Mainos

Manchester United 2024–2025: Kolmas kerta toden sanoo

  • 167 857
  • 1 320
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Samoin Bruno tekee paljon hommia, mutta vastapainona ärsyttää nuo käsien levittelyt joukkueen kapteenilta suurimassa osassa tilanteita.
Mä annan tuon Brunolle anteeksi koska juoksee ihan perkeleesti eikä näytä siltä, että ei kiinnostaisi. Enemmin kiinnostaa vähän liikaakin…

Uskon myös että se Brunon show’n on tarkoitus vaikuttaa kaikista eniten tuomareihin. Maguire on toinen joka osaa nämä jutut mutta tekee sen vähän eri tavalla.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että mistään peli-identiteetistä tai pelin rakenteista on turha puhua, jos pelaajien asenne ja työmäärä ei ole kohdallaan.
Yksi asia mistä olen myös todella huolissani on pääpalloista taistelu. Usein pääpalloon ei edes mennä häiritsemään vastustajaa, vaan kytätään vain passiivisesti jos tulisi huono kosketus. Harvoin niitä huonoja suorituksia kuitenkaan tulee, kun rauhassa saa palloon mennä.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Tämä lönkyttely ja käsien levittely on ollut jo pitkään itseäni todella ärsyttävä asia. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tämä toistuu kollektiivisesti pelaajista tai turnauksesta riippumatta. Martinezilla ja Mazraouilla on asenne kohdillaan. Samoin Bruno tekee paljon hommia, mutta vastapainona ärsyttää nuo käsien levittelyt joukkueen kapteenilta suurimassa osassa tilanteita.

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että mistään peli-identiteetistä tai pelin rakenteista on turha puhua, jos pelaajien asenne ja työmäärä ei ole kohdallaan.
Erittäin hyvä nosto. Tässä on yksi suurimmista syistä, miksi olen vieraantunut seurasta ja tätä nykyä jättänyt Unitedin touhujen seuraamisen pois omasta arjestani. Tuo käytös kun on niin kaukana omasta ammattilaisurheilun ihanteesta kuin olla ja voi. Vittu yrittäisit edes jne.

Kiistaton fakta on se, että Unitedin pelaajia ei aina oikein napostele, ja oireilu yleistyy, mitä pidempään sama valmentaja jatkaa puikoissa. Tästä teilaamani Rashford on täydellinen esimerkki. Vuosikausia on annettu tällekin diivalle aikaa löytää tasaisuutta, on annettu anteeksi, on pyydetty anteeksi, lähdetty puhtaalta pöydältä jne., mutta loppuviimein samaa paskaa ilmestyy rukkaselle jossain kohtaa. Herralla on vyöllään kahden käden sormilla laskettava pääluku eri valmentajien kanssa ja kaikkien kanssa ennemmin tai myöhemmi sama laulu: Mutkun ei just nyt huvita.

Aivan turha kaivaa tilastoja fanipoikailun tueksi, kun vastapainoksi tämän profiilin edustajilta ei saada huonoina hetkinä mitattua ulos mitään muuta kuin syvenevää välinpitämättömyyttä ja kaaosta. Rakenna sitten näiden vesseleiden varaan kestävää kulttuuria.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Mulla on ollut samoja viboja jo pidemmän aikaa ja hiljalleen seurasta on tullut yhä etäisempi eikä tämä nykyvuosien jatkuva säätäminen tuntunut enää sellaisen seuran toiminnalta mihin aikoinaan ihastuin. Eikä homma näytä millään tasaantuvan, samat virheet tehdään lähes poikkeuksetta uudelleen. Valioliigan osalta oikeastaan sama, kaukana siitä entisajan futisromantiikasta ja mystisyydestä kun nyky joukkueet rakennetaan isolla rahalla pääosin ulkomaalaisista pelaajista. Seuraan toki liigaa jonkin verran ja toivon Unitedille hyvää mutta oma fokukseni on toisaalla.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Amorim laittoi Pepin 4-1 nippuun. Silti sisäinen pessimisti sanoo, että seuraavassa keskinäisessä ei mene ihan yhtä hyvin.

Ei tämä nyt kyllä kuitenkaan pitäisi jäädä siitä kiinni, etteikö olisi palkattu oikeasti osaava valmentaja.
 

Buster

Jäsen
Amorim laittoi Pepin 4-1 nippuun. Silti sisäinen pessimisti sanoo, että seuraavassa keskinäisessä ei mene ihan yhtä hyvin.

Ei tämä nyt kyllä kuitenkaan pitäisi jäädä siitä kiinni, etteikö olisi palkattu oikeasti osaava valmentaja.
Laittoi kanssa epäkohteliaan britti-toimittajan nippuun maanantain Sporting-pressissä:





Sama pelle (Skyn Cotterill) matkusti Amsterdamiin (huhtikuuta elettiin) Ten Hagin ollessa vielä Ajaxin päävalmentajana kysymään jossain ihan ihmepaikassa kommentteja (olikohan joku fanitapaaminen tjs.) tulevasta pestistään. Sitten veti herneet nenään, kun Ten Hag käveli pois ja turvamies työnsi sen kauemmas, vaikka itse oli ihan väärässä paikassa väärään aikaan. Taisi vielä uudestaan jossain parkkipaikalla Englannin puolella yrittää saada kommentteja. Sitten naureskeli somessa egoaan parannellen, kun Ten Hagin aikakausi alkoi kahdella nöyryyttävällä tappiolla.

Ei oo helppoa olla ManU-valmentaja.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mistä tällainen tieto? Eikö tammikuun siirtoikkuna pitänyt nimenomaan olla siten, että hankintoja ei tule.
Itse en ole törmännyt muihin uutisen tammikuun ikkunan osalta kuin, että Amorim on sanonut, että ei hommaa Sportingin pelaajia tammikuussa.
 
Itse en ole törmännyt muihin uutisen tammikuun ikkunan osalta kuin, että Amorim on sanonut, että ei hommaa Sportingin pelaajia tammikuussa.

Olikohan Kuusinen, joka Chelsea-pelin tuoksinassa kertoi, että rahaa ei ole laittaa tammikuussa uusiin hankintoihin (FFP)? Toki, jos jonkun saa myytyä, mutta kenet tuolta nyt sitten saisi myytyä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Olikohan Kuusinen, joka Chelsea-pelin tuoksinassa kertoi, että rahaa ei ole laittaa tammikuussa uusiin hankintoihin (FFP)? Toki, jos jonkun saa myytyä, mutta kenet tuolta nyt sitten saisi myytyä.
Piti tarkistaa vielä Athleticin sivuilta niin tosiaan näin on, että kukkaronnyörit on tiukalla, joten voi varautua enemmän siihen että hankintoja ei tule.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tänään oli huhua liikkeellä että ManU etsii tammikuussa ”kokenutta hyökkääjää” budjettihintaan.
Ten Hag olisi halunnut kesällä signata Welbeckin. Vähän huvittaa kyllä, että todennäköisesti ei riitä rahat hänenkään.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Itsellä on kyllä isoimmat odotukset Amorimin suhteen siinä, että alettaisiin oikeasti pelata niin, että tuolla voisi joku kärkipelaaja joskus onnistua tekemään maaleja.

Nythän ne maalipaikat tulee laitureille ja Höjlund pelaa selkä maalinpäin targettina, mikä ei ole hänen vahvuus. Höjlund on nopea, agressiivinen, menee hyvin lähelle maalia mutta ei hän sinne ikinä palloja saa.

Vaikka siellä olisi ollut se Gyökeres viimeiset pari vuotta Unitedin kärjessä, niin tuskin olisi yli 10 liigamaalia tehnyt tuossa systeemissä.

Ja niistä laitureista Garnacho on tehnyt kaksi liigamaalia ja Rashford yhden.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Ten Hag olisi halunnut kesällä signata Welbeckin. Vähän huvittaa kyllä, että todennäköisesti ei riitä rahat hänenkään.
”Häneenkään”. Welbeckhän on tehnyt tällä kaudella Valioliigassa kuusi maalia. Edellä ovat ainoastaan Haaland, Mbeumo, Wood, Palmer ja Salah.

Näin vertailun vuoksi United on tehnyt Valioliigassa tällä kaudella yhdeksän maalia. Unitedin kärkipelaajat ja laiturit (Hojlund, Zirkzee, Rashford, Garnacho, Amad ja Antony) ovat yhteensä tehneet yhden maalin vähemmän kuin Welbeck yksinään.

Kyllähän tuo Welbeckin nimi olisi kesällä vielä naurattanut, mutta ei enää. Kovassa vireessä painaa mies menemään Brightonissa, mikä on hienoa nähdä kaiken sen paskan jälkeen, mitä hänenkin niskaan on koko ura kaadettu.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Kyllähän tuo Welbeckin nimi olisi kesällä vielä naurattanut, mutta ei enää. Kovassa vireessä painaa mies menemään Brightonissa, mikä on hienoa nähdä kaiken sen paskan jälkeen, mitä hänenkin niskaan on koko ura kaadettu.
Toimiva pelitapa/-systeemi auttaa paljon. Tuskin Welbeck olisi tässä Unitedin sekasotkussa noin paljoa maaleja tehnyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Toimiva pelitapa/-systeemi auttaa paljon. Tuskin Welbeck olisi tässä Unitedin sekasotkussa noin paljoa maaleja tehnyt.
No ei varmasti olisi. Se ei toki poista sitä faktaa, että Welbeck on ollut tällä kaudella Valioliigan kuumimpia hyökkääjiä, mikä on ainakin minun mieltäni lämmittänyt.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Itse olen sitä mieltä, että ihan puhtaan hyökkääjän hankkiminen tammikuun ikkunassa ei ole se suurin prioriteetti. Höjlundilla on paljon samoja ominaisuuksia kuin Gyökeresilla, jokseenkin saman muotin pelaaja. Voisi siis hyvinkin sopia Amorimin pelisysteemiin, kun saadaan vaan rakenteet kuntoon ja palloja myös hyökkääjälle.

City-pelissä (jota nyt ei toivottavasti pelityylillisesti kauhean montaa kertaa Unitedissa nähdä) Sportingin vastahyökkäyksissä juostiin koko ajan kahta-kolmea kaistaa boksiin, joka selvästi aiheutti vaikeuksia Citylle, ja näistä saatiin yksi maali ja kaksi rankkaria. Tuollaista suoraviivaisuutta ei Unitedissa olekaan ihan hetkeen näkynyt, vastahyökkäykset on säännöllisesti olleet alivoimaisia, ne hidastettiin ja pallo kuskattiin liian usein boksin ja laidan väliin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kyllähän tuo Welbeckin nimi olisi kesällä vielä naurattanut, mutta ei enää.
Tsekkasin kyllä maalimäärät ja juuri sen takia en usko, että rahat riittää. Kesällä olisi vielä voinut irrota jollain 5 miljoonalla.

Itse olisin ottanut kesällä Welbeckin hyvin mielellään kuten aikanaan Evansin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toimiva pelitapa/-systeemi auttaa paljon.
Juurikin tämä. Tuossa kun selailin maalipaikkadataa, niin npxG/90min, eli pelitilannemaaliodottama per 90 minuuttia, jakautuu hyökkääjien kesken todella huonosti tämän kauden Valioliigassa:

Zirkzee: 0,56
Antony: 0,47 (pelannut 28 minuuttia)
Garnacho: 0,46
Bruno: 0,32
Hojlund: 0,27
Rashford: 0,12
Amad: 0,11

Antony on tuossa anomalia, koska hän on pelannut niin vähän, mutta tuosta erottaa helposti ainakin sen, että United on painottanut vasenta laitaa hyökkäyksissään: Garnacho, mutta myös Zirkzee ja Bruno ovat pelanneet paljon nimenomaan vasemmalta - samoin tietysti Höjlund. Amad sekä varsinkin viime aikoina myös Rashford pelaavat paljon oikealla laidalla, jossa ovat olleet pelintekoroolissa.

Pelitapa ei ole korostanut pelaajien vahvuuksia, mitä maalintekoon tulee. Profiloituneimmat maalintekijät (Höjlund ja Rashford) eivät ole päässeet maalipaikoille, mikä käy ilmi myös laukausmääristä (Valioliiga):

Bruno: 31 kpl (3,33 npSh/90)
Garnacho: 29 kpl (3,83 npSh/90)
Zirkzee: 11 kpl (2,37 npSh/90)
Rashford 10 kpl (1,28 npSh/90)
Amad: 8 kpl (1,84 npSh/90)
Höjlund: 4 kpl (1,05 npSh/90)
(Antony: 2 kpl (6,43 npSh/90))

Omia huomioitani:
- Rashford ja Höjlund pääsevät laukomaan rikollisen vähän, syyt ovat tiedossa (väärä rooli, väärät painotukset yms.)
- Zirkzee ei tee peliä, vaan häntä peluutetaan viimeistelijänä (vaikka ei ole varsinaisesti maalintekijäprofiilin pelaaja)
- Garnacho on epätasainen maalintekijä, mikä on täysin normaalia, koska on niin nuori. Pelaa liikaa, tuoreus puuttuu.
- Brunon kohdalla puhuisin henkilökohtaisesta takalukosta tai slumpista. Korjautunee noilla numeroilla jossain vaiheessa itsestään.

Veikkaan, tai ainakin toivon, että Amorim löytää tähän puoleen lääkkeitä nimenomaan sitä kautta, että hyökätään monipuolisesti useammalta kaistalta ja että ne potentiaalisimmat maalintekijät saavat mahdollisuuksia tehdä maaleja. Toivon näkeväni aktiivisia ja älykkäitä taktisia keinoja yli- tai vähintään tasavoimaisten höykkäysten rakenteluun, sillä ne tuottavat luonnollisesti parhaat maalipaikat.

Tällöin Höjlundista voidaan leipoa potentiaalinsa mukainen "gyökeres" ja Rashford voidaan palauttaa maalintekijäksi. Tällöin myös Brunolle siunaantuu niitä kakkospaikkoja ja Garnacho pääsee pelaamaan vahvuuksillaan ja kehittymään rauhassa ilman jatkuvaa ylitaakkaa ja liiallista vastuuta.
 

Jeffrey

Jäsen
Omaan silmään tuo mahdollinen kolmen topparin linja wingbackeillä ja sisään vedetyillä kahdella/kolmella hyökkääjällä on alkanut vaikuttamaan kokoajan paremmalta ja paremmalta.

Iso asia tässä on Bruno. Bruno on yksi joukkueen parhaista pelaajista, mutta hän on liiankin tuloshakuinen pelaaja nykytilanteeseen. Parhaimmillaan Bruno paukuttanut aivan käsittämättömiä tehoja silloin kun joukkueen pelaaminen toimii, mutta nyt tekeminen on tuonut myös haasteet. Esimerkkejä tästä tekemisestä on esimerkiksi ilmapallot, joissa Bruno lähtee ennemmin haistelemaan mihin suuntaan puolustaja tiputtaa pallon kuin lähtisi taistelemaan itse pallosta. Toinen esimerkki tästä on Brunon asemoituminen kentällä. Aikanaan kun vasen laita toimi Shawn ja Rashfordin ollessa liekeissä Bruno hakeutui liiaksikin vasemmalle joka kumuloi oikean laidan tehottomuutta. Nyt vastaavaa on nähty oikealla laidalla, joskin valitettavasti niille vastaaville tehoille ei ole päästy. Uskoisin, että Rasselle, Garnalle ja Amadille tekee hyvää pelata lähempänä keskustaa - Antonylle se voi tuoda lisähaasteita vaikka Valioliigassa on ollutkin haasteissa myös tuolla leveämmällä.

Joka tapauksessa, wingackit lienee se ydinasia nyt ja heitä soisi sisään siirtoikkunoissa. Dalot ja Mazra lienee kohtuullisia. Shaw erinomainen hitaampitempoisissa otteluissa, mutta pelannee myös topparilinjassa. Malacia ja Amass ovat sitten tuloksia sieltä noppapöydästä.

Yleisesti ottaen tuntuu siltä, että Amorimin kohdalla odotukset ovat alempana kuin EtH:n tullessa sisään. Pieni reality-check lienee hyvä tähän väliin ja antanee hieman inhimillisemmät lähtökohdat portugalilaiselle.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Iso asia tässä on Bruno.
Mihin itse olisit sijoittamassa Brunoa tuossa 3-4-3 -systeemissä? Itse näkisin että parhaimmiten hänestä saisi sitä hyökkäystehoa irti toisena laitahyökkääjänä (oletettavasti oikealla, jolloin hyökkäyskolmikko olisi Rashford - Höjlund - Bruno). Keskikentälle taas sitten Mainoo ja Ugarte, ja tosiaan vasemmaksi wingbackiksi tarvisi joku hankkia, Dalot ja Mazra voi ainakin nyt alkuun yrittää tuolla oikealla.

Shaw:n näkisin tosiaan jopa mieluummin tuolla kolmen linjassa stunttaamassa, joskin kyllä mulla ainakin ihan rehellisesti on jo sellainen ajatus, että kannattako Shaw:n varaan enää mitään laskea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös