Mainos

Matkakohteenne

  • 2 584 199
  • 14 952

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Forssa ja Israel ovat muuten kärsineet pahasti niihin liitetyistä ennakkoluuloista. Kerran ajelin Forssaan ihan tarkoituksella, eikä sen keskusta nyt mitenkään masentava ollut, jos muihin pikkukaupunkeihin verrataan. Sitten taas se puutaloraitti joen vieressä oli itse asiassa erittäin viehättävä, vaikka ei kovin pitkä pätkä ollutkaan.

Israel on tietysti kv. maineensa vanki, mutta vaikkapa Tel Aviv on kokonaan eri maailma kuin Jerusalem, eikä meno muutenkaan maassa ole mitään itkumuurilla nuokkumista. Omasta reissustani on kylläkin aikaa, mutta olen seuraillut varsinkin Tel Avivia viime aikoina sillä silmällä ja veljeni siellä on pari kertaa kuluneen vuoden aikana käynyt, ja kehunut mm. ruokatoreja. Eihän tolla seudulla pahaa ruokaa tehdä.

Jokainen matkustakoot sinne, mikä itsestä parhaalta tuntuu. Jos ei ennakkokuva paikasta hotsita, niin ei sinne tarvitse mennä.
Lopulta tietenkin näin. Aina sitä vain piristää sellainen, että jengi haastaa itseään eikä jää mielikuviensa vangiksi, ja sitten jos jossain käy eikä se erityisemmin iske, voi jättää palaamatta. Itselläni ei kyllä sellaistakaan paikkaa ole, minne en mielelläni palaisi.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Nää on jänniä juttuja. Useita vuosia sanoin etten Thaikkuihin lähde, mut kävin ja tykkäsin. Mut silti pidin enemmän Myanmarista, se kun tuli samalla katsastettua ja samoin Laos.

Joskus kannattaa mennä sinne mikä ei ihan heti kiinnosta. Ja tämä ei siis ole lainatulle kohdistettu, ihan yleisesti. Saattaa yllättyä.
Mä olen käynyt neljä kertaa Laosissa ja nähtävää riittää. Maa on monella tavalla Thaimaan vastakohta, esimerkiksi ravintoloiden on suljettava yhdeltätoista illalla. Elämäntyyli on muutenkin verkkainen. Myös koskematonta luontoa löytyy.
Thaikut pitävät laoja laiskoina, minkä siellä aikaa viettäneenä voin osittain vahvistaa. Moni kauppa on virallisesti auki 09-17, mutta oikeasti 10-15 ja siitäkin vie ruokatunti pari timmaa. Aina eivät muista avata safkiksen jälkeen. Se on kovin outoa aluksi, kun Thaimaa on 24/7 mesta.
 
4

444

Forssa ja Israel ovat muuten kärsineet pahasti niihin liitetyistä ennakkoluuloista. Kerran ajelin Forssaan ihan tarkoituksella, eikä sen keskusta nyt mitenkään masentava ollut, jos muihin pikkukaupunkeihin verrataan. Sitten taas se puutaloraitti joen vieressä oli itse asiassa erittäin viehättävä, vaikka ei kovin pitkä pätkä ollutkaan.

Israel on tietysti kv. maineensa vanki, mutta vaikkapa Tel Aviv on kokonaan eri maailma kuin Jerusalem, eikä meno muutenkaan maassa ole mitään itkumuurilla nuokkumista. Omasta reissustani on kylläkin aikaa, mutta olen seuraillut varsinkin Tel Avivia viime aikoina sillä silmällä ja veljeni siellä on pari kertaa kuluneen vuoden aikana käynyt, ja kehunut mm. ruokatoreja. Eihän tolla seudulla pahaa ruokaa tehdä.

Lopulta tietenkin näin. Aina sitä vain piristää sellainen, että jengi haastaa itseään eikä jää mielikuviensa vangiksi, ja sitten jos jossain käy eikä se erityisemmin iske, voi jättää palaamatta. Itselläni ei kyllä sellaistakaan paikkaa ole, minne en mielelläni palaisi.
Forssa nyt on Forssa. En edes tiedä, miksi siitä on tullut mulle sellainen synonyymi tylsyydelle. Vuosittain siitä kuitenkin tulee ajettua läpi, mutta ei vain sytytä. Monesti kun on tullut majailtua jossain keskieurooppalaisessa pikkukylässä, jossa ei ole yhtään mitään nähtävää, niin olen kuvaillut sitä ”paikallisena Forssana”.

Israel on mainettaan parempi matkailukohde. Jerusalem on ehkä jopa vähän tylsä ja tietyllä tapaa ahdistava, vaikka nähtävää riittää enemmän kuin jaksaa kiertää. Sieltä suosittelen ottamaan kiertoajelun Palestiinan puolelle. Avaa todella paljon silmiä alueen historian ja nykytilanteen osalta. Tel Aviv on sitten taas ihan toista maata. Jaffan vanha kaupunki on mielenkiintoinen kokemus, mutta myös tuo uusi puoli tarjoaa paljon koettavaa. Ja sisämaahan verrattuna tuo Välimeri tuo virkistävää tuulta ja kosteutta siihen saunamaiseen ilmastoon. Maasta poistumiseen kannattaa sitten ihan oikeasti varata riittävästi aikaa, sillä lentokentällä saa käytettyä helposti parikin tuntia niihin eri muodollisuuksiin ja kuulusteluihin. Ovat kyllä ystävällisiä, mutta myös erittäin tarkkoja mm. kaiken suhteen.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Itselläni ei kyllä sellaistakaan paikkaa ole, minne en mielelläni palaisi.
Ei mullakaan nopeasti mieittynä ole. Kaikissa vierailemissani mestoissa on ollut aina jotain, mistä olen tykännyt. Kai se johtuu siitä, että menen uusiin paikkoihin avoimin mielin ja yritän aistia paikallista tunnelmaa. Ihan joka paikkaan minua ei kuitenkaan saa raahattua. Monen suosikkikohde Dubai kuuluu näihin. Mutta jos tuo kaikesta huolimatta tapahtuisi, sieltäkin saattaisi löytyä jotain aidosti mielenkiintoista. Epäilen kyllä. No, eipä mua joku Vegas tai Los Angeles kiinnosta yhtään sen enempää. Eikä rantahelvetit.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Israel on mainettaan parempi matkailukohde. Jerusalem on ehkä jopa vähän tylsä ja tietyllä tapaa ahdistava, vaikka nähtävää riittää enemmän kuin jaksaa kiertää. Sieltä suosittelen ottamaan kiertoajelun Palestiinan puolelle. Avaa todella paljon silmiä alueen historian ja nykytilanteen osalta. Tel Aviv on sitten taas ihan toista maata. Jaffan vanha kaupunki on mielenkiintoinen kokemus, mutta myös tuo uusi puoli tarjoaa paljon koettavaa. Ja sisämaahan verrattuna tuo Välimeri tuo virkistävää tuulta ja kosteutta siihen saunamaiseen ilmastoon. Maasta poistumiseen kannattaa sitten ihan oikeasti varata riittävästi aikaa, sillä lentokentällä saa käytettyä helposti parikin tuntia niihin eri muodollisuuksiin ja kuulusteluihin. Ovat kyllä ystävällisiä, mutta myös erittäin tarkkoja mm. kaiken suhteen.
En yhtään epäile, etteikö Israelissa olisi paljon nähtävää ja koettavaa. Jerusalem on historiansa puolesta varmasti yksi mielenkiintoisimpia kaupunkeja. Mutta paikassa mättää se läpimätä politiikka ja ihmisoikeustilanne. Sama juttu Manner-Kiinan kanssa. Intia taas on kulttuuristaan huolimatta sellainen ylikansoitettu paskainen loukko, jossa naisena tuntisin oloni koko ajan todella turvattomaksi. Siksipä jätän mm nämä paikat muille, enkä kanna pennosiani niihin.
 
teppana

Jäsen
Itselläni ei kyllä sellaistakaan paikkaa ole, minne en mielelläni palaisi.

Gambia on omalla kohdallani sellainen, mihin en menisi takaisin vaikka ilmaiseksi saisin matkan. Paikallisissa on aivan helvetisti turreja kusettavia mulkkuja. Yleinen kohteliaisuus loistaa heillä poissaolollaan ja iholle tullaan teeskennellyn iloisena. Kun ei jaksa ostaa palveluja tai rihkamaa hyvä että päälle ei syljetä.

Toinen on Dominikaanisessa Tasavallassa Boca Chica rantakylä. Emme tienneet etukäteen että se on jenkkiläisten miesten paikka minne tullaan panemaan alaikäisiä tyttöjä. Oksettavaa menoa.
 
K

kiwipilot

Ihan joka paikkaan minua ei kuitenkaan saa raahattua. Monen suosikkikohde Dubai kuuluu näihin.

Never again: jos Singapore ja Las Vegas saisivat jälkeläisen tuunattuna hieman peitellyllä fanaattisella uskonnollisuudella niin toosasta putkahtaisi Dubai. Vastasyntyneen ensimmäinen piikki olisi steroideja.

Ahdistava marmorihelvetti missä kaikki on järkyttävän kallista ja naurettavan överiä. Länkkärin oikeusturva on käytännössä nolla, samoin kymmenien tuhansien Etelä-Aasiasta roudattujen rakennusorjien ihmisarvo. Harvoin olen ollut tyytyväinen loman loppumiseen mutta Dubaissa sekin ihme nähtiin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Itselläni ei kyllä sellaistakaan paikkaa ole, minne en mielelläni palaisi.

Rooma jäi itselle sellaiseksi mieleen, että kerta riitti. Joka paikassa pientä kusetuksen makua, hirveästi kerjäläisiä ja kaupustelijoita. Näin ainakin ruuhka-aikaan kesällä. Päänähtävyydet nähty. Mieluummin menen uudestaan vaikka Berliiniin tai Lontooseen.

Toinen paikka on Kööpenhamina. Siellä ehkä eniten vaikutti suolainen hintataso eikä paljon ihmeellistä nähtävää sen ison kävelykadun, Tivolin ja Kristianian lisäksi. Tuskin tulee mentyä uudestaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Bratislavan osalta pitää vielä odotella, että slovakit helpottavat koronarajoituksiaan.
Toistaiseksi ei turismi ole riittävä syy maahan saapumiseen.
Nyt on Slovakiakin päättänyt lieventää omia rajoituksiaan. Huomisesta eli 10.6. alkaen voivat mm. suomalaiset matkustaa sinne ilman erityisvaatimuksia. Hiukan katsovat vielä, että mistä maasta on tulossa, naapurimaista pääsee. Lentoliikenne sinne on toistaiseksi vähäistä.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en oikein näe mielekkäänä "maapisteiden" laskemista tai ylipäätään reissaamista mahdollisimman moneen eri maahan. Olen käynyt mm. Sveitsissä ja Slovakiassa useampaan kertaan läpiajomatkoilla, mutta hyvin pintapuoliseksi on noiden maiden näkeminen jäänyt.

Melkein voisin sanoa, että eniten reissaamisessa nautin siitä kun pääsee uudestaan johonkin jo hieman tuttuun kohteeseen ja aikaa ei tarvitse käyttää turhaan ihmettelyyn vaan voi löytää paikasta ihan uusia puolia mitkä jäivät aiemmin näkemättä ja kokematta. Esimerkiksi Praha on sellainen kaupunki, josta saa vieläkin paljon irti vaikka olen siellä sen puolenkymmentä kertaa käynyt.

Berliini on toki aika ylihehkutettu kaupunki. Ei nyt mikään paska paikka sinällään ja todennäköisesti tulen duunin puolesta siellä joskus vielä useammankin kerran vierailemaan ja samalla jonkin verran myös ns vapaa-ajalla kiertelemään, mutta vähän laimeaksi on se minulle jäänyt. Muuten Saksasta löytyy vaikka mitä enkä oikein pysty niin kategorisesti koko maata sulkemaan pois. Ymmärrän kyllä, että @eriatarka hieman veti mutkia suoraksi yleistyksellään. Vähän samaan tapaan olen itsekin sanonut, ettei jenkkilään ole mitään hinkua uudestaan vaikka sieltäkin löytyy paikkoja ja tapahtumia, jossa olisi mielenkiintoista vierailla.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täällä on hyvä ottaa puheeksi TUI:n perseily koronaepidemian aikana. Jos asiakas peruu matkansa, TUI veloittaa toimistomaksun 80€/hlö, vaikkei matkaa muutenkaan järjestäisi. Jos sen sijaan asiakas maksaa loppusumman, TUI peruu matkan heti tämän jälkeen ja asiakas joutuu odottamaan rahojen palautusta useamman kuukauden.
 
4

444

En yhtään epäile, etteikö Israelissa olisi paljon nähtävää ja koettavaa. Jerusalem on historiansa puolesta varmasti yksi mielenkiintoisimpia kaupunkeja. Mutta paikassa mättää se läpimätä politiikka ja ihmisoikeustilanne. Sama juttu Manner-Kiinan kanssa. Intia taas on kulttuuristaan huolimatta sellainen ylikansoitettu paskainen loukko, jossa naisena tuntisin oloni koko ajan todella turvattomaksi. Siksipä jätän mm nämä paikat muille, enkä kanna pennosiani niihin.
Näinhän on jopa vallan suotavaa toimia. Tämän vuoksi en ole itse käynyt Turkissa koskaan, sillä tuollaiseen paskavaltioon en kanna pennosiani. Samoin Unkari on tällä hetkellä itselleni bannissa, koska ei vain kiinnosta kantaa Orbanin kirstuun pennin jeniä. Israelissa kävin taannoin lähinnä tuon Palestiinan takia, sillä halusin nähdä myös sen muurin toisen puolen ja minkälaista elämää siellä eletään. Arabiemiraatit kiinnostaisi muuten, mutta orjatyövoimalla rakennettu shoppailuhelvetti etoo. Oman ja Jemen kiinnostaisi, mutta vielä tällä hetkellä ei tunnu ihan hyvältä idealta.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Istanbul on hieno paikka. Oli mielenkiintoinen fiilis syödä kebabia ja juoda kaljaa kun kapean kadun toisella puolella palvottiin Allahia. Kalja oli toki mustassa lasissa etteivät nää mitä vääräuskoiset nauttii.

Unkari ja Puola on täälläkin nyt bannissa, samoin nää Omanit ja mitä niitä siellä on. Jenkkeihin sorruin viime vuonna (työmatka), mutta nyt en menisi. Ja onhan noita. Nyki sinällään on hieno mesta, oikeastaanhan se ei ole USA:ta, eroaa muusta maasta niin paljon (kuten iso osa länsirannikosta). Israeliin voisin tosin mennä juuri tuon mainitsemasi syyn vuoksi.

Intia, no se on Intia. Näkemättä paskaa. Maailmalla olevan tilanteen vuoksi on näitä muitakin... lähtökohtaisesti ei noita ihan suurella kaavalla ole mitkä ovat todellakin no-go.

Mutta kuten sanottu, kukin tyylillään. En mä kritisoi jos joku ei pidä jostakin mestasta. Ei kaikki pidä minustakaan tai minä kaikista.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Turkkia ja Unkaria (no ok, Istanbulia ja Budapestiä) kohtaan mulla on ristiriitaiset fiilikset. Paikat ovat upeita ja siellä on paljon nähtävää. Mutta nuo maat ovat tällä hetkellä geneerisiä persläpiä, minkä takia niihin ei tee mieli matkustaa. Onneksi kävin ajoissa. Jäi hyvät fiilikset.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mulla on myös nämä poliittiset fibat sellaisia, joiden mukaan hiukan funtsin kohteita. Tosin olen alkanut ajatella hiukan niinkin, että ei kai se yksilöiden vika ole, jos maansa politiikka on perseestä, ja siksi toistaiseksi olen esim. Puolaa ja Venäjää tukenut turistipennienni muodossa sekä Istanbulia suunnitellut matkakohteeksi. Toki tässä on sitten se puoli, että isommassa mittakaavassa boikotti voi tuoda myös muutosta, ehkä. Vaikeita juttuja, kun tämäkään ei täysin mustavalkoinen asia ole.

No, nyt pysyttelen Suomessa ja tuen paikallisia yrityksiä parhaani mukaan. Kesän matkailu keskittyy kotiseudulle pyöräillen, vaikka pari lyhyttä reissua sukulaisille on luvassa ja ehkä siinä samalla tulee myös poikettua joku spessupaikka katsomassa. Mitään aiempien vuosien roadtrippiä ei ole kuitenkaan tiedossa, kun matkabudjetit ovat sulaneet pihatöihin, pyöriin ja kaiken maailman omakotitalohärveleihin. Areenasta löytyvä Egenland on muuten ihan kiva kotimaanmatkailun vinkkiboksi.
 
4

444

Meinasin lähteä ex tempore loman alkaessa käymään Tallinnassa. No mutta nyt sinne vaaditaan yhtäkkiä passi. Ei väkisin sitten.
 
RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Meinasin lähteä ex tempore loman alkaessa käymään Tallinnassa. No mutta nyt sinne vaaditaan yhtäkkiä passi. Ei väkisin sitten.

Passi tai henkkari tarvinnut olla mukana aina, sitä vain ei ole tarvinnut rajalla näyttää.
 
4

444

Passi tai henkkari tarvinnut olla mukana aina, sitä vain ei ole tarvinnut rajalla näyttää.
Passi mulla on myös tähän mennessä ollut. Samoin se henkkari. Mutta meni juuri vanhaksi. Noiden olemassa ollessa en tullut edes ajatelleeksi, että niitä tosiaan vielä tarvitaan tuonne Etelä-Helsinkiin. Pohjoismaihinhan kelpaa myös ajokortti.
 
RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Täällä löytynee jotain vinkkejä Kyprokselle. Ollut jo jonkun aikaa mielessä että voisi käydä mestoja kurkkaamassa ja Wizzair näyttää aloittavan suorat lennot Turusta Larnakaan. Onko tuo Larnakan alue sellainen johon kannattaisi jäädä vai onko järkevää suunnata muualle? Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan. Yökerhoelämää ei kaivata mutta hyvä ruoka ja juoma tavernassa putoaa aina.
 
K

Kiekkokatsoja

Hyvää ruokaa löytynee aina. Mutta jos huippukauniita rantoja etsii, niin ayia napa on siitä erinomainen. Paikkakunta on tosin pieni.
Kypros ei ole halpa maa matkustajalle, mutta ainahan sitä rahaa reissussa menee.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Norwegianin toiminta vähän ihmetyttää. Taustallahan ovat yhtiön talousongelmat jo ennen koronaa. Tuli sitten varattua perheelle lennot Malagaan heinäkuulle (jo ennen koronaa) (luottokortilla toki). Ensin sieltä tuli ilmo, että peruvat vähän lentoja, hintakalenterista HEL-AGP poistuivat lennot 15.6. asti. Sitten jossain vaiheessa hintakalenterista poistuivat varausmahdollisuudet 16.6. - heinä- ja elokuu. Eli siis ekat varattavissa olevat lennot olivat alkaen 1.9. Tuolloin ajattelin, että "heippa vaan lomalle". Finski sitten ilmoitti aloittavansa lennot heinäkuun alusta sinne (toki vain ke ja la). En sitten varannut Finskiltä lentoja (4 hlö perhe alle 1000 € meno-paluu, yhteensä), kun ajattelin, että jos Finski lentää, niin sitten varmaan myös Norski aloittaa lennot. Sittemmin Finskin lentojen hinnat nousivat ( vähän vaille 4 k€ perheeltä), joten kysyntä lienee ollut kova. Sittemmin Finskin hinnat putosivat, mutta ei sinne viitsisi rahoja laittaa, kun voi olla, että Norski lentää kuitenkin. Välilaskuilla lennot Lufthansan tai KLM:n kautta olisivat edullisemmat. Ongelma vaan on se, että jos itse peruu Norskin lennot, saa tilalle vouchereita, joilla ei konkassa ole mitään arvoa. Ja tällöin luottokorttiyhtiö ei korvaa tappioita. Jos Norski itse peruisi lennot, voisin vaatia fyrkat takaisin (luottokorttiyhtiö korvaa, jos Norski menee nurin). Nyt on vähän patti-tilanne.

Norski ei ole ilmoittanut lennoistaan mitään. Kuin ihmeen kaupalla ehkä viikko-pari sitten Norskin hintakalenteriin ilmestyivät hinnat lennoille heinä- ja elokuuksi takaisin. Meinaavat sittenkin lentää? Mitään infoa ei ole tullut, mitä meinaavat tehdä. Kassakriisi on ilmeisesti niin akuutti, että viivyttelevät tällaisia tietoja viimeiseen asti, jotta rahoja ei tarvitse palauttaa... Ymmärrettävää, kun firmaa yritetään pelastaa, ja samalla näin kuluttajalle raivostuttavaa.

Eilen tuli vähän lisäinfoa. Kesäkuun lopun yhtiökokouksessa meinaavat hankkia valtuuksia johdolle, jotta velkaa voisi vaihtaa osakkeiksi. Norwegian Air seeks approval to raise cash quickly

Sen vähän mitä tässä kevään aikana olen firman tilannetta netistä seurannut, olen päätynyt tällaiseen:
Norski ilmeisesti pelaa kovaa peliä rahoittajien kanssa: koneet pysyvät maassa jopa ensi vuoden kevääseen/kesään, se on ainakin uhka (ja yhtiön oma ilmoitus). Rahoittajilla on ongelma, jonka yhtiö tietää: kukaan markkinoilla ei ole ostamassa yli sataa konetta. Muillakin lentoyhtiöillä kun on kassasta rahat vähissä. Konkurssissa koneet tulevat seisomaan kentillä kauan, mutta jos rahoittajat muuttavat velkojaan yhtiön omaksi pääomaksi, niin yhtiö selviää (mahdollisesti), ja rahoittajien tappiot olisivat pienemmät. Norski siis laskee sen varaan, että on pelannut itsensä liian isoksi, jotta sitä voisi tässä markkinatilanteessa päästää nurin.

On tää vähän perseestä. En tiedä miten omien lomienkaan siirto enää onnistuu. Kaikkinensa kurja juttu. Ei auta kuin odotella. Luultavasti tuon yhtiökokouksen jälkeen olemme viisaampia. (Jossain uutisessa oli myös mainittu yhtiökokouksen päiväksi 30.6. joten se päiväkin jäi vähän auki, tuossa Reutersin jutussa oli 26.6.)
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Ahvenanmaa. Hyviä ideoita yöpymispaikaksi juhannukselle? Kiva, jos oli pääsaarella. Ihan varmaa valintaa ei ole, että olisko kivempaa olla kahdestaa vai ihmisten ilmoilla. Toki nekään ei varmaan mitään perinteisiä juhannusjuhlia järjestä, joten mukavat siististit leirintäalueet omalla mökillä ja muut vastaavat hottelleihin asti kiinnostavat.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Onkos ideoita kivoista paikoista juhannukseksi? Eteläsuomen alueelta mieluiten.

Ulkomaan matkoja sitten pohtimaan syksymmällä tai loppukesästä kun noita rajoituksia vielä puretaan eikä tarvitse karanteenia.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ahvenanmaa. Hyviä ideoita yöpymispaikaksi juhannukselle? Kiva, jos oli pääsaarella. Ihan varmaa valintaa ei ole, että olisko kivempaa olla kahdestaa vai ihmisten ilmoilla. Toki nekään ei varmaan mitään perinteisiä juhannusjuhlia järjestä, joten mukavat siististit leirintäalueet omalla mökillä ja muut vastaavat hottelleihin asti kiinnostavat.
Katso visit.aland -sivusto. Siellä on laidasta laitaa majoituksia. Sieltä löysin meidän reissulle hotlan Maarianhaminasta ja B&B:n jostain muualta pääsaarelta. Jos juhannukseksi haluat, niin voi olla jo vähän kiire etsiä kattoa päänsä päälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös