vähän huolestunut pitää olla siitä, ettei varsinkaan keskikentän ja puolustuslinjan välillä tunnu puolustaessa olevan mitään yhteistä säveltä, vaan joka tilanteessa joudutaan improvisoimaan.
Tämä on ollut itselleni alkukauden ylivoimaisesti kalvavin pettymys pelillisesti. Unitedin ensimmäisen vaiheen pelinrakentelu on ollut aivan kamalaa katsottavaa, ja siitä suurimmat pyyhkeet menevät ten Hagille ja muulle valmennukselle. Tämä siksi, että pelinrakentelun takkuaminen keskikentän ja puolustuksen välillä ei johdu loukkaantumisista, vaan siitä, miten pelaajia on aivan selkeästi ohjeistettu pelaamaan.
Karkein täysin poissa tolaltaan oleva asia on se, että Casemiro pysyy todella ylhäällä suhteessa toppareihin, kun näillä on pallo. Katsoin Bayern- ja Burnley -pelit uudelleen kiinnittäen huomiota vain siihen, miten keskikenttä liikkuu, kun topparit ja Onana pitävät palloa, ja... no, ei siellä ole liikettä. Tähän mennessä Forestia lukuun ottamatta jokainen Unitedin tämän kauden vastustaja on tuonut yhden tai kaksi pivotia varsin alas hakemaan palloa tai tarjoamaan syöttösuuntaa, kun taas United pelaa itsensä täysin pussiin laidoille. Aivan käsittämätöntä!
Onanan suurin avu on ilmiömäinen kyky pelata syöttöjä linjojen läpi taskuihin joko kaistoja pitkin tai sitten chippeinä laidoille. Kun Unitedin keskikenttä on ylhäällä, vastustajalla ei ole mitään tarvetta mennä prässäämään Unitedin puolustuslinjaa, vaan voivat vain merkata miehensä ja odotella. Jos Casemiro laskisi alemmas, vastustajan merkkaajan olisi pakko seurata perässä, jolloin heidän taakseen syntyisi tilaa. Samalla toinen keskikenttäpelaaja (Eriksen / McT) voisi tehdä sivuttaisjuoksun ja Hojlund laskea alemmas, jolloin tuossa olisi automaattisesti syöttösuunta toppareille tai etenkin Onanalle. Näin Brighton pelasi Unitedin prässin pois pelistä toistakymmentä kertaa ja samoin Bayern monesti. Burnleykin yritti.
Nyt Onana joutuu vain heittämään pitkiä palloja joko hyökkäykseen tai laidoille, ja vaikka hän onkin siinä erinomainen, tuo on kuitenkin aina jossain määrin lottoa (kuten De Zerbi asian ilmaisi viime kaudella), ja pallon menetyksiä ja niitä seuraavia vastahyökkäyksiä tuleekin Unitedille ihan jatkuvasti. Kun ottaa huomioon, miten kaukana keskikenttä ja puolustuslinja ovat usein toisistaan peliä rakennellessa, tilaa vastahyökkäyksille on aivan liian paljon. United onkin vastaanottanut aivan helvetin paljon laukauksia ja päästänyt 14 maalia. Aivan anteeksiantamatonta Onanan hukkaamista ja taktista paskuutta.
United yrittää jatkuvasti tuottaa maalipaikkoja niin, että pallo pelataan puolustuslinjasta hyökkäykseen. "Bypassing the midfield" -taktiikka perustuu tietysti siihen, että halutaan tehdä vastustajan ylimiehittämä alue kentällä turhaksi ja mennä suoraviivaisesti paineistamaan puolustusta, mutta siltikin tilastollisesti toisen vaiheen pelinrakentelun (ns. progressiovaiheen) ohittaminen puolittaa hyökkäyksestä syntyvän xG:n. Tämäkin on suoraan De Zerbin (ja Pepin) kertomaa asiaa. Sen takia nämä haluavat joukkueidensa syöttelevän ja kuljettavan pallon puolustuksesta hyökkäykseen. Ja tuo toimii: Brighton on luonut eniten maalipaikkoja, laukonut eniten kohti maalia ja tehnyt eniten maaleja. City kussakin hyvänä kakkosena. United sitten aivan siellä toisessa päässä.
Kun ensimmäisen vaiheen pelinrakentelu on näin umpisurkeaa ja toinen vaihe halutaan jättää mahdollisimman vähälle, ei ole kovin vaikeaa ennustaa, että se kolmas vaihe, maalipaikkojen luominen, jää pelkästään pelaajien yksilötaidon varaan. Tällainen on täysin yksisilmäistä ja vanhanaikaista. Okei, toissapäivänä tuli tähtihetki ja Bruno teki maalin, mutta ei tämä ole ollenkaan kestävää.
Nykyjalkapallossa ei painoteta enää
maalintekijyyttä vaan
maalinteon mahdollistamista. Tästä hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa juuri Brighton, joka luo kollektiivina jatkuvasti niin paljon maalipaikkoja, että riittävä määrä menee väkisinkin sisään, vaikka varsinaista superhyökkääjää joukkueessa ei edes ole (Mitoma ja Ferguson tulevat varmasti olemaan), sekä City, joka voitti kertaalleen mestaruuden ilman keskushyökkääjää, joka peluuttaa jatkuvasti luokkaa neljää, viittä keskikenttäpelaajaa ja neljää topparia, ja jossa Hålandinkin rooli on varsin tarkkaan mietitty osa kokonaisuutta. Suurin osa hänen maaleistaan syntyy varsin helpoista tilanteista, ja se on juurikin Cityn pelillistä hyvyyttä.
Kuten sanottu, olen todella pettynyt alkukauden pelilliseen antiin. Paljon enemmän kuin tuloksiin, sillä jokaisessa pelissä on ollut paljon enemmän huonoa kuin hyvää. Nyt sitten vain
toivotaan, että kun kentälle saadaan paremmin sapluunaan sopivia pelaajia, sitä sapluunaa aletaan myös käyttää. Toivottavasti viimeistään ensi vuoden alussa kentällä ovat AWB, Shaw, Martinez, Varane, Amrabat ja Mount, ja toivottavasti silloin myös kontrolloitaisiin peliä.
Loppuun Unitedin pallonhallinnat ja maaliodottamat tältä kaudelta:
38% 0,86
41% 0,85
44% 0,95
45% 0,94
67% 2,62 (Forest)
44% 1,94
51% 1,49 (Wolves)
KA 47% ja 1,38xG. Tällä ei pitkälle pötkitä.