Mainos

Matkakohteenne

  • 2 583 958
  • 14 952

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Sikäli oltiin oikeaan aikaan liikenteessä, että vain tuolla ja edellisellä viikolla oli pirkanmaalaisilla asiaa rajan yli ilman karanteenia tai rokotustodistusta. Minulta ei tosin kysytty henkilöpapereita missään vaiheessa, eli periaatteessa kumppanikin olisi voinut ”lainata” jonkun toisen todistusta ja kukaan ei olisi kysellyt yhtään mitään. Vähän outoa, että pelkkä todistus riittää ja sitä ei yhdistetä sitä näyttävään henkilöön millään tavalla. En sitten tiedä, minkälaisia sanktioita olisi luvassa, jos jäisi kiinni toisen henkilön todistuksen käytöstä.
Samaa ihmettelin itsekin kuukausi sitten Norjan rajan Nuorgamista ylittäessäni. Henkilöllisyyspaperit eivät kiinnostaneet Norjan puolella ketään missään vaiheessa, vaikka koronatestiinkin jouduttiin. Eli siihen ennakkorekisteröintikaavakkeeseen netissä olisi voinut täytellä ihan mitä lystää ja tilata vain vahvistuksen itselleen ja näyttää sitten feikkiprofiililla aikaansaatua QR-koodia tyytyväiselle rajamiehelle. Eikä tätä toimintamallia voi selittää edes kiireellä, sillä rajalla ei ollut tuolloin käytännössä pienintäkään ruuhkaa. Ehkä sitten vain luottavat niin paljon suomalaisten rehellisyyteen?

Sinällään hassua oli, että muutaman päivän maassaolon jälkeen sekä minä että vaimoni saimme molemmat puhelut Oslosta maan terveysvirastosta. Ehtihän siinä jo pelästyä, että onko jotain kuitenkin pielessä, mutta kunhan vain soittelivat ja kyselivät, että vieläkö ollaan Norjassa, onko jotain kysyttävää maan koronatoimista yms. Ilmeisesti rikkaalla maalla riittää resursseja sitten tällaiseenkin turhuuteen, vaikka rajalla ei turhan tarkkana viitsitä välttämättä ollakaan.
 
Alejandro

Jäsen
Detur myy tällä hetkellä reissuja ensi vuodelle 99€. Itse tuli napattua all inclusive Kreetalle 149€:lla.
Kiitos, enpä ole ollut pakettimatkalla sitten kymmeneen vuoteen, mutta nyt olisi loistava sauma toteuttaa kavereiden kanssa rehellinen kaljoitteluminigolfreissu minimibudjetilla. Onhan tässä kierretty kaupunkikohteita yms. Balkania välissä, niin välillä voi ottaa erilaisen kulman matkusteluun.
 
Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Luonnollisesti kannattaa maksaa luottokortilla. Deturillakin tod.näk. kassa melko kireällä, joten eiköhän tässä osasyy edulliseen hintaan.
 
Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Detur myy tällä hetkellä reissuja ensi vuodelle 99€. Itse tuli napattua all inclusive Kreetalle 149€:lla.

Taas sorretaan yksin matkustelevaa, hinta näyttää vastaavan kahden hengen hintaa, jonkin verran korkeampi hinta on tietysti selvä jos varaa yksin koko huoneen mutta ei sitä kuitenkaan kahta paikkaa lentokoneesta vie eikä all inclusive paikassa syö ja juo kahden edestä. Eipä tuo 300 euroakaan tosin all inclusive lomasta sekään paha olisi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Detur myy tällä hetkellä reissuja ensi vuodelle 99€. Itse tuli napattua all inclusive Kreetalle 149€:lla.
Kiitokset, otin perheelle reissut tuonne. Eka kerta puhtaassa rantakohteessa, joten ihan hauska kokea tuokin. Ennen koronaa painettiin aina jossain metsässä, vuorilla tai kaupungeissa, joten eksoottista mennä ranta ja aurinko edellä ryystämään all inclusiven puuroja napaan. Ja tietenkin liki kolme vuotta tulee tuossa vaiheessa edellisestä reissusta ulkomaille...
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Ei tarvita. Ainakin pari viikkoa sitten pääsi ilman mitään todistuksia maihin Maarianhaminassa. Oireettomana pääsee laivalle mutta maski pitäisi olla naamalla yleisissä tiloissa liikuttaessa.

Jos Helsingistä suunnittelee lähtöä, kannattaa tarkistaa milloin ovat viimeiset lähdöt sillä paatit ovat palaamassa alkuperäisille reiteille lähiaikoina.

Turusta onnistui hyvin. Kaikki oli Tallink Siljan osalta hoidettu hyvin kyllä.

Turkuun palatessa oli erilliset koronatestauspisteet, pysyessä koko ajan suomen alueella niihin ei tarvinnut mennä.

Tosin, lähes kaikki käveli ohi vaan vaikka joukossa oli myös selvästi Ruotsista väkeä. (Tai sitten eivät noudattaneet varustamon ohjetta itsensä merkitsemistä millä terminaalin henkilökunta erottaa)

Maarianhamina on kyllä aivan upea paikka. Tekemistä ei ole siellä hirveästi, joten parin yön reissu riitti aivan hyvin. Kelitkin suosivat, vesisateet osuivat Turkuun päivää ennen kuin ehdittiin sinne ja lähtöaamuna terminaalissa odotellessa alkoi sataa. Kotimatka olikin melkoisessa rankkasateessa mutta onneksi autolla oltiin liikkeellä.

Saarella ollessa kiinnitti erityistä huomiota siisteyteen, rauhallisuuteen ja kohteliaisuuteen. Todella iso kontrasti esim. Tampereelle, vaikka tämäkin ihan kiva kaupunki asua on.

Yllättävän vähän siellä suomea kuului, onneksi edes pari sanaa ruotsia löytyy niin niillä pärjäsi.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tuli käytyä viikon setti Gdanskissa. Eipä ole turhaan kehuttu paikka. Oli kuin menisi normaaliin mailmaan. Muutama ranskalainen:

- Taksilla liikkuminen halpaa. Ei tarvinnut muuhun julkiseen liikenteeseen turvautua. Uberilla sai auton nopeasti ja edullisesti.
- Joka paikassa siistiä. Nuoriso näytti olevan kaupungilla kesähommissa siivoamassa ne vähät roskat mitä kaupungilla oli.
- Ainakin nuorempi ikäpolvi puhuu hyvin englantia.
- Oluen hinnat baareissa liikkui n. 1,5€-3€ tietämillä. Tyskie oli ehdottomasti paras olut.
- Ihmiset ystävällisiä, mitään kränää ei näkynyt kertaakaan missään.
- Maskeja ei tosiaan näy oikein missään, Vähän kaupoissa/museoissa.
- Yleinen hintataso ehkä max. puolet Suomen hinnoista.
-Paikalliset naiset fittejä ja hyvän näköisiä, myös MILFit :)

Meillä oli parin makkarin kämppä vanhankaupungin ytimessä. Helppo liikkua kävellen pelipaikoille, taksilla kulkiessa piti mennä tiettyyn paikkaan, mistä taksi poimi kyytiin/jätti kyydistä. Suurin osa kaduista vanhassa kaupungissa oli kävelykatuja, mikä on iso plussa. Mieletön määrä porukkaa vaelsi kylilla elokuun alussa.

Aiemmin palstalla oli jotain Puolan liukumisesta diktatuuriin. Tällaisesta en nähnyt mitään merkkejä ja paikallisetkin olivat samaa mieltä. Toki näyttivät EU:n mielipiteille keskaria, koska ovat hieman uskonnollisempia/vanhoillisempia kuin esim. Suomessa.

Jos nyt puhutaan siitä ahdasmielidisyydestä, niin meidän vakkaripaikassa oli transnainen tarjoilijana, eikä ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa/vituttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos nyt puhutaan siitä ahdasmielidisyydestä, niin meidän vakkaripaikassa oli transnainen tarjoilijana, eikä ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa/vituttaa.

Muutamia kertoja Gdanskissa käyneenä kiinnostaisi kuulla, mikä oli tämä teidän vakkaripaikka?
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jos nyt puhutaan siitä ahdasmielidisyydestä, niin meidän vakkaripaikassa oli transnainen tarjoilijana, eikä ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa/vituttaa.
En ole kolunnut Puolaa erityisemmin, mutta taannoin mainittiin muistaakseni Hesarin jossain jutussa, että Puola jakautuu varsin selkeästi länsimyönteiseen liberaaliin länteen ja konservatiivisempaan EU-vastaiseen itään pl. muutamat isommat kaupungit. Tämä henkinen raja kulkisi kuulemma about sotien välisen vanhan rajan kohdalla.

Ahdasmielisyydestä noin muutoin en tiedä, mutta ehkei sitä yhden transsukupuolisen tarjoilijan hyväksynnän mukaan voi määritellä. Gdansk kuuluu kuitenkin Puolan liberaaliin osastoon ja tuo baari kaiketi ei ole ollut mikään paikallinen essonbaari, joten asiakaskuntakin mahdollisesti ei niin konservatiivista. Ahdasmielisyyssyytökset Puolan kohdalla ainakin itselläni kohdistuu ensisijaisesti vallanpitäjiin, kuten myös Unkarin ja Venäjän kohdalla. Ja Turkin. Toisaalta en haluaisi aiheuttaa harmia tavalliselle yritteliäälle kansanosalle minkään laajan turismiboikotin kera, mutta jollain tapaahan nuo vittuilevat EU:n jäsenet ainakin ja miksei muutkin häiriköt pitäisi saada ruotuun. Henkilökohtainen valintani toistaiseksi on se, etten matkusta ko. kohteisiin.
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luulisi, että koko Puolan kansa inhoaa tuota itäblokkia, vaan kaipa niitä menneisyyden vaalijoita aina riittää. On ainakin Puolaa ajeltu edestä ja takaa viimeiset pari sataa vuotta.
 
Hikisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Detur myy tällä hetkellä reissuja ensi vuodelle 99€. Itse tuli napattua all inclusive Kreetalle 149€:lla.
Tuli otettua all inclusive Turkkiin hintaan 199€ ja suora lento Oulusta. Kyllähän tuolla hinnalla voi viikoksi lähtä lepäilemään. Eipä oo aikasemmin tullu oltua pakettimatkalla eikä tuommosessa rantakohteessa.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Pari reissua tulilla: viikon kuluttua vuoden verran siirtynyt Riikan matka ja syyskuun lopussa patikointia Sveitsin alpeilla. Ja ensi talvena toivottavasti Meksikoon.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tuli otettua all inclusive Turkkiin hintaan 199€ ja suora lento Oulusta. Kyllähän tuolla hinnalla voi viikoksi lähtä lepäilemään. Eipä oo aikasemmin tullu oltua pakettimatkalla eikä tuommosessa rantakohteessa.
Sama homma, tosin Kreetalle. Kertaakaan emme ole rantalomalla olleet, valmiilla tai omatoimisesti, joten tuntui ihan hauskalta varata, varsinkin tuohon hintaan. Vaikutti ainakin meidän hotellimme saaneen fiksut palautteetkin. Aika paljon duunia tässä talvikaudella edessä, joten uskoisin, että tuo viikko on oikein jees sitten aikanaan.

Altaalla tai rannalla en kyllä jaksa koko viikkoa maata, mutta lähellä näytti olleen saksalaisten WW2-hautausmaa, jokunen museo ja vesiaktiviteetteja. Malemen pikkukylä on kyseessä ja ajankohtana toukokuu, joten saa heittää vinkkiä, jos joku noilla nurkilla on pyörinyt. Haniaan parikymmentä kilsaa.

Talvella kiinnostaisi kovasti heittää pieni reissu Berliinissä, mutta voi olla, että jätän sen alkusyksyyn ihan reilusti säiden vuoksi.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Mikä kuukausi?
 
U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Malemen pikkukylä on kyseessä ja ajankohtana toukokuu, joten saa heittää vinkkiä, jos joku noilla nurkilla on pyörinyt. Haniaan parikymmentä kilsaa.

Onko Maleme Imperial -hotelli?

Me oltiin tuolla (ei kuitenkaan all inclusive) 2019 Bratislavan lätkäkisojen aikaan. Maleme on tosiaan aika pieni kylä, jossa ei juuri nähtävää ole. Toukokuussa 2019 vedet olivat aika kylmiä sekä meressä että altaassa, joten uiminen jäi vähiin. Tosin vuodet eivät ole veljeksiä, ensi vuonna voi hyvinkin olla lämpimämpää.

Haniassa kannattaa käydä - paikallisbussilla pääsee helposti ja halvalla. Hanian sataman alue on ihan hieno paikka. Haniasta vähän Malemeen päin on Plataniaksen kylä, joka on aika perus turistirysä. Ihan hienot rannat siellä toki, ja hyvää gyrosta löytyy.

Vaikka teillä onkin all inclusive, heitän yhden ravintolavinkin, jos hotellin safkat alkaa kyllästyttämään. Meillä on tapana matkoilla syödä joka päivä eri ravintolassa ja viimeisenä iltana sitten niistä parhaimmassa uudelleen. Malemessa valinta osui Black Lantern -nimiseen ravintolaan (Maleme Imperialista mäkeä ylös "pääkadulle"). Moussaka, kanistifado ja kreikkalainen salaatti tuli siellä maisteltua ja todella hyvää oli. Toivottavasti paikka on selvinnyt koronakurimuksesta hengissä.
 
Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Onko kukaan lentänyt Scoot-lentoyhtiöllä? Pitäisi lentoja varailla ja kyseisellä puljulle huomattavasti alhaisemmat hinnat kuin muilla. Google antaa vähän ristiriitaisia arvioita, niin mietityttää vähän.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Sama homma, tosin Kreetalle. Kertaakaan emme ole rantalomalla olleet, valmiilla tai omatoimisesti, joten tuntui ihan hauskalta varata, varsinkin tuohon hintaan. Vaikutti ainakin meidän hotellimme saaneen fiksut palautteetkin. Aika paljon duunia tässä talvikaudella edessä, joten uskoisin, että tuo viikko on oikein jees sitten aikanaan.

Altaalla tai rannalla en kyllä jaksa koko viikkoa maata, mutta lähellä näytti olleen saksalaisten WW2-hautausmaa, jokunen museo ja vesiaktiviteetteja. Malemen pikkukylä on kyseessä ja ajankohtana toukokuu, joten saa heittää vinkkiä, jos joku noilla nurkilla on pyörinyt. Haniaan parikymmentä kilsaa.

Talvella kiinnostaisi kovasti heittää pieni reissu Berliinissä, mutta voi olla, että jätän sen alkusyksyyn ihan reilusti säiden vuoksi.

Taitaa olla Maleme Imperial kyseessä, todella loistava paikka ja vaikka joskus omistajat/työntekijät voivat tuntua vähän raskailta ylenpalttisen vieraanvaraisuutensa vuoksi, niin nämä kaverit jäivät mieleen vain todella aitoina ja miellyttävinä. Aivan kaikki onnistuu. Se hautuumaa on siinä ja sinänsä käymisen arvoinen mesta. Itse suosittelen auton vuokraamista ja ajelua vaikka Elafonissin rannalle. Tosin pimeällä ei itseä hotsittanut kauheasti ajella, kun ei ne kaikki pidä edes välttämättä valoja päällä. Auton saa vuokrattua näppärästi hotellilta, äiskä hoitelee sitä vuokraamoa. Ei tarvitse huolehtia sen enempää että kukaan alkaisi kusettamaan mitään.

Paikallisbussit taitaa kulkea 3-4 kertaa tunnissa sitä rantatietä niin Haniaan ehdottomasti katselemaan. Siellä rannan liki on pieniä kujia varmaan jotain vanhaa vanhaa kaupunkia, niin siellä on parhaat ja tunnelmallisimmat ravintolat. Kylä itsessään on rauhallinen paikka ja sielläkin pari ihan hyvää raflaa, jotka löytyy kyllä kun käy vähän jaloittelemassa. Tuli nyt vielä mieleen, että tosiaan sillä tiellä Elafonissiin päin niin on todella mielenkiintoinen joku luolaluostari, jos sinne päin menee. Jos porukassa ei ole taaperoita, niin Samarian rotkovaellusta kannattaa harkita myös. Hieno paikka sekin.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Vaikka teillä onkin all inclusive, heitän yhden ravintolavinkin, jos hotellin safkat alkaa kyllästyttämään. Meillä on tapana matkoilla syödä joka päivä eri ravintolassa ja viimeisenä iltana sitten niistä parhaimmassa uudelleen. Malemessa valinta osui Black Lantern -nimiseen ravintolaan (Maleme Imperialista mäkeä ylös "pääkadulle"). Moussaka, kanistifado ja kreikkalainen salaatti tuli siellä maisteltua ja todella hyvää oli. Toivottavasti paikka on selvinnyt koronakurimuksesta hengissä.

Tuo Black Lantern oli just se paras paikka siinä kylässä. Todella toivon, että kaikki on selvinneet tästä hommasta jotenkuten. Olis kiva käydä vaikka ensi vuonna taas.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: U2

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@Yuppi ja @U2
Kiitokset! Ei ole Imperial kyseessä, vaan Bella Pais. Ihan hyvät pisteet ympäri netin saanut, vaikka näyttäisi eri palstoilla juuri Imperialia pyörittävä perhe keräävän kehuja. No, josko tuo oma välttäisi myös.

Autoa suunnittelin myös, koska hotsittaisi vaimon kanssa kokeilla jokin puolen päivän vaellus. Muksut ovat teinejä, jotka todennäköisesti somettavat ilmaisen limun parissa altaalla viikon läpi pl. Hanian keikka. Haniassa on tosiaan pläni pyörähtää myös.

Rafloissa tulee varmasti käytyä myös, ja merkkasin Black Lanternin juuri Mapsiin, kun näytti olevan elossa ainakin sen perusteella. Lukemani mukaan all inclusiven valikoima on suht suppea, enkä toki tuohon hintaan oletakaan mitään viiden tähden kaikkien aistien ilotulitusta. Jahka saa pääosin safkat sieltä ja sitten vaikka illallisen kyliltä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: U2

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
@Yuppi ja @U2Autoa suunnittelin myös, koska hotsittaisi vaimon kanssa kokeilla jokin puolen päivän vaellus. Muksut ovat teinejä, jotka todennäköisesti somettavat ilmaisen limun parissa altaalla viikon läpi pl. Hanian keikka. Haniassa on tosiaan pläni pyörähtää myös.

Jos autoa suunnittelit, niin Elafonissi tosiaan on must-paikka. Jos sinne menette, niin kannattaa kävellä sinne pidemmälle ettei jää siihen missä suurin osa on. Ja uimalasit tai snorkkeli mukaan. Ja jos teinejä jo on kuitenkin, niin sitä Samarian reissua kannattaa harkita, me oltiin edellisvuonna ja 14 vee poika tuli ihan hyvin koko reissun. Vähän se koivissa tuntuu, mutta jos peruskunto on ok niin pärjää. Todella komeita maisemia ja rakennelmia kaukaa menneisyydestä.
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Altaalla tai rannalla en kyllä jaksa koko viikkoa maata, mutta lähellä näytti olleen saksalaisten WW2-hautausmaa, jokunen museo ja vesiaktiviteetteja. Malemen pikkukylä on kyseessä ja ajankohtana toukokuu, joten saa heittää vinkkiä, jos joku noilla nurkilla on pyörinyt. Haniaan parikymmentä kilsaa.

Ihan hotellin lähellä on Malemen lentokenttä, jonne natsit tiputtelivat laskuvarjojääkäreitä ww2 aikaan ja kreetalaiset vahvistusten kera napsivat niitä alas läheiseltä kukkulalta. Battle of Maleme.
 
Hikisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Mikä kuukausi?
Toukokuu ja näytti olevan tosiaan useammalle kuukaudelle samaan hintaan myynnissä. Sisko perheineen otti toiseen hotelliin halvemmalla niin heiltä oli eilen peruttu se matka. Maili tullut jossa lukenut "Automaattinen peruutusjärjestelmämme on peruuttanut varauksesi. Näin tapahtuu, kun maksua ei ole toimitettu oikeaan aikaan ja oikeaan päivämäärään mennessä."

Maksu on kuitenkin mennyt perille oikein ja luottokortilta on summa lähtenyt veloitukseen. Ilmeisesti eivät ole ainoita joille näin on käynyt.

Otin ite hieman kalliimman hotellin aivan samoilta kulmilta ja mulle ei tuommoista mailia ole tullut. Minkähän ihmeen säädön Detur nyt aloitti? Aspa aukeaa huomenna, sisko aikoi soitella sinne.
 
Mulla on 149e/hlö -setti ja varaus- sekä maksuvahvistus tulivat. Aluksi oli kylläkin säätöä, kun tuli vain varausvahvistus, josta itsekin tulkitsin kaiken olevan kunnossa, ja seuraavana päivänä muistutus, että "odotamme maksuanne, maksa plaa plaa plaa mennessä, ettet menetä varaustasi". Kokeilin tarjotusta linkistä uudelleen, varaus löytyi ja maksutapa ok, mutta sitten huomasin, että alalaitaan tuli jokin virheilmoitus, jota en ilmeisesti ollut ekalla kerralla huomannut. Kokeilin toista korttia ja meni läpi ykkösellä, maksuvahvistus saapui myös melkolailla heti perään. Toimin kuitenkin annetun varoajan puitteissa, joten tilanne on sikäli eri kun siskollasi. Ilmeisesti järjestelmässä jokin krenkka, mutta harmi, jos osto menee ohitse ilman varsinaista omaa syytä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös