Mainos

Manchester United FC 2023–2024 – ”This club belongs in the Champions League”

  • 314 588
  • 2 524

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jukka Röngältä melko katkeria sanoja tuoreessa jutussaan Unitedista:
Luin. Ei olisi pitänyt. Tai no, jotkut kohdat hieman naurattivat. Perkaan lämpimikseni typerimmät kohdat.

Kun Manchester Unitedin myyntineuvottelut venyivät ja venyivät, eivätkä Glazerit saaneet huudettua hintaa tarpeeksi ylös, Sir Jim ilmoitti, että hän on valmis 100-prosentin omistuksen sijasta myös vähemmistöosakkuuteen.
Rönkä on seurannut uutisointia viisi minuuttia joskus viime talvena, koska niihin aikoihin spekuloitiin tällaisella. Todellisuudessa kävi, kuten niin Athletic kuin muutkin isot mediatalot ovat nyttemmin kertoneet, että Glazereilla ei ollut aikomustakaan myydä koko 69% omistustaan Unitedista, vaan nimenomaan a) rahastaa ja b) sementoida Unitedin arvon kasvu. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että Glazereilla oli teorian ja käytännön välinen ongelma, mutta nyt toteutuvan kaupan jälkeen osakkeen arvolla on kiinnityspiste: 25% osakkeista 1,3 miljardilla punnalla.

Sheikki Jassimin vetäydyttyä neuvottelupöydästä aiemmin tänä syksynä, Sir Jim jäi ainoaksi kortiksi Glzereille
Sheikki Jassim "vetäytyi" kun kävi hänellekin ilmi, että Glazerit eivät aio myydä koko omistustaan, eivätkä varsinkaan hänelle, Jassimin esikunnan suututettua Glazerit puheillaan. SJR ei "jäänyt ainoaksi kortiksi", vaan oli koko ajan se keskeisin neuvottelukumppani, sillä hän liike-elämän osaajana neuvotteli kumpaakin osapuolta hyödyttävän ratkaisun.

Tämä on Sir Jimin silmin katsottuna looginen ratkaisu myös hänen sijoituksensa kannalta, sillä mitä paremmin United menestyy kentällä, sitä paremmin se menestyy myös taloudellisesti ja sitä suuremmaksi myös Unitedin arvo nousee.
Prööt prööt. Ensinnäkin SJR on ilmaissut, ettei tule myymään Unitedia ostettuaan tämän. Kieran Maguire on kertonut useampaan otteeseen, että Rafcliffelle kyse on perinnöstä Englannin jalkapalloilulle ja Manchesterille. Jos kyse olisi sijoituksesta, parempia kohteita tuollaiselle rahalle olisi oikealla ja vasemmalla. Toisekseen, on ihan puuta heinää sitoa peliesitykset ja seuran arvo toisiinsa. Unitedin arvo on ihan vähintään viisinkertaistunut sinä aikana kun joukkue on ollut aivan sysipaska.

Brittimediassa on nyt uutisoitu, että Sir Jim olisi valmis tukemaan manageri Erik ten Hagia. Se ei kerro vielä sen suurempaa. Paljon merkittävämpiä ovat ne tiedot, että hän vaatisi ten Hagia tekemään sovinnon Jadon Sanchon kanssa.

Tällainen vaatimus olisi tyypillinen bisnesmiehen päätös: Meillä on pelaaja, jolle maksetaan pyöreästi ottaen miljoona puntaa kuukaudessa, joten on hullua, jos hän ei pelaa – varsinkin, kun pitkä pelaamattomuus pudottaisi vielä pelaajan myyntiarvoa.

Varmasti looginen ratkaisu taloudellisessa mielessä, mutta onko se looginen vaatimus myös urheilullisesti? Manageri määrittelee kuitenkin arvot ja periaatteet, jolla joukkue toimii, ja sanktiot, jos niitä ei noudateta.

Jos Sir Jim pitää kiinni vaatimuksestaan, hän puuttuu silloin managerin toimivaltaan ja johtajuuteen. Toisin sanoen hän söisi ten Hagin valtaa ja arvovaltaa. On hyvä muistaa, että valtaosa Unitedin pelaajista tukee ten Hagia Sancho-kiistassa.
Näin pitkä pätkä spekulointia asiasta, jonka lähteenä ovat The Sun, Metro, Mirror sekä Daily Mail, ja jonka on jakanut myös M**k Go*******e. Ehkä olisi kannattanut huomioida myös se, että paljon tätä vahvempia ovat ne huhut, joiden mukaan Blanc, Brailsworth ja Mitchell ovat tulossa laittamaan seuraa kuntoon ja tekemään päätöksiä urheilupuolen operatiivisesta toiminnasta.

Sir Jim sijoittaa Unitediin 1,3 miljardia puntaa. Miten se näkyy tammikuun ja ensi kesän siirtoikkunassa?

Ei välttämättä kovinkaan merkittävästi.
Heh, mitä nyt välitön seuraus on n. 90 miljoonan punnan suuruinen FFP-tilan vapautuminen. Kaiken maailman Chelsea-kuvioita kyllä spekuloidaan, mutta uusien osakkeiden vapautumisen merkitystä ei puida. Sitäkään Rönkä ei mainitse, että SJR:n esikunnasta on "vuodettu" tieto ensimmäisestä kertainvestoinnista.

tuurilla vedetty voittoarpa, jonka nimi oli Alex Ferguson.
Pitkään urheilun parissa toimineelta Rönkältä häpeällinen lausunto. Joko hän loukkaa tarkoituksella Aberdeenin suorituksia ja Skotlannin liigan tuolloista tasoa tai sitten hän ei vain tiedä yhtään mistä puhuu. Ferguson oli Unitediin tullessaan todella haluttu valmentaja. Hänen perässään oli varmastikin kymmenkunta valioliigajoukkuetta, mm. Liverpool ja Arsenal sekä kotimaiset Glasgow'n jättiläiset. Olipa todellinen tuurihaku.

Ja loppuun vielä tuollainen kiva pikku joukkueurheilun mitätöinti.

Ugh, perkele.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ehkä jo tuttu, mutta tänään tuli Münchenin lentoturma -dokkari töllöstä. Siinä haastateltiin mm. turmasta selvinnyttä maalivahtia. Sarja pyörii käsittääkseni uusintoina kanavalla (tuolla kausi 10) National Geographic - Lentoturmatutkinta
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Päivän hajanaiset:

- Luke Shaw on pelikunnossa ja tekee paluunsa Evertonia vastaan.
- Onanan pitäisi olla pelikunnossa mutta täyttä varmuutta ei ole siitä kuka pelaa maalilla seuraavassa pelissä.
- Licha treenaa jo, mutta vasta yksin. Paluu edelleen aikaisintaan tammikuussa.
- Ulos huhutaan kumpaakin ranskalaista, Varanea pidetään todennäköisempänä lähtijänä.
- Todibo-huhut vahvistuvat jatkuvasti.
- Jossain on puhuttu Unitedin haluavan Andren keskikentälle Liverpoolin nenän edestä. Oi kyllä!
- Jostain syystä Thomas Mulleriä huhutaan myös Unitediin nyt tammikuussa. En kyllä oikein usko tähän enkä innostu vaikka onkin lähestymässä primeään.
- Antoine Griezmann sen sijaan ei ole tulossa. Se oli ankka.

Niin, ja SAF sanoi tänään:
"I am still a director of the club. I know Jim well. We shall have to see what he does. But I am optimistic.”
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Shawn kuntoutuminen olisi hieno juttu, toivottavasti hän on sitten ihan oikeasti kunnossa, eikä kunnossa kuten Licha ja Varane ja kaikki muutkin jotka Unitedin lääkäri on todennut olevan kunnossa. Edelleen oikein mikään ei kiinnosta pätkääkään, kun se ainoa uutinen jota odottaa on jälleen poistunut uutisoinnista ja hiljaista tuntuu sen osalta olevan. Joku Müller ja Griezmann olisi toki juuri sellaisia ostoksia mitä voisi Unitedin nykyiseltä urheilujohdolta olettaakin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mount on loukkaantuneena seuraavan kuukauden, eli varmaan tammikuussa sitten paluu. Kontaktiton lihasvamma kyseessä, mikä on tieteellisten mittausten mukaan ensimmäinen kerta Valioliigassa tällä kaudella. Ja siis pohkeessa se vamma.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sitten vaan kiitos kun kävit, ja uusiin mahdollisuuksiin ilman palkkakompensaatioita.



Onnea ja menestystä vain jatkoon. Siinä mielessä erikoinen pelaaja, että hänelle ei ollut varsinaisesti edes tarvetta kun ostettiin ja missään vaiheessa ei näyttänyt siltä, että olisi kykenevä pelaamaan tällä tasolla.

Siitä huolimatta kun oli loukkaantumisia ja aina hyvä asenne, niin ei kai tuolle oikein vihainenkaan voi olla.
 
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Shaw ja Mainoo avauksessa, toivottavasti ovat sitten myös oikeasti kunnossa, eikä peluuteta riskirajoilla. Höjlund poissa kokoonpanosta, eli olisko nyt sittenkin loukkaantunut pahemmin? Ja näköjään EtH haluaa vaan väkisin antaa tasoitusta laitapakkiosastolla valitsemalla Dalotin ennen Wan-Bissakaa. En ymmärrä. Spurs-Villa on tarjonnut lämmittelyksi erinomaista jalkapalloa, toivottavasti sama meno jatkuu, vaikka United ja Toffees nyt taitavat enemmänkin kilpailla surullisimman suoriutujan tittelistä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja näköjään EtH haluaa vaan väkisin antaa tasoitusta laitapakkiosastolla valitsemalla Dalotin ennen Wan-Bissakaa.
AWB on käsittääkseni ollut tauon ajan sairaana. Sikäli ihan hyvä, jos tuosta on kyse, ettei oteta riskejä.

Itse veikkaan että pelistä tulee aivan helvetin vaikea. Unitedilla on muita enemmän kokemusta managerin potkujen jälkeisestä vastustajan piristyksestä, ja 10 pisteen menetyksen jälkeinen näytönhalu lienee varmasti tuplat siihen verrattuna. En ihmettelisi jos Everton voittaisi.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Olipas nautinnollista katsottavaa pitkästä aikaa. Ensimmäisen puoliajan loppua lukuun ottamatta, peli aika hyvin Unitedin hallinnassa.

- Mainoo. MIKÄ DEBYYTTI avauksessa? Aivan loistava!
- Garnacho. Valioliigan kauden maali on jo nyt tehty, sen kisan voi lopettaa. Aivan upea osuma!
- Martial. Hankki pilkun ja teki maalin. Hyvä peli. Jos nyt löytyisi se muutaman vuoden takainen Martial ja pysyisi ehjänä loppukauden, niin kärkimiehelle ei tarvetta vielä.
- Rashford. Upea pilkku, mutta todella paljon pallonmenetyksiä ja surkeita ratkaisuja. Iso on gorilla selässä.
- Bruno. Loistava syöttö Martialin maaliin, hyvä peli.
- Pellistri ja Hannibal, tuovat juuri oikeanlaista sähäkkyyttä lopussa peliin, oikeita energiapupuja. Hienoa työtä.

Ei oikein muutenkaan voi kenellekään mitään suurempia moitteita antaa. Hyvä peli koko joukkueelta.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Herranjumala, United teki maalin jossa on nähtävissä toistettavuus. Dalotilta ensin mainio juoksu, jolla vie Evertonin pelaajan sivuun ja tekee Rashfordille tilan, sen jälkeen juoksu eteenpäin ja keskitys. Garnacho laittaa nämä kyllä sisään kymmenen kertaa kymmenestä. (No ei mutta ihan tosisaan, hyvin alustettu maali vaikka keskitys menee taakse)


 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Hyvä lopputulos ja hienoa, että jokainen hyökkääjä sai onnistumisia, ehkä se ruokkii itseluottamusta ja avaa lukkoja. Mainoolta vahva peli, samoin Onanalta. Puolustukselta ei niin vahva peli, mutta kiitos Onanan, nollapeli saldona ja kai siihen pitää tyytyväinen olla.

Mainoon pelissä on kyllä hieno katsoa sitä, kuinka hän haluaa palloa keskikentällä, hakee itsensä koko ajan pelattavaksi. Kun vertailukohtana on McT, joka menee piiloon pelaajien taakse ja pyrkii välttelemään palloa, niin aika helposti tuossa voi nähdä eron pelin kehittämisessä. Vielä kun Amrabat löytäisi jonkunlaisen formin niin tuossahan voi olla ihan hyvä kk-pohja, varsinkin kun nyt huhutaan Casemiroakin saudeihin.

- Martial. Hankki pilkun ja teki maalin. Hyvä peli. Jos nyt löytyisi se muutaman vuoden takainen Martial ja pysyisi ehjänä loppukauden, niin kärkimiehelle ei tarvetta vielä.
Ei siinä, tuohan on ihan hyvä saldo hyökkääjälle pelissä, mutta noiden kahden tilanteen lisäksi Martial ei näkynyt kentällä lainkaan. Laiskaa lönköttelyä ja tilanteen ulkopuolella suhaamista. No, positiivinen onnistuminen voi lisätä itseluottamusta.
Herranjumala, United teki maalin jossa on nähtävissä toistettavuus. Dalotilta ensin mainio juoksu, jolla vie Evertonin pelaajan sivuun ja tekee Rashfordille tilan, sen jälkeen juoksu eteenpäin ja keskitys. Garnacho laittaa nämä kyllä sisään kymmenen kertaa kymmenestä. (No ei mutta ihan tosisaan, hyvin alustettu maali vaikka keskitys menee taakse)
Tätähän yritettiin toisenkin kerran, josta Garnacho painoi puolivolleysta pallon jonnekin parkkipaikalle. Tämä oli muuten sama liike, jolla AWB syötti Höjlundin maalin Köpistä vastaan. Noista Dalotin palloista on pakko sanoa, että nyt toki Garnacho painoi tuosta ekasta kauden komeimman osuman, mutta kyllähän tuo keskitys oli kohtuullisen huono, noista ei suurella todennäköisyydellä montaa maalia kaudessa tule. Eikä se toinenkaan vastaava kauheasti parempi ollut, ehti pompata maassakin kerran ennen Garnachon laukausta. Nacho myös oli molemmissa tilanteissa aivan käsittämättömän vapaana, ja kun tuollaisia hitaita palloja laitetaan sinnepäin, niin kunnon puolustukset nuo vaan siivoaa kerta kerrasta.
 

Jeffrey

Jäsen
Ei siinä, tuohan on ihan hyvä saldo hyökkääjälle pelissä, mutta noiden kahden tilanteen lisäksi Martial ei näkynyt kentällä lainkaan. Laiskaa lönköttelyä ja tilanteen ulkopuolella suhaamista. No, positiivinen onnistuminen voi lisätä itseluottamusta.

Martial on osittain myös olosuhteiden vanki. Ei tässä nyt ole tarkoitus hänen suoriutumistaan lähteä puolustelemaan, mutta eihän hän missään vaiheessa ole ollut se suoraviivainen kovaa maalille rynnistävä hyökkääjä. Martial oli parhaimmillaan silloin kun joukkueessa oli kolme muuta vireessä olevaa suoraviivaista hyökkääjää (Rasse, Bruno, Mason). Tuossa hyökkäystimantissa tällainen erityyppinen hiihtelijä pääsi parhaimmilleen löytäen niitä tiloja maalintekoalueelta näillä omilla hiihtelyillään.

Tästä hiihtelystä positiivisena esimerkkinä on eilisen rankkarimaali ja myös Martialin oma maali. Näissä molemmissa mies hiihteli kärkipelaajalle turhan alhaalla käynnistäen peliä ja molemmissa tilanteissa Unitedilta puuttui tämän seurauksena kärjestä se pelaaja jolle palloa olisi voinut pelata. Vastaavasti molemmissa tilanteissa hän onnistui myös hiihtelemään mukaan hyökkäykseen ja puolustuksen tiloihin aiheuttaen tällä liikkeellä erilaisen uhkan kuin mahdollinen topparin kanssa ns. oikeilla pelipaikoilla painiva sentteri.

Jos meillä Hojlundissa on tuollainen sapeleja kalisteleva viikinki, niin Martialissa puolestaan salamurhaava assassiini. Heistä molempien maalisarake kärsii siitä mikä joukkueen pelillinen taso on tällä hetkellä. Toki ongelmansa on myös siinä, että molemmat aiheuttavat omalla tyylillänsä omat haasteensa joukkueelle, ja kumpikaan ei ole niin kliininen että nämä ongelmat voisi täysin sivuuttaa.

Tästäkin huolimatta näen ongelmien olevan nyt ihan eri prioriteetilla kuin viime vuonna. Viime vuonna muu joukkue toimi kohtalaisesti ja kärjet erittäin heikosti. Nyt olisin ensiksi huolissani keskikentästä, laidoista ja jopa puolustuksesta - ja vasta sen jälkeen kärkipelaajista. Toki oma haasteensa on siinä, että nämä kaksi ovat niin erilaisia pelaajia. Tosin tämä haaste on osoitettu ensisijaisesti Rasselle ja Brunolle sekä muille pelaajille - ja heidän tulee kyetä muuttamaan omaa pelityyliään sen mukaan kuka kärjessä pelaa. Esimerkiksi eilen Martialille pelattiin neljä ilmapalloa, joista hän kuitenkin voitti puolet. Martialin ollessa kärjessä pelinrakentelu korostuu ja peliä tulee pystyä rakentamaan alhaalta maatapitkin ja olla lyömättä sitä hätäistä isoa palloa kohden Martialia.

Kokonaisuudessaan isossa kuvassa EtH:n on kyettävä toteuttamaan paremmin taktiikka, joka palvelee paremmin kentällä olevien pelaajien vahvuuksia. Jos esimerkiksi laitapelaajat ovat vasemmalla Rasse ja oikealla Antony, voidaan mielestäni ihan aiheesta kysyä palveleeko sisään leikkaavat sisäjalkaiset pelaajat Hojlundia? Hojlundin puolesta taas Sanchon tilanne on tarjoilun puolesta valitettava. Martialin osahyöty taas on se haahuilu pois piikistä. Varsinkin Brunon tippuessa alemmaksi hyökkäyksen etäisyydet ovat mielestäni ongelmalliset. Tällöin se Martialin antama tuki toimii kuten eilen kahdessa maalissa jopa paremmin kuin suoraviivaisempi hyökkääjä. Tietysti Martialilta pitää myös vaatia enemmän ja ehkä pelituntuma toisi sen haahuilun osuvan useammin oikeaan kuin väärään paikkaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Greenwoodilla on tuo laina mennyt ihan mukavasti ja kun ilmeisesti perhe viihtyy hyvin Espanjassa, niin tässä voisi olla sauma pysyvään siirtoon Espanjaan. Jopa Barcan ja Realin huhutaan olevan kiinnostunut mutta näiden siirtohuhujen lähdettä en ole tarkistanut.

Ehkä tuo olisi kaikille win win, jos Espanjassa Greenwoodin elämä lähtisi parempaan suuntaan ja United saisi pelaajasta jonkinlaisen siirtokorvauksen.
 

Jeffrey

Jäsen
Ehkä tuo olisi kaikille win win, jos Espanjassa Greenwoodin elämä lähtisi parempaan suuntaan ja United saisi pelaajasta jonkinlaisen siirtokorvauksen.

Yllättävän nopeasti on Greenwood alkanut näyttämään jalkapalloilijalta. Vielä elokuussa oli silminnähden niin heikossa fyysisessä kunnossa, että oli ihan aiheellista ihmetellä ettei hän tainnut olla paluulle valmis. Nyt alkaa tosiaan näyttämään jo vähän erilaiselta

Lopulta kuitenkaan Getafe ei ole tasollisesti juuri minkäänlainen testi. Joukkueena eivät juuri kykene pelaamaan joten tuo puoli jää myös Masonista aivan piiloon. Samalla La Ligassa iso osa vastustajista melkoista divaritasoa.

Unitedilla saattaa olla paine myydä FFPn takia. Nyt kuitenkin kun suunta on hyvä ja pelaaja lähestyy parempaa pelikuntoa hämmästyttävää tahtia niin lainaisin ainaki 1-2 kaudeksi vielä kovempiin ympyröihin ja katsoisin tämän kortin pienen riskin kanssa sen tämänhetkisen ehkä 20 miljoonan siirtosumman sijaan. Toki tässä kohtaa pelaajan ja perheen hyvinvointi tulisi olla prioriteeteissa kärkisijalla.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Toki tässä kohtaa pelaajan ja perheen hyvinvointi tulisi olla prioriteeteissa kärkisijalla.
Varmasti painetta tulee koko ajan enemmän ottaa takaisin Unitediin mitä paremmin pelaa.

Se mediahuomio ja kaikki muu paska olisikin sitten samalla kertaa sata, jos tulisi takaisin. Aika hyvin näkyy vaikka Antonyn pelistä miten paljon vaikuttaa, kun vastustajan fanit riemuitsee jokaisesta epäonnistumisesta.

Itse olisi valmis päättämään tämän saagan aika nopeasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös