Kaksi melko vaikeaa peliä + maju-tauko + seuraavat 10 peliä melko suosiollisia (Brentford, Fenerbache, Hammers, Leicester, Chelsea, PAOK, Leicester, Ipswich, Bodo ja Everton) = valmentaja vaihtunee tuossa Villan jälkeen. Ainakin toivottavasti. Turha roikottaa mukana enää kun kohtalo on jo aivan selvä kaikille.
Niinpä tämä lienee ihan hyvä hetki kirjoittaa nippuun omat ajatukset siitä, mitä Erik ten Hagista jää käteen Unitedin manageriajalta.
Ensinnäkin, hänen pelitapafilosofiastaan nousee esille kaksi selkeää dikotomiaa:
1. Pelaajariippuvaisuus/sidonnaisuus
2. Pelisuunnitelman voimakkaat muutokset vastustajan mukaan
1. Ten Hagin pelifilosofiassa pelaajat ratkaisevat ongelmia sen sijaan, että ten Hag loisi pelaajille säännönmukaiset mallit ongelmien ratkaisuun. Ten Hagin pelitapa vaihtelee jatkuvasti (palaan tähän alempana), joten myös ongelmatilanteet ovat moninaisia.
Koska pelaajien eteen tulee jatkuvasti erilaisia vaikeita tilanteita ratkaistaviksi - ja koska on pelaajien vastuulla ratkaista nämä tilanteet - pelaajien on oltava käytännössä täydellisiä reagoimaan jokaisessa tilanteessa oikein. Toisin sanoen, ten Hag tarvitsee kentälle parhaat pelaajat tai ainakin selvästi paremmat kuin vastustajilla. Ajaxissa tämä oli mahdollista, Valioliigassa ei.
Valioliigassa jalkapallo on niin taktista ja niin rakenteellista, että pelaaja- ja reaktiokeskeisen pelitavallisen ajattelun puutteet näkyvät heti, kun pelaajistossa on pienimpiäkin puutteita tai yksittäinen pelitapahtuma pääsee yllättämään.
Casemiro ei muuttunut kasaksi paskaa yhdessä kesässä, vaan hän jäi yksin valtaviin tiloihin päättämään itse, kenet kahdesta tai kolmesta vastustajasta hänen pitäisi milloinkin pelata pois. Pikakelaus vuoden verran eteenpäin, ja voidaan todeta, ettei Eriksenkään ole mikään idiootti, vaan hänen piti valita, pitääkö vapaan laitapelaajan vai ajaako van Rooijin iholle. Tai Ugarte: hänen tehtävänsä oli estää syöttölinja Wernerille ja estää van de Venin juoksu välikaistaa pitkin Unitedin puolustuskolmannekselle. Jokainen tunnistaa varmasti lukuisia vastaavia hetkiä, sillä niitä on tullut käytännössä kaikissa peleissä - valtaosassa kymmeniä.
Vastaavasti onnistumiset ovat tulleet hyvien pelaajien hyvistä ominaisuuksista: maalipaikkoja luodaan, kun Bruno vetää kanin hatusta, maalipaikat hyödynnetään kun Rashford vetää maailmanomistajan itseluottamuksella tuplat omasta PSxG:stään sisään, Shaw antaa niin vaikean passin suoraan lapaan ettei kukaan toinen varmasti kykene vastaavaan, prässi on hyvää vain silloin kun Mount prässää hyvin ja ja ja...
Tällainen ei voi koskaan toimia pidemmällä aikavälillä, eikä se siksi ole toiminut kuin hetkittäin.
---
Välihuomio: kun puhutaan prässistä, ten Hagin markkinoiman korkean prässin tarkoitus ei ole missään vaiheessa ollut estää vastustajan pelinrakentelua, vaan luoda vastahyökkäyksiä ja suunnanmuutoksia. Kenties siitä syystä hän on jättänyt puolustuslinjan alas, eli osattomaksi prässimuodostelmassa: jos hyökkääjät eivät onnistu pallonriistossa, puolustuslinjan on oltava mahdollisimman lähellä omaa maalia, jotta voidaan vetäytyä boksipuolustusasemiin, voittaa pallo ja hyökätä pitkällä avauksella vastaan.
Ten Hag ei ole prässillään halunnutkaan luoda pallollista asetelmaa, vaan päästä nopeasti maalipaikoille. Ja tämän hän on myös sanonut itse ääneen. Seurauksena on ollut tyhjä keskikenttä, josta on ollut paljonkin puhetta, runsaasti vastustajan maalipaikkoja ja paljon juoksemista pitkin kenttää. Maalipaikkoja United ei ole pystynyt korkealla prässillään juurikaan tuottamaan.
---
2. Ten Hagin taktiikan tarkoitus todellakin vaihtelee sen mukaan, ketä vastaan pelataan, eli kyse ei ole vain suorituksesta (Southamptonia voidaan dominoida, mutta Liverpoolia vastaan ei ole palaakaan). Kun vastassa on heikompi joukkue, United on pyrkinyt (tällä ja ensimmäisellä kaudella, viime kaudella vain osittain) rakentamaan peliä alhaalta, pitämään palloa, käyttänyt lyhytsyöttöpeliä keinona edetä keskikentällä, prässännyt hyökkäyspäässä uskaliaammin jne. Kun vastassa on parempi joukkue, vastaavaa ei edes yritetä, vaan pelistä tehdään suoraviivaista; paljon pelaajia ylös ja pitkää perään.
Tämä taktisen tarkoituksen vaihtelu edestakaisin on jatkunut koko ten Hagin aikakauden. Se on johtanut pelaajien, samoin kuin koko joukkueen neuvottomuuteen, sillä mikään pelitapa ei ole missään vaiheessa tullut selkärangasta. Kun puhutaan pelillisen identiteetin puutteesta, puhutaan juurikin tästä: pallollisempi pelitapa näyttää kömpelöltä, mutta voi toisinaan toimia, koska Unitedin pelaajien tekninen taitotaso on niin korkea.
Jos verrataan kahta edellistä Valioliigassa pelattua peliä, niin Palacea vastaan United dominoi pallollisena edellä kuvatuilla tavoilla, mutta kun Zirkzee, Eriksen ja Diallo vaihdettiin suoraviivaisempiin pelaajiin, ykköskohdan taktiikan onnistumisen riippuvaisuus pelaajista nosti rumaa päätään, ja Unitedin pallollinen dominanssi loppui. Spursia vastaan United taas lähti pelaamaan avauspotkusta lähtien pitkää palloa ja nopeita, suoraviivaisia hyökkäyksiä ja maksoi siitä taas kerran helpolla tappiolla. Tätä samaa nähtiin koko viime kausi, mutta paljon myös ensimmäisellä kaudella.
Ten Hag ei missään vaiheessa ole hyväksynyt ajatusta, että keskustan kautta eteneminen on aivan ylivoimaisesti tehokkain tapa päästä maalipaikoille. Keskustan sijasta ten Hagin United on käyttänyt korostetun paljon laitoja, mikä on luonnollisesti johtanut suureen määrään vastustajan tekemiä katkoja ja vastahyökkäyksiä. Tuohon päälle voidaan mainita, että viime aikoina analyytikot ovat puhuneet paljon siitä, miten paljon mahdollisuudet välttää vastustajan pallonriisto heikkenevät, jos pitkä avaus annetaan vastustajan prässilinjan alapuolelta sen sijaan, että se annettaisiin tuon prässilinjan ohittamisen jälkeen (toisin sanoen: pitkä avaus on selvästi huonompi pelin edistäjä kuin progressiivinen syöttö). Ten Hagin United on ollut tässä kaikilla kausilla säännönmukaisesti huono.
Toisinaan vastustajan mukaan reagoiminen on toiminut - siis eritoten silloin, kun on palattu yksinkertaisiin perusasioihin. FA cupin finaali on tästä erinomainen esimerkki. Yksittäisten hetkien kääntöpuoli on, ettei
---
Tästä päästään sujuvasti ten Hagin seuraavaan isoon virheeseen, pelaajien profiilien (toisinaan totaalisiin) hutianalyyseihin. Toisin sanoen, Unitedissa ei tunnuta kysyvän "mitkä ovat pelaajan suurimmat vahvuudet?". Miksi Onanaa ei käytetä pelinrakentelussa prässilinjan murtajana?
Miksi Bruno on pelannut joko prässin kärkenä tai keskikentän pohjalla pallon hakijana?
Miksi Rashford ja Garnacho ovat sivurajan tuntumassa syöttölautoina niin usein?
Miksi Höjlundille ei haeta tiloja topparien takana?
Listaa voisi jatkaa melkeinpä jokaisen pelaajan kohdalla.
---
Kun kaikkeen tähän ynnätään vielä ten Hagin järkähtämättömyys ja jääräpäisyys pelitaktiikan ulkopuolella, seuraukset ovat olleen nähdyn kaltaisia:
Kierrätystä tapahtuu vain, kun pelaaja on pelannut syystä tai toisesta huonosti tai kun yksi pelaaja on pelannut hyvän pelin. Casemiro ei ole Pool-pelin jälkeen päässyt avaukseen, vaikka syy hänen virheisiinsä oli ennen muuta rakenteellinen. Vastaavasti Eriksen pelasi hyvin Southamptonia vastaan, joten aloitti sen jälkeen jokaisen pelin näyttäen samalla jokaisessa pelissä väsyneeltä 10 minuuttia aikaisemmin kuin edellisessä, ja tehden lopulta Twenteä vastaan virheen, jonka syy oli ennen muuta rakenteellinen, ja menetti näin avauksen paikkansa Spurs-peliin.
Viime kaudella Garnacho pelasi ties-kuinka-montakymmentä peliä putkeen näyttäen kauden loppuvaiheilla aivan rättiväsyneeltä. Nyt Kobbie on pelannut 37/39 Unitedin ja 6/9 Englannin peliä sitten joulukuun puolivälin, kunnes loukkaantui - toivottavasti ei pahasti.
Pelaajariippuvaisuus, jälleen kerran!
Väsymyksestä puheenollen, jotain tehdään väärin, kun Brunolta ja Dalotilta näyttää loppuvan kunto, Marcus ei pysty tekemään nopeita suunnanmuutoksia tai sprinttejä, Garnacho häviää paitsi kaksinkamppailunsa (salille, mars!) myös juoksukilpailunsa ja Martinez reagoi jatkuvasti myöhässä. Ainakin siitä on ollut paljon puhetta, että treenit ovat Unitedilla todella rankkoja. En tiedä onko totta, mutta helppo olisi nähdyn perusteella uskoa: Unitedin vastustajat ovat aina tuoreemman näköisiä.
---
Ten Hagin aika Unitedissa on ollut ensinnäkin valtaisa pettymys, toisekseen mahdollisesti kovinkin vahingollinen. Pettymys siksi, että häneen oli ladattu niin kovat odotukset: kyseessä piti olla paras tulevista huippuvalmentajista Euroopassa, mutta sen sijaan saatiinkin jääräpäinen ja naiivi enhancer-tyylinen valmentaja, joka hylkäsi kaikki ne (löyhät, mutta kuitenkin) pelitavalliset periaatteensa, joiden vuoksi hänet Ajaxista hankittiin.
Vahingollisen ten Hagin ajasta tekee täälläkin esiin nostettu pelaajien itseluottamuksen mahdollinen katoaminen, liiallinen fyysinen rääkki sekä taloudelliset asiat, kuten surkea pelaajarekrytointi ja toisaalta CL-futiksen karkaaminen, josta mm. Whitwell on puhunut.
Ei tule jäämään ikävä. Toivottavasti INEOS-poppoo scouttaa seuraavan valmentajan niin, että jokaiselle läsnäolijalle käy selväksi pelillinen identiteetti, taktinen vaatimustaso ja pelifilosofiset tinkimättömät periaatteet.
edit. typoja