Näen Marjamäen ja Rautakorven olevan samankaltaisessa vedenjakajatilanteessa ensi kaudella. Kummallakin on vahvat meriitit menneisyydestä, mutta viime kausi meni aivan vihkoon, joten ensi kaudelle riittää todistettavaa.
Marjamäen jonkinlainen alamäki lähti jo Leijonien päävalmentajakaudesta 2017-18. Myös KHL-Jokereiden pelitapaa kuvattiin karmeaksi. Rautakorpi kipuili vastaavalla tavalla pelin kanssa pikkuleijonissa 2016-17 ja etenkin Tapparassa 2017-18 yrittäessään muovata pelitapaa modernin nykykiekon sapluunaan. Peli meni pystysuuntaan puskemiseksi ja pelaajat olivat hukassa.
Kumpikin jollain tapaa "kipuilee" nyt strukturoidun pelitapajääkiekon, johon he ovat tottuneet, ja vahvemmin pelaajien intuitiiviseen reagointiin pelitilanteessa perustuvan modernin nykykiekon välillä. Kumpikin on nimittäin tottunut siihen, että pelitapa perustuu tiukasti organisoituun puolustuspeliin, jota pelaajat toteuttavat kurinalaisesti ja samalla yksilöiden vapaudet ovat rajoitetut - käytännössä pelaajien selkärankaan iskostettiin se, miten mikin tilanne "kuuluu" pelata. Sen sijaan moderni kiekko perustuu reagointiin sekä nopeuteen niin kiekolla kuin jalalla, johon on tietysti löydettävä sopivat pelaajat.
Rautakorpi ehkä onnistui jollain tapaa jo viime kaudella JYPissä tuomaan mukaan sen, että pelaajat kykenivät reagoimaan vapaammin, mutta samalla puolustus vuoti kuin seula. Ehkä ensi kaudella joukkue onnistutaan kokoamaan tasapainoisemmaksi.
Pelaajat nimittäin nykyään haluavat vapauksia, eivätkä tiukkaa suitsimista. Tämä mahdollisesti johti joidenkin pelaajien kapinointiin Marjamäkeä vastaan viime kaudella. Tasapaino rakenteiden ja intuition välillä oli edelleen kadoksissa Marjamäeltä, sillä tarkoitus ei suinkaan ole pelata täydellistä "luomukiekkoa" ilman minkäänlaisia rakenteita.
Molemmilla on kuitenkin hyvät eväät ja pelimerkit löytää keinot tilanteen purkamiseksi, mutta valmentajavoimasuhteissa en nostaisi kumpaakaan kärkisijoille.