Mainos

Masolle kenkää!

  • 128 224
  • 1 028

Balls in fire

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suoritin yhden henkilön vahvuisen turvakenkätifon meidän kaikkien puolesta.
Perinteiset kiekkotreenit, kaksi tekee, kahdeksan katsoo, ei taida olla edes hiki, puoli kaukaloa tyhjänä. Näin johtamisen ja kouluttamisen ammattilaisena olen aina ihmetellyt, kuinka heikolla perusosaamisella opettamisen rakenteista jopa liigatasolla pyöritetään asioita. Itse opetettavasta asiasta en sano mitään, substanssiosaamista löytyy hyvin vähän
 
Hasselhoffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon keskeisin strategia on kehittää nuoria pelaajia eteenpäin jotta näistä saataisiin korvaukset pyörimään.

Tältä kantiltakin valmennus on epäonnistunut aikalailla täydellisesti. Osa potentiaalisista on perseillyt itsensä katsomoon tai ovat hyvää vauhtia sinne päätymässä, lopuilla ei riitä liigarinkiin edes kiekonkerääjäksi.

Kun nyt miettii että tuolta saataisiin revittyä Nurmesta, Kiiskisestä, Lundellista, Kangaksesta ym. jotain irti niin kokoonpano näyttäisi ihan kelvolliselta. Se vaan vaatisi että joukkueella olisi joku selkäranka-kiekko mitä toteuttaa sekä vaatimustaso potkia niitä nuoria eteenpäin.

Nykyisellä selviytymislätkällä tuolta ei yksikään kehity eikä lunasta potentiaaliaan jolloin johdon on tehtävä löytää työhön sellaiset henkilöt jotka seuran strategiaa pystyvät toteuttamaan.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Sellaisissa yrityksissä missä tilanne on ollut sellainen. Se missä ei ole ollut näin ja oli vain 2 hakijaa, silloin sitä ei kommentoida.
En nyt jaksanut alkaa puhelimella pilkkoa tuota lainausta niin vastaan vain tähän ja loput ulkomuistista.

Ei satavarmasti miljoonabisnestä pyörittävät firmat latele tuollaisia ulos. Tuskin edes pikkukylän Grilli tai mikään muukaan.

U20 huoltajien ja Haapean yhteydenpidosta en osaa sanoa. Olisiko pitänyt sitten heidän kanssaan pitää jotain palavereja tai käydä enemmän siellä pyörimässä, mahdollisesti. Tai tuskin siitä ainakaan haittaa on yrityskulttuurin kehittämisessä. Onko tuo Haapean sosiaalinen kyvyttömyys siis tästä peräisin?

Louhen kompetenssi ei mielestäni tähän liity, vielä. Jos tämä laiva seilaa näin leväperäisesti, jossain vaiheessa kipparin pitää ottaa isompaa roolia ja hoitaa myös muiden vastuulta jääviä asioita kuntoon. Ensisijaisesti katseet kääntyy nyt joukkueen tekemiseen ja siinä isoimpana valmennukseen.
 
clayman

Palstalla valitettiin kun Toivola oli liian paljon tekemisissä junnupuolen kanssa. Haapea taas liian vähän?

Ja kun sitä urheilujohtajan pestiä pidetään niin tärkeänä, niin ehkä Haapealla ei vaan ole ollut aikaa ihan kaikkeen. Noh, ex-työntekijöiden avautumiset eivät välttämättä ole muutenkaan erityisen puolueettomia tikityksiä...

Ainakin tänne osattiin kertoa, kuinka junnupuoli oli ollut aiemmin sekaisin ja on tervetullutta, että nyt sitä laitetaan kuntoon. Toivottavasti näin on myös käynyt - ilmeisesti oli ainakin jossain määrin.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
En nyt jaksanut alkaa puhelimella pilkkoa tuota lainausta niin vastaan vain tähän ja loput ulkomuistista.

Ei satavarmasti miljoonabisnestä pyörittävät firmat latele tuollaisia ulos. Tuskin edes pikkukylän Grilli tai mikään muukaan.

U20 huoltajien ja Haapean yhteydenpidosta en osaa sanoa. Olisiko pitänyt sitten heidän kanssaan pitää jotain palavereja tai käydä enemmän siellä pyörimässä, mahdollisesti. Tai tuskin siitä ainakaan haittaa on yrityskulttuurin kehittämisessä. Onko tuo Haapean sosiaalinen kyvyttömyys siis tästä peräisin?

Louhen kompetenssi ei mielestäni tähän liity, vielä. Jos tämä laiva seilaa näin leväperäisesti, jossain vaiheessa kipparin pitää ottaa isompaa roolia ja hoitaa myös muiden vastuulta jääviä asioita kuntoon. Ensisijaisesti katseet kääntyy nyt joukkueen tekemiseen ja siinä isoimpana valmennukseen.

Ei niin. Siksi sanoinkin että tällaisessa tilanteessa tuo todennäköisesti jätettäisiin pois.

Ai olisiko pitänyt pitää enemmän jotain palavereita tai, käydä enemmän pyörimässä.?

Olisi nyt edes sen yhden kerran niin tehnyt kun kerran on urheilusta vastaava johtaja.

Olisi jumalauta mennyt edes esittelemään itsensä. Kuten sanoin, jos tarpeeksi useasta paikasta kuulee samansuuntaista juttua niin tuskin se nyt ihan täyttä paskaa on.

Louhi on ollut hallituksessa pitkään. Ja yli vuoden ajan ollut tekemässä ratkaisuja sekä linjanvetoja tulevaisuudesta.

Se että tämä laiva seilaa näin leväperäisesti on lopulta Louhen vastuulla.
Laiva on seilannut nyt vuoden tuuliajolla Louhen ollessa hallituksen puheenjohtaja jotenka todellakin hänen toimia voi kyseenalaistaa.
Jos källarson ei kykene johtamaan Kerhoa niin se on ihan, helvetisti Louhen ongelma.

Niinkuin sanoit, ensisijainen, kriittinen ja erittäin akuutti ongelma on joukkueen tekemisessä ja valmennuksessa. Sen kuntoon laittaminen tavalla tai toisella on kaikkein tärkein asia.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Ei välttämättä kannata vetää hätiköityjä johtopäätöksiä kyseisestä episodista. Melko usein tulee oletettavasti samaisen auton peesissä ajeltua työmatka Tampereelle. Sellainen musta missä Kerhon tarrat isolla? Vielä en ole ehtinyt tarkistamaan kuka autoa kuskaa, mutta aina reilusti yli sallitun nopeusrajoituksen menee.
No perrrrjantai, olin jo toiveissani että oli matkalla Viialaan. Juuri juu tuollainen auto, varmaan joku hallituksen jäsen käy duunissa.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Kerhon keskeisin strategia on kehittää nuoria pelaajia eteenpäin jotta näistä saataisiin korvaukset pyörimään.

Tältä kantiltakin valmennus on epäonnistunut aikalailla täydellisesti. Osa potentiaalisista on perseillyt itsensä katsomoon tai ovat hyvää vauhtia sinne päätymässä, lopuilla ei riitä liigarinkiin edes kiekonkerääjäksi.

Kun nyt miettii että tuolta saataisiin revittyä Nurmesta, Kiiskisestä, Lundellista, Kangaksesta ym. jotain irti niin kokoonpano näyttäisi ihan kelvolliselta. Se vaan vaatisi että joukkueella olisi joku selkäranka-kiekko mitä toteuttaa sekä vaatimustaso potkia niitä nuoria eteenpäin.

Nykyisellä selviytymislätkällä tuolta ei yksikään kehity eikä lunasta potentiaaliaan jolloin johdon on tehtävä löytää työhön sellaiset henkilöt jotka seuran strategiaa pystyvät toteuttamaan.
Tämä on kieltämättä aika mielenkiintoinen nosto ja erittäin huolestuttavaa. Nuoret on strategian keskiössä, mutta jänne kesti Kangaksen ja Walleniuksen kanssa yhden pelin ajan. Nyt he ovat katsomossa ja tilalle löytyi todellinen eteenpäin menijä Roni Allen ja aivan kesäterässä löydetty Anton Mylläri. Eikö Rajamäki juurikin korostanut, että nyt hankitaan vain niitä urallaan eteenpäin menijöitä ja pitkällä tähtäimellä. Tavallaanhan tuo Ekin puhe on aika perus jargonia, mutta näillä toimilla se asettuu samaan valoon kuin vaikkapa Vaasan Sportin omat pojat- projekti. No ei sentään mutta melkein.

Nyt sitten Lundell on katsomossa, kohta sinne löytää tiensä Kiiskinen. Samaan aikaan kuin ristiriitaa korostaakseen, Rautaisella on ollut kiintiöpaikka kakkosketjun laidalla ja ykkösylivoimassa vuoden verran. Toki nythän Radu on pelannutkin jo ihan siedettävästi pari peliä.

Mason tullessa Kerhoon todettiin, minä mukaanlukien, että fucking finally! meillä on koutsi, jonka joukkueeessa peliaika ansaitaan ja junnuja todella peluutetaan. Kaikki muistivat kuinka ”Pike ei näin tehnyt”. Mutta perustuiko tämä oletus Mason maineesta nuorten kehittäjinä johonkin faktaan tai tutkittuun tietoon? Maso teki hyvää työtä Mikkelissä ja Rovaniemellä, mutta oliko hän todella se valmentaja, joka saa niitä kuuluisia steppejä aikaiseksi tai tekee talentista jotakin relevanttia?

Edelleen, Maso repi sillä nihilistisellä Vierumäki-lätkällä tehoja kieltämättä tehokkaasti puoli-ammattilaisliigassa, mikä Mestiksestä on viime vuosina tullut. Se sisälsi paljon trappia, pystysuuntaan alivoimaisena hyökkääämistä sekä tehokkuutta maalien edessä. Sen bluffin olisi pitänyt paljastua heti, kun Maso alkoi puhua kiekonhallinnasta, kiekollisuudesta vallanvälineenä, maalipaikkojen voittamisesta etc. Lupaava valmentaja voi tietysti oppia kaikenlaista uutta, mutta koko kerhoyhteisöllä taisi olla eri kuva Masosta valmentajana kuin mitä peli lopulta kaukalossa näytti.
 
Animal

Jäsen
Lupaava valmentaja voi tietysti oppia kaikenlaista uutta, mutta koko kerhoyhteisöllä taisi olla eri kuva Masosta valmentajana kuin mitä peli lopulta kaukalossa näytti.

Yksi oleellinen asia on myös se, että Mestiksessä Maso oli kärkiporukoiden koutsi, nyt on häntäpään jengin koutsi. Se, että pärjääkö Maso Kerhossa vai ei, ei kerro Mason lahjakkuudesta valmentajana mitään. Jokainen näkee, että tuo rosteri on pelaajistoltaan samaa luokkaa SaiPan ja Sportin kanssa ja kärkihevosten osalta jopa heikompi kuin Jukurien. Seurajohdolta valtava riski ottaa kokematon koutsi joukkueelle, jonka pitäisi illasta toiseen ylittää oma tasonsa.
 
Viimeksi muokattu:

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yksi oleellinen asia on myös se, että Mestiksessä Maso oli kärkiporukoiden koutsi, nyt on häntäpään jengin koutsi.
Tämä ei taida kyllä pitää ihan täysin paikkaansa.

En nyt ala vuosi vuodelta tätä listausta perkaamaan kun en rehellisesti sanoen edes tiedä mistä tuollaisia kausitilastoja Mestiksestä löytyy. Oman muistikuvani mukaan kuitenkin niin Ketterä kuin RoKi olivat sarjassa jotain aivan muuta kuin kärkijengejä ennen Mason astumista ruoriin. Maso siis itse oli hyvin suuressa roolissa seurojen statuksen nousussa.

Kyllä siis Mason hankinta HPK:n perämiseen oli täysin perusteltua.

Edit. @Everton näemmä kirjoittikin samaa ja omistaa minua huomattavasti laajemmat tietolähteet.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yksi oleellinen asia on myös se, että Mestiksessä Maso oli kärkiporukoiden koutsi, nyt on häntäpään jengin koutsi.

Periaatteessa noin, mutta ei ihan noin yksinkertaista kuitenkaan.

Kun Lehtonen aloitti Mestiksessä, niin hänen ensimmäinen joukkueensa oli Suomi-sarjasta noussut Ketterä. Ketterä ei ollut mikään suosikki ekalla kaudellaan, vaan runkosarjan kolmossija oli jonkinlainen yllätys. Seuraavilla kausilla Ketterän toki jo osattiin odottaakin olevan yksi kärkijoukkueista.

Ketterästä Maso siirtyi Rovaniemelle. RoKi satsasi samalla joukkueeseenkin, mutta ei sitä ainakaan historian valossa voinut minään kärkiporukkana pitää. Ennen Lehtosen aikaa (kaksi pronssia) RoKi oli päässyt viiden kauden aikana vain kerran pudotuspeleihin.

Että jos asiaa haluaa katsoa toisesta vinkkelistä, niin Lehtonen nosti sekä Imatralla että Rovaniemellä valmentamansa joukkueen kärkiporukoiden joukkoon. Varmaan tällaista on toivottu tai unelmoitu tapahtuvan myös Hämeenlinnassa.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Joko tänään? Ajelin tossa Tampereelle päin, niin Tarttilan kohdalla jossa nyt satasen rajoitus ajoi Kerhon liisinkiauto vihaisesti ohi varmaan jotain 130 mittarissa. Harmi kun en kerennyt näkemään minkälainen kavalkadi oli kyydissä. Mutta olisiko ollut suuntana Akaan Viiala?
Rautiaisen Teemu taitaa asustella Tampereen suunnalla, eli eiköhän ole hän.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Joko tänään? Ajelin tossa Tampereelle päin, niin Tarttilan kohdalla jossa nyt satasen rajoitus ajoi Kerhon liisinkiauto vihaisesti ohi varmaan jotain 130 mittarissa. Harmi kun en kerennyt näkemään minkälainen kavalkadi oli kyydissä. Mutta olisiko ollut suuntana Akaan Viiala?
Toivottavasti briatore kaasuttelee nurmoolaasen Jokeri-Johtajan, Rajamäen ja muun saunapoppoon kanssa Vimpeliin saakka, eivätkä tule enää Seinäjokea lähemmäs.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jokainen näkee, että tuo rosteri on pelaajistoltaan samaa luokkaa SaiPan ja Sportin kanssa ja kärkihevosten osalta jopa heikompi kuin Jukurien.

Ihan mielenkiinnosta kysyn että kenet vaihtaisit vaikka sit Sportin ekasta kolmesta kentästä kerhon vastaaviin jos rosterit on kerran samaa luokkaa? Tsemppia Kerhofaneille ei tää kannattaminen oo varmaan ikinä helppoo!
 
lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Uskon että saataisiin. Kerho on kanta-hämeen tunnetuin brändi.
Pitäis lukea tätä ketjua pidemmälle mutta en malta olla kommentoimatta että KERHO on joukkue joka on riistänyt tollaisen yleisnimen itselleen tunnistettavaksi brändiksi jo 80-luvulta asti. Ehkä sitä asian merkitystä ei tajuta Turengin ja Koskin välissä mutta kun se on itsestään selvä termi Ivalosta Paraisille. Kerho = HPK.

Ja sitä kautta kun kuitenkin ON BRÄNDI, niin asianmukaisella korvauksella sinne saa KENET TAHANSA.

Toimikaa.
 
Viimeksi muokattu:

lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Vähän mietityttää, että mikä tuosta Hirschovitsistä tekee sitten huippujohtajan?
Kysytkö oikeasti vai retorisesti? Jos oikeasti niin et ehkä ole seurannut mitä Espoossa on tapahtunut viimeisten vuosien aikana?

Nyt muuten kun ajattelee niin jos siellä Kerhon toimistolla olisi yksikin henkilö Hirson asentella niin ei oltais tässä tilanteessa.
 
Animal

Jäsen
Että jos asiaa haluaa katsoa toisesta vinkkelistä, niin Lehtonen nosti sekä Imatralla että Rovaniemellä valmentamansa joukkueen kärkiporukoiden joukkoon. Varmaan tällaista on toivottu tai unelmoitu tapahtuvan myös Hämeenlinnassa.

Kyllä, mutta hänellä oli siihen työkalut eli suomeksi sanottuna riittävän hyvät pelaajat ja toimintaa tukeva ympäröivä valmennustiimi heti ensimmäisestä Mestis -kaudesta lähtien. Apuvalmentajina heti nousu- ja avauskaudella Etelä-Karjalan kiekkoskenen tuntevat Jouko Viljakainen ja Pauli Levokari sekä kapteenina Ketterä -legenda, Mestikseen täysin suvereeni pakki Jarno Lippojoki. Sama sinällään RoKi:ssa, mutta siellä Lehtonen oli toki jo kokeneempi valmentaja.

Ei mitään Lehtoselta pois, teki hyvää työtä Rovaniemellä ja Imatralla, mutta se "hyvä työ" vaatii oikeanlaisen ympäristön, resurssit ja tukitoiminnot eikä ole nähtävissä, että Kerhossa niitä olisi, jos suhteutetaan se Liigan kärkiporukoihin.
 
Animal

Jäsen
Ihan mielenkiinnosta kysyn että kenet vaihtaisit vaikka sit Sportin ekasta kolmesta kentästä kerhon vastaaviin jos rosterit on kerran samaa luokkaa? Tsemppia Kerhofaneille ei tää kannattaminen oo varmaan ikinä helppoo!

En tiedä mitä tällä kysymyksellä haetaan, mutta jos Sportin pelaajamateriaalissa näkee jonkun oleellisen eroavaisuuden vaikka nyt kv-tason laatupelaajien määrässä suhteessa Kerhoon niin mielelläni myös itse sen kuulisin.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Kysytkö oikeasti vai retorisesti? Jos oikeasti niin et ehkä ole seurannut mitä Espoossa on tapahtunut viimeisten vuosien aikana?

Nyt muuten kun ajattelee niin jos siellä Kerhon toimistolla olisi yksikin henkilö Hirson asentella niin ei oltais tässä tilanteessa.

No, ihan oikeasti kyselen. Ja seurannutkin olen.

Ei se Hirso sinne mitään erikoista ole tuonut. Siellä on taustalla kaadettu rahaa ihan kottikärryillä ja tehty sitä nousua ylöspäin.

Että silleen...
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei se Hirso sinne mitään erikoista ole tuonut. Siellä on taustalla kaadettu rahaa ihan kottikärryillä ja tehty sitä nousua ylöspäin.
Espoossa on käynyt kuten @peterra tuossa aiemmin kirjoitti eli taustalle on saatu rahaa, joka mahdollistaa pelaajahankinnat/
kilpailukyvyn. Pelicans rullaa eteenpäin juurikin rahoittajien voimin. Ehkä Kerhollakin olisi joskus tällaisia. Nyt on ilmeisesti Lintumäki...
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Eli Kjällarsonin tilalle joku toinen? Jos puhutaan Haapeasta, niin hänen tekemän työn tulos mitataan myöhemmin.

Tässä tilassa mihin seura on päästetty ja tässä tilanteessa missä seura nyt on, ei voida alkaa vaihtaa toimaria.

Vielä akuutimpi kriisi on nyt joukkueessa ja valmennuksessa.

Källarson on ollut nyt vajaa vuoden toimarina, eli johtanut Kerhoa päivätasolla. Tässä vuodessa Kerho on kiihtyvällä tahdilla hiipunut eikä Källarson (tai Louhi) ole oikeastaan saanut mitään näkyvää aikaiseksi mikä olisi vaikuttanut saanut tämän kauden joukkuetta edes hieman paremmaksi mitä esim, viimekauden.

Mikäli Kerho tippuu Mestikseen tai yleisökeskiarvo on tälläkaudella sen 2500 niin Källarson ja Louhi kantakoot vastuunsa nyt loppuun asti.

Mutta kerro sä mitkä on ne seuran toimintaan tehdyt muutokset mitkä näkyy nyt Kerhossa Källarsonin ja Louhen tulon jälkeen.

Vai onko niin ettei voi vuodenkaan jälkeen odottaa mitään? Annetaan vaan aikaa pikkuisen lisää?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös