Nyt kun Italiasta on puhetta ja suunnilleen vuosipäivä, niin voisin vihdoinkin raportoida patikointiretkestä Rimini - San Marino, kun se jäi viime kesänä tekemättä. Siis raportti. Ja patikoinnista on muutenkin aina ketjussa välillä puhetta. Tämä oli vähän tälläinen kaupunkipatikka, mutta ei kai sekään täysin väärin ole.
Sen enempää ei siinä kalja maistunut edellisenä iltana ja sain kuningasidean, että jospa menisi kävellen San Marinoon. Nopeasti karttaa kurkistelemalla selvisi sinne olevan alle 20 kilometriä. Luonnollisesti siinä on joukkoliikennettäkin, ei edes mitenkään koko ajan mutta kuitenkin säännöllisesti. Lippu taisi olla jotain viisi euroa, mutta jos kyse ei olekaan siitä.
Aamukahdeksalta hotellin aamupalalle ja varastin siitä muutaman banaanin, sitten vielä vesipullo marketista ja retkeilemään. Suuntahan on sinänsä helppo ja selkeä, mutta kannattaa löytää oikea tie. Jonkun verran siinä sai kikkailla ja hyppiä sellaisten risteyksien yli mikä ei mitenkään voinut olla laillista eikä aina edes turvallista.
Oikea tie löytyi ja siinä oli lopulta kylttikin tänne päin. Alku oli vähän hankalaa, kun piennar oli melko kapea ja ei ollut edes ihan varmuutta saako tässä kävellä. Siitä ajoi poliisiautokin ohi eivätkä mitään sanoneet ja maanviljelijät moikkaili eli kaikki oli hyvin. Ensimmäiset kilometrit oli vähän tylsiä ja ehti jo miettiä, jos tässä on kaikki maisemat, niin on aika pitkä matka.
Varsinaisesti matkalla mitään kovin kummempaa nähtävää ei olekaan, mutta oli siinä kuitenkin jotain pientä ja mukavasti viihtyi. Liikenne on paikoittain melko vilkasta rekka-autoineen ja pientareen leveys vaihtelee, mutta ei siinä mitään suoraan vaarallista ole.
Joidenkin tuntien jälkeen näkee vuoren, vuori mikä on kokonaan vieras valtakunta ja maailman vanhin tasavalta. Vielä pitää hetki kipittää, mutta raja jo siintää ja on merkitty. Ei tarvitse ihmetellä missähän maassa sitä onkaan. Serravalle, se kaupunki missä pelit pelataan. Siinä kohtaa piti hetki istahtaa ja alkaa ryypätä. Tai siis menin pubiin kysymään olisiko jotain paikallista olutta. Oli niillä joku siinä, mutta oikeasti halusin vain Stadio Olimpicolle.
Kuningas, Sumiala 1995, Forssell 2011.
Stadikka on helppo löytää, mutta vaatii vähän ylä- ja alamäkeä. Tässä kohtaa kello oli noin puolipäivä ja siellä alkoi jonkun tapahtuman valmistelu. Sain kuitenkin rauhassa istua katsomossa miettimässä kumpaanhan päähän ne maalit oikein tuli. Siivooja ehkä vähän katsoi pitkään mitähän tuo täällä tekee. Jotkut käy kirkossa, minä käyn stadioneilla muistelemassa ja rauhoittumassa.