Luin. Ei olisi pitänyt. Tai no, jotkut kohdat hieman naurattivat. Perkaan lämpimikseni typerimmät kohdat.Jukka Röngältä melko katkeria sanoja tuoreessa jutussaan Unitedista:
Rönkä on seurannut uutisointia viisi minuuttia joskus viime talvena, koska niihin aikoihin spekuloitiin tällaisella. Todellisuudessa kävi, kuten niin Athletic kuin muutkin isot mediatalot ovat nyttemmin kertoneet, että Glazereilla ei ollut aikomustakaan myydä koko 69% omistustaan Unitedista, vaan nimenomaan a) rahastaa ja b) sementoida Unitedin arvon kasvu. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että Glazereilla oli teorian ja käytännön välinen ongelma, mutta nyt toteutuvan kaupan jälkeen osakkeen arvolla on kiinnityspiste: 25% osakkeista 1,3 miljardilla punnalla.Kun Manchester Unitedin myyntineuvottelut venyivät ja venyivät, eivätkä Glazerit saaneet huudettua hintaa tarpeeksi ylös, Sir Jim ilmoitti, että hän on valmis 100-prosentin omistuksen sijasta myös vähemmistöosakkuuteen.
Sheikki Jassim "vetäytyi" kun kävi hänellekin ilmi, että Glazerit eivät aio myydä koko omistustaan, eivätkä varsinkaan hänelle, Jassimin esikunnan suututettua Glazerit puheillaan. SJR ei "jäänyt ainoaksi kortiksi", vaan oli koko ajan se keskeisin neuvottelukumppani, sillä hän liike-elämän osaajana neuvotteli kumpaakin osapuolta hyödyttävän ratkaisun.Sheikki Jassimin vetäydyttyä neuvottelupöydästä aiemmin tänä syksynä, Sir Jim jäi ainoaksi kortiksi Glzereille
Prööt prööt. Ensinnäkin SJR on ilmaissut, ettei tule myymään Unitedia ostettuaan tämän. Kieran Maguire on kertonut useampaan otteeseen, että Rafcliffelle kyse on perinnöstä Englannin jalkapalloilulle ja Manchesterille. Jos kyse olisi sijoituksesta, parempia kohteita tuollaiselle rahalle olisi oikealla ja vasemmalla. Toisekseen, on ihan puuta heinää sitoa peliesitykset ja seuran arvo toisiinsa. Unitedin arvo on ihan vähintään viisinkertaistunut sinä aikana kun joukkue on ollut aivan sysipaska.Tämä on Sir Jimin silmin katsottuna looginen ratkaisu myös hänen sijoituksensa kannalta, sillä mitä paremmin United menestyy kentällä, sitä paremmin se menestyy myös taloudellisesti ja sitä suuremmaksi myös Unitedin arvo nousee.
Näin pitkä pätkä spekulointia asiasta, jonka lähteenä ovat The Sun, Metro, Mirror sekä Daily Mail, ja jonka on jakanut myös M**k Go*******e. Ehkä olisi kannattanut huomioida myös se, että paljon tätä vahvempia ovat ne huhut, joiden mukaan Blanc, Brailsworth ja Mitchell ovat tulossa laittamaan seuraa kuntoon ja tekemään päätöksiä urheilupuolen operatiivisesta toiminnasta.Brittimediassa on nyt uutisoitu, että Sir Jim olisi valmis tukemaan manageri Erik ten Hagia. Se ei kerro vielä sen suurempaa. Paljon merkittävämpiä ovat ne tiedot, että hän vaatisi ten Hagia tekemään sovinnon Jadon Sanchon kanssa.
Tällainen vaatimus olisi tyypillinen bisnesmiehen päätös: Meillä on pelaaja, jolle maksetaan pyöreästi ottaen miljoona puntaa kuukaudessa, joten on hullua, jos hän ei pelaa – varsinkin, kun pitkä pelaamattomuus pudottaisi vielä pelaajan myyntiarvoa.
Varmasti looginen ratkaisu taloudellisessa mielessä, mutta onko se looginen vaatimus myös urheilullisesti? Manageri määrittelee kuitenkin arvot ja periaatteet, jolla joukkue toimii, ja sanktiot, jos niitä ei noudateta.
Jos Sir Jim pitää kiinni vaatimuksestaan, hän puuttuu silloin managerin toimivaltaan ja johtajuuteen. Toisin sanoen hän söisi ten Hagin valtaa ja arvovaltaa. On hyvä muistaa, että valtaosa Unitedin pelaajista tukee ten Hagia Sancho-kiistassa.
Heh, mitä nyt välitön seuraus on n. 90 miljoonan punnan suuruinen FFP-tilan vapautuminen. Kaiken maailman Chelsea-kuvioita kyllä spekuloidaan, mutta uusien osakkeiden vapautumisen merkitystä ei puida. Sitäkään Rönkä ei mainitse, että SJR:n esikunnasta on "vuodettu" tieto ensimmäisestä kertainvestoinnista.Sir Jim sijoittaa Unitediin 1,3 miljardia puntaa. Miten se näkyy tammikuun ja ensi kesän siirtoikkunassa?
Ei välttämättä kovinkaan merkittävästi.
Pitkään urheilun parissa toimineelta Rönkältä häpeällinen lausunto. Joko hän loukkaa tarkoituksella Aberdeenin suorituksia ja Skotlannin liigan tuolloista tasoa tai sitten hän ei vain tiedä yhtään mistä puhuu. Ferguson oli Unitediin tullessaan todella haluttu valmentaja. Hänen perässään oli varmastikin kymmenkunta valioliigajoukkuetta, mm. Liverpool ja Arsenal sekä kotimaiset Glasgow'n jättiläiset. Olipa todellinen tuurihaku.tuurilla vedetty voittoarpa, jonka nimi oli Alex Ferguson.
Ja loppuun vielä tuollainen kiva pikku joukkueurheilun mitätöinti.
Ugh, perkele.