Kun kerkiät niin voisitko hieman analysoida Kärppien tätä kautta meille ei-niin-paljoa seuranneille, kun nimistä eikä kokemuksesta homma ei jäänyt kiinni. Oli pelaajia jotka osaavat voittaa. Oliko huhu Laten ”kopin menetyksestä” totta vai vaan huhu?
Pikkaisen koetan pohtia Kärppien yllättävän epäonnistumisen syitä. Rohkenen kirjoittaa yllättävän, sillä valtaosa nimimerkeistä ja kiekkoasiantuntijoista pitivät Kärppien menestystä varmana. No, urheilussa mikään ei ole varmaa, onneksi. Jätän pohdinnassani yksittäiset pelaaja-arviot syrjään. Luotan siihen, että tämän ketjun lukijakunta on kyllä kartalla siitä, miten yksittäiset pelaajat ovat tällä kaudella onnistuneet. Pelaaja-arvioita voi sitten halutessaan lukea muualta.
Kärpät on tehnyt omaa sisäistä analysointia ja tulee varmaan tulosten ja loppupäätelmien kanssa ulos ennen kuin alkaa julkaista ensi kauden joukkuetta. Nyt onkin hyvä aika ladata esiin oma näkemys, niin pääsee aikanaan vertaamaan sitä Kärppien vastaavaan.
Jaan kirjoitukseni kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä pohjustaa ja viimeinen avaa lopputuleman. 1. Joukkueen rakennus ja pelaajamateriaali, 2. Valmennus - fysiikka, psyyke, pelitapa, 3. Pohdinta lopputuloksen syistä ja seurauksista - urheilun mystisyys vs. looginen menestyskaava.
Tänään pukkaan ulos ensimmäisen osan:
Joukkueen rakennus ja pelaajamateriaali
Kesällä kohistiin, kun Kärppiin lompsi sisään nimekästä pelaajaa ovista ja ikkunoista. Tuli olympiavoittajia ja maailmanmestareita sekä arvokisamitalisteja niin, että alahuuli väpäji liigapaikkakunnilla ympäri Suomen. Kärppien aggressiivisen informatiivista rekrytointitapaa ihasteltiin pelaajien ja agenttien keskuudessa. Kaiken piti olla kunnossa.
Joukkuetta ei rakennettu vain nimien varaan, vaan pelaajien roolitukset mietittiin tarkkaan. Kolme vahvaa ketjua hyökkäyssuuntaan, eipä kaadu loukkaantumisiin ja muihin poissaoloihin tämä kausi. Nelosketjuun hankittiin huikean voimasentterilupauksen viereen itse Mörkö. Ihan hurja nelosketjukin oli siis tulilla. Kaiken piti olla kunnossa.
Pakistossa oli kiekollista taitoa ja vahvaa puolustusosaamista Euroopan huipulta. Pakkiparien kätisyydet kohdillaan tietysti myös. Kaiken piti olla kunnossa.
Ainoastaan maalivahtiosasto herätti materiaalin osalta kysymyksiä osalle kiekkoväestä. Miten kaksi nuorta maalivahtia pärjäävät mestarikanditaatin maalinsuulla? No, erinomaisesti pärjäsivät, kuten maalivahtivalmentaja Ari Hillin työskentelyä vuosikaudet seuranneet kannattajat tiesivät jo etukäteen. Tämä osasto oli kunnossa.
Joukkueessa oli valtavasti kokemusta ja menestyneitä pelaajia höystettynä muutamalla superlupauksella. Joukkueessa oli paljon pohjois-suomalaista verta, mutta myös raikas tuulahdus etelästä ja Ruotsista. Lopulta materiaalissa osoittautui olevan pari yksittäistä heikkoa kohtaa. Ensimmäinen heikko kohta oli se, että puolustuksesta jäi uupumaan todellinen viivapelote. Edellisellä kaudella kiekollisella pelillään dominoinut super-Junnu otti neljä askelta taaksepäin ja Stanley-cupin voittanut supertähti oli lopulta ruotsalainen perusnössö. Kärppien ylivoima lähti väärille urille osin tästä syystä. Toinen heikko kohta oli se, ettei joukkueessa ollut sitä kylmäverisen tappavaa sniperia, joka olisi ampunut niitä tärkeitä voittomaaleja, kun joukkueen heikko itseluottamus oli kangistuttanut muiden kädet.
Joukkue rakennettiin lähtökohtaisesti niin, että se on valmis heti kauden alussa. 3,5 miljoonan joukkueen piti olla valmis dominoimaan Tapparan kanssa runkosarjaa sen alusta loppuun asti. Kesken kauden tehdyt hankinnat ja pelaajasiirrot olivat lähinnä hädissään tehtyjä muodollisuuksia. Niillä ei ollut juuri vaikutusta joukkueen iskukykyyn, tai ainakaan positiivista sellaista.
Se, että Liigaan superlaadukas joukkue, toki kera parin yksittäisen heikon kohdan, päätyy runkosarjassa sijalle seitsemän, on iso epäonnistuminen. Joukkue alisuoritti ja yksittäiset pelaajat alisuorittivat. Kova kamppailija olikin pehmeä, nopea luistelija olikin hidas. Jotain materiaa isompaa tapahtui.