saman verran liigaa viime kaudella samoilla tilastoilla. Suomen vastuu näkyi viime kaudella vaan tippuvan ja mikään NHL-organisaatio ei ole nähnyt edes varauksen arvoiseksi. Kulonummelta toki puuttuu toki isommat vastuut vielä Liigan puolella, mutta samalla muistettava että operoi Tapparan organisaatiossa missä kovan pakkikaluston takana ei ilmaisia paikkoja ollut jaossa, hänelle Nashville jotain mahdollisuuksia on nähnyt kun varasi 3.kierroksella. Missä se selkeä ero siis tulee?
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
En osaa sanoa Ahlrothista minkä tasoinen puolustaja, kun en oo varma olenko koskaan nähnyt pelaavan. Lehtonen oli yllättävän varma otteinen jo viime kaudella, peliaika oli jotain 11min peli. Ahlrothilla 6min peli, kyllä Lehtonen paljon isommassa roolissa oli.
 
Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Jos noin haluaa parit asetella, niin samaa mieltä muuten, mutta nelospari menee täysin Tepsille, ei lähellekään tasan. Samoin kolmosparissa Tapparalla kolmosparissa mies, jota en vertailuun edes kelpuuttaisi.
Tosta Bäckmänistä tulee hieman mieleen Joni Pitkänen, kun palasi liigaan 2015. Hyvin samanlaisia tilastoja pelimäärältä viimeisiltä kausilta muualta. Toki Bäckmanilla nuo vähäiset pelimäärät on useammalta kaudelta kuin Pitkäsellä oli.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä kannattaako tuota Sevästäkään sitten ottaa vertailuun, ainakaan positiivisessa mielessä jos hänelle on pari vuotta nauranut melkein koko Pori.
Hyviä perusteluja sulla. Kannattaa tuollaisiin nojaten tehdä oma voimasuhdearvio.
Missä se selkeä ero siis tulee?
Nelosparin selkeä ero tulee Suomesta. Tepsin puolustuksen arviossa avasin niitä odotuksia, joita minulla on Suomen suhteen.
 
Suosikkijoukkue
1992-1993 JyP HT, no smoking team
Mun neljän kärjessä puolustuksen suhteen olis (järjestyksessä) JYP, HIFK, Ilves ja Tappara.
Pelikanat varmaan olis vitosena ja oisko vasta kutosena gärbät.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Hyviä perusteluja sulla. Kannattaa tuollaisiin nojaten tehdä oma voimasuhdearvio.

Nelosparin selkeä ero tulee Suomesta. Tepsin puolustuksen arviossa avasin niitä odotuksia, joita minulla on Suomen suhteen.

Heh, eipä ole kiinnostusta, mutta eikö tässä ketjussa saisi siis kommentoida sinun arvioitasi ja kysellä perusteluja kun arvoitasi teet?

Suomi ei sitten varmaan kuulu vertailussa nelospariin, vaan kärkiparien kiekolliseksi moottoriksi jolloin vertailu pitäisi käydä Leskinen-Kemiläinen akselilla. Tässä tapauksessa esim. Lauridsen sitten kolmosparissa ja Sevänen nelosparissa.

@Leipuri Itse löysin Liigan sivuilta Ahlrothin peliajaksi hieman alle 10min.
 
Joseph

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimeisen 20 vuoden ajalta, mitä olen liigakiekkoa seurannut, niin Otto Leskinen keväällä 2022 on paras puolustaja, kenen olen ikinä nähnyt pelaavan Tapparan paidassa. Ainoa verrokki, joka tulee mieleen on Henrik Tömmernes kaudelta 2014-2015.

Leskinen on aivan jäätävän kokonaisvaltainen paketti. Liikkuu ja sijoittuu erittäin hyvin. Tekee oikea-aikaisia nousuja hyökkäyspäähän ja laukoo terävästi. Ja jäntevänä kaverina myös todella harvoin katollaan taklaustilanteissa. Tuo loukkaantumislähistoria lienee ainoa syy, millä tämän tasoinen pelaaja edes Tapparaan saatiin.

Tämä on toki pitkälti silmätestiä, mutta sen verran lähtemättömän vaikutuksen kyseinen pelaaja teki allekirjoittaneeseen, että oli pakko tulla vähän puolustamaan :D

Kova luotto siihen, että loukkaantumishistoria on takana, sillä Tapparalla on näissä 'pelaajan-kuntoon-laittamis' -projekteissa ollut aika hyvä onnistumisprosentti viime vuosina. Toki varmaksi ei voi mitään ikinä sanoa, vaan täytyy toivoa parasta.

Jos jatkaa siitä, mihin jäi viime visiitillä, niin Tapparan ehdoton ykköspakki, vaikka Kemiläinen saaneekin ylivoimalla enemmän vastuuta. Johonkin Jürgensiin vertaaminen on lähinnä huono vitsi.
On huonoa huumoria edes lausua Jürgensin, Johanssonin tai Rafkinin nimeä samassa lauseessa Leskisen kanssa, tai sitten ei ole pelejä katsellut. Mitään em. herroilta pois ottamatta, Leskinen aivan omaa luokkaansa kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Jos toipuminen on mennyt hyvin, niin on edelleen Liigan paras puolustaja (nyt kun Seppäläkin lähti pois).

Ottaisin silmiäkään räpäyttämättä Tapparan pakiston ennen TPS:n vastaavaa, vaikka Tepsilläkin on hyvä pakkikalusto lähtökohtaisesti. Joutuisin myös tosissani miettimään, ottaisinko Ilveksen pakiston ennen Tapparan vastaavaa. Henkilökohtaisesti annan todella suurta painoarvoa absoluuttiselle kärkiosaamiselle. Leskinen ja Kemiläinen ovat tähän sarjaan aivan ylikylän ukkoja. Molemmista myös tiedetään, mikä on suoritustaso keväällä (verrattuna Lancastereihin). Eikä tuo Tapparan puolustus muutenkaan heikoimmasta päästä ole, kun on heittää kentälle Vittasmäkeä, Mannista ja Tuulolaa. Bäckman todellisena jokerikorttina pohjalla.

Seuraavaksi tulisi sitten Kärppien puolustus. Näistä kolmen joukkueen puolustuksesta tiedetään suurin piirtein, mitä saadaan. IFK:n pakisto kestää kärkijoukkueisiin vertailua. Paljon potentiaalia, mutta samaan aikaan kysymysmerkkejä. Erittäin hyvissä kantimissa silti, kauden aikana tuota voidaan tarvittaessa täydentää, jos kaikki "arvat" eivät osoittaudukaan voittaviksi. En olisi IFK:n kannattajana huolissani.

Sitten onkin vaikea sanoa, minkä pakiston valitsisi seuravaaksi; Lukon, TPS:n vai JYP:n. Lukolla ja JYP:llä enemmän kiekollista kärkiosaamista, mutta TPS:llä muutamia todella laadukkaita oman pään sotureita. Riippuu hieman siitä, minkä tasoisiksi Lukon ja JYP:n ulkomaalaishankinnat lopulta osoittautuvat (Brook, Welsh etunenässä). Mikäli Brook osoittautuu pelimieheksi, niin Lukolla etenkin todella hyvin pullat uunissa puolustusmateriaalin osalta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan hyvin Sevänen kuitenkin riitti muutama vuosi sitten mestari joukkueen kokoonpanoon. Porissa rooli oli varmaan turhan suuri, kolmospariin ihan pätevä puolustaja.
Niinpä. Kuten arvioni kirjoitin, Sevänen on todella vankkaa liigatasoa. Se, että Tapparan mies haluaa naureskella Seväselle ja poistaa hänet vertailuista, onkin sitten oma tarinansa.
 
Apheu

Jäsen
Nelosparin selkeä ero tulee Suomesta. Tepsin puolustuksen arviossa avasin niitä odotuksia, joita minulla on Suomen suhteen.

Tilastollisesti Kulonummi ja Suomi vertautuvat hyvin keskenään. Suomi on vuoden Kulonummea vanhempi (itseasiassa tasan päivälleen vuoden) ja heidän reittinsä on hyvin samankaltaiset.

Suomi 17v Jokerit U20: 15 ott. 1+10=11.
Kulonummi 17v Jokerit U20: 40 ott. 3+26=29

Suomi 18v TPS U20: 12 ott. 5+10=15.
Kulonummi 18v Tappara U20: 36 ott. 11+32=43

Suomi 18v TPS Liiga: 30 ott. 1+5=6
Kulonummi 18v Tappara Liiga: 10 ott. 0+0=0.

Suomi 19v TPS U20: 13 ott. 2+5=7
Suomi 19v TPS Liiga: 21 ott 1+2=3.
Kulonummen 19v kausi alkaa nyt syksyllä, jää nähtäväksi sitten, mitkä on tilastot sitten.

Mutta jos puhtaasti tilastoja katsoo, ei tässä vertailussa kovin isoa eroa pelaajien välille saa. Suomi nyt on vuoden vanhempi, joten on kartuttanut peleinä enemmän Liiga-kokemusta, jolla tietysti on vaikutusta ensi kauteen. Tosin, viime kaudella U20 -sarjassa Kulonummi tilastollisesti veti paremmin, kuin Suomi.

Kulonummen potentiaalista kertoo 3. kierroksen varaus vuoden takaa, kun taas Suomea ei varattu ollenkaan.

Sitten taas Ahlroth-Lehtosen miellän myös kohtuu samantasoisiksi lähtökohtaisesti. Molemmilla suunnilleen saman verran pelejä Liigasta, Tapparan pakisto oli viime kaudella niin kova, että Ahlrothin nyt oli vaikea kerätä isoa minuuttimäärää.

Näillä perustein itse löin tuon parin tasan. Eikä tuota kolmospariini laittamaani Bäckmania voi nyt kuitenkaan pyyhkäistä tyystin pois kaikesta tietoisuudesta, kun herra nyt on sopimuspelaaja ja ilmeisesti kunnossa loukkaantumisestaan. Toki sille iso painoarvo pitää antaa, mutta ei häntä kokonaan voi kaikesta sivuuttaa, ikään kuin ei olisi rosterivahvuudessa ollenkaan.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Niinpä. Kuten arvioni kirjoitin, Sevänen on todella vankkaa liigatasoa. Se, että Tapparan mies haluaa naureskella Seväselle ja poistaa hänet vertailuista, onkin sitten oma tarinansa.

En minä hänelle nauranut. Kovin suuressa arvossa ei ainakaan Ässien palstalla miestä pidetty.

Mattias Bäckmankin pystyi pari vuotta sitten pelaamaan jopa 17 ottelua Linköpingin paidassa ja operoi paremmalla pistekeskiarvolla kuin saman seuran Rissanen, Ojamäki, Palve ja Nikkilä. Voi olla melkoinen kausi hänelle tuloillaan kun vaivat selätetty!
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Heh, eipä ole kiinnostusta, mutta eikö tässä ketjussa saisi siis kommentoida sinun arvioitasi ja kysellä perusteluja kun arvoitasi teet?
Tottakai voi ja kuten olet huomannut, todella paljon vastailen. Jos haluaa asiallisia vastauksia tai vastauksia lainkaan, on syytä myös kirjoittaa asiallisesti, eikä alentaa toista heittäytymällä typeräksi. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mulla näkyy liigan sivuilla 6.17.

@Leipuri Itse löysin Liigan sivuilta Ahlrothin peliajaksi hieman alle 10min.
Liiga näköjään ilmoittaa pelaajan tilastoissa kahta eri lukua. 6:17 on virallinen ja tuo vajaa 10min on niistä peleissä, joissa ylipäänsä sai peliaikaa. Pelaajakortin "ottelu ottelulta"-osiossa näkyvät vain pelit, joissa tuli peliaikaa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Apheu , kiitos tilastoista. Iso ero Kulonummen ja ja Suomen välillä tilastoissa on nimeomaan liigapeleissä:
Kulonummi 10o 0+0 = 0 (-1)
Suomi 51o 2+7=9 (0)

Kulonummen en ole nähnyt pelaavan. Suomen olen nähnyt pelaavan Liigaa ja hän esiintyi edukseen, siis todella. Suomi on tässä hetkessä vuoden vanhempana ja kokeneempana edellä Kulonummea. Suomi on valmiimpi auttamaan joukkuettaan miesten peleissä. Se, mikä tilanne on vuoden päästä, jää nähtäväksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös