Mainos

Manchester United FC 2023–2024 – ”This club belongs in the Champions League”

  • 314 497
  • 2 524

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ajaxilla ja Barcelonalla on kuitenkin perinteisesti ollut tietynlainen yhteys ja jos miettii sitä peliä mitä ten Hag peluutti Ajaxissa, niin eikös se ole juuri sitä mitä Berrada valmentajalta toivoo?
Ten Hagilla oli kaksi joukkuetta Ajaxissa, näin karrikoidusti sanottuna. Toinen niistä muistutti kieltämättä sellaista jalkapalloa, jossa on otettu paljon tikitaka-vaikutteita. Eli sikäli kyllä. Se toinen oli sitten puolenvaihtoineen ja target-pelaajineen vähän erilaista, ja variaatioita oli enemmän. (Ja siis ei pelkoa, tikitaka on itsessään jo kuollut, ja Pep itsekin on jo kehittänyt pallokontrollinsa varsin kauas niistä keskialueen hieromisista).

---





Pelitahdin ja etenkin -tyylin kerrannaisvaikutukset vain jatkuvat. Forestia vastaan sitten herkullisella kokoonpanolla:
Kärjessä McT
Laitureina Rasse ja Garna
Kymppinä Amad
Keskikentällä Mainoo ja Case
Puolustuksessa Kambwala, Lindelöf, Evans ja Dalot.

Rasitus on sitä luokkaa, että jopa Bruno saadaan missaamaan peli...
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Pelitahdin ja etenkin -tyylin kerrannaisvaikutukset vain jatkuvat. Forestia vastaan sitten herkullisella kokoonpanolla:
Kärjessä McT
Laitureina Rasse ja Garna
Kymppinä Amad
Keskikentällä Mainoo ja Case
Puolustuksessa Kambwala, Lindelöf, Evans ja Dalot.
Tämähän olisi itse asiassa ihan hyvä kokoonpano.

Hyvät laiturit, Kambawalaa on mukava katsoa, Evans tuntuu aina yllättävän hyvällä pelaamisella, McT ei ole keskikentällä ja Amad ja Mainoo tuomassa kontrollia.
 

FredTheRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, SaiPa, PEPO
Mielenkiintoista analyysiä, joskaan en allekirjoita kaikkia kohtia.
1. Unohdetaan se koris ja pidetään palloa. Palloa pitämällä voidaan kontrolloida sitä peliä, säästellä energiaa ja olla teräviä silloin kun se on kaikkein tärkeintä. Palloa pitämällä, alhaalta kierrättämällä käytetään hyväksi Onanan maailmanluokan kykyä toimia prässilinjan murtajana, kutsua prässiä ylöspäin, pelata sitä kautta linjojen taakse (Rassen ja Garnan linjojen taakse juokseminen) jnejnejne.
3. Brunon rooli: joukkueen tärkein ja laadultaan paras pelaaja pitäisi laittaa asemaan, jossa hän voi pelata vahvuuksiensa kautta. Hän on uskomattoman hyvä kymppipaikalla (maalipaikkojen luonti, tukipelaaminen boksissa, maalinteko jne., lisätiedot KDB:ltä) ja heittämällä alle keskiarvon kuljetuksissa, taustaprässissä ja puolustusalueen pelin rytmittämisessä. Ja oikein arvattu, ten Hag on laittanut hänet tekemään jälkimmäisiä ensin mainittujen kustannuksella.
Unitedissa on ainoastaan neljä kenttäpelaajaa, jotka kykenevät pallonhallintaan. Ne ovat teini-ikäinen Mainoo, uran ehtoopuolella oleva Eriksen, loukkaantunut Martinez sekä loukkaantunut Shaw.

Bruno ei todellakaan kuulu näiden pelaajien joukkoon, mutta se ei ole kritiikkiä häntä kohtaan. Hänen vahvuutensa ovat juurikin maalipaikkojen luomisessa, riskillä. Tämän kääntöpuolena on heikko syöttö %, joka on lähes poikkeuksetta 70-80%. El Capitano ottaa tietoisia riskejä pelaamalla palloa haastaviin paikkoihin, mikä toisinaan johtaa maaleihin, mutta samalla myös menetyksiin vastustajalle useita kertoja ottelussa.

Ten Hag ei ole lopullisesti hylännyt Ajaxissa nähtyä identiteettiä ja pelitapaa, vaikka toimittajat ja median propagandaan uskovat Unitedit fanit niin väittäisivät. Todisteena tästä ovat Onanan, Martinezin ja Antonyn hankkiminen joukkueeseen. Tulevana kesänä tarvitsemme 4-5 uutta pelaajaa, ja vielä vuonna 2025 saman verran. On vain hyväksyttävä, että olemme vuosia jäljessä sekä Shityä että Poolia, eikä tilanne muutu yhdessä yössä (tai edes kaudessa). Viime Fulham ottelussa avauksessa oli peräti 6/11 pelaajaa Solskjaerin ajoilta. Ragnick sanoi Unitedin tarvitsevan avaukseen jopa 10 uutta pelaajaa, tällä hetkellä pahasti siitä jäljessä.

Mitä lähemmäs Ten Hag potkuja tulee, sitä enemmän hänen on raavittava pisteitä ja oltava valmis uhraamaan pelifilosofiaansa. Ange Spurssissa pelaa ennakkoluuluttomasti oman filosofiansa mukaista jalkapalloa, mutta tulosten heikentyessä saas nähdä heittääkö hänkin pelitapansa roskakoriin...

Itse asiassa alkukauden United otteluissa nähtiin elementtejä Ten Hagin Ajaxista. Pelitapa oli kuitenkin muutettava hybridi-muotoon, jossa puolustuslinja ei voi pelata enää yhtä korkealla johtuen Shaw'n, Martinezin ja Varanen loukkaantumisista. Muutos on ollut suoraan sanottuna p*skaa, eikä kukaan ole siihen tyytyväinen. En kuitenkaan ymmärrä, miten haluatte hänen pelaavan?

Suurin osa nykyjoukkueesta soveltuu juurikin parhaiten vastahyökkäyksiin ja pitkiin palloihin, kontrollin ja pallonhallinnan sijaan. Jos pelaamme Maguire-Evans kaksikolla korkeaa puolustuslinjaa, vastustajat kerta toisensa jälkeen juoksevat selustaan vaarallisilla vastahyökkäyksillä. McTominay ja Amrabat kontrolloisivat peliä, kuten Rodri, KDB ja Silva? Ei onnistu. Rashford ja Martial prässäävät pallon heti takaisin omille hölmöjen menetysten jälkeen, sen sijaan että nostavat kädet ylös ja syyttävät muita? Ei onnistu. Häviäisimme jokaisen pelin, jos väkisin pyrkisimme pelaamaan kyseistä pelitapaa.

Toinen vaihtoehto on pelata hybridi-pelitapaa. Se on paljon todennäköisempi tapa kerätä pisteitä ja taistella top4-sijoituksesta. Sekin tosin taitaa jäädä haaveeksi, sillä pelaajamateriaalimme laatu, etenkin vaihtopenkillä, on vuosia jäljessä muita top4 joukkueita. Tämä on kuitenkin osa prosessia: Artetan sijoitukset ovat olleet 8, 8, 5, 2 ja tällä kaudella jälleen mestaruustaistossa. Prosessi on sisältänyt pelitavan välivaiheet (hybridit), tulosten vaihtelut (ylä- ja alamäet), median kritiikki ja #ArtetaOut -huudot, mutta luottamus prosessiin säilyi, ja nyt se tuottaa hedelmää.

Vai luuleeko joku oikeasti, että Nagelsmann, Ancelotti tai De Zerbi saisi pelaajat Maguire, Lindelof, Dalot, McTominay, Rashford, Bruno, Eriksen, Amrabat, Evans pelaamaan oman pelifilosofiansa mukaisesti? Ei tietenkään saisi. Eikä myöskään Ten Hag. Tarvitaan massiivinen jälleenrakennus, johon kuuluu mm. runsaasti pelaajien vaihtuvuutta, seuran taustat ja johto kuntoon, myrkyllinen ilmapiiri pois ja akatemia tuottamaan pelaajia edustukseen. Kloppilla se vei 5 kautta, kunnes mestaruus tuli Merseysidelle. Ten Hag ollut vasta 1.75 vuotta, ja valitettavan moni haluaa jo uuden tilalle.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Unitedissa on ainoastaan neljä kenttäpelaajaa, jotka kykenevät pallonhallintaan. Ne ovat teini-ikäinen Mainoo, uran ehtoopuolella oleva Eriksen, loukkaantunut Martinez sekä loukkaantunut Shaw.
Kuten aiemminkin sanottu, kontrolliin voi tähdätä monin tavoin. Pallonhallintapelitapa mallia Pep on yksi keino. Sitä koulukuntaa ovat mm. Arteta ja De Zerbi. Nagelsmann on sitten toisenlainen vaihtoehto, ja jos mennään vielä pidemmälle samaa janaa, tulee vastaan Kloppin tyylinen pelitapa.

Väite, että Unitedissa olisi vain neljä pallollisesti riittävää pelaajaa pallonhallintaan, on aika rohkea. Onana kuuluu listaan ilman mitään vastaväitteitä, samoin tietenkin Amrabat. Hojlund on niin ikään varsin käyttökelpoinen tuollaiseen, sillä hän hold-up play -taitonsa hakee vertaistaan. En lukisi myöskään Dalotia pois tästä, vaikka hänen tätä kautta edeltäneet näyttönsä eivät olisikaan kaikkein rohkaisevimpia tässä suhteessa.

Sitten pitää huomioida sekin pointti, että joukkueessa ei saa olla liikaa samassa tahdissa pelaavia pelaajia, tai muutoin pelaamisesta tulee helposti luettavaa. On täysin tervettä, että joukkueessa on Garnachon ja Rashfordin kaltaisia profiileja, jotka pitävät vastustajat arvailemassa seuraavaa tilannetta.

Ten Hag ei ole lopullisesti hylännyt Ajaxissa nähtyä identiteettiä ja pelitapaa, vaikka toimittajat ja median propagandaan uskovat Unitedit fanit niin väittäisivät. Todisteena tästä ovat Onanan, Martinezin ja Antonyn hankkiminen joukkueeseen.
Tuo ei ole minkäänlainen todiste yhtään mistään. Onanaa on käytetty täysin eri tavalla kuin Interissä ja Ajaxissa; hän antaa aivan uskomattoman paljon enemmän pitkiä ja vain murto-osan verran lyhyitä syöttöjä kuin aiemmin. Linjoja hän ei murra syötöillään Unitedissa käytännössä lainkaan. Jos tästä kaudesta puhutaan, niin Martinez ei ole ollut käytössä juuri lainkaan, ja Antonyn hankinta kertoo eniten siitä, että joku on yliarvioinut sen, mitä Valioliigassa voi saavuttaa olemalla nopea, kääntämällä keskelle ja laukomalla parista kympistä takakulmaan.

Itse olen purkanut tänne varmaankin n. sadalla viestillä sitä, miten ten Hag on muuttanut pelitapaansa sekä viime kaudesta että Ajaxin ajoilta, ja mikä kaikki siinä mättää. Jotenkin toivoisin, että tuota twitterin öyhölaidan "median propaganda"-settiä ei tuotaisi tänne. Ja siis ainakin sopisi perustella jotain edes jotenkin.

Ragnick sanoi Unitedin tarvitsevan avaukseen jopa 10 uutta pelaajaa, tällä hetkellä pahasti siitä jäljessä.
No eikä sanonut. Ensinnäkään Rangnick ei sanonut avauksesta yhtään mitään, ja toisekseen hänen pointtinsa oli, että pelaajistoa pitää uudistaa voimakkaasti, mutta vasta sen jälkeen kun seurassa on analysoitu ja päätetty, minkälaisella pelitavalla halutaan pelata.
If you analyse the situation it is not difficult to analyse. For me, it is clear there will be six, seven, eight, maybe ten new players. Before you sign those players you need to be aware how you want to play.


Ange Spurssissa pelaa ennakkoluuluttomasti oman filosofiansa mukaista jalkapalloa, mutta tulosten heikentyessä saas nähdä heittääkö hänkin pelitapansa roskakoriin...
Spursissahan oli se vaikea vaihe loppuvuodesta, mutta pelitapaa ei hylätty sitten piiruakaan. Kenties koko kauden kuuluisin omasta pelitavasta kiinni pitämisen esimerkkihetki koettiin nimenomaan tuolloin. Angesta on myös hyvä huomioida se, että hänen pelillinen identiteettinsä on täysin kristallinkirkas ja ollut sitä jo monessa seurassa.


Itse asiassa alkukauden United otteluissa nähtiin elementtejä Ten Hagin Ajaxista. Pelitapa oli kuitenkin muutettava hybridi-muotoon, jossa puolustuslinja ei voi pelata enää yhtä korkealla johtuen Shaw'n, Martinezin ja Varanen loukkaantumisista. Muutos on ollut suoraan sanottuna p*skaa, eikä kukaan ole siihen tyytyväinen. En kuitenkaan ymmärrä, miten haluatte hänen pelaavan?
Unitedin puolustuslinja ei ole ollut tällä(kään) kaudella yhdessäkään pelissä korkealla. Shaw'n ja Martinezin kanssa tai ilman heitä puolustuslinja on ollut hämmentävän matalalla. Niin ikään prässilinja on ollut todella korkealla, ja siellä oli heti alkukaudesta säännönmukaisesti viisi pelaajaa, siis hyökkääjät kera Brunon ja Mountin. Tämä jätti Casemiron täysin yksin valtavaan tilaan kerta toisensa perään, eikä tilanne ole muuttunut mihinkään.

Jos nyt verrataan näitä kaikkein helpoimmin havaittavia vikoja tämän kauden Unitedissa vaikkapa siihen kuuluisimpaan Ajax-joukkueeseen, niin laittoiko ten Hag de Jongin todella korkealle prässilinjan viidenneksi pelaajaksi? Jättikö ten Hag Schönen pelaamaan yksin keskikentälle n. 40 metriä syvään tilaan? Puhuiko ten Hag tuolloin säännöllisesti siitä, että Ajaxin pitää olla aina mahdollisimman suoraviivainen? Pelaako United koskaan esim. yli 20 syötön ketjuja, kuten Ajax tuolloin? Kuulisin mieluusti lisää niistä elementeistä.

Miten haluaisin, että United pelaa? No ainakin voisi alkaa siitä, että valitaan joko korkea prässilinja tai matala puolustuslinja, mutta ei molempia, sillä tämä nykyinen tyyli aiheuttaa juuri sen, että ei vain Brighton, City ja Arsenal, vaan myös Wolves, Bournemouth, Palace ja Fulham dominoivat Unitedia vastaan. Näitäkin on purettu tänne koko kauden ajan, joten ei muuta kuin vain lukemaan.


Suurin osa nykyjoukkueesta soveltuu juurikin parhaiten vastahyökkäyksiin ja pitkiin palloihin, kontrollin ja pallonhallinnan sijaan. Jos pelaamme Maguire-Evans kaksikolla korkeaa puolustuslinjaa, vastustajat kerta toisensa jälkeen juoksevat selustaan vaarallisilla vastahyökkäyksillä.
Ensinnäkin United on ten Hagin puheista ja pyrkimyksistä huolimatta aivan surkea vastahyökkäyksissä. Yksi joukkueen rakenteen pahimmista puutteista sen OOP:n ja rest defencen lisäksi on prässilinjan epärytmisyys ja irtonaisuus. Vastahyökkäykset vaatisivat sitäkin, että olisi edes auttava kenttätasapaino, jonka myötä pelaajat olisivat asemissa lähteä vastahyökkäyksiin, eivätkä olisi aivan rättiväsyneitä jatkuvasta ylös alas ravaamisesta kun sauma aukeaa.

Toisekseen korkea puolustuslinja ei vaadi nopeita toppareita. Nopeat topparit toki helpottavat paljon, mutta paljon, paljon keskeisempää on, että vastaprässi toimii ja etäisyydet vastustajaan ja omiin pelaajiin olisivat lyhyitä. Ja kun on Onanan kaltainen maalivahti, sinne selustaan voi jättääkin tilaa. Näin ne parhaat joukkueet pelaavat.

Ja siis... OGS:n toisella kaudella Unitedilla oli Valioliigan toiseksi korkein puolustuslinja, ja silloin toppareina olivat Chuckle Brotherit. Silti sijoituttiin toiseksi ja oltiin sarjakärjessä vuodenvaihteessa. Ja jos kurkkaa Brightonin tilannetta, niin siellä ovat toppareina Dunk ja van Hecke, joista kumpikaan ei ole millään mittarilla nopea.


McTominay ja Amrabat kontrolloisivat peliä, kuten Rodri, KDB ja Silva? Ei onnistu. Rashford ja Martial prässäävät pallon heti takaisin omille hölmöjen menetysten jälkeen, sen sijaan että nostavat kädet ylös ja syyttävät muita? Ei onnistu. Häviäisimme jokaisen pelin, jos väkisin pyrkisimme pelaamaan kyseistä pelitapaa.
Vähän hassuksi menee. Ensinnäkään McTominay ja Martial eivät ole mitään avauksen pelaajia. Jälkimmäinen ei luultavasti tule pelaamaan enää minuuttiakaan Unitedissa. Toisekseen Amrabat on aivan erityisen selkeästi kontrollispesialisti: eliittiä prässinkestävyydessä, pallollisena kääntymisessä, avaavissa syötöissä, rytmittämisessä jne.

Toiseksi, Amrabat ei pelaa juuri yhtään. Ten Hag peluuttaa mieluummin Casemiroa ja McTominaytä, joista kumpikaan ei ole onnistunut tällä kaudella keskikenttäpelaajan tärkeimmissä tehtävissä, olkoonkin, että ovat olleet täysin mahdottoman tehtävän edessä.

kolmanneksi, miksi pitäisi kontrolloida peliä samalla tavalla kuin City? Oikeastaan yksikään joukkue maailmassa ei tee asioita Cityn tavalla - Arsenalkin on muovannut pelitapaansa toiseen suuntaan kuin Pep.

Neljänneksi, Rashford ja Martial olivat joukkueen eniten pelaavat hyökkääjät silloin, kun United Olen alaisuudessa teki eniten onnistuneita keskialueen prässejä Valioliigassa. Joo, kumpikaan heistä ei ole Sadio Mane, joka pystyi luomaan vastaprässiylivoiman koko vastustajan puolustusnelikkoa vastaan vaikka yksin, mutta valmentajan tehtävä on löytää keino peluuttaa säännönmukaista ja toimivaa pelitapaa siten, että pelaajien heikkoudet voidaan piilottaa ja vahvuuksia korostaa.

Viidenneksi, mitä "kyseistä pelitapaa"? Et ole spesifioinut minkäänlaisia pelitavallisia tunnusmerkkejä. Pelin kontrollointi ei ole pelitapa, se tarkoittaa vain yksinomaan sitä, että joukkueella on mahdollisuus ja keinot hallita pelin tapahtumia ja virtausta. Samalla kontrolli on käytännössä edellytys menestykselle, mutta sen voi saavuttaa vaikka kuinka monin tavoin, eikä se todellakaan ole sama asia kuin pallonhallinta (joka sekään ei itsessään ole pelitapa).


Toinen vaihtoehto on pelata hybridi-pelitapaa.
Mitä tämä on sinun kirjoissasi? On vaikea nähdä Unitedin peleissä yhtään mitään hybridiä, jos ei tarkoita juurikin tuota korkean ja aggressiivisen prässin yhdistämistä matalalla makaavaan puolustukseen, josta on ollut seurauksena kolmisenkymmentä pelillistä turpasaunaa tällä kaudella.


Tämä on kuitenkin osa prosessia: Artetan sijoitukset ovat olleet 8, 8, 5, 2 ja tällä kaudella jälleen mestaruustaistossa. Prosessi on sisältänyt pelitavan välivaiheet (hybridit), tulosten vaihtelut (ylä- ja alamäet), median kritiikki ja #ArtetaOut -huudot, mutta luottamus prosessiin säilyi, ja nyt se tuottaa hedelmää.
Se, että luettelee Artetan tai Kloppin tuloksia on vähän sama kuin että luettelee Unitedin alkukauden otteluiden tuloksia. Artetan ja Kloppin ajat seuroissaan ovat olleet korostetun säännönmukaisia pelillisen identiteetin suhteen, Kloppilla tietysti vielä huomattavasti enemmän, sillä hänellä oli kiveen hakatut periaatteet jo viimeistään Dorressa. Samoin molemmat tekivät pelillisiä viilauksia aina kun tarvetta on ilmeni matkalla kohti huipputasoa. Peruste luottamukselle on siis ollut pelillinen, ei tuloksiin liittyvä.

Ten Hagin osalta on pakko sanoa, että tilanne poikkeaa noista kahdesta täysin. Ensinnäkin hän ei ole muuttanut mitään noihin ilmiselviin virheisiin ja heikkouksiin liittyen, mutta toisaalta (ja tärkeämmin) hänen pelitapansa on vaihtanut suuntaa kuin tuuliviiri.

Viime kauden pelitavallinen joustavuus ja moninaisuus - tietyllä tapaa reaktiivisuus - oli hyväksyttävissä, sillä keskeisillä pelipaikoilla oli selkeitä puutteita, mutta hän on saanut niistä jokaiselle korvaavan pelaajan tälle kaudelle. Pelitapa on toki muuttunut täysin, mutta noiden pelipaikkojen käyttäminen on ollut täysin vajavaista ja tuloksetonta:
1. Onana on jo käsitelty; häntä käytetään kuin De Geaa, mikä on yksittäisten pelaajien osalta se kaikkein hämmentävin ratkaisu
2. Mainoo (ja alkukaudesta Mount) on sidottu korkealle tai jätetty OOP-pelissä yksin, ei Ajax-tyyliseen double pivot -rooliin
3. Hojlund saa vähiten syöttöjä maalipaikoille kaikista Valioliigan aloittavista keskushyökkääjistä

(Kukin noista on pelannut vähintään erittäin lupaavan, ja paikoitellen loistavan kauden, mutta pelitapa ei ole heitä tukenut tai riittävästi hyödyntänyt).

Eli siinä missä Arteta ja Klopp (kuten ylipäätään valtaenemmistö Valioliigan valmentajista) ovat tukeutuneet omiin periaatteisiinsa, pelitavan säännönmukaisuuteen, pelaajien kehittämiseen pelityylin kautta jne., ten Hag on vaihdellut sekä taktista että periaatteellista lähestymistapaansa niin Ajaxista Unitediin tullessaan kuin Unitedin aikanakin. Ja mikä pahinta, tämä on hänen itse ääneen lausumansa suunnitelma ja tarkoitus.


Vai luuleeko joku oikeasti, että Nagelsmann, Ancelotti tai De Zerbi saisi pelaajat Maguire, Lindelof, Dalot, McTominay, Rashford, Bruno, Eriksen, Amrabat, Evans pelaamaan oman pelifilosofiansa mukaisesti?
Ihan heti en lähtisi Ancelottia epäilemään vaikka tilanne olisi mallia Everton, mutta että De Zerbi ja Nagelsmann?

De Zerbi sai välittömästi Dunkin, Websterin, Gilmourin, Welbeckin, Undavin, Encison, Buonanotten, Marchin ja kumppanit pelaamaan hänen jalkapalloaan.

Nagelsmannilla oli käytössään Henrichs, Mukiele, Orban, Klostermann, Halstenberg, Kampl, Samardzic, Haidara ja vittu Tyler Adams, ja ihan kivasti meni.

Yllä mainitut olivat muuten kaikki profiilipelaajia.

Huvittavaa, jos todella ollaan lähdetty tälle twitteristä tutulle pelaajien vihalinjalle siinä määrin, että pidetään uransa parasta jalkapalloa pelaavaa Dalotia, täyden suunnanmuutoksen tehnyttä Maguirea, joukkueen reppuselkäänsä edelliskaudella napannutta Rashfordia ja Valioliigan parhaimpiin lukeutuvaa Brunoa niin huonoina tapauksina, että maailman parhaatkaan valmentajat eivät saisi heistä itselleen sopivia pelaajia.
 

FredTheRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, SaiPa, PEPO
Väite, että Unitedissa olisi vain neljä pallollisesti riittävää pelaajaa pallonhallintaan, on aika rohkea. Onana kuuluu listaan ilman mitään vastaväitteitä, samoin tietenkin Amrabat.
Mainitsin aiemmin nimenomaan kenttäpelaajat, joten jätin Onanan pois listalta.

Se on totta, että Amrabat nähtiin viime kaudella (yllättävän) isossa roolissa Fiorentinan pallonhallinnassa, vaikka moni muistaa hänet MM-kisoista työmyyränä, varsinkin puolustussuuntaan. Itse en kuitenkaan näe hänellä tulevaisuutta Unitedissa. Taso ei yksinkertaisesti riitä kaikista kirkkaimmalle huipulle, vai mitä mieltä itse olet?

Dalot on selvästi parantanut otteitaan tällä kaudella. Jos hän ei pelaisi Unitedissa, todennäköisesti tämä suhteellisen nuori portugalilainen laitapakki olisi siirtohuhujen keskellä, kenties myös Unitediin. Kuitenkaan pelaajan ratkaisut hyökkäyspäässä eivät vakuuta minua, ja siihen yhdistettynä maalisyöttö 17 pelin välein (34 peliä, 2 syöttöä) ei ole tarpeeksi hyvä kirkkaimmalle huipulle. Mielenkiintoista, että AWB'lla on samat kaksi maalisyöttöä 17 pelissä tällä kaudella, vaikka häntä pidetään selkeästi huonompana pelaajana hyökätessä.

Sitten pitää huomioida sekin pointti, että joukkueessa ei saa olla liikaa samassa tahdissa pelaavia pelaajia, tai muutoin pelaamisesta tulee helposti luettavaa. On täysin tervettä, että joukkueessa on Garnachon ja Rashfordin kaltaisia profiileja, jotka pitävät vastustajat arvailemassa seuraavaa tilannetta.
Tietenkin. Aihetta sivuten, on huvittavaa kuulla kuinka "Rashford tekee maaleja, mutta on laiska eikä prässää, joten hänet on myytävä", mutta Antonya pidetään hyödyttömänä kentällä, koska ei tee maaleja, vaan ainoastaan prässää.

Tuo ei ole minkäänlainen todiste yhtään mistään. Onanaa on käytetty täysin eri tavalla kuin Interissä ja Ajaxissa; hän antaa aivan uskomattoman paljon enemmän pitkiä ja vain murto-osan verran lyhyitä syöttöjä kuin aiemmin. Linjoja hän ei murra syötöillään Unitedissa käytännössä lainkaan.
Suosittelen kuuntelemaan Ten Hahin lehdistötilaisuuksia. Syksyn Manchesterin derbyn jälkeen Ten Hag selitti filosofiaansa ja yksituumaisesti totesi ettei Onanaa hankittu vetämään pitkää palloa:
This season the philosophy is no different. No I don't want to play long balls. Yes, I want to play from the back as we did. I didn't buy Andre Onana to go for long balls.
Lähde:




Muuten toteamuksesi pitää paikkansa, Onana on sarjan seitsemänneksi eniten pitkiä syöttöjä laittanut maalivahti, yhteensä 319.

Antonyn hankinta kertoo eniten siitä, että joku on yliarvioinut sen, mitä Valioliigassa voi saavuttaa olemalla nopea, kääntämällä keskelle ja laukomalla parista kympistä takakulmaan.
Ajaxissa Antony ei pelannut perinteisenä laitahyökkääjänä; häntä joskus kuvailtiin termillä "defensive winger".

Hänen päärooli ei todellakaan ollut Robbenin kaltainen leikkaa keskelle, lauo vasemmalla jalalla takakulmaan, vaan hän toimi hyökkäyksissä "syöttäjän syöttäjänä". Kun hänelle pelattiin pallo laidalle, Antony houkuttelee vastustajia, jolloin A) harhauttaa B) laitapakki (Mazroui) tai keskikenttä tekee overlapin, jolle Antony pelaa pallon. Pelaaja keskittää maalilla Hallerille, joka tekee maalin.

Unitedissa laitapakin roolissa olevat Dalot/AWB eivät kykene tarjoamaan samanlaista tukea ylöspäin. Tällöin Antonylle jää vaihtoehdoksi A) Harhautus, useimmiten leikkaus sisään. Tämän vastustajat ovat oppineet lukemaan jo viime kauden kierrokselta viisi. Toinen vaihtoehto B) Syöttö alaspäin jääneelle laitapakille (kun laitapakki ei ole tehny juoksua ylös). Lisäksi keskikentät, lähinnä 4-3-3 muodossa olevat kaksi ylempää 8. paikan pelaajaa tekevät aktiivisesti liikkeitä vastustajan selustaan, minkä vuoksi muuan Mount hankittiin.

Antony ei välttämättä tee joukkuetovereista parempia, joka on huippupelaajille ominaista, MUTTA kun hänellä on ympärillään hyviä pelaajia ja toimiva systeemi, Antony loistaa.

Unitedin puolustuslinja ei ole ollut tällä(kään) kaudella yhdessäkään pelissä korkealla. Shaw'n ja Martinezin kanssa tai ilman heitä puolustuslinja on ollut hämmentävän matalalla. Niin ikään prässilinja on ollut todella korkealla, ja siellä oli heti alkukaudesta säännönmukaisesti viisi pelaajaa, siis hyökkääjät kera Brunon ja Mountin. Tämä jätti Casemiron täysin yksin valtavaan tilaan kerta toisensa perään, eikä tilanne ole muuttunut mihinkään.
Nähdäkseni United pelasi Ajax-pelitapaa pre-seasonilla ja luonnollisesti jatkoi sen hiomista ensimmäisissä otteluissa. Inhimillistä ettei peli ollut vielä täysin valmista, kuten ei kenelläkään joukkueella siinä vaiheessa sarjaa.

Korkean prässin tuloksena United päästi ykkössijalle riistoissa ylimmällä kolmanneksella. Siinä mm. Mount loisti, joka on loistava prässääjä. Toisaalta keskikentällä tasapaino oli hukassa, mikä loi valtavia tiloja vastustajille, sitä ei voi kiistää.

Viime kaudella muuten maali pysyi puhtaana useammin, mutta samalla se vaikeutti maalipaikkojen luomista ja pallonhallintaa. United päästi liigassa kolmanneksi vähiten maaleja yhdessä Arsenalin kanssa, mutta tehdyissä maaleissa joukkue oli vasta sijalla seitsemän yhdessä Brentfordin kanssa.

Ten Hagin Ajax muuten oli todella hyökkäysvoittoinen. Ajaxin maaliero kaudella 21/22 oli +79, toiseksi sijoittuneen joukkueen +44. Kaudella 20/21 maaliero +79, toiseksi sijoittuneen joukkueen +39.

Nopeat topparit toki helpottavat paljon, mutta paljon, paljon keskeisempää on, että vastaprässi toimii ja etäisyydet vastustajaan ja omiin pelaajiin olisivat lyhyitä. Ja kun on Onanan kaltainen maalivahti, sinne selustaan voi jättääkin tilaa. Näin ne parhaat joukkueet pelaavat.
Kesällä Ten Hag halusi uudeksi oikeaksi keskuspuolustajaksi Kimin Napolista 60 miljoonan ulosostohinnalla, mutta seura ei suostunut tekemään hankintaa ennen kuin yksi pelaaja on myyty pois. Maguiren siirto West Hamiin venyi ja venyi, lopulta Bayern nappasi Kimin. Suunnitelma B oli hankkia Pavard Bayernista, mutta sekään ei onnistunut, jättäen ainoaksi vaihtoehdoksi 35-vuotiaan Evansin. Voi vain kuvitella turhautumista Ten Hagin suunnasta. Tällaisen ei pitäisi olla mahdollista missään seurassa, joka tavoittelee urheilullista menestystä.

Onana modernina maalivahtina todellakin kykenee pelaamaan korkealla, pre-season peleissä Real Madridia vastaan löytyi jopa keskiympyrän kaarelta. Ten Hag lausui kesällä tavoitteeksi "We want to be the best transition team in the world". Se edellyttää dynaamisia, aggressiivisia ja nopeita pelaajia.

Eikö se ole päivän selvää ettei Maguire, Evans ja kumppanit sovellu siihen? Shaw, Martinez ja nipin napin Varane kykenevät riittävän laadukkaasti pelaamaan oikeasti korkealla linjalla. Ensi kesänä Varanekin on nähdäkseni korvattava, sen verran alkaa painamaan. Sekä tietenkin loukkaantumisherkkä ukko.

En ymmärrä, miksi Unitedin prässäys olisi erityisen heikkoa Ten Hagin pelitavan, valmennuksen tai taktiikoiden vuoksi.. Miten näillä pelaajilla sujui gegenpress Ragnickin alaisuudessa? Olivatko pelaajat motivoituneita ja työteliäitä?

Samat pelaajat vuodesta toiseen savustavat managerin ulos, mutta pelaajissa vika ei juuri koskaan ole. Roy Keane 2019: These are the same players who threw Mourinho under the bus. They’ll do the same to Ole. Leopards don’t change their spots.

Viidenneksi, mitä "kyseistä pelitapaa"? Et ole spesifioinut minkäänlaisia pelitavallisia tunnusmerkkejä. Pelin kontrollointi ei ole pelitapa, se tarkoittaa vain yksinomaan sitä, että joukkueella on mahdollisuus ja keinot hallita pelin tapahtumia ja virtausta. Samalla kontrolli on käytännössä edellytys menestykselle, mutta sen voi saavuttaa vaikka kuinka monin tavoin, eikä se todellakaan ole sama asia kuin pallonhallinta (joka sekään ei itsessään ole pelitapa).
Muotoilen uudelleen: Tällä hetkellä käytössä olevilla pelaajilla häviäisimme (lähes) jokaisen pelin, jos peluuttaisimme Ten Hagin viimeisinä vuosina Ajaxissa nähtyä pelitapaa.

Jos/kun haluamme taistella pisteistä, ja päästä top4, on pelitapaa uhrattava lyhyen voiton tavoittelun vuoksi. Onko tämä pitkässä juoksussa järkevää, en tiedä. Kuten mainitsit, Ange ei ainakaan uhraa. Toisaalta Spurssissa paineet menestyä eivät ole yhtä kovat, eikä odotusarvot yhtä suuret. Toksinen fanikulttuuri ei myöskään vaadi syntipukkia jokaisen tappion jälkeen.

Mitä tämä on sinun kirjoissasi? On vaikea nähdä Unitedin peleissä yhtään mitään hybridiä, jos ei tarkoita juurikin tuota korkean ja aggressiivisen prässin yhdistämistä matalalla makaavaan puolustukseen, josta on ollut seurauksena kolmisenkymmentä pelillistä turpasaunaa tällä kaudella.
Äskeisessä kommentissa sanot ettei pallonhallinta ole pelitapa, mutta nyt yksinkertaistat pelitavan korkeaan prässiin ja matalaan puolustamiseen.. Se on totta, että United on Shaw'n ja Martinezin loukkaantumisten vuoksi olemme (joutuneet) pelaamaan alemmalla puolustuslinjalla. Yhtä totta on, että United on pelannnut todella suoraviivaista, paljon vastahyökkäyksiin perustuvaa peliä. Pallonhallinta tilastossa olemme sijalla yhdeksän, ollen keskimäärin 51.2%. Muut tilastot, kuten suorien hyökkäysten määrä ja pitkien pallonhallintajaksojen määrä tukevat väitettä.

Tämä ei ole Ten Hagin haluamaa pelitapaa pitkällä tähtäimellä. Tällä hetkellä hän joutuu (pakon edestä) uhraamaan peli identiteettiään, koska tavoittelee pisteitä.

Muuten, Klopp on ollut seurassa 8 vuotta ja jokainen pelaaja on hänen hankkima / akatemiasta nostama. Pelaaja profiilit ovat erilaisia, mutta jokainen on lähtäkohtaisesti katsottu toimivaksi osaksi toteuttaa pelitapaa. Avauksenpelaaja X loukkaantuu, esimerkiksi Robbo, tilalle tulee pelaaja Y vaihdosta, esimerkiksi Tsimikas. Peli identiteetti ei kärsi.

Uskallan sanoa ettei yli puolet pelaajista sovellu Ten Hagin Ajaxissa nähtyyn pelitapaan. Siksi United on kusessa, jos parikin avainpelaajaa avauksesta loukkaantuu.

Artetan ja Kloppin ajat seuroissaan ovat olleet korostetun säännönmukaisia pelillisen identiteetin suhteen, Kloppilla tietysti vielä huomattavasti enemmän, sillä hänellä oli kiveen hakatut periaatteet jo viimeistään Dorressa. Samoin molemmat tekivät pelillisiä viilauksia aina kun tarvetta on ilmeni matkalla kohti huipputasoa. Peruste luottamukselle on siis ollut pelillinen, ei tuloksiin liittyvä.
Eli siinä missä Arteta ja Klopp (kuten ylipäätään valtaenemmistö Valioliigan valmentajista) ovat tukeutuneet omiin periaatteisiinsa, pelitavan säännönmukaisuuteen, pelaajien kehittämiseen pelityylin kautta jne., ten Hag on vaihdellut sekä taktista että periaatteellista lähestymistapaansa niin Ajaxista Unitediin tullessaan kuin Unitedin aikanakin. Ja mikä pahinta, tämä on hänen itse ääneen lausumansa suunnitelma ja tarkoitus.
Eli tämän tekstin mukaan myös Ten Hagin pitäisi säilyttää Ajaxissa nähty pelillinen identiteetti? Ymmärsinkö oikein? Silloinko Ten Hag ansaitsisi sinun kunnioituksen, vaikka tulokset kyntäisi ja jäätäisiin ulos europeleistä?

Tämä kuulostaa hieman ristiriitaiselta, kun käsitykseni mukaan aiemmissa teksteissä olet todennut, että pelitavan on perustuttava pelaajien vahvuuksiin eikä pelitavalla ole arvoa jos pelaajat eivät siihen sopeudu.

1. Onana on jo käsitelty; häntä käytetään kuin De Geaa, mikä on yksittäisten pelaajien osalta se kaikkein hämmentävin ratkaisu
Eiköhän tämä perustu puolustuslinjan käytössä olevien pelaajien teknisten taitojen vajauteen. Martinezin pelinavaustaidot ovat täysin eri tasolla kuin Maguiren, Evansin tai Lindelöfin. Sama juttu Shawin ja hänen korvaajien kanssa.

Korkean prässin alla United ei pääse pelaamalla pois, vaan joutuu heittämään pitkää, joka harvoin päätyy omalle joukkueelle. Lisäksi tällä kaudella kutospaikalla nähdyt pelaajat eivät ole pallonkäsittelytaidoiltaan maailmanluokkaa. Siihen tarvittaisiin kesällä päivitys, olettaen että Mainoo nähdään 8 paikan pelaajana.

Ihan heti en lähtisi Ancelottia epäilemään vaikka tilanne olisi mallia Everton, mutta että De Zerbi ja Nagelsmann?

De Zerbi sai välittömästi Dunkin, Websterin, Gilmourin, Welbeckin, Undavin, Encison, Buonanotten, Marchin ja kumppanit pelaamaan hänen jalkapalloaan.

Nagelsmannilla oli käytössään Henrichs, Mukiele, Orban, Klostermann, Halstenberg, Kampl, Samardzic, Haidara ja vittu Tyler Adams, ja ihan kivasti meni.
Voitaisiinko Ten Hagista sanoa samaa, kun hän johdatti Ajaxin UCL välieriin, ja nuorten pelaajien avulla pystyi kaatamaan miljardijoukkueet? Yhtäkkiäkö hänen taitonsa katosivat, kun siirtyi sumusaarille?

Kyllä minä lähden siitä, että pelaajat ovat kahden käden sormilla laskettavissa, jotka ovat olleet seurassa kolmen eri managerin potkujen aikana. Ei ole sattumaa, että Mourinho on sanonut uran parhaaksi saavutukseksi Valioliigan kakkossijan Unitedin pelaajilla, valitettavasti.

Tässä on nyt 10 vuotta vaihdettu maangeria, eikä tilanne ole parantunut potkujen jälkeen. Millä ihmeellä Ten Hagin korvaaminen villillä kortilla, kuten Ruben Amorimella, Alonsolla tai De Zerbillä nähtäisiin menestymisen kannalta parempana?

Huvittavaa, jos todella ollaan lähdetty tälle twitteristä tutulle pelaajien vihalinjalle siinä määrin, että pidetään uransa parasta jalkapalloa pelaavaa Dalotia, täyden suunnanmuutoksen tehnyttä Maguirea, joukkueen reppuselkäänsä edelliskaudella napannutta Rashfordia ja Valioliigan parhaimpiin lukeutuvaa Brunoa niin huonoina tapauksina, että maailman parhaatkaan valmentajat eivät saisi heistä itselleen sopivia pelaajia.
Dalot on kehittynyt huomattavasti tällä kaudella, mutta on vaikea nähdä häntä vakituisessa avauksessa top6 -joukkueissa tällä hetkellä. Toki lyhyellä aikavälillä Dalotista voidaan saada enemmän irti, ja siinä Ten Hagilla on opittavaa, mutta pitkällä tähtäimellä en näe häntä tarpeeksi hyvänä pelaajana mestaruustaisteluun.

Maguire valittiin marraskuun kuukauden pelaajaksi, mutta luulisi jokaisen edes muutaman Ajaxin pelin nähneen ymmmärtävän, ettei Maguiren pallolliset taidot tai muutkaan ominaisuudet riittäisi kyseiseen pelitapaan. Hänet tulisi pistää lihoiksi heti kuin mahdollista, jos tarjottava siirtosumma ylittää n. 40 miljoonaa €.

Kun Rashford tekee 30 maalia kaudessa, se on pelaajan urotyö. Kun pelaaja alisuorittaa, se on managerin vika? Unitedin pelitapa ei viime kaudesta ole vaihtunut niin merkittävästi, että Rashford olisi menettänyt kaikki viime kauden vahvuudet jostakin Ten Hagista johtuvasta muutoksesta. Pelaaja alisuorittaa, ja pitäisi penkittää. Kehonkieli on heikko, motivaatio näyttää olevan hukassa, tosin mitä minä olen sitä arvioimaan.

Toivottavasti uusi urheilutoimenjohtaja on edellistä aktiivisempi roolissaan. Minä olisin valmis kuuntelemaan Rashfordista tarjouksia, koska kun hän muutaman vuoden päästä vanhenee, ja hänen tärkein ominaisuus nopeus katoaa, melko mitäänsanomaton pelaaja jää jäljelle. Toki nyt on helppo huudella kun on kuivakausi, eikä 30 maalin kausi, mutta juuri kyseisen kauden jälkeen pelaajasta saataisiin suurin siirtosumma ulostettua. Ollaanko riittävän kauaskatseisia, toki edellyttää korvaajaa tilalle, Garnacho? Hyvä esimerkki tästä on Real Madrid, joka sai Unitedilta revittyä rahat Casemirosta irti siten, että nuori pelaaja oli valmis täyttämään saappaat.
 

Jeffrey

Jäsen
Huvittavaa, jos todella ollaan lähdetty tälle twitteristä tutulle pelaajien vihalinjalle siinä määrin, että pidetään uransa parasta jalkapalloa pelaavaa Dalotia, täyden suunnanmuutoksen tehnyttä Maguirea, joukkueen reppuselkäänsä edelliskaudella napannutta Rashfordia ja Valioliigan parhaimpiin lukeutuvaa Brunoa niin huonoina tapauksina, että maailman parhaatkaan valmentajat eivät saisi heistä itselleen sopivia pelaajia.

Ilman Rassen maaleja EtH olisi saanut lähteä jo viime kesänä?

Tuli tuossa alkuviikosta soiteltua Manchesteriin paikalliselle kolleegalle (ihan työasioissa). Ja hän mainitsi juuri tästä "Rasse-ulos" liikkeestä ja EtH:n yllättävän vankasta tuesta. Puhuttiin sitten juurikin tästä virheiden toisteellisuudesta joka sanoisi ettei ne ole virheitä. Ja esimerkiksi siitä, että Rassen osaamista voitaisi paremmin arvioida jos hän vetäisi kahdesta metristä kärkkärin viisi metriä ohi kolmesti pelissä - kuin tällainen tilanne jossa yhdellekään hyökkääjälle ei saada luotua aitoa maalipaikkaa (Pasin äänellä) jumalauta jotain Fulhamia vastaan.

EtH tekee monta asiaa oikein. Yksi vakuuttavimmista on se, että hän ei sorru paineen alla. Äärimmäisen jääräpäisen valmentajan tällainen seura tarvitsee, mutta onko EtH nyt kuitenkin väärällä tapaa jääräpäinen? Itse arvostaisin suuresti jos harjoiteltaisiin uutta pelitapaa vaikka sen vaatimat pelaajat olisivat loukkaantuneita ja kentällä olevat pelaajat pelitapaan puutteellisia. Nyt kuitenkin tilanne vaikuttaa siltä, että yritetään harjoituksissa harjoitella juoksemista ja sitten tullaan pitämään takareittä kentälle ja ihmettelemässä mikä laji tämä tällainen jossa pallo?

Tässä vielä sellainen syvyys, että viime kaudella EtH kykeni huomattavasti paremmin peittämään pelaajien heikkouksia. Eriksen tuli hyvin alas hakemaan palloa käytännössä DDG:n jalasta ja Wursti tiputti antamaan sitten sen pitkän pallon vaihtoehdon. Olen @FredTheRed kanssa täysin samaa mieltä siitä, että Bruno ei ole pallonhallinta pelaaja - ai ainakaan nykyisessä mentaalisessa tilassaan. Kuitenkin nyt vaikuttaa siltä, että näitä pelaajien heikkouksia ei ole edes pyritty peittämään vaan pusketaan eteenpäin vaillinaisilla puolustusvelvollisuuksilla ja tähdätään käytännössä ainoastaan nopeaan pystypelaamiseen unohtaen samalla se vähäinenkin pelinrakentelu. Ei Brunosta mitään Carrickia tule, mutta muutamalla hiustenkuivaajalla olisi varmasti huomattavasti enemmän ulosmitattavissa hänen tekemisestään. Nyt kuitenkin ihan oikeasti heikkoutena tuntuu olevan ennemmin taktinen ohjeistus pelaajalle, kuin se etteikö Bruno suostuisi antamaan sitä helppoa lyhyttä syöttöä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se on totta, että Amrabat nähtiin viime kaudella (yllättävän) isossa roolissa Fiorentinan pallonhallinnassa, vaikka moni muistaa hänet MM-kisoista työmyyränä, varsinkin puolustussuuntaan. Itse en kuitenkaan näe hänellä tulevaisuutta Unitedissa. Taso ei yksinkertaisesti riitä kaikista kirkkaimmalle huipulle, vai mitä mieltä itse olet?
Itse en katsonut Qatarin tapahtumaa, mutta Amrabatin maajoukkuerooli on se anomalia hänen profiilissaan. Fiorentinassa hän on pelannut nimenomaan pallollista roolia, ei tuota Marokon rikkovaa, taklaavaa puolustusroolia. Hän on ollut maailman kirkkainta eliittiä syötöissä, kuljetuksissa, prässinkestossa jne. eikä tämän kauden pelaamattomuus (tai väärä rooli) ole vaikuttanut siihen mitenkään.

Pitäisin hänet aivan ehdottomasti. Tuollaista profiilia ei saa mistään muualta 30 miljoonalla eurolla. Toki ajattelen, että nuorempi ja fyysisempi pelaaja samalle pelipaikalle tulisi myös hankkia. Amadou Onana tulee ensimmäisenä mieleen.

Dalot on selvästi parantanut otteitaan tällä kaudella. Jos hän ei pelaisi Unitedissa, todennäköisesti tämä suhteellisen nuori portugalilainen laitapakki olisi siirtohuhujen keskellä, kenties myös Unitediin. Kuitenkaan pelaajan ratkaisut hyökkäyspäässä eivät vakuuta minua, ja siihen yhdistettynä maalisyöttö 17 pelin välein (34 peliä, 2 syöttöä) ei ole tarpeeksi hyvä kirkkaimmalle huipulle. Mielenkiintoista, että AWB'lla on samat kaksi maalisyöttöä 17 pelissä tällä kaudella, vaikka häntä pidetään selkeästi huonompana pelaajana hyökätessä.
Alkuun sanon, että itse pitäisin tulevan kauden back up -vaihtoehtona mieluummin AWB:n kuin Dalotin, koska pidän hänen erityistaitojaan arvokkaampina kuin Dalotin vastaavia. Kuitenkin, otin kiinni tuosta Dalotin riittävyydestä pallolliseen (tai pallollisempaan) pelitapaan siksi, että hän on nimenomaan parantanut huimasti pallonhallintapuolta omassa pelissään.

Aihetta sivuten, on huvittavaa kuulla kuinka "Rashford tekee maaleja, mutta on laiska eikä prässää, joten hänet on myytävä", mutta Antonya pidetään hyödyttömänä kentällä, koska ei tee maaleja, vaan ainoastaan prässää.
Mä en saa kiinni siitä, mikä tässä on huvittavaa. Rashford-eetos on Unitedin fanikunnan twitter-mölinäosastolta todella väsynyttä, mutta siitä myöhemmin lisää. Antony taas on ollut yksi Valioliigan historian huonoimpia hankintoja, koska hän on hyödyksi todellakin vain ok-tason prässinsä kautta. Tästäkin lisää alempana.

Suosittelen kuuntelemaan Ten Hahin lehdistötilaisuuksia. Syksyn Manchesterin derbyn jälkeen Ten Hag selitti filosofiaansa ja yksituumaisesti totesi ettei Onanaa hankittu vetämään pitkää palloa:
Kiitos suosituksesta. Luen tai kuuntelen läpi käytännössä jokaisen Unitedin mediatilaisuuden, kuten olen tehnyt jo vuosia.

Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, olen taipuvainen uskomaan tekoja. Ten Hag on puhunut medialle pitkin kautta kaikenlaista, mutta teot eivät monestikaan vastaa hänen sanojaan. Onana-kommentti menee 100 % tähän kategoriaan: Preseasonin ja siellä tapahtuneen yhden maaliin menneen kaukolaukauksen jälkeen Onana on pelannut profiililleen epätyypillisen lähellä maalia jatkuvasti ja antanut täysin häkellyttävän vähän itselleen tyypillisiä syöttöjä.

Näitä vastaavia on paljon. Edellinen täysin järjenvastainen vale kuultiin eilen, kun ten Hag väitti, kenttätasapainon heikkoudet Fulhamia vastaan rajoittuivat ensimmäiseen puoleen tuntiin (ei lainkaan totta: voittomaali, ja puolentusinaa toisen jakson vastahyökkäystä tulivat juurikin tästä korkean prässin ja matalan blokin idioottimaisesta yhdistelmästä) tai että muutoin Unitedilla on mennyt tämän tiimoilta hyvin (ei lainkaan totta: Unitedilla on ollut kammottavia vaikeuksia tämän suhteen säännöllisesti koko kauden, ja esimerkiksi vastahyökkäyksiä tulee ylivoimaista ennätystahtia).

Sitten on tapauksia, joissa sanat ja teot kohtaavat, jolloin voidaan todeta tarkoituksen ja käytännön olevan linjassa. Näitä ovat mm. mahdollisimman suoraviivainen pelitapa. Siitä koko jalkapalloa analysoiva maailma taas on yksimielisesti sitä mieltä, että se on yksi Unitedin suurimmista ongelmista ja heikkouksista.

Ajaxissa Antony
Puhuin Unitedin näytöistä. Oli Antony sitten mitä tahansa Ajaxissa, hän ei ole ollut sitä Unitedissa. Hänen keinoarsenaalinsa on olematon, taso täysin riittämätön ja ongelmat sellaisia, joita muut samalla pelipaikalla pelanneilla eivät ole kohdanneet. James pelasi tuossa paremmin, Greenwoodista, Sanchosta ja Garnachosta puhumattakaan. He ovat pystyneet pelaamaan tuotteliasta ja osin tehokastakin peliä oikealla laidalla - kyllä, myös Sancho. On nurinkurista pistää laitapakkien kontolle esim. overlapien tai syvyysjuoksujen vähäisyyttä, kun molempia on tehty paljon, ja on itse asiassa Antonyn oikean jalan käyttökelvottomuuden seurausta, ettei oikealta laidalta olla nähty touchline-kiertoja.

Kun hankitaan pelaaja selvästi heikommasta sarjasta, ja etenkin kun hänet hankitaan sarjan ylivoimaisesti parhaasta joukkueesta, tulisi pystyä analysoimaan, ovatko vahvuudet replikoitavissa korkeammalla tasolla. Ei ole pelkkää jälkiviisautta sanoa tätä, sillä samaa epäiltiin jo ennen ensimmäistäkään peliä Unitedissa, mutta Antonyn kohdalla tämä analyysi on mennyt aivan päin sitä itseään.

Kesällä Ten Hag halusi uudeksi oikeaksi keskuspuolustajaksi Kimin Napolista 60 miljoonan ulosostohinnalla, mutta seura ei suostunut tekemään hankintaa ennen kuin yksi pelaaja on myyty pois. Maguiren siirto West Hamiin venyi ja venyi, lopulta Bayern nappasi Kimin. Suunnitelma B oli hankkia Pavard Bayernista, mutta sekään ei onnistunut, jättäen ainoaksi vaihtoehdoksi 35-vuotiaan Evansin. Voi vain kuvitella turhautumista Ten Hagin suunnasta. Tällaisen ei pitäisi olla mahdollista missään seurassa, joka tavoittelee urheilullista menestystä.
Se on tietenkin ihan fakta, että Unitedin rekrypuoli on ollut huonoa. Mutta sitten toisaalta managerin tulee olla tietoinen FFP-tilanteesta, ja jos hankkii Onanan n. 50:llä, Mountin n. 60:llä ja Hojlundin n. 70 miljoonalla, on aika selvää, ettei rahaa tai FFP-tilaa jää Kimin ostoon. Tältä palstalta voi käydä lukemassa, miten suhtauduin aiheeseen tuolloin tuoreeltaan. (Mount vs. Kim... noh.)

Onana modernina maalivahtina todellakin kykenee pelaamaan korkealla, pre-season peleissä Real Madridia vastaan löytyi jopa keskiympyrän kaarelta. Ten Hag lausui kesällä tavoitteeksi "We want to be the best transition team in the world". Se edellyttää dynaamisia, aggressiivisia ja nopeita pelaajia.
Ja silti United on ollut yksi sarjan huonoimpia suunnanmuutosjoukkueita koko kauden, eli myös silloin, kun Martinez, Shaw, Mount ja muut ovat olleet kentällä. Samoin Onana on ollut ekasta Wolves-pelistä lähtien hyvin tiiviisti omassa boksissaan.

Eikö se ole päivän selvää ettei Maguire, Evans ja kumppanit sovellu siihen?
Ei ole. Molemmilla on täysin riittävät pallolliset ja fyysiset kyvyt pelata korkealla linjalla. Kyse ei ole vain toppareista, vaan koko joukkueesta. Mutta keskeisemmin, jos ten Hag haluaa Unitedin olevan maailman paras suunnanmuutosjoukkue, korkeassa prässilinjassa ei ole järkeä. Mieluummin pitäisi olla kompakti mid block tai jopa vähän alempana makaava muoto, jotta olisi valmiuksia tehdä niitä vastahyökkäyksiä.

Muutenkaan en tykkää yhtään tästä pelaajariippuvaisuudesta pelitavan suhteen. Se on tekosyiden hakemista, koska paljon huonommillakin, mutta samanlaisilla profiileilla pelataan pelitapoja, joissa kontrolloidaan palloa ja pelin virtausta. Otetaan esimerkeiksi vaikkapa Bournemouth, Wolves ja Brentford.

En ymmärrä, miksi Unitedin prässäys olisi erityisen heikkoa Ten Hagin pelitavan, valmennuksen tai taktiikoiden vuoksi.. Miten näillä pelaajilla sujui gegenpress Ragnickin alaisuudessa? Olivatko pelaajat motivoituneita ja työteliäitä?
Rangnickin kausi oli Unitedin pelillisesti huonoin kausi kunnes tuli tämä nykyinen. Se, miksi hommat eivät tuolloin pelittäneet on oma iso vyyhtensä, josta voi tietysti kysyä lisätietoja pelaajilta, jotka eivät enää Unitedissa vaikuta.

Mitä tulee prässiin ja ten Hagin taktiikoihin, niin minulle tämä on täysin itsestään selvää. Tästä alkuun:








Samat pelaajat vuodesta toiseen savustavat managerin ulos, mutta pelaajissa vika ei juuri koskaan ole. Roy Keane 2019: These are the same players who threw Mourinho under the bus. They’ll do the same to Ole. Leopards don’t change their spots.
Paitsi, että nyt kehissä ovat aivan eri pelaajat. Moukan potkujen ajalta joukkueessa ovat enää vain Rashford, Shaw, Dalot, McTominay ja Lindelöf (sekä Martial, joka ei pelaa). Savustiko joku noista esim. Olea ulos? Ei. Onko ten Hagin potku-uhan syy noissa viidessä pelaajassa? Ei; Rashford on hänen United-aikansa tärkein yksittäinen hyökkääjä, Shaw tärkeimpiä pelaajia, Dalot tämän kauden kenties parhaiten onnistunut pelaaja, McTominay nauttii jatkuvasti ten Hagin luottoa ja on tuottanut maaleillaan eniten (varsin ansaitsemattomia) pisteitä koko joukkueesta ja Lindelöf on pelkkä stuntti.


Muotoilen uudelleen: Tällä hetkellä käytössä olevilla pelaajilla häviäisimme (lähes) jokaisen pelin, jos peluuttaisimme Ten Hagin viimeisinä vuosina Ajaxissa nähtyä pelitapaa.

Jos/kun haluamme taistella pisteistä, ja päästä top4, on pelitapaa uhrattava lyhyen voiton tavoittelun vuoksi.
Ylempää kohtaa ei voi mitenkään varmasti sanoa, mutta se tiedetään, että hänet palkattiin Ajaxin pelitavan perusteella.

Nyt hän on muuttanut oikeastaan kaiken - omien sanojensa mukaan tarkoituksella, mm. noudattaakseen tulkintaansa siitä, mikä on Unitedin historiallinen pelillinen identiteetti - ja seurauksena on Unitedin huonoin kausi sitten 70-luvun. Tuo pelitavan uhraaminen (tosiasiassa muuttaminen) alkoi jo ensimmäisessä pelissä, kun etäisyydet olivat Wolvesia vastaan aivan mitä sattuu ja O'Neilin kentän halkaissut taktiikka sai vieraat dominoimaan peliä aivan miten halusi.

Kyse ei ole ollut vain lyhyen aikavälin tulosten tavoittelusta, ei sitten mitenkään, ja vaikka olisikin, puihin on mennyt. Niin käy aina, että tulokset alkavat ennen pitkää vastata pelillisiä otteita.

Äskeisessä kommentissa sanot ettei pallonhallinta ole pelitapa, mutta nyt yksinkertaistat pelitavan korkeaan prässiin ja matalaan puolustamiseen..
En. Puhuin sinun mainitsemastasi hybridistä, en pelitavasta.

Tämä ei ole Ten Hagin haluamaa pelitapaa pitkällä tähtäimellä. Tällä hetkellä hän joutuu (pakon edestä) uhraamaan peli identiteettiään, koska tavoittelee pisteitä.
Vaikea sanoa mitään mistään pitkästä tähtäimestä, kun pelilliset periaatteet ovat muuttuneet kaudesta toiseen nyt useampana vuonna. Mutta tällä kaudella pelitapa on vastannut ten Hagin puheita aggressiivisesta prässistä, suoraviivaisuudesta ja sen sellaisesta. Toisteiset peliteot ovat managerin tahto (tai sitten manageri on täysin avuton työssään, jota ten Hag ei luonnollisestikaan ole), ja nuo edellä mainitut elementit ja teemat ovat toistuneet säännöllisesti jokaisessa pelissä.

Kuten sanottu, pisteiden tavoittelu pelillinen identiteetti uhraamalla on todella lyhytnäköistä, ja kostautuu aina ennen pitkää.

Muuten, Klopp on ollut seurassa 8 vuotta ja jokainen pelaaja on hänen hankkima / akatemiasta nostama. Pelaaja profiilit ovat erilaisia, mutta jokainen on lähtäkohtaisesti katsottu toimivaksi osaksi toteuttaa pelitapaa. Avauksenpelaaja X loukkaantuu, esimerkiksi Robbo, tilalle tulee pelaaja Y vaihdosta, esimerkiksi Tsimikas. Peli identiteetti ei kärsi.
Kloppin pelillinen identiteetti ja periaatteet ovat olleet läpi koko Liverpool-ajan hyvin tunnistettavia ja samanlaisia. Tietysti hän on hommannut joukkueeseensa paremmin sopivia profiileja, mutta kuten jokaikisessä menestyvässä modernissa joukkueessa, pelitapa tulee ensin, sitten vasta pelaajat.

Eli tämän tekstin mukaan myös Ten Hagin pitäisi säilyttää Ajaxissa nähty pelillinen identiteetti? Ymmärsinkö oikein? Silloinko Ten Hag ansaitsisi sinun kunnioituksen, vaikka tulokset kyntäisi ja jäätäisiin ulos europeleistä?
Kyllä. Ehdottomasti. Kuten sanottu, ten Hag hankittiin Unitediin Ajaxin pelitavan ja tulosten perusteella. Kyse ei ole millään lailla minun kunnioituksestani, mutta tietenkin ten Hagin projektiin olisi helpompaa luottaa, jos hän kehittäisi pelaamista säännönmukaisella tavalla, eikä poukkoilisi pelitavasta toiseen.

Edelleenkään ei voida mitenkään osoittaa, että United "jäisi pois europeleistä" jos peliä kontrolloitaisiin enemmän (aika pirun omituinen ajatus ylipäätään), mutta nyt ollaan jäämässä todella huonoihin tuloksiin juurikin siksi, ettei pelissä ole minkäänlaista kontrollia: kenttätasapaino, prässi, OOP, rest defence, alhaalta rakentaminen ja ylipäätään pallollinen pelaaminen ja oikeastaan kaikki muukin joukkuepelaaminen sakkaavat pahasti ja se näkyy peleissä, tilastoissa ja tulostaululla. Kuten sanottu, huonoin kausi n. 50 vuoteen.


Tämä kuulostaa hieman ristiriitaiselta, kun käsitykseni mukaan aiemmissa teksteissä olet todennut, että pelitavan on perustuttava pelaajien vahvuuksiin eikä pelitavalla ole arvoa jos pelaajat eivät siihen sopeudu.
En ole. Olen sanonut, että on valmentajan tehtävä pystyä tekemään pelitapaan sellaisia muutoksia, joilla pelaajien heikkoudet pysytään piilottamaan ja vahvuuksia korostamaan. Tämä on ihan perusjuttu, mutta tämän kauden osalta ten Hagin Unitedissa pelaajien heikkoudet ovat korostuneet ja vahvuudet jääneet pimentoon.

Korkean prässin alla United ei pääse pelaamalla pois, vaan joutuu heittämään pitkää, joka harvoin päätyy omalle joukkueelle. Lisäksi tällä kaudella kutospaikalla nähdyt pelaajat eivät ole pallonkäsittelytaidoiltaan maailmanluokkaa. Siihen tarvittaisiin kesällä päivitys, olettaen että Mainoo nähdään 8 paikan pelaajana.
Kyse ei ole missään nimessä vain korkeasta prässistä! Ensinnäkin United heittää pallon puolustuksesta pitkälle ilmankin prässiä: yleisin kuviohan on se, että Onana levittää laitapakille, joka palauttaa keskemmälle ja pallo lingotaan siitä hyökkäykseen. Toisekseen, palloa pelataan pystyyn joka ainoalta kentän osa-alueelta. Tässä hyvä havainnollistus:




Voitaisiinko Ten Hagista sanoa samaa, kun hän johdatti Ajaxin UCL välieriin, ja nuorten pelaajien avulla pystyi kaatamaan miljardijoukkueet? Yhtäkkiäkö hänen taitonsa katosivat, kun siirtyi sumusaarille?
En ole missään vaiheessa sanonut, että taidot olisivat kadonneet mihinkään. Olen täälläkin useamman kerran sanonut, että tilanteesta tekee niin turhauttavan juuri se, että ten Hag olisi loistava valmentaja, mutta on päättänyt tehdä tietoisen valinnan peluuttaa täysin umpihullua jalkapalloa. Tämä on myös syy, miksi hän tulee hyvin todennäköisesti saamaan kenkää.

Kyllä minä lähden siitä, että pelaajat ovat kahden käden sormilla laskettavissa, jotka ovat olleet seurassa kolmen eri managerin potkujen aikana.
Ei pidä paikkaansa. Van Gaalin joukkueesta on jäljellä Shaw, Rashford ja Martial.

Millä ihmeellä Ten Hagin korvaaminen villillä kortilla, kuten Ruben Amorimella, Alonsolla tai De Zerbillä nähtäisiin menestymisen kannalta parempana?
Mistä juuri nämä nimet? Itse tykkään De Zerbistä kovasti, Amorim vaikuttaa erityisen edistykselliseltä, Alonso tietysti myös, mutta ei häntä Unitediin olla juurikaan yhdistetty jne. Itselleni se kiinnostavin vaihtoehto olisi Nagelsmann, mutta tärkeintä olisi löytää manageri, joka pitäisi kiinni periaatteistaan ja kehittäisi ja peluuttaisi toimivaa, säännönmukaista jalkapalloa. Itselleni isoin pettymys ten Hagin kohdalla on ollut juuri tuon puute, sillä pidin häntä aivan ylivoimaisesti parhaana miehenä tehtävään.


Maguire valittiin marraskuun kuukauden pelaajaksi, mutta luulisi jokaisen edes muutaman Ajaxin pelin nähneen ymmmärtävän, ettei Maguiren pallolliset taidot tai muutkaan ominaisuudet riittäisi kyseiseen pelitapaan. Hänet tulisi pistää lihoiksi heti kuin mahdollista, jos tarjottava siirtosumma ylittää n. 40 miljoonaa €.
Samaa mieltä. Ollut koko ajan.

Kun Rashford tekee 30 maalia kaudessa, se on pelaajan urotyö. Kun pelaaja alisuorittaa, se on managerin vika? Unitedin pelitapa ei viime kaudesta ole vaihtunut niin merkittävästi, että Rashford olisi menettänyt kaikki viime kauden vahvuudet jostakin Ten Hagista johtuvasta muutoksesta.
No ensinnäkin pelitapa on muuttunut viime kaudesta lähes kaikin tavoin. Tärkeimpänä se, että enää ei olla kompakteja, toisin kuin viime kaudella, jolloin olin itsekin vaikuttunut monista asioista - joistain jopa innoissani.

Mitä tulee Rashfordiin, niin pelaajat pelaavat aina hetkiä, kun taas manageri päinvastaisesti vastaa kokonaisuudesta. Ten Hagin viime kauden pelitapa mahdollisti Rashfordin kahden parhaan ominaisuuden hyödyntämisen: 1. linjan taakse juoksut ja 2. vastustajan puolustajien haastamisen hyökkäyskolmanneksella.

Tällä kaudella United ei pysty pelaamaan likimainkaan yhtä paljon juoksuja linjan taakse eikä pääse eristämään vastustajan puolustajia 1v1-tilanteisiin koska hyökkääjät ovat valmiistaan liian ylhäällä ja vastustajan on ollut helppo organisoitua puolustamaan tuollaiset tilanteet. Toisin sanoen, siinä missä Unitedin oma rest defence on ollut surkeinta koko sarjassa, se on myös tehnyt vastustajan +1 rest defencen varsin helpoksi.

Miten tämä näkyy Rashfordin pelissä? No, hän juoksee jopa enemmän kuin viime kaudella, jolloin juoksi Brunon jälkeen toiseksi eniten koko joukkueesta (viime kaudella alle 10km p90, tällä kaudella yli), mutta sprinttejä on yli kaksi vähemmän p90. Tuo on nimenomaan pelitavan ongelmallisuuden seurausta ja vaikuttanut suoraan siihen, miten Rashfordista saadaan tehoja ulos.

Ilman Rassen maaleja EtH olisi saanut lähteä jo viime kesänä?
Heh.

Ten Hagin potku-uhka tulee realistisesti siitä, että surkean pelaamisen ja pelillisen kehittymättömyyden ohella hänen sopimustilanteensa on hankala. Tämän kauden perusteella uutta sopimusta ei olla tekemässä nyt kesällä (CL-paikka voisi teoriassa muuttaa tilannetta), ja viimeiselle sopimuskaudelle lähteminen jatkosopimuksettomassa tilassa olisi ihan silkkaa hidasta kuolemaa. Lisäksi tietysti se, että managerille vaarallisin paikka on seura, jonka omistaja on juuri vaihtunut.

Edit. typo
 
Viimeksi muokattu:

FredTheRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, SaiPa, PEPO
Antony taas on ollut yksi Valioliigan historian huonoimpia hankintoja, koska hän on hyödyksi todellakin vain ok-tason prässinsä kautta.
Puhuin Unitedin näytöistä. Oli Antony sitten mitä tahansa Ajaxissa, hän ei ole ollut sitä Unitedissa. Hänen keinoarsenaalinsa on olematon, taso täysin riittämätön ja ongelmat sellaisia, joita muut samalla pelipaikalla pelanneilla eivät ole kohdanneet. James pelasi tuossa paremmin, Greenwoodista, Sanchosta ja Garnachosta puhumattakaan.
On nurinkurista pistää laitapakkien kontolle esim. overlapien tai syvyysjuoksujen vähäisyyttä, kun molempia on tehty paljon, ja on itse asiassa Antonyn oikean jalan käyttökelvottomuuden seurausta, ettei oikealta laidalta olla nähty touchline-kiertoja.
Antonylla olevan paikka tulevaisuuden joukkueessa toisin kuin 8-10 muulla pelaajalla. Häntä on helppo kritisoida tehojen puuttumisesta, mutta hänen antinsa varsinkin viime kaudella oli paljon enemmän kuin monella muulla avauksessa olleella pelaajalla.

Se että Antonyn prässäystilastot eivät ole huippuluokkaa, johtuu tietenkin myös muusta joukkueesta. Yksin prässääminen on helppo ohittaa kolmioilla ja seinäsyötöillä. Kuten hain alkuperäisessä viestissä takaa, Antony on järjestelmäpelaaja, joka loistaa hyvin organisoidussa joukkueessa.

Toki ERITTÄIN suuria ongelmia löytyy Antonyn ratkaisuista, mutta ei syöttösuuntia ja syvyysjuoksuja tarpeeksi nähdä. Staattisuus on aiempien managereiden alla ongelmana, eikä se muuksi muutu. Jos liikkeitä tehdään paljon, kerrotko ketkä ovat niitä keskikentältä tehneet? Bruno, Mctominay? Mount on näissä loistava, mutta n. 70% peleistä ollut loukkaantuneena.

Ten Hag on puhunut medialle pitkin kautta kaikenlaista, mutta teot eivät monestikaan vastaa hänen sanojaan.
Jos arvostelet ketä tahansa pelaajaa julkisesti, media jyrää sinut. Joukkueella on hauras mentaliteetti, eikä sitä vahvista julkinen kritisointi. En epäile hetkeäkään etteikö pelaajien ja INEOSin kanssa käydä kriittistä keskustelua.

Ten Hag puhui tarkoitti, ettei Onanaa tultu peluuttamaan samaan rooliin kuin De Gea, eli kun jalalla pelaaminen ei riitä prässin alla, ratkaisuksi lauotaan pitkää palloa. Sen sijaan rakennetaan pallonhallintaa alhaalta käsin.

Samaisessa lehdistötilaisuudessa Ten Hag kertoi:
I came here with my philosophy, based on possession [--]. I want to play from the back and we try that in every game, but like against Man City, if they are good at pressing, it's a good option to go direct.

Mutta sitten toisaalta managerin tulee olla tietoinen FFP-tilanteesta, ja jos hankkii Onanan n. 50:llä, Mountin n. 60:llä ja Hojlundin n. 70 miljoonalla, on aika selvää, ettei rahaa tai FFP-tilaa jää Kimin ostoon. Tältä palstalta voi käydä lukemassa, miten suhtauduin aiheeseen tuolloin tuoreeltaan. (Mount vs. Kim... noh.)
Mountin hankinta tehtiin Unitedille epätyypilliseen varhain, lähes kesäkuun puolella. Tarkoitus oli selvä: hankkia 4-3-3 muotoon toiseksi 8. paikan pelaajaksi Brunon kanssa. Jotta tässä järjestelmässä minimoidaan tilat 8. paikan pelaajien ja puolustuslinjan välillä, jättäen aukot minimiin 6. paikan pelaajalle, tarvitaan korkealla pelaava puolustuslinja.

Ensimmäisissä peleissä ei ollut loukkaantumisia, ja käytössä kaikki pelaajat lukuunottamatta Hojlundia. United saikin prässättyä onnistuneesti, nousten kärkisijoille onnistuneissa riistoissa ylimmällä kolmanneksella. Englannin maajoukkueen usein avauksessa nähdyn pelaajan, suhteellisen nuoren pelaajan hankinta oli erittäin järkevä alkukesästä. Epäonnistuminen topparin hankinnassa johti radikaalisti Mountille kaavaillun roolin muutokseen. Vaikka mies ei ollut loukkaantunut, hän silti avasi vaihdosta, koska Ten Hag on useita kertoja sanonut, että puolustuslinjaan käytössä olevat pelaajat sanelevat keskikenttäpelaajat.
Miksi hänet ostettiin? Toteuttamaan Ten Hagin Ajaxissa nähtyä pelitapaa.

Tietenkin FFP-säännöt tulevat vastaan, jos seuran siirtopolitiikka on onnistunutta, ja siirtoja neuvottelevat pankkiirit tai muut jalkapallosta ei-ymmärtävät henkilöt. Twitterissä tuli juuri tilasto vastaan, jossa United on myynyt 21 pelaajaa 64 miljoonalla punnalla:

Henderson - 15m
Elanga - 15m
Garner - 9M
Fred - 8M
Andreas - 8M
Kovar - 4M
Telles - 3.5M
Chong - 1.5M
Iqbal - 0.8M
Bailly - 0
Mengi - 0
DDG - 0
Zebe - 0
Jones - 0
Jesse - 0
Matic - 0
Mata - 0
Pogba - 0
Cavani - 0
Ronaldo - 0
Grant - 0

Ja silti United on ollut yksi sarjan huonoimpia suunnanmuutosjoukkueita koko kauden, eli myös silloin, kun Martinez, Shaw, Mount ja muut ovat olleet kentällä. Samoin Onana on ollut ekasta Wolves-pelistä lähtien hyvin tiiviisti omassa boksissaan.
Normaalisti peli kehittyy kauden aikana. Muistaakseni Unitedin avauskokoonpano on vaihtunut yli 30 kertaa kauden aikana. Emme ole päässeet rakentamaan edellisen päälle, kun lähes aina uusi pelaaja joutuu sairastuvalle.

Tietenkään emme hylänneet viime kauden hyviä elementtejä pre-seasonilla, vaan lähdimme rakentamaan niiden päälle. Aggressiivinen prässi, tavoite voittaa pallo korkealla kenttää, toteuttaa tarvittaessa nopeat suunnanmuutokset, pelin kontrollointi.

Mutta keskeisemmin, jos ten Hag haluaa Unitedin olevan maailman paras suunnanmuutosjoukkue, korkeassa prässilinjassa ei ole järkeä. Mieluummin pitäisi olla kompakti mid block tai jopa vähän alempana makaava muoto, jotta olisi valmiuksia tehdä niitä vastahyökkäyksiä.
Suunnanmuutokset ovat vain yksi pelin osa-alueista. Tavoite olla niissä hyvä, ei tarkoita kaiken muun hylkäämistä.

Muutenkaan en tykkää yhtään tästä pelaajariippuvaisuudesta pelitavan suhteen. Se on tekosyiden hakemista, koska paljon huonommillakin, mutta samanlaisilla profiileilla pelataan pelitapoja, joissa kontrolloidaan palloa ja pelin virtausta.
Minulle Van Gaal, Mourinho, Ragnick ja edelleen Ten Hag ovat hyviä valmentajia. Heissä kaikissa ei ole yhteinen vika se, että he eivät saa pelaajista parasta irti (kuten paperilla olevat huonommat joukkueet).

Unitedin pelaajamateriaali koostuu 4-5 managerin pelaajista. Managerien palkkauksessa ei ole ollut punaista lankaa, kuten esimerkiksi Brightonilla ja Cityssä (tulee olemaan), vaan ollaan menty ääripäästä toiseen. Tällöin pelaajamateriaalikin on sen mukainen. Tarvitaan valtava siivoaminen pelaajista, ja työmaa on täysin kesken. Noin 1.75 vuodessa ei kukaan manageri saisi 10 vuoden epäonnistunutta siirtopolitiikkaa korjattua, yhdistettynä kentän ulkopuolisiin selkkauksiin (Greenwood, Antony, Sancho) ja seuran myymiseen, jossa jokainen työpaikka on uhattuna.

Ainoa ratkaisu on Ragnickin tyylinen avosydänleikkaus, jossa suurin osa pelaajamateriaalista korvataan uusilla nimillä.

Paitsi, että nyt kehissä ovat aivan eri pelaajat. Moukan potkujen ajalta joukkueessa ovat enää vain Rashford, Shaw, Dalot, McTominay ja Lindelöf (sekä Martial, joka ei pelaa). Savustiko joku noista esim. Olea ulos? Ei. Onko ten Hagin potku-uhan syy noissa viidessä pelaajassa? Ei; Rashford on hänen United-aikansa tärkein yksittäinen hyökkääjä, Shaw tärkeimpiä pelaajia, Dalot tämän kauden kenties parhaiten onnistunut pelaaja, McTominay nauttii jatkuvasti ten Hagin luottoa ja on tuottanut maaleillaan eniten (varsin ansaitsemattomia) pisteitä koko joukkueesta ja Lindelöf on pelkkä stuntti.
En tiedä mitä pukukopissa tapahtuu. En ala syyttelemään yksittäisiä pelaajia, mutta usemman managerin alla ollaan nähty managerin bussin alle heittäminen. Sama kulttuuri on seurassa voimassa, siitä on tälläkin kaudella nähty merkkejä.

Nyt hän on muuttanut oikeastaan kaiken - omien sanojensa mukaan tarkoituksella, mm. noudattaakseen tulkintaansa siitä, mikä on Unitedin historiallinen pelillinen identiteetti - ja seurauksena on Unitedin huonoin kausi sitten 70-luvun.
Ei ole uhrannut. Siitä on hankintapolitiikka (Onana, Martinez, Antony, Mount) näytteitä, molempien kesien pre-season ottelut ja niissä nähty pelillinen identiteetti.




Ei tietenkään Ten Hag kopioi yksi yhteen pelityyliä Ajaxista, eihän Guardiolakaan tuonut tiki-takaa Bayern Muncheniin tai Cityyn. Peli jalostuu jalkapallon muuttuessa, muuten tippuu kehityksen kelkasta. Siitä olen kuitenkin 100% varma ettei tällä kaudella nähty esimerkiksi matala puolustuslinja ja korkea prässilinja kuulu sen elementteihin, vaan ovat osa siirtymävaihetta ja osittain olosuhteiden pakosta tehtyjä muutoksia.

Kuten sanottu, pisteiden tavoittelu pelillinen identiteetti uhraamalla on todella lyhytnäköistä, ja kostautuu aina ennen pitkää.
En ole kovin luottavainen, että samat henkilöt puolustaisivat korkeaa puolustuslinjaa, jotka nyt pritisoivat pelitavan puuttumista. Esimerkiksi KDB tai vaikka Ederson puhkoisi murtavilla syötöillä ja Haaland juoksisi Evansin ja Maguiren selustaan. Tämä olisi pään hakkaamista seinään. Puhuttaisiin kuinka Ten Hagin on kykynemätön muutoksiin ja uskoo sokeasti omaan ideologiaansa.

En ole. Olen sanonut, että on valmentajan tehtävä pystyä tekemään pelitapaan sellaisia muutoksia, joilla pelaajien heikkoudet pysytään piilottamaan ja vahvuuksia korostamaan. Tämä on ihan perusjuttu, mutta tämän kauden osalta ten Hagin Unitedissa pelaajien heikkoudet ovat korostuneet ja vahvuudet jääneet pimentoon.
Arteta ja Klopp eivät varmaan onnistuneet tässä, kun sijoittuivat ensimmäisellä kaudella sijalle 8?

Kyse ei ole missään nimessä vain korkeasta prässistä! Ensinnäkin United heittää pallon puolustuksesta pitkälle ilmankin prässiä: yleisin kuviohan on se, että Onana levittää laitapakille, joka palauttaa keskemmälle ja pallo lingotaan siitä hyökkäykseen. Toisekseen, palloa pelataan pystyyn joka ainoalta kentän osa-alueelta. Tässä hyvä havainnollistus:
Oli kyllä kauheaaa katsottavaa video. Se liittyy osittain siihen, jonka alkuperäisessä viestissä mainitsin: Meillä on vain muutama pallonhallintaan kykenevä pelaaja. Pre-seasonilla nähtiin kuinka palloa ei lingottu ylös, vaan pallo palautettiin keskiviivalta asti Onanalle ja pelinrakennus alkoi uudelleen alhaalta.

Shawin ja Martinezin jäädessä pois, tulee valtava osaamisen aukko puolustuslinjan pallonkäsittelytaitoihin. Ei tämä tarkoita vain yleistä pallonhallintaa, yhden kosketuksen nopeaa pallon liikuttelua tai sitä että osaa syöttää molemmilla jaloilla. Van Gaalin aikanahan Smalling-Jones saivat vapaasti kierrättäen syötellä palloa. Osaamisen aukko tulee murtaviin syöttöihin ja etenemiseen.

En ole missään vaiheessa sanonut, että taidot olisivat kadonneet mihinkään. Olen täälläkin useamman kerran sanonut, että tilanteesta tekee niin turhauttavan juuri se, että ten Hag olisi loistava valmentaja, mutta on päättänyt tehdä tietoisen valinnan peluuttaa täysin umpihullua jalkapalloa. Tämä on myös syy, miksi hän tulee hyvin todennäköisesti saamaan kenkää.
Uskotko, että jos/kun Ten Hag saa jatkaa, vielä kahden vuoden päästä näemme "umpihullua jalkapalloa"? Etkö luota prosessiin, että pelitapa kehittyy ja pelaajat kehittyvät? Uskotko, että uusi, Fergusonin aikakauden jälkeinen 6. uusi manageri saa homman rokkaamaan? Hänelle ei tule samoja haasteita näillä pelaajilla kuin edeltäjille? Leopardit vaihtavat paikkaa uuden managerin alaisuudessa?

Ei pidä paikkaansa. Van Gaalin joukkueesta on jäljellä Shaw, Rashford ja Martial.
My bad. Olisi pitänyt ilmaista kolme manageria heittänyt bussin alle (Mourinho, OGS, Ragnick).

Mistä juuri nämä nimet? Itse tykkään De Zerbistä kovasti, Amorim vaikuttaa erityisen edistykselliseltä, Alonso tietysti myös, mutta ei häntä Unitediin olla juurikaan yhdistetty jne. Itselleni se kiinnostavin vaihtoehto olisi Nagelsmann, mutta tärkeintä olisi löytää manageri, joka pitäisi kiinni periaatteistaan ja kehittäisi ja peluuttaisi toimivaa, säännönmukaista jalkapalloa. Itselleni isoin pettymys ten Hagin kohdalla on ollut juuri tuon puute, sillä pidin häntä aivan ylivoimaisesti parhaana miehenä tehtävään.
Nostin esiin Euroopan huippuseuroihin huhuttuja nimiä. Kuinka näet Rashfordin tai muiden pelaajien soveltuvuuden Nagelsmannin pelitapaan nimenomaan pallottomassa roolissa? Korkea intensiteetti, prässi ja vastaprässi ovat kaukana monen Unitedin pelaajan parhaimmista ominaisuuksita/vahvuuksista.

Kestihän se kuuluisat 45 minuuttia Crystal Palacea vastaa Ragnickin alaisuudessa.

Miksi Rashford tekisi Nagelsmannin alaisuudessa tämän eri tavalla, kun ei tee Ten Hagin alaisuudessakaan? Menetä pallo, nosta kädet ylös ja syytä muita kuuluu ennemmin Rashfordin periaatteisiin.

PS. Amadou Onana olisi mahtava hankinta
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Miksi Rashford tekisi Nagelsmannin alaisuudessa tämän eri tavalla, kun ei tee Ten Hagin alaisuudessakaan? Menetä pallo, nosta kädet ylös ja syytä muita kuuluu ennemmin Rashfordin periaatteisiin.
Niin, en itsekään kuulu näihin joiden mielestä kaikki on Rashfordin vikaa, mutta todella vaikea mun on myöskään nähdä, että Rashford olisi missään määrin palkkansa arvoinen, ei nykyesityksillä, mutta ei myöskään historiansa esityksillä. Parhaimmillaankin Rashford on ollut huomattavan epätasainen, ja näitä slumppeja tuntuu mahtuvan hyvään kauteenkin useampi pidempi ajanjakso.

Mutta se, mikä on mielestäni suurempi ongelma Rashfordissa, on se, että hänet on nostettu väkisin puolijumalan rooliin seuran markkinoinnin kasvoina. Joo, on oma kasvatti, joo, on ollut jalkapallon ulkopuolella todella suuressa roolissa, mutta sitten taas joukkueen sisällä, siinä tärkeimmässä tekemisessään tuntuu, että on jatkuvasti jossain pienissä kohuissa ja sitten kentälläkin näyttää siltä, että ihan aina ei kauheasti kiinnosta. Jos tämä on meidän ykköspelaaja (markkinontimielessä), niin millaisen standardin se asettaa muille?

Ihan samanlaisen ongelman löydän myös Brunosta, jonka kohdalla ongelma on vielä syvempi johtuen kapteenin natsoista. Se ei auta, vaikka olisit joukkueen taitavin pelaaja, jos suuri osa pelistä menee käsien levittelyyn ja muiden syyttelyyn.

Molemmille olisi siis käyttöä mutta tuntuu, että molemmat pitäisi oikeasti laittaa kuriin ja miettiä se roolin suuruus. United kaipaa johtajuutta, ei tuolla joukkueessa vaan tunnu sellaista löytyvän. Ja ne standardit vaan tuntuvat olevan todella matalalla, kun tuo kohusta toiseen juokseminen ei vaan tunnu loppuvan.

Toivon että tuo johtajuusasia otetaan uuden urheilujohdon tarkastelun alle pikimmiten. Se tulee nimittäin läpi koko organisaation, eikä joukkue ole mitenkään irrallinen muun seuran toimintakulttuurista.
 

Acid

Jäsen
Hyvillä mielin ja luottavainen tulevaan urheilujohtoon. Kyllä tämä laiva kääntyy, mutta aikaa se vie. Tämä kausi nyt on menetetty. Kunhan ei torstailiigaan joutuisi. Kesällä tulee muutoksia ja olen yllättynyt jos valmennus ei mene vaihtoon. Toki jos nähdään, että ten Hagin kanssa voidaan nousta taistelemaan niistä isoista pytyistä niin sekin sopii. Itselläni ei ole minkäänlaista luottoa enään ten Hagiin, kun puhutaan siitä, että pelattaisiin Valioliigan ja UCL:n mestaruudesta. Niin kamalaa shaibaa toi pelaaminen on ja siihen päälle ten Hagin höpinät.

Kohta on taas kesä ja se on kannattajan parasta aikaa. Toivo valtaa sydämmen ja unelma elää, edes hetken.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sääli että about jokaikinen on siinä onnistunut tällä kaudella.



Auts.

Vaikka vitutus on viime matsin jäljiltä melkoinen, niin ihan hauska katsoa tänään peliä koska tuosta taktiikkapuolesta on nyt kirjoitettu niin paljon ja ten Hag tuota tosiaan itsekin kommentoi.

Lähteekö muutaman mitään vai hakkaako päätä seinään? Sen kuvan perusteella, mitä ten Hagista on tullut opittua, niin todennäköisesti jälkimmäinen ja Forest tulee satavarmasti pelaamaan tämän mukaan.

Parhaat managerit pystyvät mukautumaan ja oppimaan. Jos ten Hag edelleen jatkaa samojen virheiden toistamista, niin potkuthan siitä seuraa ennemmin tai myöhemmin.

Sääli jos mies kaatuu omaan ylpeyteensä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Antonylla olevan paikka tulevaisuuden joukkueessa toisin kuin 8-10 muulla pelaajalla.

Kuten hain alkuperäisessä viestissä takaa, Antony on järjestelmäpelaaja, joka loistaa hyvin organisoidussa joukkueessa.
Menetä pallo, nosta kädet ylös ja syytä muita kuuluu ennemmin Rashfordin periaatteisiin.
Meinasin aluksi olla vastaamatta mitään. Mutta ehkä pariin kohtaan on pakko tarttua. Tämä niistä ensimmäinen. Pakko kysyä oletko tosissasi? Että Antony on se jolle on paikka Unitedissa vaikka tulisi se avosydänleikkaus, ja joka oikein loistaa, mutta Rashfordista olet sitä mieltä, että hänen kykynsä eivät riitä mihinkään ja tyypillistä on vain luovuttaa kesken kaiken? Jos näin, niin meidän keskustelumme aiheesta olivat tässä. Tuo on oikeasti jotenkin todella yllättävällä tavalla banaaleinta mitä täällä on hetkeen lukenut.

Jos arvostelet ketä tahansa pelaajaa julkisesti, media jyrää sinut. Joukkueella on hauras mentaliteetti, eikä sitä vahvista julkinen kritisointi. En epäile hetkeäkään etteikö pelaajien ja INEOSin kanssa käydä kriittistä keskustelua.
Jos puhut puuta heinää pressissä, media jyrää yhtä lailla. Kuten nyt esim. tuon viimeisimmän valituksen ohella, kun Carran analyysi meni tunteisiin. Ja sitä paitsi ten Hag sanoi, ettei taktiikoissa ollut vikaa, vaan kyse johtui henkisen puolen, kuten intohimon puutteesta. Tuo oli pelaajien bussin alle heittämistä etenkin, kun kaikki tietävät, että ten Hag on vastuussa koko kauden jatkuneesta taktisesta alennustilasta.

Siitä olen kuitenkin 100% varma ettei tällä kaudella nähty esimerkiksi matala puolustuslinja ja korkea prässilinja kuulu sen elementteihin, vaan ovat osa siirtymävaihetta ja osittain olosuhteiden pakosta tehtyjä muutoksia.
Siis... Tuo on se kaikkein isoin syy sille, miksi Unitedin kausi on mennyt pilalle. Noin on pelattu koko kausi, ja nyt ei puhuta mistään paineettomista preseason-matseista Jenkeissä, vaan oikeista peleistä. Ei olosuhteiden pakosta kukaan lähde mitään totaalista pelillistä itsemurhaa tekemään, eikä etenkään jatka sitä läpi koko kauden. Tuo taktinen valinta on ollut tietoinen valinta ten Hagilta, mutta hän ei ole sitä korjannut vaikka syytä olisi ollut koko ajan, joten ainoa siirtymävaihe, jota se edustaa, on uuden managerin valinta Unitediin.

Se liittyy osittain siihen, jonka alkuperäisessä viestissä mainitsin: Meillä on vain muutama pallonhallintaan kykenevä pelaaja.
Ei liity. Tuota on tehnyt tällä kaudella jokainen pelaaja, ja toisaalta kukaan ei pelannut tuolla tavalla viime kaudella tai varsinkaan sitä edeltäneillä. Kenenkään ei tarvitse heittää paineettomia kukkupalloja alivoimaisille hyökkääjille tms.
 

FredTheRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, SaiPa, PEPO
Pakko kysyä oletko tosissasi? Että Antony on se jolle on paikka Unitedissa vaikka tulisi se avosydänleikkaus, ja joka oikein loistaa, mutta Rashfordista olet sitä mieltä, että hänen kykynsä eivät riitä mihinkään ja tyypillistä on vain luovuttaa kesken kaiken?
Mitä mieltä olet Rashfordin tämän päiväisestä esityksestä? Minusta siinä yhdistyi lähes kaikki aiemmin täällä ketjussa mainitut negatiiviset piirteet. Toki pitää ottaa huomioon, että pelipaikka oli kärki, joka ei selvästi ole hänelle optimaalisin paikka. Sen ei silti ammattiurheilijalta pitäisi poistaa taistelua logolle, onnistumisia perusasioissa sekä prässäyksen käytännössä lopettamista. (Montako kertaa hän sai vastaprässillä riiston?)

Antony sen sijaan pelasi hyvin. Toivottavasti hän jatkaa seuraavissa peleissä siitä mihin tänään jäi. Yläriman lisäksi korkea syöttö %, 4 avainsyöttöä ja tuttuun tapaan työteliäs. Liikkeitä selustaan, kulmalippua kohti ei juurikaan nähty, vaan syöttösuuntina oli Bruno keskellä sekä puolustuslinjan pelaajat.

Jos puhut puuta heinää pressissä, media jyrää yhtä lailla. Kuten nyt esim. tuon viimeisimmän valituksen ohella, kun Carran analyysi meni tunteisiin.
Ten Hag puhui sydämestään täyttä totta Carragherista. Scouserin ainoa tavoite näyttää olevan paineiden kasaaminen Unitedille ja 10 Hagin potkut. Kuten Ten Hag sanoi, tämä on tapahtunut päivästä yksi lähtien kun hän on ollut Unitedin managerina. Oli pointtia tai ei Carran taktiikoissa, on hyvin erikoista, että United fanit vetävät herneen nenään, kun entinen Pool kapteeni selittää media-studiossa, miksi Ten Hag häviää pelejä.

Isossa kuvassa United on vuonna 2024 seitsemästä ottelusta voittanut kuusi. Älä vaan totea, että FredTheRed on tyytyväinen kyseisissä peleissä nähtyihin otteisiin. Johdonmukaisuutta alkaa näkyä, kuten Rooney totesi Nottingham pelin jälkeen:
Wayne Rooney: “A lot is made about Erik ten Hag's position but he has been doing OK. We are starting to see more consistency and I think he will get time.
Tähän muuten on hyvä tulla vitt*ilemaan sunnuntaina, jos derbyssä nähdään murskalukemat. Silloin kannattaa pitää mielessä kolmen vuoden sopimus, kolmen vuoden projekti. Se aika menee pelkästään kymmenen vuoden epäonnistuneen hankintapolitiikan korjaamiseen ja pelaajamateriaalin siivoamiseen.

Ja sitä paitsi ten Hag sanoi, ettei taktiikoissa ollut vikaa, vaan kyse johtui henkisen puolen, kuten intohimon puutteesta. Tuo oli pelaajien bussin alle heittämistä
Laitatko sitaatin?

Lähinnä tästäkin tulee mieleen, että syntipukkia etsitään pakonomaisella tarpeella. On totta, että Ten Hag, valmennustiimi ja pelaajat ovat tehneet virheitä. On kuitenkin toinen asia yritetäänkö nähdä niitä positiivisia elementtejä pelistä, vai pelkästään niitä paskoja asioita.. Toki kokemuksesta tiedän, että kirjoittaminen toimii myös terapiana ja ajatusten purkuna, mutta hämmästyttää kuinka paljon manageria pyritään savustamaan ulos, oli syy kuinka naurettava tahansa, kuten
-Lehdistötilaisuuden kommentit
-Amadin/VDB:n jättäminen ilman peliaikaa
-Riitaantuminen ongelmapelaajien (tosiasiassa deadwoodien, joilla ei seurassa ole tulevaisuutta) kanssa
-Hollantilainen kansallinen itsepäisyys
-Antonyn suosiminen
-Onanan hankkiminen De Gean tilalle.

Nämä eivät ole kenenkään yksittäisen ihmisen tai nimimerkin kirjoittamia asioita, mutta jokaisen olen kuullut eri ihmisiltä syyksi miksi Ten Hag ei ole pätevä manageri. Jokaiseen edellämainittuun asiaan on olemassa, voin perustella seuraavissa viesteissä, jos joku haluaa, mutta aamuvuoroon on mentävä, joten kiireellä kirjoitan teksitä.

Tuo taktinen valinta on ollut tietoinen valinta ten Hagilta, mutta hän ei ole sitä korjannut vaikka syytä olisi ollut koko ajan, joten ainoa siirtymävaihe, jota se edustaa, on uuden managerin valinta Unitediin.
Tietenkin se on Ten Hagilta tietoinen valinta, koska käytettävissä olevilla pelaajilla (lue Maguire, Evans, ruotsalainen) olisi korkean linjan pelaaminen yhtä itsemurhaa, kun kenenkään pelaajan profiili ei sovi siihen. Siitä on tingitty. Korkeasta prässistä sen sijaan ei ole tingitty. Tämä onkin monen, myös minun, mielestä kostautunut ja taktiikalla ei voi enää jatkaa. Silloin tulee eteen, että mitä elementtejä Ajax-pelitavasta on enää jäljellä? Ristiriitaista, että ihannoidaan Kloppia, Angea ja Nagelsmannia, jotka eivät tuumaakaan anna periksi pelitavasta, mutta sitten ollaan luopumassa kokonaan Ten Hagille tutusta pelitavasta, jonka keskeinen elementti on aggressiivine, lähellä vastustajan maalia tapahtuva prässi.

Toki toinen vaihtoehto on säilyttää aggressiivinen prässi, mutta jatkaa käytettävissä olevilla pelaajilla korkeaa puolustuslinjaa. Siihen on selkeät perusteet miksi se ei toimi mm. 36-vuotiaalla Evansilla tai muilla edellämainituilla pelaajilla.

Ei liity. Tuota on tehnyt tällä kaudella jokainen pelaaja, ja toisaalta kukaan ei pelannut tuolla tavalla viime kaudella tai varsinkaan sitä edeltäneillä. Kenenkään ei tarvitse heittää paineettomia kukkupalloja alivoimaisille hyökkääjille tms.
Valmentaja voi ohjeistaa pelaamaan kukkupalloja pois omalta alueelta, estääkseen mm. menetykset alimpana pelaajana tai tilanteessa joissa on huomattava riski vastustajan vaaralliselle vastahyökkäykselle. En millään usko, että jos De Jong, yksi maailman parhaimmat pallonkäsittelytaidot omaava keskikenttäpelaaja, pelaisi Punaisissa Paholaisissa, hän pelaisi pitkiä palloja TEN HAGIN OHJEIDEN MUKAISESTI, kuten tulkitsen sinun rivien välistä väittävän että Ten Hag antaisi nykyisille pelaajilleen sellaisia ohjeita.

Edelleen olen sitä mieltä, että pelaajien laatu merkitsee tässä enemmän kuin Unitedin pelitapa. Kuten mainitsin alunperin, 4 kenttäpelaajaa, jotka kykenevät pallonhallintaan, ovat teini-ikäinen Mainoo, "vanhus" Eriksen ja 80% kaudesta sivussa olevat Shaw ja Martinez, lopputulos voi hyvinkin olla linkkaamasi videon kaltaista.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Teidän pippeli miekkailijoiden takia haluan jakaa sellaisen linkin siihin kaivattuun pelitapaan ja sen toteuttamiseen...Katsokaa tätä:





Arteta on todellakin se joka uskaltaa tehdä asioita eri tavalla...Arsenal hyökkää nykyään kahdella false ysillä. En tiedä onko se voittava taktiikka, mutta ei kannata kyllä haudata näitä juttuja ihan vain siksi miksi joku voittaa. Samalla taktiikalla on kyllä höökitty iät ajat. Tuo klippi osoittaa vain sen, miten levällään on City ja Arsenal. Molemmat painaa päin toista välittämättä siitä miten levällään molemmat ovat.

Taktisesti tuo ottelu oli täysin masterpiece Artetalle ja Pep otti osumaa tuosta.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Äh, en mä jaksa. Jos Antony on nyt sitten jollekin se Unitedin tulevaisuus ja loistaja, ten Hag saa synninpäästön koska ei jostain syystä voi peluuttaa Valioliigan toiseksi korkeimmassa puolustuslinjassa toiseksi sijoittuneita Lindelöfiä ja Maguirea korkeassa puolustuslinjassa ja Carragherin videoanalyysiä täysin ilmiselvästä asiasta yritetään kumota scouser-ad hominemilla, niin siitä vain, mutta itse en kyllä jaksa vaivautua tällaiseen tätä enempää.

Hassua, mutta ei hah hah -hassua.

Laitatko sitaatin?
Probably in the first half an hour, yeah, he had a point. Fulham in their midfield set up a little bit surprised [us] and then we have to find the solutions. After half an hour we found the solutions, I was not pleased with the performance with the defending, especially on the left side, how we did the pressing because they came out, especially in the first half an hour, several times on the left side and that can't happen. That has to do with willingness, spirit, passion, that was, in the previous weeks, very good for this team and therefore, we won football games.
(Tsekkasin, ja tuon puolen tunnin jälkeen Fulham hyökkäsi kahdeksan kertaa tyhjään keskikenttään päästen maalipaikalle, ml. voittomaali (jonka ten Hag laittoi jonkun rajaheiton merkkaamisen syyksi, koska, no, totta kai...)). Mutta se tästä. Jos tuo voittoputki oli jollekin hyvää peliä ja se on se "iso kuva", niin so be it.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Nyt kun on hetkeksi pippelit tanassa, niin kommentoidaan väliin, että kun ennen peliä otin kiinni siihen muuttuko taktiikka yhtään, niin ainakin tuo toisen jakson pelaaminen kun Amrabat pelasi keskikentällä näytti taas enemmän viime kauden Unitedilta.

Erityisesti lämmitti lyhyet avaukset omista, jotka onnistuivat hyvin ja Amrabat oli näissä iso apu.

Oikealla laidalla Dalot jatkoi oikeesti vahvoja otteitaan ja Antony antoi hyvin tukea. Antonylle peukkua siitä, että asenne oli A-luokkaa, juoksi kovasti omiin, syötti helpot omille, uskalsi laukoa kun piti ja jos kaveri vierellä epäonnistui niin näytti peukkua ja hymyili. Tästä voisi muutama muu kaveri ottaa oppia köh köh…

Amrabat näytti hyvältä kun pallo oli omilla. Jos häntä meinataan käyttää tuloksekkaasti, niin minusta McTominay ja Bruno eivät voi olla molemmat yhtä aikaa hänen kanssa kentällä. Pakko olisi muidenkin pystyä pitämään se pallo kontrollissa. Liike ei vaan riitä jos pitää reagoida nopeasti. Juosta mies varmasti jaksaa mutta esim. tuossa laitapakkina 1 vs 1 puolustamisessa se ketteryyden puute näkyy. Hankala sanoa onko tuo sitten ongelma pallon kanssa, jos iskee kovempi paine päälle?

(Jaaa ne pippelit vedettiin taas esiin)
 

Jeffrey

Jäsen
(Jaaa ne pippelit vedettiin taas esiin)

Mää vedän vielä vähän pippeliä sisään.

Itse tykkäsin Antonystä eilen kovasti. Oli eilen myös hyökkäyssuuntaan vaarallisin hyökkääjä, mutta siltikin tuli mieleen miehen käyttö laitapakkina tai wingbackina nyt kun puolustusosasto on vesijuoksun pauloissa. Toki nää on vähän tällaisia videopelilikkeitä joita olisi sopinut kokeilla ennen City peliä, mutta oikeasti kauhistuttaa Amrabat laitapakkina jotain oikeasti hyvää wingeriä, esimerkiksi Sterlingiä vastaan.

Enivei mä tykkään olla pienten pip... eikun puolella. Antonyn siirtosumma toi epärealistiset odotukset, mutta tässä taas tämä meidän ihmiskunnan lyödälyötyä henkinen heikkous tulee esille. Plutarkhos sanoi, että pistäminen ja pureminen on muurahaisten ja paarmojen hommaa. Ja paljon enemmän vaatii rohkeutta antaa empatiaa, tukea ja nostaa toinen ylös murheen alhosta. Uskoisin, että tästä on ollut myös kyse siinä ettei EtH ole häntä (enää) pakottanut minuuteille vaan pikkuhiljaa kohden parempaa.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Ihan pirteä esitys eilen, vaikka ne samat pelitavalliset ongelmat siellä edelleen ovat. Tärkein, eli voitto sieltä kuitenkin saatiin ja hyvä niin. Seuraavalla kierroksella vastus onkin sitten yksi pahimmista.

Dalot on ilmeisesti ollut jossain keskityskoulussa, koska niiden laatu on parantunut.

Amrabat vasempana laitapakkina toimii paljon paremmin kuin Lindelöf, vaikka nopeuden puute pieni ongelma onkin.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eilen tosiaan näkyi se syy, miksi olen jo pitkään kinunnut keskikenttää muotoon Bruno - Amrabat - Mainoo. Toisen jakson esitys Amrabatilta oli aivan huikea, suorastaan mainoomainen. Laitapakkina en peluuttaisi, etenkään kun pelaaminen on tällaista päädystä päätyyn juoksemista. Ei hänellä riitä räjähtävyys sellaiseen. McTominay lienee joukkueen ainoa keskikenttäpelaaja, jolla riittäisi.

Tässä on ihastuttavan tarkkanäköinen raportti eiliseltä. Taso ei yllätä, sillä kirjoittajana on Henry Winter, kenties se kaikkein paras Athleticin ulkopuolinen journalisti.

Koska tuossa on maksumuuri, laitetaan tähän muutama huomio:
Antony was presented with this opportunity by Ten Hag to show his worth, and win over the doubters, but he faded and was withdrawn to a predictable chorus of “what a waste of money” from the locals.
Antony pelasi pirteästi ja oli aktiivinen puolustussuuntaan, mutta kuten Shearerkin eilen selostuksessa sanoi, aika paljon oli silti tuota tuttua neuvottomuutta. "Same old same old" hän manasi.

Included among the many concerns for Brailsford was how toothless United look without Rasmus Hojlund, who should at least be back from his muscle problem for the quarter-final. Marcus Rashford ran hard at centre forward but to little effect, and failing to get his two decent chances on target. Rashford prefers playing on the left, and cutting in, but his team urgently need him through the middle, and they need him contributing more than this.
Tämäkin on napakymppi; kovaa työntekoa, mutta etenkin keskellä pelatessaan liikaa ulkona pelistä, jossa osansa toki sillä, että United ei pelaa sentterille, oli se sitten kuka tahansa. Shearer kritisoi kehonkieltä, mutta toisaalta sanoi, että se oli "warranted" koska hän jäi selkeissäkin tilanteissa ilman syöttöä, Shearerin mukaan etenkin Garnacholta ja Brunolta.

If his major signing of Antony is a serial disappointment, then Ten Hag does deserve praise for his desire to recruit André Onana, who impressed again here.
Onana sai pari vaikeaakin torjuntaa näyttämään suht helpolta. Pelasti Unitedin eilen, samoin kuin tietysti Casemiro.

The pressure Ten Hag felt was very visible after 34 minutes. This cup tie was so important for United’s season and his credibility. Ten Hag was furious that a throw-in was given against his team. It was only a throw-in, only on the halfway line, but he was apoplectic. Ten Hag remonstrated with the assistant Neil Davies, gestured towards the fourth official David Webb, and then received a lecture from Chris Kavanagh. “Cry in a minute,” chorused Forest fans, breaking off from barracking Wayne Rooney here on BBC punditry duty. Clearly his Derby County connection has not been forgotten by Forest fans.
Tuohon kokonaisuuteen kiinnitin itsekin huomiota. Kuvaava tilanne, mutta kuten selostaja sanoi myöhemmin, aika "light-hearted".

“I don’t go into that because you saw that Forest was targeting him so I don’t want to say what he has, it was a serious injury,” the United manager said.
Itselleni ei jäänyt fiilistä, että Forest olisi jotenkin yrittänyt metsästää Brunoa, mutta jos näin kävi niin sitten en vain huomannut. Aika kova syyte kyllä, jonka Nuno tietysti teilasi. Isompi kysymys on tuo, miksi Bruno sai pelata, jos hänellä on vakava vamma. Pelkkä halu pelata ei riitä syyksi.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Eniten itseäni tässä Unitedin ympärillä pyörivässä keskustelussa häiritsee tuo joko-tai-ajattelu. Joko ollaan sitä mieltä, että ten Hagin prosessiin pitää luottaa ja hänellä ei ole tällä hetkellä oikeita palasia joukkueessa tai sitten ollaan sitä mieltä, että kaikki ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan ten Hagista. Kuten käytännössä jokaisessa maailman asiassa, niin tässäkin tapauksessa se totuus löytyy jostain näiden kahden mielipiteen välistä. Se on sitten toinen juttu, että missä kohtaa noiden kahden mielipiteen välistä janaa se totuus on.

Aika paljon somessakin on törmännyt siihen, että käytännössä kaikkien alisuorittavien pelaajien ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan ten Hagista ja hänen pelitavastaan (tai sen puutteesta). Unitedin kannattajapiirillä on aina oltava vähintään yksi pelaaja, jota joukkueessa kohdellaan väärin ja joka ei saa ansaitsemiaan minuutteja. Alkukaudesta se oli Sancho, joka on ollut Dortmundissa yhtä surkea kuin Unitedissa. Nyt tällä hetkellä se on Amad.

Kai se on tätä nykyaikaista keskustelukulttuurin polarisoitumista, että aina pitää olla jotain mieltä ja kun on joku vahva mielipide tai agenda, niin silloin kaikki ongelmat johtuvat vain siitä yhdestä syystä. Oikeasti kuitenkin yksilöt alisuorittavat, koska joukkueen pelitavassa on isoja ongelmia. Joukkueen pelitavalliset ongelmat korostuvat sen takia, että monet yksilöt pelaavat myös henkilökohtaisella tasolla huonosti. Joukkueen pelitavallisiin ongelmiin vaikuttaa suuresti se, että joukkueessa on ihan erityylisiä pelaajia ja pelaajia, jotka eivät sovellu valmennuksen haluamaan pelitapaan.

Aina voi jossitella, mutta kritiikki Unitedin ja ten Hagin kohdalla olisi huomattavasti pienempää, jos Martinez ja Shaw olisivat olleet koko kauden käytettävissä. Kritiikki olisi ollut pienempää, jos kesällä olisi onnistuttu myymään Maguire (joka on ironista kyllä ollut tällä kaudella joukkueen parhaimmistoa) ja hankkimaan paremmin valmennuksen haluamaan pelitapaan sopiva toppari. Kritiikki olisi pienempää, jos Rashford olisi suorittanut sillä viime kauden tasollaan, jolloin hänestä puhuttiin yhtenä sarjan parhaista laitureista. Nyt hänellä on Valioliigassa kasassa tehot 5+2. Vertailun vuoksi Salah on tehnyt 15+9, Saka 13+6, Son 12+6 ja Foden 9+7. Noihin Rashfordia vertailtiin viime kaudella. Tämän kauden tehoilla sopivimpia vertailukohtia ovat Simon Adingra ja Alex Iwobi.

Joukkueen valmennus on epäonnistunut tällä kaudella isosti ja koska viime kädessä se kantaa vastuun joukkueen pelistä, niin todennäköisesti kauden päätteeksi lopputuloksena tulee ihan oikeutetusti olemaan potkut. Joukkueen urheilujohto on epäonnistunut usean kauden ajan isosti, minkä takia joukkue on kasa ihan erityyppisiä pelaajia, joiden kaikkien vahvuuksia ei voida samaan aikaan hyödyntää. Joukkueen pelaajisto on kollektiivisesti alisuorittanut tällä kaudella todella pahasti. Jos verrataan pelaajien suorituksia odotuksiin, niin onnistujiksi listaisin ainoastaan Mainoon. Odotuksien mukaisesti ovat pelanneet Onana, Dalot, Garnacho, Shaw, Martinez ja Hojlund. Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän alisuorittaneet.

Lähes kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän paskoja. Ten Hag eniten, mutta peiliin katsomisen paikka on aika monella muullakin.
 

Sinkilä

Jäsen
Sinne on toimiston puolelle onneksi tulossa jengi, josta löytyy se osaaminen.
Meidän ei välttämättä tarvitse täällä miekkailla siitä, pitäisikö ETH kenkiä vai jatkaa hänellä.
Eiköhän uudet isot pojat tule tekemään oikean ratkaisun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös