Mainos

Matkakohteenne

  • 2 584 734
  • 14 952

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Julkisin on tosiaan tarkoituskin liikkua. Luokkaa 40 min on tuo väli junalla, joten ihan kelpo setti. Ja Mozartin synnyinkaupungissa on kaikennäköistä nähtävääkin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eikös Salzburg ole aika kallis kaupunki? Tuohon aikaan tosin taitaa olla hinnat kohdillaan missä vain, mutta muutamista matkakuvauksista olen saanut sen käsityksen, että ovat osanneet hinnoitella itsensä suht kalliiksi verrattuna ympäristöön.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei aavistustakaan muun ajan hintatasosta. Noille päiville ovat edullisimmasta päästä ~50 km:n säteellä kisapaikasta, kun tarjontaakin on alppikyliä paljon paremmin, keskustahotellitkin suhteellisen halpoja.
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitoksia Rebelille ja muille Pariisin vinkeistä. Onko kukaan käynyt siellä joulukuussa, mietin vaan, että onko millainen joulukaupunki, ts. onko siellä paljon jouluvaloja sun muuta?
 
Kiitoksia Rebelille ja muille Pariisin vinkeistä. Onko kukaan käynyt siellä joulukuussa, mietin vaan, että onko millainen joulukaupunki, ts. onko siellä paljon jouluvaloja sun muuta?

Olin viime vuonna välipäivät Pariisissa ja kyllä siellä jonkin verran kaikkea jouluvaloa on viritetty etenkin Champs-elyseelle sekä tavarataloihin (Au Printemps).

Viime vuonna Pariisi tai Ranska taisi olla Eu-puheenjohtaja tms. joten joulun aikaan oli Eiffel-tornikin sitten viritetty sinisiin Eu-valoihin, mutta en sitten tiedä onko siihen ollut tapana virittää jotain joulutunnelmaa normaalisti.

Muista ostaa Pariisista joulutuomisiksi jouluhalko eli Bûche de Noël !
 
Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Ensimmäinen lentoni lähestyy.. Muijan kans lähdetään Teneriffan turistirysiin. No, pääsee tästä harmaasta viikoks pois. Pitää päivitellä itsenäisyyspäivänä sitten, millaista oli.

Niin, ja kohde on Playa De Americas (tjsp).
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Suunnitelmissa on Australian ja Uuden Seelannin kiertely niin nähtävyyksiä seuraavista paikoista kaipailisin:

Perth
Alice Springs
Darwin
Cairns
Brisbane
Sydney
Canberra
Hobart

Auckland
Wellington
Dunedin
Christchurch

Adelaide on mulle jo ennestään tuttu kuten myös Melbourne, mutta niistäkin voi laittaa hyviä kohteita. Ayers Rock (Uluru) on listalla myös, mutta siellä nyt ei muuta olekkaan kuin Ayers Rock, kun Kings Canyoniin emme ainakaan tällä reissulla ole menossa. Välilaskupaikkana on todennäköisesti Hong Kong, kun Adelaide on ensimmäinen kohde Ausseissa niin sieltäkin olisi kiva tietää mitä käydä katsomassa.

Kohteiden pitäisi olla joko kaupungeissa sisällä tai ihan lähistöllä sillä matkustaminen pidempiä matkoja ei ole niin helppoa meille, että viitsisi lähteä kauemmas ja siksi esim. Kings Canyon on poissa listalta ja Ayers Rockissa käydään välilaskuna Perthin ja Alice Springsin välillä.

Matkareitti on oikeastaan tuossa ylhäällä sillä erotuksella, että Adelaide on eka kohde ja sieltä mennään Perthiin ja Brisbanesta Aucklandiin ja Christchursista Sydneyhyn, Canberran ja Hobartin välissä käydään Melbournessa ja Hobartista sitten takaisin Adelaideen josta sitten lähdetään takaisin kotiinpäin.

Mitkä olisi noissa paikoissa Must See, pistäkää vaikka YV:llä tulemaan niin on helpompi laittaa niitä itselle ylös, toki voi tähän ketjuunkin laittaa niin muutkin saavat niitä itselleen, mutta mieluummin YV:llä, kun hukkuvat muiden viestien joukkoon ja voi jäädä joku hyvä kohde huomaamatta. Jos on joku hyvä hotelli suositus niin nekin kelpaavat. Adelaidesta ei tarvi, kun äidin sisko asuu siellä niin yöpaikka on siellä jo takataskussa. Mieluisaa olisi, jos hotelleissa olisi nettiyhteysmahdollisuus joko johdolla tai wlankana.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täälläkin tosiaan aikasemmin kerroin, että olen lähdössä tuonne Thaimaahan ja olin suunnitellut lentää vielä Bangkokista Singaporeen ja sieltä takaisin junalla Bangkokkiin. Kysymykseni kuuluu, että onko mitenkään mahdollista vaihtaa Bangkokin kentällä lentoyhtiötä ja mahdollisesti terminaalia kahdessa tunnissa, ja miten tuo käytännössä tapahtuu? En kuitenkaan varmaankaan saa laukkujani checkattua koko matkaa Singaporeen, johtuen lentoyhtiön vaihdosta, mutta täytyykö mun odotella ne laukut pois koneesta ja tehdä toinen sisään kirjaus Bankokissa vai mitenköhän tuo hoituu?
 
Bo'er

Kyllä joudut ottamaan laukut mukaan ja checkaamaan takaisin sisään uudelle firmalle. Kaksi tuntia on kyllä aika minimiaika suoriutua, toivottavasti kone on ajoissa ensimmäisellä lennolla. Sinänsä Bangkokin kenttä on helppo(vaikka onkin he$&in iso, B -> F on varmaan matkaa kilometri?), että siinä on periaatteessa vain yksi rakennus, joten "terminaalien" vaihto on kiinni omista jaloista, ei siis mistään shuttle busseista tai junista.

Tietysti tämä olettaen, että pysytään samalla uudella Suvarnabhumin kentällä. Jos taas siis joudut vaihtamaan vanhalta Don Mueang(taitaa olla vaan sisäisille lennoille enää?) kentältä Suvarnabhumiin niin ei kyllä onnistu....
 
Viimeksi muokattu:

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä joudut ottamaan laukut mukaan ja checkaamaan takaisin sisään uudelle firmalle. Kaksi tuntia on kyllä aika minimiaika suoriutua, toivottavasti kone on ajoissa ensimmäisellä lennolla.

Juu näin vähän epäilinkin, enkä siksi ole vielä lippuja tuohon toiseen lentoon hankkinut. Taidanpa tutkia muutaman päivän ensin Bangkokkia ja sitten vasta siirtyä etelään Singaporeen.

Kiitos nopeasta vastauksesta!
 
Ei varmasti huono vaihtoehto tutustua pääkaupunkiin. Itse en siellä ole vielä ikinä käynyt, ainoastaa muutaman kerran lentokentällä läpikulkumatkalla. Air Asialta kyllä varmaan saa todella huokeaan hintaa lentoja Bangkok-Singapore lyhyelläkin varoitusajalla.

Oma Thaimaa-reissu alkaa 12.12 ja jatkuu aina 5.1 asti. Suuntana turistirysät Phuket/Koh Samui. Minua ei kiehdo mitkään autiot hiekkarannat, mitä hittoa mä siellä tekisin?(kuten täällä muutamat paria sivua aiemmin hehkuttivat), vaan mitä enemmän ihmisiä/menoa niin sitä parempi.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Täälläkin tosiaan aikasemmin kerroin, että olen lähdössä tuonne Thaimaahan ja olin suunnitellut lentää vielä Bangkokista Singaporeen ja sieltä takaisin junalla Bangkokkiin. Kysymykseni kuuluu, että onko mitenkään mahdollista vaihtaa Bangkokin kentällä lentoyhtiötä ja mahdollisesti terminaalia kahdessa tunnissa, ja miten tuo käytännössä tapahtuu? En kuitenkaan varmaankaan saa laukkujani checkattua koko matkaa Singaporeen, johtuen lentoyhtiön vaihdosta, mutta täytyykö mun odotella ne laukut pois koneesta ja tehdä toinen sisään kirjaus Bankokissa vai mitenköhän tuo hoituu?

Tuossa tulikin jo vastauksia mutta tosiaan maahantulomuodollisuudet voivat ottaa 1-3 tuntia ruuhkasta riippuen. Sitten vielä liikkuminen terminaalissa.
Bangkokiin kannattaa kyllä tutustua. China town, Khao san road, jokiristeily... vaikka mitä nähtävää ja tehtävää.
Huonetta kannattaa muuten katsella etukäteen Agoda.fi (kokemukseni mukaan, lähes aina halvin) . Ainoa "huono puoli on että pitää majoittua 3 yöksi minimissään.
http://www.agoda.fi/asia/thailand/bangkok/radisson_hotel.html
Tuossa esim aika hyvien yhteyksien varrella 4,5 tähden hotelli, superior huone aamupalalla 31€/yö, deluxe 32€ aamupalalla. Ei pahoja hintoja huippuhotelleista (koska jos paikanpäällä etsii, niin helposti joutuu maksamaan 20e/yö paljon huonommasta.

Klikkaa auki "näytä kaikki 7 huonetyyppiä" sivun vasemmassa laidassa niin näet ne missä on mm aamupala.
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täälläkin tosiaan aikasemmin kerroin, että olen lähdössä tuonne Thaimaahan ja olin suunnitellut lentää vielä Bangkokista Singaporeen ja sieltä takaisin junalla Bangkokkiin. Kysymykseni kuuluu, että onko mitenkään mahdollista vaihtaa Bangkokin kentällä lentoyhtiötä ja mahdollisesti terminaalia kahdessa tunnissa, ja miten tuo käytännössä tapahtuu? En kuitenkaan varmaankaan saa laukkujani checkattua koko matkaa Singaporeen, johtuen lentoyhtiön vaihdosta, mutta täytyykö mun odotella ne laukut pois koneesta ja tehdä toinen sisään kirjaus Bankokissa vai mitenköhän tuo hoituu?

Joo, niinkuin Bo'er mainitsi, ei ole mahdotonta. Koko Suvarnabhumi on samaa rakennusta ja kipittämällä pääsee.

Sen sijaan jommassa kummassa päässä reissua kannattaa ehdottomasti viettää aikaa Bangkokissa, Kaakkois-Aasian helmessä. Jos saisin nyt päättää etenemisjärjestyksen kolmikolle Bangkok-Kuala Lumpur-Singapore niin lähtisin nimenomaan Singaporesta päin jolloin mennään kokoajan länsimaisemmasta kulttuurista kohti "aidompaa Aasialaista". Itse menin aikanaan tuossa Bangkok-KL-Singapore järjestyksessä ja vaikka Singapore hienolta vaikuttikin ja hauskaa sekä seikkailua oli koko rahan edestä niin vähän vaisua kuitenkin Bangkokiin verrattuna.

Mutta kaverillani jo KL aiheutti näppylöitä ja Singapore oli näistä paras eli ei muutakuin matkaan ja omaa mielipidettä muodostamaan. Nyrkkisääntönä: jos tykkää länsimaisesta ja siististä niin Singapore on varmasti lähellä sydäntä, jos vähän enemmän kaoottisesta ja seikkailullisesti niin Bangkok. KL siinä välissä balansoijana ;)

Itselle Bangkok on aina jotenkin ollut spesiaali kaupunki ja siellä olen saanut hauskimpia kokemuksia elämässäni. Intian isoimmatkin kaupungit on kaoottisia, mutta elämykset on sitten vähän erilaisia :)

Hauskaa reissua, kateeksi käy.

P.S. Ainiin toi junalla matkustaminen. Me tultiin junalla vaan KL-Singapore väli ja juna oli todella asiallinen sänkyineen. Kyseessä oli yöjuna ja ainoa pientä hetkellistä korpeamista aiheutti aamuviiden aikaan junaan syöksyneet rajaviranomaiset huumekoirineen Sinporen rajalle saavuttaessa. Tuossa vaiheessa kannattaa olla kaikki kamat pakattuna koska koko väki kamoineen siirretään junasta ulos suorittamaan rajamuodollisuuksia kävelemällä semmoisen navetan läpi maasta toiseen.

Sillä aikaa huumekoirat tutkivat junan. Muutenkin varoittava sana, jonka varmaan jo tiedätkin että tuolla päin ei kannata hirveästi leikkiä rajan ylityksissä möntti taskussa. Länsimaalaiset saattavat säästyä viikatemieheltä, mutta useampi vuosikymmen paikallista vankilaa lienee vielä pahempi rangaistus. Tästä varoittavia esimerkkejä sikäläiset vankilat pullollaan.

Jos lähdet Singaporesta päin niin tuo rajafarssi on onneksi paljon inhimillisempi, koska saavutte siihen melko pian lähdön jälkeen.
 
Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Joo, tänks. Erittelin noita vaatimuksia tuolla jokunen sivu takaperin. Noista ehkä tuo MacMahon oli lupaavin.

Tämä Hotel Residence Foch kuumottaa tällä haavaa ehkä eniten. Montmartessa oli yksi vaihtoehto myös, mutta ei ehkä tosiaan se paras alue, kun kahdestaan rouvan kanssa ollaan menossa.

Montmartressa ei ole muuta vikaa, kuin että se on melko kaukana sitten niistä Pariisin nähtävyyksistä. Mielestäni Sacre couer ympäristöineen oli tosi mukavaa seutua, eikä Pigallekaan haitannut, vaikka niitä strippiluolia siinä olikin(olin vaimon kanssa reissussa). Asuimme hotellissa nimeltä Hotel Prima Lepic, joka oli pienestä huoneestaan huolimatta tosi mukava. Aamiainen tosin oli melko surkea, mutta siitä ei tarvinnut maksaa, jos sitä ei tahdo syödä(ei kuulu siis huoneen hintaan).

Gellnerille saattaa tulla jo myöhässä, mutta Pariisi on mielestäni tosi mukava joulukaupunki, aikanaan olimme siellä 9.12. tienoilla, joilloin on paljon jouluaktiviteettia, kuten luistelurata Eiffel-tornissa(sic!) ja luistelurata kaupungintalon lähistöllä. Muutenkin kaupoista sitten löytyi vaimolle mukavia joulukoristeita ja tietenkin Bon Marchen ruokaosastolta sai huippusetit joulupöytään.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Singapore – Kuala Lumpur – Langkawi

Lennot Singaporeen Istanbulin kautta muutaman tunnin vaihdolla löytyi edullisesti, joten ei malttanut olla varaamatta matkakuumeen jo huudellessa 38 asteessa. Lähtö reissuun olisi tammikuun puolivälissä ja mukaan lähtee tyttöystävä. Alustavassa matkasuunnitelmassa on tutustua muutama päivä molempiin kaupunkeihin ja lopuksi mennä noin viikoksi Langkawille rentoutumaan. Kiinnostaisi tietää lisää kohteista, mitä kannattaa tehdä ja nähdä kun aika on kuitenkin rajallinen. Netistä ja kirjoista on tullut kohteita tutkittua, mutta jo paikoilla käyneet osaavat varmaa neuvoa lisää.

Perillä olemme Singaporessa, mikäli lennot sujuvat normaalisti, perjantaina päivällä. Tarkoitus olisi olla kaupungissa 2-3 päivää, riippuen fiiliksestä. Singaporessa oleva yöeläintarha vaikuttaa mielenkiintoiselta, mitä muuta nähtävää löytyy? Minkälainen hintataso on? Kauniimpi osapuoli on tietysti kiinnostunut shoppailusta, joten kannattaako shoppailla Singaporessa vai jättää se suosiolla Kuala Lumpuriin.

Seuraava etappi on tosiaan KL. Tarkoitus olisi mennä väli junalla tai bussilla. Onko kokemuksia kumpi on miellyttävämpi/nopeampi? Netistä tuntuu löytyvän kumpaakin koulukuntaa. Nimimerkki Fläppis aikaisemmin kertoikin junasta tällä välillä. Kannattaa ilmeisesti ”suosia” yövuoroja ettei mene päivää matkustuksessa, koska matka aika kuitenkin huitelee 5-6 tunnissa?

Kuala Lumpurissa viivymme myös näillä näkymin 2-3 päivää. Mitä muuta nähtävää on kuin pakolliset KL Tower, Petronas towerit ja Chinatownin alue? Tietysti aika on rajallinen ja siitäkin joutuu osan lohkaisemaan kaupoissa pyörimiseen.

Lopuksi on tarkoitus lentää KL – Langkawi väli, netistä löytyi Air Asian lentoja alle 20e suunta. Samoin kuin sieltä takasin Singaporeen. Langkawilla olisi tarkoitus vaan rentoutua ja ihailla maisemia. Saarelta ilmeisesti löytyy hienoja rantoja, mahdollisuuksia snorklalusretkiin yms.. tuleeko jollekin Langkawilla käyneellä jotain spesiaalia mieleen mitä kannattaa saarella tehdä?

Kiitoksia vastauksista.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen sijaan jommassa kummassa päässä reissua kannattaa ehdottomasti viettää aikaa Bangkokissa, Kaakkois-Aasian helmessä. Jos saisin nyt päättää etenemisjärjestyksen kolmikolle Bangkok-Kuala Lumpur-Singapore niin lähtisin nimenomaan Singaporesta päin jolloin mennään kokoajan länsimaisemmasta kulttuurista kohti "aidompaa Aasialaista". Itse menin aikanaan tuossa Bangkok-KL-Singapore järjestyksessä ja vaikka Singapore hienolta vaikuttikin ja hauskaa sekä seikkailua oli koko rahan edestä niin vähän vaisua kuitenkin Bangkokiin verrattuna.
Juu juuri tuon takia olikin tarkoitus mennä ensin singaporeen. Tyttöystävä kun ei ole aiemmin Aasiassa käynyt. Minä olen käynyt aiemmin Iintiassa pyörimässä, joten se tuskin enää niin paljon minua järkyttää. No pitänee vielä pohdiskella ja tsiigailla, että olisiko noita jotain kivoja lentoja.
Seuraava etappi on tosiaan KL. Tarkoitus olisi mennä väli junalla tai bussilla. Onko kokemuksia kumpi on miellyttävämpi/nopeampi? Netistä tuntuu löytyvän kumpaakin koulukuntaa. Nimimerkki Fläppis aikaisemmin kertoikin junasta tällä välillä. Kannattaa ilmeisesti ”suosia” yövuoroja ettei mene päivää matkustuksessa, koska matka aika kuitenkin huitelee 5-6 tunnissa?

Tältä sivulta olen ainakin itse löytänyt kivasti tietoa ajoista ja kestoista ja muista sellaisista liittyen junamatkustukseen.
 
Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Singaporessa oleva yöeläintarha vaikuttaa mielenkiintoiselta, mitä muuta nähtävää löytyy? Minkälainen hintataso on? Kauniimpi osapuoli on tietysti kiinnostunut shoppailusta, joten kannattaako shoppailla Singaporessa vai jättää se suosiolla Kuala Lumpuriin.

Seuraava etappi on tosiaan KL. Tarkoitus olisi mennä väli junalla tai bussilla. Onko kokemuksia kumpi on miellyttävämpi/nopeampi? Netistä tuntuu löytyvän kumpaakin koulukuntaa. Nimimerkki Fläppis aikaisemmin kertoikin junasta tällä välillä. Kannattaa ilmeisesti ”suosia” yövuoroja ettei mene päivää matkustuksessa, koska matka aika kuitenkin huitelee 5-6 tunnissa?
Singaporessa ei mielestäni ole mitään kovin speciaalia nähtävää. On kuitenkin melko "länsimainen" kaupunki. Paljon kauppakeskuksia ja kalliita merkkiliikkeitä kyllä löytyy. Shoppailtavaa varmasti riittää jos vaan rahaa löytyy. Tietenkin China Townissa löytyy halvempia kauppoja.
Singaporen eteläosassa on Sentosan saari, siellä on paikalliset rannat sekä jotain vedenalaista maailmaa yms. Jos sinne menee niin kannattaa mennä köysiradalla joka lähtee muistaakseni WTC:ltä.
Singaporen läpi menee joki ja siellä on järjestettyjä jokiajeluita. Sieltä on ihan kiva katsella kaupunkia ja joen rannalla on myös ihan mukavia terasseja jos jano yllättää.

Itse olen mennyt Singapore - KL välin sekä junalla että bussilla. Mikäli haluaa säästää aikaa niin tuo yöjuna on ihan fiksu vaihtoehto. Bussi tosin taitaa olla jonkin verran halvempi ja ainakin omasta mielestäni ihan mukava tapa matkustaa, se ei kuitrenkaan ole mielettömän pitkä väli.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Ite varasin reissun. Kohteena Phuket. Tuli sen verta kova matkakuume, että päätin lähteä 10 min miettimisen jälkeen yksin.

Mikäli jotain alueella olevia jatkislaista kiinnostaa hengailla (vetää keittoo), niin pistä yksityisviestiä. Seura ei voisi olla parempaa!
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Kuala Lumpurissa viivymme myös näillä näkymin 2-3 päivää. Mitä muuta nähtävää on kuin pakolliset KL Tower, Petronas towerit ja Chinatownin alue? Tietysti aika on rajallinen ja siitäkin joutuu osan lohkaisemaan kaupoissa pyörimiseen.

Suosittelen hyppäämään taksiin ja ajamaan paikkaan nimeltä Batu Caves. Jos olet The Amazing Racea katsonut, niin kävivät juuri siellä. Jo pelkästään niiden portaiden ylös kiipeäminen on kokemus... Ja muista ostaa pähkinöitä sieltä alhaalta ennen kapuamista, muuten portailla pomppivat apinat närkästyvät.

Matkustin KL-Singapore -välin kymmenen vuotta sitten bussilla, eikä se nyt niin paha tainnut olla kun ei mitään kauhumuistoja jäänyt. Joku ruoka-annoskin taisi sisältyä lipun hintaan.
 
Weissflog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Islanders, Earl the Pearl, avoin liiga
Boavista, Kap Verde

Nonnih, nyt on vaimokkeen kanssa kotiuduttu Kap Verdestä Boavistan saarelta reilu viikon reissulta.

Viime keskiviikkona aamukuudelta päräytettiin TuiFlyn lentokoneen nokka kohti Köpistä, jonka kautta koukaten suuntana Boavistan saari. Lento kaikkineen kesti yli 10h, joten Weissflogin istumalihakset olivat tosiaan koetuksella. Kaiken mukavan lisäksi verrattain pitkän ihmisen jalkoja oli "hieman" vaikea sovittaa ahtaiden penkkirivien väliin.

No, perillä päästyä oli ensimmäinen olo kieltämättä aika wtf..:)
Hiekkaa, hiekkaa ja hieman vielä hiekkaa. Kentältä bussilla kohtia hotlaa nimeltään Royal Decameron. Hotelli päästyämme olimme ensin ihan ihmeissämme, tässäkö tämä meidän hieno ****-hotellimme. Nojoo, etupihalta katsottuna oli paikka hieman karuhko. Hotellin toisella puolella olikin sitten mahtavan suuri uima-allas alue, ja takana avautuva merimaisema vieläkin upeampi.

Hotelli oli vasta neljä viikkoa sitten vaihtanut omistajaa italialaisen omistajan luovuttaessa hallinnan Decameron-ketjulle. Alusta asti palvelu oli ehdotonta ykkösluokkaa, välillä kielimuuri tuli väliin, muttei ollut mitään asiaa mitä ei olisi voinut englannin/espanjan/ranskan-sekoituksella + elekielellä selvittää. :)

All Inclusive olikin sitten tämän miehen mieleen, viikon aikana tuliki ihan kiitettävä määrä paikallista olutta,Strelaa, naukkailtua. Tämän miehen mieleen oli myös paikallisten baarimikkojen tapa kaataa viinaa ilman mittoja, kumman tujuja Gin Tonicit tuppasivat olemaan. Ruoka myös oli aivan uskomattoman hyvää, kaikenlaisia mereneläviä tuli viikon aikana syötyä. Alkulomasta syöminen oli melkein liiallista ahmimista kaikkien niiden herkkujen edessä. :)
Vatsavaivojakaan ei koko loman aikana ollenkaan ollut.

Lämpötila ekana päivänä pikkupilvisessa kelissä n. 25-27, muina päivinä aurinko porottikin pilvettömältä taivaalta lämpötilan huidellessa 27-30. Aivan ihanteellinen keli koko ajan. Hotellin edustalla ollut Chavezin ranta oli yksi mahtavimmista rannoista millä olen koskaan ollut. Uskomattoman hienoa hiekkaa, ei roskia ollenkaan. Merivesi uskomatton kirkasta turkoosine värineen.

Noh, tilanne tulee varmasti vuoden-kahden kuluessa muuttumaan aivan totaalisesti. Tälläkin hetkellä saarelle rakennetaan 2000 huoneen RIU-hotellikompleksia jo saarella olevan 750-huoneisen kaveriksi.

Enempää en tällä hetkellä jaksa rustailla, mutta mielelläni vastailen jos kysymyksiä kyseistä saarta kohtaan heräilee.
 
Perjantaina lähtö viikonlopuksi Lontooseen rouvan kanssa. Ensimmäistä kertaa talviaikaan... Sunnuntaille liput West Ham- Chelsea peliin, minkä lisäksi tarkoitus olisi käydä myös joku musikaali katsomassa. Hotelliksi valikoitui Hilton Paddington, jossa ohittamaton tarjous £ 69,50 / yö.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Puerto Ricossa käyneitä?

Ihan perus-turistimesta olisi seuraavaksi ajatuksissa, eli Puerto Rico, Kanaria. Tuon tyyppisissä kohteissa on tullut useamminkin käytyä, mutta ko. paikassa ei vielä. Onko kenelläkään kokemuksia ja mielipiteitä paikasta? Minkälainen paikka on kyseessä, verrattuna esimerkiksi muihin Espanjan/Kanarian kohteisiin?
 
12961

Jäsen
Kirjoittelen tässä Madeiralta, ja vaikka säät eivät ole tällä hetkellä häävit, on saari tehnyt vaikutuksen.

Jylhiä kallioita ja jyrkkiä vuorenrinteitä, joilta ei tahdo löytyä paikkaa, jossa ei olisi kasvillisuutta. Kaikki on vihreää. Tämä on vähän kuin välimeren maiden/kanarian parempi painos.

Havaijillakin olen ollut, ja luonto todella näyttää vähän samalta vihreydessään. Trooppiset kasvit loistavat tietty poissaolollaan, mutta vihreys on samaa tasoa. Olisiko tämä nyt sitten Teneriffan ja Havaijin risteytys?

Huonoa on se, että saarella on vain 2 golfkenttää ja molemmat ovat tuhottoman kalliita, greenfee satasen luokassa.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Kirjoittelen tässä Madeiralta, ja vaikka säät eivät ole tällä hetkellä häävit, on saari tehnyt vaikutuksen.

Kovat jätkät sanovat ettei Madeira ole mitään verrattuna Azoreihin. Paha sanoa, en ole Madeiralla tietääkseni käynyt, mutta Azorit teki vaikutuksen.
 
Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Ihan perus-turistimesta olisi seuraavaksi ajatuksissa, eli Puerto Rico, Kanaria. Tuon tyyppisissä kohteissa on tullut useamminkin käytyä, mutta ko. paikassa ei vielä. Onko kenelläkään kokemuksia ja mielipiteitä paikasta? Minkälainen paikka on kyseessä, verrattuna esimerkiksi muihin Espanjan/Kanarian kohteisiin?

En osaa tuota nyt sen ihmeellisemmin vertailla, kun en pidä itseäni Kanarian matkailijana. Siellä kuitenkin poikettiin joskus -90-luvun puolivälin paikkeilla ja eipä siellä nyt mitään ihmeellisempää ollut. Paikkaa tosin silloin pidettiin aurinkovarmana mestana, joten sitä varmaan on vieläkin. Sitä paikkaa
rakennettiin silloin kovaa ja metrejä tuli ostariin joka päivä lisää. Siihen malliin on turisteille uutta tehty, että kun broidi kävi pari vuotta sitten, niin en oikein tunnistanut paikkaa, kuin niistä vuorenrinteistä ja rannasta/ satamasta. Eipä siellä mitää ns originellia nähtävää muistaakseni ollut, varma aurinkoranta ja yöelämää...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös