Matkakohteenne

  • 2 454 489
  • 14 534

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Splitistä en muista hintatasoa, mutta kaksi vuotta sitten Kroatiassa käytyäni jäi mieleen, että olut maksoi Dubrovnikin vanhassa kaupungissa 9 euroa, mutta kahden kilometrin päässä hotellin lähistöllä 2 euroa.

.
Olutta sai kyllä Splitistä halvalla, mutta seurueemme kokoonpanon myötä se jäi toissijaiseksi. Ruokakaupassa leipä oli halpaa, mutta vaipat, äidinmaidonkorvike ja muistaakseni myös piltit tai mitä olikaan, oli Suomen hinnoissa tai kalliimpia. Leipomoita oli joka kulmalla ja niistä pizzaa sun muuta pasteijaa sai halvalla.

Nuo ympäröivät alueet alkoivat kyllä kiinnostaa ja taisimme siellä sopia, että kahden vuoden päästä mennään jonnekin Balkanille uudelleen, samalla seurueella plus pari uutta lasta, jota nuo suunnittelivat myös.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitos @pettter kertomuksesta, kyllähän nuo kaikki arvokasta tietoa ovat. Itsellä eniten juuri se jänskättää että kauanko tarvii Moskovassa venailla että löytyy semmonen juna mihin me kaikki kolme mahdutaan, samaan luokkaan vieläpä. Lahjahommaan varustauduin ottamalla lakritsia ja sisuaskeja, fazerin suklaata kuulemma kannattais myöskin viedä. Saattaa täkäläinen reissari ja sika-nautasäilyke myös innostaa paikallisia pieneen vaihtokauppaan, sen näkee sitten.

Suosittelisin varautumaan jo valmiiksi siihen että samaan hyttiin ette tule mahtumaan, mikäli ette kauhean montaa päivää halua Moskovassa junaa odotella. Viime kesänä tuli itse pätkä tuota rataa (Irkutsk -> Ulan Ude, josta jatkoimme Mongolian puolelle) matkustettua, ja silloin jouduimme neljän hengen seurueella kahteen eri hyttiin vaikka liput ostimme noin kuukautta etukäteen. Aika tupaten täynnä tuntui tuo juna Venäjän puolella olevan, Ulan Udesta Mongoliaan päin matkatessa taas saimme käytännössä koko vaunun omaan käyttöömme.Tuossa junassa ei platzkart-vaunua ollut, vaan matkustimme 2-luokan kupe-vaunussa.

@pettter tuossa jo aika hyvin junista kertoikin, pääosin plaztkart-vaunun tiedot pätevät myös kakkosluokkaan, mitään modernia juniahan ei käsittääkseni Moskovasta itäänpäin operoi vaan kaikki nuo radan junat ovat vanhempaa neuvostotekoa. Silti varsin viihtyisiä ja kakkosluokassa suhteellisen tilaviakin.

Täältä
voi toki koittaa lipputilannetta tutkailla. Aikansa siihen saattaa mennä, sillä nuo sivut eivät ainakaan omaan makuun kaikista helpoimmat ole...
 

Alejandro

Jäsen
Syyskuun alussa olisi sitten tiedossa viikon reissu Maltalle. Nyt saa kertoa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan paikasta. Mitä kannattaa ehdottomasti tehdä ja minne mennä? Tarkoituksena olisi rennosti kierrellä paikkoja, nauttia auringosta sekä oluesta. Mitään museorallia en aio tehdä ja kyllähän saaren arkkitehtuuri itsessään jo huokuu historiaa.
 

J.Petke

Jäsen
Syyskuun alussa olisi sitten tiedossa viikon reissu Maltalle. Nyt saa kertoa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan paikasta. Mitä kannattaa ehdottomasti tehdä ja minne mennä? Tarkoituksena olisi rennosti kierrellä paikkoja, nauttia auringosta sekä oluesta. Mitään museorallia en aio tehdä ja kyllähän saaren arkkitehtuuri itsessään jo huokuu historiaa.

Mdina ja Valletta tulevat ensimmäisenä mieleen. Valletassa ehdottomasti Co-Cathedral of St. John, joka on kyllä aika vaikuttava kokonaisuus. Sitten itse katedraalissa Caravaggion maalaus Johannes Kastajan mestauksesta. Myös saarella oleva Hypogeum on näkemisen arvoinen, puhutaan kuitenkin pyramideja vanhemmasta temppelistä.

Viihdepuolella taasen keskittyisin Sliemaan, Saint Juliansiin ja Vallettaan. Maltalla pystyy syömään ja juomaan oikein hyvin ja edullisesti.

Itse asustelin saarella pidempään joten jos neuvot ovat tarpeen niin kysele toki.
 

Alejandro

Jäsen
Mdina ja Valletta tulevat ensimmäisenä mieleen. Valletassa ehdottomasti Co-Cathedral of St. John, joka on kyllä aika vaikuttava kokonaisuus. Sitten itse katedraalissa Caravaggion maalaus Johannes Kastajan mestauksesta. Myös saarella oleva Hypogeum on näkemisen arvoinen, puhutaan kuitenkin pyramideja vanhemmasta temppelistä.

Viihdepuolella taasen keskittyisin Sliemaan, Saint Juliansiin ja Vallettaan. Maltalla pystyy syömään ja juomaan oikein hyvin ja edullisesti.

Itse asustelin saarella pidempään joten jos neuvot ovat tarpeen niin kysele toki.
Okei, kiitos. Olenkin yöpymässä Valletassa, katson Airbnb:stä asuntoa tällä hetkellä. En oikein tiedä mitä pitäisi kysyä, joten kerro ihan vapaasti kaikkea mitä mieleen tulee.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eikös Maltalla ole King's Landingin kuvauspaikkoja, jos oikein muistan. GoT-fanille tai ylipäätään tv-tuotantojen ystäville ihan mielenkiintoinen yksityiskohta kai sekin.
 

KingNothing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiitokset kaikille asiallisista vastauksista Kiovaa koskien. Poikaporukalla ollaan sinne menossa, jostain syystä kenenkään toinen puolisko ei innostunut matkasta tuonne eli kiinnostuksen kohteet on sen mukaiset eli ne hienoimmat(pakolliset) turistikohteet, hyvät ja erikoisemmat nähtävyydet ja ruokapaikat jollaisia ei jokapaikassa ole. Toki reissu on vain vajaan viikon niin karsintaa pitää tehdä paljonkin.
 

Cream

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Jesse Niinimäki
Montenegron kävijöille kysymys. Jostain olin lukevinani, että yksityismajoituksessa maahan saapumisen jälkeen pitäisi 24 tunnin sisällä ilmottautua paikallisella poliisiasemalla. Kämppä siis AirBnBn kautta. Onko tästä tuoretta tietoa kellään? Muutkin Montenegro-tipsit otetaan ilolla vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Syyskuun alussa olisi sitten tiedossa viikon reissu Maltalle. Nyt saa kertoa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan paikasta. Mitä kannattaa ehdottomasti tehdä ja minne mennä? Tarkoituksena olisi rennosti kierrellä paikkoja, nauttia auringosta sekä oluesta. Mitään museorallia en aio tehdä ja kyllähän saaren arkkitehtuuri itsessään jo huokuu historiaa.

Viime kesänä tuli käytyä Maltalla ja juuri tällä viikolla varattiin kaveriporukalla reissu samaan paikkaan Syyskuun lopulle.

Viime vuonna majailtiin Melliehassa, joka on ainakin rauhallinen paikka. Viime kesänä sekin toimi ihan hyvin kun tyttöystävän kanssa matkustettiin mutta tällä kertaa majoitumme Bugibbassa. Bugibbassa on jo mukavasti kuppiloita, ravintoloita ja kasinokin. Lisäksi siellä on iso bussiasema, josta pääsee käytännössä mihin vaan. Kämppään piti mahtua 10 henkeä niin se vähän rajoitti majoitusmahdollisuuksia.

Museoista en itsekään pahemmin välitä mutta Mdinassa kannattaa käydä pällistelemässä vanhoja rakennuksia ja muureja. Vallettassa ei tullut viime kerralla käytyä, joten se on nyt listalla. Olen tosin antanut itseni ymmärtää, että päiväsaikaan Vallettassa on kuhinaa mutta "normaaleista" pääkaupungeista poiketen se on iltaisin todella hiljainen. Eli jos yöelämää etsii niin siihen Valletta ei kai ole ihan paras paikka. Mutta tämä nyt on toisen käden tietoa.

Hiekkarantoja Maltalla on aika harvassa, mutta saaren pohjoispäästä niitäkin löytyy. Melliehan ranta on isoin mutta omasta mielestä paras on Ghajn Tuffieha. Kyseisen rannan vieressä on joku toinen vähän ruuhkaisampi ranta, jonka nimeä en muista. Sen vieressä on iso hotelli, joka varmaankin aiheuttaa ruuhkaa rannalle. Kannattaa siis kävellä niemenkärjen toiselle puolelle.

Jos jotain aktiviteettia haluaa niin sukeltaminen on Maltalla aika huippua. Itseasiassa se on pääsyy miksi alunperin Maltalle menin ja pääsyy myös siihen miksi mennään nyt porukalla uusiksi. Vaikka ei sukelluskorttia olisikaan taskussa niin suosittelen käymään sukelluskokeilulla, eli Discover Scuba Diving. Missään päin Välimerta ei ihan hirveästi ole elämää, jos vertaa esim. punaiseen mereen, thaimaahan yms. paikkoihin, mutta Maltalla on ihan huikean kirkkaat vedet. Jos sukeltamisesta innostuu enemmänkin niin Maltalta löytyy Euroopan parhaimmiksi arvioituja sukelluskohteita. Vesikin on vielä Syyskuussa mukavan lämmintä.

Toinen mukava aktiviteetti oli ihan perus turisteille tarkoitettu kiertoajelu paatilla. Matkan varrella oli muutamia pysähdyksiä, näyttävimpänä pikkusaari Cominon Blue Lagoon. Heinäkuussa paikka oli kyllä todella ruuhkainen mutta ehkä Syyskuussa olisi jo vähän väljempää.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Montenegron kävijöille kysymys. Jostain olin lukevinani, että yksityismajoituksessa maahan saapumisen jälkeen pitäisi 24 tunnin sisällä ilmottautua paikallisella poliisiasemalla. Kämppä siis AirBnBn kautta. Onko tästä tuoretta tietoa kellään? Muutkin Montenegro-tipsit otetaan ilolla vastaan.
En osaa tuohon kysymykseesi vastata, mutta laitan muutaman tipsin mitä tuli mieleen.

  • Kannattaa olla varovainen liikenteessä: Ajelimme pimeällä vuoristotietä kohtuullista vauhtia kun yhtäkkiä eteemme ilmestyi samaan suuntaan ylämäkeä n. 20 km/h mateleva kuorma-auto TAKAVALOT PIMEÄNÄ. Onneksi refleksit toimi
  • Durmitorin luonnonpuisto on ehdoton jos tykkää vaeltamisesta ja ulkoilusta. Olimme vain yhden päivän, mutta täällä olisin voinut kierrellä vuorilla montakin päivää. Upeat maisemat ja selkeät reitit. Kanjonin näköalapaikalle on todella vaikea löytää, vaikka googlella jonkinlaiset ajo-ohjeet löytyykin. Suosittelen melkein ottamaan jonkun paikallisen taksi-kuskin. Hienot ovat sielläkin maisemat.
  • Kotorin lahti on hieno. Parhaat näkymät ovat kaupungista ylös lähtevällä serpentiini-tiellä, joka kannattaa autolla ajaa vaikka pelkästään maisemien takia
  • Paikalliset eivät ilmeisesti ole niin tottuneita turisteihin paitsi rannikolla. Ajelimme Durmitoria kohti kun joku paikallinen ajoi kroatialaisemme vuokra-auton takana metrin päässä. Kun menimme tankkaamaan hän ajoi edelleen perässämme. Kyseessä oli jokin vanhempi herrasmies joka tuli innoissaan kertomaan jotain paikallisella kielellä, josta emme ymmärtäneet sanaakaan
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Montenegron kävijöille kysymys. Jostain olin lukevinani, että yksityismajoituksessa maahan saapumisen jälkeen pitäisi 24 tunnin sisällä ilmottautua paikallisella poliisiasemalla. Kämppä siis AirBnBn kautta. Onko tästä tuoretta tietoa kellään? Muutkin Montenegro-tipsit otetaan ilolla vastaan.
Ulkoministeriön matkustustiedotteessa puhutaan samaa. Valitettavasti Montenegro-linkki ei toimi, mutta ehkä löydät googlettamalla tiedon.
Montenegro: matkustustiedote - Ulkoasiainministeriö: Matkustaminen ja maat: Matkustustiedotteet
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Moip!

Tietoja varmaan löytyisi muualtakin, mutta kysellään nyt ensiksi täältä. Lähinnä lentojen vaihtoihin tarvitsisin vastauksia, sekä, sikälimikäli jos joillakin on kokemuksia matkakohteistamme/ hotelleista ottaisin vinkkejä vastaan mieluusti.

Matka suunnitelma:
8.8.16
Hki- Los angeles( LAX), samalla lipulla ja välilasku Kööpenhaminan Kastrupissa. Välilaskun kesto 7h.
Kysymys: Pitääkö ruumassa kulkeva matkalaukku hakea linjalta vai matkaako mukana, ja pitääkö meidän mennä uudestaan turvatarkastusten läpi? Mitä Tehdä tuona aikana?

Losin hotelli Stay on main 3 yötä. Kokemuksia? Tarkoitus olisi käyttää 1 päiva hollywoodissa ja 1 venice beachilla, muita ehdotuksia?

11.8. Los angeles(LAX)- Seattle Tacoma. Ei vissiin mitään ihmeellisyyksiä, vai?
Seattlessa hotelli Knights inn sea tac airport, Tukwila. 6 yötä. Kokemuksia?

12.8. Kerskailuketjun kamaa, mutta Guns`n Roses!!
Loppujen päivien suunnitelmissa olisi käydä Space needlessä, ja joillakin markkinoilla. Aikessa olisi myös käydä Vancouverissa, mutta millä kulkupelillä? Kannattaako vuokrata auto, Vai mennä junalla, bussilla vaiko jopa lautalla? Ja tarviaako mitään muita lupia kanadaan kuin passin. Esta lupahan on tietysti jo haettu.

17.8. Seattle- Tukholma(arlanda), Samalla lipulla välilasku Oaklandissa 7,5h. Matkalaukun hommat? Kannattako käydä lentokentän ulkopuolella Esin taxilla ajelemassa?

18.8. Aika kauan kestää paikallista aikaa takaisin paluu joten :
Tukholma(arlanda- Helsinki . Ollaan arlandalla Oaklandista laskeutuvalla lennolla 15:05. Ja eri lipulla oleva lento Helsinkiin lähtee 16:30. Kiire vissiin, mutta sain tuon lennon niin paljon halvemmalla, että riskin otin. Tuossa tarvitsee käydä laukku hakemassa ja matkaselvitys tehdä uudestaan?
Noh Silti tulee halvemmaksi ostaa uusi lento helsinkiin, jos tuosta jäädään, kuin ottaa kokomatka samalle lipulle.

Ja vielä tuli mieleen, kun en ole koskaan ollut Yhdysvalloissa, saako siellä taksin lennosta, kuten elokuvissa, vai pitääkö soittaa kuten täällä Suomessa?
 
Viimeksi muokattu:

Tekila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Moip!
Losin hotelli Stay on main 3 yötä. Kokemuksia? Tarkoitus olisi käyttää 1 päiva hollywoodissa ja 1 venice beachilla, muita ehdotuksia?

Venice Beach ja siinä vieressä oleva Santa Monica kannattaa ottaa haltuun pyörän avulla. Ehtii näkemään enemmän / pidemmältä matkalta rantaa ja pyörille on oma väylänsä. Pyörävuokra on paikasta riippuen noin 20 dollaria 3 tuntia. Venice Beachin lähellä on The Flakes aamiais / lounasmesta, todettiin pari viikkoa sitten todella toimivaksi paikaksi. Internetistä löytyy heidän listansa. Santa Monica pier on myös ihan hyvä paikka käydä tutustumassa.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Venice Beach on ihan järkyttävä roskis ja Santa Monica Pier ihan tavallinen turistirysä. Itse minimoisin ajankäytön noissa ja ajaisin PCH:tä pitkin tukka hulmuten.

Makuasioita.
 

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Venice Beach on ihan järkyttävä roskis ja Santa Monica Pier ihan tavallinen turistirysä. Itse minimoisin ajankäytön noissa ja ajaisin PCH:tä pitkin tukka hulmuten.

Makuasioita.
Muutama vuosi sitten tuli tuolla pyörähdettyä ja vähän sama fiilis, toisaalta mä en kyllä kovin helposti mistään vaikutu. Venicessä skeittarit poltti crackiä, no muscle beach käytiin bongaan mutta salilla ei ollut yhtään ketään pumppaamassa. Santa Monica on taas helvetisti siistimpi paikka mutta ei nyt mitää ihmeellistä.

Vancouverissa tuli vietetty aikanaan häämatkaa vähän pidempään. Jos haluaa käydä vielä vähän rähjäsemmässä ja jännemässä paikassa, voin suositella Dove Parkia joka on vanhan kaupungin ja China townin välissä. Pohjois-Amerikan kovin keskittymä narkkareita. Näistä huudeista on tehty se dokumenttikin. Vancouverissa kannattaa vuokrata auto ja ajella pohjoiseen haikkamaan tai pienemmässä mittakaavassa mennä julkisilla North Vancouverin puistoihin ihmettelemään riippusiltoja ja luontoa.
 
K

kiwipilot

Itse minimoisin ajankäytön noissa ja ajaisin PCH:tä pitkin tukka hulmuten.

Makuasioita.

Tähän sama. Santa Barbara Losista pohjoiseen oli mukava pieni kaupunki jossa kannatta harkita pysähtymistä. Siitä sitten ylöspäin vaikka ihan San Franciscoon asti: matkalla on paljon kivoja paikkoja itse tien lisäksi, mm. Morro Bay, San Simeon, Carmel, Monterrey sekä Santa Cruz.
 

Montana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset.
Moip!

...

11.8. Los angeles(LAX)- Seattle Tacoma. Ei vissiin mitään ihmeellisyyksiä, vai?
Seattlessa hotelli Knights inn sea tac airport, Tukwila. 6 yötä. Kokemuksia?

12.8. Kerskailuketjun kamaa, mutta Guns`n Roses!!
Loppujen päivien suunnitelmissa olisi käydä Space needlessä, ja joillakin markkinoilla. Aikessa olisi myös käydä Vancouverissa, mutta millä kulkupelillä? Kannattaako vuokrata auto, Vai mennä junalla, bussilla vaiko jopa lautalla? Ja tarviaako mitään muita lupia kanadaan kuin passin. Esta lupahan on tietysti jo haettu.

17.8. Seattle- Tukholma(arlanda), Samalla lipulla välilasku Oaklandissa 7,5h. Matkalaukun hommat? Kannattako käydä lentokentän ulkopuolella Esin taxilla ajelemassa?

...

Ja vielä tuli mieleen, kun en ole koskaan ollut Yhdysvalloissa, saako siellä taksin lennosta, kuten elokuvissa, vai pitääkö soittaa kuten täällä Suomessa?

Vastaillaanpa tähän osuuteen näin Seattlessa asuvana jatkislaisena.

Jos LA - Seattle lennolle haluaa ikkunapaikan niin kannattaa valita koneen oikealta puolelta. Jos ja kun länsirannikolla ei elokuussa ole pilviä niin lentokoneesta näkee kymmenkunta tulivuorta, joista viimeisimpänä ja suurimpana Mount Rainier vähän ennen laskeutumista. Muuten ei mitään ihmeellistä tuossa lennossa.

Tukwilan hotellista ei ole kokemuksia, mutta aika slummiahan tuo SeaTac - Tukwila seutu on. Kaukana on lisäksi keskustasta eli konsertin jälkeen selviytyminen Tukwilaan voi olla aika seikkailu. Taksit toki kulkee.

Seattlessa kannattaa vaihtaa Space Needle keskustan Columbia Centerin näköalatasanteeseen. Columbia Center on puolet korkeampi, puolet halvempi ja vähän tai ei ollenkaan jonoja, verrattuna Space Needlen älyttömiin jonoihin. Tämä siis jos Space Needle ei ole sellainen "olen käynyt Space Needlessä" must visit kohde. Space Needlen ympäristö on muutoin ihan hieno ja sinne pääsee ilmarataa pitkin, joka itsessään on hauska ja halpa kokemus. Seattlessa muuta nähtävää on se kauppahalli sekä pari puistoa, joista näkee keskustaan (Kerry Park, Gas Works, Magnolia Bluff, Alki Beach). Sitten on tietysti museoita ja EMP yms mistä nyt sitten tykkää. Seattlessahan kaikkein hienointa on kaikki luonto kaupungin ympärillä mutta se kaikki vaatii aikaa ja auton. Jos ylimääräistä aikaa on niin miekkavalassafari on tosi hieno kokemus.

Vancouveriin pääsee helposti sekä junalla että bussilla. Lautalla ei taida päästä. Autonkin saa vuokrattua aika halvalla, rajanylityksineen matkaan menee pari tuntia. Jos aikaa on niin Vancouverin pohjoispuolella on Whistler jossa kyllä kannattaa piipahtaa. Vancouveristakin pääsee näppärästi valassafareille. Passi riittää rajanylitykseen, passilla ja Estalla pääsee takaisin.

Taksia varten voi puhelimeen ladata vaikka Seattle Yellow Cab applikaation, ei tarvitse soitella. Muista kaupungeista en osaa sanoa. Uber toimii täällä myös tosi hyvin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Visa Electron ei käy. Sehän ei ole ollenkaan selvää, että murikassa kävisi, vaikka sivistysmaissa sama kortti on tulta ja tuppuraa.

Itse asiassa itselläni on Electron aina toiminut ongelmitta jenkeissä. Uskoo ken haluaa, mutta jostain syystä se menee aina läpi kun valitsee höyläämisen credit-puolelta debit-puolen sijasta, vaikka mitään luotto-ominaisuutta kortissa ei tietenkään ole.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Itse asiassa itselläni on Electron aina toiminut ongelmitta jenkeissä. Uskoo ken haluaa, mutta jostain syystä se menee aina läpi kun valitsee höyläämisen credit-puolelta debit-puolen sijasta, vaikka mitään luotto-ominaisuutta kortissa ei tietenkään ole.

Kyllähän se voi mennä läpi, jos myyjä antaa höylätä creditilta. Niin ei aina ole.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Kirjoitanpa tähän pienen matkaraportin epsanjasta:

Päätettiin äitini kanssa viedä lapseni (tytöt 7v ja 4v) elämänsä ensimmäiselle rantalomalle. Äitini ei halunnut idän suuntaan, joten maaksi päätettiin Espanja. Costa del Solliin oli vähän tyyriit lennot, mutta Barceloonaan pääsi halvalla joten sinne siis. Ja eihän me nyt sinne jääty vaan naapurin virolaisen perheen viimekesäisen kokemuksen perusteella kohteeksi valikoitui Lloret de Mar, noin 80km Barcelonasta.

Ja oli kyllä tuonikäisten lasten kanssa aivan täydellinen perheen rantalomakohde. Pieni kaupunki, joten pienempikin jaksoi kävellä hyvin joka paikkaan (hotellilta oli noin kilometri molemmille päärannoille mikä olikin ns. maksimimatka mihinkään suuntaan). Hotellissa (H Top Royal Star) oli loistava uima-allas, jossa sopiva lastenallas ja vielä joka ilta minidisko pienille matkaajille. Onneksi ei otettu all inclusive pakettia vaan pelkällä aamupalalla, sillä kerran hotellin illallisbuffettia kokeillessa oli kyllä rauhallisuus kaukana ja lisäksi pienemmän tyttären nokkaan ei oikein soveltunut merenelävien haju kun meinasi ruveta yököttämään. No onneksi oli iso ravintola, josta löytyi myös vähemmän haiseva paikka. Ulkona syöminenhän tuolla oli suomalaisittain aika naurettavan halpaa, tosin oli siellä kalliimpiakin paikkoja. Kallein ravintolasku taisi olla vähän vajaa 80e ja halvin 36e (molemmat sisältäen pullon talon punaviiniä ja jälkiruuat, itselläni aina irish coffee).

Ja jos meri ja uima-allas ei riitä niin oli siellä todella iso vesipuistokin (Water World Lloret, jossa oli niin myös älyttömän näköisiä vesiliukumäkiä ettei itsellenikään tullut edes mieleen lähteä kokeilemaan). Ja lähellä myös joku yhdistetty vesieläin/vesipuisto, joka nyt jäi tällä kerralla väliin kun noihin sisäänpääsyt ovatkin sitten jo aika arvokkaita (perhelippu 85e oli tuonne water world, aikuinen on yli 120cm mutta äitini täytti onneksi juuri 65v joten meni lapsesta).

Mitään isoja kauppoja ei tuolla ollut keskustassa, mutta turistikrääsäliikkeitä kyllä pilvin pimein. Näytti olevan Ryhmä Hau suosiossa myös Espanjassa, joten saivatpahan lapset vähän kyseisen piirretyn vaatteita, joita ei varmaan täältä helposti löydy (tänään käytiin juuri lasten kavereiden luona ja olivat kateellisia Kaja-lippiksistä). Alkoholi oli tietenkin naurettavan halpaa ja yökerhojakin tuolla oli ihan pirusti, joten voisi sopia kaveriporukankin reissukohteeksi. Jäi itseltä yöelämä testaamatta.

Jos jotain sattuu moinen kohde kiinnostamaan tulevaisuudessa niin mielelläni kerron lisää. Matkan hinnasta sen verran että lentoliput olivat 900e (Lufthansan sivuilta suoraan ostettu, Frankfurtin kautta Barcelonaan), hotelli 650e/viikko neljän hengen huone aamupalalla ja lentokenttäkuljetukset 100e (eli 50e yhteen suuntaan) bussilla (taksi olisi kai jotain 120e, tilattuna 145e). Rahaa tuolla kului vähän toista tonnia, josta saattoi isokin osa olla aika turhaa tuhlausta joten halvemmallakin selviää.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Norjan matka 29.6. - 8.7.

Tässä hieman tarinaa hiljattaiselta Norjan matkaltani kun joku sitä aikaisemmin toivoi.

Amerikkalainen vaimoni ja minä olimme valmiina matkaan 29.6. keskiviikkona aikaisin aamulla Helsingissä. Lennon piti olla noin puoli kahdeksalta aamulla, mutta paikalle päästyämme totesimme taululta, että lento on noin 4.5 tuntia myöhässä, ja me paikalla jo noin kuuden aikaan aamulla (arvioitu uusi lähtöaika oli noin kello 12). Joten ei muuta kuin tappamaan aikaa lentokentällä. Yksi juttu, minkä hoidin, oli matkavaraukseeni vahingossa tapahtunut suku- ja etunimeni vaihtuminen keskenään kiireessä matkaa varatessani tietokoneella aikoinaan. Joten soitin ja sovittiin, että Finnair vaihtaa nimien paikkaa ja asiat kunnossa.

Lähdön aika koitti viimein, ja portilla lippua näyttäessäni tietokone näyttikin punaista valoa ja jouduin odotustilaan muiden mennessä koneeseen. Selvisi, että kaikessa viisaudessaan Finnair oli peruuttanut alkuperäisen lippuni (jolla olin jo siis tsekannut itseni lennolle). Täti portilla printtasi minulle uuden lipun (boarding pass), missä nimet olivat oikein päin. Kysyin vielä, että tuleeko matkalaukkuni varmasti nyt sitten kuitenkin ilman mitään muutoksia mukaan, ja täti vakuutti, että asiat sen suhteen näyttivät olevan OK.

Lento Osloon oli lyhyt, runsas tunti. Oslossa kentällä oli ihmisiä vaikka kuinka paljon, ihan eri asteista vilkkautta kuin rauhallisella Helsinki-Vantaalla. Ja vaimoni matkalaukku tuli, mutta omaani...ei vain näkynyt. Joten ei muuta kuin tekemään laukun katoamisilmoitusta. Luukulla todettiin, että laukku on vielä Helsingissä, ja että se tulisi iltapäivän koneessa toisella Finnairin lennolla.

Kysyimme parasta vaihtoehtoa Osloon menemiseen, ja parin tympeän infopisteen ihmisen jälkeen löytyi ystävällinen poika, joka näytti miten liput ostetaan (amerikkalainen luottokorttini tosin ei kelvannut, kun siinä ei ole PIN-koodia, joten piti mennä debit-kortilla). Ostimme liput tavalliseen junaan, joka oli halvempi kuin lentokentän Express-juna. Sillä sitten köröttelimme Oslon päärautatieasemalle. Siellä olimme katsoneet valmiiksi raitiovaunun numeron, joka vei hotellimme lähelle. Muistaakseni tuo junalippu kelpasi raitiovaunuunkin, tai en ainakaan muista, mistä raitiovaunutiketin olisimme ostaneet. Löysimme oikealle raitiovaunupysäkille, ja hyppäsimme kyytiin väenpaljouden keskelle.

Hotellimme oli Anker-hotelli noin kilometrin päässä keskustasta. En nyt sanoisi, että Anker = ankea, mutta ei se mikään hienostohotelli ollut. Vieressä oli samanniminen hostelli. Huoneemme oli jossain 8. kerroksessa. Sieltä lähdimme kierrokselle Oslon keskustaan, kun olimme selvittäneet, mistä saa raitiovaunulippuja ostettua (supermarketin kassalta). Kaiken kaikkiaan nuo raitiovaunut kuljettivat meitä hyvin, pidempiä matkoja menimme maanalaisella, ja sitten kun laukut olivat mukana, taksilla. Tapasimme myös vaimoni norjalaisen ystävättären rautatieasemalla myöhemmin päivällä.

Illalla löysimme vielä hotellin läheiseen intialaiseen ravintolaan nimeltään New Anarkali. Olimme kovin tyytyväisiä sen ruokaan, koska menimme takaisin kaksi kertaa!

Seuraavana päivänä jatkoimme sitten Oslon tutkimista, maanalaisella (Tunnelbane). Menimme Holmenkollenille (tosin se menee maan päällä kaupungin keskustan ulkopuolella). Vettä ripotteli silloin tällöin, joten menimme vain tarpeeksi lähelle, että saimme kuvan hyppyrimäestä. Tapasimme myös vaimoni toisen norjalaisen ystävättären Oslon keskustassa, ja hän kertoi meille järvestä, joka sijaitsee toisen Tunnelbane-linjan päässä kaupungin pohjoispuolella. Joten ajoimme sitten sinne myös. Paikka on jonkinnäköinen Norjan olympiaurheilijoiden harjoittelukeskus. Ankean näköinen järvi, jonka ympäri hölkkäili valtavat määrät porukkaa. Kävimme myös tarkastamassa kuninkaallisen palatsin vahdinvaihdon, jossa kaksi parinkymmenen miehen sotilaspukuista osastoa kyyläsi toisiaan liikkumatta noin 15 minuutin ajan rankkasateessa, ja minulla ei ollut vielä matkalaukkua tullut Suomesta, joten ei sateenvarjoa, ja kastuimme aika uitetuiksi rotiksi. En voi suositella ko. tapahtumaa ainakaan sateen sattuessa.

Laukkuni tuli sitten puolenpäivän aikoihin ja jatkoimme Oslon kiertämistä raitiovaunulla, näimme mm. satama-alueen ja Raatihuoneen ja Oopperatalon kauempaa. Vaihdoimme myös hotellia Hotel Bristoliin, joka oli muutamaa astetta hienompi paikka kuin Anker. Vanhan ajan lumousta sisustuksessa, harmitti vaan, kun sisäseiniä maalailtiin ja siellä oli kauhea käry. Aamiainen oli kuitenkin todella hyvä. Ilma oli Oslossa vaihteleva, yleisesti ottaen näytti siltä, että illat olivat aurinkoisempia ja päivällä voi tulla sitten vettä niskaan.

Aamulla 1.7. alkoi sitten varsinainen seikkailumme. Olimme tilanneet tämän matkan fjordtravel.no -sivustolta. Ei varmaankaan kaikkein halvin tosiaan, mutta en oikein jaksanut lähteä kaikkia risteilyjä ym. selvittämään itse. Juna-asemalle ja sieltä junaa korvaava bussi kohti Lillehammeria. Busseja oli yhteensä kolme, jotka sinne lähtivät samaan aikaan. Maisemat olivat ensin lähes Suomen kaltaisia, mutta sitten alkoi tulla isompaa mäkeä ja järveä mäen vieressä. Näitä maisemia sitten riittikin, samoin joen varren maisemia. Sitä vaan ihmettelin, että Suomessa kai on aina jotain kaislikkoa siellä järven rannalla, niin Norjassa ei ollut mitään kuin suora raja maan ja veden välillä ilman pusikoita. Eikä pahemmin saaria järvissä, mitä Suomessa sitten taas löytyy aika reippaastikin. Joten vaikka Norjan maisemat ovat paljon Suomea jylhemmät ja siinä mielessä ehkä kauniimmat, niin tuo Suomen järvien kaislikko/saarivaihtelevuus tekee niistä jossain mielessä kauniimpia.

Lillehammerissa otimme kuvia olympialaisten hyppyrimäistä ja laskettelurinteistä, ja sitten siirryimme junaan, jolla jatkoimme kohti Trondheimia. Juna meni suurimman osan joen vartta pitkin, ja ympärillä kohosivat sitten molemmin puolin osittain lumipeitteiset vuoret. Jylhää maisemaa, kuten kirjoitinkin jo. Yhdessä vaiheessa menimme jonkun ylängön läpi (Dovrefjell-tunturialue), mutta poroja tai muita eläimiä ei näkynyt. Sitten aloimme laskeutumaan ja lopulta tulimme Trondheimiin. Rautatieasemalta oli lyhyt kävelymatka hotelliimme. Hotelli oli Grand Olav, ja hintaan sisältyi räiskäle-snack iltapäivällä. Norjassa ne vaan käyttävät hapanviiliä räiskäleen päällä kermavaahdon sijaan, jota hieman oudoksuin.

Trondheim näytti pieneltä, mutta varakkaalta kaupungilta. Paljon kävelykatuja. Varmaankin matkamme suosikkikaupunkini. Kävimme paikallisessa isossa katedraalissa ihmettelemässä (Nidaros). Trondheim oli käsittääkseni Norjan pääkaupunki aikoinaan. Kaupungissa on myös mielenkiintoisia vanhoja puutaloja joen toisella puolella.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Norjan matka 29.6. - 8.7. Osa 2

Seuraavana aamuna matkamme jatkui kuuluisalla Hurtigruten-laivalinjalla. Ajelimme pitkin Norjan rannikkoa. Rantauduimme Kristiansundin kaupungissa, josta jatkoimme linja-autolla ja kävimme mm. sauvakirkossa. Pysähdyimme syömään yhteen ravintolaan jotain norjalaisten perintöruokaa (olisko ollut joku plukkfisk), joka ei kovin ihmeellistä mielestäni ollut. Jatkoimme matkaa "Atlantic Ocean Roadille" joka oli kovin lyhyt parin kilometrin pituinen pätkä monine siltoineen, mutta kokonaisuudessaan olin odottanut jotain paljon päätä huimaavampaa kokemusta. Ålesundissa sitten menimme takaisin Hurtigruten-laivan kyytiin ja jatkoimme kohti Bergeniä. Laivalla tikettiin kuuluivat kaikki ateriat buffet-muodossa, kuten kai asiaan kuuluu. Kävimme vielä saunassa, joka oli kiva kokemus, vaikkei sauna kovin kuuma ollutkaan (joku +60 C), mutta oli jännä istua lauteilla yksin ja katsella ohi lipuvia rantamaisemia hämärtyvässä illassa auringon ollessa edelleen taivaalla klo 23:n aikaan.

Bergeniin saavuimme keski-iltapäivällä seuraavana päivänä. Siellä hotellimme oli nimeltään Scandic Neptun. Ihan tavallinen rivihotelli, mutta lähellä satama-allasaluetta. Kävimme katsomassa kaupungin lähellä sijaitsevaa sauvakirkkoa (taas raitiovaunulla liikkeellä), mutta se näytti ja tuoksui, kuin olisi rakennettu viime vuonna eikä 900 vuotta sitten. Kävimme myös Bergenin viereisen mäen päällä funicular-laitteella, joka oli ihan OK, ja maisemat kyllä mäen päältä suositeltavia. Söimme kalatorilla kalakeittoa. Kävelimme myös Euroopan perintömaisemastatuksen saaneiden puurakennusten luona satama-altaan äärellä, ja huomasimme, että pariin niistä oli vaan maalattu kuva talosta, kun varsinainen rakennus oli jonkinlaisessa remontissa. Kaukaa katsottuna ne näyttivät ihan oikeilta rakennusten päätyseiniltä.

Seuraavana päivänä meillä oli matka Hardanger-vuonolle. Lähdimme linja-autoasemalta Bergenissä. Linja-auto oli noin 10 minuuttia myöhässä. Se ajoi halki sateisten maisemien Norheimsundin kylään vuonon äärelle, josta lähti sitten sellainen pienempi matkustaja-alus vuonoa pitkin. Menimme Eidfjordiin saakka. Matkalle sattui sellainen kylä kuin Lofthus, joka oli ehkä kaunein näkemäni paikka Norjassa tai pari kilometriä ennen kylää vuonon rannalla. Kivoja taloja, omenapuutarhoja, taustalla jylhät vuoret ja edessä vuono. Eidfjordissa meillä oli kiertoajo, ensin luontokeskukseen katsomaan elokuvaa ja näyttelyjä paikallisesta luonnosta ja sitten Vøringfossen vesiputousta katsomaan. Näitä vesiputouksia tuli kyllä nähtyä tusinoittain siellä vuonojen rannoilla.
Takaisin Bergeniin sitten tulimme pienen risteilyn jälkeen linja-autolla ja junalla Vossin (Vossenvangen) kaupungin kautta.

Seuraavana aamuna oli lähtö satama-altaan laiturilta pienellä matkustaja-aluksella kohti Sognefjordia, jossa rantauduimme Balestrandin pikkukylään ja Kviknes-hotelliin. Se oli hiljainen kylä, mutta tavallaan kiva paikka. Kävelimme läheiseen siideritaloon maistiaisille. Illalla kävimme tutustumassa paikalliseen englanninkieliseen kirkkoon, joka oli kaunis paikka. Disneyn Frozen-elokuvan Olaf on saanut inspirointinsa sieltä ja joku kohtaus elokuvassa tapahtui ikäänkuin tuossa pikkukirkossa. Ruoka oli hyvää hotellin buffetissa ja hintaan kuului sekä illallinen että aamiainen. Tutustuimme myös lähellä olleeseen leirikoulu-hotelliin.

Seuraavana päivänä olimme valmiit jatkamaan matkaa saman yhteysaluksen kyydissä Flåm-kylään. Matkalla näimme mm. Nærøyfjordiin meneviä risteilyaluksia. Se on kapea vuono ja risteilyaluksien suosikki. Flåm oli aika ikävä turistirysä, josta oli kyllä jo varoitettu. Hyvä kun löysimme jotain kohtuuhintaista syötävää ja pääsimme junaan pienen kommelluksen jälkeen (meille ei ollut kerrottu, että junaliput pitää lunastaa erikseen). Flåmista juna nousee satoja metriä Myrdalin asemalle. Matkalla se pysähtyy jotain vesiputousta katsomaan, jossa joku nainen tanssahteli ikäänkuin velhottarena. Aika turistikypsä homma oli tuo Flåmin osuus.

Juna vei meidät sitten kohti Osloa. Matkalla näimme taas ylänköalueen, mutta ei poroja. Kauniiden maisemien halki saavuimme viimein Osloon hieman myöhässä. Menimme takaisin Bristol-hotelliin. Seuraavana päivänä tapasimme sitten vielä kolmannen vaimoni norjalaisen tutun, jotka asuvat lähellämme Kaliforniassa. Kävimme heidän kanssaan Vigelandsparken-patsaspuistossa. Olihan siellä niitä patsaita jos jonkinlaista ja väkeä myös. Ajelimme sitten vaimon kanssa vielä raitiovaunulla ja Tunnelbanella ympäri Osloa kunnes menimme intialaiseen ravintolaamme illalliselle. Seuraavana päivänä olikin matka takaisin lentokentälle, tällä kertaa Express-junassa ja sitten lento Helsingin kautta Chicagoon. Chicagoon laskeuduttaessa vaimoni korviin oli mennyt nestettä ilmeisesti edellisenä päivänä alkaneen nenän vuotamisen takia, ja hän koki vähän kipua laskeuduttaessa ja korva meni lukkoon. Hänellä oli vastaava, mutta paljon vakavampi kokemus Australian matkallamme muutama vuosi sitten. Menimme Chicagossa sitten matkalaukut poimittuamme lääkärille. Eiväthän ne oikein sitä osanneet diagnosoida, väittivät korvatulehdukseksi ja määräsivät lääkkeet siihen. Taksilla takaisin lentoasemalle, tsekattiin itsemme jatkolennolle Los Angelesiin, lääkkeet suuhun ja toivomaan parasta. Nousun jälkeen korva tuntui hieman aukeavan, mutta laskussa se meni taas lukkoon (tosin kivutta) ja on ollut lukossa nyt viisi päivää. Vaimo kävi korvalääkärillä eilen ja suomalaissukuinen lääkäri sanoi, että nestettä korvassa, voi kestää kolme kuukautta korvan aukeaminen ja määräsi muutamaksi päiväksi lääkkeet. Minun matkalaukkuni jäi myös sitten Chicagoon, ja suostui tulemaan perille Kalifornian kotiimme vasta seuraavana yönä noin kahdelta aamuyöllä 24 tuntia saapumisemme jälkeen.

Sen pituinen se.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös