Mainos

Matkakohteenne

  • 2 584 323
  • 14 952

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Heinäkuun alussa perheen kanssa Islantiin. Tarkoitus ottaa auto alle ja kiertää 9 yötä/10 päivää käytännössä ajamalla ympäri tuo Islannin kiertävä ykköstie. Etelä-Islanti näyttää olevan hyvin pitkälle loppuunmyyty koko kesän osalta, joten majoitusten kanssa joutui vähän joustamaan. Ehkä tuolta joitain peruutuksia ja sen myötä vapautuvia paikkoja voi bongailla, mutta onpahan nyt jotkut majoitukset hallussa.

Hyviä vinkkejä reissuun saa antaa. Ilmeisimmät nähtävyydet tiedossa, mutta jos jotain erityistä kannattaisi tsekata.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kroatiassa viime syksynä olleena sanoisin, että kannattaa mahdollisuuksien mukaan vältellä rannikon pahimpia turistirysiä (Split, Dubrovnik, Makarskan rivieran alue) ja nauttia maan uskomattoman kauniista luonnosta joko saaristossa tai menemällä mantereen puolella hieman kauemmaksi em. paikoista. Split ja Dubrovnik ovat toki itsessään hienoja nähtävyyksiä, mutta oman kokemukseni mukaan päivä per kaupunki olisi riittänyt aivan hyvin näkemään kaiken näkemisen arvoisen niissä. Jälkikäteen kadutti, kun tuli suunniteltua oma reissu siten, että reilun viikon ajasta oli varattu 2½ päivää Splitiin ja 3 Dubrovnikiin. Tuo ja reissussa saatu korona aiheuttivat sen, että luontokohteista ja idyllisistä maalaiskylistä ei pystynyt nauttimaan niin paljon, kuin olisi ollut mahdollista. Jossain sentään ehdittiin käymään, ja esim. Krkan ja etenkin Plitvicen kansallispuistot suomalaisille eksoottisine turkoosin eri sävyissä kimaltelevine järvineen olivat huikeita elämyksiä. Nuo ovat toki molemmat myös suosittuja turistikohteita, mutta ainakaan syyskuussa väkeä ei ollut liikaa toisin kuin Splitin ja Dubrovnikin keskustoissa.

Vuokra-auto on tosiaan em. turistialueella parkkitilan puutteen sekä kaoottisen liikenteen takia epämiellyttävä kulkuväline, mutta turisteilta piilossa olevaa "aitoa" Kroatiaa ei pysty kokemaan ilman sitä, sillä julkinen liikenne on Kroatiassa aika olematonta. Itse tein niin, että otin auton ainoastaan kaupunkipäivien välissä olevalle "road trip"-ajalle, koska kaupungeissa siitä on vaan haittaa eivätkä useimmat hotellit edes tarjoa mitään pysäköintimahdollisuutta. Tiet Kroatiassa ovat hyvässä kunnossa ja liikennettä on kaupunkialueiden ulkopuolella vähän, joten autoiluun maa on oikein miellyttävä. Auton voi myös ottaa mukaan saarille (tämä oli omissakin suunnitelmissa, mutta koronan takia jäi tekemättä), mutta tästä täytyy maksaa vuokraamolle muutama kymppi ekstraa.
Krka oli kyllä ainakin silloin elokuussa aika hyvin kansoitettu, mutta onneksi siellä kuitekin on tilaa sillä tavalla että se ei ollut mitenkään ahdistavaa ja tuosta vierailusta jäi ihan positiivinen kuva. Hieno paikka, ja erityisesti Skradinski Bukin putouksella pulikointi jäi mieleen. Muutoin tuo Krkan ympäristö oli minusta parasta Kroatiaa, kun ajeltiin siellä ristiin rastiin kaikenlaisia pikkuteitä. Plitviceen ei viitsitty lähteä edes yrittämään, kun se pääsylippusysteemi oli siellä erikoinen, että liput olisi pitänyt ostaa joko päiväkausia etukäteen (ja samalla päättää monelta sinne menee) tai sitten ajaa tuntikausia paikan päälle vaan todetakseen että sille päivälle portilta myytäväksi varatut liput on jo myyty.

Makarska ja Adrianmeren rantatien varrella olevat kylät oli tosiaan kyllä kuin ammuttu täyteen ihmisiä. Makarskan rannalta jos onnistui löytämään perseen kokoisen läntin mihin istahtaa, niin saattoi olla tyytyväinen. Tuolla pysähdyttiin vaan pariksi tunniksi istumaan ja jäähdyttelemään meressä matkalla kohti pohjoista. Tuolta Dubrovnikin ja Splitin väliseltä matkalta positiivisimmin jäi mieleen Omisin pikkukaupunki, joka on todella upean näköinen eikä ollut kovin pahasti ruuhkainen. Erittäin kaunis ajomatka tuo Split-Dubrovnik -väli, mutta ongelmana se että ei voi pysähtyä oikein mihinkään.

Kroatia tosiaan on sinällään hyvä maa autoiluun, koska kuten sanoit niin tiet on pääosin hyvässä kunnossa ja ne maalaistiet on hyvinkin hiljaisia ja voi hyvin keskittyä maisemien ihailuun. Ongelma on lähinnä nuo suosituimmat turistialueet ja suuremmat kaupungit, joista on ihan toivotonta löytää parkkipaikkaa. Meillä sisältyi onneksi Splitissä AirBnB-kämppään parkkipaikka lähellä keskustaa sijainneen asunnon edestä, joten saatiin edes siellä auto parkkiin koko vierailun ajaksi, mutta Splitin sisällä ei sitten kovin paljoa autolla ajeltu.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Heinäkuun alussa perheen kanssa Islantiin. Tarkoitus ottaa auto alle ja kiertää 9 yötä/10 päivää käytännössä ajamalla ympäri tuo Islannin kiertävä ykköstie. Etelä-Islanti näyttää olevan hyvin pitkälle loppuunmyyty koko kesän osalta, joten majoitusten kanssa joutui vähän joustamaan. Ehkä tuolta joitain peruutuksia ja sen myötä vapautuvia paikkoja voi bongailla, mutta onpahan nyt jotkut majoitukset hallussa.

Hyviä vinkkejä reissuun saa antaa. Ilmeisimmät nähtävyydet tiedossa, mutta jos jotain erityistä kannattaisi tsekata.
Mitkä ovat ne ilmeisimmät nähtävyydet listallasi? Voin kertoa lisää, jos mulla on jotain listan ulkopuolelta. Olen käynyt Islannissa useamman kerran. Oletko checkannut majoitukset Airbnb:stä ja vastaavista myös? Siellä on ihan mökkimajoituksiakin about keskellä ei mitään.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kuumimmalla turistikaudella vuokra-auto on Kroatiassa muutenkin kohtalaisen toivoton väline liikkumiseen. Tämä tuli todettua itse kantapään kautta, kun vuokrattiin auto Dubrovnikista, ajeltiin pitkin rannikkoa Splitiin, missä oltiin muutama päivä ajellen siellä lähiseuduilla, ja sitten palattiin takaisin Dubrovnikiin. Parkkipaikan löytäminen oikeastaan ihan mistä tahansa oli todella tuskallista. Vaikeinta oli Adrianmeren rannikolla, esim. Makarskassa ja niissä rannikon pienissä kylissä, joissa tien varretkin oli noiden kylien kohdalla usean kilometrin matkalta täynnä autoja. Noissa kylissä olisi ollut kivaa pysähdellä enemmän, mutta ei ollut mahdollista koska ei vaan yksinkertaisesti saanut autoa parkkiin mihinkään. Sama juttu Dubrovnikissa ja Splitissä, että noiden suosituimpien turistikohteiden lähelle on aivan turha yrittää autolla.

Kroatiasta jäikin päällimmäisenä sellainen kuva, että infra ei ollut pysynyt millään tavalla turistimäärien perässä.

Lyhyet pari kokemusta Kroatiasta ovat sellaiset, että tuskin olen ihan heti menossa uudestaan. Ns. pelipaikat ovat jo kalliimpia kuin muualla Etelä-Euroopassa ja esim. Italian ja Etelä-Ranskan tarjonta on paljon laajempaa ja luontokohteita sielläkin riittää. Monella tuntuu olevan mielikuva Kroatiasta, että se on jotenkin uusi ja vähemmän tunnettu paikka, mutta paljon ruuhkaisemmalta se on tuntunut kuin vaikkapa Pohjois-Italia tai nuo mainitsemani paikat. Kaupan päälle varsin sekasortoinen kaavoitus Jugoslavian ajoilta noissa isommissa kaupungeissa.

Jos ja kun noita paikkoja uudemmankin kerran lähtee joskus tarkastelemaan, niin Splitit ja Dubrovnikit saavat jäädä omaan rauhaansa ja pitää tehdä tutkimusta ja kierrellä ihan muissa paikoissa ehkä jotain isompaa Balkanin turneeta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dino
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Heinäkuun alussa perheen kanssa Islantiin. Tarkoitus ottaa auto alle ja kiertää 9 yötä/10 päivää käytännössä ajamalla ympäri tuo Islannin kiertävä ykköstie. Etelä-Islanti näyttää olevan hyvin pitkälle loppuunmyyty koko kesän osalta, joten majoitusten kanssa joutui vähän joustamaan. Ehkä tuolta joitain peruutuksia ja sen myötä vapautuvia paikkoja voi bongailla, mutta onpahan nyt jotkut majoitukset hallussa.

Hyviä vinkkejä reissuun saa antaa. Ilmeisimmät nähtävyydet tiedossa, mutta jos jotain erityistä kannattaisi tsekata.
Sama kuin ylempänä Alamummolla, mainitse muutama ilmeinen nähtävyys Golden Circlen lisäksi, niin tietää jättää ne pois.

Viime huhtikuussa tuli tehtyä tuonne samanlainen reissu. Noin yleisesti suosittelen kyllä ehdottomasti nimenomaan koko saaren kiertämistä, jotta tuolta saisi kaiken irti. Hämmästyttävää myös miten vähän väliä Ring Roadia ajaessa tuntuu kuin olisi tullut kokonaan uuteen maailmaan tai maahan.

Minulla oli hemmetin kattavat muistiinpanot tästä Islannin reissustani olemassa, mutta ne katosivat varastetun tietokoneeni mukana muutama viikko sitten. Tulee yleensä ennen reissua siis katsottua ja selvitettyä valmiiksi kaikki mahdolliset paikat kyseisestä kohteesta ja listattua näitä ranskalaisilla viivoilla notepad-tiedostoon. Aika hyvin tuo kuitenkin edelleen on muistissa, varmaan yhteenkään reissuun en tuota ennen ollut tehnyt yhtä kattavia "taustatöitä".
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Minulla oli hemmetin kattavat muistiinpanot tästä Islannin reissustani olemassa, mutta ne katosivat varastetun tietokoneeni mukana muutama viikko sitten.
Rajusti OT, mutta ihanko oikeasti sulla on tuollaista settiä vain paikallisesti tallennettuna? Tästä saa sillan matkailuun siksikin, että jep, netti ei toimi kaikkialla, mutta laitteen lisäksi pilveen synkkaus kaikille. Heti. Nyt. Juuri tällaisten tapausten varalle.
 
Nyt mennään tosiaan jo rajusti OT:n puolelle, mutta käytössäni on ainoastaan työläppäri. Kaikki muu siinä on pilvessä (tiedostot, ohjelmat yms), paitsi kaikki tuollaiset henkilökohtaiset tiedostot olen pitänyt sen ulkopuolella.

Yleensä nuo reissumuistiinpanot tulee siirrettyä puhelimeen WhatsAppin keskusteluun itseni kanssa, jota käytän muistiinpanovälineenä puhelimessa siitä syystä, että tietokoneelta saa tuonne helpoiten copypastettua kaiken ja päinvastoin. Tuosta Islannin reissusta löydän tästä WhatsAppista jostain syystä ainoastaan parin päivän muistiinpanot.

Eipä noilla muuten enää reissujen jälkeen juurikaan käyttöä olisi, paitsi tilanteissa joissa joku tuttu tai keskustelupalstan nimimerkki sattuu kyselemään menovinkkejä :)

Kuvat ja videot jokaiselta reissulta sen sijaan pidän tallessa aina kahdella eri ulkoisella kovalevyllä, toisella varmuuskopiona. Mahdollisesti tuossakin joku pilviratkaisu voisi olla fiksumpi.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Lyhyet pari kokemusta Kroatiasta ovat sellaiset, että tuskin olen ihan heti menossa uudestaan. Ns. pelipaikat ovat jo kalliimpia kuin muualla Etelä-Euroopassa ja esim. Italian ja Etelä-Ranskan tarjonta on paljon laajempaa ja luontokohteita sielläkin riittää. Monella tuntuu olevan mielikuva Kroatiasta, että se on jotenkin uusi ja vähemmän tunnettu paikka, mutta paljon ruuhkaisemmalta se on tuntunut kuin vaikkapa Pohjois-Italia tai nuo mainitsemani paikat. Kaupan päälle varsin sekasortoinen kaavoitus Jugoslavian ajoilta noissa isommissa kaupungeissa.

Jos ja kun noita paikkoja uudemmankin kerran lähtee joskus tarkastelemaan, niin Splitit ja Dubrovnikit saavat jäädä omaan rauhaansa ja pitää tehdä tutkimusta ja kierrellä ihan muissa paikoissa ehkä jotain isompaa Balkanin turneeta.

Aika pitkälti samat fiilikset jäi. Tuohon vielä lisäksi ihan hävytön turistien kyniminen joka asiassa. Moni ns. nähtävyys oli jotenkin vähän sinnepäin tehty ja hoidettu, palvelu vähän mitä sattuu mutta hinnat oli kyllä ihan tapissa. Ja krääsäkojua krääsäkojun vieressä siinä ympärillä. Nätti maa maisemiltaan ja luonnoltaan, mutta kannattaisi pysyä noiden suosituimpien alueiden ja kaupunkien ulkopuolella.

Kiva kohde varmasti sellaiselle, joka tykkää mennä viikoksi johonkin resorttiin ja tehdä sieltä käsin lyhyitä opastettuja päiväretkiä. Mutta ei ollut ihan meidän juttu.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Hyviä vinkkejä reissuun saa antaa. Ilmeisimmät nähtävyydet tiedossa, mutta jos jotain erityistä kannattaisi tsekata.
Yleinen vinkki on että kannattaa ottaa lämmintä päälle, itse kun oltiin kesäkuussa, niin yllätyksenä tuli miten kylmä tuuli voi paikoittain olla. Toki lähdin vähän rotsi auki ehkä liikenteeseen.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Kiitokset, useampikin jo reagoinut Islanti-kysymykseen. Tarkennetaan sen verran, että tosiaan Golden Circle hoidetaan ensimmäisenä alta pois ja sen jälkeen myötäpäivään saari ympäri. Myvatn vaikuttaa mielenkiintoiselta alueelta ylipäätään ja siellä tarkoitus kierrellä pari päivää. 3h valasristeily harkinnassa tuolta pohjoisen Husavikistä, mutta se vielä auki. Sitten idän kautta alas etelään, jossa tietysti jäätiköt yms.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen ollut Islannissa työkeikoilla reilut kymmenen kertaa. Asia mikä kannattaa muistaa kesällälkin on sää. Muistan yhden heinäkuun alun viikon, kun satoi vettä vaakasuoraan ja lämpötila oli +2-+4 koko ajan. Siinä kelissä ei paljoa huvittanut kävellä kaupungilla työpäivien jälkeen.

Yleisesti ottaen Islannissa tuulee enempi vähempi liki aina. Onhan kyse saaresta. Mutta kun sattuu hieno kesäkeli, eli +15-+20 ja suht tyyntä, niin silloin on hienoa nauttia maisemista ja kuljeskella meren rannalla.

Kun liikkuu Islannissa autolla, on hyvä muistaa että tieverkon ulkopuolella, eli maastossa ajamiseen on monin paikoin tiukkoja rajoituksia. Lisäksi kannattaa varoa lampaita ja hevosia, molempia liikkuu paikoitellen isoinakin laumoina.

Jos pitää kalaruuasta, on Islanti loistava paikka. Tosin hyvä kalaruoka on myös kallista. Itse olen syönyt monta loistavaa kalaruokaa tuolla , ei pelkästään Reykjavikissa vaan myös esim Akureyrissä ja Egilsstadirissa.

Tuon ykköstien varrella on paikotellen mukavia kahvi/ruokapaikkoja, kannattaa kokeilla.
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Dubrovnikissa tuli käytyä viime kesänä toukokuun puolella. Silloin ei ainakaan ollut niin täynnä turisteja, mitä ehkä netissä (täälläkin) annetaan olettaa. Vanhaan kaupunkiin ja muureille kannattaa luonnollisesti suunnata aamulla, sillä silloin siellä saa olla yllättävänkin rauhassa.

Dubrovnikista puhuttaessa ei yleensä nouse esiin lukuisat kauniit rannat, joita kaupungissa on. Rannoilla sai olla yllättävän rauhassa, eivätkä ne olleet täyteen pakattuja, vaikka lämpöä oli +25-30 astetta. Ei kannata siis jumittua liikaa vanhan kaupungin äärelle vaan lähteä bussilla kauemmas, jolloin turistien määräkin vähenee. Suosittelen myös virallisten rantojen lisäksi kävelemään rantaviivaa pitkin. Kallioilta löytyy mitä kauneimpia paikkoja pulahtaa uimaan virallisten rantojen ulkopuolella. Yleensä kallioihin on vielä kiinnitetty portaat, jottei veteen tarvitse hyppiä.

Tämä siis nuoren pariskunnan reissusta toukokuusta. Tiedä sitten, miten nämä soveltuvat perheen lomareissuun. Ja voi olla ettei toukokuu ollut vielä aivan huippusesonkia, joten siksikin oli oikein miellyttävä reissu ja Dubrovnikia voi kyllä suositella kenelle vaan

Loppuun vielä rantasuositus, joka on lähellä vanhaa kaupunkia, muttei kuitenkaan tupaten täynnä. Uskomattoman kauniissa paikassa kallioiden välissä. Ei ole hotellin oma ranta vaikka niin nimestä voisi päätellä.
Tulee lainattua omaa viestiä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Itsellä kun nimenomaan on positiivisemmat kokemukset Kroatiasta, kuin muilla palstalaisilla näyttää olevan.

Takaisin nimenomaan on päästävä: kristallinkirkas ja turkoosi meri oikein kuin kutsuvat uimaan, ja missä muualla voit vain lähteä kävelemään lähes rakentamatonta rantaviivaa pitkin ja löytää mitä parhaimpia uimapaikkoja suoraan kallioilta. Tällaisia rauhallisiakin spotteja löytyy pitkin rantaviivaa, jos vain on aikaa ja vaivaa kävellä.

Ja kyllä tuolla ainakin AirBnb-majoitukset ovat huomattavasti halvempia kuin vaikkapa Italiassa tai Ranskassa (Nizza). Eli on Kroatia vielä sen puolesta halpakin. Laadukkaan AirBnB-majoituksen löytää jopa Dubrovnikista 40€/yö. Myös ruuat ovat mielestäni huomattavasti halvempia verrattuna vaikkapa Italiaan.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Mitkä ovat ne ilmeisimmät nähtävyydet listallasi? Voin kertoa lisää, jos mulla on jotain listan ulkopuolelta. Olen käynyt Islannissa useamman kerran. Oletko checkannut majoitukset Airbnb:stä ja vastaavista myös? Siellä on ihan mökkimajoituksiakin about keskellä ei mitään.
Vastasinkin jo yleisesti suunnitelmista, mutta vielä tuohon tarkentavaan kysymykseen. Kyllä, Airbnb tsekattu myös ja itse asiassa sitä kautta buukattu yhden yön majoitus. Ja tosiaan tuosta Etelä-Islannin majoitustilanteesta on uutisoitu ihan Islannin suunnallakin: Uutinen Etelä-Islannin kesän tilanteesta
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tulee lainattua omaa viestiä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Itsellä kun nimenomaan on positiivisemmat kokemukset Kroatiasta, kuin muilla palstalaisilla näyttää olevan.

Takaisin nimenomaan on päästävä: kristallinkirkas ja turkoosi meri oikein kuin kutsuvat uimaan, ja missä muualla voit vain lähteä kävelemään lähes rakentamatonta rantaviivaa pitkin ja löytää mitä parhaimpia uimapaikkoja suoraan kallioilta. Tällaisia rauhallisiakin spotteja löytyy pitkin rantaviivaa, jos vain on aikaa ja vaivaa kävellä.

Ja kyllä tuolla ainakin AirBnb-majoitukset ovat huomattavasti halvempia kuin vaikkapa Italiassa tai Ranskassa (Nizza). Eli on Kroatia vielä sen puolesta halpakin. Laadukkaan AirBnB-majoituksen löytää jopa Dubrovnikista 40€/yö. Myös ruuat ovat mielestäni huomattavasti halvempia verrattuna vaikkapa Italiaan.

Kroatia on tullut ajettua heinäkuussa päästä päähän ja pidän kanssa maata parempana kuin Italiaa ja Ranskaa, joihin tässä on verrattu. Ihmiset ovat paljon mukavampia, yrittävät kusettaa vähemmän ja puhuvat parempaa englantia. Nähtävää on paljon ja kohtuullisin lyhyillä etäisyyksillä. Pohjois-osassa ajaminen on ihan miellyttävää kun ruuhkia on vähemmän ja auton saa varmasti johonkin parkkiin. Splitin kohdalta alkavat ongelmat auton kanssa ja suosittelen vahvasti varaamaan majoituksen, jossa on pysäköintimahdollisuus. Splitistä otettiin tälläinen AirBnb ja auto sai jäädä siihen kolmeksi päiväksi kun heti sai yhden vapaan parkkipaikan asunnon yleiseltä alueelta. Eipä sitä tuolla tarvi ja Split kannattaa kyllä tsekata, jos ei ole ennen käynyt.

Dubrovnik on myös hankala autolla, mutta ehkä hieman helpompi löytää parkkitilaa kuin Makarska ja Split. Ei näitä kuitenkaan kannata vältellä ruuhkien takia, mutta pysäköintimahdollisuus majoituksessa kannattaa aina ottaa selville.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kiitokset, useampikin jo reagoinut Islanti-kysymykseen. Tarkennetaan sen verran, että tosiaan Golden Circle hoidetaan ensimmäisenä alta pois ja sen jälkeen myötäpäivään saari ympäri. Myvatn vaikuttaa mielenkiintoiselta alueelta ylipäätään ja siellä tarkoitus kierrellä pari päivää. 3h valasristeily harkinnassa tuolta pohjoisen Husavikistä, mutta se vielä auki. Sitten idän kautta alas etelään, jossa tietysti jäätiköt yms.
Pohjoisessa Akureyri on kiva kaupunki ja kyllä siellä päivän viihtyy. Luontoretkiä ja patikkaa siellä on ainakin tarjolla.

Suosittelen kyllä lämpimästi viettämään pari päivää Mývatnilla. Mývatnin geotermaalinen alue on mielenkiintoinen, samoin n 10 km päässä sijaitseva Dimmuborgir, joka on ikivanhan tulivuoren jämä. Vieressä on yksi hienoimpia ja täydellisimmän muotoisia purkauskraatereita - Hverfjall - joita Islannista löytää. Sen päälle on suhteellisen helppo reitti kavuta ja ainakin mun käyntini aikana kraaterin ympäri pystyi kävelemään. Mývatnin leirintäalueelta pystyi ainakin silloin vuokraamaan pyöriä, joilla oli mukava liikkua alueella.

Kun järveltä tai Húsavikista lähtee eteenpäin itärannikolle, niin jonkun matkan päästä kun kääntyy pohjoiseen pääsee mahtaville Dettifoss -putouksille. Mikäli itärannikolla piipahdatte Borgarfjordur Eystri -nimisellä pikkupaikalla, niin siellä kannattaa etsiä lunnikalliot. Lunneja näkee ko kylässä enemmän kuin missään Islannissa (poislukien varmaan Westmanna -saaret). Tämä vaatii kyllä poikkeamisen 1-tieltä, mutta lunnit ovat söpöjä.

Etelässä sitten ovat Jökulsárlón -jäätikköjärvi ja Skaftafellin luonnonpuisto sekä 1-tieltä tavoitettavissa olevat hienot vesiputoukset Skógafoss ja Seljalandsfoss, joista jälkimmäsen takaa voi kävellä. Mutta nämä lienevät jo listallasi. Suosittelen myös kokeilemaan issikoilla ratsastamista, jos aikaa riittää. Reykjavikissa tarjontaa ratsastusreissuille riittää ja kokemattomillekin ratsastajille löytyy sopiva ratsu, myös lapsille.

Jos rengastieltä poikkeaa Reykjanesin niemimaalle, niin sieltä löytyy Fagradalsfjall, joka on viimeksi purkautunut tulivuori. Sinne pääsee näköjään ajamaan aika lähelle ja sitten vaan kävellen paikan päälle opasteita noudattaen. En ole käynyt, mutta varmasti tuoretta ja vielä savuavaa tulivuorimaisemaa tarjolla, ei tosin mitään massiivista kartiotulivuorta. Me käytiin Eyjafjatlajökull -tulivuorella (joka purkautui 2010) ja siellä 2015 vielä maa savusi paikoin ja retkeilijät kaivoivat nakkipaketteja purkauksessa muodostuneen pienen kraaterin hiekkaan lämpiämään.

Reykjavikissa on myös kiva pikkuinen hiekkaranta Perlanin takana (kukkulan päällä oleva puolikaaren muotoinen rakennus, joka on itse asiassa vesitorni). Hiekkarannalla taisi olla jopa sellainen luonnonaltaan tapainen, mihin tuli lämpöistä vettä maasta. Siellä oli myös kiva seurata Reykjavikin pikkukentälle laskeutuvia koneita.

Auto: mihinkään pikkuteille tai sisämaahan ei kannata lähteä ihan perushenkilöautolla vaan kunnon nelivedolla, jossa on riittävä maavara. Tiet ovat paikoin pelkkiä uria ja jokia voi joutua ylittämään autolla. Lisäksi kannattaa varmistaa aina bensatilanteensa. Asemia ei välttämättä ole joka nurkalla.

Kuten jo kanssakirjoittajat tuossa aiemmin totesivat, niin vaatteita on syytä olla mukana neljän vuodenajan mukaan ja kunnon kengät ovat must. Itikoita voi olla, mutta mun kesäreissuillani ne eivät ole oikeastaan vaivanneet.

Voin myös antaa patikkaneuvoja kun olen paikalla käynyt aina patikat mielessä, mutta jos sulla on lapset mukana, niin eikä ne eivät ole teille se juttu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mice

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Länsivuonoilla juuri olleena sitä voi suositella luontokohteena. Ja onhan Isafjördur todella idyllisessä paikassa, jos vaan jaksaa sinne ajaa. Lisäksi Dynjandin putoukset ovat yhdet maan hienoimmista ja Länsivuonoilla voi kokea ylivoimaisesti eniten tyhjän luonnon ihanuutta, siellä kun asuu vähiten väkeä koko maassa suhteessa alueeseen.

Ring road on itsessään pääosin aika tylsä, joten kannattaa poiketa vähintään niemimaille. Ja neliveto, mielellään korkea alle. Ajokiellot ovat syystä tietyillä teillä.
 
Kiitoksia. Akureyrissä ollaan pari yötä ja ajatus oli kierrällä juuri tuolla Mývatnin ympäristössä. Hverfjall oli silti mennyt silmien ohi. Se täytynee katsastaa, voisi olla juuri sopiva jaloittelu ja kevyt patikointi jossain välissä. Lasten kanssa tosiaan liikenteessä (8-12v), joten mitään älyttömiä päivän patikointeja emme ole tekemässä. Mutta kyllä me liikuttu ollaan, että muutaman kilsan patikoinnit eivät ole haaste.

Dettifossia suunnittelin myös. Hljóðaklettar olisi sitten vielä muutaman kilsan tuosta ylöspäin. Laavakivimuodostelmia ja ilmeisesti jonkinlainen laavaluolakin olisi tarjolla.

Itärannikolla tuo Borgarfjordur Eystri tuo ehkä turhan paljon lisäkiertoa. Meinattiin olla yö Neskaupstadurissa kun sieltä löytyi sopiva majoitus ja mietittiin, että kannattaakohan sen pohjoispuolella sijaitsevissa Mjóifjörðurissa tai Seyðisfjörðurissa piipahtaa, mutta ei niissä taida sen kummempaa olla.

Etelässä nuo mainitsemasi jäätiköt ja vesiputoukset olivatkin jo listalla. Lisäksi esim. Múlagljúfurin kanjoni kiinnostaisi, mutta täytyy vielä miettiä aikataulua ja sitä, onko tehtävissä lasten kanssa.

Ja Fagradalsfjallin vinkistä myös kiitokset. Tutustutaan ja katsotaan miten sopii aikatauluun.

Reykjavik on vielä kokonaan setvimättä sen enempää. Isot linjaukset majoitusten suhteen on tehty ja kaupungissa ei olla yhtään yötä, mutta meinattiin yksi päivä viettää siellä.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kiitoksia. Akureyrissä ollaan pari yötä ja ajatus oli kierrällä juuri tuolla Mývatnin ympäristössä. Hverfjall oli silti mennyt silmien ohi.
Kyllä olisitte huomanneet sen paikan päällä. Näkyy aika kauas ja on niin symmetrinen, että kiinnittää huomiota. Ja Dimmuborgirin laavamuodostelmat ovat kävelymatkan päässä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mice

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Länsivuonoilla juuri olleena sitä voi suositella luontokohteena. Ja onhan Isafjördur todella idyllisessä paikassa, jos vaan jaksaa sinne ajaa. Lisäksi Dynjandin putoukset ovat yhdet maan hienoimmista ja Länsivuonoilla voi kokea ylivoimaisesti eniten tyhjän luonnon ihanuutta, siellä kun asuu vähiten väkeä koko maassa suhteessa alueeseen.

Ring road on itsessään pääosin aika tylsä, joten kannattaa poiketa vähintään niemimaille. Ja neliveto, mielellään korkea alle. Ajokiellot ovat syystä tietyillä teillä.
Länsivuonoissa ei ole muuta huonoa kuin ajomatka sinne eli se on pitkä.

Olitko muuten patikoimassa, melomassa vai valokuvaamassa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Kiitoksia. Akureyrissä ollaan pari yötä ja ajatus oli kierrällä juuri tuolla Mývatnin ympäristössä. Hverfjall oli silti mennyt silmien ohi. Se täytynee katsastaa, voisi olla juuri sopiva jaloittelu ja kevyt patikointi jossain välissä. Lasten kanssa tosiaan liikenteessä (8-12v), joten mitään älyttömiä päivän patikointeja emme ole tekemässä. Mutta kyllä me liikuttu ollaan, että muutaman kilsan patikoinnit eivät ole haaste.

Dettifossia suunnittelin myös. Hljóðaklettar olisi sitten vielä muutaman kilsan tuosta ylöspäin. Laavakivimuodostelmia ja ilmeisesti jonkinlainen laavaluolakin olisi tarjolla.

Itärannikolla tuo Borgarfjordur Eystri tuo ehkä turhan paljon lisäkiertoa. Meinattiin olla yö Neskaupstadurissa kun sieltä löytyi sopiva majoitus ja mietittiin, että kannattaakohan sen pohjoispuolella sijaitsevissa Mjóifjörðurissa tai Seyðisfjörðurissa piipahtaa, mutta ei niissä taida sen kummempaa olla.

Etelässä nuo mainitsemasi jäätiköt ja vesiputoukset olivatkin jo listalla. Lisäksi esim. Múlagljúfurin kanjoni kiinnostaisi, mutta täytyy vielä miettiä aikataulua ja sitä, onko tehtävissä lasten kanssa.

Ja Fagradalsfjallin vinkistä myös kiitokset. Tutustutaan ja katsotaan miten sopii aikatauluun.

Reykjavik on vielä kokonaan setvimättä sen enempää. Isot linjaukset majoitusten suhteen on tehty ja kaupungissa ei olla yhtään yötä, mutta meinattiin yksi päivä viettää siellä.
Me jätimme aikataulusyistä Mulagljufurin kanjonin väliin ja kävimme Fjaðrárgljúfurin kanjonissa, joka olikin tuon reissun ehkäpä mieleenpainuvin yksittäinen maisema. Ja oli helposti saavutettavissa, vain suhteellisen lyhyt kävely parkkipaikalta, joka muistini mukaan oli suhteellisen lähellä päätietä.

Lisäksi laavaluola Grjótagján laittaisin listalle. Sijaitsee jossain siellä Myvatnin alueella. Uiminen tuolla on nykyään kiellettyä, mutta todella upea ja ainutlaatuinen paikka itsessään.

Ja tulikos Hverir jo mainittua? Sen paikan kyllä ohi ajaessa huomaa, jos ei muusta niin hajusta.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: mice

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onko täällä ketään, joka olisi vetänyt tälläisen Maailman ympäri 126 päivässä risteilyn?

Tuolla alkaen 15000e saa varmaan jonkun kämäisen 12 neliön sisähytin ja tuleehan tuosta 1300e vielä palvelurahaa päälle per henkilö. Voisi kuvitella, että tuollainen 4kk rajattomasti ruokaa ja juomaa tekisi elimistölle aika gutaa... tuskin selviäisin hengissä maaliin. *hymiö*
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Me jätimme aikataulusyistä Mulagljufurin kanjonin väliin ja kävimme Fjaðrárgljúfurin kanjonissa, joka olikin tuon reissun ehkäpä mieleenpainuvin yksittäinen maisema. Ja oli helposti saavutettavissa, vain suhteellisen lyhyt kävely parkkipaikalta, joka muistini mukaan oli suhteellisen lähellä päätietä.

Lisäksi laavaluola Grjótagján laittaisin listalle. Sijaitsee jossain siellä Myvatnin alueella. Uiminen tuolla on nykyään kiellettyä, mutta todella upea ja ainutlaatuinen paikka itsessään.

Ja tulikos Hverir jo mainittua? Sen paikan kyllä ohi ajaessa huomaa, jos ei muusta niin hajusta.
Kaikki nuo itse asiassa ovat listalla, josta täytyy sitten jossain vaiheessa ruveta karsimaan. Tällaiset vinkit siis auttavat kummasti kohdistamaan mielenkiinnon oleellisimpiin!
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
No jos nyt ihan pari sanaa Dubrovnikista näin juuri retkeltä palanneena, niin odotuksiin verrattuna ihan positiivinen yllätyshän se oli. Tärkeintä tässä kaikessa lienee se, että sesonki ei ole vielä alkanut eli turisteja on varmaan vähemmän kuin Helsingissä. Joku juoksutapahtuma siellä oli juuri viikonloppuna ja päivällä vanhassa kaupungissa oli vilinää, mutta aamut ja illat ihan rauhallista. Ja muutenkin, vanhan kaupungin pääväyliä kun välttelee, niin saa fiilistellä ihan rauhassa.

Hintataso on kyllä jo aika korkea, craft-oluet sen 6-8€ laaki ja vähän paremman ravintolan illallinen siinä 150€ luokkaa kahdelta hengeltä. Toki vastaavat Suomessa olisi about tuplat. Majoituksien hinnatkin näköjään kolminkertaistuu sesongin huippuun, nyt oli 64€ yö apartment vähän vanhan kaupungin yläpuolella (10 min kävellen) ja sesonkina sama 196€ yö.

Normi turistitouhuna käytiin about 4h kestäneellä merimelontaretkellä, 40€ per perse. Pääsi näkemään Dubrovnikia mereltä käsin ja kierrettiin Lokrumin saari. Mahdollisuus olisi ollut myös snorklaamaan, mutta vesi oli niin saaaaatanan kylmää ettei kyllä pystynyt. Oli oikein kiva aktiviteetti ja vaikka ollaan kohtuu kokeneita melojia, niin ei tuo ryhmän kanssa oppaan johdolla eteneminen häirinnyt - kuitenkin tuntemattomat vedet ja meri kyseessä.

Mäen päälle kiivetessä vähän huijattiin ja otettiin kumminkin cable car ylöspäin. Lopulta ihan fiksu ratkasu sillä kyllä ne näkymät on aika hulppeat ja alaspäin patikoidessa paljastui, että se kävelyreitti on niin vittumaista pikkumurkulaa pitkät pätkät että olisi meikäläisen polvet huutaneet ylhäällä hoosiannaa ja sitten olisi pitänyt tulla koneellisesti alas. Eli jos apostolilla meinaa mennä ylös, kannattaa olla vähintään kunnolliset ulkoilukengät.

Eli oli onnistunut retki ja juuri sopivasti tekemistä ilman ressiä, meillä on sitten erikseen luontoretket ja leirintämeiningit. Ei varmaan ihan heti mennä uudestaan, mutta joskus vielä. Ainakin paikallinen panimo jäi tsekkaamatta ja samoin Lokrumin saari. Ruokapaikoista ainakin paljon kehuja saanut Azur. Museoitakin olisi voinut käydä läpi, mutta sattui niin hyvät ilmat, että ennemmin sompaili ympäri kyliä. Ja kyllähän sitä voisi kunnon kännitkin kiskoa, nyt jäi sekin välistä!

Summasummaarum, sesongin ulkopuolella Dubrovnik on kenties jopa hieman mainettaan parempi viikonloppukohde, ainakin tämmöiselle keski-ikää lähestyvälle pariskunnalle.

Pari suositusta voin antaa: lounas, drinksut & olut Ala Mizerja, dinneri Rudjer ja syntiset olutnautinnot Dubrovnik Beer Factory & Glam Bar. Uuden kaupungin puolella perus pizza&bisse-lounaalle kelpuutan Bon Appetit Bistron.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös