Mainos

Matkalla alkoholismiin?

  • 468 235
  • 1 640

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Mitä olen nyt juttujasi lukenut tässä jonkin aikaa, niin nyt vasta alkoi raksuttaan, miksi olet nytkin melko iloisella, prosessia käsittelevällä ja hyvinkin puheliaalla tuulella liikkeellä. Parikin syytä: samat paperit ja se, että tiedostat missä mennään.

Helppo samaistua kerrankin tähän ketjuun, kun tyhmyyksiä löytyy myös omalta tililtä, joskin ne on enemmänkin luonteenomaisia, enkä ole noita suuria taloudellisia kahjouksia ehtinyt suorittamaan - tyyppien välillä onkin käyty pohdintaa. Enempi reagoin rauhallisemmin (joskus tosin keittää aika tavallakin), minkä takia menikin n. 4 vuotta ennen kuin "liian täyspäiseksi" moittineet tohtorit alkoivat ottamaan todesta. Varmaan johtuu siitä, että pohdiskelen hyvin mielelläni ja alkoholi vain vauhdittaa ajatuksenjuoksua, mikä saa joissakin ihmisissä hyvin suuria hylkimisreaktioita aikaan - sekä myös päinvastoin. Tuota neljän vuoden jaksoakin ennen ehti kehkeytymään "puhtaita" masennusvuosia, joissa ei kulunut alkoa normaalia enempää - kirkkaista pysyn syystä ja toisesta erossa mielelläni.

En tosin vieläkään osaa ajatella, että kyse olisi kuin vain persoonallisesta ajatustavasta, jota sitten helposti moititaan. Enkä lähellekään varma, että diagnoosi olisi oikea. Mutta sen perusteella mitä nyt kerrot, niin tulee jo melkein euforia kun tietää, mistä kyse.

Oikeaan osuit. Välillä suollan masennuspaskaa juttua, välillä kännihörinää, välillä manian kiihottamaa höpönassujuttua. Kirjoitusoikeuksien saajalle pitäisi varmaan suorittaa pakollinen lääkärintarkastus. Nostaisi ainakin omalta osaltani palstan tasoa kummasti. Pitäisi varmaan pidättäytyä pilaamasta palstan sinällään kovaa tasoa ;-)
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen kuullut pelkkää hyvää Minnesota-hoidosta. Raastavaa, mutta tuottaa tuloksia. Näinä lama-aikoina on vaan turhaa havitella maksusitoumusta sinne. Kaikki Tampereen deekut ohjataan Mainiemeen Lammille (hyvä paikka sekin, 3krt kurssilla. Lähettävät varmaan pian joukorttejakin meikäläiselle. uskollinen asiakas)

Joo, maksusitoumusta sinne ei varmaan saa kuin harvoista kunnista, mutta jos sen rahan jostain saat hankittua ja hoito toimii osaltasi, niin takaisinmaksuaika on melko lyhyt. Itse sen säästin juomattomana viinana jo vuodessa, oheiskustannuksista puhumattakaan.
Kuulostaa siltä että mainiemi-kortit on osaltasi jo katsottu.
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Joo, maksusitoumusta sinne ei varmaan saa kuin harvoista kunnista, mutta jos sen rahan jostain saat hankittua ja hoito toimii osaltasi, niin takaisinmaksuaika on melko lyhyt. Itse sen säästin juomattomana viinana jo vuodessa, oheiskustannuksista puhumattakaan.
Kuulostaa siltä että mainiemi-kortit on osaltasi jo katsottu.

Kyllä se Vipunen-Mainiemi -akseli on jo koettu. Ei niillä ole enää paljoa annettavaa kokeneelle alkoholistille. Saa sen 4 viikon raittiuden, se on siinä. Jos rahaa saan, Minnesota on ykkövaihtoehto. Yritystä on. Eri asia on, kestääkö kunto.
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Minkälaista on olla vieroituksessa tai sairaalassa? Oletan, ettet pakkohoidossa ole ollut?

Pakkohoidossa en ole ollut, aina olen itse kolkutellut parantoloiden ovia - eri tyyppisissä houreissa, viinapsykooseissa jne. Eri hoitopaikoista riippuen toiminta on erilaista. Päihdekuntoutuksessa ollaan "vapaassa maailmassa", pois voi lähteä jos siltä tuntuu. Joka hoitokerralla, missä olen ollut, noin 10-15% lopettaa leikin kesken: pää ei kestä, lomalla tuli piikitettyä, hoidossa tuli vedettyä omia lääkkeitä jne. Näin siis päihdekuntoutuksessa, joita on erilaisia.

Itse olen käynyt Vipusen kognitiivisen kuntoutuksen, Kankaanpään A-kodin autoritäärisen armeijakuntoutuksen, Mainiemen yhteisöllisyyteen perustuvan kuntoutuksen 3 krt, Kaivannon mielisairaalan vapaaehtoisen päihdepsykiatrisen kuntoutuksen 3 krt, plus tietysti muutamat jännät vierailut lempeässä Nokian kaupungin hotellissa, Pitkäniemen hourulassa. Lämmöllä muistelen tuota yhteiskunnan hylkäämien ihmisraunioiden kaatopaikkaa, jossa sinulta häviää se pienenkin itsekunnioitus ja toivo paremmasta samalla kun huonekaverisi vajoaa syvään, järjellä ymmärtämättömään ulottuvuuteen .

Kaivanto/Pitkäniemi ovat siis oma karu asiansa. Ovet ovat säpissä. Ikkunoissa on kalterit. Partahöylän saat vain valvotusti kysymällä. Partaveden vain hoitajan valvonnassa. Ulos saatat päästä vain hoitajan kanssa. Riippuen tilanteestasi. Jos loman jälkeen puhallat 0,01 promillea, ulkona olet (jäin kerran asunnottomaksi pakkaseen viisarin värähdettyä, meni tukiasunto samalla. Sammuin -20 asteen pakkaseen, palellutin käteni ja jalkani ja makasin 8 pv Hatanpään sairaalassa, ei tarvinnut leikellä sormia onneksi. Hengenlähtö oli parista tunnista kiinni).

Jos olet kannabis/piri/subupsykoosissa et pääse paikasta mihinkään, mutta lievän viinakrampin jälkeen olet vapaammassa asemassa. Siinä hoidossa oli kuule miehellä kestämistä, mutta hyvä paikka se on pahassa kriisissä.

Vastaan tulee kyllä semmosta tapausta, että oksat pois. Parempi olla omissa oloissaan ja katsoa telkkaria ja antaa naapurihuoneen Napoleonin taistella demoniensa kanssa. Pehmeän sellin ovet käyvät ja houreisten huudot kaikuvat pitkin käytäviä. Vartijoiden vierailut ja viinapsykoottisten neutralisoimiset väkivalloin ovat arkea. Ja viinaa teki mieli, voi juutas kun maistui raaka vodka suussa. Siinä kuules itsetunto romahtaa ja arki ahdistaa, kun loistavan tulevaisuuden nauttimisen sijaan juttelet mielisairaalan tupakkakopissa henkilön kanssa (minua on mm. kosittu siellä, pyydetty enkeliarmeijaan jne.) , joka oli presidentti Niinistön vanha shakkiystävä, eikä kukaan käy sinua edes edes katsomassa. Sosiaalihoitaja sanoo ymmärtävänsä. Jee, joku välittää.

Talo on vanha Venäjän armeijan kasarmi (kuten Mainiemi, joka oli myöhemmin vankila ja hourula), seinätkin ovat metrin paksuiset ja kolkkous ja kylmyys tulevat paikan puolesta. Henkilökuntaa on vähän; mihinkään terapeuttiseen keskusteluun ei ole aikaa. Lääkkeet jaetaan ja kuri pidetään, siinä kaiklki. Enemmän kuntoutusta saa muissa paikoissa. Tämä on viinahullujen kaatopaikka. Suosittelen paikkaa extremematkailun ystäville, tai jos töpseleistä alkaa kuulua kummia juttuja.

Tähän viestiin taisi kariutua se pieninkin ymmärrys tällä palstalla, mikä ehkä oli. No, en kadu avautumistani tai syvää häpeääni. Jos hyvin käy, joku saa voimia raitistumiseen avautumisestani. Muulla ei ole väliä.
 
Viimeksi muokattu:

godspeed

Jäsen
Tähän viestiin taisi kariutua se pieninkin ymmärrys tällä palstalla, mikä ehkä oli. No, en kadu avautumistani tai syvää häpeääni. Jos hyvin käy, joku saa voimia raitistumiseen avautumisestani. Muulla ei ole väliä.

Oikeastaan eniten ärsyttää se, että edes kysyin ja jotta jouduit muistelemaan näitä asioita. Ei hätiä mitiä, hyvin palkitsevaa luettavaa.
 

Aatos

Jäsen
Olen kuullut pelkkää hyvää Minnesota-hoidosta. Raastavaa, mutta tuottaa tuloksia. Näinä lama-aikoina on vaan turhaa havitella maksusitoumusta sinne. Kaikki Tampereen deekut ohjataan Mainiemeen Lammille (hyvä paikka sekin, 3krt kurssilla. Lähettävät varmaan pian joukorttejakin meikäläiselle. uskollinen asiakas)

Älä muuta virka. Päätökset loistossa tekee ihminen jolla ei asiaan ole koulutusta. Ja tiedän että hyvänä päivänä maksusitoumus järjestyy. Huonoja päiviä vaan taitaa olla enemmän.

Tampereella toimii samalla Minnesota mallilla Myllyhoito Satamakadulla. Tulokset ovat hyviä. Ohjaajat ovat toipuneita addikteja. Oikeasti hyvää hoitoa ilman rauhoittavia mömmöjä. Voi suositella.
Siellä loppuu selittelyt aika nopeasti, tekosyitä on turha hakea.
Perustuu tosiaan sairauskäsitteeseen.

Vertaistuen voima on suuri. Apua on tuolta porukalta aina saatavilla. Välittävä yhteisö.




.
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Älä muuta virka. Päätökset loistossa tekee ihminen jolla ei asiaan ole koulutusta. Ja tiedän että hyvänä päivänä maksusitoumus järjestyy. Huonoja päiviä vaan taitaa olla enemmän.

Tampereella toimii samalla Minnesota mallilla Myllyhoito Satamakadulla. Tulokset ovat hyviä. Ohjaajat ovat toipuneita addikteja. Oikeasti hyvää hoitoa ilman rauhoittavia mömmöjä. Voi suositella.
Siellä loppuu selittelyt aika nopeasti, tekosyitä on turha hakea.
Perustuu tosiaan sairauskäsitteeseen.

Vertaistuen voima on suuri. Apua on tuolta porukalta aina saatavilla. Välittävä yhteisö.

.

Näinhän se on. Loisto päättää budjetin mukaan, mihin joudut. Loppuvuodesta et pääse edes Vipuselle, jos huono tuuri käy.

Itse en enää edes kaipaa noita mömmöjä. Aikansa auttoivat, mutta lähinnä petasivat seuraavan ryyppykauden alkua. Pakko sanoa, että kyllä bentsot vie krapulan kuin krapulan. Valitettavasti. Viikon katko - se on hyvä -ja lääkkeet jäävät siihen. Muuten vedellään sitten vuorotahtia. Minnesota kiinnostaisi kyllä. Ehkä minä kaipaan sitä, että minut vielä revitään hajalle, palasiksi. Ehkä siitä murskatusta saviruukusta saadaan vielä ehjä astia?
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Oikeastaan eniten ärsyttää se, että edes kysyin ja jotta jouduit muistelemaan näitä asioita. Ei hätiä mitiä, hyvin palkitsevaa luettavaa.

Ei hätää! Tekee hyvää välillä mietiskellä tekemisiään. Onhan se surullinen polku, mitä olen kulkenut, mutta ainakin olen sen itse rehellisesti käynyt. Kaikki eivät tätä polkua olisi jaksaneet. Ehkä minussakin on jotain vahvuutta, jota hallitsemalla voisin saavuttaa raittiuden. Joskus?

No, ehkä tässä on taas pilattu ketjua tarpeeksi höpönassujutuilla näin viikonloppuna, kun ihmiset pitää hauskaa ja rentoutuu. Alkaa jo nolottaan nämä omat purskaukset. Jatketaan taas toisilla jutuilla, etteivät muut hermostu.
 

Aatos

Jäsen
Soittele tuonne Myllyhoitoon, sovit päivän kun käyt kahveella siellä. Ei sido mihinkään.

Myllyhoidossa painotetaan ettei hoitoon tullessa tarvitse olla motivaatiota. Se syntyy siellä.

Juttelin erään ohjaajan kanssa joka toimii Villa Hockeyssa Kurussa. Kyseessä on nuorten hoitopaikka, lääkkeentön sellainen. Tyypillinen kuvio tuolla että tullessaan nuoren motivaatio on nollassa. Hoitopaikan tehtävä on se synnyttää.

Linkissä yhteystiedot Myllyyn jos sinua tahi jotain muuta kiinnostaa.

Myllyhoitoklinikat
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Soittele tuonne Myllyhoitoon, sovit päivän kun käyt kahveella siellä. Ei sido mihinkään.

Myllyhoidossa painotetaan ettei hoitoon tullessa tarvitse olla motivaatiota. Se syntyy siellä.

Juttelin erään ohjaajan kanssa joka toimii Villa Hockeyssa Kurussa. Kyseessä on nuorten hoitopaikka, lääkkeentön sellainen. Tyypillinen kuvio tuolla että tullessaan nuoren motivaatio on nollassa. Hoitopaikan tehtävä on se synnyttää.

Linkissä yhteystiedot Myllyyn jos sinua tahi jotain muuta kiinnostaa.

Myllyhoitoklinikat

Kiitos.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mihin itse arvioisit hoitopaikoista saadun raittiuden pätkän kaatuneen? Tiesitkö jo uloskirjoittautuessasi, että palaat vanhoihin tapoihisi? Vai puuttuiko jatkosuunnitelma? Motivaatio? Halu? Vai veikö mania?

Olet ihailtavan rehellisesti kertonut kaikesta. Kaikilla on mahdollisuus raitistumiseen, vaikka se mahdottomalta omalla kohdalla tuntuisikin ja Myllyhoito/Minnesota-hoito on toistaiseksi parasta mitä on keksitty. Onnea ja onnistumisia!
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Mihin itse arvioisit hoitopaikoista saadun raittiuden pätkän kaatuneen? Tiesitkö jo uloskirjoittautuessasi, että palaat vanhoihin tapoihisi? Vai puuttuiko jatkosuunnitelma? Motivaatio? Halu? Vai veikö mania?

Olet ihailtavan rehellisesti kertonut kaikesta. Kaikilla on mahdollisuus raitistumiseen, vaikka se mahdottomalta omalla kohdalla tuntuisikin ja Myllyhoito/Minnesota-hoito on toistaiseksi parasta mitä on keksitty. Onnea ja onnistumisia!

Raittiina pysyminen ei ole koskaan ollut riippuvainen asenteestani tai haluistani. Ongelman tunnustin jo 14 v sitten, ja siitä lähtien olen hammasta purren taistellut kohti raittiutta. Välillä on nenusta mennyt muutakin sisään kuin raitista syysilmaa. Mutta miehen tavoite ei seuraa elämän kulkua.

Haluni raittiuteen on raastavan kova, mutta omalta osaltani sitä vaikeuttaa tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö. JOKA kerta, kun olen ollut hoidossa, olen päättänyt raitistua. Niin moni nykyään käy "kirkastumassa" päihdehoidossa. Joko oikeuden asettamien vaatimusten, vanhemmuustapausten tai muiden vuoksi. He ovat siellä pakosta. "Pakko vetää 4vk selvänä, perkele, ettei sossut vie lasta. Sitten aukeaa kossu!" Minä olen siellä aina omasta halustani. Kyllä sen asenteen huomaa ihmisistä: jos sossu on pakottanut sinut hoitoon, on asenteesi surkea.

Jotkut omista hoidoistani ovat onnistuneet, jotktut eivät. Kerran jätin hoidon kesken psyykkisistä syistä (passitus Nokialle lepäämään), kerran kävi jano liian kovaksi, kun tuli ero muijasta kesken hoidon. Mutta aina olen ollut täysillä mukana.

Ongelmaani mutkistaa vakava mielialahäiriö. Kun depressio on poissa, elän "normaalia" arkea tai olen lievässä maniassa, ei minulla ole ylivoimaisia vaikeuksia pysyä raittiina. Kun lääkitys ja elämä on kohdallaan, saavutin yhdeksän (9!) kuukauden raittiuden urheillen, itsehoitoryhmissä käyden ja elämästä nauttien. Pisin selvä jakso 20 vuoteen.

Mutta. Sitten kun iskee depression väkevän musta koura selkään, olen avuton. Jo pieninkin vastoinkäyminen ja ahdistus ajaa pulloon. Ja en puhu koko viikonlopun kuurista. Enkä koko viikon. Ennätys lienee se 8 kuukautta yhtä soittoa, aamusta iltaan (kiitos ensihoitajille, henki pihisee).

Jos masennus pysyisi poissa, saavuttaisin varmasti kohtuullisen stabiilin raittiuden tiukalla itsehoitoryhmissä, terapiassa ja hoidoissa käynnillä. Tahto ja halu on rautainen, mutta moiset inhimilliset vahvuudet taittuvat talven tavoin, kun masennus iskee. Olen aseeton.

Kaikki on kokeiltu. Lääkäri lopetti määräämästä minulle Antabusta, koska tein "nykäset". Pari kertaa vedin kännit disulfiraami kehossa, ja tuloksena oli vakava antabuskohtaus sydänvaivoineen ja muineen. Oli vedettävä beetasalpaajaa ja otettava loparit töistä (vedin antabuskännit kesken työpäivän, asiakkaat huomasivat punoittavan asiakaspalvelijan). "Antabuksen kanssa on vittumaista ryypätä", sanoi Nykäs-Mattikin joskus. Niin.

Jokainen kuukausi raittiina on ollut minulle voitto. Aina repsahduksen jälkeen olen palannut ryhmään ja toipumisen pariin. Olen käynyt AA:ssa, NA:ssa, OG:ssa jne. Mutta meikäläisen viime vuosien rekordi (olisiko Teijo Räsäsen luokkaa?) ei hurraa-huutoja elätä. Raittiuteni on sulanut kuin Ilveksen peli Olympiatauon jälkeen Mutta minusta on ainakin kivempi lähteä veren maku suussa tsemppaajana, kuin alistujana ja lusperina.

Huokaus. Taas alkaa uusi päivä täynnä mahdollisuuksia raitistumiseen, tai kuoppia ratkeamiseen. Been there. Done that.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopivan lääkityksen hakeminen ei ole varmaankaan helppoa, olen kuullut että se voi viedä vuosiakin. Vielä vaikeampaa se tietenkin on, jos siinä ohessa käyttää alkoholia - lääkityksen balanssia on huono hakea, kun alkoholi miksaa aivokemiaa siinä sivussa. Näin ulkopuolisen silmin sinulle sopisi pitkä, useamman kuukauden hoitojakso, jonka aikana voitaisiin tuunata bipo-lääkitys sopivaksi ja saada se kuosiin ennen kuin karautat ulkomaailmaan. Ilmeisesti tasapaino on jo kerran löytynytkin, kun tuollainen raittiuden 'raskausaika' oli mahdollinen. Harmi, että se keskeytyi.

Aika harva loppujen lopuksi on raitistunut 'kerrasta poikki' -tyylillä. Monilla kamppailu kestää useita hoitokertoja ja -tapoja. Toivottavasti sinulle löytyy oikea!
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tähän viestiin taisi kariutua se pieninkin ymmärrys tällä palstalla, mikä ehkä oli. No, en kadu avautumistani tai syvää häpeääni. Jos hyvin käy, joku saa voimia raitistumiseen avautumisestani. Muulla ei ole väliä.

Näitä juttuja lukee mielummin kuin raportteja jostain turhanpäiväisestä jääkiekko-ottelusta. Auttaa ei vain pysty, kunpa jotenkin voisi.

Ymmärrystä riittää, koska olen joutunut asiaa vierestä seuraamaan enemmänkin kuin vain yhden kerran.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei ei pojat, seksiä ja viinaa ei pidä yhdistää. Sehän on sniitä harvoja asioita, jotka ovat selvinpäin mukavampia. Ja kun sedän ikään pääsette, niin yllättävän pienetkin määrät vaikuttavat suorituskykyyn.

Ei se seksi tärkeintä ole, jos juomatta osaa olla, vaan se levollinen ja syvä uni. Olen itseeni kiusannut muutaman viikon selvinpäin olemisella ja parasta koko hommassa on se hyvä uni. Vähän mä ihmettelin sitä, että ei mitään fyysisiä oireita ole ollut, vaikka tiedostan kännissä olemisen olevan hemmetin hauskaa. Ei kuitenkaan ole pakko, jos ei halua.

Kaikille viinan kanssa pinnistelijöille voimia tappeluun. Se on kuitenkin meille jokaiselle oma juttunsa. En kyllä itsekään tiedä voitinko vai hävisinkö. Kurissa kurlaaminen kuitenkin pysyy tällä hetkellä.

-duud-
 

Seagull

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vuosikausia on tullut oltua aika hiljaa tällä palstalla, vaikka luettua on tullut paljonkin. Asiaakin on ollut joskus paljon jääkiekkokeskusteluunkin, mutta mitäpä sitä suotta, kun parikymmentä muutakin huutaa samasta asiasta.

Tässä vesiselvänä tätä ketjua lueskellessa tuli mieleen muutama asia, jotka nyt aion sanoiksi pukea. Oma asia ei ole matkalla alkoholismiin, vaan pikemminkin matkalla raittiuteen, mutta asia kuuluu tähän ketjuun.

Oma historiani on varmaan aika tuttu. Teekkariopintojen myötä alkoholi tuli osaksi arkiviikkoa, ehkä jopa arkipäivää. Ei siitä sen kummempaa ongelmaa ikinä tullut. Varsinkaan, jos ei lasketa skipattuja aamupäiviä tai muita. Joskus (oikeasti harvoin) tuli aloitettua aamusta uudestaan. Varsinkin tuli ihmeteltyä sitä, jos jossain porukan kokoontumisissa kaverit ilmoittivat, että he eivät nyt tänään ota viunaa. Itse olin porukassa suosittu poikamies (eli siis sellainen, joka on helppo houkutella rientoihin. Supliikin takia kutsuja tapaamisiin riitti), joka joskus sai vastakkaisen sukupuolen suosiota. Itsellä oli silloin hyvin tiukka "ikuinen poikamies" -vaihe menossa. Olin ihan oikeasti tyytyväinen siihen, että tussua tuli. Parhaimpina viikkoina paljon. Joitain viikkoja tai kuukausia oli, että olikin sitten hiljaisempaa. No problem.

Tuli sitten kesä, jolloin tapasin nykyisen vaimoni. Isänsä tapoihin tottuneena vaimoni on aika allerginen alkoholille. Ymmärtää kyllä, että alkoholia käytetään. Hän käyttää alkoholia harvoin itsekin, mutta aina kohtuudella.

Suhteemme alussa itsellä oli vanhat metkut tallella. Alkoholia tuli käytettyä. Runsaasta harjoittelusta johtuen homma pysyi hanskassa. Toki yksittäisiä ylilyöntejä sattui. Ylilyönneistä tuli yleensä riita, mutta ei mitään sen suurempaa. Homma oli aika seesteistä. Viinaa tuli kavereiden kanssa otettua. Joskus riideltiin, yleensä ei.

Sitten hän pamahti paksuksi. Itselläni oli varmaankin jotain osuutta asiaan. Oma alkoholinkäyttöni jatkui vaihtelevana. Kavereiden kanssa juhlittiin (noin puolessa tapauksissa tuleva vaimokin oli mukana). Riideltiin joskus. Tahti oli kuitenkin selvästi harventunut.

Hypätään aikaan, kun esikoinen syntyi. Oma alkoholinkäyttö oli harventunut. Olin tässä välissä saanut huikeat DI:n paperit (vaimon ansiota). Ryyppäminen oli harventunut, mutta mielestäni tuoreen perheen isänäkin olin oikeutettu hyppäämään kavereiden kanssa niin kuin aiemminkin. Tästä alkoi tulla sellainen oire, että tulin kotiin aivan vintti pimeänä. Usein niin, että oma muisti pelaa siihen kotiovelle saakka. Sen jälkeen kaikki olikin pimeää. Tästä tapeltiin, ja alkuunhan ongelmaa ei ollut. Kun sama kuvio oli toistunut muutaman kerran, alettiin jo silloista avoliittoa laittamaan katkolle, lupasin, että vaimon ja lapsen läsnäollessa pidän nollatoleranssin. Näin on pääsääntöisesti ollutkin. Nuo lipsahdukset ovat olleet oikeasti yksittäistapauksia, ja niille on jonkinlainen perustelu ollut (juopothan näitä keksii).

No, viinanotto ei ole kokonaan loppunut. Otan nykyään ehkä viisi kertaa vuodessa (yleensä yksi ilta kerrallaan, maksimissaan kaksi päivää). Arvio on aika realistinen. Perheongelmia ei ole ollut yhtä yksittäistä tapausta lukuunottamatta. Kuitenkin itseä huolestuttaa se, että nykyään kun ottaa, niin oma filmi on poikki lähes poikkeuksetta. Itse olen selittänyt itselleni, että vähät yöunet ja stressaava työ aiheuttavat moiset oireet. Tiedä sitten, valehteleeko tässä juoppo itselleen?

Pitkän alustuksen jälkeen päästään konkretiaan. Onko muilla vastaavia oireita? Mielestäni vaimo ja lapsi eivät ansaitse humalaista isää. Tämähän meidän perheessä toteutuu. MUTTA, ne harvat juhlimiskeikat eivät pysy hanskassa (ollaan siis muualla kuin perheen silmissä). Filmi on poikki 99,9 %:sesti. Onko palstakumppaneilla vastaavaa oireyhtymää? Eli sitä, että ns. kohtuullisen illan jälkeen iskee suuri pimeys? Sanotaan vielä, että en ole ikinä kännireissuillani tehnyt vaimoani loukkaavia toimia (muuta kuin tuon tolkuttoman humalatila, joka mielestäni juotuihin määriin verrattuna on kyllä enemmänkin väsymystä).

(Nousu)Humalassa on jotain niin hienoa, että varsinkaan kaveriporukassa en haluasi siitä kokonaan luopua. Täysraittius ei ainakaan fyysisesti tuottaisi itselleni mitään ongelmaa (toki henkisesti olen viinaan koukussa niin kuin ylhäältä ilmenee, mutta oireyhtymä ei ole mielestäni sitä vakavinta mallia).

Tunnistaako kukaan palstalainen itsensä, vai olenko yksin tilanteeni kanssa? Olisi se niin helkatin hienoa osata ottaa kohtuullisesti. Pitäisikö lopettaa kokonaan, vai jatkaa vanhaan malliin? Sanotaan nyt vielä, että sukurasituksia on vähintäänkin riittämiin.

Oma tilanne ei ole ongelmaton, mutta tsemppiä teille, joilla on enemmän haasteita viinankäytön kanssa. Parempaa kesää odotellessa!

-Lokkipoika
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sanotaan että yksin juominen on selkeä merkki siitä, että ollaan matkalla alkoholismiin. Lisäksi yksin juominen on surullista. Minulla on tämän vuoden puolella yksin juominen lisääntynyt huomattavasti. Onko tämä nyt sitten kuinka huolestuttava merkki? Voisiko yksi syy sitten tähän olla se, että olen vähentänyt baareissa käymistä huomattavasti alkoholiveron nousun takia. Huolimatta siitä, että juon yksin, niin ainakin viime perjantaina oli todella hauskaa. Ja ollaanko todella matkalla alkoholismiin jos juomiskerrat ovat lähes jumittuneet tuohon 1 kerta/viikko-keskiarvoon?

Eli pitääkö tässä nyt jumalauta ruveta ottamaan paineita siitä, että on pakko hakeutua tulevana lauantaina tuttujen ja kavereiden sekaan, muuten ei voi juoda? Pitääkö minun todella mennä erääseen baariin katsomaan Suomi-Latvia -peliä vain koska siellä todennäköisesti törmää tuttuihin ja maksaa yli 4 euroa tuopista etten vain alkoholisoidu? Enkö voi katsoa peliä vaikka yksin kotona, jossa viihdyn, alkoholisoitumatta? Pitääkö minun ensin varmistaa, että minun luokseni tulee kavereita katsomaan kanssani peliä ennenkuin voin korkata sen ekan oluen, etten vain alkoholisoidu?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sanotaan että yksin juominen on selkeä merkki siitä, että ollaan matkalla alkoholismiin. Lisäksi yksin juominen on surullista.

Ketkä tarkalleen ottaen sanovat noin? Ai niin, ne ketkä ei jaloa harrastusta harrasta, mutta tietävät kyllä miten tulee toimia. Hauskempaahan se usein yksin on kuin baarissa, mutta aina on se vaihtoehto myös mennä sinne.

Näillä oikeinryyppääjillä on ainoana mahdollisuutena olla ilman tai mennä baariin, vaikka tyhmyyttähän se on vaihtoehtoja keinotekoisesti rajata.

Huolestuttavampaa kuin alkoholin käyttö on se, että ihmiset todella joutuvat tosissaan tuollaisia asioita pohtimaan. Nimenomaan tosissaan.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Sanotaan että yksin juominen on selkeä merkki siitä, että ollaan matkalla alkoholismiin. Lisäksi yksin juominen on surullista. Minulla on tämän vuoden puolella yksin juominen lisääntynyt huomattavasti. Onko tämä nyt sitten kuinka huolestuttava merkki? Voisiko yksi syy sitten tähän olla se, että olen vähentänyt baareissa käymistä huomattavasti alkoholiveron nousun takia. Huolimatta siitä, että juon yksin, niin ainakin viime perjantaina oli todella hauskaa. Ja ollaanko todella matkalla alkoholismiin jos juomiskerrat ovat lähes jumittuneet tuohon 1 kerta/viikko-keskiarvoon?

Tuo on kyllä jännä, että yksin juomista pidetään jotenkin paheksuttavana ja tosiaan alkoholismin merkkinä. Jos juot saman verran, mutta teet sen kaveriporukassa niin mitään ongelmaa ei ole. Kuitenkin ainoa millä on mitään väliä, on se että paljonko juot. Aivan sama sille missä ja kenen kanssa juo.

Ja jos tosiaan juot kerran viikkoon, niin et kyllä ole mielestäni viellä matkalla alkoholismiin. Riskirajat ja muut varmaan paukkuu rikki, mutta kerta viikkoon ei ole vielä mitään erikoista.

Eli pitääkö tässä nyt jumalauta ruveta ottamaan paineita siitä, että on pakko hakeutua tulevana lauantaina tuttujen ja kavereiden sekaan, muuten ei voi juoda? Pitääkö minun todella mennä erääseen baariin katsomaan Suomi-Latvia -peliä vain koska siellä todennäköisesti törmää tuttuihin ja maksaa yli 4 euroa tuopista etten vain alkoholisoidu? Enkö voi katsoa peliä vaikka yksin kotona, jossa viihdyn, alkoholisoitumatta? Pitääkö minun ensin varmistaa, että minun luokseni tulee kavereita katsomaan kanssani peliä ennenkuin voin korkata sen ekan oluen, etten vain alkoholisoidu?

Ei tarvitse ottaa paineita. Teet niinkuin haluat. Miksi ylipäätänsä pitäis ottaa stressiä moisesta asiasta? Jos joku on sitä mielttä että alkoholisoidut juomalla kerta viikkoon yksin, niin antaa olla. Pääasia että tiedät ite missä mennään.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sanotaan että yksin juominen on selkeä merkki siitä, että ollaan matkalla alkoholismiin. Lisäksi yksin juominen on surullista.

Mun mielestä merkki siitä, että on matkalla alkoholismiin, on se että aina kun juo, niin pitää juoda tappiin asti. Eli sitä ei voi lopettaa. On ihan sama, juoko yksin vai porukassa, jos pystyy ottamaan pari-kolme tai vaikka kymmenen, mutta pystyy jossain vaiheessa toteamaan että nyt en ota enää, niin mikäs ongelma se silloin on. Sen sijaan jos aina tai lähes aina kun alkaa ottamaan, niin sitä pitää sitten ottaa örveltämiseen asti, niin se on ongelma.

Yksin juodessa se toleranssi vaan yleensä on kovempi. Että kun ollaan jo kotona, niin mikäs tänne sammuessa. Että kun ollaan kotona, niin miksikäs en ottaisi vielä yhtä. Ja vielä yhtä. Ja vielä yhtä. No yhden vielä otan, mutta en sitten. Tämän seuraavan jälkeen.

Yksin juominen surullista? Miksi olisi, jos siihen on ns. syynsä. Olkoon se sitten rahatilanne tai vaikka se, että viihtyy paremmin yksin kuin meluisessa kuppilassa. Sitä paitsi voihan joskus kutsua niitä kavereita itselle kyllään sen baarireissun sijaan, vaikkapa juuri peliä katsomaan. Rahaakin menee kaikilla vähemmän.

Alkoholismin tai siihen viittaavan menon raja menee mun mielestä siinä, että ei pysty tekemään mitään ilman viinaa, että se alkoholi kuuluu jo ns. oleellisena osana elämään. Eli aina kun nähdään kavereita, otetaan pari. Aina kun katsotaan Suomen peliä, otetaan pari. Aina kun halutaan illalla rentoutua, otetaan pari. Aina, kun käydään keilaamassa/minigolfaamassa/leffassa/jne., otetaan pari. Aina, kun katsotaan telkkaria, otetaan pari. Ja varsinkin, jos töissä ollessa alkaa olla harva se päivä fiilis, että kunhan pääsen kotiin, niin otan heti muutaman, niin kannattaa oikeasti miettiä, että mikä se elämässä on tärkeintä. Jos se on viina, niin mikäs siinä sitten, mutta harvalla kuitenkaan on.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt vasta huomasin/muistin, että samasta aiheesta on keskusteltu viimeksi maaliskuussa. Ja ihan hyviä, jopa timanttisia argumentteja on heitetty yksin juomisen puolesta. Olisi eittämättä mielenkiintoista käydä kukkahattutätien kanssa väittelyä ko. aiheesta :D

Työkseni puhun muiden ihmisten kanssa, harrastuspuolella olen taas sählyssä muiden ihmisten kanssa tekemisissä, puhuminen toki jää hyvin vähälle. Ok, onhan maailmassa paljon muitakin ihmisiä jotka ovat yhtä paljon tai enemmän muiden kanssa tekemisissä, mutta oma luonne on sellainen, että sitten vapaa-aikana sitä viihtyy ihan hyvin yksikseen. Sitä ei sitten jaksa lauantaina klo 14-16 stressata siitä että mitä kaverit tekevät, missä vetävät keittoa, vaan voin ihan hyvin ja huoletta korkata sen ekan oluen yksin. Ja joskus se vain päättyy niin, että tuleekin koko päivä oltua kotona humalassa ilman että menee minnekään tai kutsuu ketään kylään. Kuitenkin kännissä viihdyn muiden seurassa todella hyvin ja ajoittain jos on ryypännyt liikaa yksikseen, on pakko päästä muiden seuraan juomaan.

En olisikaan omalla kohdallani huolissani siitä, että juon usein yksin, vaan siitä, että aina kun lähden juomaan, niin sitä ei sitten osaa lopettaa, vaan aina pitää vetää keittoa sammumiseen asti. Toisaalta, välillä jos kello on vaikkapa 4-6 välillä, niin sitä tulee mentyä suosiolla nukkumaan vaikka juomaan pystyisi vielä vaikka tunnin ennen sammumista.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yksin juodessa se toleranssi vaan yleensä on kovempi. Että kun ollaan jo kotona, niin mikäs tänne sammuessa. Että kun ollaan kotona, niin miksikäs en ottaisi vielä yhtä. Ja vielä yhtä. Ja vielä yhtä. No yhden vielä otan, mutta en sitten. Tämän seuraavan jälkeen.

Yksin juo hitaammin, kun siinä on muutakin tekemistä. Baarissa taas ei ole muuta kuin se mukin tyhjentäminen ja uuden hakeminen. Harvoinpa sitä kotona on yhtä humalassa kuin baarista tullessa. Aamulla alkaa väsyttää joka tapauksessa, vaikka ei niin ihmeellisessä kuosissa edes olisikaan tai sitten on muuten vaan aika mennä nukkumaan. Ei se yksin olo sitä tuossa kohtaa katso.

Kyllä tuossa taas hieman demonisoidaan.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Olen tästä täällä varmaan jo aiemminkin puhunut, mutta itselleni alkoholi on vanhemmalla iällä >40 lähtien alkanut vaikuttamaan entistä enemmän negatiivisesti. Olen aina ollut pikemminkin hilpeä kuin agressiivinen kännäri, mutta olen havainnut entistä enemmän negatiivisia vaikutuksia psyykeeni.

On ollut vaiheita jolloin alkoholinkäyttöni on ollut lähes päivittäistä kohtuullisissa määrin mutta viikkotasolla ollaan oltu jo suurkulutuksen lähimailla. Näinä aikoina on päivisin vituttanut normaalia enemmän ja olen havainnut että ympäristöni on lievästi kärsinyt mieleni ailahteluista ja kotiin tullessa on olut avautunut liiankin helposti ja jatkuvasti.

Tästä viisastuneena olen ollut nyt vapusta lähtien kuivin suin ja pyrin jatkamaan niin kauan kuin pystyn. Puhun siis vain omasta puolestani mutta parin tunnin helpotus ei ole kymmenen tunnin kärsimyksen arvoista ja olen todennut että alkoholi ei vaan sovi minulle enkä oikein löydä kompromissia siinä.

Painotan vielä että asia on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana merkittävästi negatiivisempaan suuntaan. Olen nyt lähes keski-iässä.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
---
Tunnistaako kukaan palstalainen itsensä, vai olenko yksin tilanteeni kanssa? Olisi se niin helkatin hienoa osata ottaa kohtuullisesti. Pitäisikö lopettaa kokonaan, vai jatkaa vanhaan malliin? Sanotaan nyt vielä, että sukurasituksia on vähintäänkin riittämiin.

Oma tilanne ei ole ongelmaton, mutta tsemppiä teille, joilla on enemmän haasteita viinankäytön kanssa. Parempaa kesää odotellessa!

-Lokkipoika

Tämä ketjuhan on aivan loistavaa settiä! Viinan kanssa on ollut 99.9% kerroista kivaa. Itsellä ei nuo putkijuomiset oikein onnistu. Kiinnostus lopahtaa jo ensimmäisenä darrapäivänä ja loivarikin silloin harvoin kun siihen turvaudun jää yhteen, mutta bilekaverina herra alkoholi on todella hauskaa seuraa.

Mutta vastausta asialliseen kysymykseen. Hieman tuon suuntaisia kokemuksia oli itsellä jotain vuosia sitten. Silloin tuli törpöteltyä ehkä silleen semisti, että joka viikonloppu vähäsen (pari pe bisseä, lauantaina vähän useampi) ja joka kolmas viikonloppu sitten vähän enemmän jonkun kissanristijäisen varjolla. Viikolla vedän yleensä 100% raitista linjaa. Olin silloin ehkä n. 4 kg kevyemmässä kunnossa, ~95 kg. Sillä saattaa toki olla osavaikutusta, mutta tosiaan itsellä meni niin, että alkoi tulla niitä muistikatkoja loppuillasta. Eikä se ole mitenkään mukava fiilis, varsinkaan jos vielä tekee jotain pikku-urpoa eikä muista mitään - hups! Mutta itsehän selvisin tämän haastavan vaiheen ylitse jatkamalla entiseen malliin. Parissa vuodessa muistinmenetykset katosivat. Samalla taktiikalla kaveri kellisti viinan perkeleen yritykset megakrapuloiden suhteen. Välittämättä hirveistä oksennusjysäreistä taistelija jatkoi ryypyttelyä entiseen malliin ja vuodessa, parissa darrat tasoittuivat.

Juopottelusta sen verran, että nyt täällä Saksassa asuessa on kyllä kiisselin nauttiminen vähän muuttunut. Harvemmin tulee vedettyä silleen raskaamman kautta vaan sosiaalisen paineen alla - ilman, että sitä itse edes tiedostaa - tulee juotua bileissäkin vähemmän. Muutenkin jotenkin tullut fiilis, että kun pääsi siitä Suomen pimeydestä eroon, niin drinkkiä ei edes tee niin paljoa mieli. Toisaalta taas kuvioon tullut sellainen viikolla itsensä yllättäminen, että ostanpa pullon hyvää vinkkua ja vedän illalla pari lasia, kun tulee tehtyä parempaa safkaa. Tai käy kaverien kans oikeasti yhdellä vaikka pelihommien päälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös