Matkalla alkoholismiin?

[Jarrontöttöröö]

Hyvää pohdiskelua aiheesta. Itse käynyt lapsuudessani läpi samoja asioita, joita tässä ketjussa on mainittu. Pitkittynyt ahdistuneisuushäiriö taustalla, joka alkoi varmaan peruskoulun puolivälissä. Isäni oli ns. kaappijuoppo. Nykyinen kumppanini passitti itseni terapiaan ja on ollut tähän mennessä melkoinen matka. Edelleen välillä tulee kausia, kun pakenen aihetta ja samalla omaa todellisuuttani vaikka mihin eri aktiviteetteihin. Toisen ihmisen kanssa asuminen on helvetin raskasta. Opittu malli, jossa tulkitsen toisen jokaisen mikroilmeen ja äänenpainon eri sävyt on uuvuttavaa. Miellyttäminen, jatkuva huumorimiehen rooli on myös lapsuudesta hankittua. Perheen esikoisena kannoin taakkaa, jossa yritin pitää pakkaa kasassa. Yritin isälle aina selvinpäin keskustella aiheesta ja äidilleni sitten selitin, kuinka isä yrittää muuttua. Noh, nuo menivät sitten tilanteisiin, joissa olen hoitanut isäni antabuskuurin aikana hankittua myrkytystilaa ja terapoinut humalaista miestä siitä, miksi itsemurhaa ei kannattaisi tehdä. Ei ihan perinteisiä harrastuksia mopolla ajelevalle pojalle.

Tarinoista pääteltynä olen vähintään kolmas sukupolvi, joka kantaa samaa häpeän taakkaa. Samalla kun vierestä katselen kumppanini suhdetta perheeseensä ja etenkin isäänsä, mietin, kykenenkö itsekkään oman häpeäni takaa ikinä luomaan samanlaista suhdetta (toivottavasti) tuleviin lapsiini. Tsemppiä jokaiselle aiheen kanssa painivalle, niin omaisille kuin alkoholisteille. Lukusuosituksena voin antaa Johanna Pohjolan kirjan "Isä pullossa: Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan". Löytyy näköjään myös äänikirjana, jos tykkää kuunnella.

 

[adolf]

Tämä! Itseltä ja siskoltani tuo virtahepo hävisi sillä, että lopultakin uskallettiin kertoa suoraan isälle se, miten me on koettu asiat lapsena, miten me koetaan ne nyt aikuisena ja minkälaiset vaikutukset tällä kaikella on ollut meihin ja meidän väleihin. Kun sen asian sai kakisteltua ulos, niin sen jälkeen sitä vasta oikeasti antoi itselleen luvan tuntea sillä tavalla, mitä ihan oikeasti tuntee. Ja tuon jälkeen omassa päässä aukesi monta muutakin lukkoa, mitkä on sitten johtaneet oman hyvinvoinnin merkittävään paranemiseen.

Isä valitettavasti ei edelleenkään kyennyt asiasta keskustelemaan, ei suostunut hyväksymään noita meidän tunteita ja meidän näkemystä asioista, vaan päätti mieluummin laittaa välit poikki meihin molempiin. No, se on hänen valintansa ja kuuleman mukaan ei edelleenkään voi henkisesti kovin hyvin, mutta ainakin tämä puhumattomuuden jatkumo on meidän kohdallamme saatu poikki.

Minun ja sinun isäsi välillä on näemmä tässä aika iso ero. Pystyn isäni kanssa sentään puhumaan juuri noista tunteistakin, että miten koin sen hänen juomisensa. Olen sen hänelle sanonut, että miten häpesin koko lapsuuteni ajan sitä hänen juomistaan, ja aika yksityiskohtaisestikin hänelle joitain tarinoita olen kertonut.

Hän on niin paljon käynyt AA:ssa ja kaiketi prosessoinut omaa itseään, että pystyy tuon ottamaan vastaan. Tärkeäähän minulle on vain se, että hän kuuntelee ja ymmärtää. Ei siinä tarvitse mitään muuta sanoa ja tehdä. Ottaa sen sanoman vastaan, mitä hänelle kerron. Tuo helpottaa ihan hirveästi minua itseäni. Minä en syytä häntä enää, ja haluan päästä elämässä ja asioissa eteenpäin. Mutta se noissa on ollut pointtina, että kunhan hän vain ymmärtää sen, että miltä se hänen juomisensa minusta on tuntunut. Se riittää.

Eihän tuommoisissa keskusteluissa ole mitään tarkoitusta, eikä niistä ole mitään hyötyä silloin, jos se alkoholisti ei ota ollenkaan vastaan sitä viestiä, vaan sieltä lyö ne kaikki kieltomekanismit heti silmille, kun kissa nostetaan pöydälle. Ei niistä tunteista pysty silloin mitenkään puhumaan.

En tiedä tarkemmin, mutta jos mietin oman kokemukseni kautta, niin ehkä isällesi on käynyt niin, että hänellä on itsellään jotain traumaattisia kokemuksia sisällään, joita hän ei ole itse ymmärtänyt, eikä niitä ole kyennyt käymään läpi. Silloin kun olette ottaneet siskosi kanssa asian puheeksi, että miltä teistä on hänen juomisensa tuntunut, niin se on osunut hänessä kaikkiin noihin haavoihin, joita hän sisällään kantaa. Tämä taas on laukaissut hänessä tämän alkoholisteille hyvin tyypillisen reaktion, kun se sisäinen tunne-elämä on niin sairas kuin se on, että tuo asian ottaminen puheeksi on hänen maailmassaan ollut verinen loukkaus.

Sen takia alkoholismista toipumiseen niin valtavan tärkeänä osana kuuluukin se, että se kaikki se paska sieltä addiktion takaa siivotaan pois ja käydään läpi. Se juomattomuus on vain yksi osa ratkaisua, mutta ei todellakaan koko ratkaisu. Jos tätä ei ymmärrä, niin silloin ei ole ymmärtänyt myöskään sitä, että mistä tässä päihderiippuvuudessa ja koko perheen sairaudeksi nimitettävässä alkoholismissa on kysymys.

 

[Knox]

Hyvää pohdiskelua aiheesta. Itse käynyt lapsuudessani läpi samoja asioita, joita tässä ketjussa on mainittu. Pitkittynyt ahdistuneisuushäiriö taustalla, joka alkoi varmaan peruskoulun puolivälissä. Isäni oli ns. kaappijuoppo. Nykyinen kumppanini passitti itseni terapiaan ja on ollut tähän mennessä melkoinen matka. Edelleen välillä tulee kausia, kun pakenen aihetta ja samalla omaa todellisuuttani vaikka mihin eri aktiviteetteihin. Toisen ihmisen kanssa asuminen on helvetin raskasta. Opittu malli, jossa tulkitsen toisen jokaisen mikroilmeen ja äänenpainon eri sävyt on uuvuttavaa.

Tuo boldattu kohta, niin kylläpä kuulostaa tutulta.

Meillä on toisinaan rouvan kanssa riitoja siitä, kun hän ylitulkitsee asioita valtavasti. Meikäläinen ihmettelee leipä suussa että mitäs helvettiä, kun toinen sanoo että naamasta näkee miten vituttaa. Tai kun väsyneenä saatan vastata asiaan vähemmän innostuneesti, niin se tarkoittaa heti että ei voisi vähempää kiinnostaa.

Mahtavia kirjoituksia, vaikkakin aihe on synkkä. Avautuu valtavasti asioita, mitä en ole ennen osannut edes järkeistää.

 

[godspeed]

Alan olla jo vähän loppu tähän omaan hommaani. Tai väsy. Mutta se ei tarkoita sitä, että mikään olisi menossa pieleen. Olen iloinen siitä, että olen selvinpäin, ja niin aion vastaisuudessa ollakin. Ehkä tämä viesti riittää tälle päivälle, ellen sitten illalla innostu. Elämäni mielialoineen on sitä klassista vuoristorataa, että jossain vaiheessa varoittamatta saattaa sitten yhtäkkiä runosuoni puhjeta. En tiedä. Kiitos.

 

[Patarouva]

Hyvää pohdiskelua aiheesta. Itse käynyt lapsuudessani läpi samoja asioita, joita tässä ketjussa on mainittu. Pitkittynyt ahdistuneisuushäiriö taustalla, joka alkoi varmaan peruskoulun puolivälissä. Isäni oli ns. kaappijuoppo. Nykyinen kumppanini passitti itseni terapiaan ja on ollut tähän mennessä melkoinen matka. Edelleen välillä tulee kausia, kun pakenen aihetta ja samalla omaa todellisuuttani vaikka mihin eri aktiviteetteihin. Toisen ihmisen kanssa asuminen on helvetin raskasta. Opittu malli, jossa tulkitsen toisen jokaisen mikroilmeen ja äänenpainon eri sävyt on uuvuttavaa. Miellyttäminen, jatkuva huumorimiehen rooli on myös lapsuudesta hankittua. Perheen esikoisena kannoin taakkaa, jossa yritin pitää pakkaa kasassa. Yritin isälle aina selvinpäin keskustella aiheesta ja äidilleni sitten selitin, kuinka isä yrittää muuttua. Noh, nuo menivät sitten tilanteisiin, joissa olen hoitanut isäni antabuskuurin aikana hankittua myrkytystilaa ja terapoinut humalaista miestä siitä, miksi itsemurhaa ei kannattaisi tehdä. Ei ihan perinteisiä harrastuksia mopolla ajelevalle pojalle.

Tarinoista pääteltynä olen vähintään kolmas sukupolvi, joka kantaa samaa häpeän taakkaa. Samalla kun vierestä katselen kumppanini suhdetta perheeseensä ja etenkin isäänsä, mietin, kykenenkö itsekkään oman häpeäni takaa ikinä luomaan samanlaista suhdetta (toivottavasti) tuleviin lapsiini. Tsemppiä jokaiselle aiheen kanssa painivalle, niin omaisille kuin alkoholisteille. Lukusuosituksena voin antaa Johanna Pohjolan kirjan "Isä pullossa: Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan". Löytyy näköjään myös äänikirjana, jos tykkää kuunnella.

Lukusuositus myös tuosta kirjasta.

Alkoholistin sekä voimakkaan auktoriteetin vanhemman lapsena olen juuri tuollainen ihminen, joka lukee koko ajan, millä tuulella ympärillä olevat ihmiset esim. työkaverit ovat. Vaistoan helposti muiden mielialan ja yritän parhaani mukaan luovia, että välttyisin joutumasta johonkin kiistaan mukaan edes ulkopuolisena kokijana. Tuo on yksi syy, miksi väsyn ihmisten kanssa olemiseen ja tarvitsen paljon omaa rauhaa.

 

[Dino]

Tämä taas on laukaissut hänessä tämän alkoholisteille hyvin tyypillisen reaktion, kun se sisäinen tunne-elämä on niin sairas kuin se on, että tuo asian ottaminen puheeksi on hänen maailmassaan ollut verinen loukkaus.

Aika pitkälti juuri tämä oli se isän reaktio. Hän otti tämän asian puheeksi ottamisen suurena loukkauksena, eikä suostunut yhtään edes kuuntelemaan ja keskustelemaan minun ja siskoni puolta asiasta. Ja kyllähän tuossa taustalla on juurikin isän omat traumaattiset kokemukset, koska hänen isänsä oli myös alkoholisti ja menetti äitinsäkin jo ihan lapsena. Toisin kuin me nyt kokeiltiin hänen kohdallaan tehdä, niin hän itse ei koskaan oman isänsä kanssa ottanut asioita puheeksi vaan luotti tähän perisuomalaiseen vaikenemisen kulttuuriin. Ja sitä olisi meidänkin pitänyt jatkaa hänen mukaansa. Isälle ei tuntunut olevan ongelma se, mitä me olemme kokeneet vaan se, miksi me kerroimme sen kaiken hänelle.

 

[Dino]

Alkoholistin sekä voimakkaan auktoriteetin vanhemman lapsena olen juuri tuollainen ihminen, joka lukee koko ajan, millä tuulella ympärillä olevat ihmiset esim. työkaverit ovat. Vaistoan helposti muiden mielialan ja yritän parhaani mukaan luovia, että välttyisin joutumasta johonkin kiistaan mukaan edes ulkopuolisena kokijana. Tuo on yksi syy, miksi väsyn ihmisten kanssa olemiseen ja tarvitsen paljon omaa rauhaa.

Tämä on se meidän alkoholistien lasten kirous ja samalla jollakin tasolla myös siunauskin, että meillä on tavallaan yliherkät aistit ihmisten käytöksen ja mielialojen suhteen. Kirous tämä on sikäli, että hallitsemattomana se alkaa väsyttää ja kuluttaa, ja johtaa helposti sitten tietynlaiseen ylitulkitsemiseen, että alkaa koko ajan tulkitsemaan ja analysoimaan ympäristöä ihan liikaa.

Siunaus se on sikäli, että oikein kahlittuna tuosta voi olla paljonkin hyötyä esim. työelämässä. Itse olen esimiesasemassa, jossa on aika tärkeää osata lukea ihmisiä, ja tällainen kyky tulkita pieniäkin nyansseja on osoittautunut monissa tilanteissa aika hyödylliseksi.

 

[adolf]

Yksi tarina vielä tuli mieleen, joka kuvaa hyvin mielestäni sitä alkoholistin täysin nurinkurista maailmaa.

Tämä on siis omilta juomavuosiltani, ja liittyy aika olennaisesti siihen, että lopetin silloin dokaamisen. Olin nuoruudessani todella ihastunut tähän erääseen tyttöön. Tämä vihoviimeinen ilta, kun join päätyi sitten kaikenlaisten omien sekoiluideni ja typerien sanomisieni johdosta siihen, että itkin siinä kaiken kansan edessä, että miten kukaan ei välitä minusta. Hän sanoi minulle sitten siinä, että sinä et ole rakastettava ihminen, tai jotenkin sillä tavalla että sinua on todella vaikeaa rakastaa.

Kannoin tuosta todella pitkään aivan valtavaa kaunaa. Miten joku voi loukata tämmöisellä tavalla?

Siis minä, joka olin todellakin sellainen ihminen niihin aikoihin, että ihan mahdotontahan minua oli kenenkään rakastaa. Käyttäytymiseni, tekemiseni, sanomiseni ja koko olemukseni oli jotain semmoista, että tietenkin se oli aivan mahdotonta. Tottahan hän vain puhui, ja sen nykyään ymmärrän. Mutta tämä on vain esimerkki siitä alkoholistin ajatusmaailmasta, jossa kaikki on kääntynyt aivan ihmeellisesti täysin nurinkurin, ja miten alkoholisti on itse aivan täydellinen kyvytön näkemään syy-seuraus suhteita oman toimintansa ja ympäristönsä välillä.

Ja se mikä tässä on se mystinen juttu on se, että tuo lause sytytti minussa sen tahdon raitistumiseen.

Edit: Päädyin näköjään sitten vahingossa poistamaan sen viestin, joka tässä alunperin oli.

 

[Vanden Plas]

Valtavan hyviä viestejä tämän(kin) päivän aikana tullut varsinaisesti aiheesta ja myös läheltä liipaten, kun puhutaan erilaisista käyttäytymismalleista ja syistä mitkä niihin ovat johtaneet.

Taas kerran avasi muutamia asioita ihmisten käyttäytymisen syistä. Sekä omasta muita kohtaan, että toisin päin. Eikä kaikkeen ole edes alkoholi ollut osana puolin eikä toisin.

On tämä ihme ketju.

 

[Vanden Plas]

Yksi tarina vielä tuli mieleen, joka kuvaa hyvin mielestäni sitä alkoholistin täysin nurinkurista maailmaa.

Tämä on siis omilta juomavuosiltani, ja liittyy aika olennaisesti siihen, että lopetin silloin dokaamisen. Olin nuoruudessani todella ihastunut tähän erääseen tyttöön. Tämä vihoviimeinen ilta, kun join päätyi sitten kaikenlaisten omien sekoiluideni ja typerien sanomisieni johdosta siihen, että itkin siinä kaiken kansan edessä, että miten kukaan ei välitä minusta. Hän sanoi minulle sitten siinä, että sinä et ole rakastettava ihminen, tai jotenkin sillä tavalla että sinua on todella vaikeaa rakastaa.

Kannoin tuosta todella pitkään aivan valtavaa kaunaa. Miten joku voi loukata tämmöisellä tavalla?

Siis minä, joka olin todellakin sellainen ihminen niihin aikoihin, että ihan mahdotontahan minua oli kenenkään rakastaa. Käyttäytymiseni, tekemiseni, sanomiseni ja koko olemukseni oli jotain semmoista, että tietenkin se oli aivan mahdotonta. Tottahan hän vain puhui, ja sen nykyään ymmärrän. Mutta tämä on vain esimerkki siitä alkoholistin ajatusmaailmasta, jossa kaikki on kääntynyt aivan ihmeellisesti täysin nurinkurin, ja miten alkoholisti on itse aivan täydellinen kyvytön näkemään syy-seuraus suhteita oman toimintansa ja ympäristönsä välillä.

Ja se mikä tässä on se mystinen juttu on se, että tuo lause sytytti minussa sen tahdon raitistumiseen.

Edit: Päädyin näköjään sitten vahingossa poistamaan sen viestin, joka tässä alunperin oli.

Boldaan tämän (muutenkin totta kai täyttä asiaa). Mä en muistaakseni ole tota kenellekään muulle voivotellut, mutta kymmeniä ja kymmeniä kertoja kovassa laskuhumalassa tuo ajatus on tullut itsesääliseen mieleeni. Eli tuttu tunne kyllä vuosien ajalta.

E: sen verran korjaan. Tottahan toki monikin välitti, mutta ei välttämättä halunnut olla niin paljon mun kanssa tekemisissä, koska olin jatkuvasti humalassa. Ja siihen päälle kymmenet oharit sovituista menoista niin ihmekös tuo.

 

[adolf]

Tottahan toki monikin välitti, mutta ei välttämättä halunnut olla niin paljon mun kanssa tekemisissä, koska olin jatkuvasti humalassa. Ja siihen päälle kymmenet oharit sovituista menoista niin ihmekös tuo.

Niin, ja vaikeaahan se on semmoisesta ihmisestä välittää ja pitää, joka ei itse tykkää itsestään. Sitä kaikenlaista pullistelua, egoilua ja kovaan ääneen kailottamista oli sitten sitäkin enemmän. Usein aikamoisilla valheilla väritettynä. Tuossa sitä peitti ja kadotti sen todellisuuden minuutensa.

Se kuvaa minun mielestäni aika hyvin sitä omaakin toimintaani, kun vielä join, että silloin minulla oli kivitalon kokoinen ego, mutta rusinan kokoinen itsetunto. Ja raitistumisen jälkeen tuon egon on pitänyt sitten pikkuhiljaa ruveta murtumaan, ja väistymään sivuun, jotta se itsetunto on voinut kasvaa.

Harva semmoisesta öykkäröivästä kaljaveikosta ihmeemmin pitää, paitsi korkeintaan ne toiset samanmoiset. Mutta itse ainakin muistan niiltä juomavuosiltani, että eihän sitä tuommoisia juttuja ikinä pysähdy miettimään.

Se on kyllä merkillistä miettiä nyt omaakin toimintaansa jälkeenpäin, että minkälaisiin ponnistuksiin asti sitä on ollut valmis menemään, seistäkseen oman hyvinvointinsa ja paranemisensa tiellä. Tämmöiset vakavat riippuvuudet ovat jotain sellaista mielestäni, että niitä on lopulta aika turhaa edes yrittää järjellä ymmärtää. Alkoholismi esimerkiksi on aivan täysin järjetöntä toimintaa. Tunteista puhuminen on minun mielestäni sen sijaan erittäinkin hedelmällistä ja ne liittyvät tähän ongelmaan hyvinkin olennaisella tavalla.

 

[adolf]

Tuli mieleen yksi toinenkin tarina sieltä juomavuosiltani. Semmoinen joka kuvaa sitä alkoholistin hulluutta.

Me käytiin kavereiden kanssa nuorempina useita vuosia viettämässä juhannuksia tuolla saaristossa. Noissa lähimmissä saarissa oltiin, ja täältä mantereelta on joitakin kilometrejä sinne matkaa.

Muistan erään juhannuksen, kun koin sen pahimman pelon, minkä addikti voi kokea: "Juomat saattavat loppua kesken!". Siinä rupesin sitten jo puhumaan veneellä tulleille kavereille, että mitäs jos joku lainaisi venettä, niin lähden tuolta mantereelta hakemaan lisää? Olin aivan täysin tosissani, ja olisin aivan pomminvarmana lähtenyt, jos joku olisi vaan veneen antanut. Siis minä, joka olen eläessäni perämoottorillista venettä muistaakseni tasan yhden kerran joitain satoja metrejä ajanut, ja sekin oli joku sellainen ihan pikkuinen muutaman hevosvoiman kone. Silloinkin oli kaveri neuvomassa, että mitä tehdään. Niin minä olisin sitten lähtenyt tuonne merelle väistelemään kaikkia kiviä, ja tuskin minulla olisi mitään käsitystä kännipäissäni ollut muutenkaan että miten siellä kuuluu ajaa niitä tiettyjä väyliä pitkin. Näinköhän olisin edes venettä laituriin parkkiin saanut. Tai siis, että nyt ylipäätänsä olisin sen veneen kelluen johonkin laituriin asti saanut.

Ja korostan siis, että olisin aivan täydellä 100 prosentin varmuudella lähtenyt, jos joku olisi vaan sen veneen antanut. Silloin ihan varmasti oli jo ruorijuoppouden raja kirkkaasti puhki.

Sitä vieläkin tekee tämmöistä työtä itsensä kanssa, että näkee nyt paljon jälkeenpäin sitä, että miten sekopäistä se oma käyttäytyminen on silloin ollut. Ei sitä silloin ymmärtänyt.

 

[godspeed]

Aina silloin kun tämä omituisen sekava oloni antaa periksi, niin on mielekästä katsoa menneisyyteen ja ajatella, että kaikesta on kuin onkin selvitty. Kaikenlaista on tapahtunut. Peiliin on katsottu ja todettu, että perseiltykin on. Mutta enää ei tarvitse. Eikä se vaatinut kuin sen kerran tietoisesti tehdyn päätöksen, että ohi on. Kerran se vaan kirpaisee, jos joku miettii, että ruuvatako korkki kiinni vai ei.

Tuli ihan helvetin huono fiilis eilen, kun kuuntelin musiikkia, jota kuuntelin aina kännissäkin. Ihan kammottava ahdistus. Sellainen oikein tappava meininki. Mahtaako tiettyä musaa kyetä koskaan enää kuuntelemaankaan ilman, että tulee vaikea reaktio. Musiikki on tietysti vain yksi asia, joka tuo muistoja mieleen, mutta eiköhän siihenkin siedäty vuosien kuluessa. Siedättymistähän tämä monella tasolla on, kunnes sitten koittaa tottumisen aika. Toivotaan, että tämäkin on vaan vaihe muiden seassa.

Minä totta tosiaan toivon, että mikään ei aja enää juomaan. Ja se on minulle aina ja edelleen täysin ok, jos joku muu juo ja oma juominen pysyy hanskassa, mutta minulla se tuskin enää pysyisi, joten se olisi hyvä ymmärtää. Jotenkin tässä on aika herkillä, vaikka en ole asialla vielä laajemmin leveillyt tuolla "elävässä elämässä". Tämä ketju on ollut se pelastukseni ja on tuntenut olonsa turvalliseksi, sillä täällä on saanut harjoitella rauhassa uusia muutoksia.

Ajattelen kuitenkin nyt näin pitkälle päästyäni, etten pelkää kertoa kysyttäessä, sillä kyllä niitäkin tilanteita vielä tulee, kun mökkikausi käynnistyy. Tällaisen asian kohdallahan nimenomaan pitäisi tuntea iloa ja tyytyväisyyttä, kun saa rehellisesti kertoa ihmisille, että oma alkoholinkäyttö on loppunut. Ei paineita, ei mitään negaa. Jotenkin kulttuurissa raittius on käännetty joksikin ihmeelliseksi poikkeukseksi, sillä tavallaan se märempien sukupolvien tekeminen on ollut melko kaksinaamaista. Toisaalta jengi voi puhua avoimesti, että joidenkin toisten alkoholinkäyttö voi olla liiallista, mutta sitten seuraavaksi ollaankin itse kaljakaupassa ostamassa isoa laatikkoa.

Mutta sitähän se on, kaikenlaisen humalahakuisen dokaamisen selittelyä parhain päin ja nimenomaan niin, että se ihan selkeästi kuulostaa selittelyltä sille selittäjälle itselleen, että on perusteltua juoda niin ja näin. Jos asiassa ei ole mitään ongelmaa, miksi sitä pitää erikseen perustella? Yleistämistä kiertäen totean, että viittaan enemmän tässä kokemusluontoisesti omaan lähipiiriin vuosien varrelta, kun läheiset ihmiset ovat tutkineet omaa ryyppäämistään. Kyllä sieltä löytyy tuota selittelemistä.

Minultakin on ihmissuhteita mennyt varmasti osittain juomisen takia, joten en tiedä tarkalleen nykyistä tilannetta, että kenellä entisistä kavereista vähentäminen ja kenellä lopettaminen lopulta onnistui, mutta toivottavasti löysivät ratkaisuja tilanteisiinsa. Minulla kesti joka tapauksessa todella paljon pidempään, ennen kuin huomasin oman ongelmani. Mutta kuten todettua, vielä on raitista elämää hyvin jäljellä, sillä nuori mieshän tässä vasta on :)

 

[Vanden Plas]

Odotetunlainen lääkärireissu. Antabus-resepti, aika varattu työpsykologille ja seuranta-aika lääkärille kuukauden päähän. Kovasti sillä oli luottoa siihen etten ratkea, vaikken tota lääkettä heti pystynytkään hakemaan.

Nyt vaan pitää olla luottamuksen arvoinen ihan joka suuntaan, mutta sehän meiltä alkoholisteilta käy. Melkein yhtä hyvin kuin totuuden puhuminen ja myöntäminen ;)

 

[Dino]

Odotetunlainen lääkärireissu. Antabus-resepti, aika varattu työpsykologille ja seuranta-aika lääkärille kuukauden päähän. Kovasti sillä oli luottoa siihen etten ratkea, vaikken tota lääkettä heti pystynytkään hakemaan.

Nyt vaan pitää olla luottamuksen arvoinen ihan joka suuntaan, mutta sehän meiltä alkoholisteilta käy. Melkein yhtä hyvin kuin totuuden puhuminen ja myöntäminen ;)

Kyllä sinä jo ainakin jotain pystyt myöntämäänkin, joten kyllä sinulla on jo ihan hyvä suunta. Nyt vaan samalla tiellä eteenpäin.

 

[godspeed]

Selvisin viikon yksin. Voi vittu, että oli paikoin huono olla. Tuli krapulakin eilen taas kerran vähän kuin tyhjästä, enkä oikein tiedä mikä sen tarkalleen aiheuttaa. Joskus se voi tulla kovan stressin ja väsymyksen sekoituksesta. Elimistö ja pää menee tilttiin ja oireet ovat aivan kuin olisi melkonen darra päällä. Se oli hyvä muistutus, että mitä juomisestakin tulee, eikä sitä halua enää kokea koskaan.

Eikä minua ole enää luotu olemaan yksinään vaan kyllä olen mielissäni, että puoliso tulee taas huomenna kotiin. Kyllä minä tässä viimeistään nyt ajattelin taas, että minun juomiseni on juotu. Turha sitä on enää mitään muuta ajatella tai edes pelätä ratkeamisia. Se on nyt tämän hetken tunne. Pahaakin se alkoholi on. Yäk.

Oikein hyvää perjantai-iltaa ja viikonloppua kaikille!

 

[adolf]

Tässä on muuten aiheeseen sopiva youtube-kanava. Kaksi entistä huumeriippuvaista käy keskenään ja vieraiden kanssa varsin syvällisesti läpi päihderiippuvuuksia ja kaikkea muuta, mitä niihin liittyy.

https://www.youtube.com/@OhoTeinSenTaas

 

[Dino]

Tässä on muuten aiheeseen sopiva youtube-kanava. Kaksi entistä huumeriippuvaista käy keskenään ja vieraiden kanssa varsin syvällisesti läpi päihderiippuvuuksia ja kaikkea muuta, mitä niihin liittyy.

https://www.youtube.com/@OhoTeinSenTaas

Kiitokset hyvästä vinkistä! Tuli jo eilen kuunneltua pari aika mielenkiintoista pätkää tuolta.

 

[adolf]

Kiitokset hyvästä vinkistä! Tuli jo eilen kuunneltua pari aika mielenkiintoista pätkää tuolta.

Tällä tietoisuudella mitä nämä kaverit levittävät päihdesairauksista olisi todennäköisesti valtava tarve. Toivottavasti jatkavat vielä pitkään, ja tämä sanoma välittyy ympäriinsä.

Tuossa on kuitenkin tosi iso ero, kun asiasta puhuvat semmoiset ihmiset, jotka oikeasti tajuavat sitä addiktin tunne- ja sielunelämää, sekä sitä miten addikti ajattelee. Ja sitä mitä se päihderiippuvuuden ratkaisu oikein on.

Varsinkin noissa jaksoissa, joissa puhuvat kahdestaan sukelletaan oikein kunnolla sinne addktin pään sisälle.

 

[Dino]

Tuossa on kuitenkin tosi iso ero, kun asiasta puhuvat semmoiset ihmiset, jotka oikeasti tajuavat sitä addiktin tunne- ja sielunelämää, sekä sitä miten addikti ajattelee. Ja sitä mitä se päihderiippuvuuden ratkaisu oikein on.

Tätä korosti hyvin tuo Wiljami Myllylän jakso. Myllylä ei ole tuosta päihdeongelmastaan juuri julkisuudessa puhunut sitä yhtä instapäivitystä ja yhtä haastattelua lukuun ottamatta, mutta kertoi juuri tuossa että on ihan erilaista tulla normaalin lehtihaastattelun sijasta puhumaan sellaisten kavereiden kanssa, jotka ovat itse käyneet läpi kaiken sen mitä hänkin. Tuntui ottavan itsekin tuon terapeuttisena kokemuksena, että voi nyt ensimmäistä kertaa kertoa itse oman tarinansa ja sen miten on nähnyt oman isänsä tarinan, ja saa tehdä sen tuollaisessa ohjelmassa jota hostaa ihmiset, jotka ymmärtävät täysin sen mitä hän kertoo.

 

[Vanden Plas]

Viikko nyt takana selvin päin. Ei tämä nyt niin tylsää ollut kuin muistin, mutta helvetin tylsää silti.

Duunitkin säilyi, toimenkuva vaan muuttui aika lailla. Huomenna pääsee kuuntelemaan oman työterveyslääkärin ihmettelyä maksa-arvoista, olivat meinaa hiukka taivaissa (GT ainoastaan 1156). No, parin viikon päästä kontrolli, niin näkee onko lähtenyt laskemaan kuinkakin vauhdilla.

 

[godspeed]

Viikko nyt takana selvin päin. Ei tämä nyt niin tylsää ollut kuin muistin, mutta helvetin tylsää silti.

Tervetuloa terveiden kirjoihin! :)

Itselle tuli aikanaan kaljanjuonnista kuninkaallisten tauti eli kihti. Ja arvatkaapa mihin ne kuninkaalliset myös usein joivat? No tylsyyteen tietysti. Aika paljon vähemmän tekemistä heillä oli muuten, joten sitten dokattiin ja myös syötiin, useimmiten punaista lihaa, joka tietysti suurena osana ruokavaliota ruokkii kihtiä reilulla kädellä.

Mutta elinkö minä kuin kuninkaallinen näiden "dieettieni" vuoksi? Tuskin, vaikka tiedän hyvin, että joku voi kovastikin ihannoida näitä ryyppäämisiä, syömisiä ja yleistä rellestystä, sillä ihmismieli vaan on sellainen. Silloinkin kun vierestä seuraa haitallista käytöstä, niin käytännössä kannustetaan kuitenkin jatkamaan sitä. En tiedä mikä psykologia siinä on taustalla, mutta omituistahan se on. Ehkä kannustaminen liittyy kaikenlaiseen irtiottoon arjesta. Arkihan on tavallaan tylsää, mutta uskokaa pois, se on tasaisuudessaan paljon mielekkäämpää kokonaisuuden kannalta kuin rellestää holtittomasti. Se arki pitää vaan päästää koneistoon, jolloin varmasti jossain vaiheessa huomaa aivokemioidenkin kautta, että täähän on ihan jees.

No, nyt tilanne on se, että tulee kyllä herkuteltua paljon, mutta olut on tietysti kokonaan pois ja punaista lihaa maltilla. Herkut on kyllä paha, mutta kuten joskus on tullut todettua, niin pitäähän elämässä kuitenkin joku pahe olla, kun kerran täällä vaan ollaan. Ei siitäkään mitään tulisi, jos ei saisi mitään syödä tai mitään juoda.

Jotain on saatava ihmisellä olla, kunhan meininki pysyy järjellisissä rajoissa. On itseasiassa aika erikoista olla addiktioissaan tällä hetkellä jollain tavalla hallitseva osapuoli, kun mitään älytöntä pakkoa ei ole kuitenkaan. Ei niitä herkkujakaan tarvitse mässäämällä mässäillä, vaan ottaa sitten makeaa kun makeanhimo on. Ovatko ne minulla sittenkään siis addiktioita? Ehkä eivät, jos verrataan siihen mitä alkoholi tai tupakka aiheutti.

 

[adolf]

Tätä korosti hyvin tuo Wiljami Myllylän jakso. Myllylä ei ole tuosta päihdeongelmastaan juuri julkisuudessa puhunut sitä yhtä instapäivitystä ja yhtä haastattelua lukuun ottamatta, mutta kertoi juuri tuossa että on ihan erilaista tulla normaalin lehtihaastattelun sijasta puhumaan sellaisten kavereiden kanssa, jotka ovat itse käyneet läpi kaiken sen mitä hänkin. Tuntui ottavan itsekin tuon terapeuttisena kokemuksena, että voi nyt ensimmäistä kertaa kertoa itse oman tarinansa ja sen miten on nähnyt oman isänsä tarinan, ja saa tehdä sen tuollaisessa ohjelmassa jota hostaa ihmiset, jotka ymmärtävät täysin sen mitä hän kertoo.

Joo, toivottavasti saa Wiljami elämänsä vielä jengoilleen.

Onhan tuon oltava aikamoisen raskasta, että kun isä on alkoholisti, ja on siellä kotona varmasti käyttäytynyt juuri sillä tavalla, kuin alkoholistit siellä kotonaan käyttäytyvät. Niin siihen päälle sitten vielä se, että sitä isän alkoholismia ryöpytetään koko kansan silmien edessä kaikissa viestintävälimissä. Mika oli kuitenkin aikanaan varmasti yksi tämän maan tunnetuimpia ihmisiä.

Voisin luulla, että tuo on jälkiä jättänyt, joista Wiljami ei ole vielä yli päässyt. Ainakin semmoinen tunne minulle tuli tuota jutustelua katsoessa, että aika tavalla siinä on vielä nuori mies hukassa itsensä kanssa. En kuitenkaan millään tavalla arvostellen tätä sano, vaan pikemminkin myötätuntoa tuntien. Tuli jotenkin ne omat alkuajat enemmänkin mieleen, ja miten sitä myös itse oli pitkään ihan hukassa itsensä kanssa silloin, kun dokaamisen lopetti. Ollaan melko saman ikäisinä juominen lopetettu. Hän kuitenkin vielä parisen vuotta aikaisemmin.

 

[adolf]

Paljon asiaa alkoholismista. Ihan hyvää juttua, mutta se mikä minua tämmöisessä asenteessa häiritsee, on tuo liiallinen mustavalkoisuus.

Puhuja antaa tässä ymmärtää, että esimerkiksi etkoilla käyminen on lähes yhtä kuin päihderiippuvuus. Ja oli tuolla joitain muitakin esimerkkejä, jossa otetaan mielestäni liian jyrkkä asennoituminen päihderiippuvuuden tunnistamiseen. Toinen oli että tipaton tammikuu on lähes yhtä kuin alkoholismi.

No aivan varmasti on niin, että esimerkiksi tipaton tammikuu on asia, jolla moni alkoholisti kusettaa itseään. Kuten on myös etkoilla käyminen monille osa päihderiippuvuutta.

Mutta metsään tuossa mennään silloin, kun asiaan suhtaudutaan näin ehdottamalla tavalla. On myös aivan tervettä, että joku voi pitää sen tipattoman kuukauden, tai että joku käy etkoilla. Olen sellaisia etkoilla kävijöitä nähnyt, kuten myös tipattoman tammikuun pitäjiä kuullut, joilla ei aivan auringonvarmana ole mitään päihderiippuvuutta.

Linkki: https://youtu.be/AKk_mQCkPkk?si=QNBoPAthO-sUJoFS

 

[L. Öysä]

Paljon asiaa alkoholismista. Ihan hyvää juttua, mutta se mikä minua tämmöisessä asenteessa häiritsee, on tuo liiallinen mustavalkoisuus.

Puhuja antaa tässä ymmärtää, että esimerkiksi etkoilla käyminen on lähes yhtä kuin päihderiippuvuus. Ja oli tuolla joitain muitakin esimerkkejä, jossa otetaan mielestäni liian jyrkkä asennoituminen päihderiippuvuuden tunnistamiseen. Toinen oli että tipaton tammikuu on lähes yhtä kuin alkoholismi.

No aivan varmasti on niin, että esimerkiksi tipaton tammikuu on asia, jolla moni alkoholisti kusettaa itseään. Kuten on myös etkoilla käyminen monille osa päihderiippuvuutta.

Mutta metsään tuossa mennään silloin, kun asiaan suhtaudutaan näin ehdottamalla tavalla. On myös aivan tervettä, että joku voi pitää sen tipattoman kuukauden, tai että joku käy etkoilla. Olen sellaisia etkoilla kävijöitä nähnyt, kuten myös tipattoman tammikuun pitäjiä kuullut, joilla ei aivan auringonvarmana ole mitään päihderiippuvuutta.

Linkki: https://youtu.be/AKk_mQCkPkk?si=QNBoPAthO-sUJoFS

Hyvää pohdintaa, allekirjoitan tästä kaiken. Pitkään aikoinani päihdeongelmaisten parissa työskennelleenä olen itse sitä mieltä, että addiktien perimmäisin ongelma harvoin on se addiktion kohde. Toki oma ja läheisten elämä helpottuu kun jättää esim. päihteet pois, mutta ei se sitä itse addiktiota vielä paranna. Paljon tuolla kentällä valitettavasti näki mm. työntekijöissä sitä, että se oma addiktio on vaihdettu esim. uskontoon tai muuhun kaikkivoipaisuusharhoja aiheuttavaan substanssiin. Kuvitellaan olevansa parantuneita ja auttavan muita, vaikka oikeasti hoivataan sitä omaa addiktiota kaiken aikaa.