Tosiaan reissun ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus vierailla Reinin putouksilla Sveitsin puolella Schaffhausenissa. Vuokraamosekoilun vuoksi päästiin sinne vasta päivällisaikaan. Joen eteläpuolelta löytyi isot ilmaiset pysäköintialueet (Rheinfall Parkplatz), sinne oli selkeät opasteet pääteiltä. Itse putous oli ainakin tuolla puolella jokea "maksumuurin" takana, eli kaikki vähänkin valokuvaamiseen sopivat paikat oli aidattu ja olisi pitänyt maksaa pääsymaksu (muistaakseni vajaan kympin per pää). Periaatteesta boikotoimme tuota ja pyörittiin vain ilmaisilla alueilla. Oli niissäkin nähtävää ihan kivasti, käytiin Laufenin linnan sisäpihalla ja ajettiin ilmaisella näköalahissillä alas joen rantaan.
Ensimmäiseksi yöksi palattiin Saksan puolelle Lörrach-nimiseen pikkukaupunkiin, josta olin ennakkoon varannut hotelli Meyerhofista huoneen. Ihan kiva ja edullinen perhehotelli, joka toimii tosi vanhassa rakennuksessa. Oli aitoa eteläsaksalaista henkeä tuossa paikassa, tykkäsin. Huonona puolena oli ahdas parkkihalli. Auto ajettiin jyrkästi kääntyvää luiskaa alas ja piti parkkeerata ns. hissiin. Autoja laitettiin siis päällekkäin kahteen tai kolmeen "hyllyyn" ja hissillä sitten pystyi siirtämään maan tasalle sen auton mitä kulloinkin tarvittiin. Outo järjestely, mutta ihan toimiva itsessään. Hallista poistuminen oli kuitenkin se haastavin rasti. Bemarissa oli kyllä 360-kamerat, mutta ajoluiskassa ei ollut minkäänlaista valaistusta ja näkyvyys kameroiden kautta melkein nollissa. Arvioin auton pituuden hieman väärin ja vaikka vasemmalla puolella eturenkaat lähes raapivat seinää, osui oikean puolen kylki hallin nosto-oven kehikon reunaan. Tuloksena ~15cm skraidu kyljessä. Hetken vitutti hienon auton puolesta, mutta tieto omavastuun nollauksesta palautti fiilikset ja matka pääsi jatkumaan.
Ajettiin Lörrachista joen yli Ranskan puolelle vain, jotta voisi sanoa käyneensä Ranskassa. Tuosta maasta jäi kokemuksena käteen jäätävä ruuhka, kun Sveitsiin jonottavat rekat tukkivat kaksi kaistaa kolmesta. Ruuhkan ansiosta viivyimme patonginpurijoiden maassa peräti 20 minuuttia, kunnes pääsimme Sveitsin puolelle ja Berniin johtavalle moottoritielle. Ajeltiin tuota tietä etelälounaaseen pari tuntia, sujuvasti Bernin ohi, kunnes saavuimme Genevejärven rannalle Montreaux-nimiseen kaupunkiin. Tituleerasivat rantaa nimellä "Montreaux Riviera" ja olihan siinä tiettyä samankaltaisuutta havaittavissa. Lämmintä oli 25 astetta, aurinko paistoi ja palmut huojuivat. Hieno paikka! Ei kuitenkaan tultu Montreaux'n vuoksi paikalle, vaan tutustuttiin lähellä sijaitsevaan linnaan.
Château de Chillon oli meidän ennakkosuunnitelmissa pakollinen kohde emmekä pettyneet. Koko perheen lippu maksoi noin 25 euroa ja sillä pääsi tutustumaan vapaasti linnaan. Vietettiin 2,5 tuntia tutkien paikkaa ja enempiä spoilaamatta voin sanoa, että tuo oli ehkä reissun fiksuiten käytettyä rahaa. Okei, oli paljon kiinalaisia ja muitakin turisteja, mutta ei häiritsevän paljon (meidän vierailu oli noin klo 10:30-13:00 ja iltapäivällä alkoi ruuhkautua enemmän). Pysäköinti linnan yhteydessä on hoidettu parkkikiekolla, taisi olla 3 tai 4 tuntia maksimi. Paikkoja on aika rajallisesti, eli iltapäivän puolella tuskin löytyy ihan lähiseudulta pysäköintipaikkaa.
Linnakierroksen jälkeen oli hirveä nälkä ja meidän menosuunnassa ei löytynyt muuta nopeaa syötävää kuin McDonald's. Hienot näkymät vuorille oli ja aurinkoinen terassi. Aurinkoakin enemmän lämmitti Sveitsiläiset hinnat, ihan hiki meinasi tulla kassalla. Liioittelematta maksoimme kaksinkertaisesti verrattuna ympäröivien maiden hintoihin. Toki oli jo etukäteen tiedossa Sveitsin hintataso, mutta ensikosketuksena tuo oli silti aika pysäyttävä. Onneksi kävimme vain Mäkkärissä, olisi varmaan itku tullut jossain "oikeassa" ravintolassa.
Matka jatkui Genevejärven rannoilta vuoristoon. Aiglen pikkukylän kautta alkoi kunnon nousu ja reissun ensimmäiset serpentiinit. Nousun jälkeen päästiin ihastelemaan ylängöllä aitoja Sveitsiläisiä alppimaisemia, kun tie kiemurteli maaseudun halki pitkän matkaa. Ajettiin Thuninjärven rantaan ja käännyttiin Spiezin kohdalta oikealle vielä syvemmälle vuorten keskelle. Siellä sijaitsee Kandersteg, josta olin varannut AirBnB-majoituksen seuraavaksi yöksi. Kohde oli oikein perinteinen alppimaja, jonka alakerrassa oli meidän huoneisto. Taso oli "ihan ok", eli kaikki tarpeellinen löytyi, mutta ei vastannut ihan täysin odotuksia. Kuvia oli ehkä muokattu/siloiteltu huomattavasti AirBnB:tä varten. No, ihan hyvin tuolla nukkui ja varsinkin illallinen Kanderstegin keskustassa oli ikimuistoinen. Siinä on vaan jotain hienoa syödä ulkona terassilla, kun vieressä solisee vuoristojoki ja ympärillä kohoaa kourallinen yli kolmekilometrisiä vuorenhuippuja.
Kolmannen matkapäivän agendalla oli ajaa muutama kuuluisa sola läpi. Kanderstegista suunnattiin ensin Interlakeniin, jossa syötiin lounas italialaishenkisessä ravintolassa. Kahden aikuisen ja kahden lapsen syötävät holittomilla juomilla yhteensä 70 euroa. Varmaan Sveitsiläisellä mittapuulla halpaa, mutta nuukana ihmisenä kauhistelin silti. Vatsa täynnä oli kuitenkin mukava lähteä harrastamaan vuoristoajelua. Paljon olen maailmalla erilaisia vuoristoteitä ajanut, mutta kyllähän nuo alppitiet ovat ihan omalla tasollaan. Interlakenista ajettiin Grimselpassin huipulle, missä jo kuvittelin tämän olevan hienointa koko reissulla. No, vuorelta alas ja heti seuraava tie olikin Furkastrasse. Voi Jeesuksen ja Marian perhekalleudet sentään mikä reitti! Koko reissu oli jokaisen euron arvoinen ihan jo pelkästään tuon tien vuoksi. Matkalla pysähdyttiin ottamaan pari kuvaa kuuluisasta (suljetusta) "Bond-hotelli" Belvederestä ja sen vieressä olevasta hurjaa vauhtia sulavasta jäätiköstä.
Furkan jälkeen kaikki tiet tuntuivat jotenkin kesyiltä, mutta olihan tuossa Andermattin jälkeen vielä ihan kelvollista serpentiiniä ylöspäin. Seuraavaa yötä varten pysähdyttiin Tujetschiin, mistä olin taas varannut AirBnB-majoituksen. Tällä kertaa kyseessä oli pienkerrostalon ylimmän (kolmannen) kerroksen asunto ja oli huomattavasti parempi kuin kuvissa. Bonuksena olohuoneesta ja makuuhuoneesta esteetön näkymä lumihuippuisille vuorille ja alas laaksoon.
Neljäntenä matkapäivänä saatiin reissun ensimmäiset sateet. Ajettiin Churin kautta, käännyttiin pohjoiseen ja koukattiin pieni siivu Liechtensteiniä matkan varrella, samat perustelut kuin Ranskan vierailulla. Liechtensteinin puolella taivaan tulvaportit avautuivat ja vettä tulikin ihan kiitettävästi. Rankkasateessa navigoitiin Itävallan puolelle ja vähän vahingossa päädyttiin 15 kilometriä pitkään tunneliin (Arlberg Straßentunnel), jonka lopussa odotti 10 euron maksu. No, tuo nopeutti matkaa huomattavasti ja vuoristossa oli muutenkin heikko näkyvyys sateen vuoksi, niin eipä haitannut. Jatkettiin hotellille Leutaschiin, mistä olin varannut kahdeksi yöksi perhehuoneiston. Sateen vuoksi tuli loppupäivä lähinnä katsottua videoita puhelimesta.
Viides päivä pyhitettiin päiväkäynnille Innsbruckiin, johon oli puolen tunnin ajomatka hotellilta. Pyörittiin kaupungilla ja nautiskeltiin joutilaisuudesta. Tarkoitus oli käydä myös kurkistamassa näkymiä Nordketteltä, mutta paksu pilvimassa ja tihkusade ei houkutellut maksamaan hissinoususta. Innsbruckia oli hehkutettu minulle etukäteen todella paljon, mutta odotuksiin nähden kaupunki oli vähän pettymys. Ehkä kurja keli vaikutti asiaan. Iltapäivällä palattiin hotellille ja loppupäivä palauteltiin hotellilla mm. formuloita katsellen ja muuten vaan rentoutuen.
Kuudentena päivänä siirryttiin takaisin Saksan puolelle. Käytiin kurkkaamassa Garmisch-Partenkirchen hyppyrimäkineen ja poikettiin Neuschwansteinin linnalla. Ulkopuolelta saatiin pari hienoa kuvaa tuosta satulinnasta, mutta valtavien turistimassojen paine ajoi meidät tehokkaasti pois. Ajeltiin maaseudun pikkuteitä pitkin hiljalleen kohti Münchenia. Uffing am Staffelsee oli muuten ihan viihtyisä pikkukylä, mutta siitä ei päässyt autolla läpi millään keinolla. Tiellä oli poikittain paloauto ja poliisit tulivat huutamaan "HALT!" kun yritettiin kiertää. Ilmeisesti kylässä oli jotkut perinnejuhlat (porukkaa sankoin joukoin liikkeellä nahkahousuissa ja muissa perinnetamineissa) ja ainoa kylän läpi johtava tie oli suljettu. Ei auttanut muu kuin lähteä takaisinpäin ja kiertää parikymmentä kilometriä pidempää reittiä. Eipä haitannut isommin tuokaan, kun ei ollut minuuttiaikataulu.
Münchenissa oltiin sitten vielä kaksi yötä H2 Hotel Messessä. Tuolta käsin oli ihan kätevää tutkia kapunkia sekä autolla että julkisilla. Ihan ydinkeskustaan ei autolla pääsekään ilman vihreää tarraa, jonka saaminen on aika tarkoilla kriteereillä rajattu. Metrolla pääsi hotellilta alle puolessa tunnissa Marienplatzille, joten sijaintina tuo oli kyllä hyvä. Itse hotelli oli varsin nihkeä perhematkailua ajatellen, kun huoneissa ei ollut oikeastaan mitään tekemistä tai tilaa lasten leikeille. Bisnesmatkaajille varmasti ihan passeli. Kaupunki itsessään on kyllä liian iso parin päivän aikana tutkittavaksi. Käytiin läpi keskustan tärkeimmät nähtävyydet ja tietysti vaatekaupoissa täytyi paremman puoliskon toiveesta vierailla.
Münchenissa ollessa reissuväsymys alkoi jo hiipiä puseroon ja olikin kiva päästä takaisin Suomeen. Rahaa tuolla sai poltettua ihan kiitettävästi, mutta vastineeksi sai kyllä upeita muistoja ja kokemuksia.
