Tämän päivän osalta ei tosiaan mielestäni tarvitse liikaa miettiä sitä, missä pelitapa ja tulokset eivät osu tai miten olisi pitänyt tai voitu pelata milläkin pelaajistolla. Melkein kuka tahansa voi ottaa Cityltä dunkkuun 90 minuuttia ja hävitä 3-1.Jos miettii joukkueen rakentamista parin viime vuoden ajalta joukkueeseen on tuotu palasia, jotka mahdollistavat pelien kontrolloimisen.
Tänään nyt vaikka esimerkiksi avauksessa oli Evans, joka on joukkueessa lähinnä kun halusi tulla poikien kanssa vähän treenaamaan, vasempana laitapakkina Lindelöf ja keskikentällä McTominay, joka yritettiin myydä kesällä.
Lähinnä mietin sitä, että tällä kaudella ten Hag ei ole varsinaisesti kertaakaan pelaamaan niillä miehillä millä haluaisi ja sitten on nähty näitä idioottimaisia taktiikkaviritelmiä olosuhteiden pakosta. Oliko se niin, että on ollut joku 25 eri variaatiota puolustuslinjassa ja yksi peli on vain pelattu sillä parhaalla mahdollisella?
Se, mitä ei voida selitellä pois, ovat pelilliset esitykset koko kauden ajalta. Ja vaikka hyväksyttäisiin ajatus, että joukkueessa on epäsopivia pelaajia ja paljon loukkaantumisia, pelitavan raamit pitäisi silti olla olemassa. On managerin tehtävä opettaa pelitavalliset periaatteet kaikille pelaajilleen niin, että niitä voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Joukkueessa on läpi koko kauden ollut pelaajia, jotka ovat avauskokoonpanossa kaikkien ollessa terveinä. Miksi Onanan, Dalotin, Mainoon, Brunon, Rashfordin, Garnachon ja Hojlundin pitäisi opetella tällä kaudella pelitapa, jota ei olla noudattamassa joskus tulevaisuudessa, kun kaikki on vihdoin niin kuin manageri haluaa? Pelitavan vaihtaminen sen mukaan, ketä on käytettävissä on aivan uskomatonta hulluutta; jos pelattaisiin säännöllisesti tuloksista riippumatta sitä kontrolliin tähtäävää pelitapaa, josta ten Hagkin on puhunut, nuo terveinä pysyneet avainpelaajat voisivat oppia sen. Silloin oltaisiin huomattavasti lähempänä samaa sivua sitten, kun sopivia pelaajia on käytössä enemmän.
Sitten on se toinen puoli: kaikilla on loukkaantumishuolia, kaikilla on pelaajia pois käytöstä. Ei tarvitse katsoa Liverpoolia pidemmälle: sieltä puuttuu maailman paras maalivahti, pelillisesti tärkein puolustuspelaaja, maailman parhaimpiin lukeutuva laitahyökkääjä, joukkueen toiseksi paras hyökkääjä ja neljä keskikenttäpelaajaa. Siellä on otettu jotain kaiken maailman bobbyclarkeja ja jaydendannseja täydentämään täysin makeshift-kokoonpanoa, ja silti pelitapa pysyy samana. Brightonin kausi on ollut kaikinpuolin vaikea ja hiekko, mutta pelitapa pysyy. Sama juttu Newcastlella. Tuollaista tilannetta on helppo lähteä parantamaan, kun saadaan uusia pelaajia sisään.
Tehtävä on kehittää peliä ja pelaajia. Miten niitä voi kehittää, jos raamit vaihtuvat jatkuvasti sen mukaan ketä on käytössä?
Ehkä kuitenkin se tärkein juttu: Unitedin kokoonpano on ollut koko kauden täysin riittävällä tasolla siihen, että se kontrolloisi pelitapahtumia selvästi pienempiä seuroja ja heikompia joukkueita vastaan. Se, että Spurs, Brighton tai City vie Unitedia kuin pässiä narussa voidaan vielä jotenkin selittää pelaajatilanteella. Mutta kun Bournemouth tulee OT:lle, eikä anna kotijoukkueelle mitään todellisia mahdollisuuksia, se ei enää mene pelaajiston piikkiin. Kun vielä huomioidaan, että sama on tapahtunut mm. Newcastlen lapsi- ja varamiesosastoa ja Hodarin Palacea vastaan, niin pointti vain korostuu. United on ollut pelillisesti jatkuvalla työllä niin heikko paljon vähäisempiä nimilistoja vastaan, että tekosyitä ei vain yksinkertaisesti enää ole.
Tämähän se. Viimeiseen sopimuskauteensa ilman tulevaa sopimusta olisi aika hölmöä: jos ten Hagilla oltaisiin jatkamassa, miksei jatkosopimusta olisi jo tehty? Mitä emmitään? Ja miten tukea valmentajaa hankinnoilla, jos ei olla varmoja hänen jatkostaan ilman, että kustaan mahdollisen seuraavan valmentajan nilkoille hankkimalla mahdollisesti hänen kannaltaan epäsopivia pelaajia?Vaihtoehtoja on kesällä kaksi a) jatkaa viimeinen sopimuskausi ten Hagin kanssa ja tukea häntä siirtoikkunassa b) vaihtaa valmentaja ja hankkia hänelle sopivat palaset.
Ellei nyt tule joku yllätysuutinen jatkosopimuksesta, niin tuo b-vaihtoehtohan se todennäköisin on. Ja itse asiassa kun noista lausunnoista on puhe, niin veikkaan ten Haginkin tiedostavan, että lähtö tulee. Valitettavasti hän voi syyttää siitä pääasiassa vain itseään.
On totta, että ten Hag oli varsin jämäkkänä, kun piti olla. Tästä tuskin kovin moni on eri mieltä (etenkin kun Onanan otteet ovat lopettaneet sen DDG-trollailun twitterissä). Sen sijaan tuo jako ei minusta mennyt ihan noin: hän ei ollut viime kauden jäljiltä paras ikinä (paitsi ehkä tunnekuohussa), vaan toiveikkuutta herättänyt fiksun oloinen valmentaja joka voisi hyvinkin kehittää Unitedin pelaamisen vaadittavalle tasolle. Ja sitten on nykytilanne, jossa hän ei ole aivan toivoton tapaus, vaan erityisen harmillinen hukattu mahdollisuus, jossa taidot olisivat aivan hyvin voineet riittää, mutta kantti olla pelillisesti oma itsensä katosi.Tällaisina hetkinä helposti unohtuu, että ten Hag on tehnyt myös paljon hyviä vaikeita päätöksiä, jotka olisivat monelta jääneet tekemättä (Ronaldon ja de Gean tapaukset). En vain helposti taivu siihen mustavalkoisuuteen, että viime kesänä tämä mies oli paras jätkä ikinä ja nyt aivan toivoton tapaus.
Tästä täysin samaa mieltä. Ja itse asiassa, jos Glazerit, Nakke ja muut pilipali-nirunaru-kulissijohtajat olisivat vielä puikoissa, haluaisin että ten Hag jatkaisi vielä ensi kaudenkin, ettei nyt ainakaan tehtäisi jotain vielä typerämpää. Mutta nyt löytyy luottoa tulevaisuuteen ja siihen, että sieltä voidaan toden totta kairata joku naakelsmanni kokeilemaan miltä se oikea vitutus tuntuu.Vaihtamisen ilosta ei pidä vaihtaa.