Mainos

Manchester United FC 2022–2023 – ”Creating a Fighting Machine”

  • Viestiketjun aloittaja RystyLitsari
  • Alkaa
  • 434 467
  • 4 049

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Näin unta viime yönä, että olin ostanut kaksion, joka oli ihan Old Traffordin stadionin yhteydessä. Pääsin sieltä parvekkeelta näkemään kentälle ja siellähän oli parhaillaan menossa Unitedin naisten peli. Ilmeisesti maalivahtia ei ollut löytynyt naisista, sillä maalia vartioi hymyilevä Sir Alex verkkareissaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Athleticin Carl Anka kirjoittaa, että Sabitzerin vakinaistaminen on vastatuulessa. Samalla hän perustelee hyvin, miksi näin on. Kannattaa lukaista jos tunnukset löytyvät.

Muualta bongattua:

Rashfordin sopimusneuvottelut ovat nytkähtäneet eteenpäin ja valmista tullee sitten FA cupin finaalin jälkeen. Niin ikään Dalotin kanssa neuvotellaan. De Gean kanssa eniten kinnaa rahasta, mutta tämä on MEN:n tieto, joten aivan lotolla mennään uskottavuuden kanssa. Itse en jaksa millään uskoa, että ten Hag haluaisi riskeerata kaiken, pitämällä top5-liigojen 144. parhaan maalivahdin vielä mukana. (Vittumainen pilke silmäkulmassa, mutta siis PSxG+/- hän on sijalla 144, eli se siitä hyvästä torjumisesta).

Sitten päivän parhaat naurut: Christian Falkin mukaan Sheikki Jassim aikoo hommata Unitediin Mbappen, Camavingan ja Comanin jos saa seuran ostettua. Koska tottakai. Kenties tämä oli jonkinlainen vastaus Sir Jimin pari päivää sitten uutisoidulle aikomukselle tuoda Mitchell Unitediin. Siinä ne pienet erot uskottavuudessa, näkemyksessä ja osaamisessa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Itse en jaksa millään uskoa, että ten Hag haluaisi riskeerata kaiken
En nyt sanoisi, että de Gean jatko ”riskeeraa kaiken”. Hyvä ykkösveska sisään ja de Geasta sitten ”maailman paras kakkosmokke” olisi aika mukava tilanne.

En usko että ten Hag olisi peluuttanut tällä kaudella de Geaa väkisin jos penkiltä löytyisi edes Kyle Walkeria parempi veskari. Se on kuitenkin nähty Ronaldon ja Maguiren kanssa, että kausareita avaukseen ei ole ja parhaat pelaa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
”maailman paras kakkosmokke”
No, ainakin top50 kakkosmokke.

Siis itse näkisin paremman tulevaisuuden Kovarin tuomisessa Heatonin vierelle kakkosmokeksi, kuin DDG:n kanssa. Haluan uskoa, että United on huhujen mukaisesti sen Costan perässä (jos ja kun Hendersonin kohtalo on tulla myydyksi Spursiin), koska tuollaisia maalivahteja syntyy suunnilleen kerran vuosikymmenessä.

En usko että ten Hag olisi peluuttanut tällä kaudella de Geaa väkisin jos penkiltä löytyisi edes Kyle Walkeria parempi veskari. Se on kuitenkin nähty Ronaldon ja Maguiren kanssa, että kausareita avaukseen ei ole ja parhaat pelaa
Jep, juuri tämä saa aikaan luottamusta siihen, että DDG pelaa vielä seitsemän peliä Unitedissa ja sitten that's that. Kolme vuotta liian pitkään tässä on jo mennyt mutta minkäs teet.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
No, ainakin top50 kakkosmokke.
Kyllä mä tuolle nollapelitilastolle annan jonkin verran arvoa, en sanoisi että tuohon 49 maailman kakkosmokkea olisi pystynyt.

Tilastot sanoo että de Gea on huono torjuja ja samalla tapaa tämän kauden tilastot sanoo, että Ronaldo prässää enemmän kuin Weghorst. Ihan sokeasti en niitä tuijottaisi vaikka keskitysten ja jalallapelaamisen osalta tilastot vahvistaa ikävän totuuden.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä mä tuolle nollapelitilastolle annan jonkin verran arvoa, en sanoisi että tuohon 49 maailman kakkosmokkea olisi pystynyt
No se nyt oli kieli poskessa heitetty, mutta tuo nollapelitilasto kyllä valehtelee. De Gea on todellisuudessa ansainnut vain yhden noista 15 nollapelistään. Toisin sanoen, vain kertaalleen vastustaja loi vähintään 1 PSxG kun DDG piti nollan. Eli DDG hyötyy puolustuksestaan todella paljon.


Tilastot sanoo että de Gea on huono torjuja ja samalla tapaa tämän kauden tilastot sanoo, että Ronaldo prässää enemmän kuin Weghorst
Mistä tämä? :D
 

Jeffrey

Jäsen
Joku Talk of Devilsin jakso missä tuota käytiin läpi kun puhuivat Weghorstin tilastoja läpi. Muistaako @Jeffrey tarkemmin?

Joko Rolle on innostunut Saudeissa tai sitten tuossa on joku jippo. Muutoin tuo ei ole mahdollista.

Taisi olla niin, että Rollella joku prässien success rate tjms. oli parempi kuin Weghorstilla.

Olisikohan kyse ollut tästä, mutta Podcast hetkellä luvut olleet toisinpäin?

"Weghorst is third for pressures resulting in a turnover per 90 minutes. The player he replaced is fourth. Ronaldo was effective at pressing when he committed, the difference perhaps being Weghorst’s volume and willingness to do it."

 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Joo tuo se oli eli ne onnistuneet prässit per 90 min. Weghorst 6.81 ja Ronaldo 6.75 eli joo Weghorst on hieman parempi mutta lähes saman verran onnistuneita prässejä, eli yhtä ”tehokkaita prässääjiä”. Määrällisesti Weghorst prässää paljon enemmän, olisihan tuo ollut outoa :D peittää myös syöttölinjat jne, tuohan se oli Ronaldon ongelma, eli ei olisi tarvinnut ravata samalla tapaa kuin Weghorst mutta kun ei edes tehnyt sitä minimiä eli peittänyt linjat. Ronaldon syöttötilastot hyökkäyskolmanneksella oli paremmat kuin Weghorstin mitä ei ehkä uskoisi myöskään, tästähän Weghorstia itsekin kehunut mutta tilastot ei puolla.

Muut tilastot Weghorstilla on sitten todella heikot, varmasti olivat juuri kirjoittaneet tuon jutun ja käyttivät sitä keskustelun pohjana.

Ehkä nyt vain esimerkkinä siitä miten tilastoista välillä löytyy vähän erikoisia yksityiskohtia.
 
Viimeksi muokattu:
R

Rightin Maila

Tänään on iso peli edessä, mutta myös todella haastava. Brighton vieraissa, joka on pelannut koko kauden todella hienoa futista.
Voitolla olisi mahdollsuus nousta kolmanneksi ja tipputtaa käytännössä kaikki muut uhkaajat paitsi Liverpool pois pelistä.

Athleticin mukaan kesän siirtokassa tulee olemaan £100M + mahdolliset myynnit. Mielenkiintoista nähdä, että mitä kesällä tulee tapahtumaan.

Myyntilistalla lienevät ainakin:

Maguire, Bailly, Williams, Telles, Van de Beek (?) ja Elanga. Paljonko noista voi sitten parhaimmillaan saada, en osaa sanoa.
 

Jeffrey

Jäsen
Tänään on iso peli edessä, mutta myös todella haastava. Brighton vieraissa, joka on pelannut koko kauden todella hienoa futista.
Voitolla olisi mahdollsuus nousta kolmanneksi ja tipputtaa käytännössä kaikki muut uhkaajat paitsi Liverpool pois pelistä.

Tiukka peli kieltämättä edessä! Toki 4 pistettä edellä ja 2 peliä Poolia jäljessä antaa aika hyvän selkätuen, mutta silti vähintään toinen tämän viikon peleistä pitäisi kyetä voittamaan. Jos molemmat voitetaan niin aletaankin olla jo hyvin vahvoilla.

Valitettavasti molemmat tämän viikon vastustajista ovat pelanneet myös hyviä pelejä viime aikoina ja lisäksi Brighton kohdataan vieraissa. Jos oikein muistan niin vieraspeleistä taisi olla 4 nollapeliä joista kaikki bottom-5 joukkueita vastaan. Jos nyt sormet laittaisi ristiin ja illalta toivoisi tasapeliä.

Athleticin juttuihin siirtobudjetista en uskoisi. Samansuuntaisia tarinoita oli vuosi sitten, ja jälkikäteen helppo nähdä näiden olleen höpöjä. Itse uskon siihen, että tällaiset Whitwellin jutut käyvät toimiston kautta - jos nyt ei konkreettisesti niin ainakin henkisellä tasolla.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Athleticin juttuihin siirtobudjetista en uskoisi. Samansuuntaisia tarinoita oli vuosi sitten, ja jälkikäteen helppo nähdä näiden olleen höpöjä.
Toki jos FFP:tä pitää edelleen miettiä, niin en pitäisi tuota mitenkään mahdottomana, tuskin sitä rahaa ainakaan enempää on käytössä.
 

Jeffrey

Jäsen
Toki jos FFP:tä pitää edelleen miettiä, niin en pitäisi tuota mitenkään mahdottomana, tuskin sitä rahaa ainakaan enempää on käytössä.

Voihan se olla näinkin, mutta uskon tämän olevan ennemmin viestintää.

Toisenlaista viestintää nähtiin viime kesänä. Tässä viime kesältä vuotaneessa turvakameranauhassa nähdään Chelsean omistaja Todd Boehly neuvottelupöydän vasemmassa reunassa lippalakki päässä.



 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Voihan se olla näinkin, mutta uskon tämän olevan ennemmin viestintää.
Viime kesänä United tosiaan tietoisesti yritti pyrkiä eroon siitä "maksetaan kaikesta mitä vaan" maineesta jos miettii minkä tyyppisiä uutisia tuli ulos mutta ei se sitten käytännössä realisoitunut jos miettii vaikka Antonyn siirtoa. Ihan hyvä että tästä pyritään eroon mutta jos aina lopulta lyödään punnat pöytään, niin eihän se koskaan muutu.

Kai siellä jo valmistaudutaan kahden kaljun pokerimatsiin kun Daniel Levy ja ten Hag alkaa vääntää Harry Kanesta. Perinteisestihän nämä ovat olleet kunnon koko kesän sirkuksia ja saadaan nauttia taas seuraava Frenkie de Jong tyyppinen saaga. Uff närästää jo nyt.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyse on osittain budjettiasioista, mutta tuo Whitwellin mainitsema summa liittyy FFP:hen Se oli viime kesänä FFP ja se on sitä nytkin. United ylitti pakon edessä oman FFP-kattonsa viime kesänä, joten nyt se ei voi sitä tehdä, siksihän tammikuukin piti sisällään vain pari edullista lainaa. Kyllä tuo Athleticin laskelma on ihan todennäköinen, mutta kyse ei missään nimessä ole siitä, että Unitedin kirstussa killuisi vain yksi satasen seteli ja pari kolikkoa. FFP-raja on vain tullut vastaan.

MUTTA.

Ei tuossa mitään hälyttävää ole. Jos asiaa mietitään vaikka hankittavan pelaajan sopimusvuosien ja hinnan kautta, niin:

Harry Kane 100m£ / 4v sopimus = 25m£ FFP
Diogo Costa 60m£ / 5v sopimus = 12m£ FFP
Raamus Höjlund 40m£ / 5v sopimus = 8m£
Jeremie Frimpong 40m£ / 5v sopimus = 8m£ FFP
Maxence Caqueret 35m£ / 5v sopimus = 7m£ FFP
Andre 10m£ / 5v sopimus = 2m£ FFP

= 62m£ FFP

Jos United myy pelaajiaan tuolla summalla, minkäänlaista FFP-ongelmaa noiden esimerkkihankintojen suhteen ei noilla esimerkkihinnoilla tulisi. (Sellaiseen tilanteeseen United ei voi joutua, että nollasummapelaisi oman FFP-tilansa, koska yllättävyyksiin pitää pystyä varautumaan niin tulojen menetysten kuin ylimääräisten kustannustenkin muodoissa).
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Olipas muuten taas täysin PASKA toinen puoliaika ja täysin ansaittu tappio. Tällä vauhdilla Pool menee vielä ohi ja sitten vituttaakin vielä enemmän.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olipas muuten taas täysin PASKA toinen puoliaika ja täysin ansaittu tappio. Tällä vauhdilla Pool menee vielä ohi ja sitten vituttaakin vielä enemmän.
Ei mun mielestä ollenkaan näin. United pelasi pitkästä aikaa oikeasti hienon pelin. Ekalla jaksolla täysin niskan päällä ja toisella sitten Brighton tuli ovista ja ikkunoista etenkin Marchin sisälle tulon myötä, mutta United taisteli ja kesti. Kunnes sitten pilkulta vasta tappio. Ja tätä kovempaa testiä ei tällä kaudella ole enää luvassa, joten jos noin pelataan niin varmasti se kolme voittoa napataan.

Edit. Ja siis pitkästä aikaa vituttaa aivan 100% tappio. Tuolla pelaamisella olisi ansaittu niin paljon enemmän, ainakin nyt se tasuri. Peli vähän kääntyi sitäkin myötä, että homma lähti Marrinerin paskuuden takia aivan sivuraiteille. Enkä nyt yritä väittää, etteikö Brighton olisi ollut selkeästi niskan päällä toisen puoliajan, mutta niin ikään sieltä jäi viheltämättä kaksi keltaista Caicedolle, yksi Estupinanille ja yksi Mitomalle. Näitä vain ei tulla muistamaan, koska Antonyn typerääkin typerämpi kiehahdus vie kaiken huomion.
 
Viimeksi muokattu:

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Ei mun mielestä ollenkaan näin. United pelasi pitkästä aikaa oikeasti hienon pelin. Ekalla jaksolla täysin niskan päällä ja toisella sitten Brighton tuli ovista ja ikkunoista etenkin Marchin sisälle tulon myötä, mutta United taisteli ja kesti. Kunnes sitten pilkulta vasta tappio. Ja tätä kovempaa testiä ei tällä kaudella ole enää luvassa, joten jos noin pelataan niin varmasti se kolme voittoa napataan.
Kyllä noita kovia pelejä on vielä luvassa. Vaikka Chelsea onkin ihan rupusakki tällä kaudella, niin aivan varmasti syttyvät taistelemaan Unitedia vastaan, joten voi olla paha peli siitäkin tiedossa. En nyt sanoisi tulevaa West Ham peliäkään mitenkään helpoksi, ei siellä vieraskentällä nyt niin kovin hyvin ole mennyt.
Tänään pihdattiin vaihtoja aivan liian pitkään, Martialin olisi voinut jättää vaihtoon jo puoliajalla, aivan täysi turhake kentällä!
 
Viimeksi muokattu:
R

Rightin Maila

Ei mitään hätää, pojat. Vedetään muutaman kerran syvään henkeä, vähän naureskellaan, sitten naureskellaan vielä vähän lisää ja kohti seuraavaa ottelua (ja samalla lähden vaihtamaan kalsarit....)
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tänään pihdattiin vaihtoja aivan liian pitkään, Martialin olisi voinut jättää vaihtoon jo puoliajalla, aivan täysi turhake kentällä!
Tavallaan joo, mutta toisaalta oli kyllä ekalla jaksolla hänkin oikein hyvä; löysi taskuihin, linkitti peliä ja syötteli oikea-aikaisesti. Ongelma on se, että jos United tässä tilanteessa pystyy laukomaan 16 kertaa ja johtamaan maaliodottamaa käytännössä 90 minuuttia tekemättä maalia, niin Martialin vaihtaminen Weghorstiin ei ainakaan auta.

Sitten taas Rashford keskellä tarkoittaisi prässin muuttamista ja Brightonia vastaan se ei ole paras idea. Toisaalta se tarkoittaisi myös Antonyn pitämistä kentällä liian pitkään, sillä kuten nähtiin, hänen tasonsa putoaa myös ottelun loppua kohden aika roimasti.

Nyt tämä kausi pitää vain linkuttaa loppuun ja pysyä siinä top nelosessa. Itse uskon siihen vielä, mutta kyllä tuo loukkaantumistilanne hirvittää. En halua edes arvata mitä kaikkea noilta pelaajilta on rikki. Case, Bruno, Rashford ja Shaw eivät ainakaan ole ehjiä, tuskin se Martialkaan.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Nyt tämä kausi pitää vain linkuttaa loppuun ja pysyä siinä top nelosessa. Itse uskon siihen vielä, mutta kyllä tuo loukkaantumistilanne hirvittää. En halua edes arvata mitä kaikkea noilta pelaajilta on rikki. Case, Bruno, Rashford ja Shaw eivät ainakaan ole ehjiä, tuskin se Martialkaan.
Totta koko teksti, mutta lainasin vaan tämän. Tässä tämän kauden joukkueen todella kapea rinki ja peliruuhka näkyvät. Nyt on monessa pelissä jo näkynyt lopun totaalinen väsähtäminen, niin kuin tänäänkin. Jopa Spurs vei peliä viimeiset 20 minuuttia miten tahtoi. Ja Weghorst ei todellakaan ole ratkaisu tuonne kärkeen, ennemmin sinne vaikka HARRY ja palloa ilmassa boksiin. Toivottavasti linkutus riittää...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Niin. Sanotaan se nyt pois kuleksimasta, että ensi kaudella keskikentän pohjaa johtaa vuoden hitaampi ja hasardimpi Casemiro, joka olisi tänään(kin) joutanut pihalle kahden raskaasti myöhästyneen taklauksen jälkeen.

Oli siellä vammaa tai ei, niin onpas ollut kerrassaan paska esitys lähes koko keväänä The Beastilta.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oli siellä vammaa tai ei, niin onpas ollut kerrassaan paska esitys lähes koko keväänä The Beastilta.
En kyllä paskaksi haukkuisi, mutta se on totta että aprikoi ja vatvoo aivan liikaa kaikkia päätöksiään. Ei anna mitään tapahtua selkärangasta kuten alkukaudesta, jolloin dominoi kenttää pelistä toiseen. Eilen oli surkea syötöissään, ei pysynyt pallossa ja taklasi tosiaan kahdesti myöhässä. Se jälkimmäinen oli kiikun kaakun sen suhteen oliko keltainen vai ei, Mac Allister ainakin myi tilanteen hyvin. Kontakti oli kuitenkin minimaalinen jos vertaa vaikka Mitoman ja Caicedon laputtamatta jääneisiin tilanteisiin.

Se, mikä Casemiron peliä haittaa todella paljon mahdollisen vamman ja täysin epäloogisesti punakortteja heiluttelevan tuomariston lisäksi, on Lichan puuttuminen. Shaw on ollut loistava puolustamaan tuolla paikalla, mutta pallon pelaamisessa hän ei ole oma itsensä topparina eikä likelläkään Lichan tasoa.

Tuosta puolustuskolmiosta puuttuu kykyä pysyä pallossa ja edistää peliä pallollisena niin paljon, että Casemirokin on itselleen epätyypillisesti koko ajan vähän väärässä paikassa. Toisaalta ennakoi, toisaalta myöhästelee ja sitten kun vielä koko ajan varoo, niin tuolta se näyttää.

Tuosta pallolla pysymisestä: eilen olisi pitänyt pystyä toisella puoliajalla kisaamaan pallonhallinnasta, koska Brighton lisäsi tempoa nimenomaan pallollisena ja pääsi niskan päälle nimenomaan sillä, että United vetäytyi puolustamaan ja purki palloja keskialueelle. Eriksen ja Sancho ovat niitä pelaajia, jotka olisivat tässä kultaakin kalliimpia, toisessa ääripäässä sitten Fred, Sabi ja Case. Kävi myyntien kanssa mitä tahansa, kahta noista kolmesta ei pitäisi päästää kentälle samaan aikaan, vaan yksi tuollainen alle 60-70% syöttötarkkuudella operoiva keskikenttäpelaaja kerrallaan riittää.

Edit. Vielä sellainen Case in point (höhö!), että noita pallollisia ja pallottomia hasardeja tulee paljon vähemmän jos lainkaan silloin, kun Eriksen pelaa siinä vieressä, koska heidän vahvuutensa tukevat toisen puutteita.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös