Mainos

Manchester City 2008-2009

  • 54 166
  • 372

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Todella heikko esitys Cityltä, vaihteeksi. Robinhoa ei tosiaan näytä pelaaminen nappaavan ollenkaan. Vai oliko väsähtänyt maajoukkuereissusta? Joka tapauksessa tuon tason pelaajalta voisi odottaa muutakin kuin halutonta näennäispelaamista ja harhasyöttöjä. Jopa Elano oli hieman parempi.

Bridge ei näytä olevan minkään sortin vahvistus, joten kesällä jatkuu vasemman puolustajan metsästys. Puolustus oli tietysti muutenkin todella siipirikko, kun Richards oli loukkaantunut viikolla. Dunne oli pelikiellossa. Nuori Logan ei riitä tälle tasolle vielä.

Tuomarikin tuntui olevan kuutamolla, vaikka ei tietysti peliä ratkaissutkaan.

En tiedä minkälaiset mahdollisuudet olisi saada työttömäksi jäänyt Scolari puikkoihin, mutta kannattaisi ainakin yrittää. Se voisi piristää ainakin brasseja ja luoda muutenkin lisää uskottavuutta tähän touhuun. Hughesin eväät eivät näytä riittävän "tähtien" kanssa eikä ainakaan toimivaa pelisysteemiä ole saatu ajettua sisään koko kaudella. Vieraspelaaminen on ollut täysin aneemista ja alistunutta. Kotona onneksi välillä innostutaan, joten välitön putoaminen ei vielä uhkaa.
 

Messi#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, FC Barcelona, St. Louis Blues
Jäi Portsmouth peli näkemättä, joten voisiko joku kertoa miten Shay Given pelasi Cityn maalilla?
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jäi Portsmouth peli näkemättä, joten voisiko joku kertoa miten Shay Given pelasi Cityn maalilla?


Shay Given pelasi kelpo ottelun. Alussa varsinkin hyviä varmoja torjuntoja. Maaleille hän ei mitään voinut, ekassa maalissa torjui ensimmäisen vedon jonka jälkeen mitään ei ollut enään tehtävissä. Toinen maali oli muistaakseni perus puskumaali, en ihan tarkkaan muista kun kuppilasta lähdettiin suuren vitutuksen seuratessa aina kauppaan ja olut osastolle. Itse epäilin myös Givenin siirtoa mutta on ollu todella hyvä. Keskityksissä ja irtopalloissa mielestäni Hartia paljon edellä. Givenistä huokuu varmuus ja luulis sen myös rauhoittavan puolustusta.

Muuten pelistä onkin puitu tärkeimmät. Itselleni pisti silmää luokattoman huono pelikenttä. Lähikuvissa huomasi kuinka kauheassa kunnossa nurtsi oli. Myös maatapitkin syötöissä pallo pomppi ihmeellisesti. Eihän tämä tietenkään tappiota selitä, mutta kyllä Cityn kotona on aivan eri tasoinen pelialusta.
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
City - Pool 1-1

Kyllähän kolme pistettä aina parempi on kuin yksi mutta vastuksen ja vieraspelin huomioiden ihan ok tulos.

Pool vei selkeästi avausjakson mutta Torresin tarjoilut eivät kavereille kelvanneet. Toiselle jaksolle tuli uudestisyntynyt City ja saikin hieman onnekkaasti johtomaalin heti alkuun kun Bellamyn veto otti Pool-pelurista kimmokkeen ja painui reppuun. Lopulta kotijoukkuekin onnistui maalin teossa: City-puolustajan(Dunne) ohipotkun jälkeen pallo ajautui Kuytille joka sijoitti alakulmaan.

Bridge puolustuspäässä on katastrofi joka odottaa tapahtumista. Tänään lisäksi pisti Zabaleta negatiivisessa mielessä ensi jaksolla silmään. Pablon piti ilmeisesti paikata super-Väinön nousuja mutta oli muutamaan otteeseen raakasti myöhässä.

Postiiviset tänään Bellamy, Richards ja keskikentän raatajaduo De Jong + Kompany.

Toinen puoliaika ajoittain parasta Cityä aikoihin, vielä koko peli samanlaista niin alkaa heikompaa porukkaa kaatua urakalla(ainahan toivoa saa).
 

Messi#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, FC Barcelona, St. Louis Blues
Toisen puoliajan pelistä näin ja oli Cityltä pirteää peliä ajoittain. Bellamyn maali meni onnekkaasti sisään, mutta tuuria tosiaan oli myös poolin osumassa.
Giveniltä hieno gamesaver tuohon Bennayounin vetoon ja muutenkin hyvä peli Giveniltä jälleen. Pistekin Liverpoolilta on hyvä suoritus.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Vierasotteluksi ja vielä vastus huomioon ottaen ihan hyvä esitys Cityltä. Tällä kertaa pelaajien asenne tuntui olevan ihan eri luokkaa kuin Portsmouthissa. Tosin myös kentän pinta oli paljon parempi, mikä varmaan sopii Cityn teknisille pelaajille.

Harmi, että Liverpool sai pelin tasoihin. Richardsin pitäisi pysyä laitapakkina paremmin vastustajan iholla. Nyt jäi liikaa tilaa ja keskitys pääsi yllättämään topparit.

Toisella laitapakilla (Bridge) on sama ongelma. Laita on vähän väliä auki, kun Wayne pelaa liian ylhäällä tai liian keskellä.

Muuten kuitenkin varsin kelpo esitys ja muutama ihan hyvä hyökkäyksen punontakin nähtiin. Ensimmäisellä jaksolla Irelandin olisi pitänyt laittaa sisään Robinhon loistavasta passista.

Givenin pari pakollista paraatitorjuntaa sinetöivät lopulta pisteen.
 

RDivis

Jäsen
Vähän myöhässä tullaan, mutta kirjoitetaan nyt kuitenkin.. Ottaen huomioon tämän kauden vieraspelit piste Anfieldiltä kotiin tuomisina on hyvä suoritus. Voittokin oli pienellä onnenkantamoisella ulottuvilla, mutta sitä ei aivan saavutettu. Richards, Kompany, De Jong ja Given olivat hyviä.

Cityn onneksi 'Pool ei tuntunut olevan terävimmillään, vaikka ensimmäinen puoliaika oltiinkin jyrän alla. Tätä varmasti edesauttoi Alonson ja Gerrardin poissaolo.

Ainoa, mikä hiukan minulle himmentää tätä on se, että tällä hienolla tasurilla ManUn mestaruus sai viimeisen sysäyksen.

e. Bridgestä en viitsi enää kirjoittaa, koska hänestä olen sanonut jo kaiken sanottavani. Uutta ei tule, ennenkuin mies parantaa otetta.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onuohalta nähtiin Poolia vastaan yksi tyylikäs nousu. Hauskan näköistä kun eteni sellaisella päättäväisyydellä ja pääsi ihan vetopaikkaankin, mutta ei tehnyt kuitenkaan toista maalia samalla viikolla.
 

RDivis

Jäsen
Onuohalta nähtiin Poolia vastaan yksi tyylikäs nousu. Hauskan näköistä kun eteni sellaisella päättäväisyydellä ja pääsi ihan vetopaikkaankin, mutta ei tehnyt kuitenkaan toista maalia samalla viikolla.

Hyvin tuli kyllä, olin ihan varma/pelkäsin, että menettä pallon. Taisi itse nousu vain vaatia nuorelta mieheltä, niin paljon, että veto jäi nähdyn kaltaiseksi tuhnuksi. :)
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
UEFA-cupissa 16 joukkoon Bellamyn maaleilla ja jatkossa jo kolmas tanskalaisvastustaja.

Tänään Craig saanee lämpimän vastaanoton Upton Parkilla Cityn matkatessa West Hamin vieraaksi. Torstaisella esityksellä Hammers kaatuu, City on kuitenkin arvaamatonta joukkoa, katsotaan mikä on päivän peli-ilme.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Torstaisella esityksellä Hammers kaatuu, City on kuitenkin arvaamatonta joukkoa, katsotaan mikä on päivän peli-ilme.

Päivän peli-ilme oli se mihin on tällä kaudella varsinkin vieraissa totuttu. Ehkä joskus on huonomminkin pelattu, mutta pataan silti 0-1. Hammers piti enemmän palloa, ainakin ensimmäisellä jaksolla, mutta City loi vaarallisemmat paikat. Richards vaihdettiin jo alkuvaiheessa kentältä ja Robinho loukkaantui lopussa. Olihan ihme juttu, että Parkerille ei voitu näyttää toista keltaista, vaikka tuli takaapäin rajusti Robinhon jaloille. No, eipä tuolla sinänsä merkitystä ollut lopputulokseen.

Kun vertaa Cityn peliä parhaisiin valioliigajoukkueisiin, suurin ero on pelitempossa ja syöttötarkkuudessa. Palloa pitäisi pystyä liikuttamaan nopeammin ja terävämmin, jos mielitään voittaa edes keskikastin joukkueita.

Yksittäisistä pelaajista on vaikea nostaa ketään esiin. Ireland väläytteli, mutta teki myös yllättävän paljon virheitä. Bellamy on kärjessä nopea ja vaarallinen. Robinholle tuli kuin puoli vahingossa kaksi paikkaa, mutta ei ollut tuuriakaan nyt.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Nyt lähti sitten Bellamy telakalle kolmeksi viikoksi, tänään tullee Villalta kyytiä kotona.

Onneksi Bojinov on pelikuntoinen. Miehellä on ainakin pelihaluja.

Paljon annetaan taas tasoitusta vastustajalle, kun Robinho ja Bellamy ovat molemmat pois. Vieläkö SWP:n pelikieltokin jatkuu?
 

RDivis

Jäsen
SWP oli kyllä todella iso piristysruiske näin pelikiellosta palattuaan. Myös Dunnien esitys jäi mieleen positiivisena. Pelasi erittäin hyvin, eikä hävinnyt montakaan tilannetta. Caicedosta on sanottava, että vaikka brittiselostajat hiukan haukkuivat tämän esitystä, niin itse kuitenkin pidän kaverista. Vahva kuin mikä!

Noh, sitten Elano.. Okei, teki pilkulta maalin ja paikka oli Evansin pudotuksesta tehdä toinenkin. Syötteli myös muutamassa kohtaa varsin mallikkaasti. SILTI menettää minusta liian usein pallon, joko ihan vain riistoilla/että hänet työnnetään olka-olkaa vasten tilanteissa vain pois. Myös jotkut syötöt pystyyn ihmetyttivät. Onhan se hyvä, että pyritään eteenpäin, eikä jäädä sahailemaan poikittain liikaa. Kuitenkaan tarvitsisi joka toisella kertaa koettaa saada aikaiseksi sitä The World's Greatest Pass linjan taakse.
Mikä kuitenkin positiivista hän liikkuu itse paljon silloin, kun vastustajalla on pallo ja antaa painetta.

Kuten kaikki City-kannattajat tietävät, meillä on ollut tällä kaudella kaksi täysin erilaista joukkuetta; Koti ja- vierasjoukkue. Minusta siitä nähtiin aika hyvä kontrasti tässä Villa-pelissä. Ensimmäinen puoliaika aivan loistavaa menoa. Paikkoja syntyi ja minusta olisi pitänyt johtaa enemmän kuin 1-0. Sitten tulee toinen puoliaika ja Villa alkaa heti painaa päälle täysillä. Toki minäkin odotin isoa ryyhtiliikettä niin mainiolta vierasvire jengiltä, mutta se oli aika pelottavaa. Minusta nimittäin näytti toisella puoliajalla jonkin siltä, että pukukopeista juoksikin ulos City of Manchesterille se vierasjoukkue kotijoukkueen sijaan. SWP:n maaliin saakka odotin rystyset valkoisina Villan tasoitusta ja kirosin, kun ei oltu omalla etsikkoajalla tehty enempää maaleja.

Muutokseen vaikuttivat varmasti monet asiat:

1) Villan oli pakko saada aikaan voimakas ryhtiliike
2) Villa vaihtoi heti Carewin kehiin ja muutti systeemiään
3) De Jong joutui heti vaihtoon ja Gelson tilalle
- (Mikähän mahtaa muuten olla De Jongin tilanne? Onko kunnossa?)

Bottomline on, että toista (koti) joukkuetta on mahtava seurata ja toisen (vieras) joukkue otteet pelottavat.

Huh, tulipa tekstiä...
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Aab nurin ensimmäisessä osaottelussa Caicedon ja SWP:n maaleilla 2-0, kyseessä tietysti UEFA-cup.

Pirteä esitys Cityltä, tosin Robinholla tuntuu olevan taas jotain häikkää jalassa ja apina maalittoman putken johdosta kasvaa entisestään.

Herra Hyde - Cityn näemmä valitettavasti jo viikonloppuna Chelsean vieraana.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Siren tai joku muu, osaisitteko avittaa?

Miten Robinho on pelannut Manchesterissa? Vaikka lähtikin aika ikävissä merkeissä Madridista, niin pikkuprinssi on silti ehdottomia suosikkipelaajiani. Alkukausi taisi mennä aika hyvin, mutta sen jälkeen ilmeisesti ollut hiljaisempaa?

Millainen asema Robsonilla on Cityssa?
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Maalinteko tosiaan jäässä jo jonkin aikaa, silti koko kausi huomioiden ehdoton vahvistus Citylle. Eilen jäi pilkku saamatta sokean tuomarin takia ja syöttö Caicedon maaliin oli hieno oivallus.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Vieläkö Robinholla on taipumusta olla hyvänä päivänä pitelemätön ja huonona sitten lähempänä tavallista kuolevaista?

Real Madridissa oli jaksoja, jolloin Robsonia pystyi hyvällä omallatunnolla sanomaan maailman parhaaksi pelaajaksi, mutta sitten tuli jaksoja jolloin ei vahvistanut edes vaihtopenkkiä.
 

Dani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Suomi, Real Madrid, Espanja, Argentiina
Man City kuulemma neuvotteluissa Villan kanssa, ainakin CNN väittää niin. Sinänsä ikävää Graingerinkin unelmille Vilasta Realissa. (minun myös). Toivottavasti ensi kesää ei mokailla koskemattoman miehen kanssa. (vrt. C. Ronaldo)
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Graingerille: Kyllä Robinholla on tälläkin kaudella ollut maalittoman putken lisäksi näitä "tavallinen kuolevainen"-jaksoja, liekö loukkaantumisilla ollut osuutta asiaan.

Danille: Ei kannata vielä haudata toiveita Villasta Realissa, on Soccernetin mukaan ilmaissut agenttinsa kautta haluttomuutensa lähteä Espanjasta. Mikäli asia on noin tulee mieleeni vain kaksi mahdollisuutta uudeksi seuraksi...
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Jekyllhän sieltä Stamford Bridgelle marssi, lopputulos Cityn esitystä imarteleva 1-0 Chelsealle ja vierailijoiden esitys unettava.

Nyt olisi loppuviikosta kaksi mahdollisuutta esittää pirteämpää peliä, ensin UEFA:ssa tänään AaB vieraissa ja sunnuntaina Valioliigassa Sunderland kotona.

Tänään riittää 1-1 tasuri mutta Hughes luvannut hyökkäävää peliä, aika näyttää kuinka maa todella makaa.

Loukkaantumistilanne hiljalleen helpottamassa, pitkäaikaistoipilaat Johnson ja Petrov aloittavat kohta harjoittelun ja käsittääkseni myös Benjani lähellä paluuta.

Bellamy edelleen sivussa tänään ja Kompany epävarma, De Jong ei UEFA:ssa pelaa.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Tänään riittää 1-1 tasuri mutta Hughes luvannut hyökkäävää peliä, aika näyttää kuinka maa todella makaa.

Itse asiassa maalin tappiokin riittää. Kahdenkin maalin tappio, jos tehdään ainakin yksi.

Eli tätä ei nyt olisi syytä perseillä. Cityn vieraspelit vaan ovat olleet täysin aneemisia eikä Aalborg ole huono jengi, joten kylmätkin voi käydä.

Citylle voi tosin sopia se, että vastustaja joutuu väkisin panostamaan hyökkäykseen. Vastaiskuissa City on ollut aika hyvä.

Mitä tulee loppukauden liigapeleihin, Citylle näyttää kovin kaksijakoiselta. Kotipelit ovat "helppoja"; Sunderland, Fulham, WBA, Blackburn ja Bolton, kun taas vieraista ei paljon pisteitä tarvitse haaveilla; Arsenal, Everton, ManU ja Spurs.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös