Oma tarinani on luettavissa tästäkin ketjusta, muistaakseni aika alussa. Tiivistelmänä kerron kuitenkin, että oma isäni on alkoholisti ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Veljeni joi itsensä 45-vuotiaana hautaan. Isäni isä ja veli jouduttivat kuolemiaan juomisella. Äitini veli joi itsensä hengiltä, toinen lopetti, kun sisuskalut alkovat spragata. Kolmas veli kupittaa edelleenkin, mutta käsittääkseni pystyy olemaan pidempiä aikoja ilman viinaakin. Isän äiti veti kaksin käsin lääkkeitä.
Eli mulla varmaankin on jonkin sortin altistus geeniperimässäni riippuvuuksille, koska itse olen aikoinani jäänyt koukkuun RAY:n pokeriautomaattiin ja pelannut pienen omaisuuden. Velkaa en onnekseni joutunut ottamaan mahdollistaakseni harrastustoimintani. Siskonpojalla on samaa vikaa, mutta onneksi hän tiedostaa ongelman, joten toivoa on.
Alkoholi ei itselleni ole ongelma, tosin tiedostan erinomaisen hyvin rasitteeni ja juon harvakseltaan. En oikeastaan edes tarvitse alkoholia mihinkään, mutta missään nimessä en sylje lasiinkaan. Voin ottaa tai jättää ottamatta. Fiiliksen mukaan.
Isäni kanssa tilanne on se, että alkoholi ei ole enää se suurin ongelma, vaan lääkkeet. Terveyskeskus määrää suureksi iloksemme nukahtamislääkkeet 3kk:ksi kerrallaan ja tästähän riemu repeää, kunnes 3kk:n satsi on viimeistään kuukauden päästä napsittu. Sitten menee hermot ja puhelin pirisee kaikenmaailman välittäjillä, jotka sitten erinomaisella katteella faijalle nappeja myyvät. Faija on lähes 80v. ja ikä alkaa näkyä jo muutenkin. Tosin hän ei millään suostu uskomaan olevansa enemmän kuin 50v.
Pikkuaivot ovat tuhoutuneet ja katkokävely on riesana. Aliravitsemus on ajoittain hurjaa ja faija näyttääkin keskitysleiriin viedyltä vanhukselta. Yksityisiä lääkäriasemia tuetaan keskimäärin joka 2. kk, koska "viime aikoina unettomuus on ollut ongelma". Faija on pahasti masentunut ja toimintakyky on minimissään. Baariin kuitenkin päästään. Sieltä 150m:n päästä pitää sitten kuitenkin tulla taksilla kotiin, kun jalat ei kanna. Rahaa menee paljon, viimeisen viikon aikana yli 1000€. Rahaa on, mutta säästöt alkavat luonnollisesti huveta. Hätää ei kuitenkaan ole, mutta kassa ei kestä pariakymmentä samanlaista vuotta kuin viimeiset viisi ovat olleet.
Faija ei peseydy, vaikka kusee housuunsa. Saattaa mennä viikkoja, ettei käy suihkussa. Tilanne on kammottava. Koti on suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta kusen haju tulee kyllä jo eteisessä vastaan. Kotiapua hän ei halua, vaan pyytää kavereita avuksi. Tai soittaa mulle. Aikoinani ehdin yli 10v. pitää faijasta huolta ja tuolloin menikin ihan hyvin. Hyviä päiviä oli enemmän kuin huonoja. Ei se silti normaalia elämää ollut. Kun sitten sain ensimmäisen lapseni, lopetin faijan passaamisen. Soitellaan kuitenkin päivittän. Faijalla on eri tyylit eri lapsille. Mulle se suurentelee omaa hätäänsä ja syyllistää mua. Mä en enää mene siihen, mutta ei se silti hyvältä tunnu. Omia lapsenlapsiaan hän ei ole nähnyt sitten viime kesän. Eikä näe, koska en halua lapsilleni häntä esitellä. Tietävät kuitenkin, että vaari on sairas ja kerron kyllä heille hauskoja juttuja faijasta. Tietävät myös, milloin mä faijan kanssa puhun, kun desibelit parvekkeella nousee. Vaikka pyrin sitä välttämäänkin.
Tilanne on sellainen, että me sisarukset odotamme, että faija kuolisi. Se tuntuu pahalta, koska eihän kukaan toisen kuolemaa voi toivoa. Meillä vain ei ole mitään muuta ulospääsyä tästä paskasta. Faija kaatuilee monta kertaa viikossa, mutta aina hänellä käy tuuri ja saa kätensä eteen. Hän ei välitä itsestään ollenkaan, vaan rankaisee itseään menneistä virheistään ja nykytilanteesta. Ylpeys on tallella ja se on suurin hidaste, koska muuten ei enää ole kartalla. Yksin ei selviä, mutta haluaa apua omin ehdoin. Siihen en voi suostua, että kyykyttää mua. Tuntuu pahalta, mutta selväksi on tehty, että aina on olemassa toinen vaihtoehto. "Palvelu" lasten puolelta parantuu välittömästi, kun näköpiirissä on yritystä. Mutta kenenkään piika mä en ole, en edes isäni.
Luonnollisesti isä on vielä ylimielinen ja aina oikeassa. Hänen lyhytmuistinsa ei toimi ja samoja asioita toistetaan jatkuvasti. Ikä tekee tietysti tehtävänsä, mutta kyllä suurin syy on päihteissä. Faija on omien sanojensa mukaan aina seissyt sanojensa takana, eikä puhu paskaa. Totuus on tietenkin täysin päinvastainen. Viime vuosina musta on tullut vihainen, melkein katkera faijalle. Mä uhrasin elämäni parhaat vuodet sille, että hoidin hänen asiansa. Olin aina kuvitellut lähteväni jossain vaiheessa ulkomaille pidemmäksi aikaa, mutta se jäi tekemättä. Eihän se faijan syytä ole, vaan mun omani. Mutta tuolloin näytti siltä, että faija kykenee jokseenkin arvokkaan vanhuuden elämään ja se riitti mulle. Jos olisin tiennyt, että kaiken tekemäni jälkeen hänen elämänsä olisi tällaista ja saisin kaikenlaista paskaa niskaani ja vittuilut päälle, olisin tehnyt toisin. Kamalaa on myös se, että joudun väheksymään omia pahoja fiiliksiäni. Siis syyttämään omista "vääristä" valinnoistani itseäni, en faijaa. Eihän kukaan mua pakottanut. Mä vaan välitän lähimmäisistäni, enkä olisi koskaan kuvitellut, että ajattelisin jonain päivänä, kuten nyt ajattelen.
Kaikki te, joilla päihteet aiheuttavat ongelmia, muistakaa että ongelma on myös läheisten. Päihteiden liikakäyttö on monesti seurausta jostain, mihin löytyy useinkin apua. Jos et välitä itsestäsi juuri nyt, välitä ympäristöstäsi. Kyllä se itsearvostus sieltä nostaa jossain vaiheessa päätään. Koskaan ei ole liian myöhäistä.